Browsing by Subject "koronapandemia"

Tutkielmassani tarkastelin Helsingin yliopiston pro gradu -tutkielmia digitaalisuuden näkökulmasta. Tutkielmani aineiston muodosti vuosina 2016–2022 julkaistut Helsingin yliopiston historian oppiaineen pro gradu -tutkielmat. Tarkastelin tutkimuskysymyksiä määrällisestä sekä laadullisesta näkökulmasta. Tutkielmani liittyvä teoreettinen viitekehys, eli historiantutkimuksen digitalisaatio, digitaalinen historiantutkimus sekä koronapandemian vaikutuksen tutkimus antaa hyvät edellytykset tutkimukselleni. Historiantutkimus, kuten moni muukin asia yhteiskunnassa, on viimeisten vuosikymmenten aikana kokenut merkittävän muutoksen yleisen digitalisaation myötä. Näin ollen historiantutkimuskin on sähköistynyt ja digitalisoitunut. Koronapandemia on vaikuttanut kiihdyttävän tätä trendiä. Myös digitaalisten aineistojen, eli digitoitujen alkuperäisaineistojen ja sähkösyntyisten aineistojen saatavuus on lisääntynyt. Tutkielmani tarkoitus on tarkastella, ovatko nämä seikat vaikuttaneet digitaalisten aineistojen ja tutkimuskirjallisuuden käytön lisääntymiseen pro gradu -tutkielmissa ja minkälaisia eri aineistotyyppejä tutkielmissa oli käytetty. Tein Helsingin yliopiston kirjastolta saamaani aineistokokoelmaan teksti- ja sanahakuja ja tarkastelin yksittäisiä tutkielmia lähilukien. Hakutuloksista oli mahdollista muodostaa tilastoja ja kaavioita. Määrällisessä tarkastelusta paljastui selkeitä trendejä, kuten digitaalisten aineistojen sekä tutkimuskirjallisuuden käytön kasvu tarkasteluajanjakson aikana. Myös digitaalisen tutkimuskirjallisuuden käytön lisääntyminen näkyi pysyväislinkkien käytön kasvussa. Tuloksista oli myös mahdollista eritellä käytetyimpiä digitaalisia aineistokokoelmia- ja palveluja. Koronapandemiavuosi 2020 erottautui niin digitaalisen aineiston kuin tutkimuskirjallisuuden käytön määrässä. Laadullisessa tarkastelussa tuli ilmi, ettei digitaalisiin aineistoihin ja tutkimuskirjallisuuteen viittaaminen ollut johdonmukaista tai vakiintunutta. Tutkielmissa esiintyi paljon vaihtelevuutta siitä, miten digitaalisiin lähteisiin viitataan. Tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä muun muassa siitä, että vuosina 2016-2022 käytössä olleet lähdeviittausohjeet ovat olleet tässä mielessä puutteellisia. Tarkasteluajanjakso voidaan kuitenkin mieltää eräänlaisena digitaalisena siirtymäkautena, niin tutkielmien tekemisessä kuin niiden ohjauksessa.

Nuorten elämässä kaverisuhteet ja perhe ovat tärkeässä roolissa hyvinvoinnin näkökulmasta. Perheen tuki, opiskelu ja vertaistensa kanssa oleminen tarjoavat nuorelle apua yhteiskuntaan kiinnittymiseen ja ehkäisevät syrjäytymistä. Vuonna 2020 alkaneen koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot muuttivat monen perheen ja nuoren elämää. Koulut siirtyivät etäopetukseen, julkisia tiloja suljettiin ja liikkumista ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä lähikontakteina rajoitettiin. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisena toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointi näyttäytyy ensimmäisen koronavuoden 2020 aikana. Tutkimuksellani vastaan myös siihen, miten sosiaalinen eristäytyneisyys ja etäopetus ovat vaikuttaneet toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointiin ja millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut nuorten yksinäisyyteen. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena integroivalla näkökulmalla, jossa pyritään ilmiön monipuoliseen kuvaukseen ja tuotetaan tietoa aikaisempien tutkimuksien perusteella. Tutkimusaineisto koostuu 27 tutkimuksesta, joista kansainvälisiä tutkimuksia oli 11 ja suomalaisia tutkimuksia 16. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällön analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että koronapandemia on vaikuttanut globaalisti nuorten hyvinvointiin ja opiskeluun. Vaikutukset ovat olleet laajat, mutta polarisoituneet. Osalle nuorista etäkoulu ja sosiaalinen eristäytyminen on lisännyt vapaa-aikaa ja motivaatiota, osalle poikkeusolot ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tutkimukseni tärkein löydös on, että etäkoulu, kaverikontaktien puuttuminen ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat vaikuttaneet nuorten hyvinvointiin. Pandemian poikkeusolot ovat lisänneet nuorten pahoinvointia sekä mielenterveyspalveluiden tarvetta. Etäopiskelu on aiheuttanut muutoksia nuorten opiskeluun, kuten lisännyt nuorten työmäärää, vaikeuttanut tuen saamista opintoihin sekä vaikuttanut opintojen etenemiseen ja valmistumiseen.

The aim of this master’s thesis is to examine the teacher efficacy and collective teacher efficacy of those teachers who taught remotely during the autumn of 2020. Furthermore, the aim is to find out if some background variables are connected to these above mentioned constructs. Teacher efficacy and collective efficacy are based on the self-efficacy beliefs which describe person’s beliefs in their own ability to succeed in specific situations (Bandura, 1977). Teacher efficacy is connected to many positive outcomes, e.g., remaining in the profession (Burley et al., 1991), and job satisfaction (Skaalvik & Skaalvik, 2010). There is also evidence that teacher efficacy and collective teacher efficacy are connected to each other (Goddard & Goddard, 2001). This master’s thesis aims to supplement the previous research data on teacher efficacy and collective teacher efficacy in the context of COVID-19. The data used in this study are from a research project that aims to examine the effects of COVID-19 on studying, teaching and well-being. The project is run by University of Helsinki and Tampere University. The data were collected in November 2020 by sending electronic surveys to every comprehensive school in Finland. In total there were 5797 teacher participants, but the final sample consisted of those 1095 teachers who said that they had taught remotely during the autumn. The methods used in this quantitative study included describing the data and running correlation analyses and Multivariate analysis of variance (MANOVA). The dimensions of teacher efficacy were more correlated between themselves than the dimensions of collective teacher efficacy. The correlations between the two were even weaker. Class teachers had higher teacher efficacy compared to subject teachers or special education class teachers. Female teachers of the lower levels of comprehensive education had the highest levels of efficacy when teacher efficacy and collective teacher efficacy were examined together; the result is in line with several other studies (e.g. Greenwood, 1990; Edwards et al., 1996). Results indicate that remote teaching has weakened the collective teacher efficacy by decreasing the encounters of the work community. The result that class teachers had the highest levels of teacher efficacy might be explained by the vast level of general competence brought by the education or by their more reasonable workload.

Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää muun kuin koronapotilaan hoitoon pääsyyn liittyviä oikeudellisia näkökohtia koronapandemian aikana Suomessa. Ennen varsinaista hoitoon pääsyyn ja hoitotakuuseen liittyvien seikkojen käsittelyä tutkielmassa on terveydenhuollon ja potilaan oikeuksien historiaa koskeva osio. Hoitoon pääsy on yksi potilaan oikeuksista. Tutkielmassa kerrotaan lyhyesti muistakin potilaan oikeuksista laajemman kokonaisuuden hahmottamiseksi. Edellä mainittujen lisäksi käsitellään esimerkiksi hoidon priorisointia ja hoidon tarpeen arviointia. Lasten ja nuorten tilanteesta korona-aikoina tutkielmassa on oma osionsa. Tutkimusmetodi on pääosin lainopillinen, sillä tutkielmassa syvennytään potilaan oikeuksia ja hoitoon pääsyä koskevaan lainsäädäntöön ja lain esitöihin, kuten myös Suomea velvoittaviin ihmisoikeussopimuksiin. Jossain määrin hyödynnetään myös empiiristä metodia, koska tutkielmassa on koronapandemian uutuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi käytetty paljon uutislähteitä. Muuta käytettyä aineistoa ovat kirjallisuus, artikkelit, erilaiset verkkosivut ja terveydenhuoltoa koskevat ohjeet. Tutkielman tekemisen yhteydessä on käynyt selväksi, että terveydenhuollossa on ollut monin paikoin vaikeuksia pysyä niin kutsutun hoitotakuun määräaikojen raameissa jo ennen koronapandemiaa. Tilanne on kuitenkin selvästi heikentynyt, kun kiireettömiksi katsottuja toimenpiteitä on voitu samankin potilaan kohdalla siirtää useitakin kertoja. Monia toimintoja on myös määräajaksi keskeytetty ja henkilökuntaa on ohjattu muihin tehtäviin. Siten varsinkin erikoissairaanhoidon jonot ovat kasvaneet. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että terveydenhuollossa ei ole aina toimittu lain tai kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien mukaan.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ikäihmisten toimijuutta rakentavia diskursseja valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa sekä sitä, miten vastuuta eri rajoitustoimenpiteiden noudattamisesta ja ikäihmisten suojaamisesta jaettiin diskursseissa. Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, kuinka erilaisten sosiaalisen ulossulkemisen prosessien voidaan nähdä riistäneen ikäihmisiltä heidän toimijuutensa ja autonomiansa suhteessa heitä koskevaan päätöksentekoon. Tutkielma tarjoaa tilaisuuden kielenkäytön seurauksia tuottavan luonteen sekä institutionaalisessa kielenkäytössä rakentuvien merkitysjärjestelmien tarkasteluun. Tutkielman teoreettisena taustana hyödynnetään aikaisempaa tutkimusta viranomaisviestinnästä osana kriisinhallintaa, ikäihmisten asemasta yhteiskunnassa ja toimijuuden eri tulkinnoista. Analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia sekä Ernesto Laclaun ideologia- ja diskurssianalyysin keskeisiä käsitteitä. Esimerkiksi yhteiskunta nähdään Laclaun diskurssiteorian tapaan artikulaation tuotteena ja diskursiivisena tilana. Tutkielman aineisto koostuu kahdestatoista koronapandemian alkuvaiheessa maaliskuussa 2020 julkaistusta tiedotustilaisuustallenteesta, jotka ovat edelleen katsottavissa valtioneuvoston YouTube-kanavalla. Laclaun diskurssiteorian avulla aineistosta tunnistetaan kolme ikäihmisten toimijuutta rakentavaa diskurssia: suojeludiskurssi, riskidiskurssi ja haavoittuvuusdiskurssi. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ja ketä tiedotustilaisuuksissa vastuutettiin. Aineistosta esiin nousevien havaintojen valossa voidaan todeta, etteivät pandemian aikaiset suositukset ja rajoitustoimenpiteet onnistuneet huomioimaan yli 70-vuotiaiden ikäryhmän heterogeenisuutta. Ikääntyneiden kontekstuaalisten erojen ohittaminen ja sosiaalisen eristyneisyyden edellyttäminen lisäsivät myös erilaisten ikäihmisten toimintakykyä heikentävien seurausten, kuten ahdistuksen esiintyvyyttä. Tutkimus osoittaa kuinka pandemian aikana ikä on määritellyt olennaisesti sitä, ketä on ollut sosiaalisesti hyväksyttyä asettaa eristyksiin. Toimijuutta rakentavien diskurssien muodostumiseen vaikutti myös se, ketkä rajattiin me-ryhmän ulkopuolelle. Vastuuta rajoitustoimenpiteiden noudattamisesta jaettiin yhteisesti sekä ikäihmisille itselleen että me-ryhmään kuuluville kansalaisille. Ennen kaikkea työn pyrkimyksenä on osoittaa, että vaikka vallitsevat suositukset ja rajoitustoimenpiteet eivät olleet välttämättä tarkoitettu syrjiviksi, ne onnistuivat normalisoimaan erilaisia syrjiviä käytäntöjä. Ikäihmisten suojelemiseksi toimeenpantujen rajoitustoimien pitkän aikavälin seurauksia ei vielä maaliskuussa juuri pohdittu. Ikääntyneet jäivät myös poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle, vaikka olivat rajoitustoimenpiteiden keskiössä. Lisäksi toimijuuden käsite oli jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena ja toimijuutta rakentavat diskurssit näyttäytyivät ennen kaikkea pyrkimyksinä hallita diskursiivista kenttää ja oikeuttaa ikäihmisiin kohdistuneita rajoitustoimenpiteitä.

Informaatioteknologian kehitys on tuonut joustavuutta työelämään mahdollistamalla työn tekemisen perinteisen työpaikan ulkopuolella. Koronaviruspandemia lisäsi etätyöskentelyä entisestään, kun viruksen leviämistä pyrittiin rajoittamaan laajoilla etätyösuosituksilla. Vuorovaikutuksen siirtyminen työpaikalta sähköisille alustoille on asettanut haasteen työntekijöiden vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tarpeille. Tilanne voi olla erityisen vaikea uusille työntekijöille, jotka vasta opettelevat työtehtäviään ja tutustuvat työorganisaation toimintatapoihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia uransa alkuvaiheessa olevilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet uudessa työsuhteessa ja työskennelleet pääasiassa tai täysin etänä, on etätyöstä koronapandemian ajalta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana toimi tulkitseva fenomenologinen analyysi, jonka kontekstissa koronapandemian aikainen etätyöskentely ymmärretään yksilölle merkityksellisenä ja ainutlaatuisena kokemuksena. Tutkielman aineisto kerättiin kesällä 2021 ja se rakentui kuuden 24–26-vuotiaan suomalaisen nuoren aikuisen haastatteluista. Kaikki haastateltavat olivat aloittaneet koronapandemian aikana työsuhteen uudessa työorganisaatiossa ja tehneet ainoastaan tai pääasiassa etätyötä. Tulosten perusteella haastateltavien etätyökokemukset voitiin luokitella toisiinsa suhteessa kolmeen luokkaan: myönteisiin, kielteisiin ja ristiriitaisiin. Myönteisimpiä kokemuksia määrittivät mm. positiivinen suhtautuminen työorganisaatioon, kokemus osallisuudesta uudessa työyhteisössä ja sen sisäisessä vuorovaikutuksessa sekä laadukas perehdytys. Kielteisimpiä etätyökokemuksia määrittivät mm. etäinen tai olematon suhde työorganisaatioon sekä perehdytyksen ja tuen puute. Ristiriitaisia etätyökokemuksia määrittivät kokemukset siitä, että uusi työorganisaatio ja -yhteisö ovat tarjonneet riittävästi tukea, mutta organisaatio tuntui silti etäiseltä ja kokemus yhteisön osallisuudesta jäi puutteelliseksi. Tuloksista ilmeni, että vuorovaikutus koettiin etätyössä korostuneen työtehtäväkeskeiseksi, jolloin vapaa-ajan aiheita käsittelevä vapaamuotoinen keskustelu jäi vähäiseksi. Vapaamuotoinen vuorovaikutus koettiin merkitykselliseksi mm. työyhteisöön tutustumisen, työn sujuvuuden ja henkilökohtaisen oppimisen kannalta. Vapaamuotoisen vuorovaikutuksen ja kasvokkaisten tapaamisten puute sekä rajalliset mahdollisuudet vierailla työorganisaation tiloissa olivat yhteydessä kokemuksiin organisaation etäisyydestä ja työyhteisön osallisuuden haasteista. Tulosten mukaan jo yksittäiset kasvokkaiset tapaamiset ja toimistolla tehdyt työpäivät sekä vapaamuotoisen vuorovaikutukseen panostaminen voivat parantaa kokemusta etätyöskentelystä. Tutkielma onnistui valottamaan etätyöskentelyn ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteita ja suosittelemaan niitä ehkäiseviä toimintatapoja työorganisaatioille.

Koronaviruspandemian johdosta monet tieto- ja asiantuntijatyötä tekevät siirtyivät etätöihin keväällä 2020. Mediassa käsiteltiin tuolloin paljon etätyötä ja annettiin neuvoja etätyötä tekeville. Tämä tutkielma käsittelee etätyöhön liittyviä normeja mediassa tarkastelemalla, miten etätyötä käsittelevissä Helsingin Sanomien artikkeleissa rakennetaan diskursiivisesti yhteiskuntaluokkaa ja hyvää kansalaisuutta. Luokka määritellään Pierre Bourdieun ja Beverley Skeggsin ajatuksia mukaillen symbolisten ja kulttuuristen käytäntöjen tuotteena sekä erontekojen ja arvottamisen mekanismina. Tutkielmassa tarkastellaan luokkaa erityisesti keskiluokkaisuuden näkökulmasta ja lähdetään oletuksesta, että keskiluokkaisuus on laajasti normi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisuutta käsitteellistetään ihmisiin kohdistuvina ideaaleina ja niihin vastaamisena sekä määrittelyinä hyvästä ja huonosta kansalaisuudesta. Kansalaisuutta tarkastellaan erityisesti uusliberaalia kansalaisuutta käsittelevän tutkimuksen näkökulmasta, jossa hyvän kansalaisuuden nähdään olevan yksilöllistä, vastuullista, itseään kehittävää ja joustavaa. Tutkielman aineistona on 33 Helsingin Sanomien etätyötä käsittelevää verkkoartikkelia, jotka on julkaistu keväällä 2020. Menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla analysoidaan luokkaan ja hyvään kansalaisuuteen liittyviä normeja ja valtadiskursseja. Menetelmä on teoriasidonnainen, eli analyysi on vuoropuhelua aineiston sekä luokkaa ja kansalaisuutta käsittelevän teorian ja aiemman tutkimuksen välillä. Analyysissä etätyötä tekevät hyvät kansalaiset määrittyvät hyvin keskiluokkaisiksi. Keskiluokkaisuutta rakennetaan sekä etätyöläisten kuvaamisen kautta että erilaisten etätyöhön liittyvien normien ja oletusten luomisen kautta. Ensinnäkin etätyöläisillä kuvataan ja oletetaan olevan keskiluokkaiset resurssit ja elämät, jolloin etätyöstä luodaan keskiluokkaisia normeja. Lisäksi etätyöläisten perhe-elämä näyttäytyy keskiluokkaisena. Luokkaa myös häivytetään sivuuttamalla pandemiaan ja etätyöhön liittyvää eriarvoisuutta sekä luomalla keskiluokkaisuudesta normia. Toiseksi etätyötä tekevän kansalaisen ideaaliksi rakentuu kunnollinen kansalainen, jolla on kunnollisuutta noudattavat elämäntavat ja joka hallitsee itseään sekä elämäänsä tehokkaasti. Nämä piirteet näyttäytyvät myös keskiluokkaisina ideaaleina sekä mahdollisina vain keski- ja yläluokkaisille. Lisäksi hyvään kansalaisuuteen liitetään neuvotteluja armollisuuden diskurssin avulla, jolloin luodaan rajanvetoja ideaalin, hyväksytyn ja huonon kansalaisuuden välillä. Tutkielma vahvistaa käsitystä keskiluokkaisuudesta normina sekä keskiluokkaisesta kunnollisuudesta hyvän kansalaisuuden mallina suomalaisessa yhteiskunnassa. Johtopäätöksissä pohditaan myös median roolia diskurssien tuottajana sekä hyvän kansalaisuuden ja keskiluokkaisuuden ideaalien potentiaalisia vaihtoehtoja.

The study examines what home will look like as a space and how home will be made during the coronary pandemic in 2020. The research topic is topical, as the coronary pandemic continues and affects the whole world and thus every home. The home is seen in this dissertation as a concrete, imagined, and lived home space that includes residents, emotions, functions, home material, and interactions. Experiences associated with the home by naming the home as a symbol that is shaped by the meanings and experiences the resident gives to their home. Previous studies show that concept of the home is multidimensional and escapes by precise definitions, but still for most people it is an obvious part of life. In previous studies, the home has expanded in terms of operations and new meanings with the corona pandemic. The corona pandemic appears in this dissertation as a situation of change, to see the attitudes of the home that have become invisible are broken and the experiences and meanings of meaning-making are reappeared. The study is implemented as narrative research. The method of data acquisition was autobiographical stories. The data eventually consisted of 23 stories ranging in length from half a page to three pages. The authors of the stories were Finnish women and men aged 20-48. Data analysis was performed using Atlas software. The analysis utilized thematic design and metaphorical analysis. During the Corona Pandemic, the home became a more private space and the importance of the home expanded. A metaphor was attached to the home to explain the new and strange situation of change. The home appeared on the one hand as an anxious prison and a constant performance but on the other hand as a refuge and an opportunity to finally rest when there was nothing else to go. The importance of the positive meanings inherent in the feeling of home in the home is thus associated with many negative meanings that weakened the feeling of home. The partially lost home feel was sought by providing decorating and repairing the home as well as acquiring new furniture and items. The dissertation provides new information on how the home is perceived during a serious health-threatening crisis, what new meanings the home acquires during it and how the home can be adapted to change situations.

Vuoden 2020 alussa Suomeen rantautunut koronapandemia ja siitä johtuvat poikkeusolot ovat vaikuttaneet monen korkeakouluopiskelijan elämään. Korkeakoulut siirtyivät pandemian vuoksi nopeasti etäopetukseen samalla kun opiskelijaelämään kuuluvat vapaa-ajan tapahtuvat peruttiin. Korkeakouluopiskelijat ovat viettäneet lähes kaksi vuotta eristyksissä etäopetuksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja koronapandemian aikana korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä on Helsingin Sanomissa tuotettu. Tässä tutkielmassa käydään tarkemmin läpi korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa koronapandemian aikana. Tarkoituksena on analysoida Helsingin Sanomien artikkeleita laadullisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Tutkielman aineisto koostuu kaikista koronaan ja korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyteen liittyvistä Helsingin Sanomien kirjoituksista aikavälillä 1.3.2020-31.8.2021. Aineistosta on havaittavissa kuusi päädiskurssia: yksinäisyyden, nuoruuden elämänvaiheen, eriarvoisuuden, ahdingon, syyllistämisen ja vastuun diskurssit. Yksinäisyyden diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä koronapandemian kourissa. Nuoruuden elämänvaiheen diskurssi korostaa nuoruusajan haavoittuvaa kehitysvaihetta, jolle koronapandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on asettanut haasteita. Eriarvoisuuden diskurssi paljastaa koronapandemian ja rajoitustoimien erilaiset vaikutukset eri ihmisiin. Ahdingon diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa ahdinkoa mielenterveysoireilun lisääntymisen kautta. Syyllistämisen diskurssi kuvailee korkeakouluopiskelijoiden kokemaa vähättelyä ja syyllistämistä yhteiskunnan ja päättäjien taholta. Vastuun diskurssissa pohditaan vastuun jakautumista niin koronan kuin korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin suhteen. Tutkielmassa on koronapandemian aikana havaittu korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden heikentymistä. Pandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on lisännyt opiskelijoiden uupumusta, yksinäisyyttä, motivaation puutetta, sosiaalisten taitojen rappeutumista ja mielenterveyden oireilua. On kuitenkin tärkeä huomata, että koronapandemian ja rajoitustoimien tuomat kuormat eivät ole langenneet kaikille opiskelijoille samalla tavalla.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan koronaviruspandemian mukanaan tuoman koronadenialistisen puheen yhteyttä nykyaikaiseen suomalaiseen antisemitismiin. Lisäksi tarkastellaan, millä tavoin antisemitismi ilmenee koronadenialistisessa puheessa ja millaista kuvaa antisemitistiset lausunnot luovat juutalaisista. Tutkielman aineisto koostuu Me Kansa -kansanliikkeen verkkosivujen koronapandemiaa käsittelevistä blogijulkaisuista vuosilta 2020-2022.Tälle aikavälille sijoittuu 110 blogijulkaisua, joista 17 on valittu tarkempaan analyysiin. Aineistoa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin. Analyysin kautta on nähtävissä kolme diskurssia: maailmanhallintadiskurssi, uhkadiskurssi ja holokaustidiskurssi. Maailmanhallintadiskurssi on aineistoa hallitseva diskurssi, sillä siinä esitetyt ajatukset tulevat ilmi myös muissa diskursseissa. Maailmanhallintadiskurssissa esitetään juutalaiset häikäilemättömän halukkaina hallitsemaan maailmaa ja koronapandemia nähdään yhtenä keinona sen saavuttamiseksi. Uhkadiskurssissa ja holokaustidiskurssissa korostetaan etenkin koronapandemian ja siihen liittyvien koronarajoitusten luomaa uhkaa ihmisten vapaudelle. Aineistolla on vahvat kytkökset salaliittoteorioihin, sillä diskurssit toisintavat vanhoja salaliittoteorioita nykypäivään mukautettuina. Tämä näkyy diskurssien kautta muotoutuneesta juutalaiskuvasta, jossa juutalaiset nähdään ensisijaisesti ahneina, vallanhimoisina ja häikäilemättöminä oman edun tavoittelijoina.