Browsing by Subject "kriisi"
Now showing items 1-20 of 41
-
(2021)Tässä tutkielmassa tutkittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolia ja tehtäviä katastrofin, kriisin tai suuronnettomuuden tapahduttua. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mikä on kirkon julkishallinnollinen rooli katastrofeissa ja suuronnettomuuksissa? Millaista apua kirkko tarjoaa ja mikä tämän avun suhde on muiden toimijoiden tarjoamaan apuun? Onko kirkolla joitakin erityistehtäviä kyseisissä tilanteissa? Lähdeaineistona käytetään kirkkohallituksen laatimaa valmiussuunnitelmaa sekä muita aihepiiriä käsitteleviä toimintaohjeita ja -suosituksia koskien suuronnettomuuksia. Lisäksi viitataan kirkkolakiin, valtioneuvoston, sosiaali- ja terveysministeriön sekä muiden toimijoiden ja organisaatioiden laatimiin lainsäädännöllisiin ja muihin ohjeistuksiin koskien kirkon toimintaa suuronnettomuuksissa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa esitellään katastrofitutkimuksen ja katastrofin psyykkisten vaikutusten tutkimisen historiaa, määritellään keskeisiä käsitteitä sekä otetaan esimerkkitapauksia kirkon toiminnasta katastrofin tapahduttua. Otetaan esiin myös meneillään olevan Covid-19 pandemian asettamat haasteet auttamistyölle sekä miten kirkko on lähtenyt auttamaan ihmisiä, jotka tilanteesta kärsivät. Tutkielmassa esitetään myös, miten katastrofi vaikuttaa yksilöön, joka on sen kokenut ja mikä on auttajan tehtävä, kun kokemusta käydään läpi. Keskeisinä tutkimustuloksina voidaan pitää sitä, että kirkon tulee olla valmistautunut hoitamaan perustehtäväänsä myös katastrofin keskellä tai välittömästi sen tapahduttua. Kriisitilanteissa kirkon tulee olla varautunut henkisen huollon tarjoamiseen niille, joita katastrofi on koskettanut, mukaan lukien pelastustyöntekijät. Kirkko ja sen perusyksikkö seurakunta toimii yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa. Kirkko toimii samojen kriisityön periaatteiden mukaan kuin muutkin auttajatahot. Kirkon kristillisyys näkyy tilaisuuksissa, joita kirkossa järjestetään onnettomuuden jälkeen. Akuutissa auttamistyössä kristilliset asiat otetaan esille vain, jos autettava sitä toivoo
-
(2021)Tässä tutkielmassa tutkittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolia ja tehtäviä katastrofin, kriisin tai suuronnettomuuden tapahduttua. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mikä on kirkon julkishallinnollinen rooli katastrofeissa ja suuronnettomuuksissa? Millaista apua kirkko tarjoaa ja mikä tämän avun suhde on muiden toimijoiden tarjoamaan apuun? Onko kirkolla joitakin erityistehtäviä kyseisissä tilanteissa? Lähdeaineistona käytetään kirkkohallituksen laatimaa valmiussuunnitelmaa sekä muita aihepiiriä käsitteleviä toimintaohjeita ja -suosituksia koskien suuronnettomuuksia. Lisäksi viitataan kirkkolakiin, valtioneuvoston, sosiaali- ja terveysministeriön sekä muiden toimijoiden ja organisaatioiden laatimiin lainsäädännöllisiin ja muihin ohjeistuksiin koskien kirkon toimintaa suuronnettomuuksissa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa esitellään katastrofitutkimuksen ja katastrofin psyykkisten vaikutusten tutkimisen historiaa, määritellään keskeisiä käsitteitä sekä otetaan esimerkkitapauksia kirkon toiminnasta katastrofin tapahduttua. Otetaan esiin myös meneillään olevan Covid-19 pandemian asettamat haasteet auttamistyölle sekä miten kirkko on lähtenyt auttamaan ihmisiä, jotka tilanteesta kärsivät. Tutkielmassa esitetään myös, miten katastrofi vaikuttaa yksilöön, joka on sen kokenut ja mikä on auttajan tehtävä, kun kokemusta käydään läpi. Keskeisinä tutkimustuloksina voidaan pitää sitä, että kirkon tulee olla valmistautunut hoitamaan perustehtäväänsä myös katastrofin keskellä tai välittömästi sen tapahduttua. Kriisitilanteissa kirkon tulee olla varautunut henkisen huollon tarjoamiseen niille, joita katastrofi on koskettanut, mukaan lukien pelastustyöntekijät. Kirkko ja sen perusyksikkö seurakunta toimii yhteistyössä muiden viranomaistahojen kanssa. Kirkko toimii samojen kriisityön periaatteiden mukaan kuin muutkin auttajatahot. Kirkon kristillisyys näkyy tilaisuuksissa, joita kirkossa järjestetään onnettomuuden jälkeen. Akuutissa auttamistyössä kristilliset asiat otetaan esille vain, jos autettava sitä toivoo
-
(2019)Helsingin kaupungin lastensuojelun käyttämissä sijaishuoltolaitoksissa on kerätty tietoa sijoitettujen nuorten sijoituksista ja nuoren taustoista (HOSVA-aineisto) vuosina 2004 – 2016. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää tätä aineistoa käyttäen, millaisia ovat lastensuojelun toimenpiteenä sijaishuoltolaitokseen tapahtuneet sijoitukset, millaiset tekijät vaikuttavat sijoitukseen ja erottelevat sijoituksia toisistaan. Tutkimuksessa näkökulma on lastensuojenluinstituutiota, tarkastelun kohteena ovat lastensuojelussa tehdyt toimenpiteet (sijoitukset). Tieto on kerätty lomakemuotoisesti. Tutkimuksessa käytetyssä aineistossa on 1472 havainto-yksikköä, joissa on taustatiedot sijoituksen kohteena olevasta nuoresta ja hänen perheestään ja nuoren aiemmin saamista palveluista, sijoituspykälästä ja sijoituksen syystä. Aineistoa on analysoitu käyttäen lineaarista regressioanalyysiä, ristiintaulukointia ja kysymyksenasettelusta poikkeavia vastauksia analysoiden. Keskeisenä tutkimustuloksena ovat sijoituksien alueelliset, sijoituksen pituuteen ja sijoituspykäliin liittyvät erot sijoituksissa. Helsingin suuralueet eroavat toisistaan käytettyjen sijoituspykälien ja sijoituksien kestojen suhteen. Sijoitustoimenpiteistä avohuollon sijoitukset keskittyivät nuorempiin ja huostaanoton pykälät vanhempiin nuoriin, erityisen tuen pykälät erityisluokilla koulua käyviin. Sijoituksen kesto oli tytöillä pidempi kuin pojilla ja aiemman psykiatrisen hoitokontaktin saaneilla lyhyempi kuin muilla. Lastensuojelun tutkimuksessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen kategoria sisältää useita erilaisia sijoituksien pituuksia, syitä ja perhetilanteita. Kategorian sisällä olevia eroja on sijoitusten pituuksissa ja sijoitusten toimenpiteinä kohdistuessa eri ikäisiin eri tavoin. Lastensuojelun arjessa rakenteinen kirjaaminen on haasteellista ja voi tuottaa virheellisiä tuloksia, jos kirjaamisen käytännöt eivät ole selkeitä ja arjen työn kannalta mielekkäitä.
-
(2023)Tutkielma käsittelee työuupumuksen mediarepresentaatioita poikkeusaikoina 1990-luvun laman sekä 2020-luvun koronakriisin aikana, tarkemmin vuosina 1993 ja 2021. Kumpikin kriisiaika vaikutti keskeisesti työelämään ja aiheutti työssä uupumista, vaikka kriisit olivatkin keskenään erilaiset ja eriaikaiset. Kyseisten ajanjaksojen vertailu tarjoaa siksi kiinnostavan lähtökohdan työuupumuksen julkisuuden ja representaatioiden kehityksen tarkasteluun yhteiskunnallisina kriisiaikoina. Tutkielmassa tarkastellaan poikkeusaikojen työuupumuksen representaatioita mediassa. Uupumuksen tarkastelu nimenomaan julkisuuden kautta on keskiössä silloin, kun haluamme ymmärtää paremmin median roolia yhteiskunnan ja sen instituutioiden uudistumisprosesseissa. Tutkimalla työuupumuskerrontaa mediassa, ymmärrämme paremmin millaiset käsitykset ovat työhön voimakkaasti vaikuttaneiden kriisien aikana tyypillisiä ja millaisia aiheita sekä niiden tarkastelukulmia on koettu tarpeellisiksi tai sallituiksi tuoda julkisesti esille. Tutkielma on kvalitatiivinen ja aineistona hyödynnetään Helsingin Sanomissa julkaistuja työuupumusta käsitteleviä mediatekstejä vuosilta 1993 ja 2021. Metodina hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia, jonka avulla luodaan ymmärrystä työuupumuksen kielellisestä rakentumisesta keskittyen siihen tapaan, jolla työuupumusta sanoitetaan erityisesti eri kriisivuosien välisten eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien kautta. Aineisto teemoitellaan ja analysoidaan vertailevalla otteella keskittyen työuupumuksen merkityksellistämiseen mediassa. Tutkielman tarkoitus on luoda ymmärrystä koskien työuupumuksen käsitteellistämistä; millaisia työuupumusrepresentaatioita voidaan kriisiaikoina havaita ja sen kautta pohtia mahdollisia syitä näiden representaatioiden rakentumiseen. Tutkielman keskeisinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että sekä vuonna 1993 että 2021 työuupumus representoitiin Helsingin Sanomien mediateksteissä arvojen, vastuiden ja tulevaisuudennäkymien kautta. Molempina kriisivuosina työn kuormittavuus tuotiin esiin keskeisenä työuupumusta aiheuttavana tekijänä, mutta kuormittavuutta aiheuttavat syyt olivat vuosien välillä osittain poikkeavia. Lama-ajan työuupumusrepresentaatiot kytkeytyivät vahvasti työttömyyden uhkaan sekä työttömyyden aiheuttamiin seurauksiin, kun taas korona-aikana erityisesti työuupumuksen ennaltaehkäisy ja henkilökohtaisen arvomaailman erottaminen työstä nousivat vahvemmin esille. Vuoden 2021 koronakriisin aikaisissa mediateksteissä työttömyyteen liitettyä pelkoa ei ollut samalla tavalla havaittavissa kuin lamavuonna 1993. Vuonna 2021 uupumuskerronta kehystetään myös useammin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tarinoihin, kun taas vuonna 1993 uupumuskokemuksista ja uhkista kirjoitetaan yleisluonteisemmin. Kumpanakin kriisivuotena teksteissä korostui yhtäläisesti vastuunkannon teemoja, erityisesti yksilönvastuuseen kytkeytyneenä.
-
(2023)Tutkielma käsittelee työuupumuksen mediarepresentaatioita poikkeusaikoina 1990-luvun laman sekä 2020-luvun koronakriisin aikana, tarkemmin vuosina 1993 ja 2021. Kumpikin kriisiaika vaikutti keskeisesti työelämään ja aiheutti työssä uupumista, vaikka kriisit olivatkin keskenään erilaiset ja eriaikaiset. Kyseisten ajanjaksojen vertailu tarjoaa siksi kiinnostavan lähtökohdan työuupumuksen julkisuuden ja representaatioiden kehityksen tarkasteluun yhteiskunnallisina kriisiaikoina. Tutkielmassa tarkastellaan poikkeusaikojen työuupumuksen representaatioita mediassa. Uupumuksen tarkastelu nimenomaan julkisuuden kautta on keskiössä silloin, kun haluamme ymmärtää paremmin median roolia yhteiskunnan ja sen instituutioiden uudistumisprosesseissa. Tutkimalla työuupumuskerrontaa mediassa, ymmärrämme paremmin millaiset käsitykset ovat työhön voimakkaasti vaikuttaneiden kriisien aikana tyypillisiä ja millaisia aiheita sekä niiden tarkastelukulmia on koettu tarpeellisiksi tai sallituiksi tuoda julkisesti esille. Tutkielma on kvalitatiivinen ja aineistona hyödynnetään Helsingin Sanomissa julkaistuja työuupumusta käsitteleviä mediatekstejä vuosilta 1993 ja 2021. Metodina hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia, jonka avulla luodaan ymmärrystä työuupumuksen kielellisestä rakentumisesta keskittyen siihen tapaan, jolla työuupumusta sanoitetaan erityisesti eri kriisivuosien välisten eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien kautta. Aineisto teemoitellaan ja analysoidaan vertailevalla otteella keskittyen työuupumuksen merkityksellistämiseen mediassa. Tutkielman tarkoitus on luoda ymmärrystä koskien työuupumuksen käsitteellistämistä; millaisia työuupumusrepresentaatioita voidaan kriisiaikoina havaita ja sen kautta pohtia mahdollisia syitä näiden representaatioiden rakentumiseen. Tutkielman keskeisinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että sekä vuonna 1993 että 2021 työuupumus representoitiin Helsingin Sanomien mediateksteissä arvojen, vastuiden ja tulevaisuudennäkymien kautta. Molempina kriisivuosina työn kuormittavuus tuotiin esiin keskeisenä työuupumusta aiheuttavana tekijänä, mutta kuormittavuutta aiheuttavat syyt olivat vuosien välillä osittain poikkeavia. Lama-ajan työuupumusrepresentaatiot kytkeytyivät vahvasti työttömyyden uhkaan sekä työttömyyden aiheuttamiin seurauksiin, kun taas korona-aikana erityisesti työuupumuksen ennaltaehkäisy ja henkilökohtaisen arvomaailman erottaminen työstä nousivat vahvemmin esille. Vuoden 2021 koronakriisin aikaisissa mediateksteissä työttömyyteen liitettyä pelkoa ei ollut samalla tavalla havaittavissa kuin lamavuonna 1993. Vuonna 2021 uupumuskerronta kehystetään myös useammin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tarinoihin, kun taas vuonna 1993 uupumuskokemuksista ja uhkista kirjoitetaan yleisluonteisemmin. Kumpanakin kriisivuotena teksteissä korostui yhtäläisesti vastuunkannon teemoja, erityisesti yksilönvastuuseen kytkeytyneenä.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijuutta eduskunnan valiokuntien asiantuntijakonsultaatioiden valossa. Tutkin koronapandemian päätösaineistoon kuuluvien hallituksen esitysten valiokuntakäsittelyihin kutsuttuja asiantuntijoita aikavälillä 12.3.2020–31.12.2022. Käsitteellistin tutkittavaa ilmiötä luokittelemalla valiokuntien tekemiä asiantuntijakonsultaatioita (n= 3387) asiantuntijoiden edustaman organisaation perustella. Aineisto kerättiin eduskunnan avoimen verkkopalvelun kautta. Aikaisemman tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että koronakriisi sai aikaan tarpeen konsultoida ja hankkia uutta tietoa erilaisilta asiantuntijoilta, kuin normaaliaikana. Eduskunnan valiokunnilla on suuri painoarvo eduskunnan sisäisessä työskentelyssä, mm. siksi, että valiokunnan mietintö toimii eduskunnan täysistuntokäsittelyn pohjana. Tutkimuksen tarkoituksena olikin kartoittaa minkälaisen asiantuntemuksen valiokunnat ovat nähneet tarpeelliseksi koronaresponssin lainsäädännön laatimisessa. Asiantuntijuuden käytön jäsentämiseksi tarkastelen asiantuntijakonsultaatioita kolmesta näkökulmasta. Nämä ovat 1) tiedontuotannon regiimin ja 2) reaktiivisen substanssineuvonnan näkökulmat, joiden avulla voidaan kuvata keskenään limittäinen osa aineistosta sekä 3) organisaatiotahoina, jonka avulla koko aineisto on luokiteltavissa. Strukturoitu luokittelurunko rakentui aiemman tutkimuksen perusteella. Luokittelun jälkeen kvantifioin tuloksia; syntyneitä luokkia kuvataan sanallisesti sekä ristiintaulukoimalla. Organisaatiotahojen osalta voidaan todeta kolmannen sektorin ja yrityssektorin kutsujen osuuden kasvaneen ja julkisen sektorin saamien kutsujen osuuden vähentyneen aiemmasta. On mahdollista, että koronapandemiaa edeltänyt, institutionalisoitu toimintamalli on kehystänyt valiokuntien ja asiantuntijoiden vuorovaikutusta myös covid-19-pandemian hallintaan tähtäävissä toimissa. Tiedontuotannon regiimin teoriaa sovellettaessa ongelmaksi voi muodostua se, että merkittävä joukko asiantuntijuutta edustavia tahoja jää tarkastelun ulkopuolelle; regiimin toimijoiksi määriteltyjen yksityisten tutkimuslaitosten sijaan valiokunnat näyttävät kääntyvän herkemmin suoraan niiden taustatahojen puoleen.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijuutta eduskunnan valiokuntien asiantuntijakonsultaatioiden valossa. Tutkin koronapandemian päätösaineistoon kuuluvien hallituksen esitysten valiokuntakäsittelyihin kutsuttuja asiantuntijoita aikavälillä 12.3.2020–31.12.2022. Käsitteellistin tutkittavaa ilmiötä luokittelemalla valiokuntien tekemiä asiantuntijakonsultaatioita (n= 3387) asiantuntijoiden edustaman organisaation perustella. Aineisto kerättiin eduskunnan avoimen verkkopalvelun kautta. Aikaisemman tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että koronakriisi sai aikaan tarpeen konsultoida ja hankkia uutta tietoa erilaisilta asiantuntijoilta, kuin normaaliaikana. Eduskunnan valiokunnilla on suuri painoarvo eduskunnan sisäisessä työskentelyssä, mm. siksi, että valiokunnan mietintö toimii eduskunnan täysistuntokäsittelyn pohjana. Tutkimuksen tarkoituksena olikin kartoittaa minkälaisen asiantuntemuksen valiokunnat ovat nähneet tarpeelliseksi koronaresponssin lainsäädännön laatimisessa. Asiantuntijuuden käytön jäsentämiseksi tarkastelen asiantuntijakonsultaatioita kolmesta näkökulmasta. Nämä ovat 1) tiedontuotannon regiimin ja 2) reaktiivisen substanssineuvonnan näkökulmat, joiden avulla voidaan kuvata keskenään limittäinen osa aineistosta sekä 3) organisaatiotahoina, jonka avulla koko aineisto on luokiteltavissa. Strukturoitu luokittelurunko rakentui aiemman tutkimuksen perusteella. Luokittelun jälkeen kvantifioin tuloksia; syntyneitä luokkia kuvataan sanallisesti sekä ristiintaulukoimalla. Organisaatiotahojen osalta voidaan todeta kolmannen sektorin ja yrityssektorin kutsujen osuuden kasvaneen ja julkisen sektorin saamien kutsujen osuuden vähentyneen aiemmasta. On mahdollista, että koronapandemiaa edeltänyt, institutionalisoitu toimintamalli on kehystänyt valiokuntien ja asiantuntijoiden vuorovaikutusta myös covid-19-pandemian hallintaan tähtäävissä toimissa. Tiedontuotannon regiimin teoriaa sovellettaessa ongelmaksi voi muodostua se, että merkittävä joukko asiantuntijuutta edustavia tahoja jää tarkastelun ulkopuolelle; regiimin toimijoiksi määriteltyjen yksityisten tutkimuslaitosten sijaan valiokunnat näyttävät kääntyvän herkemmin suoraan niiden taustatahojen puoleen.
-
(2022)Tutkielma liittyy vankiyhteisön koronarajoituksiin. Rajoitusten johdosta läheiskontaktit estyivät lähes kokonaan, joka aiheutti paljon kielteisiä tunteita. Tämän johdosta monien vankiperheiden elämä kriisiytyi entisestään ja osa vankien läheisistä joutui turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tällaisessa tilanteessa erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, jonka seuraukset voivat näkyä heidän myöhemmässä elämässään. Suomen vankeuslaissa säädetään, että vangille ei saa määrätä muuta rangaistusta, kuin mitä tehdystä rikoksesta seuraa. Tutkimuksen henkilöt kuitenkin kokivat koronarajoitukset aiheuttaneen heille henkisen lisärangaistuksen. Lisärangaistus voidaan määritellä myös laskennallisesti, sillä vankien lakisääteisiä lomia ei hyvitetty. Tämän vuoksi vankilapäivät lisääntyivät, kun niissä huomioidaan lomien mahdollistamat vähennykset. Vankeinhoidon julkaisuissa ja vankeuslaissa korostetaan hyvien läheissuhteiden tärkeyttä vankeusaikana. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet koronarajoitusten johdosta. Koronarajoitukset aiheuttivat vankien läheisille ja itse vangeille paljon kielteisiä tunteita. Kielteisistä tunteista nousi esiin kaikilla huoli ja epävarmuus sekä lapsilla ikävä. Myös suru, toivottomuus, yksinäisyys ja masentuneisuus esiintyivät monissa kertomuksissa. Lapsilla esiintyi myös itkuisuutta ja unettomuutta. Epätietoisuus tapaamisista aiheutti myös jatkuvaa stressiä. Erityisen haitallista vankiviranomaisten ennustamaton toiminta oli lapsille, jotka eivät ymmärtäneet laisinkaan rajoituksia saati tapaamisten peruuntumisia. Yhteydenpidoissa tärkeäksi koettiin älypuhelimen käyttömahdollisuus. Jos rajoi-tusten aikana olisi ollut mahdollisuus käyttää älypuhelinta, niin sen avulla olisi voinut nähdä läheisensä kasvojen ilmeet ja päätellä tunteita. Tutkielmassa nousi esiin vankilapastorin esimerkillinen toiminta, sillä rajoitusten keskellä hän mahdollisti yksilöllisesti lapsen ja vanhempansa läheisyyden tarpeen. Tulosten perusteella rajoituksissa ei huomioitu riittävästi yksilöllisiä tarpeita, joiden laiminlyönti aiheutti paljon kielteisiä tunteita.
-
(2022)Tutkielma liittyy vankiyhteisön koronarajoituksiin. Rajoitusten johdosta läheiskontaktit estyivät lähes kokonaan, joka aiheutti paljon kielteisiä tunteita. Tämän johdosta monien vankiperheiden elämä kriisiytyi entisestään ja osa vankien läheisistä joutui turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tällaisessa tilanteessa erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, jonka seuraukset voivat näkyä heidän myöhemmässä elämässään. Suomen vankeuslaissa säädetään, että vangille ei saa määrätä muuta rangaistusta, kuin mitä tehdystä rikoksesta seuraa. Tutkimuksen henkilöt kuitenkin kokivat koronarajoitukset aiheuttaneen heille henkisen lisärangaistuksen. Lisärangaistus voidaan määritellä myös laskennallisesti, sillä vankien lakisääteisiä lomia ei hyvitetty. Tämän vuoksi vankilapäivät lisääntyivät, kun niissä huomioidaan lomien mahdollistamat vähennykset. Vankeinhoidon julkaisuissa ja vankeuslaissa korostetaan hyvien läheissuhteiden tärkeyttä vankeusaikana. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet koronarajoitusten johdosta. Koronarajoitukset aiheuttivat vankien läheisille ja itse vangeille paljon kielteisiä tunteita. Kielteisistä tunteista nousi esiin kaikilla huoli ja epävarmuus sekä lapsilla ikävä. Myös suru, toivottomuus, yksinäisyys ja masentuneisuus esiintyivät monissa kertomuksissa. Lapsilla esiintyi myös itkuisuutta ja unettomuutta. Epätietoisuus tapaamisista aiheutti myös jatkuvaa stressiä. Erityisen haitallista vankiviranomaisten ennustamaton toiminta oli lapsille, jotka eivät ymmärtäneet laisinkaan rajoituksia saati tapaamisten peruuntumisia. Yhteydenpidoissa tärkeäksi koettiin älypuhelimen käyttömahdollisuus. Jos rajoi-tusten aikana olisi ollut mahdollisuus käyttää älypuhelinta, niin sen avulla olisi voinut nähdä läheisensä kasvojen ilmeet ja päätellä tunteita. Tutkielmassa nousi esiin vankilapastorin esimerkillinen toiminta, sillä rajoitusten keskellä hän mahdollisti yksilöllisesti lapsen ja vanhempansa läheisyyden tarpeen. Tulosten perusteella rajoituksissa ei huomioitu riittävästi yksilöllisiä tarpeita, joiden laiminlyönti aiheutti paljon kielteisiä tunteita.
-
(2017)Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka läheisen ihmisen kuolema on vaikuttanut läheisensä menettäneen spiritualiteettiin. Olen kerännyt aineistoni kirjoituspyynnöin monenlaisista hengellisistä ja vakaumuksellisista viitekehyksistä. Mukana on eri tavoin läheisensä menettäneiden kertomuksia, sekä eri ikäisinä kuolleiden henkilöiden omaisten tarinoita. Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen, joten en pyri yleistyksiin vaan esittelemään yhden näkökulman tästä aiheesta. Lähestymisotteeni on narratiivinen sen sopiessa hyvin tutkimukseen silloin, kun aineistona on esimerkiksi juuri vapaamuotoiset kirjoitukset ihmisiltä, jotka ovat kokeneet asian, josta kirjoittavat. Alkuun selvitän muun muassa spiritualiteetti – käsitteen määrittelyä. Käsitteenä se on hyvin konteksti – ja käyttäjäsidonnainen. Kristinusko on sen alkuperäinen lähde, vaikka sitä käytetään muissakin uskonnollisissa traditioissa, esimerkiksi buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa. Spiritualiteetti-termin täsmällinen määrittely on vaikeaa sen epämääräisyyden ja käsitteellisen moniulotteisuuden vuoksi, ja siksi sen käyttö voi olla myös ongelmallista. Suomessa teologit ovat käyttäneet spiritualiteetti-käsitettä 1970-luvulta alkaen. Tutkimustehtäväni on selvittää, onko läheisensä menettäneiden spiritualiteetti muuttunut heitä kohdanneen surun myötä, ja tätä selvitän tutkimuskysymykselläni: kuinka läheisensä kuoleman vaikutus näkyy läheisensä menettäneiden kirjoituksissa. Aineistoni analyysi on aineistolähtöinen, vaikka siinä onkin kytkentöjä teorioihin ja teoriat toimivat apuna analyysin etenemisessä. Tutkimukseni kytkeytyy Cullbergin kriisiteoriaan ja Kübler-Rossin surun vaiheteoriaan. Samalla tavalla läheisensä menettäneet kuvasivat kirjoituksissaan pitkälti toistensa kanssa samankaltaisia tunteita ja kokemuksia. Läheisen samanlainen kuolintapa ei kuitenkaan jokaisessa kertomuksessa vaikuttanut samalla tavoin menetyksen kokeneen spiritualiteettiin. Olen nojautunut aineistoni analyysissa Clandininin ja Conellyn sekä Polkinghornen näkemyksiin narratiivisen ja narratiivien analyysien eroista. Narratiivien analyysissa kertomukset luokitellaan esimerkiksi tapaustyyppien tai kategorioiden avulla. Narratiivien analyysi edellyttää tarinamuotoista aineistoa ja tällöin aineiston voi analysoida millä laadullisella menetelmällä tahansa. Analyysi ei silloin muotoudu niinkään tarinoista, vaan kuvauksista tarinoiden teemoista tai tapahtumista. Lopullisen analyysin tein soveltamalla Lieblich et. al. esittelemää kategoris-sisällöllistä analyysia ja Tuomi & Sarajärven aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoni koostui 50 läheisensä menettäneen kirjoituksista.
-
(2018)Tutkimuksessa tarkastellaan lapsen vammadiagnoosin vaikutuksia äidin tunteisiin ja spiritualiteettiin sekä heidän kokemuksia erilaisista tuenmuodoista. Tunteita ja spiritualiteettia tutkimuksessa tarkastellaan Cullbergin kriisiteorian pohjalta selvittäen, minkälaisena äitien kriisi näyttäytyi lapsen vammadiagnoosin selvittyä sekä vaikuttiko koettu kriisi heidän spiritualiteettinsa. Tuenteorioita hyödynnetään tarkasteltaessa äitien tarvitsemaa ja haluamaa tukea lähipiirin sekä yhteiskunnan taholta. Tutkimuksen aineisto kerättiin e-lomakkeella Leijonaemot ry:n sekä Jaatinen ry:n vertaistukiryhmiin kuuluvilta äideiltä. Aineiston analysointimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Lapsen vammadiagnoosi on traumaattinen kokemus äidille. Kriisiteorian mukaan traumaattinenkriisi alkaa sokkivaiheella, jonka äitit kokivat jokainen eri tavalla ja eripituisena. Sokki ilmenee myös äitien elämässä hyvin erivaiheessa, koska osa heistä oli saanut tietää lapsen vammaisuudesta jo ennen tämän syntymää, mutta osalle tieto tuli hyvinkin yllätten lapsen synnyttyä. Sokkivaiheessa äidit kokevat tarvitsevansa lähipiiriltään henkistätukea, jota osan oli hyvin vaikea saada, koska lähipiiri käy samanaikaisesti omaa kriisiään läpi. Sokkivaiheen jälkeen siirtyminen reaktiovaiheeseen tarkoittaa asioiden kohtaamista, jolloin lapsen vammaisuus alkaa näyttäytymään osalla äideistä oman elämän menetyksenä ja liian suurena rasituksena jaksaa. Reaktiovaiheessa äidit olisivat kaivanneet tukea myös sairaalalta, mutta lähipiirin tuen merkitys kasvaa tässä kriisin vaiheessa hyvin suureksi. Kriisiteorian mukaan korjaamisvaiheessa asia on vielä tuore, mutta sen kanssa kyetään jo elämään. Tutkimukseni äideille tällainen eteenpäin meneminen on toisille pakon sanelemaa, mutta toisille se tarkoittaa tavalliseen perhe- elämään sulautumista, joka on maustettu uusilla haasteilla. Tuen tarve näyttäytyy hyvin vahvana myös korjaamisvaiheessa, mutta nyt korostuu erityisesti yhteiskunnan vastuu tukimuotojen järjestämisessä. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa elämää eletään äitien mukaan normaaliin tapaan, vaikka toiset äidit joutuvat tekemään elämässään suuria muutoksia, jotta vammaisen lapsen hoito saatiin järjestymään. Tukea tarvitaan edelleen lähipiiriltä sekä yhteiskunnalta, jotta jaksetaan arjen pyöritystä. Spiritualiteetin osuus tässä työssä näyttäytyy vähäisenä, koska osa äideistä kokee, ettei spiritualiteetti liity heidän elämäänsä. Jumala, luonto ja tavat koetaan voimaa ja rauhaa antaviksi voimiksi, jotka auttavat arjessa eteenpäin. Tämän tutkimuksen valossa näyttää siltä, että Cullbergin kriisiteoria on edelleen toimiva ja paikkansa pitävä teoria. Kriisin etenemistä voisi tulevaisuudessa tutkia myös resilienssin, ihmisen sisäisen luontaisen kyvyn selvitä kriiseistä, avulla. Lisäksi henkisen kriisin ja spiritualiteetin yhteys tarjoaa mielenkiintoisen näköalan jatkotutkimukselle.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lamaa lasten ja nuorten kokemana. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi 1990-luvun lapsuudenkokemukset ovat muodostuneet laman aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden muistoissa ja miten nämä kokemukset kulkevat tutkittavien mukana edelleen osana heidän elämäänsä. Vaikka lamaa seuranneet yhteiskunnallinen epävarmuus, massatyöttömyys, yritysten konkurssit ja sosiaaliset ongelmat varjostivat monen lapsen ja nuoren arkea, ei lapsuudenaikaisia lamakokemuksia ole juuri tutkittu aiemmin. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös yleiskuvaa siitä, minkälaisiin asioihin ja ilmiöihin lama on lapsuusaikana liitetty. Tutkimusaineisto perustuu 31 tutkittavan omaelämäkerralliseen kirjalliseen sekä suulliseen muistitietoon lapsuudesta 1990-luvun laman aikaan. Koska kertomus lapsuudesta tuotetaan aikuisuudesta käsin, heijastavat lapsuudenaikaiset kokemukset myös tutkittavien myöhempiä elämänkokemuksia. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen menetelmin. Aihepiirinsä ja näkökulmansa vuoksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy muistitietotutkimuksen lisäksi identiteettiin, huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen sekä lapsuudentutkimuksen perinteeseen. Tarkastelu on rajattu laman aikaan eri ikäisinä pääkaupunkiseudulla eläneisiin lapsiin ja nuoriin. Verrattuna huolettomaksi ja harmoniseksi kuvailtuun 1980-lukuun, lama-aika toi tutkittavien arkeen monia ei-toivottuja sekä lapsuuteen kuulumattomia huolia ja haasteita. Aineiston perusteella iällä, perheen lamaa edeltäneillä olosuhteilla, muutosten syvyydellä sekä perheen mukautumiskyvyllä oli merkitystä tutkittavien lama-ajan kokemukseen. Lama näkyi tutkittavien arjessa muun muassa taloudellisena niukkuutena, perhesuhdeongelmina sekä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä. Varsinkin yrittäjäperheissä laman tuomat muutokset saattoivat olla perustavanlaatuisia. Yhtäältä lama toi esille eroja perheolojen ja varallisuustasojen välillä lisäten ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita, toisaalta lamanaikaisten ongelmien yleisyys ja koettu yhteisöllisyys ehkäisivät leimautumista. Haastavista kokemuksista huolimatta tutkimusjoukko edustaa elämässään pärjänneitä aikuisia, joilla lamakokemus näkyy tänä päivänä etenkin huolena tulevaisuudesta ja tarpeena varautua mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lamaa lasten ja nuorten kokemana. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi 1990-luvun lapsuudenkokemukset ovat muodostuneet laman aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden muistoissa ja miten nämä kokemukset kulkevat tutkittavien mukana edelleen osana heidän elämäänsä. Vaikka lamaa seuranneet yhteiskunnallinen epävarmuus, massatyöttömyys, yritysten konkurssit ja sosiaaliset ongelmat varjostivat monen lapsen ja nuoren arkea, ei lapsuudenaikaisia lamakokemuksia ole juuri tutkittu aiemmin. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös yleiskuvaa siitä, minkälaisiin asioihin ja ilmiöihin lama on lapsuusaikana liitetty. Tutkimusaineisto perustuu 31 tutkittavan omaelämäkerralliseen kirjalliseen sekä suulliseen muistitietoon lapsuudesta 1990-luvun laman aikaan. Koska kertomus lapsuudesta tuotetaan aikuisuudesta käsin, heijastavat lapsuudenaikaiset kokemukset myös tutkittavien myöhempiä elämänkokemuksia. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen menetelmin. Aihepiirinsä ja näkökulmansa vuoksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy muistitietotutkimuksen lisäksi identiteettiin, huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen sekä lapsuudentutkimuksen perinteeseen. Tarkastelu on rajattu laman aikaan eri ikäisinä pääkaupunkiseudulla eläneisiin lapsiin ja nuoriin. Verrattuna huolettomaksi ja harmoniseksi kuvailtuun 1980-lukuun, lama-aika toi tutkittavien arkeen monia ei-toivottuja sekä lapsuuteen kuulumattomia huolia ja haasteita. Aineiston perusteella iällä, perheen lamaa edeltäneillä olosuhteilla, muutosten syvyydellä sekä perheen mukautumiskyvyllä oli merkitystä tutkittavien lama-ajan kokemukseen. Lama näkyi tutkittavien arjessa muun muassa taloudellisena niukkuutena, perhesuhdeongelmina sekä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä. Varsinkin yrittäjäperheissä laman tuomat muutokset saattoivat olla perustavanlaatuisia. Yhtäältä lama toi esille eroja perheolojen ja varallisuustasojen välillä lisäten ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita, toisaalta lamanaikaisten ongelmien yleisyys ja koettu yhteisöllisyys ehkäisivät leimautumista. Haastavista kokemuksista huolimatta tutkimusjoukko edustaa elämässään pärjänneitä aikuisia, joilla lamakokemus näkyy tänä päivänä etenkin huolena tulevaisuudesta ja tarpeena varautua mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin.
Now showing items 1-20 of 41