Browsing by Subject "käyttäytyminen"

Abstract Self-regulation means the ability to control own emotions, behavior and cognitive operations as required by the environment. This research focuses on examining how self-regulation skills of children from 3 to 5 years are supported in the kindergarten. The research question was (1) how is the development of self-regulation skills of children from 3 to 5 years supported in the kindergarten according to kindergarten teachers? The research question had three parts. (1.1) How kindergarten teachers define self-regulation? (1.2) In which ways development of self-regulation is supported in the kindergarten? (1.3) How kindergarten teachers explain these methods? Previous research has shown that child learns self-regulation by interacting with others. Feedback from environment and the way how adult responds to child’s actions have an impact on development of self-regulation. The method of this research was qualitative. The data was collected by using half-structured interview. The data consists of three interviews, which were conducted in three different kindergartens in Vantaa. All three interviewees had kindergarten teacher degree and they all had worked in the field at least five years. The data was analyzed by themes, which were based on research questions and interview questions. The results of this research brought out that the way adult guides and encourages child in the kindergarten activities in the early childhood education were essential. Creating positive atmosphere, presence of an adult, and adult’s own example were seen as important parts of teaching self-regulation skills. It also seemed to be important to use different kind of pictures while guiding child and vary the size of child groups. Kindergarten teachers defined that self-regulation skills include of the way child controls their actions, behaviors and how child concentrates on doing something without the distraction of environment.

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kuinka suuri osuus dobermannien välillä esiintyvästä eri käyttäytymisominaisuuksiin liittyvästä vaihtelusta on perinnöllistä sekä onko eri käyttäytymisominaisuuksien välillä perinnöllisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa arvioitiin myös kyselytutkimuksen soveltuvuutta koirien käyttäytymisominaisuuksien periytymisen tutkimukseen. Tutkimuksessa käytetty aineisto kerättiin dobermannin omistajille suunnatun kyselytutkimuksen avulla. Aineisto sisälsi tiedot 153 dobermannista. Periytymisen analysointiin tarvittavat sukulaisuustiedot saatiin Suomen Kennelliitto ry:ltä rekisteröintidatana, joka sisälsi 14 404 dobermannin viralliset rekisterinumerot, isän ja emän rekisterinumerot, syntymäajan sekä tiedon koiran sukupuolesta. Fenotyyppiset käyttäytymismuuttujat analysoitiin useita kysymyksiä sisältävinä summamuuttujina. Periytymisasteet ja eri ominaisuuksien väliset geneettiset ja fenotyyppiset korrelaatiot arvioitiin AI-REML -menetelmällä käyttäen DMU-ohjelmaa. Tutkimus rajattiin kahdeksaan käyttäytymisominaisuuteen, joissa oli riittävän korkeat variaatiokertoimet periytymisen analysointia varten. Periytymisasteet olivat alhaisia ja keskivirheet olivat suuria. Tämän vuoksi periytymisasteista ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Geneettisiä korrelaatioita yritettiin analysoida, mutta aineiston pienen koon vuoksi niiden estimointi ei ollut mahdollista. Fenotyyppisesti dobermannien aggressiivisuutta selittävät koiran sukupuoli sekä ympäristötekijöistä se, onko taloudessa yksi vai useampi koira. Dobermanneissa naaraat ilmentävät enemmän aggressiivisuutta kuin urokset. Useamman koiran taloudessa elävät ovat ainoita koiria aggressiivisempia, mitä voidaan selittää laumakäyttäytymisellä. Useissa roduissa urokset ovat naaraita aggressiivisempia. Tarvitaan lisätutkimusta, jotta voidaan selvittää, miksi dobermanneissa naaraat ovat uroksia aggressiivisempia. Tämä voisi liittyä emän suurempaan vaikutukseen käyttäytymismallien antajana koirien pentuaikana.

Tutkimuksessa verrattiin ei-infektiivisestä ontumasta kärsivien ja terveiden emakoiden käyttäytymistä ja syömistä. Ei-infektiivinen ontuma on yleinen löydös emakoilla. Ontuminen aiheuttaa emakoille kipua ja ne voivat pärjätä huonommin kilpailutilanteissa. Tutkimukset toteutettiin kahdessa eteläsuomalaisessa porsastuotantosikalassa. Tutkimukseen valittiin emakoita, joilla oli ei-infektiivinen ontuma ja jotka oli siemennetty vähintään yhden kerran. Emakoille suoritettiin ontumatutkimus ja ontumat luokiteltiin viisi portaisen asteikon mukaan. Ontuville emakoille valittiin terveet kontrollit. Käyttäytymistutkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaat emakot olivat 10 eläimen ryhmäkarsinoissa. Tutkimukseen osallistuneet ontuvat emakot (n=13, ontuma-aste 2-4) ja niiden terveet kontrollit (n=13, ontuma-aste 0) olivat samoissa karsinoissa. Koe oli suora havainnointitutkimus ja sokkoutettu niin, ettei emakon yksilöllisistä merkeistä voinut päätellä sen ontuma-astetta. Emakoita seurattiin yhteensä kahden tunnin ajan. Seuranta aloitettiin 10 minuuttia rehun jaon jälkeen. Emakoiden sijainti karsinassa, asento ja toiminta kirjattiin ylös niin, että esimerkiksi emakkoa 1 seurattiin kello 14.00.00, emakkoa 2 kello 14.00.30 ja niin edelleen. Tulokset analysoitiin käyttäen Man-Whitneyn U-testiä. Ruokailututkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaita emakoita pidettiin noin 100 emakon ryhmäkarsinoissa. Jokaisessa karsinassa oli kaksi yksilöruokinta-automaattia. Tutkimukseen valittiin ontuvia emakoita (n=37, ontuma-aste 1-4) ja niille terveet kontrollit (n=35, ontuma-aste 0). Ruokinta-automaatin ohjelmasta saatiin tiedot emakoiden päivittäisestä syödyn rehun määrästä ja syömässä käymisen kellonajasta. Näistä tiedoista määritettiin normaalisti syötyjen päivien määrät. Normaalisti syödyksi päiväksi määritettiin ne, joina emakko oli syönyt yhdessä tai useammassa erässä kaiken rehunsa. Tulokset kerättiin yhteensä kolmen päivän ajalta. Ruokintaseurannan tulokset analysoitiin käyttäen Chi-Square-testiä normaaleille syömispäiville ja T-testiä syömisen kellonajoille. Käyttäytymiskokeessa todettiin, että ontuvat emakot makasivat enemmän ja seisoivat vähemmän kuin terveet emakot. Ne tutkivat rakenteita vähemmän kuin terveet emakot. Lisäksi havaittiin suuntaus, jonka mukaan ontuvat emakot olivat passiivisempia ja niitä haisteltiin enemmän kuin terveitä emakoita. Tutkimuksen tulos vastasi hypoteesia. Ruokailukokeessa ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä kun verrattiin syömässä käymisen kellonaikoja ja normaalisti syötyjen päivien määriä. Hypoteesi siitä, että ontuvat emakot söisivät terveitä myöhemmin tai vähemmän ei toteutunut. Siat ovat erittäin motivoituneita syömään ja joutilaiden emakoiden päivittäisen ruoan määrä on pieni. Siksi ontumisella ei välttämättä ole suurta merkitystä syömiseen. Yksilöruokinta-automaatilla heikompien yksilöiden on helpompaa

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan koirien kolmen yleisen käytösongelman, eroahdistuksen, äänipelkojen ja pakko-oireiden taustoihin. Jokainen eläinlääkäri joutuu tekemisiin koirien käytösongelmien kanssa, mutta käytösongelmiin liittyvä opetus on eläinlääkäreiden perustutkinnossa hyvin vähäistä. Eläinlääkärit joutuvat kartoittamaan sairauksia käytösongelmien taustalta, vastaamaan asiakkaiden esittämiin kysymyksiin käytösongelmiin liittyen ja pahimmillaan lopettamaan koiria käytösongelmien vuoksi. Eläinlääkäreillä olisi siis merkittävä tilaisuus opastaa käytösongelmien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa ja tätä kautta parantaa koirien hyvinvointia. Ehkäisemällä koirien lopetuksia käytösongelmien vuoksi säästetään koiran henki ja maksava asiakas. Ongelmien ennaltaehkäisy ja hoito lähtee aina taustojen ymmärtämisestä, mihin tarpeeseen tämän tutkielman tuottama tieto vastaa. Rotujen käyttäytyminen poikkeaa toisistaan merkittävästi ja lisäksi ympäristötekijät vaikuttavat aina sikiöajasta aikuisuuteen saakka. Ravitsemuksella, hormoneilla, varhaisella käsittelyllä ja sosiaalistamisella on vaikutuksia yksilöiden käyttäytymiseen ja ongelmakäytösten esiintyvyyteen. Kaikki kolme käytöshäiriötä liittyvät läheisesti toisiinsa. Äänipelko on yleistä sekä eroahdistuksesta että pakko-oireista kärsivillä koirilla. Lisäksi sekä eroahdistuksen että pakko-oireiden taustalla on serotonergisen ja dopaminergisen järjestelmän häiriöitä. Perinnöllisen komponentin vuoksi tietyt rodut ovat alttiimpia äänipeloille ja pakko-oireille, ja esim. pakko-oireisilta kupeen/peiton imeskelijöiltä on paikannettu riskialleeli. Sen sijaan eroahdistukselle ei ole todettu rotualttiutta. Luonteeltaan eroahdistuskoirien on todettu olevan pessimistisempiä ja pakko-oireisten arempia kuin terveet verrokit. Eroahdistuskoirilla muutokset omistajan kanssa vietetyssä ajassa olivat selvästi laukaisevana tekijänä, kun taas pakko-oireisilla käytöksen laukeaminen liittyy usein toimettomuuteen tai kiihtymiseen. Eroahdistus ja äänipelko ovat myös oireiltaan hyvin samankaltaiset. Koiran alkuperällä, rodulla tai sukupuolella ei näyttäisi olevan yksiselitteistä vaikutusta eroahdistuksen tai äänipelkojen syntyyn. Pakko-oireiden on todettu esiintyvän useammin uroksilla ja pentuajan hoivalla ja vieroitusiällä on havaittu olevan merkitystä. Samoin vitamiinilisät, erityisesti B6-vitamiini näyttäisi suojaavan pakko-oireilta. Eroahdistus- ja äänipelkoisilla koirilla steriloinnilla tai kastroinnilla ei ole havaittu olevan kiistatonta vaikutusta, mutta pakko-oireisilla nartun sterilointi saattaa suojata käytöshäiriöltä. Monet tärkeät asiat ovat siis tapahtuneet ennen kuin koiranpentu päätyy uudelle omistajalleen eli kasvattajan vaikutus pennun tulevaan elämään on merkittävä. Kasvattaja päättää jalostukseen käytettävän geneettisen materiaalin, valitsee emälle ja pennuille syötettävän ruuan ja on vastuussa pentujen kokemusten määrästä ja laadusta. Omistajalle jää vastuullinen valinta sopivan rodun ja kasvattajan löytämisestä sekä sosiaalistamisen jatkamisesta pennun saavuttua. Vaikuttavista ympäristötekijöistä, kuten ruokinnan ja varhaisen käsittelyn vaikutuksista ongelmakäytösten syntyyn löytyi yllättävän vähän tietoa. Nyt koottua tietoa voidaan kuitenkin hyödyntää kasvattajien ja omistajien neuvonnassa ja katsauksesta saa monipuoliset pohjatiedot kyseisten käytösongelmien tunnetuista taustoista.

Syventävien opintojen työ käsittelee sian käyttäytymisen kehitystä ja virikkeiden vaikutusta siihen. Haitallisen käyttäytymisen osalta keskitytään kuvaamaan hännänpurentaa. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan ympäristö- ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen sikaloissa. Tekijöitä yhdistäväksi asiaksi mainitaan sialle niistä aiheutunut stressi. Kokeessa kuvattiin sikoja videolle neljän sian ryhmissä välikasvatus- ja lihasikakasvatusvaiheissa. Puolet tutkimusryhmästä sai virikkeeksi oljen ja purun seosta kaikissa tai vain joissakin kolmesta eri kasvatusvaiheesta (alkukasvatus, välikasvatus ja loppukasvatus). Puolet ryhmästä ei saanut virikkeitä missään näistä kolmesta kasvatusvaiheesta. Käyttäytymisille annettiin nimet ja niiden esiintymistiheys tilastoitiin Noldus Observer-tietokoneohjelmalla. Tulokseksi saatiin, että virikkeellisessä ympäristössä kasvaneilla sioilla esiintyi vähemmän agonistista käyttäytymistä kuin virikkeettömissä oloissa kasvatetuilla. Varsinkin alkukasvatusvaiheen virikkeet eli imetysajan virikkeellinen ympäristö ennaltaehkäisi häiriökäyttäytymistä myöhemmissä kasvatusvaiheissa. Tieteellisesti merkitsevä ero saatiin tutkittaessa käyttäytymisyhdistelmää "agonistic". Agonistic-käyttäytymisyhdistelmässä laskettin frekvenssi ja ajallinen kesto käyttäytymisille puree häntää, puree korvaa, tappelee, työntää ja alistuu.

Hevosen kivun tunnistaminen on välttämätöntä sairauksien havaitsemiseksi ja hevosen hyvinvoinnin takaamiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa hevosen kipuun liittyvistä käyttäytymistavoista ja kasvonilmeistä sekä vertailla niiden etuja ja rajoitteita kivun tunnistamisessa. Hevosen kipuun on yhdistetty suuri määrä käyttäytymismuutoksia, jotka liittyvät hevosen liikkumiseen, asentoon, aktiivisuuteen tai vuorovaikutukseen ympäristön ja ihmisten kanssa. Jotkin havaitut käyttäytymistavat, kuten pään heiluttaminen, ovat tarkasti määriteltyjä yksittäisiä tapahtumia, kun taas esimerkiksi apaattisuus kuvaa koko hevosen olemusta. Kivun sijainti, kesto ja voimakkuus voivat vaikuttaa kivuliaan hevosen käyttäytymiseen. Kivun voimakkuuden arvioimista varten on kehitetty erilaisia kipuasteikkoja. Niiden avulla hevosesta tehdyt havainnot pisteytetään sen mukaan, kuinka voimakkaaseen kipuun niiden oletetaan viittaavaan. Kipuasteikoissa käytetään hevosen käyttäytymistä, kasvonilmeitä, fysiologisia muuttujia tai erilaisia yhdistelmiä näistä. Suuri osa asteikoista on kehitetty vain tietyn sairauden tai toimenpiteen aiheuttaman kivun arvioimiseen, ja näyttö niiden todellisesta kyvystä erottaa kivun eri voimakkuuksia on vähäistä. Hevosen kivun tunnistaminen kasvonilmeiden perusteella on kohtalaisen uusi tutkimuskohde. Kivuliaan hevosen kasvonilme muodostuu tyypillisestä korvien asennosta sekä silmien, sierainten ja turvan muodosta. Kasvonilme vaikuttaa olevan riippumaton kivun laadusta ja sijainnista. Hevosen käyttäytymisen ja ilmeiden havainnointi on yksinkertaista eikä vaadi erityisiä välineitä, joten se on mahdollista myös hevosenomistajille ja harrastajille. Kivun arviointi käyttäytymisen tai kasvonilmeiden perusteella on luotettavampaa kuin fysiologisten muuttujien määrittäminen, ja saadut tulokset ovat paremmin toistettavissa kuin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvat arviot. Monet tekijät kuitenkin vaikeuttavat hevosen kivun tunnistamista. Kipu on hevosen yksilöllinen kokemus, joten sen arviointi ulkoisten merkkien perusteella on aina epätarkkaa. Tutkimustulosten soveltamista käytäntöön rajoittaa erilaisten kivuliaiden tilojen suuri määrä, yksilöllinen vaihtelu hevosten välillä ja havainnointiin käytettävissä oleva aika. Etenkin lievän tai kroonisen kivun tunnistaminen on vaikeaa, sillä niihin liittyvät merkit ovat hienovaraisia ja niistä on hyvin heikosti tutkimustietoa.

The aim of this study was to examine how immunocastration effects on pigs growth rate, feed efficiency and carcass traits and how high amounts of ileal digestible amino acids can pigs utilize. Another aim of this study was to examine if immunocastrating causes pain or stress to pigs in short period of time. This experiment was carried out in research piggery of MTT Hyvinkää. Pigs were splitted in six test groups by their gender (immunocastrated and surgically castrated males) and the level of standardized ileal digestible amino acids (low level, recommended level and high level). Growth and feed efficiency were measured by weighting pigs in the beginning of first growing phase, during growing weeks 6 and 9 and at the end of the trial. Carcass traits and meat quality were measured immediately after slaughter by Autofom-equipment. Pigs were videotaped for three days during each injection and their behavior was recorded. Statistical analysis of growth features and carcass traits were accomplished by SAS 9.3 GLM-procedure and behavioral changes by SPSS-software. The level of ileal digestible amino acids improved average daily gain (ADG) on both genders. Surgically castrated males achieved their best ADG during growing weeks 6-8 while immunocas trated males achieved their best results between growing week 9 and slaughter and at that time their results were best of all test groups. Increase of ileal digestible amino acids improved feed efficiency in all test groups. Stress indicating behavioral changes like standing, being alone and changes in activity, was noticed especially during first injection at the same day the injection was given. Second injection increased behavioral changes more the day after injection. Based on these results it seems that immunocastrating causes stress to pigs but it lasts only for a short time.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten ilmastonmuutos näyttäytyy espoolaisnuorten elämässä ja millaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin nuoret ovat valmiita tarttumaan. Ilmastonmuutoksen ympärillä vellovaan keskusteluun liittyy käsitys siitä, että nuorempi sukupolvi tulee olemaan ilmastonmuutoksen ensisijainen kärsijä. Nuorempi sukupolvi ehtii elinaikanaan nähdä, mitä ilmastonmuutoksesta seuraa. Tutkimusten perusteella ihmisten motivaatio ilmastonmuutosta hillitsevään käytökseen on heikkoa, jos pelissä on oma mukavuus. Ilmastonmuutosta tulee tarkastella yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Ihmisten asenteet, avoimuus ja saatavilla oleva tieto ovat osa ihmisten ilmastoasenteita ja sopeutettavia ilmastotoimia. Valtioiden, yritysten ja kansalaisten on sopeutettava arkeensa ilmastonmuutosta hillitsevää käytöstä, jotta hiilidioksidipäästöt saadaan vähenemään. Tutkielmassa sovelletaan laadullista asennetutkimusta, jonka avulla selvitetään vastausta nuorten ilmastonmuutosta koskevan huolen tasoon ja kokevatko nuoret voivansa hillitä ilmastonmuutosta omalla käyttäytymisellään. Lisäksi tutkitaan, miten nuoret uskovat ilmastonmuutoksen näkyvän konkreettisesti heidän elämässään tulevaisuudessa. Aineisto kerättiin haastatteluilla, joihin osallistui kymmenen nuorta. Tämän tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, sillä tulosten perusteella valtaosa nuorista ei ole valmis sopeuttamaan ilmastonmuutosta hillitseviä käyttäytymismalleja elämäänsä, jos vaa'an toisella puolella on oma mukavuus. Tulosten perusteella nuorten motivaatio ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on alhainen, sillä nuoret eivät koe olevansa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja he kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa pieniksi. Ilmastonmuutosta hillitsevän käyttäytymisen estäväksi motivaattoriksi osoittautui sosiaalinen paine. Erityisesti kasvisruokavalion ja kierrätettyjen vaatteiden ostaminen nähtiin vaikeaksi muiden negatiivisten mielipiteiden takia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset nähdään koskevan muita maita kuin Suomea, vaikka nuoret uskoivat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä.

Hännänpurenta on monisyinen hyvinvointiongelma sikataloudessa. Hännänpurennasta aiheutuu uhriksi joutuneelle sialle akuutti elimistön tulehdusreaktio sekä kipua. Pahimmillaan häntävaurion kautta voi levitä bakteeri-infektioita, jotka muodostavat paiseita sian elimistössä. Lisäksi hännänpurenta hidastaa sikojen kasvua. Hännänpurennan hoitoon käytetään yleisesti antibioottia, yleisimmin penisilliiniä lihaksensisäisesti. Hännänpurennan aiheuttamaa kipua ja sen vaikutusta sian käyttäytymiseen ei ole juurikaan tutkittu aiemmin. Häntäpurtua sikaa ei yleensä hoideta kipulääkkein, eikä yksittäistä sikaa hoidettaessa yleensä kiinnitetä huomiota mahdolliseen kipulääkityksen tarpeeseen. Ketoprofeeni on sioilla yleisesti käytetty tulehduskipulääke, jonka käyttöaiheina ovat emakoiden maitokuume -oireyhtymän hoito, porsaiden hengitystietulehdusten hoito sekä kivunlievitys kirurgisten toimenpiteiden, kuten porsaiden kastraation jälkeen. Tässä tutkimuksessa selvitimme ketoprofeenin vaikutusta häntäpurtujen sikojen käyttäytymiseen, makuuasentoihin sekä käyttäytymisreaktioihin, kun niiden häntää purtiin uudelleen. Tutkimuksessa oli mukana kymmenen lähes täysi-ikäistä lihasikaa, joista neljä sai ketoprofeenia annoksella 3 mg/kg lihaksensisäisesti kerran vuorokaudessa kolmen päivän ajan siitä lähtien, kun hännänpurenta oli havaittu. Loput kuusi sikaa saivat samanlaisen annoksen plaseboa eli keittosuolaliuosta lihaksensisäisesti. Kaikki siat saivat viiden vuorokauden ajan penisilliiniä lihaksensisäisesti. Sikojen käyttäytymistä videoitiin päivinä 1, 2 ja 5. Päivä 1 oli päivä, jolloin ensimmäisestä kipulääke- tai plaseboannoksesta oli kulunut yksi vuorokausi. Käyttäytymistä tarkkailtiin koko vuorokauden ajan (päivinä 1 ja 2) tai puolen vuorokauden ajan (päivänä 5). Oletuksena oli, että ketoprofeeni lievittäisi hännänpurennasta aiheutuvaa kipua, jolloin kipulääkityt siat makaisivat vähemmän, söisivät enemmän ja olisivat aktiivisempia kuin plaseboryhmän siat. Plaseboryhmän sikojen oletettiin valitsevan makuuasennot siten, että ne välttelevät toisten sikojen läheisyyttä ja piilottelevat kipeää häntäänsä. Plaseboryhmän sikojen oletettiin reagoivan hännänpurentaan voimakkaammin kuin kipulääkittyjen sikojen. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja sikojen syömisessä (p = 0,02) ja juomisessa (p = 0,03) lääkitysten välillä. Plasebolääkityt siat söivät enemmän kuin kipulääkityt siat koko tutkimuksen ajan. Kaikkien sikojen juominen lisääntyi tutkimuksen kuluessa. Myös makuuasennoissa havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitysten välillä; plasebolääkityt siat viettivät enemmän aikaa seinäkontaktissa (p = 0,03), kun taas kipulääkityt siat makasivat enemmän rykelmässä muiden sikojen kanssa (p = 0,01). Sikojen makuukäyttäytyminen muuttui tutkimuksen kuluessa; keskellä karsinaa ilman kontaktia toisen sian kanssa makaaminen lisääntyi (p = 0,03) ja peräpää suojattuna makaaminen väheni (p = 0,03), ollen vähäisintä viidentenä tutkimuspäivänä. Reaktioissa hännänpurentaan havaittiin tendenssiä siihen, että plasebosioilla välttelykäyttäytyminen eli peräpään siirto purijan ulottuvilta lisääntyi viidentenä tutkimuspäivänä verrattuna kipulääkittyihin sikoihin (p = 0,06). Ketoprofeeni vaikutti tulosten perusteella lievittävän hännänpurennasta aiheutuvaa kipua, koska makuukäyttäytymisessä havaittiin selkeää hännänpiilotus- ja eristäytymiskäyttäytymistä. Ketoprofeeni saattoi myös aiheuttaa sivuvaikutuksena vähentynyttä syömistä. Tutkimuksen perusteella voi myös epäillä sioilla esiintyvän lohtusyömistä, jota sika käyttäisi mahdollisena kivunlievityskeinona, koska plaseboryhmän sikojen syöminen lisääntyi, mutta asia vaatii lisätutkimuksia. Jo pienellä koeeläinmäärällä ilmeni käyttäytymiseroja ryhmien välillä, mikä kertoo lisätutkimuksen tarpeellisuudesta hännänpurennan kivunlievityksestä.

Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.