Browsing by Subject "kristologia"
Now showing items 1-20 of 25
-
(2020)Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.
-
(2020)Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.
-
(2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Jeesuksen Kristuksen ristin merkitystä nigerialaisen pastorin ja teologin Enoch Adejare Adeboyen teologiassa. Adeboye toimii noin kahteensataan maahan levinneen Redeemed Christian Church of God -kirkon (RCCG) johtajana. Kyseisen kirkon opetus nojaa vahvasti Adeboyen teologiaan. RCCG luokitellaan helluntailaiseksi AIC-kirkoksi (African Independent/Initiated Church) sen edustaessa helluntailaistyylistä karismaattista kristinuskoa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja lähdeaineistona useita E. A. Adeboyen kirjoittamia teoksia. Lähdeaineiston avulla tutkielmassa tarkastellaan Jeesuksen Kristuksen ristin näkökulmasta erityisesti Adeboyen soteriologista ja kristologista ajattelua. Tämä tutkielma osoittaa, että Adeboyen teologisen näkemyksen mukaan Jumala antaa Jeesuksen Kristuksen kuolla ja nousta kuolleista lahjana ihmisille. Motiivi lahjan antamiselle on Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan. Ihmisen pelastuminen edellyttää Adeboyen mukaan ihmiseltä kääntymystä ja uskoa, uudestisyntymistä, katumusta sekä synnitöntä elämäntapaa. Tutkielmassa huomataan, että Adeboyen pelastuskäsitys on holistinen: Jeesuksen Kristuksen pelastustyön katsotaan ulottuvan iankaikkisuuden ohella jo tämän maailman elämään. Holistisuus ilmenee esimerkiksi uskona siihen, että Jeesuksen nimissä voidaan parantaa sairaita ja karkottaa pahoja henkiä sekä menestyksenteologisina korostuksina. Adeboyen teologiaa verrataan myös Lutherin ristin teologiaan ja näiden todetaan edustavan varsin erilaisia näkemyksiä. Adeboyen pyrkii ristiin nojaten perustelemaan, miksi ihmisten ei tarvitse kärsiä tässä elämässä eikä tuonpuoleisessa, kun taas Luther päinvastoin selittää kärsimyksen todellisuutta ristin avulla ja ajattelee kärsimyksen päättyvän vasta iankaikkisuudessa. Tutkielma osoittaa, että Adeboyen teologiasta löytyy myös pneumatologisia korostuksia ja että Adeboyen teologiassa on havaittavissa yhteyksiä laajemmin sekä afrikkalaiseen että helluntailaiseen teologiaan: Adeboyen teologiset korostukset ovat monilta osin tyypillisiä karismaattis-helluntailaisille AIC-kirkoille.
-
(2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Jeesuksen Kristuksen ristin merkitystä nigerialaisen pastorin ja teologin Enoch Adejare Adeboyen teologiassa. Adeboye toimii noin kahteensataan maahan levinneen Redeemed Christian Church of God -kirkon (RCCG) johtajana. Kyseisen kirkon opetus nojaa vahvasti Adeboyen teologiaan. RCCG luokitellaan helluntailaiseksi AIC-kirkoksi (African Independent/Initiated Church) sen edustaessa helluntailaistyylistä karismaattista kristinuskoa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja lähdeaineistona useita E. A. Adeboyen kirjoittamia teoksia. Lähdeaineiston avulla tutkielmassa tarkastellaan Jeesuksen Kristuksen ristin näkökulmasta erityisesti Adeboyen soteriologista ja kristologista ajattelua. Tämä tutkielma osoittaa, että Adeboyen teologisen näkemyksen mukaan Jumala antaa Jeesuksen Kristuksen kuolla ja nousta kuolleista lahjana ihmisille. Motiivi lahjan antamiselle on Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan. Ihmisen pelastuminen edellyttää Adeboyen mukaan ihmiseltä kääntymystä ja uskoa, uudestisyntymistä, katumusta sekä synnitöntä elämäntapaa. Tutkielmassa huomataan, että Adeboyen pelastuskäsitys on holistinen: Jeesuksen Kristuksen pelastustyön katsotaan ulottuvan iankaikkisuuden ohella jo tämän maailman elämään. Holistisuus ilmenee esimerkiksi uskona siihen, että Jeesuksen nimissä voidaan parantaa sairaita ja karkottaa pahoja henkiä sekä menestyksenteologisina korostuksina. Adeboyen teologiaa verrataan myös Lutherin ristin teologiaan ja näiden todetaan edustavan varsin erilaisia näkemyksiä. Adeboyen pyrkii ristiin nojaten perustelemaan, miksi ihmisten ei tarvitse kärsiä tässä elämässä eikä tuonpuoleisessa, kun taas Luther päinvastoin selittää kärsimyksen todellisuutta ristin avulla ja ajattelee kärsimyksen päättyvän vasta iankaikkisuudessa. Tutkielma osoittaa, että Adeboyen teologiasta löytyy myös pneumatologisia korostuksia ja että Adeboyen teologiassa on havaittavissa yhteyksiä laajemmin sekä afrikkalaiseen että helluntailaiseen teologiaan: Adeboyen teologiset korostukset ovat monilta osin tyypillisiä karismaattis-helluntailaisille AIC-kirkoille.
-
(2024)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Paavalin kristologiaan ja eskatologiaan tekstijakson 1.Kor. 15:20–28 avulla. Tutkielmassa ei keskitytä yksinomaan vain 1.Kor. 15:20–28, vaan sen rinnalle otetaan muitakin Paavalin kirjeiden kohtia, joiden nähdään auttavan tarkasteltavan tekstijakson tulkinnassa. Tutkielmassa tarkastellaan tekstijakson sanoja ja niiden merkityksiä. Lisäksi tekstijaksossa keskitytään Paavalin käyttämiin Vanhan testamentin kohtiin. Näitä kohtia ovat erityisesti psalmi 8 ja 110, joihin Paavali eksplisiittisesti tekstijaksossa viittaa. Lisäksi keskitytään siihen, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan, että kaiken lopussa Kristus/Poika luovuttaa kuninkuuden Isälle. Tutkielman johtopäätöksissä päädytään käsitykseen siitä, että Paavalille eskatologiset tapahtumat ovat jo alkaneen Kristuksen ylösnousemuksessa ja että Paavalilla on varsin korkea kristologinen käsitys. Kirjoittaessaan, että Kristus/Poika luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Paavali tarkoittaa tätä Kristuksen luodussa asemassa, eikä hänen ikuisessa Jumalan Pojan asemassaan. Näin ollen päädytään käsitykseen siitä, että Paavalin ajattelussa on nähtävissä kaksitasoinen ymmärrys Kristuksesta, jossa Paavali näkee Kristuksen saman aikaisesti luotuna ja ikuisena Jumalan Poikana. Tekstijakson konteksti on täysin maallinen ja Kristuksen kuninkuuden luovuttamisella Paavali viittaa hänen rooliinsa luotuna messiaana. Luotuna messiaana Kristus täyttää psalmien 8 ja 110 sanoman ja palauttaa epäjärjestykseen ajautuneen luomakunnan Jumalan tahdon mukaiseen järjestykseen, jossa Jumala on kaikki kaikessa. Kaiken tämän Paavali näkee toteutuvan Pojan välityksellä, jonka takia Isän eskatologinen identiteetti on riippuvainen Pojan tehtävästä.
-
(2020)Tutkielman tarkoituksena on analysoida Kalifornialaisen Bethel-seurakunnan johtajan Bill Johnsonin teologiaa, ja erityisesti hänen käsitystään Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä. Bethel-seurakunnasta on tullut helluntaikarismaattisten kristittyjen maailmanlaajuisesti suosima herätyksen keskus. Johnsonia pidetään arvostettuna apostolina myös uusapostolisen liikkeen keskellä. Johnson ei pyri muotoilemaan yhtenäistä systemaattista teologiaa. Hän on pastori ja kirjailija, joka tuottaa materiaalia seurakuntalaisten hengellisiin tarpeisiin. Pyrkiessään motivoimaan seurakuntaa liikkeelle kohti yliluonnollista ja voimallista uskon elämää, hän tulee samalla kuitenkin synnyttäneeksi uutta populaariteologiaa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja päälähteenä on Johnsonin God is Good –teos. Lisäksi muita hänen julkaisemia kirjojaan käytetään täydentävinä lähteinä. Tarkempana tutkimuskysymyksenä on, miten Johnsonin ymmärrys Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä tulee ilmi hänen sairaiden parantamista koskevassa teologiassaan. Kysymystä tarkastellaan perinteisen helluntaiteologian kontekstissa ja suhteessa klassiseen uskonnonfilosofiseen kysymykseen teodikeasta. Tutkimuksessa Johnsonin teologiasta löytyi sekä sisäisiä jännitteitä että eroavuuksia suhteessa perinteiseen helluntaiteologiaan ja kristologian osalta myös suhteessa klassisten uskontunnustuksien kautta määrittyvään kristinuskoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin teologian yleisiä linjoja. Johnson näkee seurakunnan tehtäväksi ”tuoda taivas maan päälle.” Uskovien tehtävänä on Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti parantaa sairaat, herättää ennenaikaisesti kuolleet, syrjäyttää pimeyden valtakunta ja aikaansaada sosiaalinen transformaatio yhteiskunnassa. Johnson nojautuu pragmatismissaan niin voimakkaasti kenoottiseen kristologiaan, että käytännössä hän tulee korvanneeksi logoksen Pyhällä Hengellä Kristuksen persoonassa. Soteriologian osalta risti on hänelle pelastuksen alku, niin että pelastushistorian huipentuma ei tapahdu ristillä eikä ylösnousemuksessa vaan Pyhän Hengen vuodatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Johnsonin teologiassa on ylitoteutuneen eskatologian piirteitä. Toisessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä Jumalan hyvyydestä suhteessa sairaiden paranemiseen. Johnson ymmärtää Jumalan ehdottoman hyvyyden tarkoittavan, että Jumalan tahto on parantaa kaikki sairaat jo nyt, eikä paraneminen jää koskaan Jumalan puolelta kiinni. Uskovien tulee rukouksessa ja mielen uudistumisen kautta tavoitella yhä suurempia läpimurtoja, sillä sairaudet ovat hänen mukaansa vihollisesta ja uskovien vastuulla on tuoda Jumalan hyvyys maailmassa esille. Kolmannessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä kärsimyksestä. Johnson nojautuu kärsimyksen ongelmaa käsitellessään luotujen vapaaseen tahtoon, ja puolustaa Jumalan syyttömyyttä kärsimyksen aiheuttamiseen. Hän ei näe kärsimykselle roolia kristityn elämässä, vaikka toisaalta toteaa, että uskon testit ja koettelemukset ovat tarpeellisia valmistamaan meitä kantamaan Jumalan siunaukset. Johnsonin mukaan se, miksi kaikki eivät parane rukouksista huolimatta, on mysteeri, jota tulee vain kunnioittaa: yritykset selittää sitä, miksi Jumala sallii kärsimystä tuottavat hänen mukaansa huonoa teologiaa. Tutkimukseni osoittaa, että Johnsonin keinot varjella Jumalan mainetta hyvänä Jumalana saattavat kuitenkin jopa lisätä kärsimyksen aiheuttamaa psyykkistä taakkaa, sillä hän tulee siirtäneeksi koko ongelman ihmisen vastuulle. Teodikeat, vaikka ne eivät selitäkään kaikkea, voivat kuitenkin auttaa ihmisiä elämään kärsimyksen täyttämässä maailmassa.
-
(2020)Tutkielman tarkoituksena on analysoida Kalifornialaisen Bethel-seurakunnan johtajan Bill Johnsonin teologiaa, ja erityisesti hänen käsitystään Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä. Bethel-seurakunnasta on tullut helluntaikarismaattisten kristittyjen maailmanlaajuisesti suosima herätyksen keskus. Johnsonia pidetään arvostettuna apostolina myös uusapostolisen liikkeen keskellä. Johnson ei pyri muotoilemaan yhtenäistä systemaattista teologiaa. Hän on pastori ja kirjailija, joka tuottaa materiaalia seurakuntalaisten hengellisiin tarpeisiin. Pyrkiessään motivoimaan seurakuntaa liikkeelle kohti yliluonnollista ja voimallista uskon elämää, hän tulee samalla kuitenkin synnyttäneeksi uutta populaariteologiaa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja päälähteenä on Johnsonin God is Good –teos. Lisäksi muita hänen julkaisemia kirjojaan käytetään täydentävinä lähteinä. Tarkempana tutkimuskysymyksenä on, miten Johnsonin ymmärrys Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä tulee ilmi hänen sairaiden parantamista koskevassa teologiassaan. Kysymystä tarkastellaan perinteisen helluntaiteologian kontekstissa ja suhteessa klassiseen uskonnonfilosofiseen kysymykseen teodikeasta. Tutkimuksessa Johnsonin teologiasta löytyi sekä sisäisiä jännitteitä että eroavuuksia suhteessa perinteiseen helluntaiteologiaan ja kristologian osalta myös suhteessa klassisten uskontunnustuksien kautta määrittyvään kristinuskoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin teologian yleisiä linjoja. Johnson näkee seurakunnan tehtäväksi ”tuoda taivas maan päälle.” Uskovien tehtävänä on Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti parantaa sairaat, herättää ennenaikaisesti kuolleet, syrjäyttää pimeyden valtakunta ja aikaansaada sosiaalinen transformaatio yhteiskunnassa. Johnson nojautuu pragmatismissaan niin voimakkaasti kenoottiseen kristologiaan, että käytännössä hän tulee korvanneeksi logoksen Pyhällä Hengellä Kristuksen persoonassa. Soteriologian osalta risti on hänelle pelastuksen alku, niin että pelastushistorian huipentuma ei tapahdu ristillä eikä ylösnousemuksessa vaan Pyhän Hengen vuodatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Johnsonin teologiassa on ylitoteutuneen eskatologian piirteitä. Toisessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä Jumalan hyvyydestä suhteessa sairaiden paranemiseen. Johnson ymmärtää Jumalan ehdottoman hyvyyden tarkoittavan, että Jumalan tahto on parantaa kaikki sairaat jo nyt, eikä paraneminen jää koskaan Jumalan puolelta kiinni. Uskovien tulee rukouksessa ja mielen uudistumisen kautta tavoitella yhä suurempia läpimurtoja, sillä sairaudet ovat hänen mukaansa vihollisesta ja uskovien vastuulla on tuoda Jumalan hyvyys maailmassa esille. Kolmannessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä kärsimyksestä. Johnson nojautuu kärsimyksen ongelmaa käsitellessään luotujen vapaaseen tahtoon, ja puolustaa Jumalan syyttömyyttä kärsimyksen aiheuttamiseen. Hän ei näe kärsimykselle roolia kristityn elämässä, vaikka toisaalta toteaa, että uskon testit ja koettelemukset ovat tarpeellisia valmistamaan meitä kantamaan Jumalan siunaukset. Johnsonin mukaan se, miksi kaikki eivät parane rukouksista huolimatta, on mysteeri, jota tulee vain kunnioittaa: yritykset selittää sitä, miksi Jumala sallii kärsimystä tuottavat hänen mukaansa huonoa teologiaa. Tutkimukseni osoittaa, että Johnsonin keinot varjella Jumalan mainetta hyvänä Jumalana saattavat kuitenkin jopa lisätä kärsimyksen aiheuttamaa psyykkistä taakkaa, sillä hän tulee siirtäneeksi koko ongelman ihmisen vastuulle. Teodikeat, vaikka ne eivät selitäkään kaikkea, voivat kuitenkin auttaa ihmisiä elämään kärsimyksen täyttämässä maailmassa.
-
(2021)Tutkielma käsittelee Kathryn Tannerin inkarnaatiokeskeistä konstruktiivista teologiaa. Metodina on systemaattinen analyysi. Lähteinä on käytetty kolmea Kathryn Tannerin teosta. Näistä kaksi muodostaa systemaattisen esityksen Tannerin inkarnaatiokeskeisestä teologista. Kolmas käsittelee kristinuskon suhdetta nykyiseen markkinavetoiseen kapitalismiin. Tannerin teologian lähtökohtana on dogmien uudelleenmuotoilu. Useassa kohdassa keskiajan jälkeinen teologia osoittautuu virheelliseksi, vajavaiseksi tai antroposentriseksi, joten se on hylättävä ja korvattava kirkkoisien ajattelusta ammentavalla inkarnaatiokeskeisyydellä. Inkarnaatiokeskeisyys tarkoittaa huomion kääntämistä ihmisestä kohti Jumalaa. Tanner korostaa ihmisen ja Jumalan suhteen unilateraalisuutta ja universaaliutta. Suhde perustuu Jumalan yksipuoliseen päätökseen ja toimintaan. Ihminen ei esimerkiksi pysty vastavuoroiseen lahjanvaihtoon Jumalan kanssa, sillä kaikki, mitä ihmisellä on, on lähtöisin Jumalasta. Jumala pyrkii lahjoittamaan omasta hyvyydestä rakkauden ja hyvinvoinnin kaltaisia lahjoja ihmisille. Ihmisen velvollisuus on Jumalan hyvyyden levittäminen esimerkiksi yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttumalla. Inkarnaation ottaminen pelastuksen ja sovituksen lähtökohdaksi puolestaan kääntää huomion pois ristin väkivaltaisista ja nöyryyttävistä tapahtumista. Muutos korjaa virheellisen käsityksen, jonka mukaan nöyryyttävä alistuminen olisi pelastuksen edellytys. Ristillä tapahtuva uhraus on kuitenkin kokonaan Jumalan tekemä. Todellinen pelastukseen johtava uhraus on kuitenkin tapahtunut jo inkarnaatiossa Jumalan ottaessa ihmisyyden osaksi itseään Inkarnaatio toimii ihmisen ja Jumalan erityisen suhteen, pelastuksen ja sovituksen sekä yhteiskunnallisen aktiivisuuden perustana. Tutkielmassa huomio kiinnittyy Tannerin moderniin markkinatalouteen, jolle ominaista on toimijuuden rajoittaminen velan avulla nykyhetkeen ilman toivoa paremmasta. Inkarnaatioon perustuva kristillinen toivo puolestaan avaa näkymän ikuiseen elämään Jumalan hyvyyden täyttämässä todellisuudessa.
-
(2021)Tutkielma käsittelee Kathryn Tannerin inkarnaatiokeskeistä konstruktiivista teologiaa. Metodina on systemaattinen analyysi. Lähteinä on käytetty kolmea Kathryn Tannerin teosta. Näistä kaksi muodostaa systemaattisen esityksen Tannerin inkarnaatiokeskeisestä teologista. Kolmas käsittelee kristinuskon suhdetta nykyiseen markkinavetoiseen kapitalismiin. Tannerin teologian lähtökohtana on dogmien uudelleenmuotoilu. Useassa kohdassa keskiajan jälkeinen teologia osoittautuu virheelliseksi, vajavaiseksi tai antroposentriseksi, joten se on hylättävä ja korvattava kirkkoisien ajattelusta ammentavalla inkarnaatiokeskeisyydellä. Inkarnaatiokeskeisyys tarkoittaa huomion kääntämistä ihmisestä kohti Jumalaa. Tanner korostaa ihmisen ja Jumalan suhteen unilateraalisuutta ja universaaliutta. Suhde perustuu Jumalan yksipuoliseen päätökseen ja toimintaan. Ihminen ei esimerkiksi pysty vastavuoroiseen lahjanvaihtoon Jumalan kanssa, sillä kaikki, mitä ihmisellä on, on lähtöisin Jumalasta. Jumala pyrkii lahjoittamaan omasta hyvyydestä rakkauden ja hyvinvoinnin kaltaisia lahjoja ihmisille. Ihmisen velvollisuus on Jumalan hyvyyden levittäminen esimerkiksi yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttumalla. Inkarnaation ottaminen pelastuksen ja sovituksen lähtökohdaksi puolestaan kääntää huomion pois ristin väkivaltaisista ja nöyryyttävistä tapahtumista. Muutos korjaa virheellisen käsityksen, jonka mukaan nöyryyttävä alistuminen olisi pelastuksen edellytys. Ristillä tapahtuva uhraus on kuitenkin kokonaan Jumalan tekemä. Todellinen pelastukseen johtava uhraus on kuitenkin tapahtunut jo inkarnaatiossa Jumalan ottaessa ihmisyyden osaksi itseään Inkarnaatio toimii ihmisen ja Jumalan erityisen suhteen, pelastuksen ja sovituksen sekä yhteiskunnallisen aktiivisuuden perustana. Tutkielmassa huomio kiinnittyy Tannerin moderniin markkinatalouteen, jolle ominaista on toimijuuden rajoittaminen velan avulla nykyhetkeen ilman toivoa paremmasta. Inkarnaatioon perustuva kristillinen toivo puolestaan avaa näkymän ikuiseen elämään Jumalan hyvyyden täyttämässä todellisuudessa.
-
(2017)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida Leuenbergin konkordian evankeliumikäsitettä ja siitä käytyä keskustelua Suomessa. Tutkielman lähteenä on Leuenbergin konkordia (1973). Metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielman kannalta merkittäviä käsitteitä ovat: evankeliumikäsite, evankeliumin oppi, vanhurskauttamiskäsite, vanhurskauttamisoppi, kristologia, evankeliumin keskus ja evankeliumin summa. Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden merkeissä tutkielman aihepiiri on ajankohtainen, sillä se keskittyy tutkimaan reformaation kirkkojen välistä yhteyttä, joka oli katkennut pian reformaation jälkeen. Vaikka kirkollista yhteyttä on etsitty jo pian reformaation jälkeen aina tähän päivään saakka, niin silti kirkkojen välinen yhteys ei ole toteutunut kaikilta osin pääosin opillisiin eroihin vedoten. Leuenbergin konkordian merkitys kirkolliselle yhteydelle rajoittuu luterilaisen ja reformoitujen kirkkojen välille, mutta konkordialla on merkitystä myös yleisen ekumenian kannalta. Kaikenlainen ekumeeninen lähentyminen, mikäli se tehdään teologiselta pohjalta, palvelee laajempaa ekumeenista keskustelua. Tuon esille tutkimuksessani, että Leuenbergin konkordia perustuu pitkälti käsitykseen reformaation vanhurskauttamisopista. Konkordian mukaan kirkolliseen yhteyteen vaaditaan ainoastaan yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta. Dokumentti määrittelee, että reformaation pohjalta yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta on määritelty reformaation vanhurskauttamisopissa. Reformoiduilla ja luterilaisilla on hyvin pitkälle samanlainen vanhurskauttamisoppi. Kirkkoja erottavat tekijät löytyvät muista oppikysymyksistä. Konkordian merkityksellisin väite on se, että muut opilliset eroavaisuudet (esimerkiksi kaste ja ehtoollinen) eivät ole esteitä yhteydelle niin kauan kuin vanhurskauttamisesta ollaan yhtä mieltä. Tutkimuksessani esitän evankeliumin keskus -termin, jonka kautta on pyritty avaamaan konkordialle merkityksellistä yhteyspohjaa. Evankeliumin keskus -ajattelun vastakohtana on evankeliumin summa. Niiden erot löytyvät siitä, kuinka suuri rooli muilla kuin vanhurskauttamisopilla on. Evankeliumin keskus näkee merkityksellisenä vanhurskauttamisen ja muut opit kehällisinä, kun taas evankeliumin summa pitää kaikkea samalla viivalla. Konkordialle on merkityksellistä myös ennakoivan yhteyden luonne, jonka mukaan ne asiat, joista ei ole sovittu konkordiassa, määritellään myöhemmin. Yhteys on kuitenkin jo julistettu. Tutkimuksessani totean, että yhteyden toteutuminen konkreettisesti vaatii eri kirkoilta ja niiden edustajilta kykyä ajatella asioita laajemmin oman kirkollisen ajattelun ulkopuolelta. Olennainen osa koko yhteysprosessia on evankeliumin ymmärtäminen oikeanlaisen kristologian pohjalta.
-
(2017)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida Leuenbergin konkordian evankeliumikäsitettä ja siitä käytyä keskustelua Suomessa. Tutkielman lähteenä on Leuenbergin konkordia (1973). Metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielman kannalta merkittäviä käsitteitä ovat: evankeliumikäsite, evankeliumin oppi, vanhurskauttamiskäsite, vanhurskauttamisoppi, kristologia, evankeliumin keskus ja evankeliumin summa. Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden merkeissä tutkielman aihepiiri on ajankohtainen, sillä se keskittyy tutkimaan reformaation kirkkojen välistä yhteyttä, joka oli katkennut pian reformaation jälkeen. Vaikka kirkollista yhteyttä on etsitty jo pian reformaation jälkeen aina tähän päivään saakka, niin silti kirkkojen välinen yhteys ei ole toteutunut kaikilta osin pääosin opillisiin eroihin vedoten. Leuenbergin konkordian merkitys kirkolliselle yhteydelle rajoittuu luterilaisen ja reformoitujen kirkkojen välille, mutta konkordialla on merkitystä myös yleisen ekumenian kannalta. Kaikenlainen ekumeeninen lähentyminen, mikäli se tehdään teologiselta pohjalta, palvelee laajempaa ekumeenista keskustelua. Tuon esille tutkimuksessani, että Leuenbergin konkordia perustuu pitkälti käsitykseen reformaation vanhurskauttamisopista. Konkordian mukaan kirkolliseen yhteyteen vaaditaan ainoastaan yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta. Dokumentti määrittelee, että reformaation pohjalta yhteinen ymmärrys vanhurskauttamisesta on määritelty reformaation vanhurskauttamisopissa. Reformoiduilla ja luterilaisilla on hyvin pitkälle samanlainen vanhurskauttamisoppi. Kirkkoja erottavat tekijät löytyvät muista oppikysymyksistä. Konkordian merkityksellisin väite on se, että muut opilliset eroavaisuudet (esimerkiksi kaste ja ehtoollinen) eivät ole esteitä yhteydelle niin kauan kuin vanhurskauttamisesta ollaan yhtä mieltä. Tutkimuksessani esitän evankeliumin keskus -termin, jonka kautta on pyritty avaamaan konkordialle merkityksellistä yhteyspohjaa. Evankeliumin keskus -ajattelun vastakohtana on evankeliumin summa. Niiden erot löytyvät siitä, kuinka suuri rooli muilla kuin vanhurskauttamisopilla on. Evankeliumin keskus näkee merkityksellisenä vanhurskauttamisen ja muut opit kehällisinä, kun taas evankeliumin summa pitää kaikkea samalla viivalla. Konkordialle on merkityksellistä myös ennakoivan yhteyden luonne, jonka mukaan ne asiat, joista ei ole sovittu konkordiassa, määritellään myöhemmin. Yhteys on kuitenkin jo julistettu. Tutkimuksessani totean, että yhteyden toteutuminen konkreettisesti vaatii eri kirkoilta ja niiden edustajilta kykyä ajatella asioita laajemmin oman kirkollisen ajattelun ulkopuolelta. Olennainen osa koko yhteysprosessia on evankeliumin ymmärtäminen oikeanlaisen kristologian pohjalta.
-
(2018)Tämä tutkimus esittelee Lutherin avioliittoteologian kokonaisrakennetta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteenä käytetään Lutherin teosten tieteellistä julkaisua Weimarer Ausgabe. Lutherin avioliittoteologian omaleimaisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Sen tähden Lutherin avioliittoteologia on erottamattomasti kietoutunut yhteen hänen reformatorisen työnsä kanssa ja erottuu myöhäiskeskiajan katolisen kirkon taustaa vasten uutena. Evankelisen uskon myötä Luther tulkitsi Jumalan luomisjärjestyksen mukaan elämisen todelliseksi ja oikeaksi hengelliseksi elämäksi, johon Jumala kristittyä kutsui. Lutherin kokemuksen mukaan myöhäiskeskiajan katoliselta kirkolta oli pitkälti kadonnut Kristuksen evankeliumi ja sen mukana myös oikea kristillinen elämä Jumalan luomassa maailmassa. Hänen reformatoriseen työhönsä kuului näiden molempien uudelleen löytäminen ja palauttaminen kirkon elämään. Koska Luther ymmärsi, että avioliitto oli tämän Jumalan luomisjärjestyksen kulmakivi, hän käytti paljon voimavarojaan tämän kulmakiven tukevaan asettamiseen takaisin sen oikealle paikalleen. Lutherin mukaan avioliitto oli kirkon taimitarha ja yhteiskunnan lähde. Luther ymmärsi, että Jumalan lausuma hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus (1. Moos. 1:28) oli avioliiton kulmakivi. Tämä siunaus selitti ihmisen luomisen sukupuoliseksi olennoksi, mieheksi ja naiseksi sekä sai aikaan heidän välisensä seksuaalisen vetovoiman. Tämä siunaus oli Lutherille kaikkivaltiaan Jumalan luomissana, joka sai aikaan sen, mitä se sanoi. Ihmisen tehtävä on antaa tämän Jumalan sanan ja luomistahdon päästä itsessään oikeuksiinsa, niin että hän on hedelmällinen ja lisääntyy. Siinä missä oikea seksuaalisuuden käyttö perustuu kuuliaisuuteen hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaukselle, tämän siunauksen halveksuminen on kaikkien seksuaalisten syntien juurisyy. Lutherille avioliitto oli mitä hengellisin kutsumus, sillä Jumala rakensi taivasten valtakunnan avioliiton päälle. Avioliitto oli kirkon taimitarha, jossa Jumala kasvatti itselleen ihmislasten paljouden taivasten valtakuntaa varten. Avioliitossa yhdistyi kaksi ihmiskunnan jalointa ja suurinta tehtävää: lisääntyminen ja Jumalan sanan saarnaaminen. Sen tähden avioliitolla on Jumalan pelastussuunnitelmassa ja kirkossa keskeisen tärkeä rooli. Tässä prosessissa vanhempien tuli myös kasvattaa lapsensa palvelemaan yhteiskunnallisessa elämässä kaikkia lähimmäisiään Jumalan tahdon mukaisissa kutsumuksissa. Yhteiskunnallisen elämän päätehtävä oli tukea ja palvella avioliittoa, johon koko yhteiskunnallinen elämäkin perustui ja josta se sai toimivaltansa. Yhteiskunnan hyvinvointi perustui vahvan ja hyvinvoivan avioliittoinstituution varaan, mutta avioliiton halveksuminen johti yhteiskunnan laajamittaiseen rappiotilaan ja laittomuuden valtaannousuun. Lutherin avioliittoteologiassa avioliiton eri tarkoituksilla on monisyinen ja syvällinen yhteys toisiinsa. Tässä verkostossa hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus toimii ikään kuin solmukohtana, jossa avioliiton eri tarkoitukset punoutuvat yhteen. Täten lisääntymistä voidaan pitää avioliittoteologian päätarkoituksena, jonka kontekstissa avioliiton muut tarkoitukset toteutuvat. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että Lutherin uuden avioliittoteologian omalaatuisuus perustuu luomisteologian vanhurskauttamisopilliseen tulkintaan. Tämän tulkinnan jäsentävänä periaatteena toimii jumalallinen rakkauden järjestys. Tämä jäsentävä periaate löytyi analysoimalla Lutherin eskatologista käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana sekä suhteuttamalla tämä avioliiton kristologis-trinitaariseen ulottuvuuteen. Jumalallisen rakkauden järjestyksen selvempi tiedostaminen olisi auttanut Lutheria korjaamaan avioliittoteologiansa joitakin sisäisiä jännitteitä sekä näkemään eksplisiittiset yhteydet siellä, missä ne aiemmin olivat osittain tiedostamattomat vaikkakin läsnäolevat. Näin Lutherin avioliittoteologiaan sisältyvä potentiaali olisi tullut entistäkin paremmin aktiiviseen käyttöön.
Now showing items 1-20 of 25