Browsing by Subject "korona"

Tämän tutkielman tavoitteena on nivoa yhteen koronapandemian vuoksi etäopiskeluun siirtymisen negatiiviset sekä positiiviset vaikutukset opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Lisäksi tavoitteena on löytää ne asiat ja tekijät, mitkä vaikuttivat hyvinvointiin ja voimavaroihin etäopetuksessa. Kandidaatin tutkielma on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa systemaattisesti haetuista artikkeleista pyrittiin muodostamaan kokonaisuus etäopetuksen mukana tuomista vaikutuksista opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Artikkeleiksi valikoitui kahdeksan kvantitatiivista tutkimusta, jotka kaikki koskettivat suomalaisia korkeakouluopiskelijoita. Tutkimuksissa oli myös muita maita, mutta ainoastaan Suomea koskettavaa dataa hyödynnettiin tähän katsaukseen. Aineisto kerättiin kolmesta tietokannasta, joita oli Pro Quest University of Helsinki, EBSCOhost sekä Web of sciences. Haut tietokantoihin erosivat hiukan toisistaan, koska samat hakusanat eivät tuottaneet tuloksia kaikissa hakukannoissa. Aineiston analysoinnissa menetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Osa opiskelijoista koki etäopetukseen siirtymisen kuormittavana, koska se toi mukanaan uusia haasteita ja ongelmia, eikä opiskelijoilla ollut tarvittavia taitoja kohdata uusi opiskelutapa, jolloin voimavarat koettiin riittämättömiksi. Opiskelijat kohtasivat vaikeuksia ajanhallinnassa, kommunikoinnissa opiskelijoiden sekä opettajien kanssa, keskittymisessä sekä opiskeluympäristön kasaan saamisen kanssa. Näiden nähtiin vaikuttavan opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin kielteisesti, lisäten esimerkiksi stressiä. Yhteisöllisyyden puutteella nähtiin olevan negatiivisia vaikutuksia. Yhteisöllisyyden tunne on yksi psykologisista perustarpeista, joiden tyydyttymisen nähdään edistävän sisäistä motivaatiota opintoja kohtaan, millä on vuorostaan positiivisia vaikutuksia opiskelijoiden hyvinvointiin ja voimavaroihin. Osa opiskelijoista kuitenkin koki etäopetuksen toimivana ratkaisuna, sillä heidän opiskelunsa sujuivat, opintojen joustavuus oli palkitsevaa sekä aikaa säästyi, kun ei tarvinnut matkustaa kampukselle.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Helsingin kaupungin suun terveydenhuollon lähiesihenkilöiden ja johdon työssä jaksamista koronapandemian alussa ja vuoden 2021 aikana toteutetun organisaatiouudistuksen yhteydessä. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä Microsoftin Forms -kyselylomakkeella, joka lähetettiin 23.12.2021 Helsingin suun terveydenhuollon esihenkilötiimeille, joissa työskenteli yhteensä 65 henkilöä. Nämä tiimit koostuivat hammaslääkäri- ja hoitotyön esihenkilöistä, joita olivat johtajahammaslääkäri, johtavat ylihammaslääkärit, ylihammaslääkärit, vastaavat hammaslääkärit, johtava ylihoitaja, ylihoitajat ja osastonhoitajat. Lisäksi esihenkilötiimeihin kuului hammaslääkäriesihenkilöiden ns. ensimmäiset sijaiset ja apulaisosastonhoitajat, jotka tekivät esihenkilötyötä vain osittain asiantuntijatehtävänsä lisäksi. Kyselylomakkeen avulla kartoitettiin pandemiasta ja organisaatiouudistuksesta aiheutuneita muutoksia muun muassa koetun työn imun, kuormittavuuden, aikatauluttamisen ja työnkuvan selkeyden osalta. Kohderyhmälle lähetettiin sähköpostitse linkki kyselylomakkeeseen. Kyselylomake sisälsi strukturoituja ja avoimia kysymyksiä. Koronapandemian seurauksena työnkuvassa ja työn sisällössä tapahtui paljon muutoksia. Suurella osalla vastaajista lähityö muuttui osittain tai lähes kokonaan etätyöksi ja työhön käytetty aika lisääntyi. Pandemian aikana työn mielekkyyden koettiin muuttuneen huonompaan suuntaan. Uuden organisaatiomallin toteutuksen alkaessa pandemia oli edelleen käynnissä. Hieman yli puolella (55 %) vastaajista organisaatiouudistus muutti työnkuvaa ja heistä moni (67 %) koki saaneensa riittämättömästi perehdytystä uusiin tehtäviin. Avovastauksissa vastaajat arvioivat oman työhyvinvointinsa ja työssä jaksamisensa parantuvan, mikäli hierarkkisesta johtamistyylistä ja järjestelmästä luovuttaisiin. Muutosta toivottiin muun muassa siten, että lisättäisiin päätösvaltaa operatiiviselle taholle ja pyrittäisiin vuorovaikutteiseen johtamiseen. Tutkimuksen perusteella työ- ja johtamiskulttuurilla koettiin olevan suuri vaikutus henkilöstön työssä jaksamiseen sekä organisaation toimivuuteen. Vahvistamalla lähiesihenkilöiden roolia päätöksenteossa, koettiin saatavan päätöksentekoa koskevaan keskusteluun mukaan enemmän suun terveydenhuollon työntekijöiden näkökulmaa, joka koettiin tärkeäksi.

Tutkielma käsittelee työuupumuksen mediarepresentaatioita poikkeusaikoina 1990-luvun laman sekä 2020-luvun koronakriisin aikana, tarkemmin vuosina 1993 ja 2021. Kumpikin kriisiaika vaikutti keskeisesti työelämään ja aiheutti työssä uupumista, vaikka kriisit olivatkin keskenään erilaiset ja eriaikaiset. Kyseisten ajanjaksojen vertailu tarjoaa siksi kiinnostavan lähtökohdan työuupumuksen julkisuuden ja representaatioiden kehityksen tarkasteluun yhteiskunnallisina kriisiaikoina. Tutkielmassa tarkastellaan poikkeusaikojen työuupumuksen representaatioita mediassa. Uupumuksen tarkastelu nimenomaan julkisuuden kautta on keskiössä silloin, kun haluamme ymmärtää paremmin median roolia yhteiskunnan ja sen instituutioiden uudistumisprosesseissa. Tutkimalla työuupumuskerrontaa mediassa, ymmärrämme paremmin millaiset käsitykset ovat työhön voimakkaasti vaikuttaneiden kriisien aikana tyypillisiä ja millaisia aiheita sekä niiden tarkastelukulmia on koettu tarpeellisiksi tai sallituiksi tuoda julkisesti esille. Tutkielma on kvalitatiivinen ja aineistona hyödynnetään Helsingin Sanomissa julkaistuja työuupumusta käsitteleviä mediatekstejä vuosilta 1993 ja 2021. Metodina hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia, jonka avulla luodaan ymmärrystä työuupumuksen kielellisestä rakentumisesta keskittyen siihen tapaan, jolla työuupumusta sanoitetaan erityisesti eri kriisivuosien välisten eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien kautta. Aineisto teemoitellaan ja analysoidaan vertailevalla otteella keskittyen työuupumuksen merkityksellistämiseen mediassa. Tutkielman tarkoitus on luoda ymmärrystä koskien työuupumuksen käsitteellistämistä; millaisia työuupumusrepresentaatioita voidaan kriisiaikoina havaita ja sen kautta pohtia mahdollisia syitä näiden representaatioiden rakentumiseen. Tutkielman keskeisinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että sekä vuonna 1993 että 2021 työuupumus representoitiin Helsingin Sanomien mediateksteissä arvojen, vastuiden ja tulevaisuudennäkymien kautta. Molempina kriisivuosina työn kuormittavuus tuotiin esiin keskeisenä työuupumusta aiheuttavana tekijänä, mutta kuormittavuutta aiheuttavat syyt olivat vuosien välillä osittain poikkeavia. Lama-ajan työuupumusrepresentaatiot kytkeytyivät vahvasti työttömyyden uhkaan sekä työttömyyden aiheuttamiin seurauksiin, kun taas korona-aikana erityisesti työuupumuksen ennaltaehkäisy ja henkilökohtaisen arvomaailman erottaminen työstä nousivat vahvemmin esille. Vuoden 2021 koronakriisin aikaisissa mediateksteissä työttömyyteen liitettyä pelkoa ei ollut samalla tavalla havaittavissa kuin lamavuonna 1993. Vuonna 2021 uupumuskerronta kehystetään myös useammin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tarinoihin, kun taas vuonna 1993 uupumuskokemuksista ja uhkista kirjoitetaan yleisluonteisemmin. Kumpanakin kriisivuotena teksteissä korostui yhtäläisesti vastuunkannon teemoja, erityisesti yksilönvastuuseen kytkeytyneenä.

Vuoden 2019 alusta lähtien Covid-19- virus on aiheuttanut akuutin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kriisin. Ihmisten turvallisuuden takaamiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi yhteiskunta on ollut sulkutilassa eripituisia ajanjaksoja aiheuttaen maalle runsaita taloudellisia ongelmia. Suomen valtiolla on ollut suuri rooli talouden tukijana ja elvyttäjänä, joten julkinen velkasuhde on noussut korkeaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, onko koronapandemian myötä taloustiede tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, joka oikeuttaa julkinen velkaantumisen eri tavalla kuin aiemmin? Lisäksi työssä tarkastellaan sitä, onko uusi talouspoliittinen malli ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa. Koronapandemiaan liittyvä julkinen keskustelu valtion velkasuhteen noususta alkoi keväällä 2020 julkaistujen laajojen talousraporttien jälkeen. Tässä työssä käydään läpi tarkemmin velkasuhteesta käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa julkaistujen pääkirjoitusartikkeleiden avulla, joita analysoidaan retorisen diskurssianalyysin keinoin. Analyysin tueksi tutkielmaan haastateltiin kolmea suomalaista talousasiantuntijaa. Tässä työssä esitetään, että suhtautuminen julkiseen velkaantumiseen on muuttunut Suomessa ja velkaantuminen oikeutetaan eri tavalla kuin aiemmin. Näin ollen taloustiede on tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, jossa velkaantuminen on oikeutetumpaa kuin ennen koronapandemiaa. Velkamyönteisempi ideologia on kuitenkin ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa, mutta pandemia sysäsi liikkeelle tämän taustalla jo aiemmin olleen muutoksen. Syitä velkamyönteisyydelle on muun muassa alhaiset korot, pitkään jatkunut taloudellinen pysähtyneisyys ja tarve siirtyä ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Valtiontaloutta hoidettiin vuosikymmeniä tiukan talouskurin ideologiaan nojautuen, jossa velkaantuminen oli suositeltavaa ainoastaan väliaikaisesti ja pakon vuoksi. Koronapandemian myötä suhtautuminen velkasuhteen nousuun on muuttunut, sillä olosuhdetekijät ovat olleet suotuisat. Taloustieteen performatiivisuus ei kuitenkaan toteudu suoraan, vaan uuden mallin välittäjä on talouspolitiikka, jonka kulloisenkin mallin avulla taloutta tuotetaan ja rakennetaan tietynlaiseksi.

Tämä tutkielma käsittelee koronapandemiaa kriisiviestinnän kontekstissa viranomaisten näkökulmasta. Tutkielma on rajattu kevään 2020 poikkeusoloihin, jotka olivat voimassa Suomessa 16.3.–16.6.2020. Kriisi edellytti valtioneuvoston kanslialta aktiivista viestintää, jotta hallituksen päätökset saatiin jaettua kansalaisille ja muille viranomaisille. Tämä tutkielma tarkastelee valtioneuvoston kanslian viestintäosaston työntekijöiden kokemuksia kriisiviestinnästä poikkeusolojen aikana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten valtioneuvoston kanslia teki kriisiviestintää ja millaiset viestinnän prosessit edelsivät viestinnän lopputuotteita kuten tiedotteita ja sosiaalisen media julkaisuja. Tutkielma tarkastelee kriisiviestintää erityisesti IDEA-mallin näkökulmasta, joka on tarkoitettu tehokkaiden, ohjeistavien kriisiviestien suunnittelun työkaluksi. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisältöanalyysi, ja sen tukena teemoittelu. Aineisto koostuu kuudesta valtioneuvoston kanslian viestijän haastattelusta. Tulosten perusteella ohjeistavat viestit olivat poikkeusolojen viestinnässä keskeisessä roolissa kriisiviestinnän ideaalin mukaisesti, mutta IDEA-mallin mukainen ohjeistava viestintä ei kaikilta osin toiminut kriisiviestinnässä. Kuitenkin haastattelujen perusteella kriisiviestintä sisälsi kaikki mallin neljä osa-aluetta eli sisäistämisen, selittämisen, toiminnan ja jakelun jollain tasolla. Kriisiviestintää haastoivat erityisesti huono varautuminen pandemiaan alkaen harjoittelun puutteesta ja suunnitelman vanhentumisesta. Lisäksi haastateltavat kokivat yhteistyön sosiaali- ja terveysministeriön kanssa haastavaksi, joka ei halunnut valtioneuvoston kanslian vastaavan viestinnän koordinoinnista. Myös sisäisen viestinnän ja lainsäädännön koettiin haastaneen sujuvaa kriisiviestintää. Viestintää ei myöskään otettu tarpeeksi ajoissa mukaan osaksi päätöksentekoa. Haasteet vaikuttivat jonkin verran IDEA-mallin eri osa-alueisiin kuten selittämiseen ja toimintaan. Esimerkiksi alueelliset toimijat jäivät viestinnässä pienemmälle huomiolle. Kansalaisviestintä oli pääosin sujuvaa ja haastateltavat olivat erityisen tyytyväisiä yhteistyöhön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tutkielman tulokset kuvasivat onnistuneesti kriisiviestintää valtioneuvoston viranomaisten näkökulmasta ja osoittivat keskeisiä kehityskohteita sen sisäisissä toimintamalleissa ja kriisinhallinnassa. Tulevaisuudessa viestintä on entistä tärkeämpää huomioida kriisinhallintasuunnitelmissa ja päätöksenteossa.

Koronavirus levisi alkuvuodesta 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Viruksen leviämisen ehkäisemiseksi rajoitettiin sosiaalista kanssakäymistä, ja vanhusten hoivakoteihin asetettiin vierailurajoituksia. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään läheisten kokemuksia vanhusten hoivakotien vierailurajoituksista koronapandemian aikana. Tutkimus toteutettiin keväällä 2020 sähköisen kyselyn avulla (N=334). Tavoitteena on tutkia läheisten rajoituksiin liittyviä mielipiteitä ja selvittää mitkä tekijät vaikuttivat mielipiteisiin ja miten niitä perusteltiin. Tutkimuksen selitettävä muuttuja on kysymys: onko läheisten pääsyn estäminen hoivakoteihin koronapandemian aikana sinusta oikea ratkaisu? Kysymyksessä vastausvaihtoehdot olivat: ”kyllä on” ja ”ei ole”. Lisäksi avovastauksella oli mahdollisuus perustella kantansa. Aineiston analyysi sisältää kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen vaiheen. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin binäärisen logistisen regressioanalyysin avulla, ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysiprosessilla. Vastaajista yli puolet (54 %) oli sitä mieltä, että läheisten pääsyn estäminen hoivakoteihin koronapandemian aikana oli oikea ratkaisu. Vastaajista 40 % oli puolestaan sitä mieltä, että se ei ollut oikea ratkaisu. Vierailurajoitusta vastustaneet perustelivat kantaansa sillä, että hoivakodissa asuvan asukkaan elämänlaatu on elämänpituutta tärkeämpää. Vierailurajoitusta puolustaneiden perusteluissa elämän varjelu nähtiin tärkeämpänä. Sekä ”kyllä” ja ”ei” vastanneiden mielestä turvallisia tapaamisia olisi pitänyt järjestää huomattavasti aikaisemmin. Tämän tutkielman aineiston vahvuutena on se, että vastanneet henkilöt olivat täyttäneet kyselyn hyvin tunnollisesti, ja kysymyskohtainen kato oli pieni (3 %). Myös avovastauksen jättäneiden määrä oli riittävä kvalitatiiviseen analyysiin. Otokseen ovat tiedonkeruun muodon vuoksi vastaajiksi valikoituneet sellaiset läheiset, jotka käyttävät internettiä ja sosiaalista mediaa. Tämän tutkielman tulosten mukaan vierailurajoituksen aikana keskeisintä on aktiivinen ja avoin tiedottaminen sekä asukkaan ja läheisen välisiin yhteydenpidon mahdollisuuksiin panostaminen. Saatujen tulosten perusteella vierailurajoitus oli oikea ratkaisu, mutta kategorisia vierailurajoituksia tulisi välttää, ja niiden sijaan kehittää joustavasti vaihtoehtoisia tapaamismuotoja, joissa huomioidaan alueellinen tautitilanne sekä taudin leviämisen ehkäiseminen.

Tässä maisterintutkielmassa selvitetään sitä, millaisia uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping-keinoja yksinasuvilla teologiopiskelijoilla oli käytössään koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa vuosina 2020–2022. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa käytettyjen coping-keinojen skaala koko laajuudessaan ja nostaa esiin uskonnolliset coping-keinot. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan Pargamentin et al. positiivisen uskonnollisen copingin ja negatiivisen uskonnollisen copingin teorian mukaan. Tutkimus toteutetaan laadullisena, ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta, jotka tehtiin alkuvuonna 2022. Aineisto analysoidaan laadullisella sisällönanalyysilla ja aineistosta poimitaan kaikki siinä esiintyneet coping-keinot. Analyysissa coping-keinoja löytyi yhteensä 49 ja ne jaettiin viiteen kategoriaan: uskonnollisuus, läheiset, päänsisäiset keinot, rutiinit ja tiedonhaku. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan em. Pargamentin et al. teorian avulla. Aineistosta löytyi 13 erilaista uskonnollista coping-keinoa, joista yksi on laadultaan negatiivista uskonnollista copingia. Kyseinen coping-keino on ”pandemia on rangaistus” ja se ilmenee puolessa aineistosta (N=6). Loput löydetyt uskonnolliset coping-keinot ovat laadultaan positiivista uskonnollista copingia. Esimerkkejä positiivisesta uskonnollisesta copingista ovat esimerkiksi usko pandemian tarkoituksenmukaisuuteen, rukoilu ja luonnossa Jumalan havaitseminen. Ei-uskonnollisia coping-keinoja ovat esimerkiksi vertaistuki, harrastukset ja tiedon etsiminen. Tutkimus täyttää sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimusaukkoa hyödynnettyjen coping-keinojen määrästä ja laadusta, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, milloin coping-mekanismit aktivoituvat ja milloin coping on uskonnollista tai ei-uskonnollista. Tämän tutkimuksen perusteella coping-keinojen skaala on laaja. Jatkotutkimusaiheena voisi tuottaa kvantitatiivisen tutkimuksen siitä, mitä tässä tutkimuksessa havaituista coping-keinoista suurempi otantajoukko käyttää, ja saada siten yleistettävää dataa coping-keinojen käytöstä.

Tutkielmassani tarkastelin ordon vaihtelua ja merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa koronakevään pääsiäisenä 2020. Aineistoni koostui eri puolilla Suomea pääsiäispäivänä tai pääsiäisyönä toteutetuista 17 jumalanpalveluksesta, joista 10 oli sanajumalanpalveluksia ja 7 messuja. Ordotutkimusta on aiemmin tehty todella vähän, ja tutkimukseni merkittävyyttä lisäsi myös poikkeuksellinen korona-aika, jolloin seurakunta ei voinut osallistua fyysisesti jumalanpalveluksiin. Tutkimukseni pohjautui liturgiikan teorioihin liturgiasta, jumalanpalveluksesta ja ordosta sekä luterilaisesta teologiasta. Ordo-käsitettä käytin sekä jumalanpalveluskaavan merkityksessä että laajemmin analyyttisenä käsitteenä jumalanpalvelusten rakenteesta ja sen merkityksistä, eli tutkin ordon kautta toteutunutta jumalanpalvelusteologiaa. Tutkimusmetodini oli laadullinen sisällönanalyysi. Analysoin jumalanpalvelustallenteista tekemäni havainnointimuistiinpanot ensin teorialähtöisesti vertaillen ja ryhmitellen jumalanpalvelusordot Kirkkokäsikirjan jumalanpalveluskaavoja analyysirunkoina käyttäen sanajumalanpalveluksiin ja messuihin, ja näistä vielä alaryhmiin. Ordojen sisällöt tutkin yksityiskohtaisesti ja ryhmittelin ne ordon pääosien eli johdannon, sanan, rukouksen tai ehtoollisen ja päätöksen mukaan ja tämän jälkeen vielä pääosien sisällöt omiksi ryhmikseen. Tutkin jumalanpalveluksissa käytettyjen sisältöjen lähteet mahdollisuuksien mukaan ja tein yhteenvetoja sekä rakenteellisista että sisällöllisistä ratkaisuista. Tämän jälkeen lähestyin aineistoa teoriaohjaavasti siitä nousevia erityispiirteitä analysoiden. Tuloksia peilasin jumalanpalvelusteologian teoriaan ja tein päätelmät jumalanpalvelusten teologisista merkityksistä. Tutkimukseni osoitti, että pääsiäisen 2020 jumalanpalveluksissa oli sekä rakenteellista että sisällöllistä vaihtelua. Ordo oli yhtäältä uskollinen Kirkkokäsikirjan kaavoille ja toisaalta myös vaihteleva. Sanaosio näytti painottuvan ordon rakenteissa ja sisällöissä. Perinteisyys viestitti transkulttuurista ja ekumeenista merkitystä, ja vaihtelu taas kertoi kontekstuaalisuudesta. Evankelis-luterilaisen kirkon molemmat sakramentit, kaste ja ehtoollinen, olivat näkyvissä kasteen muistamisina, messujen toimittamisina sekä runsaana symboliikkana. Jumalanpalveluksista nousi sekä ekumeenisia että kontekstuaalisia sisältöjä kuten hengellisen osallisuuden rukous, pääsiäistroparin monipuolinen käyttö, pääsiäisaiheiset sisällöt sekä korona-aika kaipauksen sanoituksissa, joihin liittyi myös toivon ja pääsiäisen ilon sanoma. Virikemateriaaleja käytettiin paljon, minkä voidaan ajatella kertovan yhteisten jumalanpalvelusmateriaalien tarpeellisuudesta. Korona-aika on nostanut digitaalisen jumalanpalveluksen tärkeäksi jumalanpalveluksen muodoksi, jonka kehittämisessä yhteisölliseksi on tulevaisuudessa haastetta.

Goal. The corona pandemic during spring 2020 led to closing of schools. Therefor majority of the teachers had to move to distance education. The teachers were in a whole new situation and had to rapidly develop a new way to teach. Co-teaching is an approach becoming more common. It refers to a situation where two or more teachers cooperates. The objective of my study is to figure out how the teachers who were working as co-teachers executed distance education during Spring 2020. Furthermore, I study possible advantages and challenges the teachers experienced from the co-teaching in the distance education. My goal is to add knowledge and understanding of the foundation pillars of co-teaching and distance education through this study. Methods. I sent an e-mail to ten co-teachers where I asked their willingness to participate in my study and three teacher pairs were willing to be a part of my study. Therefor there were three cases in my study. Materials were collected with pair interviews and the theme interview was selected to be a survey. As an analysis method I used the content analysis. Results and conclusions. All Teacher pairs considered it most reasonable to divide their pupil into two separate groups. Each pair had about an hour lasting virtual study hall in a day through video conference. After this the lines were left open so that for example the pupils who needed support were able to stay and work with teacher's assistance. In all three cases the benefits from work pair were mainly the same. Some of the found advantages were divided responsibility, the colleague's support and work stress relief. Challenges due having a work pair were minimal. The reason can be the fact that the interviews were carried out in a pair. One case brought up the occasional disagreements and additional work through work phone. One case experienced that here had been some challenges with communication and it had lead to a few misunderstandings. However, all the teacher pairs emphasised that none of these challenges were a threshold question.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suomalaista väkivallan parissa tehtävää työtä niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin toimijoiden puolesta. Tarkastelen kirjallisuuskatsauksen muodossa COVID-19-pandemian mahdollisista vaikutuksista väkivaltaan, sen määrään ja ilmenemismuotoihin. Selvitän myös eri toimijoiden merkitystä väkivaltatyölle, sekä pohdin mahdollisia syitä, joiden ajattelen voivan olla osa erityisesti suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisen väkivaltakulttuurin perintöä katsastamalla niitä feministisesti orientoituneen väkivaltatutkimuksen linssin läpi. Erilaisia aineistoja hyödynnettyäni olen saanut selville ainakin seuraavanlaisia tuloksia: 1) Lainsäädäntöön on tehty muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana, joka on tehnyt rikosoikeudellisesti rangaistavaksi myös uusia lähisuhdeväkivallan muotoja. 2) Turvakotipalvelut siirtyivät julkisen rahoituksen piiriin ja niiden toimintaa alettiin seurata myös systemaattisesti. Rahoitusta on lakimuutoksen jälkeen kasvatettu. Kuitenkin 3) palvelujen tarjonta jää Suomessa edelleen merkittävästi siitä mitä kansainvälisesti suositellaan. Aineistoni ei kuitenkaan riitä todentamaan merkittäviä vaikutuksia, joita koronapandemialla olisi väkivaltatyön näkökulmasta tai rikosseuraamusten osalta.