Browsing by Subject "kivunhoito"

Useimmissa Euroopan maissa karjuporsaat kastroidaan. Toimenpiteen tarkoituksena on sekä ehkäistä karjunhajun syntyminen lihaan että estää karjujen aggressiivinen ja seksuaalinen käyttäytyminen. Kastraation tiedetään olevan kivulias toimenpide, jonka takia perinteiselle kastraatiolle etsitään vaihtoehtoja. Näitä ovat muun muassa kiruginen kastraatio yhdistettynä yleisanestesiaan tai paikalliseen anestesiaan ja kipulääkitykseen. Myös sukupuolilajiteltua siementä ja immunokastraatiota on esitetty vaihtoehdoksi. Pelkkä kirurginen kastraatio mielletäänkin yhä enemmän toimintatavaksi, joka tulisi kieltää lähitulevaisuudessa Euroopan Unionin alueella. Lisensiaatin tutkielmani sisältää sekä kirjallisuuskatsauksen että kokeellisen osuuden. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käyn läpi kivun määritelmää ja fysiologiaa sekä mahdollisia kastraatiossa käytettäviä eri kivunlievitysmenetelmiä sekä niiden tehosta saatuja tutkimustuloksia. Lopuksi käyn myös lyhyesti läpi kastraation vaihtoehtoja sekä tuottajien ja kuluttajien suhtautumista eri menetelmiin. Tutkielmaani kuuluvan kokeellisen osuuden avulla oli tarkoitus tutkia eri kivunlievitysmenetelmien vaikutuksia seuraamalla tutkimusporsaiden käyttäytymistä videomateriaalista, jota kuvattiin sekä ennen että jälkeen kastraatiota. Kokeellinen osuus toteutettiin kesän 2013 aikana 100 emakon yhdistelmäsikalassa Etelä-Suomessa. Koemallissa oli käytössä neljä porsasryhmää (ryhmät 1-4), joille suoritettiin kirurginen kastraatio sekä yksi ryhmä (ryhmä 5), jolle suoritettiin immunokastraatio ja joka näin ollen toimi negatiivisena kontrollina porsasvaiheessa. Ryhmä 1 kastroitiin ilman mitään kivunlievitystä. Tutkimuksessa käytettäviä kivunlievitysmenetelmiä olivat kipulääke (ryhmä 2), kipulääke+puudute (ryhmä 3) sekä inhalaatioanestesia +kipulääke+puudute (ryhmä 4). Yhteensä tutkimukseen otettiin mukaan 10 pahnuetta, jotka jaettiin eri tutkimusryhmiin painotetun satunnaistamisen avulla. Kussakin tutkimusryhmässä oli 12–15 porsasta. Eri kivunlievitysmenetelmien tehoa arvioitiin analysoimalla videot, jotka kuvattiin 1 vrk ennen sekä 1, 2 ja 5 vrk kastraation jälkeen. Käyttäytymishavainnot kirjattiin Solomon coder ohjelmaan etogrammin avulla ja data analysoitiin tilastollisesti SPSS-22 ohjelman avulla. Tutkimuksessamme ei saatu ennakko-odotusten vastaisesti tilastollisesti merkitsevää eroa eri tutkimusryhmien välille kipua kuvaavissa käyttäytymistoiminnoissa, erillään olossa tai desynkronisaatiossa. Sen sijaan havaittiin päiväkohtaisia eroja: jokaisella tutkimusryhmällä imemisen ja utareen hieronnan päiväkohtaiset prosenttiosuudet laskivat kastraation jälkeisenä päivänä, sen sijaan makaamisen ja desynkronisaation prosenttiosuudet kasvoivat. Tutkimuskäyttäytymistä esiintyi jokaisella tutkimusryhmällä eniten 5 vuorokautta kastraation jälkeen. Lisäksi porsaiden leikkiminen ja erillään olo näyttivät lisääntyvän seuranta-aikana, mutta tulos oli vain suuntaa-antava. Päiväkohtaisesti saamamme tilastolliset merkitsevät erot ja tendenssit ovat yhtenevät osien tutkimusten kanssa, mutta joissain tutkimuksissa eroja toimintojen välille ei ole saatu tai päinvastoin imemisen ja utareen hieronnan on havaittu lisääntyvän ja makaamisen vähentyvän kastraation jälkeen. Se, että emme saaneet selkeää eroa eri tutkimusryhmien välille ei-spesifisessä käyttäytymisessä, kipukäyttäytymisessä tai sosiaalisessa koheesiossa (erillään olo ja desynkronisaatio) on merkittävin poikkeama aiempiin tutkimuksiin nähden. Nyt käytettyyn tutkimusasetelmaan liittyy kuitenkin useita mahdollisia virhelähteitä, kuten videoanalysaatiossa tapahtuneet virheet ja pieni ryhmäkoko. Koetta onkin tarkoitus jatkaa ja siihen kerätään enemmän aineistoa. Myös tämän työn analysoinnista saadut kokemukset hyödynnetään ja analysointi muutetaan niin että kipuun viittaava käyttäytyminen, sosiaalisuus ja toiminnan desynkronisaatio saadaan arvioitua paremmin.

Eläimen kivun arviointi ja hoito on keskeinen osa eläinlääkärin työtä. Kissan kivun merkit ovat hienovaraisia, ja voivat jäädä helposti huomaamatta. Osittain tästä syystä kissan kipu jää usein alihoidetuksi. Akuutin postoperatiivisen kivun riittävä hoito parantaa kissan elämänlaatua ja ehkäisee patologisten kiputilojen syntymistä. Ylimitoitettu kipulääkitys toisaalta lisää lääkehoidon haittavaikutuksia ja riskejä. Kissan kipulääkityksen tarpeen arviointia helpottamaan on kehitetty erilaisia kivunarviointityökaluja. Niiden avulla pisteytetään kissan käyttäytymistä, eleitä tai ilmeitä, ja mitä enemmän pisteitä kissa saa, sitä kovemmasta kivusta sen voidaan olettaa kärsivän. Mikäli työkalussa määritetty lisäkipulääkityksen pisteraja ylittyy, kissalle tulee antaa kipulääkettä. Kivunarviointi tulee toistaa myös lisäkipulääkityksen annon jälkeen, jotta voidaan varmistua lääkkeen vaikuttaneen kissan kipuun. Kaikki lääkeaineet eivät vaikuta tehokkaasti kipuun kaikilla yksilöillä. Kivunarvioinnissa on huomioitava, että jotkut lääkeaineet ja kissan pelokkuus voivat virheellisesti nostaa kipupisteitä. Kissan akuutin kivun arviointiin on validoitu tällä hetkellä kolme kivunarviointityökalua: UNESP-Botucatu Multidimensional Composite Pain Scale, Glasgow Composite Measure Pain Scale -Feline ja Feline Grimace Scale. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään siihen, kuinka kissa ilmaisee kipua ja kuinka sen akuuttia kipua arvioidaan kivunarviointityökalujen avulla. Työssä käsitellään myös kissan akuutin postoperatiivisen kivun lääkkeellistä hoitoa. Postoperatiiviseen kipuun voidaan vaikuttaa jo pre- tai perioperatiivisesti annetuilla lääkkeillä. Kivunhoidossa tulisi huomioida multimodaalisuus eli eri tavoin vaikuttavien lääkeaineiden yhdistäminen mahdollisimman turvallisen ja tehokkaan analgesian aikaansaamiseksi. Multimodaalisessa kivunhoidossa kipuradan eri kohtiin vaikutetaan eri tavoin, ja hoitoon voidaan yhdistää myös lääkkeettömiä hoitoja kuten akupunktiota. Puudutteet ovat myös tärkeä osa multimodaalista kivunhoitoa. Työssä esitellään kissalle kirjoitushetkellä Suomessa rekisteröidyt tulehduskipulääkkeet: meloksikaami, robenakoksibi ja karprofeeni. Lisäksi käsitellään tavallisimmin kissan akuutin kivun hoidossa käytettyjä opioideja: metadonia, buprenorfiinia, fentanyyliä ja tramadolia. Muita kipulääkkeitä, kuten gabapentiinia ja ketamiinia esitellään myös hieman.

Suomessa ei ole aikaisemmin kattavasti selvitetty eläinlääkäreiden pieneläinten anestesiakäytäntöjä. Tämän työn tavoitteena oli tutkia suomalaisten eläinlääkärien kissoille ja koirille käyttämiä nukutuskäytäntöjä ja verrata niitä kirjallisuuteen. Tutkimuksessa selvitettiin myös vaikuttaako potilaan eläinlaji (kissa tai koira) ja terveydentila eläinlääkärin anestesiassa käyttämiin lääkkeisiin ja tekniikoihin. Tutkimus toteutettiin internetissä täytettävänä sähköisenä kyselynä (Helsingin yliopiston E-lomakepalvelu) kesä- elokuussa vuonna 2008. Kyselylomake sisälsi osiot vastaajien perustiedoista ja työnkuvasta, kolme erilaista potilastapausta (terveen koiran kastraatio, terveen kissan sterilaatio ja sairaan koiran pyometra-leikkaus) sekä osion eläinlääkärin arviosta omasta osaamisestaan ja haluamastaan jatkokoulutuksesta. Jokaisesta potilastapauksesta esitettiin samat kysymykset, joilla selvitettiin vastaajan käyttämiä työtapoja ja lääkkeitä kunkin potilaan kohdalla. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 139 kappaletta. Kyselyn perusteella eläinlääkärit muuttivat hoitotapaansa potilaan mukaan. Sekä sairaalle että terveelle koiralle annettiin useammin suonensisäistä nesteytystä anestesian yhteydessä ja tulehduskipulääkettä jatkohoitoon kuin kissalle. Enemmistö eläinlääkäreistä olisi lähettänyt näissä potilastapauksissa kissan kotiin nukkuvana, kun taas kummatkin koirapotilaat lähetettäisiin kotiin kävelykunnossa. Pyometra-leikkauksessa koiran olisi intuboinut 47,5 % vastanneista, mutta kissan olisi intuboinut sterilaation yhteydessä vain 3,6 %. Lisähappea olisi antanut sairaalle koiralle 48,9 % vastanneista ja terveelle kissalle 14,4 %. Veriarvoja tutkittiin terveiltä potilailta erittäin harvoin, kun taas sairaalta potilaalta 55 % vastanneista olisi tutkinut veriarvoja. Ero oli yllämainituissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevää (p < 0,001). Valtaosa vastanneista ei olisi käyttänyt paikallispuudutteita missään potilastapauksista. Niin ikään valtaosa eläinlääkäreistä (70,5 %) ei olisi kirjannut anestesiatapahtumia ollenkaan valvontalomakkeelle. Eläinlääkäreiden käyttämissä esilääkitys-, induktio- ja ylläpitoaineissa havaittiin eroja potilastapausten välillä. Koirapotilailla lähes kaikki vastanneet olisivat valinneet esilääkitykseen α2-agonistin ja opioidin, kun taas kissalla suosituimmat lääkeaineryhmät olivat α2-agonistit ja ketamiini. Sairaalla koiralla käytettiin enemmän opioideja ja bentsodiatsepiineja esilääkityksessä kuin terveellä koiralla. Induktioaineista ylivoimaisesti suosituin niin sairailla kuin terveilläkin koirilla oli propofoli. Anestesian ylläpitoon suosituin vaihtoehto koirapotilailla oli propofoli (48,8 % terveellä ja 47,2 % sairaalla) ja toisena isofluraani (20,9 % terveellä ja 29,9 % sairaalla). Kissalla vastaavasti suosituin vastaus oli "ei muuta" (esilääkityksen lisäksi). Toiseksi suosituin vaihtoehto kissalla oli ketamiini ja sitten propofoli. Kyselystä voidaan päätellä, että eläinlääkärit muokkasivat anestesiaprotokollaansa potilaan tilan mukaan. Anestesiatapahtumien kirjaus, paikallispuudutteiden hyödyntäminen sekä potilaan intubointi ovat helposti toteutettavia parannuksia eläinlääkärin anestesiaprotokollaan, ilman tarvetta jatkokoulutukselle. Kyselyn perusteella suurin osa eläinlääkäreistä oli tyytyväisiä osaamiseensa anestesian saralla, mutta olisi kuitenkin toivonut lisäkoulutusta asiassa.

Nielurisaleikkaus on toimenpide, johon usein liittyy kovaa leikkauksen jälkeistä kipua. Se ohittuu yleensä muutamassa viikossa. Kipu on usein kuitenkin niin kovaa, että sen hoidossa tarvitaan opioidilääkkeitä. Opioidit ovat tehokkaita leikkauksen jälkeisessä kivunhoidossa, mutta voivat aiheuttaa riippuvuutta. Opioidien väärinkäyttö ja siihen liittyvät haitat ovat lisääntyneet 1990-luvulta lähtien ja Pohjois-Amerikassa on alettu puhua opioidiepidemiasta. Keinoksi hillitä epidemiaa on ehdotettu tiukempaa kontrollia opioidien määräämisessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisääkö nielurisaleikkauksen yhteydessä määrätty opioidilääkitys myöhempää opioidien käyttöä. Tutkimukseen sisällytettiin kaikki HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla vuonna 2017 nielurisaleikkauksessa olleet yli 16-vuotiaat potilaat. Heidän leikkauksensa jälkeisen hoidon tarvetta seurattiin kuukausi leikkauksen jälkeen ja lääkeostoja seurattiin vuoden 2018 loppuun saakka. Näitä 599 potilasta koskevat tiedot kerättiin sairauskertomusmerkinnöistä, reseptikeskuksesta sekä toimenpidettä ennen täytettävästä esitietokaavakkeesta. Tutkimuksessa havaittiin, että 107 (17,8 %) potilaalle määrättiin opioidilääkettä seurantajaksolla, joka alkoi kuukausi operaation jälkeen ja päättyi 31.12.2018. Voidaan olettaa, että opioidien määrääminen ei tällä seurantajaksolla enää liittynyt nielurisaleikkauksen hoitoon. Opioidilääkkeitä tarvinneiden määrää voidaan pitää suurena huomioiden, että opioidit eivät ole ensilinjan kipulääke. Tällä tarkastelujaksolla käytettyjen opioidien määrä vaikutti korreloivan potilaan korkeamman iän, perussairastavuuden, mielialasairauksien ja tupakoinnin kanssa. Lisäksi havaittiin, että nielurisaleikkauksesta kotiutuessa määrätty parasetamoli-kodeiiniyhdistelmälääkkeen määrä, jota potilaat eivät noutaneet apteekista, kasvoi suhteessa määrättyyn lääkemäärään. Suurempi reseptilääkemääräys ei kuitenkaan vähentänyt tarvetta leikkauksen jälkeiselle sairaalassa annettavalle kivunhoidolle. Tätä havaintoa voidaan hyödyntää nielurisaleikkauksen jälkeistä kivunhoitoa suunniteltaessa.