Browsing by Subject "klientti"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2015)Tässä tutkielmassa aiheeni oli vieraanvaraisuus Luukkaan kaksoisteoksessa. Tarkastelin sitä, mitä uutta varhainen kristinusko toi antiikin Välimeren vieraanvaraisuuskäsityksiin. Tarkasteluni sijoittui lähetystyökontekstiin. Analyysini perustui kahteen tutkimuskysymykseen, joista ensimmäinen oli, mitä yhteisiä ja mitä erottavia piirteitä varhaiskristillisellä vieraanvaraisuudella oli antiikin juutalaisen vieraanvaraisuuden ja laajemmin antiikin kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden kanssa. Toinen tutkimuskysymykseni oli, mikä oli varhaiskristillisen vieraanvaraisuuden suhde antiikin Välimeren kulttuurin arvomaailmaan kunnian ja häpeän näkökulmasta. Lähteenä tutkielmassani käytin ensinnäkin kahta Jeesuksen opetuspuhetta Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 9:1–6 ja Luuk. 10:1–20). Nämä puheet oli suunnattu opetuslapsille ja niiden aiheena olivat ohjeet siitä, kuinka tehdä lähetystyötä. Apostolien teoista olin valinnut lähteikseni kolme vieraanvaraisuuskertomusta, joissa vieraanvaraisuussuhteen osapuolina olivat lähetystyöntekijät ja lähetystyön kohteet. Yhdessä kertomuksessa osapuolina olivat Cornelius ja Pietari seurueineen (Ap.t. 10–11:18), toisessa Lyydia ja Paavali seurueineen (Ap.t. 16:11–15 ja Ap.t. 16:40) ja kolmannessa kertomuksessa vanginvartija, Paavali ja Silas (Ap.t. 16:23–36). Verratessani matkaohjeita ja Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomuksia antiikin juutalaiseen ja kreikkalaisroomalaiseen vieraanvaraisuuteen löysin paljon yhteisiä piirteitä sanastossa ja vieraanvaraisuuskäytännöissä. Keskeinen ero matkaohjeiden ja antiikin juutalaisen ja kreikkalaisroomalaisen vieraanvaraisuuden välillä oli se, että matkaohjeet kielsivät vieraita valitsemasta isäntänsä. Apostolien tekojen vieraanvaraisuuskertomukset kuvaavat antiikin Välimeren kulttuureissa sosiaalisten normien kanssa ristiriidassa olevia vieraanvaraisuussuhteita, joissa sosiaaliset rajat statusten, uskontojen, kulttuurien ja sukupuolten välillä ylittyvät. Sosiaalisten normien rikkominen merkitsi altistumista kunnian menetykselle ja häpeälle. Varhaiseen kristinuskoon sisältyi kuitenkin mahdollisuus rikkoa uskonnolliset, kulttuuriset, hierarkkiset ja sukupuolten väliset rajat hengellisten päämäärien vuoksi. Varhaiskristilliset lähetystyöntekijät olivat lähetystyön kohteena oleville ihmisille Jumalan edustajia ja Jumalan lahjojen välikappaleita ja siten statuksesta riippumatta isännilleen kunniavieraita. Sosiaalisten rajojen ylittäminen teki mahdolliseksi heikkojen linkkien syntymisen eri verkostoihin kuuluvien ihmisten kesken ja sitä kautta kristinuskon nopean leviämisen antiikin Välimeren maailmassa.
-
(2017)Pro gradu-tutkielmani käsittelee Francis Baconin ystävyyssuhteita Essexin jaarlin Robert Devereux’n ja Buckinghamin herttuan George Villiersin kanssa. Tutkin suhteita kirjeenvaihdon ja Baconin esseiden kautta vuosien 1591—1626 välillä. Tutkimuksessani pyrin hahmottamaan yksityisen ja yleisen ystävyyden risteävyyttä kyseisenä ajanjaksona. Ystävyys ei ole ollut historiantutkimuksessa yleisesti suosittu tutkimuskohde. Siihen on helposti suhtauduttu anakronisesti ja se on nähty muuttumattomana ilmiönä. Kyseenalaistan tutkimuksessani tämän käsityksen ja kuvaan esimodernin ystävyyden luonnetta valitsemieni henkilösuhteiden avulla. Tutkimukseni perustuu James Speddingin 1880-luvulla kokoamaan Francis Baconin kirjekokoelmaan. Analysoin kirjeitä huomioiden aikakauden retoriset konventiot ja kohteliaisuuskulttuurin. Hyödynnän tutkielmassani myös paljon aihepiiristä tehtyä tutkimuskirjallisuutta ja pyrin ottamaan siihen tutkimuksessani kantaa. Osoitan ystävyys- ja patronus-klientti -suhteiden rajan häilyvyyden 1600-luvun vaihteen Englannin hovikulttuurissa. Kirjeenvaihdon avulla kuvaan Baconin suhteen Essexin olleen neuvonanto- ja klienttisuhde. Lähdeaineiston perusteella heidän välillään ei voida nähdä olleen yksityistä ystävyyttä. Buckinghamin ja Baconin suhde jakautuu tutkimukseni mukaan eri vaiheisiin: neuvonanto-, klientti- ja ystävyyssuhteeseen. Osoitan heidän suhteessaan olleen monia eri puolia, ja sen että keväällä 1617 Baconin asema suhteessa Villiersiin muuttui neuvonantajasta klientiksi. Vuoden 1617 tapahtumat käänsivät suhteen painopisteen entistä enemmän omistautumista vaatineeksi patronus-klientti -suhteeksi. Baconin uran loputtua 1621 osoitan, että klienttisuhde vaihtui ystävyydeksi. Tätä väitettä perustelen heidän kirjeenvaihdossaan tapahtuneilla muutoksilla tuona aikana. Tuon esille ystävyyden luonteen, joka rikkoo aiempia tulkintoja esimodernista ystävyydestä ja klienttisuhteesta. Esitän esimodernin ystävyyden olleen aiemmin luultua enemmän poliittiseen vaikuttamiseen kietoutunutta. Osoitan myös ystävyyssuhteiden saavan modernille ystävyydelle tyypillisiä piirteitä intiimiydessä ja sielunsukulaisuudessa. Tutkin suhteissa Baconin kiinnittymistä ystäviinsä hyödyntäen psykohistorioitsija Heinz Kohutin teoriaa itseyden sulautumisesta toiseen. Tutkielmani asettaa ystävyys- ja klienttisuhteiden kautta esimodernin ihmiskuvan uuteen tarkasteluun. Klientti- ja ystävyyssuhteiden rajojen häilyvyys ja suhteissa ilmenevät erilaiset kiinnittymistavat peilaavat laajempaa yhteiskunnallista ja lajityypillistä kehitystä. Tässä on nähtävissä kehitys, jossa vähitellen siirrytään sukutaustaan ja rooliin pohjautuvasta maailmasta yksilöön ja persoonaan nojaavaan maailmaan.
Now showing items 1-2 of 2