Browsing by Subject "kuntoutuminen"

Tavoitteet. Aiemman tutkimuksen mukaan afasiasta kuntoutuminen painottuu sairastumista seuraavaan puolen vuoden jaksoon ja kuntoutumista ennustavat parhaiten aivoverenkiertohäiriöön liittyvät tekijät. Demografiset tekijät puolestaan eivät vaikuta toipumiseen merkittävästi. Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvailla ja vetää yhteen afasian ajallista kuntoutumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä viimeaikaisen tutkimuksen perusteella. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Keräsin tutkimusaineistoa kahdesta digitaalisesta tietokannasta, PubMedista ja Scopuksesta, ja täydensin hakua manuaalisella poiminnalla. Hakulausekkeessa käytin termejä aphasia, rehabilitation, language, year after stroke ja year poststroke. Lopulliseen tutkimusaineistooni valikoitui seitsemän artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmani tulokset osoittivat, että afasiasta kuntoutumisessa on ensimmäisen vuoden kuluessa runsaasti vaihtelua jopa niillä ihmisillä, jotka kärsivät vaikeista oireista. Osa vaihtelusta lienee aiheutunut tutkimusaineiston erilaisista arviointiajankohdista ja tutkittavista. Tulokset olivat kuitenkin melko yhdenmukaiset vallitsevan käsityksen kanssa, jonka mukaan kuntoutuminen painottuu sairastumista seuraavaan puolen vuoden jaksoon ja noin 40 prosenttia toipuu täysin. Parhaiten afasiasta kuntoutumista ennustivat tämänkin aineiston perusteella aivoverenkiertohäiriöön ja afasiaan liittyvät tekijät. Demografiset tekijät eivät vaikuttaneet merkittävästi toipumiseen. Puheterapian määrän ja intensiteetin sekä psykososiaalisten tekijöiden vaikutuksesta kuntoutumiseen tarvitaan lisää tutkimusta.

Background. Aphasia is a linguistic disorder that occurs after language acquisition and is most commonly caused by stroke. Research on novel word acquisition can contribute to the development of aphasia rehabilitation because it helps understand the relearning of words lost due to aphasia. Novel word acquisition has been researched mainly in chronic aphasia, in which learning is possible but shows large individual variation. There is initial evidence that novel word learning is also possible in non-chronic aphasia. Aims. The objective of this thesis is to study recovery and novel word learning in the subacute and chronic stages of aphasia. The thesis will also look into possible connections between learning in subacute aphasia and learning in chronic aphasia. These connections have not been previously explored. Methods. The multiple case study included four aphasic participants who were examined 0–3 months after stroke and again 12 months after stroke. The examination consisted of cognitive-linguistic background tests, questionnaires and a computer-based novel word learning task. In the latter, the participant was tasked with learning the associations between given pseudo-words and images through feedback and repetition. Research data was analyzed case by case. Results and conclusions. Recovery and novel word learning in subacute and chronic aphasia varied among the participants. In both stages, some participants learned new vocabulary and were able to transfer it into their long-term memory. The changes in novel word learning from subacute to chronic aphasia also varied among the subjects. These changes were not systematically connected with the severity of the participants’ aphasia, their baseline learning ability or an alleviation of cognitive-linguistic symptoms. Learning ability in subacute aphasia does therefore not always appear to predict learning ability in chronic aphasia, but novel word learning is possible in both subacute and chronic aphasia. Aphasia recovery shows considerable individual variation.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan nuorten ryhmämuotoiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneiden nuorten kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen toteutumisesta. Tutkimustehtävänä on kuvata millaista tukea nuoret kokevat saavansa kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoiminnasta sekä miten sosiaalinen kuntoutus toteutuu kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten kertomana. Nuorten itsensä antamat merkitykset omalle kuntoutumiselleen tuottavat tietoa sosiaalisesta kuntoutuksesta. Tutkielman teoreettis-käsitteellinen viitekehys kohdentuu syrjäytymisen ja sosiaalisen kuntoutuksen tarkasteluun. Moni-ilmeistä syrjäytymistä kuvataan ilmiönä ja käsitteenä sekä sen kirjavaa käyttöä tarkastellaan kritiikin ja vastapuheen näkökulmista. Syrjäytymisdiskurssissa huoli kohdentuu työttömiin nuoriin, joiden syrjäytymistä pyritään ehkäisemään erilaisin toimin. Syrjäytymisilmiön monipuolinen tarkastelu antaa näkökulmaa siihen, millaisessa toimintaympäristössä sosiaalista kuntoutusta toteutetaan. Tutkielman teoriaa kehystää 1.4.2015 uudistetun sosiaalihuoltolain sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä. Sosiaalisen kuntoutuksen kuvaaminen osana kuntoutusjärjestelmää ja työllisyydenhoitoa täsmentää sosiaalisen kuntoutuksen positiota. Kuntoutuksen kuvaaminen kokemuksena kiinnittää sosiaalisen kuntoutuksen yksilöön. Sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteena on kuntoutujan toimijuus, jota tarkastellaan Jyrki Jyrkämän kuuden toimijuuden modaliteetin kautta. Toimijuuden tukemisen tavoitteena on vahvistaa kuntoutujan toimintakykyä. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksan Helsingin työvoiman palvelukeskus Duurin 17–29 -vuotiaan asiakasnuoren teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat osallistuneet Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos toimintakeskuksessa toteutettaviin nuorten kuntouttavan työtoiminnan ryhmiin. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielma noudattaa sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofiaa, sillä niin syrjäytymisen ilmiö, sosiaalinen kuntoutus kuin sosiaalityökin konstruoituvat kielellisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulman valinnan perusteena on myös se, että yhtäältä kun syrjäytymisdiskurssi voi tuottaa syrjäytymistä, niin toisaalta kuntoutumispuhe voi tuottaa toimijuutta. Tutkielma kiinnittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Tutkielman tulokset jäsentyvät ensiksi aineistolähtöisesti ja toiseksi teoriaohjaavasti toimijuuden modaliteettien kautta. Kahden rinnakkaisen analyysin ja tulkinnan tuottamat tulokset tukevat toisiaan. Aineistolähtöisesti nuorten sosiaalinen kuntoutus koostuu mielekkyyden kokemuksesta, arvostavasta kohtaamisesta, vertaisista ja tuesta, toimintakyvyn vahvistumisesta sekä luottamuksellisesta tulevaisuusorientaatiosta, jota nuoret suunnittelevat epävarmuuden jännitteessä. Nuorten kuntouttava työtoiminta rakentuu näistä sosiaalisen kuntoutumisen elementeistä. Toisessa jäsennyksessä kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten toimijuus nousee esiin nuorten omana muutoshaluna, yhteiskunnallisena, kulttuurisena tai itsenäisenä täytymisenä, toimintakykyä vahvistavana kykenemisenä, sosiaalisen rohkaistumisen tuottamana osaamisena, uusia mahdollisuuksia avaavana voimisena sekä tulevaisuuteen luottamisena. Positiivinen toimijuus vahvistaa vähitellen nuorten toimintakykyä. Nuorten toiminnallisissa kuntouttavan työtoiminnan ryhmissä voidaan toteuttaa nuorten yhteiskunnallista toimijuutta vahvistavaa sosiaalista kuntoutusta. Tämä pro gradu -tutkielma on nuorten tuottama nuorten toimijuutta esiin nostava vastapuhe vallitsevalle ja hallitsevalle syrjäytymisdiskurssille.

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen korvaushoito on pitkä ja intensiivinen päihdehoidon muoto. Kuntoutuminen tapahtuu tyypillisesti vähitellen hoidon aikana. Korvaushoidolla on kaksinainen rooli toisaalta valvontaa ja kontrollia harjoittavana instituutiona, mutta toisaalta kuntoutumisympäristönä, jonka tulee tarjota yksilöille kuntoutumista edistävä ja toimijuutta vahvistava ilmapiiri. Tutkielmassa tarkasteltiin opioidikorvaushoidossa olevien pitkälle kuntoutuneiden henkilöiden kokemuksia hoidosta ja kuntoutumisesta. Tutkielmassa selvitettiin: 1) minkälaisena pitkälle kuntoutuminen aineiston valossa hahmottui ja merkityksellistyi, 2.) minkälainen oli kuntoutumiseen kytkeytyvä toimijuuden ajallinen prosessi, ja minkälaisia toimijuuden rajoitteita ja resursseja prosessiin liittyi. Tutkielman viitekehyksen muodostivat opioidikorvaushoitoa, huumeriippuvuudesta kuntoutumista ja toimijuutta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Tutkielman aineisto koostui 13 pitkälle kuntoutuneen opioidikorvaushoidossa olevan henkilön haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena analyysina teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Pitkälle kuntoutumisen arviointi ei ole yksiselitteistä. Sitä ei voida arvioida vain ulkoisten tekijöiden, kuten hoitoon sitoutumisen, hoidon keston, hoidon aikaisen oheiskäytön vähentymisen tai loppumisen tai yhteiskuntaan integroitumisen kautta. Kuntoutumisen kokemus on vahvasti subjektiivinen. Kuntoutuminen näyttäytyi haastateltavien kertomuksissa toimijuuden vahvistumisen prosessina, joka eteni huumeidenkäytön ajan kapeana hahmotettavasta toimijuudesta kohti nykyistä vahvistunutta toimijuutta. Riippuvuuden ajalle haastateltavat antoivat kuntoutumiskertomuksissaan kielteisiä merkityksiä, sillä riippuvuuden nähtiin kaventaneen resursseja elämän muilta aktiviteeteilta ja tuottaneen kielteisiä seurauksia elämän eri osa-alueille. Korvaushoitoon hakeutumista edelsi huumekuvioihin liittynyttä kyllästymistä, koettuja pohjakosketuksia ja käännekohtia sekä haaveita tyydyttävämmän elämän elämisestä. Alkuvaiheissa korvaushoito sitoi yksilöä vahvasti muun muassa päivittäisten lääkkeenhakujen vuoksi. Hoidollisen tuen merkitys korostui kuntoutumisen alkuvaiheissa niin lääkityksen kuin psykososiaalisen hoidon osalta. Toimijuuden rajoitteiksi hahmottuivat irrallisuuden, erillisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset, jotka aiheutuivat epäilyksen alaiseksi joutumisesta, epäoikeudenmukaisuuden ja leimatuksi tulemisen kokemuksista sekä muuta elämää liiallisesti rajoittaneista institutionaalisista kontrollitoimenpiteistä. Toimijuutta tukivat luottamuksen kokemukset, joita syntyi osallisuuden ja hoidolliseen päätöksentekoon mukaan pääsyn sekä yksilöä huomioivien kohtaamisten kautta. Kuntoutumisen edetessä hoidolliset sidokset kevenivät, hoidollisen tuen merkitys väheni ja koetut toimintamahdollisuudet laajenivat. Pitkälle edenneessä kuntoutumisessa tärkeänä koettiin siirtymä korvaushoitolääkkeen apteekkijakeluun, sillä apteekki ympäristönä tuki yksilön identiteetin laajentumista kuntoutujasta toimijaksi. Hoidollisten muutosten myötä elämän muiden sisältöjen yhteensovittaminen hoitoon helpottui. Toimijuuden vahvistumisen kannalta olennaista oli hoidollinen ympäristö, joka antoi tukea yksilön muutosprojektille, mutta myös toimintamahdollisuuksia tarjoava laajempi sosiaalinen ja yhteiskunnallinen konteksti. Vaikka yksilöt olivat yhä korvaushoitolääkityksen piirissä, he kokivat elävänsä tyydyttävää elämää.