Browsing by Subject "laillisuusvalvonta"

Tutkielmassa tulkitaan esitutkintalain esteellisyyssäännöksiä siitä näkökulmasta, onko Puolustusvoimien asessori esteellinen sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annetun lain (255/2014, SKRTL) 28 a §:n nojalla käynnistämään esitutkinnan. Esitutkintalain esteellisyysperusteet tulevat sovellettavaksi Puolustusvoimien toimittamaan esitutkintaan. Esteellisyyssäännöksiä peilataan myös hallintolain ja oikeudenkäymiskaaren esteellisyysperusteisiin, koska esteellisyyssäännökset perustuvat alkujaan samoihin säännöksiin. Tutkimusmetodina on lainoppi. Tutkimus kohdistuu voimassa olevaan oikeuteen, esitöihin, oikeuskirjallisuuteen sekä Puolustusvoimien omiin ohjeisiin, määräyksiin ja asiakirjoihin. SKRTL 28 a §:ssä säädetään esitutkinnan toimittamisesta Pääesikunnan aloitteesta. Puolustusvoimien asessori tai Pääesikunnan tutkinnanjohtajana toimiva sotilaslakimies voi päättää esitutkinnan aloittamisesta esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 3 §:n mukaisesti. Samaan aikaan Puolustusvoimien asessorille on säädetty Puolustusvoimien toiminnan lainmukaisuuden ja sotilasoikeudenhoidon ohjaus ja valvonta (valtioneuvoston asetus puolustusvoimista, PvA 5 §). Esitutkinta lukeutuu sotilasoikeudenhoitoon. Puolustusvoimien asessori ”omistaa” myös Puolustusvoimien puhevallan käytön. Puolustusvoimien asessorilla on oikeus joko itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä tuomioistuimessa ja muissa viranomaisissa sekä laitoksissa ja yhteisöissä valvoa valtion etua ja oikeutta Puolustusvoimia koskevissa asioissa sekä käyttää niissä valtion puhevaltaa (PvA 26.2 §). Johtopäätöksenä on, että Puolustusvoimien asessorin voidaan nähdä olevan esteellinen toimittamaan esitutkinta SKRTL 28 a §:n nojalla. Tilanteeseen soveltuvat niin erityiset esteellisyysperusteet kuin esteellisyyden yleislauseke. Suurin esteellisyyden aiheuttaja on usean eri roolin soveltuminen samanaikaisesti eli Puolustusvoimien asessorilla on kaksoisrooli.

Mediassa on viime vuosina käsitelty viranomaisten, kuten poliisin, toiminnan laatua. Mikäli viranomaistoiminnan piirissä tapahtuu virheitä, voidaan niihin puuttua esimerkiksi laillisuusvalvonnan keinoin. Hallintokanteluasian käsittelyssä pyydetään selvitystä siltä virkamieheltä, jonka menettelyä asia koskee ja kyseisen virkamiehen on totuudenmukaisesti kerrottava asiasta (nk. kuulemisperiaate). Mikäli hallintokanteluasian käsittelyssä tulee ilmi seikkoja, joiden perusteella on mahdollisesti syytä epäillä virkamiehen syyllistyneen rikokseen, siirtyy asia rikosprosessiin. Tällöin rikoksesta epäillyllä virkamiehellä on itsekriminointisuojan nojalla oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Virkamiehen kuulemisperiaate ja itsekriminointisuoja näyttäytyvät eri suuntaan viettävinä periaatteina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää sitä, miten itsekriminointisuojaa sovelletaan virkamieheen kohdistuvan hallintokanteluasian käsittelyssä. Itsekriminointisuojan laajennuttua ulottumaan osin myös rikosprosessin ulkopuolisiin menettelyihin, on tarkoituksenmukaista tutkia tarkemmin periaatteen soveltamista hallintokanteluasioiden kontekstissa, sillä aihepiiriä ei sellaisenaan ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimuksen perusteella itsekriminointisuojaan vetoaminen hallintokanteluasian käsittelyssä näyttäytyy mahdollisena, muttei rajattomana. Periaatteeseen vetoamisen kannalta merkitystä on muun muassa virkamiehen velvollisuudella toimittaa asiassa selvitys tai lausunto, itsekriminointisuojaan viittaavalla maininnalla, rikosprosessiin joutumisen realistisella mahdollisuudella ja mahdollisen rikosprosessin kannalta merkityksellisillä seikoilla. Itsekriminointisuojan soveltaminen edellyttääkin tapauskohtaista soveltamisedellytysten arviointia. Itsekriminointisuoja oikeuttaa rikosprosessin ulkopuolella ainoastaan vaikenemaan, ei valehtelemaan. Tutkimuksen toisena tarkoituksena on selvittää sitä, miten itsekriminointisuojan reaalitodisteluulottuvuus näkyy poliisin haalarikameroiden kuvaaman materiaalin kontekstissa hallintokanteluasian käsittelyssä. Haalarikamerat otettiin valtakunnallisesti käyttöön poliisissa keväällä 2021 ja kameratoiminta tarjoaa kiinnostavan käytännön kontekstin tarkastella reaalitodisteen luovuttamatta jättämistä itsekriminointisuojaan vetoamisen nojalla. Reaalitodisteen luovuttamatta jättäminen heikentää aineellisen totuuden selvittämistä ja eroaa siten itsekriminointisuojan periaatteen soveltamisesta henkilötodistelussa. Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan haalarikameraa käyttävä poliisihenkilö päättää itse siitä, tallennetaanko vai poistetaanko kuvattu materiaali. Mikäli kameramateriaali täyttää Poliisihallituksen ohjeen mukaiset tallennettavuuden kriteerit, ei itsekriminointisuoja oikeuta poistamaan tällaista materiaalia. Poliisihenkilön itsekriminointisuoja tuleekin huomioida vasta sen jälkeen, kun materiaali on tallennettu poliisin järjestelmään. Itsekriminointisuojan rikosprosessin ulkopuolisen soveltamisen yleiset edellytykset soveltuvat yhtä lailla poliisin laillisuusvalvonnassa. Mikäli poliisihenkilö velvoitetaan toimittamaan laillisuusvalvontaviranomaiselle haalarikameralla kuvattu materiaali ja tapahtuma tosiasiallisesti voisi tulla arvioitavaksi rikoksena, on poliisihenkilö itsekriminointisuojan nojalla oikeutettu jättämään tallenteen rikosprosessin kannalta merkityksellisten seikkojen osalta toimittamatta. Sillä, miten haalarikameratallennetta hyödynnetään hallintokanteluasian käsittelyssä, on merkitystä myös sen suhteen, voidaanko haalarikameratallenne mahdollisesti asettaa hyödyntämiskieltoon.

Ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja oikeusasiamies, valvovat lähtökohtaisesti kaikkea viranomaistoimintaa ja julkisen vallan käyttöä. Tämän lisäksi ylimmät laillisuusvalvojat voivat valvoa yksityistä toimintaa, jos se täyttää perustuslain 108 § ja 109 §:n mukaisen julkisen tehtävän tai perustuslain 124 §:n nojalla siirrettävän julkisen hallintotehtävän edellytykset. Julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän määritelmät ovat pitkälti perustuslakivaliokunnan ja oikeuskirjallisuudessa esitetyn laintulkinnan varassa. Ylimmät laillisuusvalvojat valvovat viranomaistoimintaa kanteluiden, omien aloitteiden sekä tarkastusten muodossa. Kantelut muodostavat suurimman osan viranomaisvalvonnasta. Kanteluiden määrä on kasvanut tasaisesti, jonka vuoksi muusta valvonnasta on jouduttu säästämään resursseja kanteluiden tutkimiseen. Kantelut myös ohjaavat valvontaa. Monet omat aloitteet ja tarkastukset on aloitettu kanteluiden pohjalta. Ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet merkittäviä ratkaisuja koskien hallintodigitalisaatiota. Ratkaisuissa on otettu kantaa viranomaisen päätöksenteossaan käyttämien sähköisten järjestelmien käytön lainmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta sekä järjestelmien toiminnallisuuksien lainmukaisuudesta. Viranomaisreaktio on kuitenkin ollut vaihtelevaa. Jos ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisussaan esittämät kehitysehdotukset liittyvät jo käytössä olevan sähköisen järjestelmän korjaamiseen, korjaustarve on saatettu torjua vetoamalla kustannustehokkuuteen. Suositusluontoiset ratkaisut joutuvat vastakkain viranomaisen kustannussäästöintressien kanssa. Laillisuusvalvonnan perus- ja ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa painottava näkökulma törmää sähköistä hallintoa valvottaessa kustannustehokkuuteen ja säästötavoitteisiin. Säästöpolitiikka ja oikeusturvavaatimukset asettavat viranomaiselle vastakkaisia vaatimuksia. Sähköisen hallinnon hankitojen kustannukset ovat merkittävä rahallinen panostus viranomaiselta, ja projekteihin sitoudutaan pitkiksi ajoiksi. Ristiriitaa ehdotetaan lieventävän kohdistamalla valvonta tahoon, jolla on parhaat valmiudet tehdä muutoksia ja hyvän hallinnon mukaisia ohjelmistoja, eli ohjelmistokehittäjään. Valvontavallan ylettämistä yksityisiin ohjelmistokehittäjiin tarkastellaan hankintamenettelyn, julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän kautta. Valvonnan kohteena olevan julkisen vallan havaitaan häivettyvän julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan lähentyessä toisiaan. Valvottava hallinto ei myöskään pelkisty julkisen vallan käytöksi, vaan sisältää myös puhtaan hallinnollisia valvontakohteita. Tämä luo haasteita valvonnan kohdistamiselle oikeaan paikkaan. Sähköisen hallinnon laillisuusvalvonnalle asettamat haasteet heijastelevat laajempaa yksityisen ja julkisen toiminnan sekoittumisen trendiä.