Browsing by Subject "konstruktivismi"

The different dimensions of moral education reflect the ideals of the pedagogical thinking and the dominant ideology of a certain age. Religious studies and secular ethics have a special role in the moral education of schools. Especially secular ethics has been considered to be very closely related to the overall goals of the curriculum. Anthropological research has demonstrated that moral choices are made in reference to culturally determined moral frameworks. The purpose of this study is to investigate what kind of moral model the secular ethics textbooks transmit to pupils. The hypothesis is that, despite its commitment to an individualist and constructivist pedagogy, which in moral education translates into a promise of an individual moral philosophy for each student, the school can't avoid transmitting a certain moral model to its pupils. The research data came from the four textbooks of the Miina and Ville series, published by The Ministry of Education. The method of the study was content analysis. The textbooks of secular ethics present a very precise model about what they consider to be an ideal human being. According to the textbooks, the ideal human being is socially and interactionally competent, has a realistic self-image and aspires to be aware of his strengths and weaknesses, and works to develop himself in relation to his strengths and weaknesses through a process of constant self-reflection. He has internalized the scientific worldview and can form his own moral views, but at the same time he has also internalized different moral principles derived from humanistic ethics and human rights, and from Finnish cultural habits and rules. The textbooks present pupils with a clearly defined model of a good student, a cooperative team player and an active citizen of a democratic society. They are expected to follow the rules and expectations of authorities and institutions. They are being persuaded into this by representing it as their own advantage, but at the end they are not given a choice, because a well-functioning society requires conformity and, according to the textbooks, a democratic society has the right to demand obedience.

Tutkielmassa tarkastellaan imaginismia, yhtä venäläisen avantgarden suuntausta, taidekoulukuntana erityisesti taiteilija Georgi Jakulovin tuotannon kautta. Tutkielman aineisto muodostuu imaginistien tuotannosta ja muistelmista, muiden aikalaisten muistelmista, lehtiartikkeleista sekä aiemmasta imaginismin- ja taiteentutkimuksesta. Tavallisesti imaginismin tutkimuksessa keskitytään pääasiassa imaginismirunouteen ja -runoilijoihin, ja tässä tutkielmassa pyritään osoittamaan, että suuntausta voi perustellusti tarkastella myös laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassa käydään ensin läpi imaginismin teorioita etenkin siitä näkökulmasta, miten niissä näkyvät muut taiteenalat kuin runous, ja imaginisteja yhdistäviä teemoja puolestaan siitä näkökulmasta, mitkä teemat toistuvat myös imaginistisessa kuvataiteessa. Tämän lisäksi tarkastellaan kaikkea imaginistien runouden ulkopuolista toimintaa – kuten kustantamoja, kirjallisuuskahviloita, teatteria ja korostetun huomiota herättävää ja teatraalista käytöstä ja pukeutumista – sen hahmottamiseksi, mitä kaikkea imaginismiin sisältyy. Valitun näkökulman havainnollistamiseksi kaikkia näitä seikkoja tarkastellaan osana imaginistina tunnetun taiteilijan Georgi Jakulovin uraa ja tuotantoa. Jakulov työskenteli monipuolisen uransa aikana niin kuvataiteen, teatterin kuin arkkitehtuurin parissa, ja hänen tuotannossaan näkyy vaikutteita niin kubismista, konstruktivismista kuin Kaukoidän taideperinteestä. Jakulov jalosti omia ajatuksiaan valon ympärille keskittyvästä taidesuuntauksesta, simultaneismista, läpi uransa ja teoksissaan toteutti simultaneismin periaatteita eri taiteenaloilla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka simultaneismin ja imaginismin periaatteet sopivat yhteen ja millainen rooli Jakulovilla imaginistien joukossa oli. Tutkielman lopputuloksena voidaan sanoa, että imaginismin kutsuminen kokonaisvaltaiseksi taidekoulukunnaksi on perusteltavissa. Kuitenkaan ei voida kiistää sitä, että runoudella on kaikkein suurin ja tärkein rooli siinä, millaisena suuntaus ymmärretään. Jakulovin simultaneistinen tyyli sopii todella monilta osin yhteen imaginistien teoreettisten teesien kanssa, vaikkakin tämän suhteen on huomioitava, että suuntauksen teoriat keskittyvät pitkälti runouteen eikä esimerkiksi kuvataiteelle anneta niissä yhtä paljon huomiota.

Education research has for decades acknowledged that prior knowledge is a strong predictor of academic success. This idea is largely based on constructivist theory of learning which postulates that all learning occurs by actively building on existing knowledge. When this prior knowledge conflicts with the normative scientific understanding, students are dealing with incompatible knowledge structures, or misconceptions. Misconceptions need to be revised and sometimes even replaced through a learning process called conceptual change. Research shows that the level of prior knowledge can determine students’ academic success and performance. Undergraduate biology students enrol to university with diverse levels of prior knowledge and concepts regarding topics such as photosynthesis, cellular respiration, primary production in ecosystems, and Darwinian evolution. These topics present challenges for learning because of their complexity. At the same time, a robust understanding of them is essential. These topics are at the heart of mitigating and resolving the climate crisis and other global natural threats. This study explored the level of prior knowledge and the nature of misconceptions held by undergraduate biology students at the beginning of their academic degree in fall of 2019, and further sought to describe how their conceptual understanding developed during the first academic year. Students (N = 41) completed a questionnaire consisting of eight open-ended questions that were designed to assess declarative knowledge of facts and meaning, and procedural integration and application of knowledge. This pre-test measurement was conducted in September 2019. In the post-test measurement, the same questionnaire was repeated a year later. The data were analysed with a mixed methods approach where the answers were quantitatively scored as well as qualitatively analysed for misconceptions. The qualitative content analysis of the answers relied both on existing literature and on the content of the answers themselves. Results showed that the students’ prior knowledge was relatively poor in the beginning of their studies. Most students performed well in tasks measuring knowledge of facts and meaning but struggled in tasks measuring integration and application of knowledge. During the first academic year, the students’ understanding generally improved as demonstrated by the improvement in mean scores of the tasks. Misconceptions were robust and pervasive. The most pervasive misconceptions reflected difficulties in understanding emergent properties and processes. Misconceptions related to the process of Darwinian evolution became more prominent in the post-test. Persistent misconceptions became integrated with the new conceptual frameworks that the students acquired during the first academic year. If students held no misconceptions in the post-test, they performed significantly better in both tests than those with misconceptions. During this first academic year learning seemed to be mainly additive as conceptual change turned out to be rare. The need for more encompassing biology teaching at least in the University of Helsinki became evident. Introductory courses should acknowledge the large degree of variation in students’ prior knowledge and assess the most common and serious misconceptions even over course theme disciplines to ensure more equal learning outcomes.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Teknillisen korkeakoulun Tuotantotalouden osaston jatko-opintojenohjauksen nykykäytännöt ja kartoittaa jatko-opiskelijoiden kokemuksia jatko-opintojen ohjauksesta. Lisäksi haluttiin kehittää ohjauksen käytäntöjä. Tutkimusote oli kvalitatiivinen ja pääasialliset tutkimusmenetelmät olivat grounded theory ja teemahaastattelu. Jatko-opiskelijoita haastateltiin yhteensä 18 Tuotantotaloudenosaston kaikilta jatkokoulutuslinjoilta: perinteiseltä linjalta, valtakunnallisesta tohtoriohjelmasta ja teollisuuden tohtoriohjelmasta ExIMasta. Tutkimuksen teoriapohjana olivat konstruktivistinen oppimiskäsitys ja sosiaalikonstruktivismi. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään tutkimuksen teon elementit ja selvittämään, kuinka tutkijankoulutusprosessia tulisi konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti tukea. Tieteellisen tiedon tuottamista sosiaalisena prosessina ja ryhmän tukea tutkimuksen teossa käsiteltiin sosiaalikonstruktivistisen teorian avulla. Tutkimuksen päätulokseksi saatiin, että jatko-opiskelijan tutkimusprosessin ohjaamiseen kaivataan suunnitelmallisuutta ja struktuuria. Tutkimuksen tuloksena esitetyn ohjausmallin mukaan opiskelija halutaan aktivoida pohtimaan omia tavoitteitaan ja tutkimuksen teon etenemistä sekä ohjaustarpeitaan jatahoja, joista ohjausta voi hakea. Tämän prosessin tueksi sekä jatko-opiskelijan ja ohjaajan avuksi tutkimuksessa esitetään käytännön työkalu, ohjaussuunnitelma. Yksilöohjauksen järjestäminen on kaikilla jatkokoulutuslinjoilla opiskelijan omalla vastuulla, ja usein ohjaustilanteiden järjestäminen koetaan vaikeaksi. Jatko-opiskelijoilla on useita ohjaustahoja, esimerkiksi oman korkeakoulun ja muiden korkeakoulujen professorien lisäksi tutkijakollegat ja teollisuuden edustajat. Yksilöohjaus on menetelmä- ja sisältötukea, henkistä tukea, kannustusta, keskustelua, ideoita ja ajatusten jäsennystä. Vertaisohjaukseen kuuluu näiden lisäksi samassa tilanteessa olevien ihmisten tuki, palaute ja kritiikki. Hyvän ohjauksen elementtejä ovat kannustaminen ja innostaminen, neuvominen ja jäsentäminen sekä seuranta ja säännöllisyys. Ohjauksessa tulisi lisäksi ottaa huomioon jatkotutkinnon erilainen merkitys eri opiskelijoille. Jatkotutkinto merkitsee joillekin ajokorttia akateemiseen maailmaan, toisille ammatillista kehitystä teollisuudessa. Tutkimuksen teon eri vaiheissa tarvitaan erilaista ohjausta: alkuvaiheessa tiukkaa ohjausta, jotta tutkimuksen oikeat urat löytyvät, raakatyön vaiheessa tukea ja kannustusta, jotta aineistonkeruu ja analyysi onnistuvat, ja loppuvaiheessa tutkimusraportin kommentointia. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen voidaan hoitaa joitakin ohjausalueita paremmin kuin nykykäytännöillä. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä olivat grounded theoryn osalta Strauss & Corbinin(1990) teos, ohjauksen osalta Aittolan (1995), Aittolan & Määtän (1997, 1998) tutkimukset ja Ackerin,Hillin & Blackin (1994) tutkimukset sekä konstruktivismin osalta von Wrightin (1996) ja Tynjälän (1999) tutkimukset.

Objectives. The objective of this research was to form an overall picture of maker-culture and particularly from it’s expressions in the field of education. The research tries to clarify, how parts of maker-culture (community and learning together, digital tools, maker-spaces, sharing of expertise and products and maker mindset) comes together in schools or fits in the hands of experts in the field of education. Earlier studies have shown that especially in education, maker-culture links with constructivism, problem focused learning, discovery learning and phenomenal based learning. Methods. The thesis method was a descriptive literature review and sources consisted of English literature about maker culture. Reseach questions were formed as following: 1. Which are the relevant features in maker culture in educations perspective? 2. How do the features of maker culture present themselves in 21st century school-context? Results and concusions. In this research it was discovered that maker culture is finding it’s way to be a part of the field of education and especially among educational experts. Maker culture’s parts, such as learning together, problem focused learning and usage of digital tools, appeared also in schools as part of phenomenal based learning and entrepreneurship education.

Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.

Tämän maisterintutkielman tutkimuskohteena on, Suomen ja eduskunnan päätös hakea Naton jäsenyyttä. Jäsenyyskeskustelua lähestytään kehysanalyysin kautta. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka kansanedustajat kehystävät Natosta ja sen jäsenyydestä käytyä keskustelua eduskunnassa keväällä 2022 lähetekeskusteluissa pitämissään puheissa. Tutkielman aineistona käytän näitä valtioneuvoston ajankohtaisselvityksien lähetekeskusteluita. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa konstruktivismiin lukeutuva identiteettiteoria, jonka avulla Suomen identiteettiä tutkitaan. Teorian kautta pystyn tutkimuksessani vetämään johtopäätöksiä Nato-jäsenyydestä käydyistä lähetekeskusteluista pintaa syvemmältä, analysoimaan erilaisia tapoja kehystää Nato- keskustelua identiteetin näkökulmasta sekä pohtimaan Suomen identiteettiä materiaalista havaittujen identiteettinäkemysten pohjalta. Tutkimuksen analyysimenetelmä on kaksiosainen. Ensin aineisto on käyty läpi niin, että aineistosta on tunnistettu tutkimuskohteen kannalta mielenkiintoisia nostoja, joiden perusteella on rajattu keskeisimmät näkökulmat: identiteetti, puolustuspolitiikka ja uhkakuva. Tämän jälkeen analyysia syvennetään kehysanalyysilla korostamalla löydettyjä näkökulmia neljän eri Nato-puhujatyypin kautta. Puheenvuorot lajitellaan puhujatyyppien mukaan omiin ryhmiinsä, joita ovat kannattaja, neutraali, skeptikko ja vastustaja. Analyysin perusteella kansanedustajat kehystävät Nato-jäsenyydestä käytyä keskustelua Nato-puhujatyyppien havainnollistamalla tavalla. Natoon hakemista perustellaan ensisijaisesti turvallisuudella ja Ukrainan kohtalon välttämisellä, lisäksi identiteetin näkökulma korostuu. Suomen identiteetti on lähetekeskustelujen perusteella muuttunut Nato-Suomen identiteetiksi, ja suurin osa kansanedustajista on puheidensa perusteella Nato-jäsenyyden kannalla.

Maisterintutkielmani tarkastelee Suomen ulkopoliittisessa ajattelussa keväällä 2022 tapahtunutta murrosta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa Suomi ja Ruotsi päättivät samanaikaisesti hakea Pohjois-Atlantin liiton (Nato) jäsenyyttä, päättäen maiden pitkäaikaisen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan. Tutkielma pyrkii ymmärtämään tapahtunutta muutosta etsimällä ja löytämällä kilpailevia ulkopoliittisia omakuvia valtioneuvoston keväällä antamista Nato-jäsenyyteen liittyvistä selonteoista, ulkoasiainvaliokunnan selonteoista antamasta yhteisestä mietinnöstä sekä näistä käydyistä kahdessa eduskuntakeskustelussa. Tutkimusaineisto käsittää yhteensä 258 eduskuntapuheenvuoroa. Tutkielman teoreettinen viitekehys yhdistelee psykologisia ja konstruktivistisia teorioita tarkastellakseen kollektiivisten ideoiden merkitystä ulkopolitiikassa identiteettien kautta. Tarkemmin tutkielma ammentaa Anne Clunanin (2009) tavoitteellisesta konstruktivismista, sekä Matti Pesun (2019) esittelemästä ideationaalisen ulkopolitiikan analyysistä, joiden mukaan valtioiden identiteetit, jotka voidaan käsittää omakuviksi, koostuvat näkemyksistä valtion poliittisesta tarkoituksesta, statuksesta, sekä maailmankatsomuksista. Pesun tavoin myös tämä tutkielma rinnastaa kilpailevat omakuvat ulkopoliittisiksi koulukunniksi. Laadullisen johdatellun sisällönanalyysin avulla aineistosta ensin erotellaan tutkimuksen kannalta oleellinen tieto. Suodatettu aineisto jaetaan poliittisen tarkoituksen, statuksen ja maailmankatsomusten alakategorioihin. Tämän jälkeen kategorioista tyypitellään ideaalityyppisiä käsityksiä Suomen ulkopolitiikan kilpailevista omakuvista. Lopuksi analysoin kilpailevia omakuvia, sekä vertaan tuloksia aiempaan tutkimukseen. Ulkopoliittisista koulukunnista on käyty Suomessa aktiivista tieteellistä keskustelua 2010-luvulla. Haukkala ja Vaahtoranta (2016) löysivät Suomen 2000-luvun alun ulkopolitiikasta euroatlanttisen, globalistisen ja pienvaltiorealistisen koulukunnan. Matti Pesu (2019) katsoo Suomessa kylmän sodan päättyessä vaikuttaneen neljä koulukuntaa: integrationismi, euroatlantismi, pienvaltiorealismi, sekä globalismi. Tutkimustulosten perusteella katson Suomessa kevään 2022 Nato-jäsenyyskeskustelussa vaikuttaneen neljä kilpailevaa koulukuntaa: liberalistinen euroatlantismi, normatiivinen euroglobalismi, realistinen kansallispragmatismi, sekä Nato-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuva puolueettomuuslinja. Johtopäätöksenä katson vakavan, akuutin ja yllättävän muutoksen Suomen turvallisuusympäristössä johtaneen murrokseen ulkopoliittisen koulukuntien ajattelussa. Aiemmin kieltävästi suhtautuneet euroglobalistit, sekä kansallispragmatistit kääntyivät kannattamaan Nato-jäsenyyttä Suomen turvallisuuden lisäämiseksi. Samalla ulkopolitiikan jännitteet ja linjaerot eivät kuitenkaan kadonneet. Nato-jäsenyydestä pitkään vallinneet jännitteet siirtyivät Nato-jäsenyyden sisälle. Koulukunnat käyvät aktiivista kilpailua siitä, millainen Naton jäsenmaa Suomesta pitäisi tulla.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vaikuttamiseen pyrkivää viestintää ja sen vastaanottoa #terapiassatavataan -kampanjan Twitter-aineiston pohjalta. Tutkimuksen teoriapohja muodostetaan tarkastelemalla vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän psykologisia juuria. Olennaisia teorioita ovat Pettyn & Caciappon (1981) harkinnan todennäköisyyden teoria sekä Burlesonin (2006) syvä- ja pintakäsittely. Näin ollen tutkimus ammentaa teoriaa viestinnän ja median tutkimuksesta, mutta myös psykologian ja erityisesti sosiaalipsykologian kentältä. Teoriaosuus havainnollistaa, kuinka vahvasti vaikuttamiseen pyrkivän viestinnän juuret kytkeytyvät maailmansotien aikaiseen ja jälkeiseen psykologien toteuttamaan tutkimukseen. Osaltaan tämä havainnollistaa, kuinka yksilön mentaalisten prosessien huomiointi antaa syvyyttä viestinnän vastaanottamisen tarkasteluun. Toisaalta tutkimuksessa myös pohditaan sitä, kuinka hybridin mediamaiseman ilmiöt, kuten sosiaaliset kuplat ja kaikukammiot kytkeytyvät lopulta yksilön mentaaliseen prosessointiin. Tutkimuskysymysten mukaan tavoitteena on saada selville, millaisista näkökulmista #terapiassatavataan -kampanjaa kuvataan aihetta käsittelevissä Twitter-kommenteissa ja millaisia toistuvia vastaanottamisen piirteitä Twitter-yleisöllä on #terapiassatavataan -kampanjalle. Menetelmänä hyödynnetään teemoittelua, joka toteutetaan aineistolähtöisesti ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla ja teorialähtöisesti toisen tutkimuskysymyksen kohdalla. Aineistolähtöisessä teemoittelussa tulokset jäsentyivät aiemman tutkimuksen valossa kahdeksi teemaksi: normatiivisen vastaanottamisen näkökulmaksi ja minäpystyvyydestä provosoitumisen näkökulmaksi. Normatiivisen vastaanottamisen näkökulmassa vastaanottajat hyväksyivät kampanjan ydintavoitteen mielenterveysmyönteisen yhteiskunnan rakentamisesta. Sen sijaan minäpystyvyydestä provosoitumisen näkökulmassa vastaanottajat närkästyivät, koska kampanjan katsottiin näkevän, että syy terapiassa käymättömyydelle on yksilössä ja häpeän kokemuksessa, vaikka todellisuudessa taustalla on saatavuusongelmia. Osa voi hyödyntää ”rikkaiden ohituskaistaa”, eli yksityisiä terapiapalveluja siinä missä toinen jonottaa vuosia julkiselle puolelle. Teorialähtöisessä teemoittelussa muodostettiin Burlesonin pinta- ja syväkäsittelyn (2006) sekä Pettyn & Caciappon (1981) harkinnan todennäköisyyden teorian pohjalta analyysikehikko, jonka pohjalta tarkasteltiin toistuvia vastaanottamisen piirteitä. Tuloksena saatiin teemat perustelematon positiivisuus sekä perusteltu polarisaatio. ”Perustelematon positiivisuus” -teemassa yksilö hyväksyy kampanjan sanoman sellaisenaan, kiinnittää huomiota argumentin sijaan epäolennaisiin vihjeisiin tai muodostaa kampanjasta hajanaisia huomioita. Sen sijaan perustelematonta kritiikkiä ei ole havaittavissa juuri ollenkaan. ”Perusteltu polarisaatiota” -teemalle luonteenomaista on se, että kampanjaan kytkeytyvät ylistyslauseet tai kriittiset sanat on argumentoitu huolella. Tulokset osoittavat, että vastaanottajat ovat käsitelleet sanomaa hyvin erilaisista mielenmaisemista käsin eikä kampanja ole onnistunut herättämään yhteisöllisesti jaettua dekoodauskäytäntöä, jossa laaja ihmisjoukko tunnistaa saman ideologian. Tutkimuksen yhteiskunnallisena merkityksenä voidaan pitää havaintoa siitä, kuinka tärkeää on levittää yhteiskunnallisen kampanjan sanomaa myös joukkoviestinnän alustoille, mikäli haluaa varmistaa monipuolisen vastaanottamisen kirjon sosiaalisten kuplien muodostumisen sijaan. Vain sosiaalisessa mediassa levitetty kampanja voi jäädä osaksi vain samanmielisten sosiaalisia syötteitä, mikä kaventaa vastaanottamisen kirjoa ja erilaisten ihmisryhmien altistumista kampanjan merkityksille.

Työn tarkoitus on kartoittaa verkkopedagogiikan kasvatustieteellisen tutkimuksen keskeisiä alueita ja teoreettista taustaa ja mitä piirteitä laadukkaalla verkkopedagogiikalla ja hyvällä verkkokurssilla on. Työn soveltavana osuutena on lukuteorian teoriaa ja lukuteoriaan liittyviä tehtäviä, jotka on tarkoitettu Lukuteoriaa lukiolaisille -verkkokurssille, jonka sisältö on vuoden 2019 lukion opetussuunnitelman moduulin MAA11 Algoritmit ja lukuteoria mukainen. Opiskelijat toteuttavat tehtävät Python -ohjelmointikielellä. Verkkokursseja voi luokitella muun muassa verkko-opetuksen suhteellisen osuuden, ajoittumisen, avoimuuden ja sen mukaan kuinka paljon kursseilla on yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Lähes kaikki oppilaitoksien kurssit ovat sekamuotoisia eli sisältävät sekä verkko että lähiopetusta. Verkko-opetus joustavoittaa ja yksilöllistää koulutusta ihmisten ja myös yhteiskunnan tarpeisiin mukautuen. Viimeaikaisen meta-analyysin mukaan lähiopetusta voi vähentää huomattavasti ja silti saada samat tai paremmat oppimistulokset kuin pelkällä lähiopetuksella. Erityisesti tämä tulos pätee luonnontieteiden opetukseen. Vertailtaessa verkkokursseja suhteessa toisiinsa on eroteltu kolme laadukkaan verkko-opetuksen keskeistä piirrettä: suunnittelu, arviointi ja fasilitointi. Suunnittelussa tärkeää oli selkeän oppimispolun ja tarkoituksen tunteen luonti opiskelijoille. Kurssin suunnitelleen ryhmän työn laatua voi arvioida ulkopuoliset asiantuntijat. Fasilitoinnissa tärkeää oli mm. opettajan läsnäolo ja nopea reagointi opiskelijoiden yhteydenottoihin. MOOC-kurssien opiskelijapalautetta arvioitaessa on havaittu, että matemaattisilla ja tietoa käsittelevillä aloilla opettajan ja luennointitaidon merkitys on suurempi kuin muilla aloilla. Verkkopedagogiikan teoreettisesta taustasta löytyy kolme konstruktivistista tutkimustraditiota: tutkiva yhteisö -kehys, käänteinen oppiminen ja tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen (CSCL). Konstruktivismissa oppimisen ajatellaan olevan tiedon ja merkitysten rakentumista oppilaan mielessä ja oppimisyhteisön olevan tälle prosessille tärkeä. Keskeinen ongelma ja samalla mahdollisuus on oppimisyhteisön luominen verkkoympäristössä. Tutkiva yhteisö -kehyksen mukaan oppimiselle tärkeitä elementtejä ovat sosiaalinen läsnäolo yhteisössä, opettamisen läsnäolo ja kognitiivinen läsnäolo. Laajojen tähän malliin perustuvien kyselytutkimusten tulokset viittaavat siihen, että sosiaalisen läsnäolon elementin merkitys tiedon rakentumiselle on välillinen, ei suora. Sitävastoin intensiivisemmällä kahden välisellä kommunikaatiolla oli selkeä suora merkitys oppimisen kannalta oli kyse vertaisesta tai opettajasta. Sosiaalista läsnäolon elementtiä voisi siis pitää motivoivana tekijänä ei suoraan tiedon rakentumiseen eli oppimiseen vaikuttavana. Käänteisen oppimisen perusajatus on yhteisen “luokkahuoneajan”, joka voi tapahtua joko verkossa tai kasvokkain, käyttäminen ongelmien ratkaisuun ja käsitteiden selventämiseen, ei tiedon välittämiseen. Käänteisessä oppimisessa painopiste on siirtynyt oppijan oikea-aikaiseen tukemiseen lähikehityksen vyöhykkeellä. Tavoitteena on oppija joka on oppinut oppimaan yksilöllisesti ja itsenäisesti. Suomessa tavoitteena on kaikkien kouluttaminen ja käänteisen oppimisen lähestymistapa sopii tähän hyvin. Meta-analyysissä käänteisellä oppimisella on ollut myönteinen vaikutus oppimistuloksiin. Verkkopedagogiikan tutkimustraditiot muistuttavat puunhaaroja, joista jotkut kuihtuvat ja toiset kasvavat nopeammin. Tyypillistä on, että samoja 20-30 vuotta sitten esitettyjä ajatuksia esitetään uudestaan kaikesta tutkimuksesta ja kritiikistä ja kehitysehdotuksista huolimatta. Traditiot ovat kuitenkin tiukan empiirisiä ja oletetettavasti opetuksessa käyttökelpoisimmat haarat tulevat kasvamaan parhaiten. Mielenkiintoisia tutkimusalueita mielestäni ovat arvioinnin ja kilpailun vaikutus yhteistyöhön ja luova, tuloksia tuottava ja osanottajista miellyttävä yhteistyö. Lukuteorian materiaalien suunnittelussa olen pyrkinyt lähtemään opiskelijoille tutuista laskusäännöistä, joiden avulla laajemmat kokonaisuudet kuten Eukleideen algoritmi tulisivat ymmärrettäviksi. Päämääränä on, että he itse pystyisivät toistamaan lukuteorian rakenteita ymmärtäen ne aikaisempaan tietoon ja intuitioon perustuen