Browsing by Subject "latvia"

Hiphop-kulttuuriin sisältyy vaatimus autenttisuudesta, jota vahvistetaan sellaisin hokemin kuin “keepin’ it real”. Autenttisuudelle ei kuitenkaan ole vain yhtä määritelmää, vaan sen tulkinta näyttää muuttuvan kontekstista toiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten autenttisuuden vaatimukseen vastataan latvialaisessa raplyriikassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia kielellisiä ja diskursiivisia resursseja aineistoksi valitussa raplyriikassa käytetään ja minkälaisia autenttisuuden representaatioita resurssien avulla tuotetaan. Aineistona on kahden latvialaisen rap-artistin esikoisalbumin lyriikka: Ozolsin vuonna 2001 julkaistu Cieņa un Mīlestība -albumi ja Skutelisin vuonna 2009 julkaistu Manī mīt -albumi. Albumeilta analysoidaan niiden koko lyriikassa toistuvia kielellisiä ja diskursiivisia resursseja, minkä lisäksi molemmilta albumeilta on valittu yhden kappaleen lyriikka yksityiskohtaisempaan analyysiin. Analyysissa eritellään lyriikassa käytetyt kielelliset resurssit ja valitut diskursiiviset resurssit, joita ovat diskurssit, narratiivit, aiheet, puheaktit ja kulttuuriset viittaukset. Lisäksi tarkastellaan sitä, minkälaisia ovat autenttisen rapartistiuden representaatiot, joita kielellisten ja diskursiivisten resurssien avulla tuotetaan. Molemmat artistit käyttävät lyriikassaan pääasiassa yleiskielistä latviaa, jota he täydentävät puhekielisillä ilmauksilla ja erityisesti musiikkiin liittyvillä englanninkielisillä ilmauksilla. Ozolsin lyriikassa toistuu yksilön valintaa ja vastuuta korostava diskurssi, kun taas Skutelisin lyriikan keskipisteessä on hiphop, musiikki ja yhteisö niiden ympärillä. Ozolsin autenttisuuskäsityksen perustana on totuuden puhuminen omasta kokemuksesta, ja Skutelisin autenttisuuskäsityksen keskiössä puolestaan on esteettisesti ainutlaatuinen tyyli. Kummallakin albumilla artistit muodostavat autenttisuutta, jonka arviointi vaatii ymmärrystä kahdesta kulttuurisesta yhteisöstä, globaalista hiphop-kulttuurista ja Latvian latviankielisestä hiphop-yhteisöstä. Tulokset tukevat havaintoa siitä, että kielellisillä ja diskursiivisilla resursseilla on olennainen rooli autenttisuuden muodostamisessa hiphopissa.

Onomatopoeettiset interjektiot ovat huudahduksenomaisia, ääntä jäljitteleviä sanoja, jotka ovat monessa kielessä suhteellisen marginaaliseksi koettu ilmiö eikä sitä ole siten kovin laajalti tutkittu. Tutkimuksen vähyyttä korostaa terminologian epäyhtenäisyys, sillä tutkimuksesta riippuen sanoja saatetaan kutsua ideofoneiksi, imitatiiveiksi tai ääniefekteiksi. Onomatopoeettiset interjektiot ovat erityisesti sarjakuvista tuttu sanaluokka. Sarjakuvissa esiintyviä onomatopoeettisia interjektioita on kuitenkin aiemmin tutkittu lähinnä käännösratkaisullisista näkökulmista yhden tai kahden kielen osalta laajemman äännesymbolisen vertailun sijaan. Tässä tutkimuksessa vertaillaan onomatopoeettisten interjektioiden käyttöä neljässä Fenno-Baltian alueen kielessä: suomessa, virossa, latviassa ja liettuassa. Aineistona käytetään paralleelikorpusta, joka koostuu suomen-, viron-, latvian- ja liettuankielisistä Aku Ankka -sarjakuvista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää interjektioiden ominaispiirteitä ja äännesymboliikkaa niin yleisesti kuin kielikohtaisella tasolla ja identifioida niistä semanttisen luokittelun avulla äännesymbolisia yksiköitä eli fonesteemejä. Tutkimuksen analyysiosuus koostuu fonologisesta ja semanttisesta osasta. Fonologisessa analyysissä verrataan interjektiosanaston grafeemifrekvenssiä neutraalin asiatekstin grafeemifrekvenssiin sekä tutkitaan kielten keskinäistä korrelaatiota sekä kieltenvälisiä eroja interjektioiden fonologian ja tavurakenteen osalta kielipareittain. Semanttisessa analyysissä interjektiot luokitellaan 15 eri luokkaan semanttisin perustein. Tämän avulla interjektioista identifioidaan tiettyyn semanttiseen käyttöalueeseen rajautuvia fonologisia piirteitä tai fonesteemejä niin kielikohtaisella tasolla kuin yleisesti. Tuloksista selviää, että erityisesti tremulantit ja klusiilit ovat yleisempiä onomatopoeettisissa interjektioissa kuin neutraalissa asiatekstissä. Sen sijaan grafeemi ⟨e⟩ on interjektioissa huomattavasti harvinaisempi, sillä suomen- ja vironkielisessä aineistossa sitä ei esiinny lainkaan. Kieliparien fonologinen korrelaatio interjektioaineistossa on odotettua sattumanvaraisempaa, mikä toisaalta tukee käsitystä äännesymboliikan universaaliudesta. Samaa kielii myös se, että interjektioista identifioidut fonesteemit ovat kielistä riippumatta hyvin samankaltaisia. Toisaalta jokaisesta kielestä löytyi myös yksittäisiä äännesymbolisia piirteitä, joita muissa kielissä ei esiintynyt.