Browsing by Subject "kohtuusperiaate"

Sopimusoikeudessa on siirrytty vaiheittain yksityisautonomiaan perustuvasta sopimuksen sitovuuden sopimusmallista kohti sosiaalisen oikeudenmukaisen sopimusmallia, jossa painoarvoa saavat yhä enenevissä määrin kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmat. Konkreettisesti tämä ilmenee kohtuusperiaatteen painoarvon kasvussa ja käyttöalan laajentumisessa sopimusoikeuden piirissä. Kohtuusperiaate onkin nykyään yksi merkittävimmistä sopimusoikeudellisista periaatteista. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan kohtuusperiaatetta arvonäkökulmasta ja pyritään selvittämään mitä sosiaalisia arvoja kohtuusperiaatteen painoarvon kasvua aiheuttavat. Osassa vastataan kysymyksiin mitä kohtuudella tarkoitetaan ja mille arvoille kohtuusperiaate rakentuu. Kohtuusperiaate puolestaan toteutuu käytännössä oikeustoimen sovittelun kautta, josta on säädetty laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista. Sovittelu on sisällöltään kuitenkin epämääräinen ja varsin tapauskohtainen prosessi. Tutkielmassa systematisoidaan sopimusten sovittelua koskevia periaatteita ja sen käytännön toteuttamista sekä pyritään löytämään konkreettisia vertailumittoja ja ohjeita periaatteiden painotukseen sovitteluharkinnassa. Aihetta kuvataan esimerkkitilanteen kautta, joka koskee osakassopimuksen kilpailukieltoehdon ajallista laajuutta. Tutkielmassa kuvataan sovitteluharkinnan prosessia tapauksen avulla ja pyritään rakentamaan yleistettäviä periaatteita ja ohjeita sovittelun toteuttamiselle. Tutkielmassa tarkastellaan myös osakassopimuksen kilpailukieltolauseketta suhteessa tammikuussa 2022 voimaan tulleeseen työsopimuslain muutokseen koskien kilpailukieltosopimuksia. Tarkastelulla pyritään selvittämään, missä määrin työsopimuslaissa omaksuttua kilpailukieltosopimusten kohtuullisuuden mittaa voidaan käyttää yleisen sopimusoikeuden sääntelyn puolella kilpailukieltoehdon kohtuullisuutta harkittaessa. Tarkasteltavaksi tulee siis myös työoikeudellisten ja sopimusoikeudellisten sääntelyjärjestelmien rajapinta ja niiden väliset jännitteet kilpailukieltosopimusten kontekstissa.

Tutkielman aiheena on takauksen vanhentuminen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten takaus vanhenee. Tutkimuskohteena on takauksen vanhentumissääntöjen lisäksi niiden pakottavuus. Takaussitoumus voi ja usein pitääkin sisällään usean eri velvoitteen takauksen. Jokainen näistä velvoitteista muodostaa oman takausvelkansa, jolle lasketaan oma vanhentumisaikansa. Jokaista velkaa koskee kaksiportainen vanhentumisjärjestelmä. Takauslain 19 §:n 1 momentin mukainen erityinen kolmivuotinen vanhentumisaika lasketaan päävelan erääntymisestä. Päävelan erääntyminen määräytyy päävelkaa koskevien sääntöjen mukaan. Toisen portaan muodostaa takaussitoumuksen antamisesta laskettava kymmenvuotinen vanhentumisaika, johon sovelletaan vanhentumislain 8 §:ää. Takausvelkaa koskevat vanhentumisajat kulkevat rinnakkain. Takaus vanhenee, jos jompikumpi vanhentumisajoista kuluu loppuun. Sekä erityinen että kymmenvuotinen vanhentumisaika ovat katkaisukelpoisia. Katkaisu määräytyy vanhentumislain 10 ja 11 §:ien nojalla. Takausvelan vanhentumisesta ei ole mahdollista sopia takaajan vahingoksi. Takaajan vahinkona pidetään vanhentumisajan pidentämistä, vanhentumisajan alkamisajankohdan myöhentämistä, katkaisukeinojen laajentamista tai sopimista siitä, ettei velka lainkaan vanhene. Takaajan eduksi tehtävä sopiminen on sallittua, mikäli sopiminen ei johda kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta määritettäessä huomiota tulee kiinnittää velkojan oikeuteen vaatia suoritusta. Lopullista vanhentumista koskevat säännöt vaikuttavat myös takauksen vanhentumiseen. Myös lopullisesta vanhentumisesta on mahdollista sopia takaajan eduksi. Kun takaaja suorittaa päävelkaa, hänelle syntyy takautumisoikeus päävelallista kohtaan. Takaajalla on aina vähintään kolme vuotta aikaa periä suorittamansa määrä päävelalliselta (TakausL 33.1 §). Vähimmäisvanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun takaajalla on oikeus periä suorittamansa osuus päävelalliselta. Muutoin päävelallisen regressivelan vanhentuminen määräytyy päävelan vanhentumissääntöjen mukaan. Vähimmäisvanhentumisajasta ei ole mahdollista sopia, jos takaajana on yksityistakaaja. Muutoin sopimusvapaus määräytyy päävelkaa koskevan lainsäädännön mukaan. Jos takaajia on useampi, saattaa takaajalle syntyä takautumisoikeus toista takaajaa kohtaan. Takaajan takautumissaatava kanssatakaajaa kohtaan vanhentuu kolmessa vuodessa (TakausL 33.2 §). Vanhentumisaika lasketaan siitä hetkestä, jolloin takaajalla on ollut oikeus periä velka kanssatakaajalta. Regressivelan katkaisu määräytyy vanhentumislain mukaan. Vanhentumisesta on todennäköisesti mahdollista sopia vapaasti.

Direktiivi (EU) 2019/790 tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla (DSM-direktiivi) edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaatteen toteutumisen tekijänoikeuden hyödyntämistä koskevissa luovutuksissa. DSM-direktiivin 18 artiklan mukaan, kun tekijät ja esittävät taiteilijat lisensoivat tai siirtävät yksinoikeutensa teostensa tai muun suojatun aineistonsa hyödyntämiseen, heillä on oikeus saada asianmukainen ja oikeasuhteinen korvaus. Tutkielman tutkimusaihe on DSM-direktiivin asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaatteen analysointi, tekijänoikeudellisten luovutusten nykysääntelyn systemointi sekä de lege ferenda –kannanoton muodostaminen periaatteen kansallisesta täytäntöönpanosta. Tutkielman tavoitteena on analysoida ja systemoida DSM-direktiivin asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaate muodostaen samalla käsitys siitä, mitkä varallisuusoikeudelliset periaatteet tulisi ottaa sen kansallisessa täytäntöönpanossa huomioon. Opetus- ja kulttuuriministeriön 27.9.2021 antamassa luonnoksessa hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta esitetään DSM-direktiivin 18 artiklaa täytäntöön pantavaksi nykyisen tekijänoikeuslain 29 §:n yhteyteen. Johtopäätöksenä tutkielmassa esitetään, että tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden heikompaa sopimusasemaa käyttäjäyrityksiin nähden tulee lainsäädännöllisin keinoin parantaa sopimusvapautta kaventaen, ottaen huomioon DSM-direktiivin tavoitteet. Opetus- ja kulttuuriministeriön antama luonnos hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ei riittävällä tavalla huomioi DSM-direktiivin edellyttämiä parannuksia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaan asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaatteen osalta.