Browsing by Subject "kulttuuriperintö"

Tutkielmani käsittelee videopelien potentiaalia arkeologisen tiedon välittäjinä, sekä tapana esittää ja esitellä muinaisuutta. Pyrin työssäni lähestyttävyyteen myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole aiemmin tutustuneet pelitutkimukseen tai pelien historialliseen ja arkeologiseen tarkasteluun. Tuon esille menneisyyden julkisen käytön realiteetteja, ja kuvailen, miten videopelien esitys menneestä eroaa muista medioista, erityisesti kirjallisuudesta ja elokuvista. Sivuan opetuspelien ja kaupallisten pelien eroja, ja perustelen, miksi juuri kaupallisten pelien tutkimus on hedelmällistä ja tärkeää myös arkeologisesta näkökulmasta. Teoreettinen tausta työlleni muodostuu pelitutkimuksesta, erityisesti historiallisesta pelitutkimuksesta, narratologiasta, sekä arkeopelaamisesta. Työni avainlähteet ovat Reinhardin Archaeogaming: an introduction to archaeology in and of video games (2018), Molin, Ariese-Vandemeulebroucken, Boomin ja Politopouloksen toimittama The interactive past: archaeology, heritage & video games (2017) sekä Chapmanin Digital games as history: how videogames represent the past and offer access to historical practice (2016). Tutkielman rungon muodostaa kahden pelin – The Mooseman (2017) ja UnReal World (1992–2023) – tarkastelu narratiivien, pelattavuuden, sekä muinaisuuden näkökulmasta. Molemmissa peleissä suomalais-ugrilainen kulttuuri on etualalla, ja siihen liittyvä muinaisuus on osa pelin mainontaa. The Mooseman nojaa suomalais-ugrilaiseen mytologiaan, UnReal World esitykseen rautakaudesta fantasiamaailmassa, joka omaa voimakkaita viittauksia suomalaiseen kulttuuripiiriin. Näiden pelien kautta pyrin näyttämään tapoja, joilla pelit paitsi käyttävät muinaisuutta aineistona ja inspiraationa, myös miten pelien narratiivit ja pelilliset ominaisuudet voivat ohjata pelaajan kokemusta muinaisuudesta. The Mooseman ja UnReal World toimivat astinlautoina pohdiskelevampaan osioon kulttuuriperinnön käytöstä videopeleissä, ja sen mahdollisista eduista ja ongelmista. Tuon esille tapoja, joilla videopelit voisivat edistää tietyn kulttuurin tuntemusta, ja videopelien vahvuuksista kulttuurioppaina ja virtuaalisina matkakohteina. Kuvailen, miten videopelien interaktiivisuus ja kyky antaa kokijalleen ääni tekevät niistä täysin uniikin kokemuksen verrattuna perinteisempiin menneisyyden välittämisen keinoihin, kuten kirjoihin tai elokuviin. Pohdin myös arkeologien mahdollisuuksia osallistua videopelien luomiseen, ja millaisin keinoin tämä voisi olla mahdollista. Toisaalta käyn läpi lyhyesti myös pelien omaa, sisäistä historiaa, ja kuinka tämä voi olla yhtä lailla kiinnostava kohde arkeologiselle tarkastelulle, mutta toisaalta myös sumentaa pelin suhdetta todelliseen menneisyyteen. Työni tavoite on näyttää, että arkeologialla on paljon potentiaalia paitsi inspiraationa pelintekijöille, myös tapana lähestyä pelejä ja pelaamista. Haluaisin kannustaa muita tutkijoita paitsi tutustumaan pelaamiseen, myös pohtimaan niitä tapoja, joilla arkeologia voisi hyötyä peleistä.

Tutkimuksen kohteena on Työväen Arkiston yhteydessä toimivan Työväen Muistitietotoimikunnan ja Kuusankoski-seuran yhdessä keväällä 2016 järjestämä teollinen perinnepiiri, jossa keskusteltiin elämästä Kuusankoskella ja erityisesti työstä paikkakunnalla toimivalla Kymi-yhtiöllä eri teemojen kautta. Perinnepiiri oli osa Työväen Muistitietotoimikunnan vuoden 2016 käynnistämää Tehdasperinne-keruuta. Tutkielmassa nostetaan esiin Kymi-yhtiöläisyyteen perinnepiirissä liitettyjä kokemuksia, minkä lisäksi perinnepiiriä tarkastellaan kulttuuriperintö-käsitteen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto on muistitietoa, ja koostuu kuuden perinnepiirikokoontumisen äänitteistä ja litteraateista. Perinnepiirikokoontumisiin osallistui yhteensä kaksikymmentäseitsemän 1930–1960-lukujen välillä syntynyttä kuusankoskelaista. Osallistuminen kokoontumisiin ei ollut sitovaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Kokoontumiset kestivät kahdesta kolmeen tuntiin, ja ne äänitettiin ja tallennettiin Työväen Arkistoon. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa on yhtiöläisyys, jolla tarkoitetaan perinnepiiriin osallistuneiden kokemusta osana Kymi-yhtöitä, paikka, joka mielletään ajallisesti kerrostuneeksi ja merkitykselliseksi sijainniksi, sekä kulttuuriperintö, joka tutkielmassa ymmärretään prosessina, jossa menneisyydestä nostetaan esiin jälkiä, jotka mielletään säilyttämisen arvoisiksi todisteiksi. Tutkimus jäsentyy johdannon ohella kolmeen analyysilukuun, joista ensimmäisessä käsitellään Kymi-yhtiön kehitysvaiheita, Kuusankosken kaupunkimaisemassa ilmenevää ja koettua yhtiöläisyyttä sekä perinnepiiriläisten lapsuuden- ja nuoruuden kokemuksia. Toisessa analyysiluvussa syvennytään perinnepiiriin osallistuneiden työuraan Kymi-yhtiöllä mm. yhtiön järjestämän koulutuksen, työyhteisössä ilmenevien hierarkkisten suhteiden ja ammattiyhdistystoiminnan kautta. Lisäksi pureudutaan yhtiön rooliin tehtaalaisten vapaa-ajalla. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastellaan perinnepiirissä tapahtuvaa muistitiedon tuottamista kulttuuriperintöprosessina, jossa mennyt, nykyaika ja tulevaisuuden odotukset sekoittuvat. Aineistosta ilmenee, että Kymi-yhtiö on ollut läsnä perinnepiiriläisten elämissä näiden lapsuudesta saakka, ja suhde yhtiöön on jatkunut koko työuran ajan. Perinnepiirissä muisteltu yhtiöläisyys ja siten kulttuuriperintö puolestaan näyttäytyvät mimeettisenä prosessina, joka paitsi uusintaa jo tehtyä ja sanottua, luo samalla myös uutta. Arkistoon tallennetun aineiston tulkinta mahdollistaa aina uudenlaisia merkityksiä ja näkemyksiä.

Tutkielma käsittelee Theodor Fliednerin vuonna 1861 perustaman kansainvälisen diakonissa- ja diakonialaitosten yhteenliittymän, Kaiserswerther Generalkonferenzin (KGK), tulkintaa kaiserswerthiläisyydestä (Kaiserswerther Prägung) sen toiminnassa 2000-luvulla. KGK:iin kuuluu nykyisin jäseninä 97 erilaista ja eri kokoista diakonissa- ja diakonialaitosta tai diakoniayhteisöä ympäri maailman. Näissä laitoksissa ja yhteisöissä on noin 70 000 työntekijää diakonian sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulutuksen tehtävissä. KGK katsoo olevansa kirkollinen toimija. Tutkimuksen asiakirja-aineistoon kuului kaksi KGK:in yleisesitettä vuosilta 2001 ja 2011 sekä KGK:in toimintakertomukset vuosilta 2001, 2004, 2007, 2011 ja 2015. Aineisto on virallisesti hyväksytty KGK:in yleiskokouksissa, joten se edustaa KGK:in käsitystä kaiserswerthiläisyydestä. Tutkimusaineistossa on 59 sivua saksankielistä tekstiä. Tutkimuksen metodina oli systemaattisen analyysin kaltainen hermeneuttinen prosessi. Prosessin avulla aineiston teksteistä analysoitiin käsitteet, väitteet, argumentaatio ja edellytykset. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan KGK tulkitsee ja tuo esiin kaiserswerthiläisyyden diakonian kulttuuriperintönä, yhteisyytenä ja ylirajaisuutena. KGK käsittää diakonian kulttuuriperinnön tarkoittavan kristologiasta, pneumatologiasta, ekklesiologiasta ja raamattuteologiasta nousevia diakonian teologisia lähtökohtia sekä diakoniatoimintaa ohjaavaa arvoperustaa. KGK katsoo diakonian kulttuuriperintöön kuuluvan myös diakonian spiritualiteetin, arvopohjaisen ammattisivistyksen ja uutta luovan auttamisen kulttuurin sekä aineellisen kulttuuriperinnön. KGK katsoo diakonian kulttuuriperinnön luovan erityisprofiilin jäsenlaitosten palvelutehtäviin ja olevan kaikkien jäsenten yhteistä henkistä omaisuutta. KGK:in katsannossa myös yhteisyys ja ylirajaisuus ilmentävät kaiserswerthiläisyyttä KGK:in syntyajoista lähtien. Diakonissa- ja diakonialaitokset voivat hyödyntää jäsenyyttään KGK:issa keskinäiseen innovaatioiden jakamiseen ja toimintojensa kehittämiseen. Tutkimuksen tulosten mukaan jäsenyyttä hyödynnetään liian vähän. Jatkotutkimuksessa voi tutkia esimerkiksi kaiserswerthiläisen kulttuuriperinnön ilmenemistä kirkon diakoniatoiminnassa ja diakonialaitoksissa Suomessa, verrata saksalaisen ja suomalaisen diakonissalaitoksen toimintaa keskenään tai tutkia kaiserswerthiläisyyttä Pohjoismaiden diakonissalaitoksissa.

The premise of the thesis was to study Finland’s folk costume’s most prominent aspects and develop learning material based on those aspects. I started by reviewing literature connected to the topic about teaching materials. Based on the results, I concluded that quite a bit of research has been done about folk costumes’ history, and there exists a fairly extensive amount of literature about it. However, there wasn’t that much teaching material available about folk costumes, even though a need for it has been recognized. Therefore, the mission for my thesis became to develop introductory teaching material about folk costumes for beginners. The goal for this thesis is to develop a folk costume manual, that offers an extensive information packet for beginners, along with instructions for wearing and acquiring one. As a research method I chose design-based research which consists of developing the teaching material and the theory of its development. I started the development of the manual by mapping out, what meanings are associated with folk costumes. This was carried out by interviewing four experts. The results were narratives of their experiences around folk costumes. These narratives were divided into categories to be used as material for the first draft of developing the manual, along with literary reviews. The first draft was tested by a heuristic review, in which three of the assessors of the previous step were evaluating the manual by making notes about ideas for developments and other comments. A heuristic list was offered to support the evaluation. Then, the notes were summarized into comments, and the experts classified them based on their prominence. The manual was developed based on the comments, if the experts estimated the problem to be significant. The result of the design-based research is a folk costume manual, and information about the development process. An expert interview and a heuristic evaluation proved to be functional methods for developing this type of learning material. Two themes were highlighted in relation to folk costumes in the experts’ comments: Way of speaking and vocabulary with which the costumes’ instructions and recommendations are being described, and versatility of the folk costumes. These themes had a significant impact on the folk costume manual as well.

The purpose of my research is to describe how kindergarten teachers understand cultural heritage education and how they implement it in their work. I studied the meanings and goals they set for cultural heritage education and how they understand cultural identity. The implementation of the work was studied through the means they have used in their work, and the challenges they encountered in cultural heritage education were examined. The basis of the research was the new early childhood education law (2015) that defines diverse pedagogic activity based on cultural heritage as a goal in early childhood education. Early childhood education based on cultural heritage has not been strictly defined in the documents guiding the education, so the task remains largely on kindergarten teachers’ own understanding and personal implementation. The research was qualitative and was based on interviews. The interviewees were four (4) kindergarten teachers working on different kindergartens in greater Helsinki area. The interview was a semi-structured theme interview, where different orientations of early childhood education and related cultural heritage were processed separately. Theory based content analysis was used to analyze the collected data. The guiding theory was based on four different ways to approach cultural heritage education as source of information, target of study, means of learning or a basis of forming an identity. The kindergarten teachers felt they understood cultural heritage as a concept, but cultural heritage education as a task seemed unclear and demanded guidance and general discussion. Their understanding of cultural heritage education and its goals were widely scoped and they included several orientations of early childhood education in their education. The kindergarten teachers acknowledged that their own personal interests and values affected the things they taught. Cultural heritage was handled mostly as a source of information and means of learning, even though many acknowledged the need for deeper cultural understanding and growth as a person. The concept of cultural identity was challenging to everybody and its connection to cultural heritage was understood narrowly. This was part of the challenge that was faced in the relationship and cooperation of Finnish cultural heritage and other cultures in kindergarten work.

Tutkielmani pääaineisto on Helsingissä sijainneen Kulttuurien museon perusnäyttelyn pohjalta tehty verkkonäyttely Kaukaa haettua ja sitä täydentävänä aineistona on samanniminen näyttelyjulkaisu. Kulttuurien museon kokoelmat koostuvat Kansallismuseon suomalais-ugrilaisista ja yleisetnografisista kokoelmista. Pohjaan tulkintani museologiseen kirjallisuuteen ja tarkastelen aineistoani diskurssianalyysin avulla. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmalleni on representaatioteoria. Representaatiot ovat merkityksiä välittävää toimintaa kuten puhuttua ja kirjoitettua kieltä ja kuvia. Diskurssianalyysin kohteena on kulttuurisen todellisuuden tuottaminen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tutkielmani tavoite on selvittää, miten Kaukaa haettua esittää Kulttuurien museon kokoelmia. Tarkastelen, millainen on aineistossani esineiden ja kuvien muodossa läsnäolevan vieraan ja esineiden kerääjien suhde sekä miten ja millaisena vieras esitetään. Pohdin aineistoni museologisten objektien suhdetta suomalaiseen kulttuuriperintöön. Pro gradu -tutkielmani laajempi tavoite on haastaa lukija tarkastelemaan suomalaisia museoita uudesta globaalista näkökulmasta. Kaukaa haettua -verkkonäyttelyn yksi keskeisistä elementeistä on kerääminen. Näyttelyssä esineistöä esitetään keräämisen näkökulmasta ja kerääjät esitetään aktiivisina toimijoina. Näyttelytekniset keinot siirtävät taka-alalle ihmisryhmät, joilta esineet on kerätty. Kaukaa haettua vetää symbolisen rajan maailmanmatkaajien ja natiivien välille; molemmilla on paikkansa, eivätkä niiden kategoriat valu toistensa päälle. Kun vieras esitetään suomalaisuuden kautta, tulee siitä kuitenkin osa suomalaisuuden tarinaa. Näin vieraan läsnäolo museonäyttelyssä toimii kansallista yhteenkuuluvuutta tiivistävänä voimana ja se riisutaan symbolisen paikaltaan siirtymän aiheuttamasta järkytyksestä.

Tutkimuksessa tarkastellaan inarinsaamelaisten luontosuhdetta nykyaikana. Inarinsaamelaiset ovat alkuperäiskansa, joka on perinteisesti asuttanut Suomessa suurin piirtein nykyisen Inarin kunnan aluetta. Inarinsaamelaisten suhde luontoon on ollut hyvin läheinen ja luonnosta riippuvainen, mutta suhde luontoon on kuitenkin elänyt murroksessa erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana esimerkiksi perinteisten elinkeinojen harjoittamisen parissa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Muutoksista huolimatta saamelaisten suhde luontoon nähdään edelleen yleisesti vahvana ja merkittävänä osana saamelaisten arkielämää. Käytän tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ekologista perinnetietoa, jonka avulla on tutkittu erityisesti alkuperäiskansojen luontoon liittyviä tietoja, taitoja, arvoja ja uskomuksia. Hyödynnän analyysissa Nicolas Houden tapaa jakaa ekologinen perinnetieto kuuteen eri ulottuvuuteen, joiden mukaan tarkastelen myös omaa aineistoani. Itse tutkimuskysymys työssä on kaksiosainen: 1) millaista ekologista perinnetietoa inarinsaamelaisilla on, ja 2) miten ekologinen perinnetieto näkyy inarinsaamelaisten arjessa. Tutkimuksen aineistona toimivat kevättalvella 2018 suoritetut kahdeksan inarinsaamelaisen puolistrukturoidut haastattelut. Hyödynnän analyysissa sisällönanalyysia, jonka avulla olen jakanut aineiston erilaisiin aineistosta nouseviin teemoihin ja liittänyt teemat osaksi teoreettista viitekehystä. Analyysin runkona hyödynnetyt ekologisen perinnetiedon ulottuvuudet painottuvat analyysissa sen mukaan, kuinka vahvasti ne nousevat esille aineistossani. Käytännöllistä luontoon liittyvää tietoa enemmän aineistossani korostuvat luontoon liittyvä etiikka, kulttuurillinen merkitys ja maailmankuva, jotka näin ollen näkyvät enemmän myös analyysissa ja johtopäätöksissä. Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että inarinsaamelaisilla on edelleen vahva yhteys luontoon ekologisen perinnetiedon välityksellä. Aineistoni perusteella inarinsaamelaisilla on nykyisinkin ekologiseen perinnetietoon liittyviä tietoja ja taitoja, joita he pyrkivät pitämään yllä ja opettamaan eteenpäin. Tähän liittyen merkittävänä teemana aineistosta nousee ylisukupolvinen ajattelu, ja sekä menneet että tulevat sukupolvet ovat vahvasti läsnä haastateltavien ajatuksissa ja luontosuhteessa. Tutkimustuloksissa on keskeistä myös se, kuinka voimakkaasti kunnioitus luontoa kohtaan näkyy. Haastateltavat näkevät luontosuhteen selvästi vastavuoroisena ja tasavertaisena, eikä ihmistä nosteta luonnon yläpuolelle. Tuloksissa näkyy vahvasti myös tapa ajatella ihmisen olevan osa luontoa, eikä oma luonnosta erillinen yksikkönsä.

Kalevala Jewelry, the most well-known jewelry company of Finland, was founded in 1937 and is owned by The Kalevala Women’s Association, a cultural organization which preserves and advances national heritage. Traditionally, Kalevala Jewelry is known for its historical jewelry, but in the 2000’s the company has focused particularly in modern design. This study analysed the collections and operation of the company in the context of cultural heritage theory. The study focused on the collections and operation of the company during the era of its establishment in the 1930–40’s and during the modern era in the 2000–2010’s. The objective of the study was to analyse if the operation and collections of the company were consistent with the changes in the prevailing heritage conceptions. The secondary objective was to decipher how company’s own heritage has impacted Kalevala Jewelry’s collections and operation. The analysis was based on literature of Kalevala Jewelry and The Kalevala Women’s Association, jewelry catalogs from different eras, articles about Kalevala Jewelry published in the Pirta magazine and press releases of the company. Furthermore, Kalevala Jewelry’s design leader Kirsti Doukas and Petra Nikkinen, who is in charge of company’s communication, were interviewed. The analysis was conducted following the NCT-model for the qualitative content analysis. The collections and operation of Kalevala Jewelry in its first decades were found to be advanced compared with the prevailing heritage conception of the decades. The development, which has occurred in the operation of the company in the 2000’s, were shown to reflect the development in the prevailing heritage conception. Traditional cultural heritage was found to be the most evident in Kalevala Jewelry’s historical jewelry. However, manifestations of modern unofficial and intangible cultural heritage were found in the company’s modern collection. The own heritage of Kalevala Jewelry was shown to be a fundamental part of the company’s operation. The heritage of Kalevala Jewelry is also seen in the company’s jewelry collections.

Maisterintutkielmassani tarkastelen marttojen aineetonta kulttuuriperintöä instutionalisoituneena, auktorisoituna perintödiskurssina. Martat on yli 120-vuotias suomalainen kansalaisjärjestö, alun perin naisjärjestö, jonka toiminta-alaa ovat arki ja kotitalous. Marttajärjestö on myös läpi olemassaolonsa ollut aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija. Tutkielman aineistona on käytetty marttojen verkkosivustolla luettavissa olevaa marttaperinne-aineistoa, joka on marttojen itsensä tuottama kokoelma järjestön toimintavuosia käsitteleviä menneiden vuosikymmenten mukaan järjestettyjä tekstejä. Aineisto kattaa myös joitakin aikalaisdokumentteja sekä kuvia. Sekundäärilähteinä tutkielmassa on käytetty martoista kirjoitettuja tutkimuksia ja historiikkeja. Lähestyn aineistoa kriittisen perinnöntutkimuksen näkökulmasta käsitellen sitä marttojen auktorisoituna perintödiskurssina, jonka avulla rakennetaan marttaidentiteettiä. Erittelen tutkielmassa aineistoa yhteisön rakentamisen, perinnön ja ajallisen muutoksen sekä taidon institutionalisoimisen näkökulmista. Tutkielmani sijoittuu kulttuuriperinnön tutkimuksen monitieteiseen kenttään ja auttaa ymmärtämään aineettoman kulttuuriperinnön kokonaisuuksien rakentumista tiiviissä vuorovaikutuksessa yhteiskunnallisen kontekstin kanssa. Tutkielmani analyysin valossa voidaan todeta, että marttaperintö on koottu marttojen nykyistä arvopuhetta noudattaen niin, että tietyt seikat, kuten yhdenvertaisuus, korostuvat samalla kun muita, kontroversiaalimpia teemoja ja ristiriitaisuuksia on häivytetty taka-alalle. Marttayhteisön institutionaalisen rakentamisen keinot ovat moninaiset, ja niiden kautta toteutuu useita erilaisia martaksi identifioitumisen mahdollisuuksia. Marttajärjestön erityisyys tulee näkyväksi taidossa, joka on keskeinen osa marttatoimintaa. Kotitalouteen liittyvien taitojen säilyttäminen ja siirtäminen on marttatoiminnan ytimessä, ja juuri taidossa institutionalisoituneen kulttuuriperinnön ja ruohonjuuritason perinteiden suhde tulee näkyväksi monitahoisella tavalla.

Tutkielma käsittelee Suomen tilattoman väestön elämän materiaalisten jäännösten löytämistä, tutkimusmenetelmiä, muinaismuistolain (295/1963) mukaista luokittelua, arvoja ja merkityksiä. Kirjallisuustutkimuksen lisäksi aiheita havainnollistetaan tapaustutkimuksen avulla. Tutkielma on osa historiallisen ajan arkeologiaan kuuluvaa maaseutuarkelogiaa. Tilattomat olivat säätyjen ulkopuolelle jäänyt maata omistamaton väestönosa, jonka määrä kasvoi Suomessa 1700–1800-luvuilla valtiovallan tavoitellessa väkiluvun ja maatalouden tuottavuuden kasvattamista. Suurimmillaan tilattomien osuus väestöstä oli ainakin 40 prosenttia. Tutkielmassa keskitytään torppareihin ja mäkitupalaisiin, jotka ovat oman taloutensa muodostaneita tilattomia ja joiden asuinpaikat on siten helpointa erottaa muista arkeologisista jäännöksistä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään feministisen arkeologian (esim. Joan Gero) näkökulmia mm. tiedon paikantuneisuudesta, todellisuuden luonteesta ja empiirisestä alimääräytyneisyydestä. Niillä pyritään tuomaan esiin se, mihin nykyiset luokittelu- ja suojelukäytännöt perustuvat ja miten niillä otetaan tiedostaen tai tiedostamattomasti kantaa siihen, kenen menneisyys on tärkeää. Tutkimuksessa sovelletaan tapaustutkimukseen historiallisen ajan arkeologian metodeja: monilähtöistä menetelmää eli 1800-luvun torpan ja kiinteän muinaisjäännöksen yhteyttä selvitetään sekä arkistolähteistä että paikkatietoanalyyseillä ja maastokäynneillä. Arvojen pohdinnassa esitellään Päivi Maarasen kehittämää arvotyökaluhahmotelmaa sekä museaalisiin tarkoituksiin kehitettyä merkitysanalyysimenetelmää. Tilattomien asuinpaikkajäännökset luokitellaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, jos ne ovat vuotta 1750 vanhempia, ja sitä nuoremmat asuinpaikkajäännökset luokitellaan pääsääntöisesti muiksi kulttuuriperintökohteiksi. Luokittelu vaikuttaa suojelustatukseen ja siten kohteiden säilymiseen. Luokittelu käsitetään usein objektiivisena tapana järjestää maailmaa, mutta se sisältää silti subjektiivisia elementtejä ja sen kehittymiseen vaikuttaa arkeologisen tutkimuksen kehityshistoria, jossa on lähdetty liikkeelle esihistoriallisista kohteita ja jossa historiallisen arkeologian tutkimuskohteena on ensin ollut keskiaika. Tilattomien elämän materiaaliset jäännökset ovat usein hyvin epämääräisiä, maastossa vaikeasti havaittavia ja yleisyydessään vaikeasti tulkittavia ja ajoitettavia, mikä vaikeuttaa niiden luokittelua ja voi saada ne vaikuttamaan tutkimuksellisesti vain vähän kiinnostavilta. Epämääräisyys, monitulkintaisuus ja yleisyys liittyvät kuitenkin kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen, vaikka todellisuutta pyritään usein siinä yksinkertaistamaan, joten se ei ole peruste jättää haasteellisia kohteita tutkimatta. Tapaustutkimus osoittaa, että nuorikin arkeologinen kohde voi olla mm. tärkeä arkeologinen tietopankki, hyvä yleisökaivauskohde, kotiseutuhistorian opetuskohde ja kotiseutuidentiteetin kiinnekohta. Sen tutkiminen voi myös tasapainottaa kuvaa historiasta ja tuoda tilattomat esiin aktiivisina toimijoina ja arvokkaina yhteisönsä jäseninä.