Browsing by Subject "lastenohjaaja"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2017)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lastenohjaajien yksittäisiä kokemuksia ammatti-identiteetistään muutoksissa suhteessa organisaatioonsa. Tutkielman teoreettinen viitekehys asettuu postmoderniin tutkimukseen, jonka avulla saadaan pehmeää, vähemmän teoreettista tietoa tutkittavasta aiheesta, paikallisuudesta ja informanttien merkityksenannosta. Tutkielma toteutettiin aineistotriangulaatiossa. Aineistona toimivat 30 lastenohjaajan esseetä kahdesta seurakuntayhtymästä aiheesta ” Minä kirkon lastenohjaajana”, sekä viiden lastenohjaajan haastattelut. Aineistoon sisältyy puolistrukturoitu taustatietolomake ja elämänjanan piirtämistehtävä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, jossa aineisto keskusteli teorioiden kanssa. Yhtenä ohjaavana teoriana käytettiin James W. Fowlerin uskon kehitysvaihe- ja kutsumusteoriaa. Analyysi esitellään teemoittain abstrahoituna. Ammatti-identiteettiä rakentavat käsitykset omasta osaamisesta ja organisaatiosta, palautekeskustelut ja motiivit. Lastenohjaajat toimivat uskonnollisina spesialisteina kasvatustyössä. Ammatti-identiteetti- ja kutsumuskäsitykset, arvot, länsimainen uskonnollisuus, kirkko organisaationa sekä lastenohjaajien koulutusparadigma ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä vaikuttaa ammattikunnan identiteettiin. Länsimainen yhteiskunta suhtautuu uskontoon uskonnonvapauden ja positiivisen neutraliteetin arvomaailman mukaisesti. Kirkossa vaikuttavat perinteinen ja edistyksellinen linja yhtä aikaa. Koulutusarvot muuttuvat uusliberalistisiksi. Ammatti-identiteettikäsitys on nyt joustava ja yrittäjämäinen. Kutsumus ammattiin on teoriassa muuttunut itsensä toteuttamiseksi. Lastenohjaajien seurakuntakäsitys on sekä hengellinen, että diakoninen. Lastenohjaajat erottavat työorganisaatiostaan kirkosta ideaalin ja konkreettisen ulottuvuuden. He kokevat vanhempiensa ja ideaalin kirkon arvojen vastaavan omia arvojaan, jotka ovat yhteisön määritteleminä kristillisiä. Ideaali lastenohjaaja vastaa lastenohjaajien omaa kokemusta itsestä ammattilaisena. Ideaalin lastenohjaajan ominaisuuksiin kuuluvat kokemusten mukaan vuorovaikutustaidot kasvatuskumppanuudessa ja lapsilähtöinen työote. Teknisiä taitoja ei koeta ammatin ydinosaamisalueisiin kuuluvaksi. Protestanttinen työetiikka vaikuttaa yhä lastenohjaajien työmotivaationa paikallisesti. Haluaminen lastenohjaajan ammattiin ja lasten kanssa työskentelyyn toimii koulutusmotivaationa. Informantit ovat käsittäneet työnsä motiiviksi myös lähimmäiseen suuntautumisen, vaikka suurin osa heistä ei tietoisesti koe kutsumusta alan valitsemisen syyksi. Tämä lähimmäiseen suuntautuminen voidaan silti tulkita luterilaisen kutsumuskäsityksen mukaiseksi motiiviksi toimia kirkon töissä. Koulutususkon ja meritokratian paradigma aiheuttaa edelleen lastenohjaajien ammatti-identiteetille haastetta, koska myös sydämen sivistys, sekä työ- ja elämänkokemus koetaan ammattiin pätevöittävinä tekijöinä koulutuksen rinnalla. Lastenohjaajien liittäminen koulutuksessa ensin hoitotyöhön, sitten opetustoimeen ja nyt yrittäjyyteen aiheuttaa koulutuksen ja työelämän kohtaamisissa epäselvyyttä ammatti-identiteetistä. Entiset ja uudet käsitykset muokkaavat toisiaan. Hengellisyyden väheneminen koulutuksessa muuttaa lastenohjaajien ammatti-identiteettiä. Lastenohjaajien kokemukset osaamistasostaan ja työnkuvat ovat laaja-alaisia, mikä kertoo joustavasta postmodernista ammatti-identiteetistä. Työtehtävien muutoksissa lastenohjaajat kouluttautuvat tai vaihtavat alaa. Suhtautuminen muutokseen on ristiriitainen, mutta ajan kuluessa reflektoituna se muuttuu positiiviseksi.
-
(2017)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lastenohjaajien yksittäisiä kokemuksia ammatti-identiteetistään muutoksissa suhteessa organisaatioonsa. Tutkielman teoreettinen viitekehys asettuu postmoderniin tutkimukseen, jonka avulla saadaan pehmeää, vähemmän teoreettista tietoa tutkittavasta aiheesta, paikallisuudesta ja informanttien merkityksenannosta. Tutkielma toteutettiin aineistotriangulaatiossa. Aineistona toimivat 30 lastenohjaajan esseetä kahdesta seurakuntayhtymästä aiheesta ” Minä kirkon lastenohjaajana”, sekä viiden lastenohjaajan haastattelut. Aineistoon sisältyy puolistrukturoitu taustatietolomake ja elämänjanan piirtämistehtävä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, jossa aineisto keskusteli teorioiden kanssa. Yhtenä ohjaavana teoriana käytettiin James W. Fowlerin uskon kehitysvaihe- ja kutsumusteoriaa. Analyysi esitellään teemoittain abstrahoituna. Ammatti-identiteettiä rakentavat käsitykset omasta osaamisesta ja organisaatiosta, palautekeskustelut ja motiivit. Lastenohjaajat toimivat uskonnollisina spesialisteina kasvatustyössä. Ammatti-identiteetti- ja kutsumuskäsitykset, arvot, länsimainen uskonnollisuus, kirkko organisaationa sekä lastenohjaajien koulutusparadigma ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä vaikuttaa ammattikunnan identiteettiin. Länsimainen yhteiskunta suhtautuu uskontoon uskonnonvapauden ja positiivisen neutraliteetin arvomaailman mukaisesti. Kirkossa vaikuttavat perinteinen ja edistyksellinen linja yhtä aikaa. Koulutusarvot muuttuvat uusliberalistisiksi. Ammatti-identiteettikäsitys on nyt joustava ja yrittäjämäinen. Kutsumus ammattiin on teoriassa muuttunut itsensä toteuttamiseksi. Lastenohjaajien seurakuntakäsitys on sekä hengellinen, että diakoninen. Lastenohjaajat erottavat työorganisaatiostaan kirkosta ideaalin ja konkreettisen ulottuvuuden. He kokevat vanhempiensa ja ideaalin kirkon arvojen vastaavan omia arvojaan, jotka ovat yhteisön määritteleminä kristillisiä. Ideaali lastenohjaaja vastaa lastenohjaajien omaa kokemusta itsestä ammattilaisena. Ideaalin lastenohjaajan ominaisuuksiin kuuluvat kokemusten mukaan vuorovaikutustaidot kasvatuskumppanuudessa ja lapsilähtöinen työote. Teknisiä taitoja ei koeta ammatin ydinosaamisalueisiin kuuluvaksi. Protestanttinen työetiikka vaikuttaa yhä lastenohjaajien työmotivaationa paikallisesti. Haluaminen lastenohjaajan ammattiin ja lasten kanssa työskentelyyn toimii koulutusmotivaationa. Informantit ovat käsittäneet työnsä motiiviksi myös lähimmäiseen suuntautumisen, vaikka suurin osa heistä ei tietoisesti koe kutsumusta alan valitsemisen syyksi. Tämä lähimmäiseen suuntautuminen voidaan silti tulkita luterilaisen kutsumuskäsityksen mukaiseksi motiiviksi toimia kirkon töissä. Koulutususkon ja meritokratian paradigma aiheuttaa edelleen lastenohjaajien ammatti-identiteetille haastetta, koska myös sydämen sivistys, sekä työ- ja elämänkokemus koetaan ammattiin pätevöittävinä tekijöinä koulutuksen rinnalla. Lastenohjaajien liittäminen koulutuksessa ensin hoitotyöhön, sitten opetustoimeen ja nyt yrittäjyyteen aiheuttaa koulutuksen ja työelämän kohtaamisissa epäselvyyttä ammatti-identiteetistä. Entiset ja uudet käsitykset muokkaavat toisiaan. Hengellisyyden väheneminen koulutuksessa muuttaa lastenohjaajien ammatti-identiteettiä. Lastenohjaajien kokemukset osaamistasostaan ja työnkuvat ovat laaja-alaisia, mikä kertoo joustavasta postmodernista ammatti-identiteetistä. Työtehtävien muutoksissa lastenohjaajat kouluttautuvat tai vaihtavat alaa. Suhtautuminen muutokseen on ristiriitainen, mutta ajan kuluessa reflektoituna se muuttuu positiiviseksi.
Now showing items 1-3 of 3