Browsing by Subject "kompleksisuus"

Muuttuva ympäristö vaatii organisaatioilta kykyä tarttua nopeasti ja joustavasti toimeen, minkä myötä yhä useampiorganisaatio on alkanut harjoittaa ketteriä menetelmiä ja itseorganisoitua. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Yleisradio Oy:ssa toimivan teknologiaosasto yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä siten, miten yle.deviläiset sen itse kokevat. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti Yleisradio Oy:n visio ja strategia kehittää ketterää työkulttuuria ja yle.devin tarve kehittää itseorganisoitumistaan yhä sujuvammaksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa itseorganisoitumisen ilmiöstä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen yle.deviläisen puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka analysoitiin temaattisen analyysin avulla. Tutkimus omaa realistisen näkökulman, joka tarkoittaa tutkimuksen kannalta sitä, että tiedon ja tiedonantajan välinen suhde tulkitaan hyvin suoraviivaisena. Toisin sanoen haastateltavien kokemukset itseorganisoitumisesta heijastavat itseorganisoitumisen todellista muotoa yle.devissä. Tuloksissa esiintyi seitsemän itseorganisoitumista mahdollistavaa tekijää, neljä rajoittavaa tekijää sekä yksi hidastava tekijä. Yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavat avoin ja luottava yhteisöllisyys, autonomiset ja itseohjautuvat yksilöt, toiminnan kehittäjät, toiminnon vetäjä, oikeaan suuntaan organisoituminen, verkostoituminen sekä toimintaympäristö. Itseorganisoitumista rajoittavat huonosti toteutettu onboarding –prosessi (perehdytys), osaston kasvu, passiivisuus ja hiljaisten yle.deviläisten määrä. Hidastavana tekijänä on yle.devin toiminnan periaate: vapaaehtoisuus. Vapaaehtoisuus koetaan kuitenkin tärkeäksi ominaisuudeksi, eikä se sen takia ole rajoittava tekijä. Tulosten perusteella laaditut kehitysehdotukset yle.deville ja muille organisaatioille kannustavat kehittämään tiimiytymistä ja verkostoitumista tehostavia toimenpiteitä esimerkiksi tiimipäivien muodossa; luomaan onboardingprosessin, joka auttaa uusia sopeutumaan ja sitoutumaan verkostoon; tiedostamaan vapaaehtoisuuden tuomat haasteet; ja selvittää, kuinka merkityksellisenä tiimiläiset kokevat oman osastonsa. Itseorganisoitumista tapahtuu jo organisaatioissa ja kyseistä ilmiötä tapahtuu enemmän käytännön tasolla kuin tutkimuksen tasolla. Tämä tutkimus on paitsi avustanut yle.deviä ja yleä tavoitteessaan kehittyä yhä ketterämmäksi työpaikaksi, se on myös lisännyt empiiristä tietoa itseorganisoitumisesta organisaatioissa, jonka tutkimus on jälkijunassa. Sen lisäksi tämä tutkimus on valaissut itseorganisoitumista sellaisessa toiminnossa, johon yksilöt vapaaehtoisesti saavat osallistua tai olla osallistumatta. Lisää tutkimusta tarvitaan kuitenkin itseorganisoitumisesta vapaaehtoistoiminnassa.

Ministerien professionaalisuus, katsaus kahdeksan hallituksen ministereistä vuosilta 1966-2015 Professionality of Ministers, a survey of eight Government Ministers from 1966 to 2015 Valtiotiede / hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja 122 s + 15 liites. Tavoitteet: Ministerien professionalisoitumisen tasoa ei ole aiemmin tutkittu Suomen tutkimuskentässä kvantitatiivisin tutkimusottein, mikä loi yllykkeen pro gradu-tutkielman aiheeseen. Tarkoituksena on vastata kolmeen tutkimuskysymykseen 1) Ovatko ministerit poliittisen professionalismin perspektiivistä tarkasteltuna eksperttejä vai amatöörejä vaativan tehtävän hoitamiseen? 2) Miten valtakonteksti näkyy ministerien asiantuntijuudessa? ja 3) Miten Perustuslakiuudistuksen kelpoisuusehtojen muuttaminen 1.3.2000 lukien reflektoituu ministerien ammattitaidossa? Tavoitteena on myös selvittää, toteutuuko ennakko-oletus, jonka mukaan Perustuslakiuudistuksen eli 1.3.2000 jälkeen ministerien osaamisentaso on heikentynyt, sillä heille ei ole enää asetettu kelpoisuusehtoja. Viitekehykseksi valikoitui näin ollen professionalismin tarkastelu, jonka tueksi valikoitui sosiologis-filosofinen valta- ja yhteiskuntanäkemys, mitkä tukeutuvat myös Perustuslakiin. Suurin osa lähdeaineistosta painottuu journaalilähteisiin, joissa huomioidaan ministerien ammattitaitoon mahdollisesti vaikuttavia kontekstuaalisia tekijöitä. Menetelmät: Tutkimusaineistona huomioitiin kahdeksan hallitusta, joista neljä on valittu ennen Perustuslakiuudistusta vuosilta 1966–1991 ja neljä hallitusta uudistuksen jälkeen vuosilta 2003–2015. Tutkielmaan lähempään tarkasteluun valikoituivat pää-, ulkoasiain-, oikeus-, sisäasiain-, puolustus-, valtiovarain-, opetus- sekä maa- ja metsätalousministerit eli kaikkiaan 64 ministeriä. Osaamisentasoa mitattiin itse laaditulla pisteytyksellä hyödyntäen kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja vastauksissa käytettiin myös kvalitatiivista analysointia. Tulokset ja johtopäätökset: Johtopäätöksenä on todettava, että ministereistä oli 64 % eksperttejä ja 36 % amatöörejä eli he ovat professionalisoituneita. Ministerit käyttävät valtaa moraaliseettisin näkemysten avulla, joka voi hallintamentaliteetin ohella luoda professionalisoitumista. Ministerit ovat professionaalisesta näkökulmasta ammattitaitoisia hoitamaan vaativan tehtävän tuomat haasteet ja näin ollen käyttämään valtaa asianmukaisesti. Tulokset osoittivat, että ennen Perustuslakiuudistusta toimineiden hallitusten ministereillä oli relevantimpaa työkokemusta ja kokemusta aiemmista ministerivakansseista kuin uudistuksen jälkeen toimineilla ministereillä. Tutkielman ennakko-oletus siten toteutui, sillä ministerien osaamisentaso on hieman heikentynyt Perustuslakiuudistuksen jälkeen.

Tämän työn tutkimuskohteena on ihmisten ajattelu sekä ympäristö- ja kestävyyskysymysten kompleksisuus sekä Rittelin ja Webberin määrittelemä viheliäisyys. Tavoitteeni on kehittää sellaisia ajattelun välineitä, joilla kestävyysproblematiikkaa voisi ymmärtää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti – monilla tasoilla sekä ilman liiallista osiin pilkkomista ja näkökulman tiukkaa rajaamista. Tämänkaltaisten työkalujen kehittämisen tarvetta on tuotu esiin varsin laajasti viime aikoina, kun huoli ilmastonmuutoksen, biodiversiteettikadon ja ilmastopakolaisuuden kaltaisista kompleksisista ongelmavyyhdeistä on kasvanut. Työn tarkempi tavoite on kehittää generalistis-holistis-holarkistinen viitekehys eli GHH-kehys jo olemassa olevan, Risto Willamon aiemmin esittelemän generalistis-holistisen GH-kehyksen pohjalta. GH-kehyksessä kokonaisvaltainen lähestymistapa tiivistetään kahteen ulottuvuuteen: tarkastelun näkökulmien ja kohteiden moninaisuutta korostavaan generalismiin sekä näiden näkökulmien ja kohteiden vuorovaikutusten merkitystä painottavaan holismiin. Lisään työssäni lähestymistapaan kolmannen ulottuvuuden: holarkismin, joka korostaa tarkasteluasetelman jäsentämistä monelle systeemiselle tasolle. Tarkemmalla tasolla tutkimustehtäviä on kolme: 1) GHH-kehyksen muodostaminen lisäämällä holarkismin idea GH-kehykseen, 2) heuristisen ja kehystä konkreettisemman GHH-mallin rakentaminen sekä 3) muodostetun kehyksen ja mallin pienimuotoinen soveltaminen kahden esimerkin avulla. Näistä ensimmäinen liittyy ihmisen luontosuhdekäsityksiin ja toinen YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda2030) jäsentämiseen. Jälkimmäinen sisältää lisäksi opettajien täydennyskoulutuksen yhteydessä kerätyn pienen empiirisen aineiston. Tuota havainnollistavaa aineiston käsittelyä lukuun ottamatta työ on metodologialtaan käsitteellis-teoreettinen ja työn painotus on voimakkaan epistemologinen ja näkökulmarelativistinen. GHH-kehyksen tärkein merkitys liittyy siihen, että se on eksplikoitu melko tarkasti sekä käsitejärjestelmänsä taustan että ymmärryksen edistämiseen liittyvän käyttönsä osalta. Kokonaisvaltaisessa metodologiassa on toistaiseksi tarkasti sanoitettuja työkaluja aika vähän, mikä vaikeuttaa kokonaisvaltaista työskentelyä. Empiirisen osan tulosten mukaan koulutukseen osallistuvista opettajista moni sai GHH-kehyksestä ja -mallista aidosti apua Agenda2030-tavoitteiden muodostaman kompleksisen kokonaisuuden jäsentämisessä. Nämä tulokset ovat kuitenkin vasta hyvin alustavia, ja työn lopussa esitetäänkin runsaasti ajatuksia sekä GHH-käsitejärjestelmän teoreettiseen että siitä johdettujen ajattelutyökalujen käytännölliseen jatkotutkimukseen.

Elintarviketeollisuuspooli perustettiin vuonna 1968 elintarvikepooli-nimellä, puolustustaloudellisen suunnittelukunnan alaiseksi Suomen elintarvikevarautumista ohjaavaksi instituutioksi. Perustamisen taustalla olivat intressit parantaa Suomen ruokahuollon tasoa, mahdollisen poikkeustilan tai taloudellisen saarron varalta. Elintarviketeollisuuspooli on toiminut linkkinä suomalaisen elintarviketeollisuuden ja viranomaisten välillä lähes 50 vuotta. Järjestelyn takana oli alkujaan valtiollisten resurssien puute suurten ruokavarastojen luontiin ja ajatus jo olemassa olevien tuotantolaitosten käytöstä myös kriisiaikana. Pooli on luotsannut elintarviketeollisuuden varautumista kriisiaikoihin, järjestämiensä valmiusharjoitusten avulla, jo perustamisestaan alkaen. Poolin valmiusharjoituksiin on rakennettu kuvitteellisia skenaarioita, joissa elintarviketeollisuuden toimijoita on testattu erilaisissa poikkeustilanteissa. Valmiusharjoitusten aiheet ovat vaihdelleet eri asteisista kauppasuluista, ydinlaskeumiin, terrori-iskuihin ja sähkökatkoihin. Tutkimukseni pohjautuu elintarviketeollisuuspoolin arkistomateriaaliin vuosien 1969-2009 väliltä. Selvitän tutkimuksessani mitä valmiusharjoituksiin rakennetut skenaariot kertovat poolin kokemista uhkakuvista elintarvikehuoltovarmuudelle. Tarkastelen myös näiden uhkakuvien linkittymistä suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja kansainvälisiin tapahtumiin. Analysoin tutkimuksessani poolin uhkakuvien ja yhteiskunnallisten muutosten suhdetta, Joseph Tainterin kompleksisuusteorian avulla. Teoria toimii tutkimukseni viitekehyksenä, hyvin laajan ja muutosrikkaan ajanjakson tarkastelussa. Osoitan kuinka poolin kokemat uhkakuvat ovat muuttuneet sen historian aikana ja kuinka ne ovat rakentuneet yhteiskunnallisen kehityksen ja kansainvälisten muutosten rinnalla. Tutkittuna aikana pooli on kohdannut monenlaisia uhkia ja kriisejä. Poolin toiminnan kannalta keskeisimmäksi näistä ovat nousseet vuoden 1973 öljykriisi, 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, kehitys kohti Euroopan unionia, vuoden 2001 terrori-iskut ja 2000-luvun biologiset uhat. Esitän että poolin toiminta on ollut ajankohtaista ja vahvimpia käsillä olleita uhkia priorisoivaa. Ajoittain pooli on myös kyennyt ennakoimaan tulevia uhkia ja toimimaan siten proaktiivisesti. Näkemykseni mukaan poolin suurimmat uhkakuvat ovat liittyneet ydinlaskeuman mahdollisuuteen ja joko äkilliseen tai asteittaiseen tuontipolttoaineiden katkokseen. Esitän näiden uhkien rakentuvan osittain poolin kattojärjestöjen ja viranomaisten uhkaskenaarioiden pohjalta, mutta ennen kaikkea poolin oman harjoitustoiminnan kautta. Poolin tietomäärän lisääntyessä ovat myös sen valmiusharjoitusten teemat monipuolistuneet ja uhkakuvat ymmärretty jatkuvasti kompleksisemmiksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi näkemykseni mukaan, huolimatta poolin läheisyydestä elintarviketeollisuuteen, ei teollisuus ole joko kyennyt, tai halunnut ajaa omia intressejään poolin kautta. Esitän lisäksi, että poikkeuslainsäädännössä tapahtuneet muutokset 1990-luvun alussa heikensivät Suomen kykyä toimia kriisitilanteissa, lainsäädännön muuttuessa huomattavasti aiempaa raskaammaksi ja poliittisesti hankalammin toteutettavaksi.

Teknologiaa on viime vuosikymmeninä alettu yhä enenevässä määrin käyttää kielitaidon arvioinnissa. Tämä trendi on havaittavissa myös Suomessa, jossa ylioppilaskokeiden sähköistyminen on viime vuosina puhuttanut paljon. Kielten ylioppilaskokeisiin on kaavailtu kirjallisen kokeen oheen myös suullista osiota, joka olisi tarkoitus toteuttaa lähivuosina sähköisenä. Tämä tutkielma pyrkii ottamaan selvää siitä, onko lukiolaisten suullisessa tuotannossa eroja riippuen siitä, suorittavatko he kokeen kasvotusten arvioijan kanssa vai tietokoneen avulla. Tutkielma pyrkii lisäksi selvittämään, millaisia asenteita ja mielipiteitä lukiolaisilla on eri suoritusmuodoista. Tutkimukseen osallistui 15 opiskelijaa yhdestä pääkaupunkiseudun lukiosta. He suorittivat ensin kasvokkain tehtävän kokeen ja kolmen viikon kuluttua tietokonepohjaisen kokeen. Tulosten verrattavuuden vuoksi kokeet suunniteltiin siten, että ne ovat mahdollisimman samanlaiset. Molemmat kokeet koostuivat neljästä eri tehtävästä. Opiskelijoiden suoritettua kokeet heitä pyydettiin vastaamaan kyselyyn, jonka tarkoituksena oli selvittää, kummasta koemuodosta he pitivät enemmän ja miksi ja kummassa he kokivat pystyvänsä antamaan paremman näytön suullisesta kielitaidostaan. Ryhmähaastatteluissa opiskelijoita pyydettiin täydentämään kyselyssä antamiaan vastauksia, minkä jälkeen keskustelu eteni suullisen kielitaidon testaamiseen ja kokeiden sähköistymiseen liittyviin kysymyksiin. Opiskelijoiden suoritukset kahdessa eri koemuodossa litteroitiin, jonka jälkeen transkriptiot analysoitiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin. Suorituksissa verrattiin oikeakielisyyden (accuracy), kieliopillisen sekä sanastollisen kompleksisuuden (complexity) sekä sujuvuuden (fluency) näkökulmista. Kyselyvastaukset käytiin läpi kysymys kerrallaan ja haastatteluista litteroitiin ne osat, jotka olivat analyysin kannalta merkityksellisiä. Tulokset osoittavat, että lukiolaisten suullisessa tuottamisessa on eroja eri koemuodoissa, mutta nämä erot jäivät pieniksi. Tutkimuksen pohjalta on kuitenkin mahdotonta päätellä, johtuvatko erot koemuodosta vai joistakin muista seikoista. Lukiolaiset tuottivat keskimäärin virheettömämpää englantia kasvokkain suoritettavassa kokeessa, ja osallistujat pitivät kyseisessä kokeessa vähemmän taukoja. Suuri osa opiskelijoista kuitenkin tuotti kompleksisempaa puhetta tietokonepohjaisessa kokeessa. Yksilöllisiä eroja oli tosin havaittavissa jokaisen mittarin kohdalla. Tutkimuksen tuloksista selvisi myös, että osallistujat suosivat kasvokkain suoritettavaa koemuotoa sen vuorovaikutuksellisuuden vuoksi. He pystyivät mielestään myös antamaan siinä paremman näytön suullisesta kielitaidostaan, kokivat sen olevan helpompi ja olivat vähemmän hermostuneita sitä suorittaessaan. Tätä aihetta tulee tutkia jatkossa enemmän erityisesti siksi, että suullisen kielitaidon testaamisella on suuret vaikutukset kielten ylioppilaskirjoituksiin, mikäli suullinen osio lisätään ja se suoritetaan tietokonekokeena.