Browsing by Subject "kulttuuripolitiikka"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee kansallisteattereiden syntyä, kehityskulkuja ja kytköksiä kulttuuri- ja yleispoliittisiin vaiheisiin Suomessa ja eräissä Euroopan maissa, viime kädessä tarkoituksena ymmärtää miten kirjoitusvuonna ajankohtainen Svenska Teaternin virallinen määrittely kansalliseksi teatteriksi sopisi kansallisten teattereiden ideaan yleensä ja Suomen kansallisteattereiden kokonaisuuteen erityisesti. Tutkielmassa perehdytään muun muassa siihen miten, milloin ja millä perusteella tiettyjä teattereita on nostettu erityisen kansallisen näyttämön asemaan ja mitä tehtäviä tai mahdollisia ohjelmapoliittisia linjauksia tähän asemaan on liitetty. Svenska Teaternin sekä muiden kansallisten näyttämöiden asemaa ja niiden muutoksia analysoimalla tutkielma pyrkii valottamaan sitä, miten kriteerit ja vaatimukset kansallisille näyttämöille ovat kehittyneet ja miten ne kytkeytyvät yleisimpiin kulttuuri- tai muihin poliittisiin virtauksiin ja tavoitteisiin. Tutkielman alussa on tarkasteltu myös Suomen sekä eräiden muiden Euroopan maiden kansallisten näyttämöiden historioita kansallisteattereiden idean, niiden tarkoituksen ja yhteiskunnallisten kytkösten ymmärtämiseksi. Varsinainen tutkimustyö on pääasiassa kirjallisuustutkimusta ja tekstiaineistojen analysointia sekä kansallisten näyttämöiden kriteerien, tehtävien ja tavoitteiden osalta tekstien vertailevaa analyysia. Taustateorioiden osalta viittaan relevantteihin kulttuuripoliittisiin teorioihin ja -käsitteisiin sekä kansallisuusaatteen tulkintoihin ja ilmenemismuotoihin siltä osin, kuin ne liittyvät teatterilaitoksen kehitykseen. Tutkimusaineistoni koostu muun muassa Suomen ja eräiden muiden maiden teatterihistoriaa koskevasta kirjallisuudesta, Suomen teatterilainsäädännöstä ja teattereiden julkista rahoitusta koskevasta säädösaineistosta ja näihin vireillä olevia muutoksia koskevista hallinnollisista asiakirjoista sekä kansallisteattereita koskevasta ulkomaisesta kirjallisuudesta. Tutkimus antaa yleiskuvan Kansallisteatterin, Svenska Teaternin ja Tampereen Työväen Teatterin alkuvaiheista ja kehityskuluista sekä niiden kansallisina näyttämöinä muodostamasta kokonaisuudesta. Historiallinen tarkastelu on tutkielmassa rajoitettu suppeaan määrään kirjallisia lähteitä, mikä tarkoittaa sitä, että tietyt teatterihistorioitsijoiden tulkinnat on otettu annettuina, ja johtopäätökset ovat siten varauksellisia ja esitetään suppean lähdeaineiston luomien reunaehtojen puitteissa. Tästä huolimatta voidaan todeta, että tarkastelu osoitti Suomen kansallisten näyttämöiden kehityksen seuraavan pääpiirteittäin monien muiden Euroopan ”nuorten” valtioiden kehityskulkuja. Erityispiirteitä Suomen kansallisten näyttämöiden kehitykseen tuovat maan kaksikielisyys ja työväenteatterin poikkeavan vahva asema, sekä siitä ja maan historiasta nouseva työväenkulttuurin erityisasema kulttuuripolitiikassa. Kansallisten näyttämöiden alku ja ensimmäisten vuosikymmenten kehityskulut näyttäytyvät kuitenkin Suomessa kuten muissakin viime vuosisadan alkupuolen tienoilla itsenäistyneissä Euroopan maissa yhtenä kansallisuusaatteen ilmenemismuotona, jossa keskeisiä elementtejä ovat kansallisen kirjallisuuden, näyttämötaiteen ja kansallisen kielen kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Kansallisten näyttämöiden järjestelmää ei Suomessa missään vaiheessa ole käsitelty kokonaisuutena. Kansallisteatterin asema muusta teatterikentästä erillisenä ja itsenäisenä laitoksena on vakiintunut ja pysynyt pääpiirteissään muuttumattomana jo lähes vuosisadan, ja sen asema on suomalaisen teatterihistorian diskurssissa perinteisesti hyväksytty. Kaksi muuta kansallisen näyttämön asemassa olevaa, tai tämän aseman virallistamista vielä tavoittelevaa teatteria ovat päätyneet asemaansa ainakin osittain muista syistä kuin kansallisen teatterilaitoksen kehittämisen osana. Kansallisena pidettävälle teatterilaitokselle ja sen osina toimiville kansallisille näyttämöille ei Suomessa ole asetettu yhteisiä tavoitteita, eikä niiden muodostamaa kokonaisuutta ole arvioitu. Svenska Teaternin asemaa toisena kansallisena näyttämönä voidaan vastaansanomattomasti perustella perustuslain takaaman kansallisten kielten tasa-arvon nojalla. Tampereen Työväen Teatterin asemaa kansallisnäyttämönä perustellaan sen historiallisella merkityksellä työväenperinnettä edustavana laitoksena, taiteellisella tasolla ja alueellisella merkittävyydellä. Ilmaan jää kuitenkin kysymys siitä, mikä on olennainen ero muihin korkealaatuisiin, alueellisesti merkittäviin teattereihin. Näyttääkin siltä, että kansallisten näyttämöiden kokonaisuuden määrittyminen on yhtä paljon tulosta yleispoliittisista vaiheista ja jopa puoluepoliittisesta tasapainottelusta, kuin johdonmukaisesta kansallisten näyttämöiden kokonaisuuden kehittämisestä. Kansallisten näyttämöiden kokonaistilanne on kehittynyt sellaiseksi kuin se nyt on osin muista syistä kuin teatterikentän päämäärätietoisesta kehittämisen tai aktiivisen kulttuuripolitiikan tuloksena – yhtä paljon siihen ovat vaikuttaneet Suomen historian käänteet ja yleinen kulttuuripoliittinen ilmapiiri.

Tutkielma käsittelee opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoasiainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistä kulttuurivientihanketta pyrkimyksenään erotella sen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, luoda kuvaa hankkeeseen liittyneistä tavoitteista ja ristiriidoista ja siitä, miten niitä on käsitelty hankkeen etenemisen aikana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on hankkeen toimijaverkoston hahmottaminen, hankkeen syntyhistoria ja idean kehittyminen osaksi virallista kulttuuripolitiikkaa. Policy-analyysin keinoin tutkielma tarkastelee kulttuuriviennin kehittämisohjelman vireillepanoa,suunnittelua ja toteuttamista. John Kingdonin lukuisten virtausten malli (engl. mulptiple streams) toimii tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ja aineiston analyysi suoritetaan mallin viiden keskeisen elementin kautta. Aineisto analysoidaan (1) ongelmien virran, (2) politiikkavirran, (3) policy-virran, (4) policy-yrittäjien ja (5) policy-ikkunan kautta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiantuntijahaastatteluja, jotka toteutettiin teemahaastatteluina ministeriöiden virkamiesten ja taiteen tiedotuskeskusten toiminnanjohtajien keskuudessa. Aineisto muodostuu hankkeeseen liittyvistä asiakirjoista ja litteroiduista asiantuntijahaastatteluista. Asiantuntijoiden keskuudessa ajatus kulttuurivientihankkeesta kehittyi vähitellen. 1990-luvun lopulla yleistyi ajatus kulttuuriteollisuudesta ja 2000-luvun alussa kulttuuriteollisuus-termi vähitellen korvautui uusilla luovien alojen ja kulttuuriviennin käsitteillä. 2000-luvun alun yleinen globalisaatiokehitys ja vilkas julkisuudessa käyty keskustelu vaikuttivat omalta osaltaan kansalliseen ilmapiiriin ja puhe luovista aloista ja innovaatiopolitiikasta yleistyi nopeasti. Poliittisen ylärakenteen huomiota herättävinä tapauksina toimivat niin yksittäiset kulttuuritapahtumat kuin erilaiset taloudelliset indikaattorit ja vertailu muihin maihin. Hankkeen aseman vahvistui kevään 2007 vaalien jälkeen ja sen erillismaininta Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa kertoo hankkeen hyvästä arvosopivuudesta hallituksen ideologiaan. Hankkeen teknistä toteutettavuutta tukivat taiteen ja kulttuurin veikkausvoittovaroista myönnettävien määrärahojen myönteinen kasvu koko 2000-luvun ajan. Vaikka ministeriöiden välisten raja-aitojen katsottiin monilta osin alentuneen ja yhteistyön vahvistuneen, myös ministeriöiden välinen kilpailuasetelma tunnistettiin hankkeeseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä. Ministeriöiden näkemysten erilaisuus osoittaa, etteivät julkisen sektorin organisaatiot noudata yhteistä ideologiaa, vaan toimivat paljolti oman politiikkalohkonsa arvojen mukaan. Olemassa olevien apurahajärjestelmien ja tukimuotojen turvaaminen uusien hankkeiden rinnalla nousi selkeästi esiin kentän toimijoiden näkemyksissä. Kulttuuripolitiikan uudelleenkategorisointi sen perinteisestä sijainnista politiikan reunamilta osaksi ns. kovempia talouspoliittisia kysymyksiä on ollut keskeinen hankkeen pääsihteerien käyttämä strategia, jonka voidaan todeta monilta osin toteutuneen.

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.

The aim of this study is to form a picture of the current state and cultural politic state of the so-called Suomi-koulu institution. Suomi-koulu is a school that provides teaching in Finnish language and Finnish culture. The students of Suomi-koulu are children with a Finnish background but who are temporarily or permanently living outside of Finland. In the year 2015 there were more than 4, 000 students studying in these schools all over the world. The first chapters of this study focus on the history and current operation of Suomi-koulu as well as the partners of the Suomi-koulu. Further chapters discuss previous studies conducted on the subject and the related concept of cultural politics. Suomi-koulu is an interesting and multidimensional phenomenon that includes education, culture, internationalization and different areas of politics. The research for this thesis was carried out as a matter based qualitative analysis. Statistical data for the study was provided by the Suomi-Seura ry. The statistics included years from 2009 to 2015. The current state of Suomi-koulu was examined by studying this data. The study of the cultural politic state of the Suomi-koulu was carried out by studying two cultural politic documents Kulttuuripolitiikan strategia 2020 and Valtioneuvoston selonteko kulttuurin tulevaisuudesta, both issued by the Ministry of Education and Culture. The current state and cultural politic state of the Suomi-koulu can be described as good and stable. The number of the schools as well as the number of student have increased between the years 2009 and 2015. The cultural politic state can be argued by the two documents studied. Four repetative themes were found to support this view. The themes were identity, value of culture, culture heritage and export of culture. All these themes speak on behalf of the Suomi-koulu being important to the individual, to different communities and to the state of Finland. Many aspects such as long history, active support from the Ministry of Education and Culture, committed teachers and parents, increasing emigration from Finland and the overall appreciation for the Finnish culture have had an effect to the good present state of Suomi-koulu.

Käsittelen tässä tutkimuksessa 1970-80-lukujen vaihteen yhteisöteatteriliikettä Iso-Britanniassa. Keskityn kahteen, ainakin näennäisen, vastakkaiseen näkemykseen siitä, mitä yhteisöteatterin tulisi olla ja mikä on sen ja yhteisön rooli yhteiskunnassa ja kulttuurituotannossa. Konservatiivisempaa näkemystä teatterista ja sen roolista edustaa ohjaaja/käsikirjoittaja Ann Jellicoen (1927-2017) perustama Colway Theatre Trust (CTT). Kokeellisempaa linjaa teatterin tekemisessä taas edustaa Graham Woodruffin johtama Telford Community Arts (TCA). Millainen oli yhteisöteatteriryhmien johtajien ja yhteisön suhde. Millainen oli yhteisön rooli kulttuurin tuottajana? Miksi ja miten tietynlaiset yhteisöt saivat olla mukana kulttuurintuotannossa ja millaiset yksilöt hakeutuivat yhteisöteatteriyhteisöön ja miksi? Teatteriryhmien toimintaan vaikutti The Arts Council of Great Britain, joka jakoi valtion taidebudjetin apurahoina kulttuuritahoille. Arts Councilin päätökset ja Arts Counciliin vaikuttavat Thatverin hallituksen päätökset vaikuttivat siis suoraan myös yhteisöteatteriin rahoituksen muodossa. Erityisen tärkeää on siis myös se, miksi ja millaista yhteisöteatteria oli hyväksyttävää tuottaa valtion asettamien kulttuuripoliittisten linjausten mukaan. Yhteisöteatteriin liittyi paljon poliittista liikehdintää kyseisellä ajanjaksolla niin yhteisöteatterin tekijöiden, kuin taidehallinnon ja Margaret Thatcherin konservatiivihallituksenkin uusien taloudellisten linjausten puolelta. Lisäksi yhteisöteatteriliikkeen sisällä ja sen rahoittajatahojen välillä oli useita risteäviä näkemyksiä siitä, millaista yhteisöteatterin tulisi olla, jotta se palvelisi tavallista kansalaista jakautuneessa maassa. Yhteisöteatterin tekijät eivät arvostaneet thatcherilaista kulttuuripolitiikkaa, joka arvosti tuottavuutta ja menestyvyyttä. Kulttuuripolitiikkaa ei kuitenkaan suoraan uskallettu arvostella, vaan arvostelu kohdistui Arts Council of Great Britainiin, joka rahoitti toimintaa ensin suoraan, ja myöhemmin alueellisten taideneuvostojen kautta. Myös Arts Council kärsi vaihtelevasta kulttuuripolitiikasta, sillä sen rahoitusta leikattiin merkittävästi. Rahoitus vaikutti myös yhteisöteatterin sisältöön ja mahdollisuuksiin tuottaa sitä. Kulttuuripolitiikka keskittyi taiteen tuomiseen yhteisöihin valmiina tuotteena, josta nauttiakseen kansaa tuli valistaa. Yhteisöteatterintekijät haastoivat tämän ajatuksen ja pyrkivät tuottamaan teatteria yhdessä yhteisön kanssa niin, että se puhuttelisi jokaista koulutuksesta riippumatta. Yhteisöteatterin tekijät korostivat teatteriprosessia yhteisön ja yhteiskunnan muuttamisen välineenä. Kumpikaan ryhmä ei tavoitellut toimintaansa mukaan vähemmistöryhmiä ja työttömiä. TCA:n toiminnassa kuitenkin vähemmistöjen kokemukset korostuivat, sillä vähemmistöjen edustajat osallistuivat työpajoihin. CTT:n toiminta taas vahvisti olemassa olevia valtarakenteita, sillä se lähti rakentamaan toimintaansa valtaapitävien hahmojen kautta. Naisten rooli yhteiskunnassa ja historiassa korostui molempien ryhmien näytelmissä, sillä naiset osallistuivat työpajoihin enemmän kuin miehet. CTT:n näytelmät kertoivat yhteisön historiasta ja ne kirjoitettiin yhteistyössä yhteisön jäsenten kanssa. Näytelmät keskittyivät yhteisön juhlistamiseen ja pyrkivät epäpoliittisuuteen. TCA:n näytelmät taas luotiin alusta loppuun saakka työpajoissa, joissa yhteisön jäsenet keskustelivat ja kirjoittivat oman näytelmänsä. Näytelmät keskittyivät usein ajankohtaisiin, henkilökohtaisiin ongelmiin ja haasteisiin ja olivat vahvasti poliittisia.