Browsing by Subject "kärsimys"

Tutkimuksessa tarkastellaan kärsimysmystiikkaa sellaisena kuinka se esiintyy saksalaisella Dorothee Söllellä (1929-2003) sekä niillä keskiajan mystikoilla, joihin hän kärsimysmystiikan yhteydessä viittaa. Näitä mystikoita ovat: Mechthild Magdeburgilainen, Mestari Eckhart, Johannes Tauler, Heinrich Suso ja Ristin Johannes. Lisäksi on tarkasteltu eräiden mystikkojen taipumusta runnella itseään. Tavoitteena on ollut tarkastella, miten kärsimys näyttäytyy ihmisen ja Jumalan ja ihmisen ja maailman suhteissa kärsimysmystiikan valossa, sekä miten Söllen ja keskiajan mystikkojen käsitykset näissä kysymyksissä eroavat toisistaan ja mikä niitä yhdistää. Söllen kärsimysmystiikkaa tarkasteltaessa kysymyksenä on ollut, onko se antiteodikistista. Aihetta on lähestytty määrittelemällä, mitä kristillinen mystiikka on sekä miten Sölle sen määrittelee. Kärsimysmystiikan merkittävän nousun taustaa 1200- ja 1300-luvuilla kartoitettiin sekä teologis-kirkollisista että kulttuuri- ja sosiohistoriallisista lähtökohdista käsin. McGinnin mystiikan teologian teokset ovat olleet sekundaarilähteinä keskiajan mystikoiden kärsimysmystiikan kuvauksiin, paitsi Eckhartilta on käytetty myös alkuperäislähteitä. Söllen kärsimysmystiikan osalta tärkeimpinä lähteinä ovat olleet kirjat Das Leiden (1973) ja Mystik und Widerstand (1997). Kärsimysmystiikan sekä askeettisten käytäntöjen kukoistamisen taustalla erityisesti 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla olivat teologis-kirkolliselta puolelta katumuksen sakramentin ja kiirastuliopin nousu sekä Tuomas Akvinolaisen tekemä ajallisen ja iankaikkisen rangaistuksen jaottelu ja yhdistäminen kiirastulioppiin legitimaationa ja motivaationa Kristuksen seuraamiselle (imitatio Christi ), joka toteutui usein imitatio passioniksena, kärsimyksen jäljittelynä. 1300-luvun alkupuolella Keski-Euroopan katovuodet aiheuttivat nälänhädän ja vuosisadan puolivälissä kärsittiin mustasta srumasta, joilla lienee ollut osuutensa kärsimysmystiikan viljelyyn. Tutkimukseen valitut keskiajan mystikot kuvaavat kärsimystä rikkain kielikuvin: vaipumisena, resignoitumisena helvettiin, vieraantumisena, ahdistuksena (Getrenge) ja pimeänä yönä ja käyvät keskusteluja Frau Pein:in kanssa. Kärsimykseen liittyy mystikoilla usein kuvausta tyhjäksi tulemisesta. Oma kärsimys liitettiin Kristuksen kärsimysten yhteyteen. Kuvauksissa on paradoksaalista ilmaisua: vieraantuminen onkin toisilla union intiimein muoto, ja jubilaciossa voi olla edelleen mukana Getrenge, ja siellä samoin kuin kontemplaatiossa on eksyksissä oloa. Keskiajan mystikoiden kärsimyksen voi sijoittaa via mysticalla, mystiikan tiellä purgatio-vaiheen alle. Dorothee Söllen vaihtoehtoisen mysiikan tien toisena vaiheena on luopuminen (loslassen), joka on myös ”pimeä yö.” Sölle tulkitsee ja siteeraa keskiajan mystikoita, erityisesti Eckhartia, korostaen käsitystä: Jumala on kärsivänä kärsivien rinnalla. Luopumisen asemalla Söllella voi tulkita tapahtuvan myös uniota, mutta matka jatkuu parantamisen/vastarinnan asemalle (heilen/widerstand), mikä merkitsee suuntaamista kohti maailmaa: compassioon, eli myötäkärsimiseen ja solidaarisuuteen maailman kärsiviä kohtaan, sekä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolustamiseen. Sölle paheksuu teodikeaa useissa kohdin tekstejään, onnistuu puolustamaan rakastavaa Jumalaa, ja hänen voidaan esitetyn perusteella katsoa edustavan antiteodikealaisuutta.

Tämän tutkielman tehtävänä on tutkia, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on Viktor Franklin logoterapian pääkäsitteillä ja suomalaisen evankelisluterilaisen sielunhoidon opaskirjallisuuden sielunhoitokäsityksillä. Tutkielman pääkirjallisuutena käytän Viktor Franklin teosta Logoterapia: Avain mielekkääseen elämään (2005), sillä se sisältää Franklin logoterapian pääperiaatteet tiivistetysti. Sielunhoidon pääkirjallisuutena käytän kahta viimeaikaista suomalaisen sielunhoidon opaskirjaa, Paavo Kettusen teosta Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia (2013) sekä Raili Gothónin teosta Auttava kohtaaminen 2: Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö (2014). Valitsin nämä teokset, sillä niissä esitetään kattavasti suomalaisen sielunhoidon historiaa, teoriaa, teologiaa, käytänteitä ja menetelmiä. Käytän myös tärkeänä ja tukevana kirjallisuutena kahta muuta viimeaikaista sielunhoidon yleisesitystä, jotka ovat Sielunhoidon teologia (2021) sekä Sielunhoidon käsikirja (1997). Tarkastelen aluksi sielunhoidon historiaa ja kehitystä Suomessa vanhaluterilaisesta ja pietistisestä sielunhoitomallista kohti nykypäivän terapiakeskeisempää suuntausta. Lisäksi analysoin tarkemmin sielunhoidon käsitettä. Tämän jälkeen esittelen Franklin logoterapian tutkielman kannalta riittävän kattavasti. Erittelen siitä tärkeimmät käsitteet ja kategoriat, joihin vertaan sielunhoitoon liittyvää aineistoa. Käyn läpi evankelisluterilaisen sielunhoidon ja logoterapian ihmiskäsityksen kappaleen kodalla logoterapian ihmiskäsityksen kolme peruspilaria. Tämän jälkeen vertailu siirtyy logoterapian kolmeen arvoryhmään, joista viimeinen, asennearvot, on jaettu vielä kolmeen osaan (syyllisyys, kärsimys ja kuolema). Seuraava luku käsittelee logoterapian ja evankelisluterilaisen sielunhoidon eroavaisuuksia. Esittelen vielä eroavaisuuksien jälkeen paradoksaalisen intention tekniikan, joka on logoterapian tunnetuin käytännön menetelmä. Logoterapiasta ja evankelisluterilaisesta sielunhoitokirjallisuudesta löytyy paljon samankaltaisuuksia, eikä niiden välillä ole merkittäviä ristiriitoja, vaikka joitakin eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet niiden välillä liittyvät lähinnä sielunhoidon erityisosaamisen alueelle. Yhdistämällä logoterapia evankelisluterilaiseen sielunhoitoon voidaan nähdäkseni saavuttaa suuri positiivinen ja hyödyllinen potentiaali ihmisen henkilökohtaiseen elämän tarkoitukseen sekä perimmäiseen tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tutkielman tarkoituksena on analysoida Kalifornialaisen Bethel-seurakunnan johtajan Bill Johnsonin teologiaa, ja erityisesti hänen käsitystään Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä. Bethel-seurakunnasta on tullut helluntaikarismaattisten kristittyjen maailmanlaajuisesti suosima herätyksen keskus. Johnsonia pidetään arvostettuna apostolina myös uusapostolisen liikkeen keskellä. Johnson ei pyri muotoilemaan yhtenäistä systemaattista teologiaa. Hän on pastori ja kirjailija, joka tuottaa materiaalia seurakuntalaisten hengellisiin tarpeisiin. Pyrkiessään motivoimaan seurakuntaa liikkeelle kohti yliluonnollista ja voimallista uskon elämää, hän tulee samalla kuitenkin synnyttäneeksi uutta populaariteologiaa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi ja päälähteenä on Johnsonin God is Good –teos. Lisäksi muita hänen julkaisemia kirjojaan käytetään täydentävinä lähteinä. Tarkempana tutkimuskysymyksenä on, miten Johnsonin ymmärrys Jumalan hyvyydestä ja kärsimyksestä tulee ilmi hänen sairaiden parantamista koskevassa teologiassaan. Kysymystä tarkastellaan perinteisen helluntaiteologian kontekstissa ja suhteessa klassiseen uskonnonfilosofiseen kysymykseen teodikeasta. Tutkimuksessa Johnsonin teologiasta löytyi sekä sisäisiä jännitteitä että eroavuuksia suhteessa perinteiseen helluntaiteologiaan ja kristologian osalta myös suhteessa klassisten uskontunnustuksien kautta määrittyvään kristinuskoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin teologian yleisiä linjoja. Johnson näkee seurakunnan tehtäväksi ”tuoda taivas maan päälle.” Uskovien tehtävänä on Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti parantaa sairaat, herättää ennenaikaisesti kuolleet, syrjäyttää pimeyden valtakunta ja aikaansaada sosiaalinen transformaatio yhteiskunnassa. Johnson nojautuu pragmatismissaan niin voimakkaasti kenoottiseen kristologiaan, että käytännössä hän tulee korvanneeksi logoksen Pyhällä Hengellä Kristuksen persoonassa. Soteriologian osalta risti on hänelle pelastuksen alku, niin että pelastushistorian huipentuma ei tapahdu ristillä eikä ylösnousemuksessa vaan Pyhän Hengen vuodatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Johnsonin teologiassa on ylitoteutuneen eskatologian piirteitä. Toisessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä Jumalan hyvyydestä suhteessa sairaiden paranemiseen. Johnson ymmärtää Jumalan ehdottoman hyvyyden tarkoittavan, että Jumalan tahto on parantaa kaikki sairaat jo nyt, eikä paraneminen jää koskaan Jumalan puolelta kiinni. Uskovien tulee rukouksessa ja mielen uudistumisen kautta tavoitella yhä suurempia läpimurtoja, sillä sairaudet ovat hänen mukaansa vihollisesta ja uskovien vastuulla on tuoda Jumalan hyvyys maailmassa esille. Kolmannessa analyysiluvussa tarkasteltiin Johnsonin käsitystä kärsimyksestä. Johnson nojautuu kärsimyksen ongelmaa käsitellessään luotujen vapaaseen tahtoon, ja puolustaa Jumalan syyttömyyttä kärsimyksen aiheuttamiseen. Hän ei näe kärsimykselle roolia kristityn elämässä, vaikka toisaalta toteaa, että uskon testit ja koettelemukset ovat tarpeellisia valmistamaan meitä kantamaan Jumalan siunaukset. Johnsonin mukaan se, miksi kaikki eivät parane rukouksista huolimatta, on mysteeri, jota tulee vain kunnioittaa: yritykset selittää sitä, miksi Jumala sallii kärsimystä tuottavat hänen mukaansa huonoa teologiaa. Tutkimukseni osoittaa, että Johnsonin keinot varjella Jumalan mainetta hyvänä Jumalana saattavat kuitenkin jopa lisätä kärsimyksen aiheuttamaa psyykkistä taakkaa, sillä hän tulee siirtäneeksi koko ongelman ihmisen vastuulle. Teodikeat, vaikka ne eivät selitäkään kaikkea, voivat kuitenkin auttaa ihmisiä elämään kärsimyksen täyttämässä maailmassa.

In United State of America compassion of work culture and work community has been researched for years. In Finland has been studied same kind themes of compassion, like empathy and sympathy. The Finnish project CoPassion lasted three years until it ended last year. According to results compassionate working culture increases welfare of the work community and also grows profit of the company. Nowadays working culture is busy and requires creativity, so it is important to take care of work well-being. Early childhood educators work with people, so feelings and interaction are essential and those issues reflect on children. This is qualitative research, which studied what kind of suffering and compassion experiences first year students of early childhood master’s degree have. The aim was to find out what kind of things made people suffer and what kind of feelings followed up. The other aim was to find out what kind of compassion acts had people done and what kind of feelings came after the compassion acts. The students wrote freely about “compassion”. The research consist of 20 narratives. The narratives were analysed by content analysis. The analysis found five themes: source of suffering, feeling of suffering, giver of compassion, compassion act and feeling of compassion. After the analysis the themes were organized to a matrix. The themes were organized by sources of suffering: Work, Conflict in work community and Personal life. According to the results all of compassion acts were verbal and nonverbal. In Work- theme suffering was caused by problems in work of early childhood education. There were disagreements of personal values and also feelings of inadequacy. In Conflict in work community -theme professional conflicts caused suffering. At first the aim of narrators were good, but in the end other persons attacked them because they didn’t have a same opinion. The narrators felt desperation and questioned their own professional ability. In Personal life -theme suffering was caused by narrators’ personal life, like problems in relationships. Shock, fatigue and sadness were caused by sufferings of personal life. Acts of compassion were encouragement and discussions. Acts of compassion were experienced to be essential, because narrators got feeling that they were understood. Early childhood education is ponderous work and there is lack of resources. There should be done more research about compassion fatigue or fatigue of ponderous work and how fatigue affects well-being of individual and work community. Climate of early childhood education will affect the children, who are future of Finland. How could compassion affect positively the well-being of individuals and work community?

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, selittävätkö samat ihmiset luonnonkatastrofeja tai niistä aiheutunutta kärsimystä sekä yliluonnollisilla tarkoituksilla että tieteellisesti. Kuvaan myös, missä määrin ja miten aineiston kirjoittajat selittävät luonnonmullistuksia tai niistä johtuvaa kärsimystä yliluonnollisilla, tarkoituksen sisältävillä selityksillä. Tutkimuksessani hyödynnän psykologisia, kognitiivisia teorioita ihmisten selityksistä havaitsemalleen todellisuudelle. Legaren, Evansin, Rosengrenin ja Harrisin mukaan sama ihminen voi tilanteesta riippuen selittää samaa ilmiötä tieteellisesti, yliluonnollisesti, molemmilla selitysmalleilla tai näitä yhdistäen. Sovellan myös Kelemenin teoriaa ”epämääräisestä” teleologiasta, eli ihmisten taipumuksesta havaita yliluonnollisia tarkoituksia muun muassa luonnonilmiöissä. Pro gradun aineisto on vuosina 2004‒2013 kirjoitettu suomalainen internetkeskustelu, jonka viesteistä valtaosa käsittelee Intian valtamerellä vuonna 2004 tapahtunutta tsunamia. Keskustelu koostuu 288 kirjoittajan 1275 viestistä. Analysoin aineiston Saldañan kausaatiokoodauksen pohjalta kehittämälläni teoriaohjaavalla tekstinkoodausmenetelmällä. Tutkimuksen keskeisin tulos on, että valtaosa yliluonnollisia, tarkoituksen sisältäviä selityksiä soveltaneista kirjoittajista selittää tapahtumia myös tieteellisesti. Vähemmistö luonnonkatastrofeja tai niistä aiheutunutta kärsimystä selittäneistä kirjoittajista esittää tapahtumille yliluonnollisia tarkoituksia. Keskustelijat selittävät yliluonnollisilla tarkoituksilla luonnonkatastrofista aiheutunutta kärsimystä ‒ tieteellisiä selityksiä keskustelijat sen sijaan käyttävät sekä luonnonilmiön että siitä johtuvan kärsimyksen selittämiseen. Kirjoittajat ilmaisevat yliluonnollisia tarkoituksia eksplisiittisesti ja metaforisesti, ja ilmaisutavalla on yhteys tieteellisten selitysten soveltamiseen. Kaiken kaikkiaan tulokset tukevat käsitystä, jonka mukaan osa ihmisistä selittää luonnonkatastrofeista aiheutunutta kärsimystä sekä tieteellisesti että yliluonnollisilla tarkoituksilla myös melko sekulaarissa ja korkeasti koulutetussa yhteiskunnassa. Saman ilmiön tieteelliset ja yliluonnolliset selitykset voivatkin tietyissä olosuhteissa olla psykologisesti yhteensopivia, vaikka ne kulttuurisessa keskustelussa usein esitetään toisensa vastapareina.

Tutkimusaiheeni on Paavalin miehinen puolustautuminen hänen kirjeissään Korintin seura-kunnalle. Korinttiin lähetetyn kirjeenvaihdon luennasta ilmenee, että Paavali on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi. Hänen miehisyyttään on mitätöity monin tavoin. Tällaisessa tilanteessa Paavali turvautuu järeään puolustautumiseen. Paavalin niin sanottu ristinpuhe ilmenee juuri tässä tilanteessa; Korinttiin lähetetyssä ensimmäisessä kirjeessä ristinpuhe kuuluu kirjeen alussa, kun Paavali arvostelee inhimillistä viisautta, toisessa kirjeessä ristinpuhe liittyy Paava-lin kerskailuun vaikeuksillaan ja rangaistulla kehollaan. Paavali nostaa esiin mielikuvan ris-tiinnaulitusta Kristuksesta suurimpana mahdollisena kunniana, ja samastaa myös omat koet-telemuksensa ja kärsimyksensä Kristuksen kärsimyksiin. Kyseessä on siis kirjeenvaihto Korinttiin, Rooman valtaamaan kreikkalaiseen kaupunkiin. Tapahtuvan kontekstina on täten ajan kreikkalais-roomalainen, miehisyydelle korkeat vaati-mukset asettava kulttuuri. Tuonkin tutkielmassani laajasti esiin ajan käsityksiä arvostettavasta miehisyydestä. Kysymys on tämä: Kun Paavalin miehinen puolustautuminen perustui ajan kunniakäsitykseen nähden häpeällisten esimerkkien varaan (ristiinnaulitseminen, fyysisesti rangaistuksi tuleminen, kärsimys), niin miten kuulija pystyi vastaanottamaan sen kulttuurissa, jossa korostettiin miehistä kompetenssia, voimaa ja koskemattomuutta? Oliko Paavalin tapa puhua jotain aivan uutta, vai oliko ajassa jotain sellaista, mikä teki hänen julistuksestaan vä-hemmän vastakulttuurista kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää? Ilmenee, että ajan kulttuurissa virtaili vaikutteita, jotka näyttivät suuntaa Paavalin ristinpu-heelle. Mies, joka asetti itsensä alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle muiden puolesta, oli ajassa ihailtu miehinen malli. Tällaisena Paavali haluaa sekä Kristuksen että itsensä esittää. Myös kyynisestä perinteestä nouseva stoalaisuus toi murtumia perinteiseen käsitykseen kos-kemattomasta miehisyydestä. Silti Paavalin miehisen puolustautumisen rakentuminen perin-teisesti häpeällisinä pidettyjen seikkojen varaan saavuttaa ajassaan ennenkuulumattomat mit-tasuhteet.