Browsing by Subject "kuuluminen"

Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana merkittävästi, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Kokeilun ja käytön yleistyminen koskee erityisesti kannabista ja sen kokeilua. Suurella osalla kannabiskokeilut jäävät muutamaan käyttökertaan. Mutta myös muiden huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa. Käytön lisääntyminen on näkynyt käytöstä johtuvien haittojen kasvuna. Viime vuosina huumesairaudet ja nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet. Myös huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten päihdeongelman tarkasteluun sosiaalisten suhteiden, erityisesti lähi- ja vertaissuhteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, motivoida päihdemaailmasta irtautumista sekä edistää toipumista. Tutkimustehtävää lähestytään kysymällä, millä tavoin sosiaaliset suhteet vaikuttuvat päihteiden ongelmakäyttöön. Pääkysymyksen lisäksi kysytään, millaisia sosiaaliset suhteet ovat eri elämänvaiheissa olleet, ja mitä päihteiden ongelmakäyttöön kytkeytyviä ilmiöitä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista löytyy. Tutkimusteemoja tarkastellaan kuulumisen ja yhteisöllisyyden viitekehyksissä. Tutkielman aineistona on haastatteluaineisto, joka koostuu kuuden päihdeongelmasta toipuvan nuoren haastattelusta. Narratiiviset menetelmät muodostavat tutkielman metodologisen perustan. Narratiivisille menetelmille tyypilliseen tapaan, tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ilmiötä haastateltavien biografioihin sidottuina. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kiusatuksi tuleminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat yhteydessä päihdeongelman kehittymiseen. Vertaisyhteisölliset kiinnikkeet olivat kiusatuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunteen vuoksi ohuet. Syntyi kuulumisen vajeita, joihin vertaisyhteisöllisyyden ulkopuoliset päihdealakulttuurit tarjosivat vastakaikua. Uuden sosiaalisen maailman löytymisestä seurannut voimakas yhteisöllisyyden tunne oli merkittävä syvemmälle päihdemaailman sysännyt tekijä. Päihdeongelman kehittyessä ja ongelmien syvetessä päihdealakulttuurit alkoivat erkaantua toisistaan. Päihdemaailmaa ja sen vuorovaikutussuhteita leimasi kavaluus, petollisuus, väkivalta ja yhteisöllisen liiman vähyys. Perhesuhteiden lisäksi edellä mainitut tekijät olivat merkittäviä päihdemaailmasta irtautumista motivoivia syitä. Tulosten perusteella päihdemaailmasta irtautumisen jälkeen toipuva saa merkittävää apua ja tukea vertaistukiyhteisöllisyydestä ja lähisuhteista uuden elämänvaiheen vakiinnuttamisessa. Elämän uudelleen rakentumisen tukena tavanomaiset sosiaaliset suhteet ovat hyvin merkityksellisiä. Monesti puhutaan päihteiden käytön alkamisen yhteydessä vääränlaiseen kaveriporukkaan ajautumisesta. Tulosten perusteella väitän, että pohjimmiltaan epämääräisiin porukoihin ajautumisessa on kyse kuulumisen tarpeiden täyttämisestä ja positiivisen minäkuvan rakentumisesta. Kyse on myös siitä, että näihin porukoihin ajautuvien tavanomaiset menestymisen mahdollisuudet ovat eri syistä johtuen heikot.

Tutkielma käsittelee kotipaikkaan kuulumisen kokemuksia Kaakkois-Lontoon Peckhamissa. Tarkastelen aineistoni kautta mikä synnyttää paikkaan kuulumista, millaisia käytänteitä siihen liittyy ja millaisia vaikutuksia se saa aikaan kaupunkitilassa. Tutkimusalueeni Peckham on monikulttuurinen, tiiviisti asuttu ja nopeasti gentrifioituva alue noin kuuden kilometrin päässä Lontoon keskustasta. Analyysi perustuu kahdentoista paikallisen asukkaan haastatteluihin, jotka toteutin itse Peckhamissa helmi- ja maaliskuussa 2017. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu pääpiirteissään, paitsi yksi haastattelu joka käytiin sähköpostitse. Haastateltaviksi tavoiteltiin Peckhamissa pitkään asuneita henkilöitä. Viisi heistä oli haastatteluhetkellä asunut alueella noin viisi vuotta ja loput seitsemän useita vuosikymmeniä. Haastatteluissa pyrin selvittämään miten asukkaat käsittävät oman kotipaikkansa ja kokevatko he kuulumisen tunteita. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja: jokaisessa haastattelussa keskityttiin ennalta määriteltyihin teemoihin, kuten arkielämä, sosiaaliset suhteet, paikkaan kuuluminen sekä paikan muutos, mutta tarkat kysymykset ja niiden esittämisjärjestys vaihtelivat tilanteittain. Tutkielma on alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteinen. Tutkimuksen kohteena ovat kokemukset, ja metodisesti tutkielma liittyy hermeneuttiseen kokemuksen tutkimukseen sekä aineiston puheesta nousevien diskurssien erittelyyn ja kontekstualisointiin. Kokemuksen määrittelyssä nojaan niinikään hermeneutiikan tapaan määritellä kokemus diskursiivisena ja valmiiksi merkityksellistyneenä. Käsittelytapa on vahvasti käsitteellinen ja tulkitseva. Teoreettinen pohja yhdistää tutkimusta monilta aloilta kuten sosiologiasta ja kulttuuri-, ihmis- ja humanistisesta maantieteestä. Aineistossa keskiöön nousevat arkiset toimet ja rutiinit sekä merkitykset, joita ihmiset niille antavat. Tutkielma liittyykin kiinteästi arkielämän tutkimukseen. Tutkielma näyttää, että paikkaan kuuluminen on monitahoinen ja muuttuva ilmiö, johon liittyy olennaisesti tuttuuden kokemus. Tuttuus liittyy niin materiaaliseen paikkaan kuin sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Arkiset rutiinit ja askareet muodostavat paikkakokemuksen ytimen. Niin ikään tutut sosiaalisen kanssakäymisen muodot ja erilaiset paikalliset sosiaaliset suhteet sekä koettu yhteisöllisyys vaikuttavat kuulumiseen moni tavoin. Tutkielmalle luo lisäksi yhden kontekstin paikan muutos eli Peckhamin läpikäymä gentrifikaatioprosessi, joka saa paikan kiistellyt merkitykset erityisellä tavalla näkyväksi. Pohjimmiltaan tutkielma tarkastelee kuinka erilaiset valtarakenteet vaikuttavat paikan kokemiseen, ja miten valta vaikuttaa ja tuottuu arkielämän sosiaalisissa suhteissa ja käytänteissä. Erityisesti luokan ja etnisyyden merkitys kuulumiselle nousee tärkeäksi.

Tässä tutkielmassa selvitetään, mistä kaskislaisuus koostuu paikallisten teollisuustyöntekijöiden kokemusten mukaan sekä miten he kokevat Kaskisten kaupungin muuttuneen ja millaisena he näkevät oman tulevaisuutensa teollisuudessa Kaskisissa. Kaskisissa suljettiin vuonna 2009 noin kolmesataa henkeä työllistänyt Metsä-Botnian selluloosatehdas. Tehtaan sulkeminen alle kahdentuhannen asukkaan teollisuuskaupungissa on aiheuttanut suuria muutoksia muun muassa elinkeinorakenteellisesti. Maailmanlaajuisen metsäteollisuuden murroksen myötä tehtaita sijoitetaan halvempien kustannusten maihin ja vanhat tehtaat länsimaissa suljetaan, mikä aiheuttaa teollisuuden purkautumista. Teollisuudesta eläneet kaupungit kohtaavat tämän myötä monia haasteita ja paikallisten teollisuustyöntekijöiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen sekä rakennettava paikkaan kuulumistaan uudelleen. Tällaisen muutoksen vuoksi kaskislaisten teollisuustyöntekijöiden kokemusten tutkiminen on arvokasta. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä Kaskisissa asuvaa teollisuustyöntekijää. Yksilöhaastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja litteroitu laadullinen haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä metodina käyttäen. Teollisuustyöntekijät kokevat kaskislaisuuden vahvasti Metsä-Botnian tehtaan kautta. Se on aiheuttanut kaupungin suurimmat muutokset, jotka tällä hetkellä ilmenevät Kaskisten kuntapoliittisina haasteina. Asuinpaikka koetaan silti hyväksi paikaksi elää ja kuuluminen sinne on vahvaa. Kaskislaisuus on rauhallisuuden ja merellisen ympäristön arvostamista sekä erilaisten ihmisten ja kaupungin väestön ikääntymisen hyväksymistä. Haastateltavia ei haittaa palveluiden puute ja tilanne omalla työpaikalla Metsä Boardin tehtaalla näyttää hyvältä. Teollisuustyöntekijät eivät kuitenkaan uskalla ennustaa tehtaan tilannetta tätä päivää pidemmälle, koska alan heilahtelut yllättivät jo Metsä-Botnian kohdalla. Metsä Boardin tehtaan ja Kaskisten kaupungin tulevaisuuden katsotaankin olevan vaakalaudalla ilman uusia teollisia investointeja tai alueen kehitystä. Teollisuustekijöiden luoman kuvan mukaan Kaskinen näyttäytyy kaupunkina, jonka historia, kehitys, muuttoliike ja elinkeinorakenne kulminoituvat vahvasti Metsä-Botnian tehtaaseen. Näille ihmisille Kaskista ei olisi ilman Metsä-Botniaa. Tehtaan lähdön aiheuttamien haasteiden myötä hiljainen pikkukaupunki on alkanut tuntua asukkaistaankin jo kuolevalta, eikä ratkaisuja muuttuneeseen tilanteeseen ole löytynyt. Haasteista huolimatta Kaskinen on kuitenkin vielä elossa teollisuustyöntekijöiden tarinoissa. Paikka on heille merkityksellinen, rauhallinen kotikaupunki, johon kiinnittää työ ja koko mennyt elämä. Epäluottamusta omaan tulevaisuuteen tuo kuitenkin metsäteollisen alan epävarmuus. Menneisyyden kokemus Metsä-Botnian lähdöstä luo varjon, jonka alta tulevaisuuteen ei uskalleta katsoa luottavaisesti, vaikka omalla työpaikalla menee hyvin. Teollisuustyöntekijät eivät siis kaipaisi Kaskisten rauhaan juuri muuta, kuin uusia teollisia toimijoita tai investointeja, jotka takaisivat niin tehtaan kuin kaupunginkin elinvoimaisen tulevaisuuden.

Suomen väestön ja suurten ikäluokkien ikääntyessä myös muistisairaiden ihmisten lukumäärä ja osuus väestöstä kasvaa. Muistisairautta on tutkittu paljon lääke- ja hoitotieteissä, mutta sen sosiaalitieteellinen tai sosiaaligerontologinen teoretisointi on jäänyt vähemmälle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on täydentää sosiaalitieteellistä muistisairaustutkimusta tarkastelemalla muistisairauden maailmaa ja muistisairaiden ihmisten elämää muistakin kuin sairauden ja hoivan näkökulmista. Tämä vaatii teoreettisilta lähtökohdiltaan avointa ja käsitteellistävää tutkimusotetta. Näistä lähtökohdista kiteytettynä tämän tutkimuksen tehtävänä on muodostaa aineistolähtöinen abstraktin tason malli siitä, miten muodostuu muistisairauden sosiaalinen. Tutkimus nojautuu toimijaverkkoteoriaan ja ajatukseen sosiaalisen moniaineksisuudesta. Menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä ja käsitteellisen tason tietoa tuottavaa grounded theorya, joka sopii lähtökohdiltaan avoimiin tutkimuskysymyksiin ja alueille, joiden teoretisointi on niukkaa. Aineisto poimittiin kaunokirjallisista teoksista, joissa muistisairaus on mukana pääteemana tai sivuosassa. Tutkimuksen tuloksena on aineistolähtöinen abstraktin tason malli, joka on nimetty kelpoisten kokoonpanojen teoriaksi. Teoria selittää käsitteidensä avulla, miten muistisairauden sosiaalinen tapahtuu. Teorian mukaan sosiaalinen näyttäytyy kokoonpanoissa ja kokoonpanojen muutoksissa. Kokoonpanot muodostuvat kolmesta jäsenestä: muistisairaasta, läheisestä ja osallisesta. Kokoonpanon jäsenet muodostavat toisiinsa suhteita, joiden määrä vaihtelee ja joita voi olla samanaikaisestikin useita erilaisia. Suhteiden ominaisuuksia ovat suuntautuminen, intensiteetti ja affektiivisuus. Suhteiden luonne muuttuu kun niihin liittyy tai niistä poistuu oheisia. Kokoonpanon jäsenten ominaisuuksia ovat minuus, kuuluminen ja kelpoisuus. Minuus on kuulumista erilaisiin kokoonpanoihin ja kelpoisuutta näissä kokoonpanoissa. Kokoonpanon jäsenet osoittavat kuulumistaan ja kelpoisuuttaan. Jäsenet tuottavat näitä ominaisuuksia suhteiden välityksellä kokoonpanon muille jäsenille. Näin ollen kokoonpanon suhteita voi tarkastella kuulumis- ja kelpoisuussuhteina ja tätä kautta minuuteen vaikuttavina suhteina. Kuuluminen jakautuu minän kuulumisen ja minulle kuulumisen suhteisiin. Kelpoisuus koostuu kelpoisuudesta jäsenelle itselleen, kelpoisuudesta muille kokoonpanon jäsenille ja kelpoisuudesta kokoonpanossaan. Kokoonpanon sisältämät suhteet vaikuttavat kokoonpanon kelpoisuuteen, joten kelpoisuus on myös kokoonpanon ominaisuus. Hahmottamis- ja kontrollisuhteet tukevat kuulumisen ja kelpoisuuden suhteita. Näiden suhteiden yhdistelmä tuottaa koosteisuuden, joka on kokoonpanon ominaisuus ja vaikuttaa kokoonpanon kelpoisuuteen. Orientoituminen ja organisointi ovat suhteiden muodostamisen tapoja. Orientoituminen liittyy kuulumisen ja hahmottamisen suhteisiin siinä, missä organisointi on ensisijaisesti kelpoisuus- ja kontrollisuhteiden muodostamisen tapa. Kelpoisten kokoonpanojen teoria kuuluu sosiaalisen elämän suhteisuutta ja moniaineksisuutta painottaviin lähestymistapoihin. Se lisää ymmärrystä muistisairauden sosiaalisesta ja sosiomateriaalisuudesta ja kytkeytyy tutkimuksen kirjallisuuskatsauksensa kautta yhteiskunta- ja ihmistieteiden teorioihin. Kelpoisten kokoonpanojen teoria on tarkoitettu muistisairaan ihmisen elämän ja toiminnan ymmärtämisen apuvälineeksi. Teoria tuo esiin esimerkiksi sen, että suhteisiin vaikuttamisella näyttää olevan suotuisammat seuraukset verrattuna suoraan muistisairaaseen ihmiseen tai hänen toiminnan kohteeseensa suuntautuviin toimenpiteisiin. Tämä on merkittävä havainto muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnin ja toimijuuden tukemisen kannalta. Teoriaa voi muokata soveltuvaksi myös muille elämän alueille ja yhdessä kirjallisuuskatsauksensa kanssa se tarjoaa ideoita uusien tutkimusten lähtökohdiksi. Tässä tutkimuksessa on kartoitettu sosiaaligerontologian katvealuetta – muistisairauden sosiaalista – rajautumatta ainoastaan ihmistoimijoiden välisiin suhteisiin. Tämä lähestymistapa auttaa havaitsemaan ihmisten toimintakentät laajemmassa mittakaavassa ja useampien ulottuvuuksien kautta. Sosiaalisen toiminnan ymmärtäminen ihmistoimintaa laajempana ilmiönä avaa uusia näkökulmia myös ihmisten välisten suhteiden tarkasteluun, jolloin ihmiskeskeisestä näkökulmasta luopuminen voi tuottaa inhimillisemmän ja ihmislähtöisemmän näkökulman.

The aim of this Master´s thesis was to study children’s experiences in social participation in day care centers. Children’s participation has long been discussed and researched in early childhood education. However, there are differences in how children’s participation is seen and promoted. Participation can be seen as some separate special tasks implemented at certain times. Social participation gives an opportunity to study participation as a way for a child to be encountered and to be part of his or her own community. This study follows the principles of qualitative research and is made by using child-perspective methods. The 5-year-old children were interviewed by the researcher and their stories are the basis of this study. The children had taken pictures of their days in the day care center and these pictures were shown to them during the interviews to help them talk about the events. The material was analyzed by interpreting the stories themselves and by using narrative analysis. Based on the children’s stories the experience of social participation does not require complicated things that are hard to implement. Children feel that they belong to a group through playing and interacting with friends. The stories showed that some children need adults’ support when interacting with their peers, although those children are not always able to express their need. As a conclusion it can be stated that social participation requires a child-friendly environment where the early childhood educators respond to children’s initiatives, support peer interaction and promote children’s individual abilities to belong to their community.

The cultural identity and social relationships of a Third Culture Kid (TCK) has been researched in the recent decade. However, it is relevant to study more about the extraordinary experience of TCKs from their own point of view, which is the aim of this study. TCKs’ perceptions of their identity, identification and their becoming interculturally competent through their experiences deserve its own study. The aim of this study is to view how TCKs identify themselves when they return back home to Finland and to the Finnish culture after spending many years abroad or being brought up in a multicultural family in Finland. In addition, it is important to view how they percept their multicultural background and their international experiences and how they describe their sense of belonging and otherness as well as their intercultural growth. Phenomenography was used as the research strategy in this case study of four adult TCKs. The adult TCKs were interviewed and asked to write an autobiography discussing their feelings and experiences as a multicultural person with an international life experience. The data was first analysed with qualitative content analysis and then with phenomenographic analysis to create descriptive categories common to phenomenography. The adult TCKs have experienced difficulties with identification as it is complex and multidimensional. Identity and identification are involved with the senses of belonging and otherness. In this study cultural and social identity are tangled together in the narratives of the adult TCKs. The participants haven’t felt being attached to just one identity, a community or a group. Instead they described various senses of belonging and otherness. This study shows how these various feelings reflect how identity and identification are strongly attached to the context. The participants discuss their intercultural competence through their attitudes, cultural knowledge and social skills. The adult TCKs consider that they have learned from their cultural encounters. Through their experiences they have collected knowledge and skills to understand and respect people from different origins. Their own multicultural backgrounds have led them to examine their thoughts and attitudes and thus to develop their intercultural competence.

Tässä tutkielmassa käsitellään muxejen sosiaalista sijaintia sukulaisuuden sekä kuulumisen teemojen kautta. Muxet ovat alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Zapoteekinkielisellä muxe-sanalla viitataan cis- ja trans- sukupuolisiin miespuolisiin henkilöihin, joiden seksuaalinen kiinnostus kohdistuu pääosin miehiin. Muxet voidaan jakaa karkeasti muxe hombreihin (mies-muxe) sekä muxe mujereihin tai muxe vestidoihin (nais-muxe tai naiseksi pukeutunut muxe). Tässä tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan ensisijaisesti muxe hombreja. Sosiaalisella sijainnilla viitataan tässä tutkielmassa yksilön sijaintiin sosiaalisesti tuotettujen yhteiskunnan kategorioiden valtasuhteiden verkostossa. Tutkielma korostaa intersektionaalista näkökulmaa sosiaaliseen sijaintiin, joka korostaa sukupuolen lisäksi muidenkin sosiaalisten kategorioiden kuten luokan, etnisyyden ja iän vaikutusta yksilön sosiaalisen sijainnin muodostumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalista sijaintia sukulaisuuden ja perheen kautta sekä modernin ja perinteisen sekä paikallisen ja globaalin risteyskohdassa. Tämä tutkielma perustuu Meksikossa Isthmus de Tehuantepecin eli ’El Istmon’ alueella keväällä 2018 tehtyyn noin kolmen kuukauden mittaiseen etnografiseen kenttätyöhön, joka koostuu haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista 21:n osanottajan kanssa. Kenttätyön keskeisimpänä metodina toimi monipaikkainen etnografia. Aineisto käsittää 13 nauhoitettua puolistrukturoitua haastattelua, kahdeksan avoimempaa haastattelun kaltaista keskustelua sekä useita vapaampia keskusteluja. Haastattelujen lisäksi aineisto sisältää runsaasti osallistuvaa havainnointia tapaamisissa ja tapahtumissa. Aineiston analyysissä käytettiin ankkuroitua teoriaa, eli kerätyn aineiston pohjalta valittiin analyysivaiheessa tutkielman lopullinen teoreettinen viitekehys. Muxejen sukulaisuutta ja relationaalisuutta tarkastellaan tutkielmassa huolenpidon, vanhempien roolin sekä queer-sukulaisuuden teemojen kautta. Sukulaisuuden ja relationaalisuuden tarkastelun kautta valotetaan niitä dynamiikoita, joilla muxet liittävät itsensä osaksi perhettä ja yhteisöä sekä kuinka perhe ja yhteisö muovaavat muxejen sosiaalista sijaintia. Tutkielmassa tarkastellaan kuulumisen kokemusta sukulaisuuden ja perheen kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sukulaisuuden ristiriitaisuuksia sekä konfliktien aiheuttamaa ei-kuulumista ja perheestä etääntymistä, jotka ovat tyypillisiä queer-sukulaisuuden tutkimuksessa. Kuulumista ja sosiaalista sijaintia käsitellään tutkielmassa modernin ja traditionaalisen sekä paikallisen ja globaalin risteyskohdassa. Lisäksi sosiaalista sijaintia tarkastellaan liittyen muihin sosiaalisiin kategorioihin, kuten sosio-ekonomiseen luokkaan, zapoteekkiuteen, ikään ja perheeseen. Analyysin keskiössä on intersektionaalinen näkökulma, joka korostaa erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen kategorioiden päällekkäisyyttä ja monitahoisuutta sekä monimutkaista vaikutusta toisiinsa. Tutkielmassa käsitellään myös muuttuvan, urbanisoituvan sekä globalisoituvan maailman dynamiikkoja suhteessa muxeihin ja kuulumisen kokemukseen liittyen. Tutkielma pyrkii vastaamaan aukkoon muxejen tutkimuskentässä keskittyen etenkin harvemmin tarkasteltujen muxe hombrejen kokemuksiin kuulumisesta. Lisäksi intersektionaalinen näkökulma laajentaa keskustelua koskemaan myös muita teemoja kuin sukupuolta ja seksuaalisuutta. Tutkielma osallistuu antropologiseen keskusteluun queer-sukulaisuudesta ja sukulaisuuden ja perheen ’valinnan’ mahdollisuuden kritiikkiin tuomalla esiin muxejen näkökulman, jossa sukulaisuuden valinta ei oikeastaan tule kyseeseen, vaan kytkeytyy pikemmin kuulumisen ja ei-kuulumisen jatkumoon.

Tämä tutkielma käsittelee kodin kokemuksia ja kuulumisen tunteen muodostumista Suomenlinnan historiallisessa merilinnoituksessa, joka on sekä suojeltu maailmanperintökohde että Helsingin merellinen kaupunginosa. Tutkielma nojaa vahvasti arjen elämän tutkimukseen. Tarkastelen aineistoni kautta, kuinka paikkaan kuulumista ja paikkaan kiinnittyviä valtarakenteita eletään ja uusinnetaan arkisissa käytänteissä ja sosiaalisissa kohtaamisissa. Suomenlinnan merilinnoitus valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se mahdollistaa kodin kokemusten ja asukkaiden ja tilan vuorovaikutuksen monipuolisen tarkastelun sekä urbaanissa kaupunkitilassa, suojellussa maailmanperintökohteessa että turistikohteessa. Tutkielman aineisto koostuu etnografisesta materiaalista, johon kuuluu haastatteluja, valokuvia ja Suomenlinnassa tehtyjen havainnointikierrosten tuottamia muistiinpanoja. Yhdeksän Suomenlinnan asukkaan haastattelut ja haastattelujen yhteydessä otetut valokuvat muodostavat aineiston keskeisimmän osan. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutin kävelyinä Suomenlinnassa. Kävelyhaastattelu on etnografinen tutkimusmenetelmä, joka tarjoaa monia etuja, kun halutaan tutkia paikkaan liittyviä kokemuksia ja paikan roolia eletyssä arjessa. Haastatteluissa pyrin selvittämään paikkasuhteen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä ja kotiin liitettyjä merkityksiä arkisten reittien ja rutiinien sekä asukkaiden kokemuksissa merkityksellisten paikkojen kautta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kodin ja kuulumisen tunteen käsitteet, joita tarkastelen alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillisesti poikkitieteellisesti. Tutkielmassa pyrin tuottamaan tietoa Suomenlinnan asukkaiden kuulumisen tunteen, kodin merkitysten ja paikkasuhteen muodostumisesta jokapäiväisessä elämässä. Tutkin, miten erilaiset tilat ja käyttäjäryhmät vaikuttavat oman tilan kokemiseen ja millaisia rajaamisen prosesseja tapahtuu yksityisen ja julkisen tilan raja-alueilla. Tutkielma osoittaa, että paikkaan kuuluminen on monimutkainen tilallinen prosessi, joka rakentuu sosiaalisissa ja kulttuurisissa merkityksenannoissa, erilaisista rajanvedon prosesseissa ja ajallisissa suhteissa. Tutkielmassa nousee esiin, miten monimutkainen ja monista elementeistä muodostuva kokonaisuus kodin ja kuulumisen tunne on. Aineiston valossa koti voi olla epämääräisesti rakentuva ja ajallisesti elävä asia, joka laajentuu fyysisen asunnon rajojen ulkopuolelle asukkaiden toimintaympäristöön, joka rakentuu sosiaalisissa suhteissa ja arkisissa käytänteissä ja kulkureiteissä. Informanttien arkiset tavat olla yhteydessä fyysiseen ympäristöönsä edistävät kuulumisen tunteen syntymistä ja vaikuttavat ympäröivän tilan kokemiseen. Tutkielma osoittaa myös etnografisen kävelyhaastattelun edut paikkaan liittyvien kokemusten ja jokapäiväisen elämän tarkastelussa suhteessa perinteiseen istumahaastatteluun.

Globalisaatio on lisännyt kulttuurienvälisiä kohtaamisia: ihmiset liikkuvat enemmän ja media ulottuu aina vain laajemmalle. Tämä globaali kehitys on myös laajentanut mahdollisuuksia kielten oppimiseen. Ilmiönä polyglottius on voimistunut erityisesti internetissä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten nykyajan polyglotit neuvottelevat ja muovaavat identiteettejään erilaisissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa oppiessaan, käyttäessään ja harrastaessaan kieliä. Tavoitteena on ymmärtää, miten kiintymyssuhteet kieliin kietoutuvat polyglottien identiteetteihin. Keskeisenä teemana ovatkin polyglottien kielille antamat merkitykset sekä niiden kytkökset laajempiin sosiokulttuurisiin (valta)rakenteisiin. Tutkielmassa avataan polyglottien tunnetta kodista ja kuulumisesta johonkin globaalistuvassa maailmassa samoin kuin kielitaidon, -siteiden ja -tietoisuuden merkitystä näissä transnationaalisissa ja kulttuurienvälisissä kokemuksissa. Tutkielman aineisto koostuu 98 kyselyvastauksesta, jotka on kerätty kahdesta kirjoittajan laatimasta, Facebookin seitsemään polyglottiaiheiseen ryhmään lähettämästä kyselystä. Aineistoa eritellään ja merkityksellistetään temaattisen sisällönanalyysin keinoin sekä tulkitaan kulttuurintutkimukselle ominaisella monitieteellisellä otteella. Polyglotti-ilmiötä ja siihen liittyviä diskursseja käsitteellistetään ja kontekstualisoidaan. Tällainen kontekstualisoiva lähestymistapa mahdollistaa myös itse kieliin liittyvien asenteiden ja ideologioiden avaamisen. Polyglottius harrastuksena ja elämäntapana on saanut vauhtia erityisesti internetistä. Se perustuu kielten intohimoiseen ja omaehtoiseen oppimiseen ja yhdistää kulttuuritaustoiltaan erilaisia ihmisiä ympäri maailman. Polyglottien siteet niin ensimmäiseen kuin myöhemmin opittuihin kieliin ovat tunnelataukseltaan vaihtelevia ja moniulotteisia, jälkimmäiset usein äidinkieltä jännittävämpiä. Vaikka polyglottien kieli- ja kansallisuustausta, asuinpaikka sekä sosioekonominen asema vaihtelevat, heidän kielellisissä sitoumuksissaan ja tottumuksissaan on samanlaisia vuorovaikutuksellisia, performatiivisia ja narratiivisia piirteitä. Juuri identiteettinarratiivit tekevät kielellisistä kehityskuluista merkityksellisiä ja johdonmukaisia elämäntarinoita, joita polyglotit voivat halutessaan muotoilla uudelleen. Kielelliset investoinnit voivatkin tarjota polygloteille tuoreita ja usein mieluisampia identiteettivaihtoehtoja. Yksi tällainen on jo nimitys ”polyglotti”, joka herättää arvostusta ja erottaa heidät muista. Kiinnostus kieliin ja niiden osaaminen ylittävät kulttuurisia ja kansallisia rajoja, mikä heijastuu useiden polyglottien moninaisiin ja osin ristiriitaisiin kuulumisen tunteisiin verkottuneessa maailmassa. Useimmiten he kaipaavat ja pyrkivät poikkikielelliseen vuorovaikutukseen kansainvälisesti, paikallisesti tai virtuaalisesti. Kielitaito ja -siteet avartavat ja vahvistavat polyglottien globaalia tietoisuutta, joka on kasvualusta maailmankansalaisuudelle ja kulttuurienväliselle neuvottelulle.

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomessa asuvat ruotsalaiset eri elämänalueille nivoutuvien suhteiden ja kulttuuriset ja maantieteelliset rajat ylittävien siteiden avulla kytkeytyvät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Siinä kartoitetaan yksilöiden liittymistä symbolisin, sosiaalisin ja transnationaalisin sitein heille arjessa tärkeisiin ihmisiin, yhteisöihin ja paikkoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruotsalaiset, konkreettisten käytänteiden ja vuorovaikutuksen kautta, pyrkivät kuulumaan ja jäsentävät oman paikan löytämistä Suomessa. Tutkimus osallistuu näin ollen sosiologiseen keskusteluun sosiaalisten siteiden, kuulumisen ja identiteetin rajapinnassa. Suomessa asuu vuonna 2014 noin 8400 Ruotsin kansalaista ja he muodostavat Suomen kolmanneksi suurimman maahanmuuttajaryhmän. Ruotsalaisten muutto Suomeen liittyy uusien migraation mallien muotoutumiseen osana maiden välille kehittyneitä transnationaalisia sosiaalisia tiloja. Tutkimusaihe onkin mielenkiintoinen juuri siksi, että Suomessa asuvien ruotsalaisten suhteellisen suuresta määrästä huolimatta ilmiötä ei ole paljoakaan vielä tutkittu ja he uhkaavat vajota kokemuksineen näkymättömiin. Tutkimuksen tulokulmana on relationaalisuus, joten maahanmuuttoa käsitellään ainutlaatuisena elämänmuutoksena, joka saa aikaan uudelleenmuotoutumisia yksilön suhteiden verkossa. Aihetta lähestytään monia elämäntarinoita kantavien yksilöiden toimijuuden kautta sen sijaan, että ruotsalaisia Suomessa tarkasteltaisiin itsestään selvänä, yhdenmuotoisena kollektiivina. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään aktiivista haastattelua. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä ruotsalaisen haastattelusta sekä heidän sosiaalista verkostoaan kartoittavista suhdelomakkeista. Analyysimenetelmänä sovelletaan figurationaalista lähestymistapaa. Yksilön suhdeverkko muodostaa relationaaliset puitteet haastattelunarratiiveille, jotka tarjoavat pääsyn elettyihin kokemuksiin eli omasta elämästä kerrottavalle tarinalle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ruotsalaisten kuulumistyö päivittäisten suhteiden ja arjen areenojen kautta realisoituu ja minkä merkityksen kuulumisen eri muodot yksilön elämässä saa. Relationaalisia puitteita hahmottamalla analysoidaan, mihin tai keihin ja kuinka yksilö uudessa asuinmaassaan ja kahden (tai useamman) kulttuurin rajapinnassa erinäisten siteidensä kautta kuuluu. Aineiston mukaan suomalainen puoliso ja työ ovat pääsyitä ruotsalaisten muuttopäätösten taustalla. Ruotsalaisten keskeisimmiksi kuulumisen väyliksi osoittautuvat perhe, työyhteisö, naapurusto sekä harrastukset. Näistä rakentuu jokapäiväiset sosiaaliset puitteet, joiden kautta muodostuneiden sidosten rooli on kuulumiselle merkittävää ja jossa aktiivinen kuulumistyö toteutuu. Haastateltavien kokema tyytyväisyys Suomessa elämisen suhteen selittyykin vahvasti sosiaalisten siteiden runsaudella. Aineiston perusteella voi todeta, että kansallisuus korostuu, on tärkeää ja toimii yhdistävänä tekijänä, kun asuu ulkomailla. Ruotsalaisten henkilökohtaisissa suhteissa etnistä/kulttuurista taustaa merkittävämmäksi kuulumista lisääväksi tekijäksi paikantuu kuitenkin sosiaalisten siteiden ainutlaatuinen luonne eli siteen erityinen perusta. Vaikka ruotsalaisten elämänpiiriä hallitsee ruotsinkielisyys ja Suomen kaksikielisyys helpottaa ruotsalaisten arkea, olisi suomen kielen osaaminen suorin väylä kuulua yhteiskuntaan ja liikkua vaivattomasti sosiaalisten areenojen välillä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että puutteellinen suomen kielen taito sekä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden väliset hienovaraiset kulttuuriset jännitteet muodostuvat paikoittain osallisuutta epääviksi symbolisiksi ja sosiaalisiksi rajoiksi. Migraatio yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti samankaltaistenkin maiden välillä, osana pohjoismaista yhteyttä, sisältää myös ristiriitaisuutta. Yllättävää on esiin nouseva jännitteisyys: läheinen voi asettua etäälle ja korkeankin statuksen maahanmuuttaja voi olla muukalainen. Se, kokevatko ruotsalaiset kuuluvansa siteidensä kautta eri yhteisöihin Suomessa ja lopulta tuntevansa olevansa kotonaan, riippuu siten myös koetusta, paikallisilta saadusta, luvasta kuulua . Haastateltavien elämää luonnehtii transnationaalisten siteiden vaaliminen sekä sen mukanaan tuoma kosmopoliittisuus ja identiteettien hybridisyys. Yleisesti ottaen Suomeen muuton koetaan rikastaneen elämää; kaksi maata on enemmän kuin yksi ja identiteetti voi olla suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden suhteen sekä-että. Tunne kodista paikantuu merkityksellisiin paikkoihin osana elämänhistoriaa niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta on kietoutunut ennen kaikkia lähimpiin sosiaalisiin suhteisiin.