Browsing by Subject "legitimaatio"

Tutkielma käsittelee Joseph Margolisin (1924–2021) relativismiin perustuvaa taideteosten ontologiaa. Ontologia yhdistää toisiinsa sekä realismin että sosiaalisen konstruktivismin. Maailma on olemassa itsenäisenä, mutta sen ymmärtämisessä on aina kyse myös historiaan sidotuista yhteisöllisistä käytännöistä. Maailman itsenäisyyttä ja sosiaalisia käytäntöjä ei tarkastelussa voi periaatteellisella tasolla erottaa toisistaan. Relativismi on ollut osa länsimaista filosofiaa jo Antiikin Kreikasta asti, mutta marginaalisessa asemassa. Varsinkin Aristoteles ja Platon kritisoivat vahvasti aikalaistensa relativismia, ja kuten Margolis osoittaa, relativismin kritiikki on pysynyt samanlaisena vuosisadasta toiseen. Margolis osoittaa omalla relativistisella ajattelullaan, ettei Antiikin Kreikasta kumpuava kritiikki pysty tekemään relativismista käyttökelvotonta, vaan relativismi on lähtökohtaisesti yhtä hedelmällinen filosofinen ajattelusuunta kuin mikä tahansa muukin. Tutkielma lähtee liikkeelle Margolisin relativistisen ontologian peruskäsitteistöstä ja relativismin historiasta osana filosofiaa. Ontologian yleispiirteistä siirrytään tarkastelemaan taideteoksia osana Margolisin filosofista systeemiä. Taideteokset muodostavat erityisen ontologisen ryhmän Margolisin ajattelussa, sillä ne ovat esimerkkitapauksia fyysisen todellisuuden ja kulttuurisen todellisuuden symbioottisuudesta. Viimeisessä luvussa tarkastellaan legitimaation rakentumista osana virtaavaa ontologiaa, jossa taideteosten tulkinta tapahtuu historiallisten käytäntöjen ja näiden käytäntöjen uudelleentulkinnan ristipaineessa.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten vastuu julkisen vallan käytöstä toteutuu automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Lainsäädäntöhankkeissa ja oikeustieteellisessä keskustelussa julkishallinnon päätösautomaatioon liittyviä vastuukysymyksiä on arvioitu ensisijaisesti virkavastuun kohdentamisen näkökulmasta. Kysymys virkavastuun toteuttamisesta tuo kuitenkin esiin vastuusääntelyn taustalla piilevän jännitteen ihmistoimijuuteen perustuvan vastuun ja automaattisen päätöksenteon välillä. Tämän jännitteen vuoksi virkamiehen henkilökohtainen virkavastuu ei välttämättä ole toteutettavissa automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Siksi ratkaisuja automaattisen päätöksenteon vastuuongelmiin on etsittävä ennen kaikkea viranomaiseen kohdistuvista vastuumuodoista. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on lainoppi, mutta tarkastelu sisältää myös vastuuteoreettista analyysia. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii teknologian tutkimuksessa käytetty vastuukuilun (responsibility gap) käsite sekä jaottelu vastuun eri lajien välille. Työssä analysoidaan, miten ja millä edellytyksillä rangaistusvastuu, korvausvastuu, prospektiivinen vastuu ja answerability-tyyppinen perusteluvastuu voivat toteutua automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Eri vastuumuotojen toteutumista arvioidaan suhteessa hallinnon asiakkaan oikeusturvaan sekä julkisen vallan käytön legitimiteettiin. Tutkielmassa osoitetaan, että automaattisen päätöksenteon vastuuongelmat liittyvät ennen kaikkea virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun toteuttamiseen. Perustuslain 118 §:n vaatimus virkavastuun kattavuudesta voi automaattisen päätöksenteon yhteydessä joutua ristiriitaan rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän epätäsmällisyyskiellon ja syyllisyysperiaatteen kanssa. Kompensaatiovastuu toteutuu julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun kautta, mutta käytännössä vahingonkorvausoikeudellinen sääntely saattaa rajoittaa yksilön mahdollisuuksia saada vahingonkorvausta automatisoidussa päätöksenteossa tapahtuneista virheistä. Muita vastuun muotoja puolestaan voidaan toteuttaa viranomaiseen kohdistuvilla vastuujärjestelyillä sekä automaattisiin päätöksentekojärjestelmiin kohdistuvalla sääntelyllä.