Browsing by Subject "käyttöoikeussopimus"

Videopelien tai pelinsisäisten tavaroiden eli virtuaalisten hyödykkeiden oikeudelliseen asemaan kaupan kohteena ei ole historiallisesti Suomessa otettu suuremmin kantaa. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että videopelimarkkinat ovat suhteellisen uusi ilmiö. Tästä huolimatta videopelien ja virtuaalisten hyödykkeiden tarkempaan tarkasteluun olisi syytä. Videopelien maailmoissa kulttuurit, yhteisöt ja talous yhdistyvät, ja taloudelliset rajat oikean maailman ja videopelien maailman välillä hämärtyvät. Omaisuutta koskevat säännöt videopeleissä heijastelevat hyvinkin paljon oikean maailman markkinatalousjärjestelmiä: kysyntä ja tarjonta määrittävät virtuaalisten hyödykkeiden arvoa. Vaikka hyödykkeellä olisi reaalimaailman arvoa, kyse ei kuitenkaan ole tavanomaisesta irtaimesta omaisuudesta. Virtuaalinen hyödyke ei ole fyysisesti olemassa, ja sitä rajoittavat eräät sopimusoikeudelliset piirteet. Siinä missä reaalimaailman markkinoita säädellään laeilla, pelissä markkinoita säätelevät pelin toimittajan käyttöoikeussopimuksen ehdot. Vaikka virtuaalista hyödykettä koskisivatkin tietyt omistusoikeudet, näiden omistusoikeuksien jakautuminen määräytyy pelin käyttöoikeussopimuksen perusteella. Pelin toimittaja voi yksipuolisesti hallita pelinsä sisäisiä markkinoita ja sen sisältämiä virtuaalisia hyödykkeitä. Kuluttajan oikeus virtuaalisiin hyödykkeisiin on pelien käyttöoikeussopimusten valossa erittäin rajallinen. Lisenssi, jonka pelaaja saa virtuaalisiin hyödykkeisiin on heikko. Käyttöehdot on laatinut pelin toimittaja yksipuolisesti ja paremmalla asiantuntemuksella eikä kuluttajalla ole muita mahdollisuuksia kuin hyväksyä ehdot, mikäli hän haluaa pelata peliä. Kuluttajansuojalain uusi digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja koskevia kuluttajasopimuksia käsittelevä 5 a luku astui voimaan vuoden 2022 ensimmäisenä päivänä. Uusi kuluttajansuojalain 5 a luku tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden avata uudelleen keskustelu virtuaaliseen hyödykkeen asemasta osana kuluttajan ja pelin toimittajan välistä oikeussuhdetta. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, toteutuuko kuluttajansuoja virtuaalisesta hyödykkeen sovittaessa osana kuluttajan ja pelin toimittajan välistä oikeussuhdetta etenkin 5 a luvun näkökulmasta.

Ohjelmistojen jälleenluovutuksen sallittavuuteen vaikuttaa erityisesti tekijänoikeuslain 19 §:ään ja ohjelmistodirektiivin 4 artiklan 2 kohtaan sisältyvät levittämisoikeuden raukeamista koskevat säännökset. Runsasta keskustelua aiheuttaneen EUT:n Usedsoft-ratkaisun oikeusohjeiden mukaisesti ohjelmistojen jälleenluovuttaminen voi olla sallittua, vaikka ohjelmistoa ei olisi varsinaisesti kiinnitetty millekään fyysiselle alustalle. EUT:n ratkaisukäytäntö ei ole kuitenkaan ollut täysin yhdenmukaista tekijänoikeudella suojattujen digitaalisten hyödykkeiden jälleenmyynnin kannalta, vaan EUT:n myöhemmässä ratkaisukäytännössä esimerkiksi e-kirjojen jälleenmyynti on torjuttu. Tutkielmassa systematisoidaan jälleenluovutusta koskevaa normipohjaa. Perinteinen tekijänoikeusdoktriini on hyvin käsitekeskeistä. Olen tietoisesti irtaantunut näistä näkökohdista ja analysoinut ohjelmistojen jälleenluovutukseen liittyviä relevantteja oikeustosiseikastoja, ja niihin liittyviä oikeusvaikutuksia sekä antanut tulkintasuosituksia. Huomionarvoista on, että ohjelmistojen jälleenmyynnin sallittavuus on lopulta riippuvaista tapauskohtaisesta harkinnasta, ja harkintaan vaikuttaa ohjelmiston tekniset käyttömahdollisuudet, ohjelmiston käyttäjän ja oikeudenhaltijan välinen oikeussuhde sekä jäljemmän luovutuksensaajan mahdollisuus ohjelmiston käyttöön. Oikeudenhaltijalla on mahdollisuus estää ohjelmistojen jälleenluovutus tekijänoikeuden ohella myös käyttöoikeussopimukseen sisältyvillä luovutuskielloilla. Oikeudenhaltija ei voi kuitenkaan luovutuskieltoehdolla lisätä tekijänoikeudellista määräysvaltaansa, vaan luovutuskieltoehtojen vaikutukset ovat osapuolten välillä. Ohjelmistojen jälleenluovutuksen sallittavuuden seurauksena on, että ohjelmistoja voidaan myydä laillisesti jälkimarkkinoilla. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisten digitaalisten ohjelmistojen jälkimarkkinoiden taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallisen taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta. Viime kädessä ohjelmistojen jälkimarkkinat ovat politiikkatoimi, ja jälkimarkkinoihin liittyy todennäköisesti sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Oikeudellisesti olisi kuitenkin selkeää, että asiasta säädettäisiin nimenomaisesti lainsäädännössä.