Browsing by Subject "kolminaisuusoppi"
Now showing items 1-12 of 12
-
(2020)Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.
-
(2020)Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.
-
(2019)Tämän tutkielman aiheena on Jürgen Moltmannin sosiaalinen triniteettioppi, ja siihen liittyvä ykseyden ongelma, joka muodostuu hänen lähtökohdastaan: Jumalan ykseys on ennen kaikkea kolmen persoonan yhteyttä, ei ensisijaisesti substanssin ykseyttä. Tutkielmassani selvitän, minkälaisia edellytyksiä ja haasteita siihen liittyy. Käyn ensin läpi Moltmannin jumalaopin peruslähtökohdat ja sen jälkeen tarkastelen hänen käsitystään Kolminaisuudesta ja sen ykseydestä. Moltmannin mukaan erityisesti läntistä teologiaa vaivaa Jumalan ykseyden korostuminen moneuden sijaan. Syynä tähän hän näkee hellenistisen filosofian ja siihen liittyvät jumaluuden attribuutit, kuten muuttumattomuuden ja kyvyttömyyden kärsimykseen. Seurauksena on ollut Jumala, joka ei kärsi vaan on kaikkivaltias Herra, mikä on osaltaan oikeuttanut maanpäälliset hierarkiat, puhumattakaan siitä, että sen vastareaktiona on syntynyt moderni ateismi. On siis välttämätöntä korjata vinouma jumalaopissa, ja siksi kysymys Jumalan kärsimyksestä on Moltmannille keskeinen kolminaisuusteologinen kysymys, joka avautuu teodikean ongelmasta käsin. Hänen teologiansa keskiössä on solidaarinen ja kärsivä Jumala, joka rakastaa maailmaa, jopa tarvitsee sitä. Rakkaus ja kärsimys kuuluvat yhteen, ja Moltmann edellyttääkin eräänlaista mukautettua impassibiliteettia. Ajatus, että Jumala kärsii olemuksessaan, yhdessä sen kanssa, että pelastushistorian tapahtumat jollain tavalla konstituoivat Jumalaa, aiheuttaa kuitenkin uhan Kolminaisuuden ykseydelle. Näyttää siltä, että ristillä Kolminaisuus vähintään hetkellisesti hajoaa, eikä ole selvää, että Moltmann pystyy säilyttämään Jumalan ykseyden. Moltmannin teologiassa näkyy vaikutteita hegeliläisestä metafysiikasta: maailma ja Jumala ovat kietoutuneet eräänlaiseen yhteiseen vapautusprosessin, ja maailman historia on samalla myös Kolminaisuuden historiaa. Vaikka Moltmannin sosiaalinen analogia perustuu ennen kaikkea persoonien perikoreettiseen ja tasaveroiseen yhteyteen, hän tekee eron Kolminaisuuden ikuisen konstituution, jossa yllättäen vallitsee Isän monarkia, ja sisäisen, tasa-arvoisen ja suhteista riippuvan elämän välillä. Niinpä hän päätyy puhumaan myös ykseydestä monesta näkökulmasta. Jumalan ykseys osaltaan perustuu Isään jumaluuden alkulähteenä, mutta samalla se on myös kolmen persoonan aitoa yhtä olemista, ikuista rakkauden prosessia, johon myös maailma otetaan mukaan. Jumalan ykseys on siis myös eskatologinen kysymys, ja tietyllä tavalla Jumala tarvitseekin maailmaa saavuttaakseen täydellisen onnen ja ykseyden. Historia tähtää siihen, että maailma on saatettu täydellisesti Jumalan yhteyteen. Kun ”Jumala on kaikki kaikessa”, Kolminaisuuden historia on saavuttanut täyttymyksen.
-
(2019)Tämän tutkielman aiheena on Jürgen Moltmannin sosiaalinen triniteettioppi, ja siihen liittyvä ykseyden ongelma, joka muodostuu hänen lähtökohdastaan: Jumalan ykseys on ennen kaikkea kolmen persoonan yhteyttä, ei ensisijaisesti substanssin ykseyttä. Tutkielmassani selvitän, minkälaisia edellytyksiä ja haasteita siihen liittyy. Käyn ensin läpi Moltmannin jumalaopin peruslähtökohdat ja sen jälkeen tarkastelen hänen käsitystään Kolminaisuudesta ja sen ykseydestä. Moltmannin mukaan erityisesti läntistä teologiaa vaivaa Jumalan ykseyden korostuminen moneuden sijaan. Syynä tähän hän näkee hellenistisen filosofian ja siihen liittyvät jumaluuden attribuutit, kuten muuttumattomuuden ja kyvyttömyyden kärsimykseen. Seurauksena on ollut Jumala, joka ei kärsi vaan on kaikkivaltias Herra, mikä on osaltaan oikeuttanut maanpäälliset hierarkiat, puhumattakaan siitä, että sen vastareaktiona on syntynyt moderni ateismi. On siis välttämätöntä korjata vinouma jumalaopissa, ja siksi kysymys Jumalan kärsimyksestä on Moltmannille keskeinen kolminaisuusteologinen kysymys, joka avautuu teodikean ongelmasta käsin. Hänen teologiansa keskiössä on solidaarinen ja kärsivä Jumala, joka rakastaa maailmaa, jopa tarvitsee sitä. Rakkaus ja kärsimys kuuluvat yhteen, ja Moltmann edellyttääkin eräänlaista mukautettua impassibiliteettia. Ajatus, että Jumala kärsii olemuksessaan, yhdessä sen kanssa, että pelastushistorian tapahtumat jollain tavalla konstituoivat Jumalaa, aiheuttaa kuitenkin uhan Kolminaisuuden ykseydelle. Näyttää siltä, että ristillä Kolminaisuus vähintään hetkellisesti hajoaa, eikä ole selvää, että Moltmann pystyy säilyttämään Jumalan ykseyden. Moltmannin teologiassa näkyy vaikutteita hegeliläisestä metafysiikasta: maailma ja Jumala ovat kietoutuneet eräänlaiseen yhteiseen vapautusprosessin, ja maailman historia on samalla myös Kolminaisuuden historiaa. Vaikka Moltmannin sosiaalinen analogia perustuu ennen kaikkea persoonien perikoreettiseen ja tasaveroiseen yhteyteen, hän tekee eron Kolminaisuuden ikuisen konstituution, jossa yllättäen vallitsee Isän monarkia, ja sisäisen, tasa-arvoisen ja suhteista riippuvan elämän välillä. Niinpä hän päätyy puhumaan myös ykseydestä monesta näkökulmasta. Jumalan ykseys osaltaan perustuu Isään jumaluuden alkulähteenä, mutta samalla se on myös kolmen persoonan aitoa yhtä olemista, ikuista rakkauden prosessia, johon myös maailma otetaan mukaan. Jumalan ykseys on siis myös eskatologinen kysymys, ja tietyllä tavalla Jumala tarvitseekin maailmaa saavuttaakseen täydellisen onnen ja ykseyden. Historia tähtää siihen, että maailma on saatettu täydellisesti Jumalan yhteyteen. Kun ”Jumala on kaikki kaikessa”, Kolminaisuuden historia on saavuttanut täyttymyksen.
-
(2018)Tämä tutkielma on systemaattinen analyysi Miroslav Volfin kirkko-opista ja erityisinä tarkastelun alueina ovat kristologia ja pneumatologia Volfin kirkko-opissa. Pääasiallisena aineistona toimivat Miroslav Volfin keskeisimmät aihetta koskevat kirjat (tärkeimpänä After Our Likeness). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka kristologia ja pneumatologia vaikuttavat Volfin kirkko-oppiin. Tutkielma käy läpi Volfin teologian erityispiirteet ja vaikuttajat, sekä käsittelee Miroslav Volfin kirkko-oppia kirkon olemuksen, opin ja käytänteiden näkökulmista. Jokaisen näkökulman kohdalla käsitellään kristologian ja pneumatologian suhde kyseiseen kirkko-opin osa-alueeseen, sekä suoritetaan niiden vertailu. Tutkielma loppuu tutkimuksen tuloksista syntyviin loppupäätelmiin. Miroslav Volf käsittää kirkon Kolminaisuuden kuvana, minkä tähden hänen kirkko-opissaan kristologia ja pneumatologia toimivat toisiaan tukien rakentaessaan kirkon olemusta, oppia ja käytänteitä. Kristologia antaa kirkolle Volfin teologiassa määrittävän ytimen, kun taas pneumatologia määrittää tämän ytimen ilmenemisen muodot ja tavat. Lopputuloksena Volfille kirkko on Jeesusta Kristusta Pyhän Hengen johtamilla tavoilla tunnustava yhteisö, jonka jäsenet elävät yhteydessä kolmiyhteiseen Jumalaan ja yhteydessä toisiinsa Jumalassa. Tutkielmassa tärkeinä kirkko-opillisina teemoina Volfille esille nousevat myös seuraavat käsitykset: paikalliset kirkot tulevan Jumalan valtakunnan universaalin kirkon ennakointeina, kirkon jäsenten keskinäinen riippuvaisuus toisistaan uskon välittämisessä ja tunnustamisessa, Kolminaisuudesta nouseva perustavanlaatuisen kirkollisen hierarkian kieltäminen, sekä kirkon olemassaolo yksinomaan sen jäsenten kautta. Tutkielmassa Miroslav Volfin kirkko-oppi antaa systemaattisen esityksen vapaakirkkojen ja itsenäisten kristillisten seurakuntien ekklesiologiasta, joka on teologisen analyysin kestävää. Hänen teologiansa antaa syyn tutkia tarkemmin kirkon ja Jumalan suhdetta, vapaakirkkojen kirkko-opin pätevyyttä, sekä Kolminaisuudesta aloituspisteensä ottavan teologian mahdollisuuksia. Tämän tutkielman myötä avautuu myöhemmässä tutkimuksessa erityisesti väyliä syvällisempään kirkko-opin ja kolminaisuusopin välien tutkimiseen.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Sergei Bulgakovin sofiologisten näkemysten valossa hänen trinitaarista antropologiaansa. Systemaattisen analyysin kohteeksi on otettu erityisesti Bulgakovin kaksi käsitettä: Jumalihmisyys ja Sofia. Bulgakovin Sofiaa koskevat näkemykset kohahduttivat 1900-luvun venäläistä ja ortodoksista maailmaa, mistä johtuen Bulgakov myös tuomittiin harhaoppiseksi. Kriittiset äänet pitivät hänen sofiologisia tekstejään ongelmallisina, sillä ne tulkittiin Jumalan sisäisen elämän tuntemiseen johtavaksi. Tutkielmassa käydään läpi miten Bulgakovin kolminaisuusoppia koskevat sofiologiset sommitelmat sekä hänen ihmisyyttä katsastavat ajatukset nivoutuvat yhteen Jumalihmisyyden käsitteessä. Tutkimuksessa esitetään, että Sofian käsite sisältää Jumalan aktiivisen läsnäolon, jonka avulla ihminen partisipoi Jumalaan. Sofian kautta ihminen on myös tuleva tietoiseksi sekä siitä mitä Jumala on että miten Jumala on itseään. Bulgakovin teologiassa tämä tieto paljastaa paitsi kolminaisuuden sisäisen elämän myös luodun maailman ihanteellisen täyttymyksen tilan. Bulgakoville Jumala on intersubjektiivinen, absoluuttinen ja dynaaminen oleminen. Sen kukin hypostaasi omaksuu itsensä ja kolminaisuuden yhteisen olemuksen yhdessä toisten hypostaasien kanssa. Tapa, jolla Jumalan kolmiyhteinen oleminen ilmenee Sofiassa toimii myös niin ihmisen kuin luomakunnan tarkoituksenmukaisena päämääränä. Bulgakoville luodun maailman eli luodun Sofian jumalallistaminen (theosis) tapahtuu yhdessä Jumalan ja ihmisen vapaan tahdon synergistisessä ekonomiassa.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Sergei Bulgakovin sofiologisten näkemysten valossa hänen trinitaarista antropologiaansa. Systemaattisen analyysin kohteeksi on otettu erityisesti Bulgakovin kaksi käsitettä: Jumalihmisyys ja Sofia. Bulgakovin Sofiaa koskevat näkemykset kohahduttivat 1900-luvun venäläistä ja ortodoksista maailmaa, mistä johtuen Bulgakov myös tuomittiin harhaoppiseksi. Kriittiset äänet pitivät hänen sofiologisia tekstejään ongelmallisina, sillä ne tulkittiin Jumalan sisäisen elämän tuntemiseen johtavaksi. Tutkielmassa käydään läpi miten Bulgakovin kolminaisuusoppia koskevat sofiologiset sommitelmat sekä hänen ihmisyyttä katsastavat ajatukset nivoutuvat yhteen Jumalihmisyyden käsitteessä. Tutkimuksessa esitetään, että Sofian käsite sisältää Jumalan aktiivisen läsnäolon, jonka avulla ihminen partisipoi Jumalaan. Sofian kautta ihminen on myös tuleva tietoiseksi sekä siitä mitä Jumala on että miten Jumala on itseään. Bulgakovin teologiassa tämä tieto paljastaa paitsi kolminaisuuden sisäisen elämän myös luodun maailman ihanteellisen täyttymyksen tilan. Bulgakoville Jumala on intersubjektiivinen, absoluuttinen ja dynaaminen oleminen. Sen kukin hypostaasi omaksuu itsensä ja kolminaisuuden yhteisen olemuksen yhdessä toisten hypostaasien kanssa. Tapa, jolla Jumalan kolmiyhteinen oleminen ilmenee Sofiassa toimii myös niin ihmisen kuin luomakunnan tarkoituksenmukaisena päämääränä. Bulgakoville luodun maailman eli luodun Sofian jumalallistaminen (theosis) tapahtuu yhdessä Jumalan ja ihmisen vapaan tahdon synergistisessä ekonomiassa.
-
(2014)Saarna on oleellinen osa kristillistä jumalanpalveluselämää ja siksi tärkeä tutkimuskohde. Saarna on moneen suuntaan tapahtuvaa vuorovaikutusta. Siinä on ainakin kolme hyvin tärkeää vaikuttavaa osaa: teksti eli Jumalan sana, saarnaaja ja kuulijakunta tietyssä kontekstissa. Tutkimusaineistonani on Matti Poutiaisen toimittama Suuri suomalainen saarnakirja, johon on kerätty saarna jokaiselle kirkkovuoden pyhälle ja erikoispyhälle. Teokseen on koottu 243 saarnaa useilta kymmeniltä papeilta eri puolelta Suomea eri hiippakunnista, herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä. Kirjat ovat ilmestyneet vuosina 2004 ja 2005, eli ne antavat hyvän kuvan saarnoista 2000–luvun alun Suomessa. Saarnaajan ihmiskuva, teologinen viitekehys ja tapa tulkita Raamattua vaikuttavat saarnan sisältöön. Tärkeimpänä tutkimuskysymyksenäni on, miten kanoninen tulkinta ilmenee Suuren suomalaisen saarnakirjan saarnoissa, jos sitä löytyy. Yksi erityisesti tarkastelluista teemoista on narratiivinen teologia sekä narratiivisen saarnan erityispiirteet verrattuna muihin saarnoihin. Yksi kanonisen tulkinnan keskeinen piirre on, että inhimillisistä kirjoittajista huolimatta uskotaan Raamatun olevan kirjana yhtenäinen ja tekstien olevan keskinäisessä vuorovaiku-tuksessa. Eräs sen periaatteista on scriptura sui ipsius interpres, Raamattu tulkitsee itseään: kaanonin tekstejä käytetään toisten tekstien tulkitsemiseen. Analyysini osoittaa, että 46 saarnassa, eli noin viidesosassa materiaalia, löytyy vähintäänkin löyhästi kanoniseksi osoittautunutta tulkintaa. Kanonista tulkintaa esiintyy erityisesti kahdek-sassa opillisessa aihekokonaisuudessa: kolminaisuusopissa, luomisopissa, hamartiologiassa, vanhurskauttamisopissa, kristologiassa, kirkko-opissa, sakramenttiopissa ja pyhitysopissa. Eräs saarnojen keskeisistä tulkintamalleista on pelastushistoriallinen tulkinta, jossa nähdään kaanonin kattava yhtenäinen narraatio luomisesta Israelin kansan valintaan ja Messias-ennustusten kautta Jeesuksen elämään.
-
(2014)Saarna on oleellinen osa kristillistä jumalanpalveluselämää ja siksi tärkeä tutkimuskohde. Saarna on moneen suuntaan tapahtuvaa vuorovaikutusta. Siinä on ainakin kolme hyvin tärkeää vaikuttavaa osaa: teksti eli Jumalan sana, saarnaaja ja kuulijakunta tietyssä kontekstissa. Tutkimusaineistonani on Matti Poutiaisen toimittama Suuri suomalainen saarnakirja, johon on kerätty saarna jokaiselle kirkkovuoden pyhälle ja erikoispyhälle. Teokseen on koottu 243 saarnaa useilta kymmeniltä papeilta eri puolelta Suomea eri hiippakunnista, herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä. Kirjat ovat ilmestyneet vuosina 2004 ja 2005, eli ne antavat hyvän kuvan saarnoista 2000–luvun alun Suomessa. Saarnaajan ihmiskuva, teologinen viitekehys ja tapa tulkita Raamattua vaikuttavat saarnan sisältöön. Tärkeimpänä tutkimuskysymyksenäni on, miten kanoninen tulkinta ilmenee Suuren suomalaisen saarnakirjan saarnoissa, jos sitä löytyy. Yksi erityisesti tarkastelluista teemoista on narratiivinen teologia sekä narratiivisen saarnan erityispiirteet verrattuna muihin saarnoihin. Yksi kanonisen tulkinnan keskeinen piirre on, että inhimillisistä kirjoittajista huolimatta uskotaan Raamatun olevan kirjana yhtenäinen ja tekstien olevan keskinäisessä vuorovaiku-tuksessa. Eräs sen periaatteista on scriptura sui ipsius interpres, Raamattu tulkitsee itseään: kaanonin tekstejä käytetään toisten tekstien tulkitsemiseen. Analyysini osoittaa, että 46 saarnassa, eli noin viidesosassa materiaalia, löytyy vähintäänkin löyhästi kanoniseksi osoittautunutta tulkintaa. Kanonista tulkintaa esiintyy erityisesti kahdek-sassa opillisessa aihekokonaisuudessa: kolminaisuusopissa, luomisopissa, hamartiologiassa, vanhurskauttamisopissa, kristologiassa, kirkko-opissa, sakramenttiopissa ja pyhitysopissa. Eräs saarnojen keskeisistä tulkintamalleista on pelastushistoriallinen tulkinta, jossa nähdään kaanonin kattava yhtenäinen narraatio luomisesta Israelin kansan valintaan ja Messias-ennustusten kautta Jeesuksen elämään.
Now showing items 1-12 of 12