Browsing by Subject "kohtu"

Keltarauhasella on lyhyt elämänkaari, luteolyysi eli keltarauhasen hajoaminen tapahtuu noin 15 päivää edellisestä kiimasta. Luteolyysin osatekijät ovat osittain vielä tuntemattomia. Merkittävimpiä osatekijöitä ovat kohtu-munasarja –yhteys, hormonaaliset tekijät, erityisesti prostaglandiini ja oksitosiini, immunologiset mekanismit sekä solujen metaboliset ja morfologiset muutokset. Kohdun poiston on osoitettu estävän keltarauhasen hajoamisen naudalla. Luteolyysi estyy vain, jos poistetaan keltarauhasen puoleinen kohdunsarvi. Hormonaalisista tekijöistä prostaglandiiniF2a:n (PGF2a) on todettu olevan luteolyyttinen naudalla. Kohtu alkaa syntetisoida ja erittää PGF2a:aa noin 14 päivää ovulaation jälkeen; erittyminen kohdusta on pulsoivaa. PGF2a:n eritystä kiimakierron aikana stimuloi oksitosiini, joka erittyy aivolisäkkeestä. Immunologiset mekanismit näyttäisivät olevan myös merkittäviä osatekijöitä luteolyysissä. Valkosolujen kertyminen keltarauhaseen ja niiden erittämät sytokiinit säätelevät PGF2a:n eritystä. Vaikka PGF2a:n merkitys luteolyysissä on kiistaton, ei senkään erittyminen ja erityksen säätely ole täysin selvillä. PGF2a pystyy yksin lopettamaan keltarauhasen progesteronierityksen, mutta keltarauhasen hajoamiseen vaaditaan muita mekanismeja. Tältä osin immunologisten mekanismien merkitys on noussut suuren huomion kohteeksi. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään GnRH:lla indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen syntymekanismeja, erityisesti keskityimme prostaglandiini-eritykseen. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että GnRH-hormonilla, annettuna 24 h PG-injektion jälkeen varhaisdiestruksessa, on voitu saada aikaan lyhyitä kiimakiertoja. Tutkimuksessamme hiehoille annettiin päivänä 6 tai 7 ovulaation jälkeen PG-injektio, ja 24 h PG-injektion jälkeen GnRH:ta lihaksensisäisesti. 7 hiehoa 12:sta tuli ennenaikaisesti kiimaan. Prostaglandiini-eritys oli samankaltaista lyhyissä kiimakierroissa kuin normaaleissa kiimakierroissa, eritys pulsoivaa ja 2 - 4 –huippuinen. Tutkimuksemme vahvistaa käsitystä, että GnRH –käsitellyillä sykloivilla naudoilla voi esiintyä lyhyitä kiimakiertoja ja PG –eritys on lyhyissä kiimakierroissa samankaltaista kuin normaaleissa kiimakierroissa, vain ajankohta eri.

Siemennys aiheuttaa normaaleille tammoille nopeasti ohimenevän fysiologisen tulehdusreaktion. Joillakin tammoilla fysiologinen tulehdusreaktio jää persistoivaksi, itsepintaiseksi. Näillä tammoilla on useimmiten puutteita kohdun mekaanisessa puhdistautumisessa, jolloin kohdunkaulan avautuminen tai kohdun myometriumin supistukset jäävät puutteellisiksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä vaikutuksia kohdun tulehdusreaktioon tai tamman tiinehtymiseen on sillä, että kohdunkaulan kautta tapahtuvaa puhdistautumista vaikeutetaan keinotekoisesti. Työn kokeellinen osuus tehtiin Ypäjällä kesällä 2007. Kokeessa käytettiin 29 genitaalisesti normaalia tammaa. Tammat jaettiin neljään ryhmään ja niitä seurattiin viiden kiimakierron ajan. Ensimmäisessä, kolmannessa ja viidennessä kiimassa kultakin tammalta otettiin kohtubiopsia ja kohtutupponäyte. Toinen ja viides kiima olivat käsittelykiimoja. Käsittelyssä A kohdunkaula suljettiin 25 tunnin ajaksi kohtukatetrin avulla. Käsittelyssä B kohdunkaula suljettiin kuudeksi tunniksi, jonka jälkeen kohtunestettä laskettiin ulos ja katetri suljettiin uudelleen 19 tunnin ajaksi. Käsittelyssä C tammat vain siemennettiin ja kohdun annettiin tyhjentyä vapaasti (kontrollikäsittely). 25 tuntia siemennyksestä käsittelyissä A ja B kohtunestettä laskettiin ulos katetrin kautta ja kohtu huuhdeltiin, käsittelyssä C kohtunestettä kerättiin tamponiin ja kohtu huuhdeltiin. Kohtuneste viljeltiin ja siitä laskettiin polymorfonukleaariset leukosyytit. Lisäksi kohtuun kertyvän nesteen määrää seurattiin ultraäänitutkimuksilla. Tutkimus suoritettiin cross-over-kokeena, jossa ryhmät 1 ja 2 sekä 3 ja 4 toimivat toisilleen kontrolleina kiimoissa 2 ja 4. Toisessa kiimassa neutrofiilien konsentraatio oli suurin käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneiden tammojen kohtunesteissä. Neljännessä kiimassa oli samoin, mutta neutrofiilikonsentraatiot olivat huomattavasti korkeammat kuin toisessa kiimassa. Kohdun nestekertymät olivat toisessa kiimassa suurimmat käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneilla tammoilla. Näiden tammojen nestekertymät olivat suurimpia myös neljännessä kiimassa kontrollikäsittelyn (käsittely C) jälkeen. Neutrofiilikonsentraatiolla tai kohdun nestekertymillä ei tässä tutkimuksessa havaittu yhteyttä tiinehtymiseen. Kaikkien tammojen yhteenlasketut tiineysprosentit olivat 48 toisessa kiimassa ja 16 neljännessä kiimassa. Tutkimus osoitti, että puutteellisella kohdunkaulan kautta tapahtuvalla puhdistautumisella on suuri vaikutus tulehdusreaktion voimakkuuteen ja kestoon. Lisäksi kokeessa havaittiin, että kaikki kohdunkaulan kautta tapahtuvat käsittelyt vaikuttivat tulehdusreaktioon, eikä kaksi kiimakiertoa riittänyt palauttamaan kohdun toimintaa normaaliksi.

Ultraäänitutkimus helpottaa suuresti tamman kiimakierron vaiheen ja oikean siemennysajankohdan määrittämistä. Ultraäänitutkimuksessa kiiman aikainen kohdun endometriumin poimujen nesteturvotus eli ödeemi erottuu vähemmän kaikuisena eli lähes mustana ja poimujen kudostiiviit keskustat kaikuisina eli vaihteleva-asteisen valkoisina. Tämän takia kohdun sarvien poikkileikkaus muistuttaa kiiman aikana halkaistua appelsiinia tai kärrynpyörää. Ödeemin määrää kuvataan yleensä asteikolla nollasta kolmeen. Tyypillisesti ödeemi on voimakkaimmillaan 3-4 päivää ennen ovulaatiota. Osalla tammoista ödeemin määrä on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, vaikka tamma on kiimassa. Ödeemin määrä vaihtelee kiiman eri päivinä ja myös kiimasta toiseen. Kohdun ödeemin määrä ei yksinään ole riittävä ominaisuus ovulaation ajankohdan ennustamisessa, mutta yhdessä muiden ominaisuuksien, kuten kiiman ulkoisten merkkien sekä follikkelin koon ja pehmenemisen kanssa siitä on suurta apua oikean siemennysajankohdan löytymisessä. Epänormaaliudet ödeemissä ja sen häviämisessä kiiman loputtua auttavat eläinlääkäriä myös ennustamaan tammojen mahdollisen hoidon tarpeen siemennyksen jälkeen Aikaisemmassa suomalaisessa, pieneen materiaaliin perustuvassa selvityksessä tiineysprosentin havaittiin olevan 27 % alhaisempi tammoilla, joilta ödeemi puuttui verrattuna tammoihin, joilla oli selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä. Ödeemi siis mahdollisesti luo kohtuun paremmat olosuhteet siittiöille. Tässä retrospektiivisessä tutkimuksessa tutkittiin ödeemin vaikutusta tiinehtyvyyteen suuremmalla materiaalilla. Tutkimuksessa käytettiin yksityisen siittolan tammakorteista vuosilta 1988-2000 kerättyjä tietoja. Mukaan tutkimukseen otettiin vain paikan päällä olleen orin spermalla tai siirtospermalla siemennettyjen tammojen tietoja. Lähes kolmannes tammoista oli varsallisia ja toinen kolmannes neitseellisiä. Vajaa neljännes tammoista oli varsonut joskus, mutta niitä ei oltu yritetty siementää uudelleen. Edellisellä kaudella tyhjäksi jääneitä oli vajaa kuudennes tammoista. Kiimoja oli mukana yhteensä 737, joista tiineyteen johti 388 (52,6 %). Human chorionic gonadotropin (hCG) -hormonia oli tammalle käytetty 323 kiimassa. Tammojen ikä vaihteli kahdesta vuodesta 24 vuoteen. Keski-ikä oli 12 vuotta. Siemennyshetkellä neljäsosassa (25 %) kiimoja ei ollut yhtään tai hyvin vähän ödeemiä. Selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä oli 72 % kiimoista. Erittäin voimakas ödeemi oli vain 3 % kiimoista. Kohdun limakalvon siemennyshetken aikaisella ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Kun ödeemiä ei ollut yhtään tai vain hyvin vähän, tiineysprosentti oli 51 %. Ödeemin ollessa runsaampaa tiineysprosentti oli vain kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä tammat tiinehtyivät 18 % huonommin verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Vanhojen tammojen huonompi tiinehtyvyys tuli tässäkin tutkimuksessa selvästi ilmi: 10 vuotiailla ja sitä nuoremmilla tiineysprosentti oli 58 %, kun taas vanhemmista tammoista tiinehtyi vain 49 %. HCG:n antamisella, tammatyypillä tai spermatyypillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tämän tutkimuksen perusteella on vaikea sanoa mitään siitä luoko ödeemi jotenkin paremmat olosuhteet siittiöille, sillä siemennyshetken ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tammat kuitenkin tiinehtyivät merkittävästi huonommin kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Ödeemi ja oikeanlaiset kohdun eritteet saattavat helpottaa siittiöiden kulkeutumista munanjohtimiin ja tukea alkion varhaiskehitystä. Lisätutkimukset ödeemin merkityksestä tammojen tiinehtymisessä ovat tarpeen.

Voimakkaat kiimaoireet saattavat vaikuttaa kilpailevan tamman valmennukseen ja kilpailutuloksiin negatiivisesti. Häiritseviä kiimaoireita ovat mm. keskittymisongelmat, hännän heilutus, ääntely, tottelemattomuus, toistuva virtsaaminen sekä aggressiivisuus ja potkiminen. Kiimankaltaista käyttäytymistä saattaa esiintyä virtsateiden ja sukuelinten infektioissa ja jalkojen tai selän kiputiloissa. Liian voimakkaasta käsittelystä aiheutuva alistuva käyttäytyminen muistuttaa hyvin paljon kiimakäyttäytymistä ja saattaa häiritä kiimojen havaitsemista. Tällä hetkellä häiritsevän kiimakäyttäytymisen vähentämiseen on käytössä seuraavia menetelmiä: hormoniterapiat, yrttejä sisältävät lisäravinteet, nonsteroidaaliset tulehduskipulääkkeet, akupunktio, kohdunsisäiset vieraat esineet (eri materiaaleista valmistetut kuulat tai silmukat), tiinehdyttäminen ja kirurgia. Ihanteellinen menetelmä olisi turvallinen, tehokas, helppokäyttöinen ja hinnaltaan edullinen. Vaikutus tulisi olla myös kumottavissa. Hormoniterapioista vain progesteronia ja altrenogestia voidaan pitää käyttökelpoisina kiimaoireiden estossa tammoilla. Progesteronia voidaan antaa päivittäisinä injektioina tai intravaginaalisen kierukan muodossa. Altrenogestia taas voidaan antaa suun kautta. Kortikosteroideilla voidaan estää kiimaoireiden esiintymistä, mutta niiden pitkäaikaiskäytöllä on yleisesti tunnettuja sivuvaikutuksia. Yrttejä sisältävien lisäravinteiden ja akupunktion tehosta ei ole näyttöä. Ovariektomia on peruuttamaton toimenpide ja kohdunsisäisen kuulan teho on tällä hetkellä vain kohtalainen eikä kuulan vaikutusmekanismeja ole tutkittu. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin kohtuun asetettavan halkaisijaltaan 20 mm olevan kevyen muovikuulan vaikutusmekanismeja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuulan vaikutusta ovulaatioväliin, luteaalivaiheen pituuteen, plasman progesteroni- ja prostaglandiinipitoisuuksiin sekä kohdun kontraktiotiheyteen. Kohdun kontraktioita tutkittiin transrektaalisen ultraäänitutkimuksen videoinnin avulla. Tutkimuksessa oli loppuun asti mukana 24 tammaa. Kolme tammaa suljettiin pois tulosten tarkastelusta, koska yhdellä havaittiin kohdussa nestekeräytymää jo ennen kuulan asettamista ja kahdella muulla kuula poistui kohdusta itsestään pian asettamisen jälkeen. Ovulaatioväli piteni 75 %:lla tammoista ja aiheutui luteaalivaiheen pidentymisestä. Progesteroni-pitoisuudet pysyivät näillä tammoilla kauemmin korkeana ja eikä korkeita, tiheitä prostaglandiinipiikkejä ei esiintynyt toisin kuin kontrolliryhmällä. Kohdun kontraktiotiheyden keskiarvo oli kontrolliryhmässä, jossa ei havaittu pidentyneitä luteaalivaiheita, 1,06 ± 0,23; kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaihe pidentyi, 1,86±0,53 ja kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaiheen ei havaittu pidentyneen, 0,77 ± 0,46. Kohdun kontraktiotiheyksissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä, mutta kuulan havaittiin liikkuvan enemmän tammoilla, joilla havaittiin pidentynyt luteaalivaihe. Kohdun kontraktioiden arvioimista häiritsevät tutkittavana olevan tamman liikkuminen, ympärillä olevien suoliston osien peristaltiikka ja hengitysliikkeet. Suuremmalla otoskoolla olisi saatettu saada aikaan eroja ryhmien välillä. Kohdunsisäistä kuulaa voidaan käyttää kiimaoireiden estossa, mutta kuula toimii vain noin 40–75 %:lla hoidettavista tammoista. Kohdunsisäisen kuulan vaikutusmekanismeja on tutkittu vain vähän. Vaikutusmekanismit tuntemalla voitaisiin kuulan tehoa kiimaoireiden poistamisessa mahdollisesti parantaa.