Browsing by Subject "lihanauta"

Säilörehusatojen kemiallinen koostumus ja laatu vaihtelevat korjuukertojen välillä, koska nurmen kasvuolosuhteet ja korjuuhetken kasvuaste poikkeavat toisistaan. Suomessa on perin-teisesti korjattu kaksi säilörehusatoa, mutta kolmen niiton korjuustrategia on yleistymässä. Kolmella niitolla saadaan sulavampi kokonaissato, mutta yksittäisen korjuukerran sato jää pienemmäksi kuin kahdella niitolla. Eläimet pyritään kasvattamaan sulavilla ja energiapitoi-silla rehuilla nopeasti, koska nopea kasvu ja suuri rehun syöntikyky pienentävät eläimen yl-läpitokustannuksia. Säilörehun syönti riippuu lähinnä NDF-pitoisuudesta, sulavuudesta ja käymislaadusta. Tutkimuksen tavoitteena oli verrata ensimmäisen (SR1), toisen (SR2) ja kolmannen (SR3) säilörehusadon tuotantovaikutuksia lihanautojen loppukasvatuksessa. Hypoteesi oli, että SR3 soveltuu hyvin lihanautojen ruokintaan, ja sillä saavutetaan yhtä hyvä syönti ja sonnien kas-vutulokset kuin ensimmäisellä säilörehusadolla. Kokeen 45 simmental-sonnia jaettiin kol-meen erilliseen ruokintaryhmään, jossa ne saivat joko SR1:seen, SR2:seen tai SR3:seen poh-jautuvaa seosrehua, jonka väkirehuosuus oli 45 % kuiva-aineesta. Sonnien rehunkulutus, lisä-kasvu, lihakkuus ja rasvaisuus mitattiin sekä säilö- ja väkirehujen kemiallinen koostumus analysoitiin. SR3:n sulavan orgaanisen aineen määrä kuiva-aineessa (D-arvo), syönti-indeksi, muuntokel-poinen energia (ME), sekä raakavalkuais- (rv) ja sokeripitoisuus olivat muita satoja suurem-pia, mutta kuitupitoisuus pienempi, joten kolmas niitto oli korjuuhetkellä aiempia niittoja nuorempaa. SR2:n D-arvo ja ME-pitoisuus olivat pienempiä kuin muiden satojen. Koerehujen säilönnällinen laatu oli hyvä. SR1:n syönti-indeksi oli huonoin korkeampien happopitoisuuk-sien ja pienen kuiva-ainepitoisuuden takia. Nurmien kasvuaste korjuuhetkellä selitti erot koe-rehujen sulavuuksissa. SR1- ja SR3-seosten kuiva-aineen syönti ja niillä ruokittujen sonnien ME:n saanti olivat suurempia kuin SR2-seoksen. Siten niillä ruokittujen sonnien päiväkasvut ja nettokasvut olivat parempia kuin SR2-ruokinnan sonnien. SR3-seosta saaneiden sonnien rv:n saanti oli aiempia niittoja suurempi, joten niiden valkuaisen hyväksikäyttö oli huonointa. Kuiva-aineen ja energian hyväksikäytössä sekä ruhon laatuominaisuuksissa ei ollut eroja ruokintojen välillä. Toisen ja erityisesti kolmannen niiton rehujen syönnit olivat ensimmäiseen satoon verrattuna pienempiä kuin rehuanalyysien pohjalta oli odotettavissa. Jälkikasvurehujen rehuanalyysi todennäköisesti yliarvioi niiden tuotantovaikutuksen. Jälkikasvurehujen heikompaa syöntiä saattoivat selittää niiden mikrobiologinen laatu, kasvitaudit, epävakaa mikrobikasvusto, vaih-televat kasvuolosuhteet, kuollut kasvimateriaali ja hometoksiinit. Aiemmissa tutkimuksissa hometoksiineja on löydetty jälkikasvurehuista, mutta niiden vaikutukset syöntiin ovat olleet osin kyseenalaisia.

Residual feed intake (RFI) is a measurement method used in animals to determine feed efficiency. Improving feed efficiency has been found to be more cost-effective than maximizing daily gain. Determining the feed efficiency is laborious as the measurement periods are long and expensive. The problem is the limited capacity of the measuring devices in relation to the number of animals, because the animals daily dry matter intake (DMI), average daily gain (ADG) and metabolic body weight (MMBW) must be measured over a sufficiently long continuous period. The aim of the study was to optimize the measurement of residual feed intake to reduce workload. In this case, the costs of measurement would be lower, and the utilization rate of measuring equipment would be improved. The study sought a critical limit on the amount of data required. Measurements were removed from the data until it was found that the reliability of the results was affected. The hypothesis was that the fewer measurements and the shorter the measurement period, the greater the risk of error in the results. The study material included 105 dairy bulls and the experiment lasted 56 days. DMI was measured for each animal and the animals were weighed once a week during the experiment, a total of nine times (double weighings at the beginning, middle and end of the measurement period). The growth curves were used to calculate the ADG and MMBW of the animals. In addition, the area of the area of the cross-section of the longissimus muscle (M.longissimus dorsi) and the thickness of the back fat of each bull were measured with an ultrasound device at the end of the experiment. RFI was calculated for seven different measurement periods. The original 56-day period was shortened to seven days at a time until the period was 28 days. Ultrasound measurements were added to the 56-day measurement period model only. In addition, the number of weighing was reduced from nine to five and three times from the original 56-day model. The addition of ultrasound measurements weakened the statistical model compared to the initial 56-day measurement period. The animal RFI results changed the most in the 28-day and 35-day models. The reliability of the results decreased the least in the 49-day and five-weighing models. The ADG and MMBW averages remained almost the same in the models until 35 days. The shorter the measurement period, the more the DMI values changed. Based on the results, shortening length of the RFI measurement period to 42 days had no market effect on the results. A 42-day measurement period is enough for DMI, but a longer measurement period is recommended for ADG. Three weighings did not change the ADG as much as the 49-day measurement period and was more reliable than the 42-day measurement period. Adding longissimus muscle and back fat to the RFI model did not improve the reliability of the model and thus did not provide added value. Based on this study, ultrasonic measurements are not required to determine RFI, and the workload can also be reduced by shortening the measurement period or reducing weighing times.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka maitorotuisten sonnien väkirehun saantia voidaan jaksottaa loppukasvatuskauden aikana, ja mikä on jaksottamisen vaikutus eläinten rehun syöntiin, kasvutuloksiin ja ruhon laatuun. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuotantotuloksiin päästään käyttämällä pelkästään hyvänlaatuista nurmisäilörehua sonnien ruokinnassa loppukasvatuskauden aikana. Ruokintakokeessa oli 16 Ayrshire- ja 20 Holstein-sonnia, jotka olivat kokeen alussa noin 6,5 kk:n ikäisiä ja elopainoltaan 230 kg. Ensimmäisen koeryhmän sonnit saivat vapaasti nurmisäilörehua (SR). Toisen koeryhmän sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla (TV), jolloin ne saivat koko kasvatuskauden ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta (ka) 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla (NV). Ne saivat kasvatuskauden ensimmäisen jakson ajan (eläinten ikä 6,5 - 12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja toisen jakson ajan (eläinten ikä 12,5 - 18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit olivat laskevalla väkirehuruokinnalla (LV), ja ne saivat ensimmäisen jakson ajan vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja toisen jakson ajan pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Tutkimuksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Kaikki sonnit teurastettiin noin 18,5 kk:n ikäisinä ja keskimäärin elopainoltaan keskimäärin 669 kg:n painoisina. Kokeessa käytettiin kahden eri kasvukauden (2012 ja 2013) ensimmäisen niiton noukinvaunulla korjattua ja laakasiiloon säilöttyä esikuivatettua timoteisäilörehua. Ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus määritettiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Väkirehuruokinta lisäsi TV-, NV- ja LV-sonnien kuiva-aineensyöntiä ja muuntokelpoisen energian saantia verrattuna SR-ryhmän sonneihin (p=0,01), mutta vähensi säilörehun ka:een syöntiä (p<0,001). NV-sonnit pystyivät syömään enemmän kuiva-ainetta kuin LV-sonnit (p<0,05), joten ne saivat rehuannoksestaan myös enemmän energiaa (106 vs. 98 MJ ME/pv) (p=0,01) ja OIV:tä (792 vs. 741 g/pv) (p<0,05). Väkirehuruokinta paransi rehun muuntosuhdetta, sillä ka:n kulutus lisäkasvukiloa (p<0,10) ja nettokasvukiloa (p<0,05) kohden oli pienempi verrattuna SR-ruokintaan. Nurmisäilörehun erinomainen laatu näkyi SR-sonnien hyvissä kasvutuloksissa (päiväkasvu 1 119 g/pv ja nettokasvu 580 g/pv). Väkirehulisäyksen edut ilmenivät kuitenkin TV-, NV- ja LV-sonnien parempina päivä- (p<0,10) ja nettokasvuina (p<0,05), suurempina teuraspainoina (p=0,01) sekä parempina teurasprosentteina (p=0,05) ja lihakkuutena (p<0,10) verrattuna pelkkää säilörehua saaneisiin sonneihin. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa tasaisesti ja keskimäärin kahdella eri jaksotustavalla väkirehua saaneiden välillä. Nousevalla väkirehuruokinnalla saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu (p<0,05), 76 g/pv parempi nettokasvu (p=0,05) ja 27 kg suurempi teuraspaino (p<0,05) verrattuna laskevasti väkirehua saaneisiin sonneihin. Väkirehun ruokintastrategia ei vaikuttanut rehun hyväksikäyttöön. Kaikki sonnit olivat keskirasvaisia, mutta nouseva väkirehuruokinta lisäsi ruhojen rasvoittumista verrattuna LV-ruokintaan (p<0,01). Väkirehua saaneiden sonnien teurastili oli suurempi kuin SR-sonnien (p<0,05), mutta väkirehuruokinnan strategia ei vaikuttanut eläimistä saatavaan teurastiliin. Koe osoitti, että pelkästään hyvälaatuisella säilörehulla voidaan saavuttaa lihanaudoilla hyvät kasvutulokset loppukasvatuskaudella, ja säilörehun ollessa hyvälaatuista väkirehun annostelumahdollisuuksia on useita. Kuitenkaan maitorotuisen sonnin kasvupotentiaalia ei saada täysin hyödynnettyä pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla.