Browsing by Subject "kääntymys"

Tutkielma käsittelee Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta poiskääntymistä. Aiheen tarkastelussa käytetään autoetnografista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto sisältää lisäksi viiden entisen kirkon jäsenen haastattelut. Tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet mormonikirkosta poiskääntymiseen ja kirkosta irtaantumisen prosessia. Tutkielmassa käsitellään lisäksi tekijöitä, jotka ovat hidastaneet tai vaikeuttaneet kirkosta irtaantumista. Tutkielmassa uskontoon kääntyminen ja siitä poiskääntyminen nähdään samantapaisena mutta vastakkaisiin suuntiin tapahtuvana muutosprosessina, jossa ihmisen maailmankuva ja sosiaalinen maailma muotoutuvat uudelleen. Dekonversio on uskonnosta poistumisen prosessi, jossa painottuu ei-uskonnolliseen maailmankuvaan siirtyminen ja uuden elämän rakentuminen ajan myötä. Aineistosta nousi esiin kirkon instituutioon liittyviä tekijöitä ja yksilöllisiä, sosiaalisia ja epävarmuustekijöitä, jotka johtivat epäilyjen heräämiseen kirkkoa kohtaan. Nyky-yhteiskunnassa tapahtuvan tiedon leviämisen ja helpon saatavuuden ansiosta jäsenet kohtaavat aiempaa helpommin tietoa, joka on ristiriidassa kirkon narratiivien kanssa. Tämä voi horjuttaa uskoa ja johtaa kirkon kyseenalaistamiseen ja siitä irtautumiseen. Merkittävimmiksi haasteiksi mormonikirkosta irtautumisessa nousivat kirkon opetukset siitä, ettei kirkon oppia ja johtoa saanut kyseenalaistaa sekä kirkon taholta tapahtuva lähtijöiden leimaaminen luopioiksi. Irtaantumisprosessissa oli havaittavissa kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli epäilyjen heräämisen aikaa. Prosessi kulminoitui ajattelutavan muutokseen, jonka jälkeen kirkko nähtiin uusin silmin. Tämän lopullisen silmien avautumisen seurauksena kirkkoon paluu ei ollut enää mahdollinen. Irtaantumisen kolmas vaihe oli uusien ajattelumallien, sosiaalisen elämän rakentamisen ja irtaantumiseen liittyvien tunteiden prosessoinnin aikaa. Irtaantuminen johti uudenlaisen vapautumisen kokemuksen ja toimijuuden käsityksen äärelle. Mormonikirkosta irtaantuminen näyttäytyy kokonaisvaltaisena muutoksena, joka ravisuttaa henkilöiden maailmankuvaa, identiteettiä ja sosiaalisia suhteita. Irtaantumisprosessi koettiin rankkana, mutta ajan kuluessa se nähtiin myönteisenä asiana. Kirkosta irtaantumisen ajateltiin olevan koko elämän mittainen prosessi. Uskonnosta irtaantumisessa on kyse muutoksesta, jolla on taustansa, käännekohtansa sekä jatkumo henkilöiden elämässä.

Suomalaisten uskonnollisuus on muutoksessa. Samalla kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko menettää tasaisesti jäseniään, on Suomessa esimerkiksi ateismi ja uushenkisyys kasvussa. Tämä etnografinen tutkimus selvittää miten uskonnollisuuden muutos ja uskonto–sekulaari -kilpailu näkyy ystävyysevankeliointiin keskittyvässä XEE-kurssissa. Tutkimukseni antaa myös tietoa siitä, miten suomalaiset suhtautuvat kristinuskoon. Tein osallistuvaa havainnointia Evankeliointi Elämäntapana ry:n järjestämällä XEE-ystävyysevankeliointikurssilla, johon itsekin osallistuin syksyllä 2018. Kurssi järjestettiin erään helsinkiläisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tiloissa. 12 viikon kurssin puitteissa havainnoin 13 henkilöä evankeliointitilanteissa ja kurssille osallistuneita neljää muuta henkilöä, joista yksi oli kurssin vetäjä, koulutustilanteissa. Tein temaattisen analyysin lukemalla ristiin erilaisia etnografiselle tutkimukselle tyypillisiä monipuolisia aineistoja, sekä kontekstoimalla niitä tiheästi. Tutkimuksessani selvisi, että XEE-ystävyysevankelioinnissa painopiste on siirtynyt uskonnon funktiosta kohti uskonnon performatiivisuutta. Tätä kuvaa muutos ikuisesta elämästä yltäkylläiseen elämään, joka on nykypäivän Suomessa helpommin lähestyttävä tapa keskustella kristinuskosta ei-uskonnollisten ihmisten kanssa. Funktio–performanssi jaottelu on kuitenkin tämän tutkimuksen valossa ongelmallista, sillä XEE:n metodeissa funktio ja performanssi kietoutuvat yhteen. Sekularisaatio ja luterilaisuuden merkitys näkyy XEE-ystävyysevankeliointikurssilla suomalaista uskonnollisuuden maisemaa määrittävänä kehyksenä. Tämän tutkimuksen perusteella spirituaalisuus on uskonnollisesti aktiiveja ja ei-aktiiveja yhdistävä rajapinta, jonka kautta uskonnollisia keskusteluja voidaan käydä maanläheisesti ja rakentavasti. Tässä tutkimuksessa sovellettiin uskonnollisuuden muutosta selittäviä teorioita kuten Beyerin näkemyksiä uskonnon funktiosta ja performatiivisuudesta (2000) ja Ammermanin spirituaalisuuden nelijaottelua (2013). Tutkimukseni osoittaa, että XEE:n kaltainen yksilöihin panostava evankeliointimalli hyötyy sekularisaatiosta, jossa syntyy tilaa erilaisille uskonnollisille- ja ei-uskonnollisille toimijoille, yksilön merkitys korostuu ja spirituaalinen uskonnollisuus yleistyy.

Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut.

Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.

Tutkielmassa on tarkoitus selvittää, miten suomalaiset luterilaiset lähetystyöntekijät ovat ystäväkirjeissään (225 kpl) kuvanneet japanilaisten kristityksi kääntymisen prosessia vuosien 1990-2010 välisenä aikana. Valtaosa kirjeissä kuvatuista japanilaisista on ollut sekä shintolaisia että buddhalaisia tai uususkonnon edustajia. Tutkimuskysymyksinä ovat, miten lähetystyöntekijät kuvaavat sitä, miten ja miksi japanilaiset kiinnostuvat kristinuskosta. Entä mitkä tekijät ovat estämässä kristityksi kääntymistä? Tutkielmassa on myös kuvattu lyhyesti, millaisia seurauksia kääntymisellä kerrotaan olevan. Analyysissa on hyödynnetty erityisesti Lewis R. Rambon kääntymisteoriaa, mutta esille on nostettu myös muita kääntymiseen liittyviä teorioita. Tutkielma on kvalitatiivinen ja sitä on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Aineiston perusteella voidaan päätellä, että kristityksi kääntyminen Japanissa on harvinainen, hidas ja moniulotteinen prosessi. Raamatulla on suuri merkitys lähetysyöntekijöiden tekemässä työssä. Tämä näkyy myös lähetystyöntekijöiden kirjeiden retoriikassa. Raamattu tai sen opiskeleminen nähtiin yhtenä perusteena kiinnostua kristinuskosta. Toisaalta tuotiin myös selvästi esille välinpitämätön suhtautuminen Raamattuun. Myös Rambon teoriassa esillä olevat elämän kriisit, läheisten sosiaalisten suhteiden merkitys sekä pettymys omaan uskontoon näyttäytyvät aineistossa selkeinä syinä hakeutua kristinuskon pariin tai jopa kääntyä siihen. Kääntymisen seurauksina olivat yhtäältä halu viedä uuden uskon sanomaa eteenpäin, toisaalta uusi uskonto toi mukanaan ristiriitatilanteita suhteessa vanhaan uskontoon. Läheisten ihmissuhteiden sekä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan vaikutus, aiemman uskonnon palvontavelvollisuudet ja niiden yhteensopimattomuus kristinuskon opin kanssa olivat suurimpia selittäviä tekijöitä kääntymättömyydelle. Myös henkivaltojen kerrottiin vaikuttavan niin, ettei kääntymisratkaisua tehty. Rambon kääntymisteorian eri vaiheet, esimerkiksi konteksti-, kriisi-, sitoutumis- sekä vuorovaikutustasot näyttäytyivät aineistossa.

Pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on suomenusko ja suomenuskoiseksi tuleminen siten, että suomenuskoisuuteen ei ole päädytty lapsuudenperheen kasvatuksen kautta. Suomenuskolla on erilaisia tulkintoja, mutta keskeisintä siinä on luonnon kunnioitus ja kansanuskon perinteiden säilyttäminen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomenuskoiseksi tulemista kuvataan narratiivisesti, miten se tapahtuu pääpiirteittäin, ja miten tämä sijoittuu suhteessa muuhun uskontopsykologian tutkimuskenttään. Käytännössä tarkastellaan millaisilla narratiiveilla kuusi suomenuskoista on kuvannut suomenuskoiseksi tulemistaan. Tarkastelun keskiössä on se, millaisia yhtenäisiä piirteitä näissä narratiiveissa on nähtävissä, huomioiden kuitenkin myös narratiiveissa nähtävät erot. Aineisto on kerätty kirjallisen puolistrukturoidun haastattelun avulla ja aineistoa analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kuutta eri teemaa on käytetty haastattelukysymysten luomisen pohjana. Tutkielman rakenne itsessään on rakennettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin pohjalta. Luvussa kaksi esitellään kunkin haastatellun narratiivista tutkijan pelkistämä versio. Luvussa kolme esitellään narratiivinen näkökulma ja vertaillaan narratiiveja aiemmin viitattujen teemojen pohjalta. Luvussa neljä luodaan näiden narratiivien pohjalta malli, eräänlainen tyyppitarina suomenuskoiseksi tulemisesta ja esitellään kääntymystutkimuksen paradigmat sekä kotiinpaluu-käsite. Luotua mallia tarkastellaan samassa luvussa näiden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelluissa narratiiveissa on useita yhteneväisiä piirteitä, jonka pohjalta on luotu suomenuskoiseksi tulemisen malli: Suomenuskoisilla on kristillinen tausta, mutta kokemus kristinuskon sopimattomuudesta omaan uskomusmaailmaan. Kiinnostus mytologioihin on tyypillistä jo pienestä pitäen. Heillä on ollut kiinnostusta elämänkatsomuksellisiin ilmiöihin ja identiteettiä rakentaessa on ilmennyt kiinnostusta muihin uskontoihin, agnostisismiin ja ateismiin. Prosessina suomenuskoiseksi tuleminen on ollut hidasta ja se on vaatinut henkilön aktiivista etsintää. Internetin foorumit ovat olleet keskeisiä tiedon välityksessä ja kontaktien luomisessa. Suomenuskoon sitoutuminen tapahtuu usein esimerkiksi järjestöihin kiinnittymisen tai sosiaalisen kanssakäymisen myötä. Tiedollinen puoli on tärkeä toimiessaan perinteen ylläpitäjänä. Käytännön osallistuminen on myös korostunutta, koska suomenusko nähdään vahvasti myös elämäntapana. Erityisiä kokemuksia suomenuskoiseksi tulemisessa koetaan vaikeaksi tunnistaa tai niitä ei haluta avata. Suomenusko herättää tunteita tuttuudesta ja kodikkuudesta, kotiinpaluusta sekä juurille paluusta. Suomenuskoiseksi tullut määrittelee suomenuskoisuutensa itse. Tunnetta kääntymyksestä ei synny vaan voisi puhua johonkin palaamisesta tai joksikin kasvamisesta. Uusien ihmisten löytäminen on koettu myönteiseksi asiaksi, muuten suomenuskosta puhumista saatetaan välttää tuttujen seurassa. Elämänmuutokset koetaan positiivisina tai elämän ei koeta juuri muuttuneen. Maailmankuvaa pidetään suhteellisen vakiintuneena, mutta uusien ajatusten mahdollisuutta ei kielletä. Suomenuskoiseksi tuleminen on narratisoitavissa oleva kokemus, jonka avulla suomenuskoinen voi hahmottaa paremmin minuuttaan. Tämän myötä on helpompi liittää muutoksia kohdannut identiteetti ja uudet kokemukset osaksi muuta elämäntarinaa. Suomenuskoiseksi tulemisen mallia verrattaessa kääntymystutkimukseen ja samankaltaisiin ilmiöihin, on havaittavissa kiinnostavia piirteitä. Kotiinpaluu on pakanuuteen liittyvä termi, jossa ajatellaan yksilön ensin palaavan kotiin uskomusmaailmassaan ja sitten muussa yhteisössään. Kääntymystä ei koeta tapahtuvan. Suomenuskoiseksi tulemisessa tunne kotiinpaluusta on korostunut ja kotiinpaluun piirteitä on nähtävillä laajasti. Kääntymyksen aktiivisen paradigman, jossa yksilö nähdään itse aktiivisena katsomuksensa etsijänä, piirteet ovat myös selkeästi nähtävillä suomenuskoiseksi tulemisessa. Aktiivinen toimijuus on suomenuskoisuudessa korostunutta. Sen sijaan kääntymyksen passiivinen paradigma, jossa kääntymyksen katsotaan tulevan yksilön ulkopuolelta annettuna, ei näy suomenuskoisten narratiiveissa vaan pikemminkin herättää voimakkaan vastareaktion.

This master’s thesis explores the development of religious interpretation among Finnish women who have converted to Islam and examines whether this development can be analyzed by dividing it into different stages. Another topic of interest in this work is how the diverse interpretations of Islam that converts embrace reflect the development of Finnish Islam in general. The theoretical premise is Islam researcher Anne Sofie Roald’s theory on the process of religious development that converts go through. The theory categorizes the post-conversion process in four stages: love/zealotry, disappointment, maturity/acceptance, and secularization. The applicability of this theory is examined with the methods of qualitative content analysis by mirroring it to the research data that consists of semi-structured interviews with seven Finnish Muslim convert women. The interviews focus on the women’s ideas on how their lives and interpretations of religion have changed after conversion, how they interpret Islam today and what the meaning of Islam is for their lives from a broader perspective. Other themes discussed in the interviews are gender roles and the impact that being Finnish and being Muslim have on one another. Based on the research data there are considerable differences in the religious interpretations of the converts, as the informants represent different theological and interpretational currents within Islam. Based on the data the interpretations of Islam can be roughly divided to conservative and liberal. Whether or not the informants feel that they are a part of the Finnish Muslim community follows this line of division as well. The interview data paints a rather conservative picture of the Finnish Muslim community, for the more liberal converts feel that it is difficult for them to find a place in it for their interpretations. Along with the issue of belonging to the Finnish Muslim community, gender roles and the position of women emerge as themes that divide the informants. Regardless of the different interpretative emphases, there are many things that unite the women in their experience of Islam, such as the idea of the importance of practicing Islam, a personal relationship with God and having faith in the power of this relationship to carry them through hardships. According to the research data, Islamophobia has increased in Finland in the past years. Despite this, ‘Finnish’ and ‘Muslim’ do not appear as mutually exclusive identities to the informants, but rather the women see parallels between them. A recurring theme in many interviews is the inability of born Muslims to separate between their culture and Islam. The process theory that categorizes the post-conversion religious development of Muslim converts into four different stages turns out to be a useful tool for analysis, but it also becomes subject to criticism. When brought under closer scrutiny the theory appears to suggest that secularization is an inevitable result of religious development. The findings of this research do not support such a conception. An alternative process model based on the research data of this study is proposed in the conclusions, consisting of three post-conversion stages: commitment to Islam, disappointment and the reaction to that disappointment, whether that means a renewed commitment to a certain interpretation of Islam or a widening of the convert’s perspective that leads to exploring different ideas of what it means to be Muslim.