Browsing by Subject "kohtuuttomuus"

Euroopan komission vuonna 2020 esittämä ehdotus datasäädökseksi on lainsäädännöllinen yritys muokata EU:sta datan supervalta maailmassa, jossa datan potentiaalin hyödyntäminen on korostumassa jatkuvasti enemmän. Sääntelyllä pyritään myös reagoimaan sopimusehtoihin liittyviin haasteisiin, joiden on huomattu toimivan datan hyödyntämisen esteinä. Metodologisesti tutkielmassa on kyse ensinnäkin lainopillisesta tutkimuksesta niiltä osin, kun arvioidaan ja systematisoidaan voimassa olevaa sopimusoikeudellista tilaa. Toisekseen tutkielmassa on kyse de lege ferenda -tutkimuksesta siltä osin, kun tutkielman tavoitteena on arvioida vasta tulevaa lainsäädäntöä. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin vallitsevaa sopimusoikeudellista tilaa Suomessa: mitkä ovat vallitsevat sopimusoikeudelliset periaatteet, ja minkälainen merkitys kohtuuttomuudella on Suomen oikeudessa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, minkälaista kohtuuttomia sopimusehtoja koskevaa sääntelyä komission datasäädösehdotus olisi tuomassa unionin oikeuteen. Datasäädöksen IV-luvussa määrätään kohtuuttomista sopimusehdoista, jotka eivät sido osapuolta, jolle ne on yksipuolisesti annettu. Tutkielmassa selvitetään myös, minkälainen implikaatio ehdotetulla datasäädöksellä voisi olla, etenkin sopimusoikeudellisesti. Tutkielmassa saatiin selville, että datasäädös olisi tuomassa todella yksityiskohtaista sääntelyä kohtuuttomia sopimusehtoja koskien yritysten välillä, kun on kyse sopimusehdoista, jotka koskevat datan käyttöä ja pääsyä dataan. Säädöksen huomattiin myös ilmentävän sopimusoikeuden eurooppalaistumista, ja suopeampaa suhtautumista sopimusvapauden rajoituksiin yritysten välillä verrattuna Suomen oikeuteen. Tästä huolimatta datasäädös ei ilmennä perustavanlaatuisia muutoksia sopimusoikeuteen, ja se lähinnä selkeyttää kohtuuttomuuden käsitettä soveltamisalansa mukaisissa tilanteissa. Lisäksi datasäädös ilmentää osaltaan kehityssuuntaa, jossa sopimusvapautta kavennetaan lainsäädännön keinoin. Datasäädöksellä voisi olla myös muita vaikutuksia.

Arkistenkin laitteiden yhdistäminen internetiin sekä laitevalmistajien entistä aggressiivisemmat toimet laitteiden korjaamisen vaikeuttamiseksi ja älylaitteiden käyttöiän lyhentämiseksi ovat saaneet kansalaisjärjestöt taistelemaan äänekkäästi niin sanotun korjauttamisoikeuden (engl. ”Right to Repair”) puolesta. Seurauksena EU:ssa on tällä hetkellä käynnissä useita lainsäädäntöhankkeita, joiden tavoitteena on pidentää tuotteiden käyttöikää ja edistää erityisesti elektroniikan kestävyyttä ja kiertotaloutta muun ohella lisäämällä ja helpottamalla korjaamista. Korjauttamisoikeus kohtaa kuitenkin haasteita immateriaalioikeuden osalta. Tältä osin tässä tutkielmassa käsitellään erityisesti teknisiin suojakeinoihin (engl. ”Technological Protection Measures”, TPM) liittyvää problematiikkaa älylaitteisiin sisältyvien laiteohjelmistojen korjaamisen yhteydessä. Näillä tarkoitetaan joukkoa kulunvalvontatekniikoita, joilla pyritään rajoittamaan tai estämään pääsy tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin taikka teoksen luvaton kopiointi. Tällaisten suojakeinojen käyttö tekijänoikeudella suojatun laiteohjelmiston suojana voi käytännössä merkittävästi hankaloittaa älylaitteen korjaamista. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että TPM:t saavat nykysääntelyssä vahvaa suojaa. Vaikka voimassa oleva tekijänoikeusdoktriini näyttäisi tiettyjen reunaehtojen täyttyessä sallivan älylaitteisiin sisältyvien ohjelmistojen korjaamisen, ja TPM:n saanee yleensä myös kiertää ohjelmiston korjaamiseksi, antaa sääntely oikeudenhaltijalle melko laajat oikeudet rajoittaa laiteohjelmiston korjaamista ja TPM:ien kiertämistä loppukäyttäjän lisenssisopimuksessa (engl. ”End User License Agreement”, EULA). Tätä ei voida pitää korjauttamisoikeuden kannalta kestävänä, varsinkaan kun otetaan huomioon, että älylaitteen käyttäjänä on usein kuluttaja, jonka tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet EULA:n sisältöön ovat heikot. Kiertotalouden näkökulmasta tällaista TPM:iä suosivaa ratkaisua voidaan pitää kestämättömänä ja vanhentuneena. Tältä osin tässä tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, voisiko TPM:ien ja EULA-ehtojen kohdalla kyseeseen tulla myös siviilioikeudelliseen yleiseen oikeuden väärinkäytön kieltoon perustuva tekijänoikeuden väärinkäyttö. Vaikka tämä ei liene täysin poissuljettua, olisi tärkeää, että korjaamista edistettäisiin selvemmin säädetyn lain kautta. Siten voidaankin sanoa, että on tullut korkea aika nostaa myös tekijänoikeudellinen sääntely korjauttamisoikeutta valmistelevan lainsäätäjän pöydälle.

Tutkielmassa käsitellään välityslausekkeita, jotka antavat yhdelle välityslausekkeen osapuolista oikeuden oikeusprosessin valintaan riitatilanteessa. Valintaoikeuden omaava osapuoli voi käyttää tällaista yksipuolista valintalauseketta turvatakseen omat oikeutensa ja aiheuttaakseen haittaa toiselle osapuolelle. Työn tarkoituksena on selvittää, miten välimiesmenettelylaki ja oikeustoimilain kohtuuttomuussääntely suhtautuvat yksipuoliseen valintaoikeuteen. Tutkimuksen metodi on lainopillinen. Tutkimuksessa kuvataan yleisesti erilaisia epätavallisia välityslausekkeita ja tarkastellaan välimiesmenettelylain asettamia mahdollisia rajoituksia yksipuoliselle valintaoikeudelle. Työssä käydään läpi välimiesmenettelylain asettamat rajoitukset lausekkeen käytölle yksittäisessä soveltamistilanteessa. Yksipuolisen valintaoikeuden kohtuullisuutta arvioidaan oikeustoimilain 36 §:n kautta. Tätä varten käsitellään välityslausekkeen kohtuusarvioinnille merkitykselliset seikat ja arvioidaan yksipuolista valintalauseketta näiden kautta. Tutkimuksessa annetaan ratkaisunormi tilanteeseen, jossa vahvempi osapuoli käyttäisi valintaoikeutta moitittavalla tavalla. Tutkielmassa tehdään johtopäätös, jonka mukaan yksipuolinen valintaoikeus voi olla kohtuuton sopimusehto, kun sillä estetään heikompaa osapuolta esittämästä omia vaatimuksiaan.