Browsing by Subject "lakiviittaus"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2022)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kansainvälisen perintöoikeuden sisältöä erityisesti lakiviittauksen näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään perintöasetuksen relevantit säännökset toimivaltaa ja lainvalintaa koskien ja pohditaan perintöasetuksen soveltamisesta syntyviä tulkintaongelmia. Näiden kysymysten osalta keskitytty eritysesti lakiviittauksen kannalta relevantteihin kysymyksiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopillisin metodein, mikä on perintöasetuksen perusteella toimivaltainen tuomioistuin ja mitä lakia kansainväliseen perimykseen sovelletaan. Pääasiallinen tutkimuskysymys on selvittää lakiviittausta koskevan oikeuden sisältö ja mahdolliset perittävän syyt lakiviittauksen teolle. Lähteinä tutkielmassa on käytetty lainsäädännön lisäksi oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä. Tämän tutkimuksen tuloksena selvitään, ettei vieraan valtion lakia sovelleta täysin poikkeuksetta. Suoraan sovellettavat säännökset ja ordre public -periaate voivat vaikuttaa perimyksen lopputulokseen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, ettei toimivaltaa ja lainvalintaa koskevan asuinpaikkaperusteen soveltaminen ole selvää etenkään silloin, jos perittävä on viettänyt kiertelevää elämää tai hänellä on vahvoja liittymiä eri valtioihin. Samoin huomataan, että testamentin ja lakiviittauksen pätevyyteen sovelletaan eri statuutteja. Lakiviittauksen perusteella perintöstatuuttina sovelletaan valittua lakia. Kuitenkin testamentin aineelliseen pätevyyteen ja määräysten sallittavuuteen sovelletaan sisältöstatuuttia. Testamenttia ja lakiviittausta koskien on mahdollista, että niiden pätevyyteen sovelletaan kolmen eri valtion lakia. Kun määräykset ja säännökset kansainvälisen perintöoikeuden alalla eroavat kansallisista, tutkielmassa todetaan, että oikeudellisen ammattilaisen on tärkeää tunnistaa ne tilanteet, joissa kansainvälisyksityisoikeudellisilla säännöksillä on merkitystä. Yhtenä tutkielman tavoitteena tai tarkoituksena voidaankin pitää näiden seikkojen esille tuomista. Lakiviittauksen teolle voidaan löytää muitakin syitä kuin se, että pyrittäisiin kiertämään leskeä suojaavia säännöksiä tai lakiosajärjestelmää. Esimerkiksi ennakointi ja oikeusvarmuus sekä eri oikeussuhteisiin sovellettavien statuuttien yhdistäminen voi olla perittävän intressissä, kun hän harkitsee lakiviittauksen tekoa. Tämän tutkimuksen lopputuloksena todetaan, että perintöasetuksen soveltamisessa on vielä asioita, joita oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä olisi hyvä selventää ja todetaan että lakiviittauksen käyttöala on kaventunut perintökaaren aikaisesta. Tutkielmassa esitetään, että perusteltua voisi olla harkita lakiviittauksen käyttöalan laajentamista niissä tapauksissa, joissa perittävällä olisi hyväksyttävä peruste lakiviittauksen teolle.
-
(2023)Välityssopimus on minkä tahansa välimiesmenettelyn kulmakivi. Vaikka välityssopimus liittyy yleensä tiettyyn aineelliseen sopimukseen (ns. ”pääsopimus”), kansainvälisen välimiesmenettelyn historiallisella taipaleella on käynyt valitettavan selväksi, että välityssopimuksia vaivaavat monet tavanomaisia sopimuksia mutkikkaammat lainvalintaongelmat. Tutkimus käsittelee ensinnäkin välityssopimuksen aineelliseen pätevyyteen liittyviä kansainvälisissä oikeuslähteissä esiintyviä lainvalintasääntöjä. Erityisesti aineelliseen pätevyyteen liittyviä lainvalintakysymyksiä tarkastellaan sen käytännössä hankalaksi havaitun ongelman kautta, tuleeko välityssopimukseen soveltaa välityspaikan vai pääsopimuksen lakia näiden osoittaessa eri valtioiden lainsäädäntöön. Lähteissä esitettyjä lainvalintasääntöjä tarkastellaan analyyttisesti ja tarvittaessa kriittisesti. Vähintäänkin lukija saa avaimet kysymyksen syvälliseen ymmärtämiseen, joka voi luoda pohjaa paremmille lainkäyttö- ja lainsäädäntöratkaisuille tulevaisuudessa. Toisena tutkimuksen tarkoituksena onkin esittää lukijalle kansallisesti sovellettavat välityssopimuksen aineellista pätevyyttä koskevan lainvalinnan ratkaisusäännöt, jotka sopisivat kansainvälinen ja kansallinen lähdeaineisto huomioiden suomalaiseen oikeuteen. Suomalaisessa oikeustilassa on nimittäin varsin niukasti lähteitä aihepiirin tiimoilta ja oikeustilaa voidaan pitää vähintäänkin epäselvänä ja jopa ratkaisemattomana. Suomalaista oikeustilaa käsitellään, kansainvälisiin lainvalintasääntöihin heijastellen, omassa osiossaan. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kansainvälisesti tulkinnat välityssopimuksen aineelliseen pätevyyteen sovellettavasta laista ovat olleet moninaisia ja keskenään vakavasti ristiriitaisia. Joissakin valtioissa etusijan on saanut välityspaikan laki ja toisissa pääsopimuksen laki; päteviä perusteluja voidaan esittää kummankin ratkaisutavan puolesta. Joka tapauksessa lainvalintaratkaisuissa on syytä noudattaa New Yorkin konvention V(1)(a) artiklan lainvalintasääntöä, jonka mukaan osapuolten nimenomaisesti välityssopimukseen sovellettavaksi valitsemaa lakia on sovellettava. Artiklan on usein katsottu myös sallivan epäsuoran lainvalinnan, jonka saattaa konstituoida välityspaikan tai pääsopimuksen lain valinta. Mikäli mitään lainvalintaa ei katsota olevan tehty, on välityspaikalla useimmiten ratkaiseva merkitys. Suomen osalta on katsottava niin ikään, että lainvalintaratkaisuissa on noudatettava New Yorkin konvention V(1)(a) artiklaa sekä sitä vastaavaa VML 53 §:n säännöstä. Näin ollen osapuolten nimenomainen lainvalinta saa etusijan välityssopimukseen sovellettavan lain määrittämisessä. Mikäli nimenomaista lainvalintaa ei ole tehty, on tutkimuksessa esitettävin perustein pääsopimukseen sovellettavaksi valitun lain katsottava luovan olettaman siitä, että osapuolet ovat tarkoittaneet ulottaa kyseisen lain myös välityssopimukseen. Viime sijassa on välityssopimukseen sovellettava välityspaikan lakia New Yorkin konvention V(1)(a) artiklan ja VML 53 §:n lainvalintasäännön nojalla. Sanottuja näkökohtia tukevat myös kansainväliset oikeuslähteet ja niistä tutkimuksessa esitetty arviointi.
-
(2023)Välityssopimus on minkä tahansa välimiesmenettelyn kulmakivi. Vaikka välityssopimus liittyy yleensä tiettyyn aineelliseen sopimukseen (ns. ”pääsopimus”), kansainvälisen välimiesmenettelyn historiallisella taipaleella on käynyt valitettavan selväksi, että välityssopimuksia vaivaavat monet tavanomaisia sopimuksia mutkikkaammat lainvalintaongelmat. Tutkimus käsittelee ensinnäkin välityssopimuksen aineelliseen pätevyyteen liittyviä kansainvälisissä oikeuslähteissä esiintyviä lainvalintasääntöjä. Erityisesti aineelliseen pätevyyteen liittyviä lainvalintakysymyksiä tarkastellaan sen käytännössä hankalaksi havaitun ongelman kautta, tuleeko välityssopimukseen soveltaa välityspaikan vai pääsopimuksen lakia näiden osoittaessa eri valtioiden lainsäädäntöön. Lähteissä esitettyjä lainvalintasääntöjä tarkastellaan analyyttisesti ja tarvittaessa kriittisesti. Vähintäänkin lukija saa avaimet kysymyksen syvälliseen ymmärtämiseen, joka voi luoda pohjaa paremmille lainkäyttö- ja lainsäädäntöratkaisuille tulevaisuudessa. Toisena tutkimuksen tarkoituksena onkin esittää lukijalle kansallisesti sovellettavat välityssopimuksen aineellista pätevyyttä koskevan lainvalinnan ratkaisusäännöt, jotka sopisivat kansainvälinen ja kansallinen lähdeaineisto huomioiden suomalaiseen oikeuteen. Suomalaisessa oikeustilassa on nimittäin varsin niukasti lähteitä aihepiirin tiimoilta ja oikeustilaa voidaan pitää vähintäänkin epäselvänä ja jopa ratkaisemattomana. Suomalaista oikeustilaa käsitellään, kansainvälisiin lainvalintasääntöihin heijastellen, omassa osiossaan. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kansainvälisesti tulkinnat välityssopimuksen aineelliseen pätevyyteen sovellettavasta laista ovat olleet moninaisia ja keskenään vakavasti ristiriitaisia. Joissakin valtioissa etusijan on saanut välityspaikan laki ja toisissa pääsopimuksen laki; päteviä perusteluja voidaan esittää kummankin ratkaisutavan puolesta. Joka tapauksessa lainvalintaratkaisuissa on syytä noudattaa New Yorkin konvention V(1)(a) artiklan lainvalintasääntöä, jonka mukaan osapuolten nimenomaisesti välityssopimukseen sovellettavaksi valitsemaa lakia on sovellettava. Artiklan on usein katsottu myös sallivan epäsuoran lainvalinnan, jonka saattaa konstituoida välityspaikan tai pääsopimuksen lain valinta. Mikäli mitään lainvalintaa ei katsota olevan tehty, on välityspaikalla useimmiten ratkaiseva merkitys. Suomen osalta on katsottava niin ikään, että lainvalintaratkaisuissa on noudatettava New Yorkin konvention V(1)(a) artiklaa sekä sitä vastaavaa VML 53 §:n säännöstä. Näin ollen osapuolten nimenomainen lainvalinta saa etusijan välityssopimukseen sovellettavan lain määrittämisessä. Mikäli nimenomaista lainvalintaa ei ole tehty, on tutkimuksessa esitettävin perustein pääsopimukseen sovellettavaksi valitun lain katsottava luovan olettaman siitä, että osapuolet ovat tarkoittaneet ulottaa kyseisen lain myös välityssopimukseen. Viime sijassa on välityssopimukseen sovellettava välityspaikan lakia New Yorkin konvention V(1)(a) artiklan ja VML 53 §:n lainvalintasäännön nojalla. Sanottuja näkökohtia tukevat myös kansainväliset oikeuslähteet ja niistä tutkimuksessa esitetty arviointi.
Now showing items 1-3 of 3