Browsing by Subject "kutsumus"

Objectives. The purpose of the dissertation was to study the basic psychological needs and positive mental health of employees in a Finnish financial sector organization. The research task was to examine the current state of the basic psychological needs of the theory of authenticity, benevolence and self-determination among the employees of the target organization and their connection to the perceived positive mental health. The study examined the construction of a new model and its relationship to positive mental health using linear regression analysis. Methods. For the study, I constructed a research questionnaire utilizing several validated measures of positive mental health, authenticity, benevolence, and SDT theory’s basic psychological needs. The questionnaire was administered to the employees of the target group by e-mail. Participation was voluntary and 395 responses were received. Correlation, cluster analysis, and regression analysis were used to analyze the data. The study involved using linear regression analysis for modelling relations between basic psychological needs of self-determination theory across authenticity, benevolence and self-determination, and examining its relationship to positive mental health. Results and conclusions. Satisfaction with the basic psychological needs of the employees of the target organization was quite strong. On the other hand, the perceived positive mental health of the employees was somewhat lower than the average of the Finnish population in general. The study revealed that the basic psychological needs of self-determination theory, benevolence, and authenticity are associated with perceived positive mental health. The model called as a Calling and model of Calling obtained in the study explained a total of 49% of the variation in positive mental health. The results show that high satisfaction with the basic psychological needs of workers in the financial sector predicts a higher perceived positive mental health.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaisia ovat polut lähetystyöntekijäksi, ja miten kutsumus niissä ilmenee. Viime vuosien aikana suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, ja uusien lähetystyöntekijöiden rekrytoinnista on myös kannettu huolta. Tästä syystä on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia sitä, miten nykyiset lähetystyöntekijät ovat päätyneet lähtemään lähetystyöhön. Kutsumus puolestaan on viimeisen vuosikymmenen aikana noussut työelämän tutkimuksessa suosituksi tutkimusaiheeksi, mutta sen määritelmästä ei olla päästy yksimielisyyteen, ja lisäksi kutsumuksen muodostumisen prosessi on jäänyt vähälle huomiolle. Kutsumusajattelulla on kristilliset juuret, ja tänäkin päivänä lähetystyöhön liitetään vahvasti ajatus kutsumuksesta. Tästä syystä on mielenkiintoista tarkastella juuri lähetystyöntekijöiden kokemuksia kutsumuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka lähetettiin viiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön nykyisille sekä viiden vuoden sisällä kotimaahan palanneille lähetystyöntekijöille. Aineisto koostuu 36 kirjoitelmasta, ja se analysoitiin narratiivisella otteella aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Analyysin tuloksena lähetystyöntekijäksi vievistä poluista löytyi neljä vaihetta: ensimmäinen ajatus, kutsumuksen vahvistuminen ja lopullinen päätös, haasteet ja epäilyt sekä valmistautuminen ja työhön lähteminen. Lähetystyöntekijöiden kutsumus muodostui useimmiten pitkän ajan kuluessa, mutta ensimmäinen ajatus sijoittui useimmiten jo lapsuuteen tai nuoruuteen. Keskeisessä roolissa kutsumuksen muodostumisessa oli lähetysaiheiseen toimintaan osallistuminen sekä toisten ihmisten esimerkki ja rohkaisu. Lähetystyöntekijöiden kutsumuksesta analyysin tuloksena syntyi neljä kutsumuksen eri ulottuvuuksia kuvaavaa luokkaa: kutsumuksen lähde, kutsumuksen kohde, sisäinen kokemus kutsumuksesta sekä kutsumuksen universaalius. Näiden ulottuvuuksien kautta tarkasteltiin sitä, miten lähetystyöntekijät ymmärsivät kutsumuksen, sekä miten kirjoittajien omakohtaiset kutsumuksen kokemukset ilmenivät poluissa. Yleisimmin kirjoittajat ymmärsivät kutsumuksen Jumalalta tulevaksi kutsuksi johonkin tiettyyn tehtävään, ja poluissa kirjoittajien kutsumus ilmeni useimmiten juuri tähän Jumalan kutsuun ja tahtoon nojautumisena. Kutsumuksen kuvattiin myös ilmenevän muun muassa mielekkyyden kokemuksena, sisäisenä haluna, sitoutumisena sekä syvänä tietoisuutena siitä, että on itselle tarkoitetulla paikalla. Tämän tutkielman tulokset vahvistivat monia aiemmin lähetystyöhön hakeutumisesta ja kutsumuksen muodostumisesta saatuja tutkimustuloksia. Keskeisimpiä yhtymäkohtia olivat lyhytaikaisen lähetystyön merkitys, toisten ihmisten vaikutus sekä ylipäätään yhteys kutsumuksen alaan, tässä tapauksessa lähetystyöhön. Kirjoittajien kutsumuksen kokemukset sopivat hyvin tutkimuksissa paljon käytettyyn kutsumuksen kristillisestä taustasta kumpuavaan uusklassiseen määritelmään, jossa kutsumuksen katsotaan tulevan ihmisen ulkopuolelta ja kohdistuvan työhön, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa. Tuloksien perusteella seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tulisi panostaa erityisesti lasten ja nuorten lähetyskasvatukseen. Erityisen tärkeä rooli on myös nykyisillä lähetystyöntekijöillä, ja heidän tulisi jatkossakin vierailla eri ikäisille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa työstään. Lähetystyöstä puhuttaessa olisi myös tärkeää tuoda esiin, ettei lähetystyöhön lähteminen vaadi yliluonnollista kutsumuskokemusta. Lähetysjärjestöjen on myös tärkeää edelleen tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia lähteä lyhytaikaiseen lähetystyöhön.

Tutkielmani tutkimuskysymykseni on, onko papin velvollisuus vapaapäivänäkin kuunnella ihmistä, joka papin vapaa-ajalla törmää pappiin sattumalta esimerkiksi kaupassa, ja haluaisi jutella papille luottamuksellisesti sillä hetkellä, koska tietää tämän olevan pappi. Jos on, missä määrin. Tavoitteenani on pappien tukeminen oman pappisidentiteetin löytämisessä tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuksia sille, miten vapaa-ajalla toimia, kun joku ihminen tunnistaa papiksi ja haluaa jutella luottamuksellisesti. Kirjoitan tutkielmassani tähän liittyen kutsumuksesta, sielunhoidosta ja rajaamisen tärkeydestä. Rajaan tutkimukseni koskemaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeja, jotka ovat myös papin virassa (eli työskentelevät jossain seurakunnassa jossain seurakunnan papin virassa). Tein tutkielmassani laadullista tutkimusta, ja keräsin tutkimusaineistoni haastattelemalla teemahaastatteluina kahdeksaa papin virassa toimivaa henkilöä eri seurakunnista. Nauhoitin tekemäni haastattelut, litteroin ne ja tämän jälkeen laitoin haastattelujen tulokset keskustelemaan aiemman tutkimuksen ja muun kirjallisuuden kanssa. Käytin haastattelujen analysoinnissa aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastattelujen tuloksista ilmeni yleinen ajatus siitä, että pappi on aina pappi, ja se tuo mukanaan tiettyjä velvollisuuksia, mutta tämä ei tarkoita, että papin pitäisi aina olla käytettävissä. Jokaisen papin pitää löytää omat tapansa rajata sitä, miten paljon on muiden ihmisten käytettävissä vapaa-ajallaan. On kuitenkin tärkeä ilmaista asiallisesti, jos ei juuri heti pysty käymään sielunhoidollista keskustelua ihmisen kanssa. Tutkimukseni tulosten mukaan papin velvollisuus on ainakin jossain määrin vapaapäivänäkin kohdattava ihminen, joka toivoo luottamuksellista keskustelua, mutta pappi voi itse päättää, missä määrin, kunhan on ystävällinen ja kohtelias. Pappi on aina pappi, mutta myös kokonaisvaltainen ihminen, joka tarvitsee myös vapaa-aikaa ja lepoa, jotta voisi hyvin ja jaksaisi auttaa ihmisiä.