Browsing by Subject "kognitio"
Now showing items 1-20 of 40
-
(2016)Tietoisuuden tutkimus taiteissa on alati kehittyvä poikkitieteellinen tutkimusalue, jonka kentälle pyritään pro gradu -tutkielmassa tuomaan kiinnostavia näkökulmia Eeva-Liisa Mannerin (1921–1995) varhaistuotannon poeettisuuden (saks. ʻPoetizitätʼ) erikoispiirteitä tarkastellessa. Tutkimusaineisto muodostuu Mannerin lyriikasta ja lyyrisestä proosasta runokokoelmista Tämä matka (1956), Orfiset laulut (1960) ja Kirjoitettu kivi (1966) sekä novellikokoelmasta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille (1957). Kaunokirjallisen tekstin ja esteettisen havainnon kognitiivisia ulottuvuuksia pyritään tutkimaan yhdistämällä filosofista ja psykologista tutkimusta kirjallisuustieteisiin ja estetiikkaan. Tekstiä käsitellään tässä yhteydessä mentaalisen representaationa. Mannerin poeettisuus perustuu eri tietoisuudentasojen ja aistihavaintojen tekstuaaliseen ilmentämiseen. Etenkin Antonio Damasion käsitteitä ʻcore consciousness’ ja ʻextended consciousness’ käytetään lyyrisen minuuden analyysissä ja tutkiessa, miten eri tietoisuuden tasot yhdistyvät lyyrisessä äänessä. Tutkielmassa kehitettyä esteettis-lyyrisen tietoisuuden käsitettä täydennetään John R. Searlen ja Daniel C. Dennettin tutkimusten avuin. Työlle keskeisiksi teeseiksi muodostuvat Searlen käsitys ajatusten kvalitatiivisuudesta sekä mentaalisten tilojen ja fyysisen maailman yhteydestä. Dennettin kehittämää ja Alan Palmerin narratologiselle tutkimukselleen omaksunutta käsitettä ʻsituated cognition’ käytetään Mannerin estetiikan intentionaalisuutta tutkiessa. Intentionaalisuus Mannerin teoksissa liittyy verbaaliseen, visuaaliseen ja auditiiviseen havaintoon sekä todellisuuden ja runouden suhteeseen: runous ja todellisuus sekä aistihavainto ja kielen konseptit ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa esteettis-lyyrisessä tietoisuudessa. Mannerin estetiikka pohjautuu tietoisuuden eri tasojen ja prosessien havainnollistamiseen, minkä teksti saavuttaa sen median rajoja ylittäessä esimerkiksi nojaamalla myös ei-verbaaliseen, visuaaliseen ja auditiiviseen kerrontaan, joilla on yhteys aistihavaintoihin. Kerronta näyttäytyy kielellisessä, kuvataiteita jäljittelevässä tilan strukturoinnissa ja musiikin vaikutuksessa ajan ja liikkeen esittämisessä, joita lähestytään tutkielmassa muun muassa skeemateorian kautta. Mannerin teoksissa on usein kyse siitä, miten tietoisuuden eri tasot luovat kokonaiskuvaa maailmasta ja millä tavalla eri tasot ovat yhteydessä aistihavaintoihin ja taiteiden eri ilmaisukeinoihin. Päämäärä on havainnollistaa, miten esteettis-lyyrinen tietoisuus ja havainto toimivat.
-
Cognitive performance in adulthood : the roles of stress-related exhaustion and depressive symptoms (2021)Objective: Both stress-related exhaustion and depression have previously been associated with a decline in cognitive performance, but there is a lack of evidence on whether these conditions have different associations with different cognitive domains and whether they have additive effects on cognitive performance. Furthermore, very little is known about the cognitive effects of chronic stress-related exhaustion. Consequently, the aims of this study were to 1) examine the associations between current stress-related exhaustion and cognitive performance, 2) investigate whether different developmental trajectories of stress-related exhaustion are differently associated with cognitive performance, 3) compare the association between stress-related exhaustion and cognitive performance to the relationship between depressive symptoms and cognitive performance, 4) examine if individuals with comorbid stress-related exhaustion and depression have lower cognitive performance than individuals with at most one of these conditions (i.e., whether clinical stress-related exhaustion and clinical depression might have additive effects on cognitive performance). Methods: The data used in the study was a Finnish population-based sample of six cohorts born between 1962 and 1977 from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Stress-related exhaustion was assessed using the Maastricht Questionnaire, depressive symptoms with the Beck Depression Inventory, and cognitive performance with four subtests of the Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery, measuring visuospatial associative learning, reaction time, sustained attention, and executive functions. Cognitive performance and depressive symptoms were assessed in 2012, and stress-related exhaustion in 2001, 2007, and 2012. Participants were 35 to 50 years old in 2012. Linear associations between stress-related exhaustion and cognitive performance (N = 905) and depressive symptoms and cognitive performance (N = 904) were examined by conducting multivariate regression analyses. Age, sex, socioeconomic status, and parents’ socioeconomic status were controlled in the regression models. Additionally, multivariate analyses of variance were performed to investigate the different developmental trajectories of stress-related exhaustion and their relation to cognitive performance (N = 541) and the associations of comorbid stress-related exhaustion and depression with cognitive performance (N = 1273). Results and conclusion: The main finding was that high stress-related exhaustion is associated with slower reaction times, but not with performance in spatial working memory, visuospatial associative learning, or executive functions. Ongoing, chronic stress-related exhaustion was more strongly associated with slower reaction times than short-term exhaustion experienced years ago. Compared to depressive symptoms, high stress-related exhaustion was associated with slower reaction times also when subclinical cases were included, whereas only clinical levels of depressive symptoms had an association with slower reaction times. There were no differences in cognitive performance between individuals with only stress-related exhaustion or depression and those with comorbid stress-related exhaustion and depression, which supports the notion that these conditions do not have additive effects on cognitive performance. These findings add to the existing evidence of the cognitive effects of stress-related exhaustion in the general population and have several practical implications. Further research is needed on the topic, preferably with longitudinal designs, more comprehensive cognitive measures, and clinical assessment of the psychiatric symptoms.
-
Cognitive performance in adulthood: the roles of stress-related exhaustion and depressive symptoms (2021)Objective: Both stress-related exhaustion and depression have previously been associated with a decline in cognitive performance, but there is a lack of evidence on whether these conditions have different associations with different cognitive domains and whether they have additive effects on cognitive performance. Furthermore, very little is known about the cognitive effects of chronic stress-related exhaustion. Consequently, the aims of this study were to 1) examine the associations between current stress-related exhaustion and cognitive performance, 2) investigate whether different developmental trajectories of stress-related exhaustion are differently associated with cognitive performance, 3) compare the association between stress-related exhaustion and cognitive performance to the relationship between depressive symptoms and cognitive performance, 4) examine if individuals with comorbid stress-related exhaustion and depression have lower cognitive performance than individuals with at most one of these conditions (i.e., whether clinical stress-related exhaustion and clinical depression might have additive effects on cognitive performance). Methods: The data used in the study was a Finnish population-based sample of six cohorts born between 1962 and 1977 from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Stress-related exhaustion was assessed using the Maastricht Questionnaire, depressive symptoms with the Beck Depression Inventory, and cognitive performance with four subtests of the Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery, measuring visuospatial associative learning, reaction time, sustained attention, and executive functions. Cognitive performance and depressive symptoms were assessed in 2012, and stress-related exhaustion in 2001, 2007, and 2012. Participants were 35 to 50 years old in 2012. Linear associations between stress-related exhaustion and cognitive performance (N = 905) and depressive symptoms and cognitive performance (N = 904) were examined by conducting multivariate regression analyses. Age, sex, socioeconomic status, and parents’ socioeconomic status were controlled in the regression models. Additionally, multivariate analyses of variance were performed to investigate the different developmental trajectories of stress-related exhaustion and their relation to cognitive performance (N = 541) and the associations of comorbid stress-related exhaustion and depression with cognitive performance (N = 1273). Results and conclusion: The main finding was that high stress-related exhaustion is associated with slower reaction times, but not with performance in spatial working memory, visuospatial associative learning, or executive functions. Ongoing, chronic stress-related exhaustion was more strongly associated with slower reaction times than short-term exhaustion experienced years ago. Compared to depressive symptoms, high stress-related exhaustion was associated with slower reaction times also when subclinical cases were included, whereas only clinical levels of depressive symptoms had an association with slower reaction times. There were no differences in cognitive performance between individuals with only stress-related exhaustion or depression and those with comorbid stress-related exhaustion and depression, which supports the notion that these conditions do not have additive effects on cognitive performance. These findings add to the existing evidence of the cognitive effects of stress-related exhaustion in the general population and have several practical implications. Further research is needed on the topic, preferably with longitudinal designs, more comprehensive cognitive measures, and clinical assessment of the psychiatric symptoms.
-
(2022)Objective: Preliminary evidence has shown that COVID-19-disease can be associated with memory problems, but previous research is still limited and contains many methodological issues. The aim of this research was to investigate whether COVID-19-disease associates with memory functions. Moreover, this study compared possible differences in memory functioning six months after the acute illness between COVID-19-patiences who had required intensive care (ICU), were treated in regular inpatient ward, or recovered at home. Methods: This study is part of RECOVID-20-project. It includes 164 COVID-19-patients and 48 healthy controls who participated in a comprehensive neuropsychological assessment six months after the acute illness. Assessment variables contains neuropsychological subtests which measure different aspects of memory (logical memory I & 2, word list 1 & 2, digit span and Rey-Osterrieth Complex Figure). COVID19-patiens were divided into three groups according to the required level of hospital care in acute phase of illness. The three groups were: ICU (n=71), ward (n=49) and home group (N=44). Associations between COVID-19-disease and memory functions were analyzed using covariance analysis and multivariate covariance analysis. Group differences in memory functions were assessed with MANCOVA and further with Discriminatory Analysis. Results and conclusions: No significant differences were found in any memory aspects between COVID-19- patients and healthy controls. Results are partly in conflict with previous studies which have shown that COVID-19-disease can be associated with memory problems especially in aspects of working memory, short- and long-term auditory memory and long-term visual memory. However, this study indicated that ICU and ward group with severe or critical COVID-19-disease had significantly worse overall memory performance than patients who had recovered at home. Age affected different ways of memory functioning in different groups.
-
(2019)Objectives. Perinatal risk factors, e.g. low birth weight, can increase risk for depression. Whether perinatal risks are linked to received treatment and rehabilitation of depression and cognitive deficits in depression is largely unknown. The aim of the study was to examine the use of antidepressants, received rehabilitative psychotherapy and cognition among adults with lifetime depressive symptoms by comparing whether they differ in the perinatal risk group and in the control group. Methods. The study is part of a longitudinal birth cohort research project examining long-term ef-fects of perinatal risk factors. The present sample included 67 adults with perinatal risk factors and 20 control adults. All of the participants (n = 87) had experienced lifetime depressive symptoms. Lifetime depressive symptoms were assessed by lifetime depression and/or current depressive symptoms (DEPS ≥ 9). The use of antidepressants and received rehabilitative psychotherapy were compared between groups by χ2-tests. Cognition was assessed with several neuropsychological tests and compared between groups by t-tests. The effects of the most prevalent perinatal risk fac-tors and education on cognition was controlled by separate analyses of variance. Results and conclusions. The use of antidepressants was indicatively more prevalent in the perinatal risk group, although no statistically significant difference was observed. No difference between groups was found in received rehabilitative psychotherapy. Processing speed and visual perceptual performance was significantly poorer in the perinatal risk group compared to the control group. Low birth weight was linked to poorer cognitive performance in the perinatal risk group. Furthermore, lower level of education in the perinatal risk group explained difference in cognitive performance. The results suggest that perinatal risk factor may be linked to more prevalent use of antidepressants, which may reflect more severe lifetime depressive symptoms compared to controls. Perinatal risk factors do not seem to be linked to received rehabilitative psychotherapy and cognitive performance among adults with lifetime depressive symptoms.
-
(2019)Objectives. Perinatal risk factors, e.g. low birth weight, can increase risk for depression. Whether perinatal risks are linked to received treatment and rehabilitation of depression and cognitive deficits in depression is largely unknown. The aim of the study was to examine the use of antidepressants, received rehabilitative psychotherapy and cognition among adults with lifetime depressive symptoms by comparing whether they differ in the perinatal risk group and in the control group. Methods. The study is part of a longitudinal birth cohort research project examining long-term ef-fects of perinatal risk factors. The present sample included 67 adults with perinatal risk factors and 20 control adults. All of the participants (n = 87) had experienced lifetime depressive symptoms. Lifetime depressive symptoms were assessed by lifetime depression and/or current depressive symptoms (DEPS ≥ 9). The use of antidepressants and received rehabilitative psychotherapy were compared between groups by χ2-tests. Cognition was assessed with several neuropsychological tests and compared between groups by t-tests. The effects of the most prevalent perinatal risk fac-tors and education on cognition was controlled by separate analyses of variance. Results and conclusions. The use of antidepressants was indicatively more prevalent in the perinatal risk group, although no statistically significant difference was observed. No difference between groups was found in received rehabilitative psychotherapy. Processing speed and visual perceptual performance was significantly poorer in the perinatal risk group compared to the control group. Low birth weight was linked to poorer cognitive performance in the perinatal risk group. Furthermore, lower level of education in the perinatal risk group explained difference in cognitive performance. The results suggest that perinatal risk factor may be linked to more prevalent use of antidepressants, which may reflect more severe lifetime depressive symptoms compared to controls. Perinatal risk factors do not seem to be linked to received rehabilitative psychotherapy and cognitive performance among adults with lifetime depressive symptoms.
-
(2018)Tämän tutkielman lähtökohtana on kysymys, miksi apokalyptiset uskomukset nykyisen maailmanjärjestyksen päättymisestä toistuvat huomattavan samankaltaisina ajasta ja kulttuurista toiseen. Tutkielmassa kysymystä lähestytään ihmisen kognition ja erityisesti sen narratiivisuuden näkökulmasta. Teoreettisesti kognition ei katsota rajoittuvan pelkkään yksilön informaationkäsittelyyn, vaan sijaitsevan suurelta osin yksilöiden aivojen muodostamissa kulttuurisissa verkostoissa. Narratiivi on ihmisen lajityypillinen tapa jäsentää todellisuutta. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että apokalyptisten narratiivien vetovoima on niiden kyvyssä tehdä maailman tapahtumia ymmärrettäväksi. Teoreettisen lähestymistapansa tutkielma ammentaa sekä narratiivi- että apokalyptiikkatutkimuksesta. Narratiivien merkitystä todellisuuden rakentumisessa tarkastellaan erityisesti Jerome Brunerin kognitiivisen psykologian teorian avulla. Teoreettinen pohja apokalyptiikkaan puolestaan tulee ennen kaikkea Richard Landesilta, jonka kehittämän mallin avulla tutkielmassa hahmotetaan apokalyptiikan eri muotoja. Narratiivi- ja apokalyptiikkateorioiden pohjalta määritellään seitsemän prototyyppisen apokalyptisen narratiivin peruselementtiä, jotka muodostavat pohjan tutkimuksen analyysille. Peruselementit toimivat teoreettisina käsitteinä, joiden avulla tutkimusaineisto koodataan ja analysoidaan sisällönanalyysia käyttäen. Keskeisimpiä näistä käsitteistä ovat narratiivin konflikti ja konfliktin luoman jännitteen purkava sulkeuma. Analyysin tavoitteena on osoittaa, että eri apokalyptiset narratiivit sisältävät toistuvia elementtejä, jotka ovat keskeisiä todellisuuden narratiivisessa hahmottamisessa. Tutkimusaineistona ovat Valkoisen talon entisen päästrategin Stephen Bannonin, äärijärjestö Isisin sekä sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin apokalyptiset narratiivit. Lähtökohtana analysoitavien narratiivien valinnalle on pyrkimys toisaalta antaa riittävän kattava kuva apokalyptiikan monimuotoisuudesta, toisaalta taas pystyä osoittamaan yhteneväisyydet eri narratiivien välillä. Analysoitava aineisto koostuu Bannonin ohjaamasta Generation Zero -dokumentista ja kahdesta videoidusta puheesta, Isisin propagandalehden Dabiqin neljästä ensimmäisestä numerosta sekä kahdeksasta videoidusta Muskin haastattelusta. Analyysi osoittaa, että määritellyt peruselementit toistuvat kaikissa kolmessa tarkasteltavassa narratiivissa. Samalla esiin nousee myös apokalyptisten uskomusten alatyyppi, joka ei täysin istu Landesin esittämään jaotteluun. Analyysin johtopäätöksenä esitetään, että luomalla visioita mahdollisista tulevaisuuden maailmoista apokalyptinen narratiivi toimii kognitiivisena välineenä, jonka avulla yksilöiden ja ryhmien on mahdollista tulkita maailmaansa ja sen tapahtumia sekä omaa suhdettaan niihin. Prototyyppinen apokalyptinen narratiivi sisältää tulevaisuuteen sijoittuvan narratiivisen sulkeuman, joka tekee nykyhetkessä koetun konfliktin ymmärrettäväksi ja auttaa suuntaamaan omaa toimintaa konfliktin ratkaisemiseksi toivotulla tavalla.
-
(2020)Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisten taitojen välistä yhteyttä alle 7-vuotiailla lapsilla. Tutkimustehtävänä oli tarkastella sitä, millä tavalla fyysinen aktiivisuus vaikuttaa alle 7-vuotiaan lapsen kognitiivisiin taitoihin ja mikä näiden välinen yhteys on. Lisäksi tutkimuksessa keskityttiin varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksiin, sen vaikutuksiin ja sitä lisääviin tekijöihin varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, miten fyysinen aktiivisuus huomioidaan varhaiskasvatusta ohjaavassa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kognitiivisten taitojen osalta käsitellään tarkkaavaisuutta, muistia, oppimista, kielellisiä toimintoja sekä toiminnanohjausta. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineiston muodostavat kymmenen fyysistä aktiivisuutta ja kognitiivisia taitoja käsittelevää vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Katsauksessa käsitellyt tutkimusartikkelit on julkaistu tieteellisissä aikakauslehdissä aikavälillä 2011–2020 ja ne on haettu elektronisista tietokannoista. Tulokset ja johtopäätökset. Alle 7-vuotiaan lapsen fyysisellä aktiivisuudella ja kognitiivisella kehityksellä oli pääosin merkittävä yhteys. Kevyellä fyysisellä aktiivisuudella ei ollut yhtä vahvaa yhteyttä kognitiivisiin taitoihin tai yhteyttä ei havaittu lainkaan. Fyysinen aktiivisuus ei kehitä ainoastaan kognitiivisia taitoja, vaan se edistää lisäksi fyysistä ja psykososiaalista terveyttä. Tulosten pohjalta fyysisen aktiivisuuden yhdistämisellä varhaiskasvatuksen ohjattuun ja vapaamuotoiseen toimintaan sekä riittävällä fyysisen aktiivisuuden määrän ylläpitämisellä on positiivisia vaikutuksia lasten kognitiivisille taidoille.
-
Ikääntyneiden ravitsemustila ja sen yhteys kognitioon sekä psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin (2015)Hyvä ravitsemustila ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä, terveyttä ja elämänlaatua ja lisäksi se luo edellytykset kotona asumiselle. Ikääntymiseen liittyy kuitenkin monia kognitiivisia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa ravitsemustilaan. Virheravitsemuksen takia huonontunut terveys voi heikentää toimintakykyä ja lisätä kaatumisen riskiä. Pro gradu-tutkielman tavoitteena oli tutkia kotona asuvien, viimeisen vuoden aikana kaatuneiden, ikääntyneiden ravitsemustilaa ja sen yhteyttä kognitioon sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tavoitteena oli lisäksi selvittää, oliko tutkimushenkilöiden kaatumistausta yhteydessä ravitsemustilaan. Poikkileikkaustutkimus koostui Porissa vuosina 2003–2005 toteutetun Pysy Pystys -tutkimuksen kotona asuneista ikääntyneistä (n=554). Pysy Pystys -tutkimuksessa tutkittiin viimeisten 12 kuukauden aikana kaatuneiden, 65 vuotta täyttäneiden, porilaisten kaatumisten vaaratekijöitä. Tutkimushenkilöiden ravitsemustila arvioitiin MNA-testillä (Mini Nutritional Assessment), kognitiiviset taidot MMSE-testillä (Mini Mental State Examination) ja psyykkiset sekä sosiaaliset tekijät GDS-testillä (Geriatric Depression Scale) sekä strukturoiduilla kyselylomakkeilla. Tässä poikkileikkaustutkimuksessa tarkasteltujen tekijöiden yhteyksiä tutkittiin normaalissa ja heikentyneessä ravitsemustilassa olevien ryhmien välisinä eroina Khiin neliötestillä ja Mann-Whitney U-testillä. Lisäksi logistisella regressioanalyysillä etsittiin tekijöitä, jotka ovat yhteydessä heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyteen. Tutkimushenkilöiden keski-ikä oli 73 vuotta ja suurin osa heistä (83 %) oli naisia. Heikentyneessä ravitsemustilassa (MNA ? 23,5) oli 10,8 prosenttia. Heikentyneessä ravitsemustilassa olleet olivat kaatuneet useammin kuin normaalissa ravitsemustilassa olevat. Psyykkisistä tekijöistä elämään tyytymättömyys, masennus ja turvattomuuden kokeminen lisäsivät heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyttä. Alkoholin viikoittainen käyttö puolestaan vähensi todennäköisyyttä. Sosiaalisista tekijöistä yksinäisyys, vähäinen toisten luona vieraileminen ja keskustelukumppanin puute lisäsivät heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyttä. Kognition ja ravitsemustilan välillä ei ollut yhteyttä. Havaituista yhteyksistä erityisen merkittäviä olivat elämään tyytymättömyyden, yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemisen yhteydet, sillä näiden kolmen tekijän läsnä ollessa ikääntyneellä on yli 70 prosentin todennäköisyys olla heikentyneessä ravitsemustilassa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että elämään tyytyväisyys, yksinäisyys ja koettu turvattomuus tulisi ottaa huomioon ikääntyneiden ravitsemustilaa arvioitaessa. Lisäksi kaatuneiden ikääntyneiden ravitsemustilaan olisi syytä kiinnittää huomiota.
-
(2019)Tässä tutkielmassa esittelen enaktivistisessa mielenfilosofiassa esitettyjä itseyden malleja ja niiden filosofisia ongelmia. Itseyden ongelma ei enää ole nykyisen enaktivismin keskiössä, vaikka se oli varhaisen enaktivismin keskeinen teema. Tutkielmasta käy kuitenkin ilmi, että itseyden ongelma on enaktivismissa yhä vailla ratkaisua. Olen valinnut aineistooni sellaista enaktivistista kirjallisuutta, jossa on selkeä pyrkimys käsitellä itseyden filosofisia ongelmia tai muodostaa enaktivistinen itseys-malli. Aineistosta käy ilmi, että enaktivistien kannat itseyteen vaihtelevat melko paljon ja ettei enaktivismi muodosta yhtä yleisesti hyväksyttyä, koherenttia ja ristiriidatonta mallia itseydestä. Jotta aineistosta nousisi esiin toisiinsa vertailtavia itseys-kantoja, olen muotoillut tätä tutkielmaa varten seitsenosaisen kysymyssarjan, jota vasten tulkitsen aineistoa ja jonka mukaan tutkielmani jäsentyy: 1) tiedon intressi, 2) tiedon mahdollisuus ja tutkimuksen metodi, 3) itseyden ontologinen luonne, 4) itseyden ja fenomenaalisen kokemuksen erottamattomuus, 5) itseyden pysyvyys muutoksessa, 6) itseyden tasot ja erilaiset itseydet ja 7) itseyden solipsismi ja intersubjektiivisuus. Esittelen aineistoni näitä kysymyksiä vasten. Varhaiset enaktivistit pitävät arjessa ilmenevää fenomenaalista itseyttä illuusiona, jonka syntymekanismin he pyrkivät selittämään. Myöhemmät enaktivistit eivät sitoudu illusionaariseen kantaan, vaan he pyrkivät hahmottelemaan itseydelle uskottavan ontologisen statuksen: itseyden on oltava jotain todellista, mutta ei liian staattista, sillä muuten se ei säilyisi jatkuvan kehollisen ja mentaalisen muutoksen keskellä. Enaktivistit sitoutuvat empiirisiin tutkimusmenetelmiin, joihin he lukevat paitsi tieteellisen empirian (biologia ja neurotiede), myös kokemuksellisen empirian (fenomenologia ja buddhalainen mielentutkimus). He kritisoivat metafysiikkaa ja mielikuvituksellisia ajatuskokeita itseyden tutkimisen menetelminä. Enaktivistit pitävät lähtökohtaisesti itseyttä ja kokemusta erottamattomina: kaikki itseys on koettua ja kaikki kokemus ilmenee itseydelle. Tämä yleistys ei kuitenkaan päde kaikissa tapauksissa. Osa enaktivisteista katsoo, että minimaalinen itseys, kuten bakteerin itseys, ei voi olla koettua tai tietoista. Itseyden ja kokemuksen erottamattomuus kyseenalaistuu myös silloin, kun inhimillinen kokemus eräissä tilanteissa ilmenee vailla itseydeksi tunnistettavaa rakennetta. Itseyden pysyvyyden ja muutoksen ongelman enaktivistit selittävät materiaalisesta näkökulmasta organismin aineenvaihdunnallisena välttämättömyytenä. Mentaalisen muutoksen selittämisessä jotkut heistä tukeutuvat fenomenologiseen kokemusvirta-analogiaan, jossa kokemusvirran rakenne pysyy samana, vaikka kokemusvirran sisältö alati muuttuu. Enaktivismi luokittelee itseyden piirteet solutason autopoieettisuuteen, eläinkunnan sensorimotorisuuteen ja lopulta ihmisillä myös reflektiiviseen ja autobiografiseen. Erilainen kehollisuus mahdollistaa siis erilaisen itseyden. Keskeinen haaste enaktivismin itseysmalleille on yhtäältä itseyden ontologinen välttämättömyys enaktivismin autopoieettiselle teorialle ja toisaalta itseyden fenomenaalinen fragmentaarisuus. Itseys on välttämätön ontologinen rakenne, jota ilman enaktivismi ei voi selittää kehollista ja elollista kognitiota. Itseys ei kuitenkaan ilmene fenomenaalisessa kokemuksessa, tai jos ilmenee niin ontologisesti heikkona ja fragmentaarisena rakenteena. Itseys on siis enaktivismille fenomenaalisesti tavoittamaton mutta teoreettisesti välttämätön. Esittelemäni itseyden ongelmat liittyvät keskeisesti enaktivistiseen kognition teoriaan, joten niiden selvittely tulevaisuudessa voi edistää enaktivistista hanketta myös yleisemmin.
-
(2019)Tässä tutkielmassa esittelen enaktivistisessa mielenfilosofiassa esitettyjä itseyden malleja ja niiden filosofisia ongelmia. Itseyden ongelma ei enää ole nykyisen enaktivismin keskiössä, vaikka se oli varhaisen enaktivismin keskeinen teema. Tutkielmasta käy kuitenkin ilmi, että itseyden ongelma on enaktivismissa yhä vailla ratkaisua. Olen valinnut aineistooni sellaista enaktivistista kirjallisuutta, jossa on selkeä pyrkimys käsitellä itseyden filosofisia ongelmia tai muodostaa enaktivistinen itseys-malli. Aineistosta käy ilmi, että enaktivistien kannat itseyteen vaihtelevat melko paljon ja ettei enaktivismi muodosta yhtä yleisesti hyväksyttyä, koherenttia ja ristiriidatonta mallia itseydestä. Jotta aineistosta nousisi esiin toisiinsa vertailtavia itseys-kantoja, olen muotoillut tätä tutkielmaa varten seitsenosaisen kysymyssarjan, jota vasten tulkitsen aineistoa ja jonka mukaan tutkielmani jäsentyy: 1) tiedon intressi, 2) tiedon mahdollisuus ja tutkimuksen metodi, 3) itseyden ontologinen luonne, 4) itseyden ja fenomenaalisen kokemuksen erottamattomuus, 5) itseyden pysyvyys muutoksessa, 6) itseyden tasot ja erilaiset itseydet ja 7) itseyden solipsismi ja intersubjektiivisuus. Esittelen aineistoni näitä kysymyksiä vasten. Varhaiset enaktivistit pitävät arjessa ilmenevää fenomenaalista itseyttä illuusiona, jonka syntymekanismin he pyrkivät selittämään. Myöhemmät enaktivistit eivät sitoudu illusionaariseen kantaan, vaan he pyrkivät hahmottelemaan itseydelle uskottavan ontologisen statuksen: itseyden on oltava jotain todellista, mutta ei liian staattista, sillä muuten se ei säilyisi jatkuvan kehollisen ja mentaalisen muutoksen keskellä. Enaktivistit sitoutuvat empiirisiin tutkimusmenetelmiin, joihin he lukevat paitsi tieteellisen empirian (biologia ja neurotiede), myös kokemuksellisen empirian (fenomenologia ja buddhalainen mielentutkimus). He kritisoivat metafysiikkaa ja mielikuvituksellisia ajatuskokeita itseyden tutkimisen menetelminä. Enaktivistit pitävät lähtökohtaisesti itseyttä ja kokemusta erottamattomina: kaikki itseys on koettua ja kaikki kokemus ilmenee itseydelle. Tämä yleistys ei kuitenkaan päde kaikissa tapauksissa. Osa enaktivisteista katsoo, että minimaalinen itseys, kuten bakteerin itseys, ei voi olla koettua tai tietoista. Itseyden ja kokemuksen erottamattomuus kyseenalaistuu myös silloin, kun inhimillinen kokemus eräissä tilanteissa ilmenee vailla itseydeksi tunnistettavaa rakennetta. Itseyden pysyvyyden ja muutoksen ongelman enaktivistit selittävät materiaalisesta näkökulmasta organismin aineenvaihdunnallisena välttämättömyytenä. Mentaalisen muutoksen selittämisessä jotkut heistä tukeutuvat fenomenologiseen kokemusvirta-analogiaan, jossa kokemusvirran rakenne pysyy samana, vaikka kokemusvirran sisältö alati muuttuu. Enaktivismi luokittelee itseyden piirteet solutason autopoieettisuuteen, eläinkunnan sensorimotorisuuteen ja lopulta ihmisillä myös reflektiiviseen ja autobiografiseen. Erilainen kehollisuus mahdollistaa siis erilaisen itseyden. Keskeinen haaste enaktivismin itseysmalleille on yhtäältä itseyden ontologinen välttämättömyys enaktivismin autopoieettiselle teorialle ja toisaalta itseyden fenomenaalinen fragmentaarisuus. Itseys on välttämätön ontologinen rakenne, jota ilman enaktivismi ei voi selittää kehollista ja elollista kognitiota. Itseys ei kuitenkaan ilmene fenomenaalisessa kokemuksessa, tai jos ilmenee niin ontologisesti heikkona ja fragmentaarisena rakenteena. Itseys on siis enaktivismille fenomenaalisesti tavoittamaton mutta teoreettisesti välttämätön. Esittelemäni itseyden ongelmat liittyvät keskeisesti enaktivistiseen kognition teoriaan, joten niiden selvittely tulevaisuudessa voi edistää enaktivistista hanketta myös yleisemmin.
-
Jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittävät kognitiivis-evolutiiviset mekanismit (2021)Tarkastelen abrahamilaisen institutionaalisen jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittäviä kognitiivisia ja evolutiivisia mekanismeja 2010-luvun psykologisen tutkimuksen ja kognitiivisen uskontotieteen filosofien näkökulmista. Jumalauskon kehittymisen ovat mahdollistaneet seuraavat kognitiiviset tekijät: intuitiivinen ajattelutyyli, kognitiiviset vinoumat eli ontologiset kategoriasekaannukset, teleologinen ajattelu ja dualismi sekä skitsotypia. Nykyisen muotonsa jumalausko on kuitenkin saanut tuhansia vuosia kestäneen kulttuurillisen tiedon omaksumisen, säilyttämisen, muokkaamisen ja edelleen siirtämisen prosessien kautta. Yksilö omaksuu uskon jumalaan kulttuuriympäristöstään. Lisäksi yksilöllistä vaihtelua selittävät yllä eritellyt kognitiiviset tekijät. Yksilötasolla jumalauskon säilymistä motivoi eksistentiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen: usko toimii turvan lähteenä, maailmaa jäsentävänä mallina sekä mahdollisesti torjuu kuolemanpelkoa. Uskomiseen motivoitunut henkilö hakeutuu tilanteisiin, joissa hän kokee jumalan läsnäolon. Nämä kokemukset jumalan läsnäolosta vahvistavat uskoa entisestään. Yhteisötasolla jumalauskoa ylläpitää kyseenalaistamista vaikeuttava sosiaalinen paine, joka ilmenee epävakaissa elinolosuhteissa
-
Jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittävät kognitiivis-evolutiiviset mekanismit (2021)Tarkastelen abrahamilaisen institutionaalisen jumalauskon kehittymistä, omaksumista ja säilymistä selittäviä kognitiivisia ja evolutiivisia mekanismeja 2010-luvun psykologisen tutkimuksen ja kognitiivisen uskontotieteen filosofien näkökulmista. Jumalauskon kehittymisen ovat mahdollistaneet seuraavat kognitiiviset tekijät: intuitiivinen ajattelutyyli, kognitiiviset vinoumat eli ontologiset kategoriasekaannukset, teleologinen ajattelu ja dualismi sekä skitsotypia. Nykyisen muotonsa jumalausko on kuitenkin saanut tuhansia vuosia kestäneen kulttuurillisen tiedon omaksumisen, säilyttämisen, muokkaamisen ja edelleen siirtämisen prosessien kautta. Yksilö omaksuu uskon jumalaan kulttuuriympäristöstään. Lisäksi yksilöllistä vaihtelua selittävät yllä eritellyt kognitiiviset tekijät. Yksilötasolla jumalauskon säilymistä motivoi eksistentiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen: usko toimii turvan lähteenä, maailmaa jäsentävänä mallina sekä mahdollisesti torjuu kuolemanpelkoa. Uskomiseen motivoitunut henkilö hakeutuu tilanteisiin, joissa hän kokee jumalan läsnäolon. Nämä kokemukset jumalan läsnäolosta vahvistavat uskoa entisestään. Yhteisötasolla jumalauskoa ylläpitää kyseenalaistamista vaikeuttava sosiaalinen paine, joka ilmenee epävakaissa elinolosuhteissa
-
(2019)Tiivistelmä - Referat - Abstract Johdanto: Elintapojen on todettu vaikuttavan kognition heikentymisen riskiin ikääntyneillä. Ravintotekijöistä mm. runsas kalan ja kasvisten käyttö, tyydyttymättömät rasvahapot sekä antioksidantit ovat olleet yhteydessä hyvän kognition säilymiseen. Kognition heikentymiseen on yhdistetty mm. tyydyttyneen rasvan runsas saanti sekä punaisen lihan runsas käyttö. Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kalan, kasvisten ja punaisen lihan yhteyttä kognitioon 65–75-vuotiailla kotona asuvilla naisilla ja miehillä. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus on poikittaistutkimus FlaSeCo-interventiotutkimuksen lähtötilanteesta. Tutkimukseen rekrytoitiin pääkaupunkiseudulla 65–75-vuotiaita terveitä miehiä ja naisia, joiden kognitio arvioitiin normaaliksi The Saint Louis University Mental Status:lla (SLUMS). Tutkittavien ruoankäyttöä selvitettiin kolmen päivän ruokapäiväkirjalla ja kognitiota Trail Making Testillä (TMT). Tutkittavilta mitattiin veren rasva- ja sokeriarvoja sekä arvioitiin masentuneisuutta GDS30-mittarilla ja terveyteen liittyvää elämänlaatua 15D-mittarilla. Ruokapäiväkirjoista laskettiin ruokien kulutusta sekä energian ja ravintoaineiden saantia. Tulokset: Tutkimukseen osallistui 104 henkilöä, joista 63 % oli naisia ja keski-ikä oli 69 vuotta. Osallistujat olivat pitkään kouluttautuneita, keskimäärin 14,9 vuotta. Keskimääräinen energiansaanti oli naisilla 1812 kcal (SD 392) ja miehillä 2021 kcal (SD 523) päivässä. Keskimääräinen kasvisten kulutus oli naisilla 459 g (SD 241) ja miehillä 395 g (SD 209) päivässä, kalan vastaavasti 44 g (SD 47) ja 36 g (SD 45) sekä punaisen lihan 44 g (SD 48) ja 106 g (SD90). Kalan kulutuksen perusteella tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään: I, n=35 (0 g/päivä), II, n=34 (3,3–51,2 g/päivä), III, n=35 (53,3–200 g/päivä) ja vastaavasti kasvisten kulutuksen perusteella: I, n=35 (44,0–311,7 g/päivä), II, n=34 (316,7–450,7 g/päivä), III, n=35 (453,3–1115 g/päivä) sekä punaisen lihan kulutuksen perusteella: I, n=34 (0–23,0 g/päivä), II, n=35 (26,3–85 g/päivä), III, n=35 (85,0–527,0 g/päivä). TMT B-osan suorittamiseen kului keskimäärin kasvisten kulutuksen luokissa I, II ja II 99,3 s (SD 45,9), 86,0 s (SD 33,4) ja 94,7 s (SD 47,2), (p=0,68), punaisen lihan kulutuksen luokissa I, II ja II 95,5 s (SD 41,1), 91,2 s (SD 36,8) ja 93,1 s (SD 49,4), (p=0,83) sekä kalan kulutuksen luokissa I, II ja II 100,9 s (SD 47,8), 96,1 s (SD 45,2), 82,8 s (SD 32,1), (p=0,062). Kalan ja kasvisten kulutuksen välillä oli positiivinen yhteys (p=0,019). Kalan ja punaisen lihan kulutuksen välillä oli lähes tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys (p=0,072). Johtopäätökset: Tutkimuksen tulosten perusteella terveillä, kognitioltaan normaaleiksi arvioiduilla ikääntyneillä henkilöillä kalan, punaisen lihan tai kasvisten kulutus ei ollut suoraan yhteydessä kognitioon. Tulokset voivat kuitenkin viitata siihen, että runsaasti kalaa sisältävä ruokavalio voisi kokonaisuudessaan olla yhteydessä hyvään kognitioon, koska enemmän kalaa syöneet söivät enemmän kasviksia ja vähemmän punaista lihaa. Kalan runsas kulutus saattaa kertoa tässä tutkimuksessa kognitiota suojaavasta kokonaisruokavaliosta.
-
(2016)Objectives. A general concern about children’s physical inactivity, increased screen time and sedentary behaviour is strongly presented in today’s social debate. Many studies have reported that Finnish children aren’t physically active enough which has led child obesity to become a major public health issue. The aim of this study is to find out, based on previous studies, how much Finnish students engage in physical activity and compare the results to national and international recommendations for physical activity. In addition, the effects of physical activity on children’s health, mental health and academic achievement are discussed in this study. Methodology. This study is a descriptive review of the literature, which means that the research material consists of previous studies and literature. When analysing the amounts of physical activity, Finnish studies were utilised whereas with effects of physical activity the literature consisted of international peer-reviewed studies. Material was searched from Helda, Melinda, Proquest and Google Scholar article databases and books were searched from Helka-database of University of Helsinki. The amount of articles available was great so the studies that were included in my study were the ones with the most current and substantive results that answered the research questions of my study. Results and conclusions. The results of the study presented that most Finnish students do not engage in enough physical activity to maintain good health. Based on the recent studies the amounts of physical activity are however rising, which gives an indication that the efforts made to promote physical activity are working. The results also showed that successful interventions and reforming the school culture enables promoting physical activity among students. Related to the second research question, the benefits of physical activity on children’s health are undeniable. The effect of physical activity on children’s academic achievement and cognition is also positive but the results are still quite weak and more reliable studies are needed to draw more general conclusions.
-
(2020)Tämä tutkielma käsittelee merihirviö Leviatania, joka mainitaan Vanhan testamentin teksteissä kuusi kertaa. Tekstikatkelmat ovat runollisia eikä niiden pohjalta pysty rekonstruoimaan yhtenäistä kuvaa merihirviöstä. Fragmentaarisista tekstikatkelmista voi kuitenkin päätellä, ettei Leviatania tarvinnut avata tekstien aikalaisille, vaan se oli yleisesti tunnettu. Katkelmien jännitteisyys (esim. Leviatanin ulkomuoto kuvaillaan erilaiseksi eri teksteissä) antaa syyn uskoa, että merihirviötarinoita oli liikkeellä useita erilaisia. Niiden jäljille on mahdotonta päästä, korkeintaan on mielekästä verrata merihirviötarinoita muiden kulttuureiden vastaaviin ja hahmotella sitä kautta mahdollisia lainauksia traditiosta toiseen. Suoraviivaista kehityskulkua merihirviötarinoiden välillä on kuitenkin mahdotonta tutkimuksellisesti osoittaa. Sen sijaan mielekästä on pohtia, mihin tarpeeseen merihirviötarinat vastaavat. Tässä tutkielmassa hahmottelen mahdollisia syitä Leviatanin säilymiselle suullisesta traditiosta kirjalliseen muotoon ja redaktioiden kautta aina Vanhan testamentin sivuille asti. Työssäni pyrin selvittämään, mitkä ovat Leviatanin päät eli ne tekijät, jotka saavat ihmiset kertomaan hirviöstä tarinoita vuosituhannesta toiseen. Mihin merihirviötä tarvittiin? Entä miten Leviatan-tekstejä tulisi lukea ja ymmärtää? Lähestyn kysymyksiäni luomalla katsauksen Psalmeihin, heprealaiseen runouteen sekä mereen ja sen hirviöihin muinaisen Lähi-idän kontekstissa. Tutkielman metodi on muotokritiikki. Muotokriittisen analyysin olen tehnyt Psalmin 74 jakeista 12–16. Voidakseni vastata tutkimuskysymykseeni tarkemmin, olen käsitellyt tarvetta Leviatan-tarinoille myös neljän erilaisen näkökulman kautta. Näiden elettyä uskonnollisuutta tutkivien näkökulmien avulla tutkin merihirviötä metaforana ja myyttinä sekä selvitän tarvetta merihirviötarinoille narraation ja kognition tasolla. Esitän, että Vanhan testamentin teksteissä Leviatan näyttäytyy hyvänä kielikuvana poliittisista, historiallisista ja hengellisistä vihollisista puhuttaessa, tarunhohtoista menneisyyttä vaalivana myyttikertomuksena, narraation tasolla hyvän Jumalan pahana vastavoimana sekä kognitiivisesti tarkasteltuna olentona, johon personifioituu kaaos, jota ihminen ei pysty hallitsemaan muuten kuin kertomalla siitä tarinoita.
-
(2020)Tämä tutkielma käsittelee merihirviö Leviatania, joka mainitaan Vanhan testamentin teksteissä kuusi kertaa. Tekstikatkelmat ovat runollisia eikä niiden pohjalta pysty rekonstruoimaan yhtenäistä kuvaa merihirviöstä. Fragmentaarisista tekstikatkelmista voi kuitenkin päätellä, ettei Leviatania tarvinnut avata tekstien aikalaisille, vaan se oli yleisesti tunnettu. Katkelmien jännitteisyys (esim. Leviatanin ulkomuoto kuvaillaan erilaiseksi eri teksteissä) antaa syyn uskoa, että merihirviötarinoita oli liikkeellä useita erilaisia. Niiden jäljille on mahdotonta päästä, korkeintaan on mielekästä verrata merihirviötarinoita muiden kulttuureiden vastaaviin ja hahmotella sitä kautta mahdollisia lainauksia traditiosta toiseen. Suoraviivaista kehityskulkua merihirviötarinoiden välillä on kuitenkin mahdotonta tutkimuksellisesti osoittaa. Sen sijaan mielekästä on pohtia, mihin tarpeeseen merihirviötarinat vastaavat. Tässä tutkielmassa hahmottelen mahdollisia syitä Leviatanin säilymiselle suullisesta traditiosta kirjalliseen muotoon ja redaktioiden kautta aina Vanhan testamentin sivuille asti. Työssäni pyrin selvittämään, mitkä ovat Leviatanin päät eli ne tekijät, jotka saavat ihmiset kertomaan hirviöstä tarinoita vuosituhannesta toiseen. Mihin merihirviötä tarvittiin? Entä miten Leviatan-tekstejä tulisi lukea ja ymmärtää? Lähestyn kysymyksiäni luomalla katsauksen Psalmeihin, heprealaiseen runouteen sekä mereen ja sen hirviöihin muinaisen Lähi-idän kontekstissa. Tutkielman metodi on muotokritiikki. Muotokriittisen analyysin olen tehnyt Psalmin 74 jakeista 12–16. Voidakseni vastata tutkimuskysymykseeni tarkemmin, olen käsitellyt tarvetta Leviatan-tarinoille myös neljän erilaisen näkökulman kautta. Näiden elettyä uskonnollisuutta tutkivien näkökulmien avulla tutkin merihirviötä metaforana ja myyttinä sekä selvitän tarvetta merihirviötarinoille narraation ja kognition tasolla. Esitän, että Vanhan testamentin teksteissä Leviatan näyttäytyy hyvänä kielikuvana poliittisista, historiallisista ja hengellisistä vihollisista puhuttaessa, tarunhohtoista menneisyyttä vaalivana myyttikertomuksena, narraation tasolla hyvän Jumalan pahana vastavoimana sekä kognitiivisesti tarkasteltuna olentona, johon personifioituu kaaos, jota ihminen ei pysty hallitsemaan muuten kuin kertomalla siitä tarinoita.
-
(2011)Opinnäytetyössä perehdytään erilaisiin tilastollisiin menetelmiin, joilla voidaan analysoida lääkityksen vaikutusta skitsofreniapotilaiden kognitiiviseen suoriutumiseen. Analysoitava aineisto on osa laajaa perheaineistoa, joka kerättiin alun perin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprojektia varten. Projektin tarkoituksena on selvittää vakavien mielenterveyshäiriöiden geneettistä epidemiologiaa. Keskeiset työssä käsiteltävät menetelmät ovat lineaarinen regressioanalyysi, faktorianalyysi ja rakenneyhtälömallinnus. Potilaiden kognitiivista suoriutumista on mitattu neuropsykologisella testipatteristolla, joka koostuu useasta eri testistä. Lääkityksen ja kognition välisiä yhteyksiä tutkitaan aluksi lineaaristen regressiomallien avulla, joissa lääkityksen vaikutusta jokaiseen kognitiotestiin arvioidaan erikseen. Testit kuitenkin korreloivat keskenään kohtalaisen voimakkaasti muodostaen erilaisia alaryhmiä. Analyyseissa sovelletaan täten myös rakenneyhtälömallia, jossa yksittäisten testimuuttujien sijaan tarkastellaan eräänlaisia laajempia kognitiota edustavia ulottuvuuksia. Toisaalta aineistossa voidaan ajatella olevan riippuvuutta myös havaintojen tasolla. Tutkimusaineisto on kerätty hyödyntäen perhetason otantaa, joten otoksessa saattaa olla useampi samaan perheeseen kuuluva henkilö. Tällaista monitasoista aineistoa ei suoraviivaisesti voida analysoida kaikkein yleisimmin käytetyillä tilastollisilla menetelmillä, jotka yleensä on tarkoitettu satunnaisotannalla kerätyn riippumattoman aineiston analyysiin. Monitasoisuus tullaan huomioimaan analyyseissa käyttäen ns. satunnaistekijä- ja marginaalimallinnusta. Tarkastelujen tavoitteena on ennen kaikkea kokeilla erilaisten menetelmien sovellettavuutta tässä aineistossa. Huomionarvoiset seikat liittyvät toisaalta yksittäisten regressiomallien ja rakenneyhtälömallin välisiin eroihin ja toisaalta siihen, mitä merkitystä aineiston monitasoisuuden huomioimisella on. Aluksi mallinnukset suoritetaan siten, että perherakennetta ei lainkaan huomioida. Työn myöhemmässä vaiheessa samoja menetelmiä käytetään uudelleen, tällä kertaa kuitenkin olettamatta havaintoja riippumattomiksi. Otanta-asetelman huomioiminen estimoinnissa ja toisaalta erilaiset monimuuttujamenetelmät ovat tunnettuja ja yleisesti sovellettuja. Kuitenkin menetelmät, jotka yhdistävät nämä kaksi aluetta, ovat vasta melko hiljattain vakiinnuttamassa asemaansa tutkimuksessa. Työn loppuosassa perehdytään jo melko monimutkaiseen analyysitapaan, kun sovelletaan monitasoista rakenneyhtälömallia. Eri menetelmillä saadut tulokset ovat hyvin samankaltaisia, eikä monitasoisuuden huomioiminen merkittävästi muuta analyysien tuloksia ja tulkintoja tässä aineistossa. Kokeilut antavat kuitenkin hyvän ja perusteellisen kuvan lääkityksen ja kognition välisistä suhteista ja auttavat ymmärtämään eri menetelmien välisiä suhteita.
-
(2021)Elinympäristömme on ilmastokriisin ja kaupungistumisen myötä jatkuvassa muutoksessa, jonka vuoksi ympäristön vaikutuksia ihmisen mielen toimintaan on tärkeää ymmärtää. Tämän katsauksen tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia luonnollisilla ympäristöillä on ihmisten kognitioon urbaaniin tai rakennettuun ympäristöön verrattuna. Lisäksi pohditaan mahdollisia vaikuttavia tekijöitä kokoamalla ja tarkastelemalla ilmiötä selittäviä teorioita, erityisesti tarkkaavaisuuden palautumisteoriaa ja stressinvähentymisteoriaa, sekä tarkastellaan nykyisen tutkimuksen painopisteitä, rajoitteita ja mahdollisia tulevaisuuden tutkimuksen suuntia. Katsauksen tiedonkeruumenetelmänä käytettiin systemaattista aineistohakua Google Scholar -hakupalvelusta. Mukaan valikoitui kahdeksan tutkimusta, joissa tutkittiin luonnon vaikutusta ihmisen kognitioon digit span -testien avulla. Kontakti luontoympäristöön täytyi tapahtua aktuaalisesti eikä virtuaalisten kanavien kautta. Tutkittavien tuli olla täysi-ikäisiä, eikä heillä saanut olla mielenterveyden häiriöitä. Pois jätettiin myös ainoastaan ikääntyneitä käsittelevät tutkimukset. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuksien tulosten perusteella voidaan osoittaa, että luonnollisilla ympäristöillä on ihmisten kognitiivista toimintaa tukevia vaikutuksia. Lisäksi mieliala raportoitiin paremmaksi luontoympäristövierailujen jälkeen, ja luontoympäristöt myös koettiin palauttavammaksi kuin urbaanit tai rakennetut ympäristöt. Tuloksista löytyy tukea tarkkaavaisuuden palautumisteorialle, jonka mukaan luonnon positiivinen vaikutus kognitioon saattaa olla seurausta luonnollisten ympäristöjen piirteistä, jotka mahdollistavat suunnatun tarkkaavaisuuden prosessien palautumisen. Mielialan ja kognitiivisten kykyjen yhteys taas ei tutkimusten perusteella ole aivan suoraviivainen, mikä ei ole täysin toisen suuren selittävän teorian, stressinvähentymisteorian, mukaista. Jatkotutkimuksia varten olisi hyödyllistä kehittää jokin objektiivinen keino määritellä ympäristön luonnollisuus, jolloin tutkimuksien vertaaminen keskenään olisi helpompaa. Lisäksi jatkossa olisi tärkeää kontrolloida myös muita tekijöitä, kuten kulttuurin ja ympäristössä vietetyn ajan vaikutusta tuloksiin. Lisätutkimustieto on erittäin tärkeää, sillä luonnon kognitiivisia kykyjä lisääviä vaikutuksia voitaisiin huomioida esimerkiksi interventiokehityksessä tai kaupunkisuunnittelussa.
-
(2020)Epilepsy surgery is an effective treatment in drug-resistant epilepsy and in addition to seizure reduction, surgery also seems to improve employment among epilepsy patients. While seizures and many psychosocial factors predict the employment outcome after epilepsy surgery, not all changes in employment observed over time can be attributed to these factors. This study investigated whether the level of cognitive functions or changes in cognitive functions predicted employment two years after the surgery. Furthermore, the study investigated whether changes in epileptic seizures, employment and cognitive functions could be observed after the surgery in comparison to pre-surgery level. For this registry study, data of 46 epilepsy surgery patients was acquired from medical reports and neuropsychological test records of HUS Neurocenter Neuropsychology unit. Predictors of postoperative employment were analyzed with univariate and multivariate logistic regression analysis. In this study 83% of the patients were seizure-free two years after the surgery. Employment status improved statistically significantly and 13 % of the patients not working preoperatively were employed or studying after the surgery. No change or only small changes were observed in cognitive functions after the surgery when compared to preoperative level. None of the changes in cognitive functions predicted employment after the surgery, but of the postoperative cognitive functions verbal reasoning (Similarities) and verbal fluency were significant predictors of postoperative employment, even though only verbal reasoning remained statistically significant in multivariate analysis. Seizure frequency was not associated with employment two years after the surgery. Of psychosocial factors employment pre-surgery and the number of antiepileptic drugs used were the strongest predictors of employment after the surgery. This study supports the earlier observations that good seizure outcome is not alone sufficient to explain the employment outcome after the surgery, but other predictors are likely to have an influence on employment as well. However, cognitive functions do not appear to have a significant effect on postoperative employment two years after the surgery, instead postoperative employment is best explained by preoperative employment and the number of antiepileptic drugs used.
Now showing items 1-20 of 40