Browsing by Subject "kristityt"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2020)Tässä tutkielmassa analysoin andalusialaisen Ḥafṣ ibn Albar al-Qūṭīn latinasta arabiaksi runomittaan kääntämää Psalttaria vuodelta 889. Psalttarin kääntäminen ajoittuu aikaan, jolloin Andalusian eli muslimien hallitseman Iberian väestö alkoi arabialaistua ja osin islamilaistua. Työssäni selvitän semanttisen analyysin keinoin, onko Ḥafṣin käännöksen Jeesus-kuvassa havaittavissa islamilaiselle ajattelulle tyypillisiä, kristilliselle uskonnolliselle ajattelulle vieraita piirteitä. Valitsin analysoitaviksi Jeesuksen tärkeimmän nimitykset, jotka olivat ”Jeesus”, ”kristus” ja ”poika”. Tutkimuskysymys liittyy laajempaan keskusteluun mozarabien eli Andalusian arabiankielisten kristittyjen islamilaistumisesta 700-luvun muslimivalloituksen jälkeen. Koska nämä omaksuivat arabian käyttökielekseen, on esitetty myös heidän uskonnollisen ajattelunsa islamilaistuneen. Toisten tutkijoiden mielestä he omaksuivat kielen, mutta säilyttivät silti kristillisen ajattelunsa. Toteutin tutkimuksen vertailemalla Vulgatan heprealaisten psalmien pohjalta tehtyä käännöstä Psalmi iuxta Hebraicam Ḥafṣin arabiankieliseen tekstiin niissä kohdin, joissa latinassa esiintyi joku analyysin pohjaksi valituista sanoista. Analysoitavia kohtia oli kaikkiaan 20, joista nimi Jeesus (Iesus) esiintyi viidesti, kristus (christus) kymmenesti ja poika (filius) neljästi. Näiden lisäksi lisäsin analyysiin yhden esimerkin sanan ”poika” käytöstä Vulgatan Septuagintan mukaan käännettyjen psalmien (Psalmi iuxta Septuagintam) pohjalta, koska sillä oli ilmeinen vaikutus Ḥafṣin psalttariin. Lisäksi huomioin yhden näiden kohtien ulkopuolisen esimerkin Ḥafṣin psalttarista, jossa käytetään nimeä Jeesus, vaikkei nimelle löydykään vastaavuutta latinalaisesta tekstistä. Ḥafṣin arabiankielisessä käännöksessä on muutamia semanttisesti huomionarvoisia seikkoja. Sanojen Jeesus (al-Yasūʽ) ja kristus (al-masīḥ) käyttö muistuttaa kieliopillisesti kovasti Koraanin arabian Jumalan nimitysten käyttöä, sillä kaikkiin liittyi aina joko määräinen artikkeli tai possessiivisuffiksi, mikä muutoin on erikoista erisnimien kanssa. Toisaalta on selvää, ettei Ḥafṣ ymmärrä esimerkiksi kristusta tai messiasta vain Jeesuksen vaihtoehtoisena nimityksenä, vaan laajemmin. ”Poikaan” liittyvissä kohdissa ei ole havaittavissa suurtakaan käännöksellistä tulkintaa sen paremmin hahmon jumaluuden korostamiseksi kuin häivyttämiseksi. Kaiken kaikkiaan Ḥafṣ on sangen uskollinen kääntäjä, vaikka kääntääkin proosamuotoista latinaa runomuotoiseksi arabiaksi. Käännösvalinnoillaan ja pienillä lisäyksillään Ḥafṣ kuitenkin säilyttää kohdat, joissa Jeesus rinnastuu Jumalaan ja osin jopa korostaa niitä. Tutkimustuloksena hänen pitävän kiinni kristillisestä ajattelusta ja vastustavan islamilaisia uskonnollisia vaikutteita, vaikka vaihtaakin kristillisen tradition kielen latinan arabiaan.
-
(2020)Tässä tutkielmassa analysoin andalusialaisen Ḥafṣ ibn Albar al-Qūṭīn latinasta arabiaksi runomittaan kääntämää Psalttaria vuodelta 889. Psalttarin kääntäminen ajoittuu aikaan, jolloin Andalusian eli muslimien hallitseman Iberian väestö alkoi arabialaistua ja osin islamilaistua. Työssäni selvitän semanttisen analyysin keinoin, onko Ḥafṣin käännöksen Jeesus-kuvassa havaittavissa islamilaiselle ajattelulle tyypillisiä, kristilliselle uskonnolliselle ajattelulle vieraita piirteitä. Valitsin analysoitaviksi Jeesuksen tärkeimmän nimitykset, jotka olivat ”Jeesus”, ”kristus” ja ”poika”. Tutkimuskysymys liittyy laajempaan keskusteluun mozarabien eli Andalusian arabiankielisten kristittyjen islamilaistumisesta 700-luvun muslimivalloituksen jälkeen. Koska nämä omaksuivat arabian käyttökielekseen, on esitetty myös heidän uskonnollisen ajattelunsa islamilaistuneen. Toisten tutkijoiden mielestä he omaksuivat kielen, mutta säilyttivät silti kristillisen ajattelunsa. Toteutin tutkimuksen vertailemalla Vulgatan heprealaisten psalmien pohjalta tehtyä käännöstä Psalmi iuxta Hebraicam Ḥafṣin arabiankieliseen tekstiin niissä kohdin, joissa latinassa esiintyi joku analyysin pohjaksi valituista sanoista. Analysoitavia kohtia oli kaikkiaan 20, joista nimi Jeesus (Iesus) esiintyi viidesti, kristus (christus) kymmenesti ja poika (filius) neljästi. Näiden lisäksi lisäsin analyysiin yhden esimerkin sanan ”poika” käytöstä Vulgatan Septuagintan mukaan käännettyjen psalmien (Psalmi iuxta Septuagintam) pohjalta, koska sillä oli ilmeinen vaikutus Ḥafṣin psalttariin. Lisäksi huomioin yhden näiden kohtien ulkopuolisen esimerkin Ḥafṣin psalttarista, jossa käytetään nimeä Jeesus, vaikkei nimelle löydykään vastaavuutta latinalaisesta tekstistä. Ḥafṣin arabiankielisessä käännöksessä on muutamia semanttisesti huomionarvoisia seikkoja. Sanojen Jeesus (al-Yasūʽ) ja kristus (al-masīḥ) käyttö muistuttaa kieliopillisesti kovasti Koraanin arabian Jumalan nimitysten käyttöä, sillä kaikkiin liittyi aina joko määräinen artikkeli tai possessiivisuffiksi, mikä muutoin on erikoista erisnimien kanssa. Toisaalta on selvää, ettei Ḥafṣ ymmärrä esimerkiksi kristusta tai messiasta vain Jeesuksen vaihtoehtoisena nimityksenä, vaan laajemmin. ”Poikaan” liittyvissä kohdissa ei ole havaittavissa suurtakaan käännöksellistä tulkintaa sen paremmin hahmon jumaluuden korostamiseksi kuin häivyttämiseksi. Kaiken kaikkiaan Ḥafṣ on sangen uskollinen kääntäjä, vaikka kääntääkin proosamuotoista latinaa runomuotoiseksi arabiaksi. Käännösvalinnoillaan ja pienillä lisäyksillään Ḥafṣ kuitenkin säilyttää kohdat, joissa Jeesus rinnastuu Jumalaan ja osin jopa korostaa niitä. Tutkimustuloksena hänen pitävän kiinni kristillisestä ajattelusta ja vastustavan islamilaisia uskonnollisia vaikutteita, vaikka vaihtaakin kristillisen tradition kielen latinan arabiaan.
-
(2018)Tutkimusaiheitani ovat supersessionismin ilmeneminen sekä kulttuurisen anastamisen merkistön täyttyminen Barnabaan kirjeessä. Barnabaan kirjeen lukujen 2–16 väliin sijoittuva juutalaisuuden uskonnollisten velvoitteiden kritiikki on osa Barnabaan kirjeen kirjoittajan pyrkimystä oikeuttaa pakanataustaisten kristittyjen asema Jumalan valittuna kansana. Barnabaan kirjeen kirjoittaja kohdistaa kritiikkinsä uhrikulttiin, paastoon, ympärileikkauksen käytäntöön, ruokasäädöksiin, sapatin viettoon ja temppelikulttiin. Barnabaan kirjeen kirjoittaja käsittelee myös liittokansan teemaa, joka on kirjoittajalle tärkeä aihe. Toisen vuosisadan kontekstista voidaan erottaa juutalaisten sekä juutalais- ja pakanakristittyjen lisäksi ne pakanakristityt, jotka halusivat noudattaa Mooseksen lakia, siis käytännössä juutalaisuuden uskonnollisia velvoitteita. Juuri näiden juutalaisuutta ilmentävien tekijöiden suuntaan Barnabaan kirjeen kirjoittaja kritiikkinsä kohdistaa. Barnabaan kirje kertoo konfliktista pakanakristillisyyden sisällä, vaikka käsittelyssä ovat juutalaisuuden uskonnolliset velvoitteet sekä liittokansan teema. Kulttuurisen anastamisen merkistö täyttyy Barnabaan tavassa käyttää juutalaisten omia pyhiä kirjoituksia todistelunsa välineenä. Barnabas pyrkii esittämään itsensä marginaalissa kristillisyytensä tähden, mutta todellisuudessa hän kuuluu etniseen valtaväestöön. Barnabas anastaa todellisessa vähemmistössä olevien juutalaisten pyhät kirjoitukset kristillistäen niiden merkityksen: Juutalaiset eivät ole ymmärtäneet omien pyhien kirjoitustensa allegorista merkitystä, vaan ovat väärin olettaneet Jumalan tarkoittavan niiden kirjaimellisen merkityksen pitävän paikkansa. Supersessionismin luokittelua hyödyntämällä osoitan, että Barnabaan kirjeessä on paitsi suoria kielellisiä viittauksia siihen, että pakanakristityt ovat uusi Jumalan valittu kansa, niin kirjoitus on myös käsittelemieni kappaleiden osalta eräänlainen supersessionismin perustelemisen väline. Barnabaan kirjettä voidaan pitää läpikotaisin supersessionistisena kirjoituksena, jota tulee arvioida kulttuurisen anastamisen kontekstissa.
-
(2018)Tutkimusaiheitani ovat supersessionismin ilmeneminen sekä kulttuurisen anastamisen merkistön täyttyminen Barnabaan kirjeessä. Barnabaan kirjeen lukujen 2–16 väliin sijoittuva juutalaisuuden uskonnollisten velvoitteiden kritiikki on osa Barnabaan kirjeen kirjoittajan pyrkimystä oikeuttaa pakanataustaisten kristittyjen asema Jumalan valittuna kansana. Barnabaan kirjeen kirjoittaja kohdistaa kritiikkinsä uhrikulttiin, paastoon, ympärileikkauksen käytäntöön, ruokasäädöksiin, sapatin viettoon ja temppelikulttiin. Barnabaan kirjeen kirjoittaja käsittelee myös liittokansan teemaa, joka on kirjoittajalle tärkeä aihe. Toisen vuosisadan kontekstista voidaan erottaa juutalaisten sekä juutalais- ja pakanakristittyjen lisäksi ne pakanakristityt, jotka halusivat noudattaa Mooseksen lakia, siis käytännössä juutalaisuuden uskonnollisia velvoitteita. Juuri näiden juutalaisuutta ilmentävien tekijöiden suuntaan Barnabaan kirjeen kirjoittaja kritiikkinsä kohdistaa. Barnabaan kirje kertoo konfliktista pakanakristillisyyden sisällä, vaikka käsittelyssä ovat juutalaisuuden uskonnolliset velvoitteet sekä liittokansan teema. Kulttuurisen anastamisen merkistö täyttyy Barnabaan tavassa käyttää juutalaisten omia pyhiä kirjoituksia todistelunsa välineenä. Barnabas pyrkii esittämään itsensä marginaalissa kristillisyytensä tähden, mutta todellisuudessa hän kuuluu etniseen valtaväestöön. Barnabas anastaa todellisessa vähemmistössä olevien juutalaisten pyhät kirjoitukset kristillistäen niiden merkityksen: Juutalaiset eivät ole ymmärtäneet omien pyhien kirjoitustensa allegorista merkitystä, vaan ovat väärin olettaneet Jumalan tarkoittavan niiden kirjaimellisen merkityksen pitävän paikkansa. Supersessionismin luokittelua hyödyntämällä osoitan, että Barnabaan kirjeessä on paitsi suoria kielellisiä viittauksia siihen, että pakanakristityt ovat uusi Jumalan valittu kansa, niin kirjoitus on myös käsittelemieni kappaleiden osalta eräänlainen supersessionismin perustelemisen väline. Barnabaan kirjettä voidaan pitää läpikotaisin supersessionistisena kirjoituksena, jota tulee arvioida kulttuurisen anastamisen kontekstissa.
Now showing items 1-7 of 7