Browsing by Subject "kortikosteroidit"

Hevosen jännevauriot ovat hitaasti paranevia, helposti uusiutuvia ja ne vaikuttavat hevosen käyttöön, elämänlaatuun ja arvoon. Tutkielman tavoitteena on koota tähän mennessä hevosten jännevaurioiden hoitoihin käytettyjä kirurgisia ja lääkkeellisiä hoitoja. Hoitoja tarkastellaan hevosen vaurioituneen jännekudoksen normaalin paranemisprosessin kautta, eli mihin paranemisen vaiheeseen hoidoilla on pyritty vaikuttamaan. Hoitovaihtoehtojen toimivuutta käydään läpi tieteellisten seurantatutkimusten näytön perusteella. Hevosen jänne koostuu kerroksittaisista säiemäisistä rakenteista. Jännekudos muodostuu pääosin solunulkoisesta aineksesta, jonka merkittävin rasitusperäisessä vauriossa hajoava komponentti on kollageeni. Normaalissa jännekudoksessa on enimmäkseen tyypin I kollageenia ja arpeutuneessa kudoksessa tyypin III kollageenia. Hevosen jännekudoksen rasitusperäiseen vaurioitumiseen on arvioitu vaikuttavan neljä eri tekijää: mekaaninen rasitus, rasituksen aiheuttama ylilämpö jännekudokseen, jännekudoksen solujen hapenpuute sekä proteolyyttisten entsyymien toiminta. Vakavat jännevauriot ovat kliinisesti helposti todettavissa rasituksen jälkeisen jännealueen turvotuksen, lämmön ja kivun perusteella. Ontuminen vaihtelee lievästä kohtalaiseen riippuen vaurion laajuudesta ja vaurion jälkeen kuluneesta ajasta. Ultraäänitutkimus on tärkeä toimenpide vaurion asteen kartoittamisessa ja hoidon seurannassa. Hevosen jännekudos paranee itsestään hoidosta riippumatta, ongelmana on paranemisessa muodostuva arpikudos, joka vähentää jänteen elastisuutta. Paranemisen vaiheet jaetaan akuuttiin tulehdusvaiheeseen, subakuuttiin korjausvaiheeseen ja jännekudoksen uudelleenjärjestäytymiseen. Tulehdusvaiheessa käytettyjä kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltuja hoitoja ovat nonsteroidaaliset anti-inflammatoriset tulehduskipulääkkeet, kortikosteroidit, platelet-rich plasma, polysulfatoidut glykosaminoglykaanit, pinnallisen koukistajajänteen tukisiteen desmotomia, hyaluronaatti ja jännetransplantit ja –implantit. Korjausvaiheen tarkasteltuja hoitoja ovat β aminoproprionitriili ja kantasolut. Uudelleenjärjestäytymisvaiheen hoitoja ovat jänteen halkaisu ja perkutaaninen jänteen halkaisu. Luokittelemattomissa tarkastellaan jänteiden hoitoa polttamisella. Hoitojen päämääränä on ollut joko lievittää tulehdusreaktiota, edistää paranemista, vaikuttaa syntyvän kudoksen laatuun tai muokata jo arpeutunutta kudosta. Usea hoito on vaikuttanut aluksi lupaavalta tarkastellessa hevosen palautumista käyttöön lyhyellä aikavälillä seurattuna. Pidempiaikainen seuranta on kuitenkin yleensä kumonnut lupaavat odotukset hoidon tehosta. Vanhemmat hoidot ovat enimmäkseen olleet kirurgisia ja invasiivisia ja niitä on käytetty vasta akuutin ja subakuutin paranemisvaiheen jälkeen. Uudemmat hoidot ovat kohdistuneet tulehdus- ja korjausvaiheeseen vaikuttamiseen. Uudempien hoitojen perusta pohjautuu tarkentuneeseen tietoon jännekudoksen koostumuksesta ja tulehdusvaiheeseen osallistuvista molekyyleistä ja niiden vuorovaikutuksesta tulehduksen aikana. Katsauksen perusteella lupaavinta hoidoilla on pyrkiä vaikuttamaan sekä tulehdus-että korjausvaiheeseen, jotta päästäisiin toiminnaltaan mahdollisimman lähelle alkuperäisen kaltaista jännerakennetta.

Krooniset hengitysteiden sairaudet kuten krooninen keuhkoputkentulehdus ovat yleisiä koirilla. Perinteisesti osana niiden hoitoa on käytetty suun kautta annettavia kortikosteroideja lievittämään tulehdusoireita. Kortikosteroidien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy useita haittavaikutuksia, joista merkittävin on elimistön oman kortisolituotannon heikentyminen. Tällä on merkitystä erityisesti kortikosteroidihoidon lopettamisen yhteydessä, jolloin riskinä on elimistön huomattava kortisolivajaus vakavin seurauksin. Kortikosteroidihoidon aiheuttamien haittavaikutusten vähentämiseksi on alettu kehittää inhalaationa annettavia kortikosteroideja myös eläinten käyttöön. Inhalaatiossa lääkeaine saadaan suoraan kohdekudokseen, jolloin tarvittava lääkeainemäärä on pienempi kuin suun kautta lääkittäessä ja näin ollen myös haittavaikutusten määrä vähäisempi. Ihmisten astman ja muiden kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa inhaloitavat kortikosteroidit ovat olleet jo pitkään yleisin hoitomuoto. Koirilla inhalaation käytöstä ja vaikutuksista on kuitenkin hyvin vähän julkaistua tietoa. Jotta inhalaatiohoitoa voitaisiin kehittää edelleen, tarvittaisiin aiheesta lisää tutkimuksia. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla suun kautta annettavan prednisolonin sekä inhaloitavien budesonidin ja flutikasonipropionaatin vaikutusta veren kortisolitasoon terveellä koiralla. Tutkimuksen hypoteesina oli, että inhaloitavat kortikosteroidit heikentävät vähemmän elimistön omaa kortisolituotantoa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Tutkimuksessa käytettiin kuutta beagle-rotuista koekoiraa, jotka jaettiin satunnaisesti neljään ryhmään (n=6 koiraa/ryhmä): (1) prednisoloni suun kautta 1 mg/kg 24 tunnin välein, (2) inhaloitava budesonidi 200 μg 12 tunnin välein, (3) inhaloitava flutikasonipropionaatti 250 μg 12 tunnin välein sekä (4) plasebo-inhalaatio huoneilmalla 12 tunnin välein. Hoitoa annettiin kussakin ryhmässä 4 viikon ajan ja jokaista lääkitysjaksoa seurasi 4 viikon puhdistumisjakso. Koirien lisämunuaisten kortisolituotantoa hoitojaksojen aikana tutkittiin ACTH-stimulaatiotestillä, joka tehtiin hoitojakson päivinä 0, 28 ja 35. Neljän viikon lääkitysjakson jälkeen prednisoloni oli laskenut veren kortisolin perustasoa merkittävästi verrattuna plaseboon (P = 0.016) tai budesonidiin (P = 0.029). Lisäksi ACTH-stimuloitu veren kortisolin huipputaso oli merkittävästi alhaisempi sekä prednisoloni- että flutikasonipropionaatti -ryhmissä verrattuna plasebo- ja budesonidi -ryhmiin (P < 0.001 kaikissa tapauksissa). Tulosten perusteella suun kautta annettava prednisoloni ja inhaloitava flutikasonipropionaatti lamasivat koirien omaa kortisolituotantoa merkittävästi, kun taas budesonidi ei saanut aikaan elimistön oman kortisolituotannon huomattavaa heikentymistä. Saamamme tulokset olivat siis hypoteesin mukaisia budesonidin osalta ja antavat selkeitä viitteitä siitä, että inhaloitava budesonidi olisi turvallisempi vaihtoehto koirien kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Väitettä tukee myös ihmislääketieteessä saadut hoitotulokset sekä eläinlääketieteessä tehtyjen hoitokokeiden tulokset. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä selvittämään inhaloitavien kortikosteroidien muita haittavaikutuksia sekä niiden kliinistä käyttöä koirien hengitystiesairauksien hoidossa.