Browsing by Subject "krooninen"

Background. Aphasia is a linguistic disorder that occurs after language acquisition and is most commonly caused by stroke. Research on novel word acquisition can contribute to the development of aphasia rehabilitation because it helps understand the relearning of words lost due to aphasia. Novel word acquisition has been researched mainly in chronic aphasia, in which learning is possible but shows large individual variation. There is initial evidence that novel word learning is also possible in non-chronic aphasia. Aims. The objective of this thesis is to study recovery and novel word learning in the subacute and chronic stages of aphasia. The thesis will also look into possible connections between learning in subacute aphasia and learning in chronic aphasia. These connections have not been previously explored. Methods. The multiple case study included four aphasic participants who were examined 0–3 months after stroke and again 12 months after stroke. The examination consisted of cognitive-linguistic background tests, questionnaires and a computer-based novel word learning task. In the latter, the participant was tasked with learning the associations between given pseudo-words and images through feedback and repetition. Research data was analyzed case by case. Results and conclusions. Recovery and novel word learning in subacute and chronic aphasia varied among the participants. In both stages, some participants learned new vocabulary and were able to transfer it into their long-term memory. The changes in novel word learning from subacute to chronic aphasia also varied among the subjects. These changes were not systematically connected with the severity of the participants’ aphasia, their baseline learning ability or an alleviation of cognitive-linguistic symptoms. Learning ability in subacute aphasia does therefore not always appear to predict learning ability in chronic aphasia, but novel word learning is possible in both subacute and chronic aphasia. Aphasia recovery shows considerable individual variation.

Koiran idiopaattinen keuhkofibroosi (CIPF, canine idiopathic pulmonary fibrosis) on krooninen ja hitaasti etenevä keuhkojen interstitiumin sairaus, jossa normaali toimiva keuhkokudos korvautuu vähitellen sidekudoksella. Keuhkojen sidekudostuessa hapen kuljetus elimistöön heikkenee. Tyypillisinä oireina CIPF-sairailla koirilla esiintyy yskää yhdistettynä rasituksensietokyvyn alenemiseen. CIPF on pääasiassa iäkkäiden valkoisten länsiylämaanterrierien sairaus, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös muilla terrieriroduilla. Tämä lisensiaatintutkielma käsittelee koiran idiopaattista keuhkofibroosia sen etiologiaan painottuen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jonka lähteinä on käytetty mahdollisimman kattavasti aiheesta julkaistuja tieteellisiä artikkeleita. Työn on tarkoitus toimia paitsi tietolähteenä eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen opiskelijoille, myös selkokielisenä koosteena esimerkiksi Suomen kennelliitolle ja valkoisten länsiylämaanterrierien rotujärjestölle. CIPF-diagnostiikka perustuu pitkälti muiden sydän- ja keuhkosairauksien poissulkemiseen. Kuitenkin jo koiran iän ja rodun sekä yleistutkimuslöydösten perusteella on mahdollista epäillä CIPF:ia. Auskultaatiossa voidaan kuulla Velcro crackles -hengitysääniä, eli tarranauhan avaamista muistuttavaa rapinaa. Valtimoverikaasuanalyysilla ja kuuden minuutin kävelytestillä (6MWT, six-minute walk test) puolestaan pystytään arvioimaan sairauden vakavuutta ja etenemistä. CIPF muistuttaa monilta oireiltaan ja kliinisiltä löydöksiltään ihmisen idiopaattista keuhkofibroosia (IPF, idiopathic pulmonary fibrosis). Histopatologisesti sairaudet kuitenkin eroavat toisistaan, sillä CIPF-koirien kudosleikkeissä esiintyy IPF:lle tyypillisen, vakavan, alueellisen ja epäkypsän sidekudostumisen lisäksi myös lievempää, tasaisesti levinnyttä ja kypsää sidekudostumista. Ihmisen IPF:ia on viime vuosina siirrytty ajattelemaan reaktiivisena prosessina, jossa elimistö pyrkii korjaamaan satunnaisia paikallisia keuhkovaurioita siinä epäonnistuen. Inflammaatiota ei enää pidetä olennaisena tekijänä ihmisen IPF:n kehittymisessä. CIPF-koirien keuhkoissa sen sijaan on havaittu eriasteisia inflammatorisia muutoksia, mutta niiden yhteyttä CIPF:n kehittymiseen ei ole osoitettu. CIPF:n hoitoon käytetään edelleen yleisesti kortikosteroideja yhdistettynä bronkodilataattoreihin. Parantavaa hoitoa CIPF:iin ei ole, mutta nämä lääkitykset lievittävät oireita osalla koirista. Tukihoitona voidaan käyttää eläinlääkärin arvion perusteella esimerkiksi mahansuojalääkkeitä. Ihmisen IPF:ia hoidetaan nykyään antifibroottisilla lääkeaineilla, kuten pirfenidonilla ja nintedanibilla, eikä anti-inflammatorisia lääkkeitä enää suositella. Sekä CIPF:n että IPF:n etiologia on toistaiseksi tuntematon. Mahdollisina sairaudelle altistavina tekijöinä on tutkittu muun muassa refluksitautia ja sitä seuraavaa mikroaspiraatiota, herpesvirustartuntaa sekä perinnöllistä taustaa. CIPF:ia on pitkään pidetty potentiaalisena etiologisena tautimallina ihmisen IPF:lle sairauksien samanlaisen kliinisen kuvan sekä koirien ja ihmisten yhteisen elinympäristön vuoksi. Uusimman tutkimustiedon valossa CIPF ja IPF kuitenkin poikkeavat toisistaan merkittävämmin kuin aiemmin on oletettu, joten sairauksien rinnastamista toisiinsa lienee harkittava jatkossa uudelleen.

Koiran krooninen munuaisten vajaatoiminta tarkoittaa koiran munuaisten toimintakyvyn heikentymistä. Tällöin monet munuaisten tärkeistä tehtävistä vaikeutuvat, ja koiralla ilmenee useita oireita. Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa voi olla taustalla useita potentiaalisia aiheuttajia ja tauti voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin. Kyseessä on melko yleinen sairaus, joten pieneläimiä hoitavan eläinlääkärin on syytä hallita sairauden hoito. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskityn erityisesti koirien kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon. Sairauden moninaisesta etiologiasta ja oirekuvasta johtuen hoito on hyvin laaja-alaista. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa ei yleensä voida parantaa, mutta oikeilla yksilöllisesti kliinisen oirekuvan ja laboratoriotuloksen perusteella suunnitelluilla hoitomenetelmillä voidaan lisätä merkittävästi potilaan elämänlaatua ja hidastaa sairauden etenemistä. Ennen hoidon aloittamista on tärkeää määritellä potilaan sairauden vakavuusaste. Sairausasteen määrittelyssä käytetään kansainvälisiä IRIS-suosituksia. Suositusten avulla potilas asetetaan johonkin neljästä pääluokasta, ja lisäksi tarkennetaan potilaan luokitusta lisäluokkiin proteinurian ja verenpaineen suhteen. Munuaisten vajaatoiminnan hoidosta on tehty myös IRIS-hoitosuositukset, jotka on määritelty potilaan sairauden vakavuuden mukaan. Tutkielmassa vertailen kansainvälistä IRIS-hoitosuositusta kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoidosta tehtyihin alkuperäistutkimuksiin ja selvitän, kuinka luotettavalla tutkimuspohjalla hoitosuositukset ovat. Tutkielman toimii myös oppaana eläinlääkäreille tuomalla lisätietoa kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoon liittyen ja tuo esiin, mitä kaikkia asioita kroonisesti munuaissairaan koiran hoidossa tulisi ottaa huomioon. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoito perustuu elämänlaatua kohottaviin tukihoitoihin sekä lääkehoitoihin. Tärkein tukihoitomuoto on koiralle suunniteltu munuaisruokavalio, jossa on kiinnitetty huomiota proteiinin määrään ja laatuun, fosforin määrään, omega-rasvahappoihin sekä antioksidanttien ja kuidun määrään. Munuaissairaan koiran nestetasapainosta huolehtiminen on myös ensiarvoisen tärkeää, koska koiran kyky konsentroida virtsaa on alentunut tai puuttuu kokonaan. Lääkehoidoista erittäin merkittäviä ovat proteinurian sekä korkean verenpaineen hoito, joiden lääkkeellinen hoitaminen kulkevatkin usein käsi kädessä. Myös anemian hoito, elimistön happamoitumisen esto ja tulppariskin vähentäminen ovat tärkeitä lääkkeillä hoidattavia tiloja krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyen. Krooninen munuaisten vajaatoiminta voi olla myös immuunivälitteistä, jolloin hoitovaihtoehtona voidaan käyttää immunosuppressiivisia lääkkeitä. Tällainen munuaisten vajaatoiminnan tyyppi voidaan joskus jopa parantaa oikealla lääkityksellä. Hoidon ennusteeseen vaikuttaa erityisesti taudin etiologia, mutta myös se, missä vaiheessa sairautta hoidot aloitetaan. Kroonista munuaisten vajaatoimintaa kannattaa kuitenkin hoitaa, koska oikealla hoidolla voidaan tehokkaasti lieventää potilaan oireita ja pidentää elinaikaa, vaikka sairaus ei yleensä itsessään ole parannettavissa.