Browsing by Subject "lihantarkastus"

Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa lisensiaatintutkielmassa käsitellään akuutin faasin proteiineja ja niiden mahdollisuuksia punaisen lihan lihantarkastuksen apuvälineenä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko akuutin faasin proteiineja tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella hyödyntää sian ja naudan lihantarkastuspäätöksen tukena, ja mitä mahdollisia haasteita tai rajoituksia akuutin faasin proteiinien käyttöön osana lihantarkastusta liittyy. Akuutin faasin proteiinit ovat elimistön puolustusjärjestelmän tuottamia proteiinirakenteisia molekyylejä, joiden pitoisuus kasvaa tai vähenee, kun elimistöön kohdistuu tartuntatauti, tulehdustila, ruumiinvamma, kudosvaurio, kasvainsairaus tai jokin eläimelle stressiä aiheuttava tekijä. Akuutin faasin proteiineja on viime vuosina tutkittu enenevissä määrin eläinlääketieteen piirissä, ja niitä voidaan käyttää apuna sairauksien diagnosoinnissa, ennusteen arvioinnissa ja paranemisen seurannassa. Eläinlajien välillä on eroja siinä, mitkä proteiinit ovat puolustusvasteen ja diagnostiikan kannalta keskeisimmässä roolissa. Koska nykyistä lihantarkastusjärjestelmää ollaan tulevaisuudessa uudistamassa, on ajankohtaista selvittää, olisiko lihantarkastukseen hyödyllistä sisällyttää uusia menetelmiä, kuten akuutin faasin proteiinien määrityksiä. Uudistuksen myötä lihantarkastuksella pyritään ehkäisemään paremmin nykyajassa todennäköisimpiä lihaan liittyviä terveysvaaroja ja parantamaan nykyisen järjestelmän heikkouksia. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella tiettyjen akuutin faasin proteiinien määritysten avulla näyttäisi olevan mahdollista tunnistaa eläinryhmät, joissa lihantarkastuksessa havaittavien löydösten todennäköisyys on suurempi. Näiden proteiinien määrityksistä voisi olla hyötyä riskiperusteiseen lihantarkastukseen siirtymisessä. Toisaalta määritysten tulkintaan ja diagnostiseen tehoon liittyy kohtalaisen paljon epävarmuuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, jos akuutin faasin proteiineja päädytään hyödyntämään osana lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien kykyä tunnistaa kuluttajalle aiheutuvaa terveysriskiä on nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa arvioida, ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös sairaiden eläinten tunnistamiseen sopivien raja-arvojen määrittäminen edellyttää lisää tutkimustyötä. Johtopäätöksenä akuutin faasin proteiinien määrityksiä ei riittämättömän tutkimustiedon vuoksi voida tällä hetkellä ottaa osaksi lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien käyttöön lihantarkastuksessa liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä sekä määritysten tulosten tulkinnan, että käytännön järjestelyjen, kuten näytteenoton järjestämisen osalta. Lisäksi tarvitaan luotettavia, nopeita ja edullisia määritysteknologisia ratkaisuja, jotta akuutin faasin proteiinien määritys voisi antaa lihantarkastukseen todellista lisäarvoa ja olisi riittävän taloudellista sekä tehokasta toteutettavaksi osana lihantuotantojärjestelmää. Näin ollen vaikuttaa epätodennäköiseltä, että määrityksiä voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Vaikka akuutin faasin proteiinien mittaamisesta voisi mahdollisesti olla hyötyä eläinten terveyden seurannassa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida, millaiseksi niiden rooli lihantuotantoketjussa ja lihantarkastuksessa muodostuu. Tätä lisensiaatintutkielmaa voidaan hyödyntää tietolähteenä sian ja naudan akuutin faasin proteiineihin liittyen, etsittäessä lihantarkastukseen ja akuutin faasin proteiineihin liittyviä tutkimuskohteita ja arvioitaessa akuutin faasin proteiinien mahdollisia käyttösovelluksia lihantuotantoketjussa.

Taenia saginata on ihmisen suolistoloinen, jonka väli-isäntänä toimii nauta tai muu märehtijä. Väli-isännän lihaksiin asettuvaa larvaa kustutaan nimellä Cysticercus bovis, ja lihaksissaan kystikerkuksia kantava nauta sairastaa kystikerkoosia. T. saginataa esiintyy maailmanlaajuisesti. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tai raakaa elinvoimaisia kystikerkuksia sisältävää lihaa. Ihmisellä ohutsuolessa asustava T. saginata aiheuttaa harvoin oireita, ja ihmisellä tartunta on harvinainen. Mato voi kuitenkin aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja ja psyykkistä kuormitusta. Lisäksi T. saginatan ihmiskantajat ovat naudalle tartunnan lähde. Tartunnan saanut nauta on usein ihmisen tavoin oireeton, eikä sitä pidetä suurena uhkana elintarviketurvallisuudelle, mutta se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä liha-alalla vakuutusten, ruhojen arvon vähenemisen, hylkäysten, kylmäkäsitttelyn sekä ylimääräisen käsittelyn vuoksi. Kystikerkoosia torjutaan lain määrittelemällä lihantarkastuksella. Joulukuussa voimaan astuneessa Komission täytäntöönpanoasetuksessa 2019/627 määritellään, ettei poskiviiltojen tekeminen post mortem -tarkastuksessa ole pakollista, jos C. boviksen esiintyvyys on pienempi kuin yksi miljoonasta, esiintyvyys osoitettu 95 % varmuudella tai viimeisen 1–2 vuoden aikana teurastetuissa eläimissä ei ole havaittu yhtään tapausta. Jo nykyistä edeltänyt asetus (EY) 854/2004 sallii lihantarkastuksessa tehtävien viiltojen vähentämisen, mikäli serologisia testejä on käytetty tai tila on todettu vapaaksi kystikerkoosista. Tämä kirjallisuuskatsaus selvittää T. saginatan esiintyvyyttä sekä kartoittaa ja vertailee T. saginatan erilaisia havainnointimenetelmiä. Katsaus arvioi myös lihantarkastuksen toimivuutta kystikerksten löytämiseksi sekä esittelee kystikerkoosin riskitekijöitä. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tietoa, joka on hyödynnettävissä esimerkiksi lihantarkastuksen menetelmiä uudistettaessa ja riskiperusteista lihantarkastusta suunniteltaessa. Kystikerkoosin esiintyvyys on muun muassa serologisin menetelmin saatujen tulosten valossa merkittävästi suurempi kuin lihantarkastukseen nojaavat teurastamojen valvontaraportit osoittavat. Lainsäädäntöön perustuva lihantarkastus ei havaitse isoa osaa tartunnoista, joten tarkemmat menetelmät olisivat tarpeen. Esiintyvyys vaihtelee paljon eri maiden ja alueiden välillä riippuen eläintenpitokäytännöistä ja olosuhteista. ELISA-menetelmistä (enzyme-linked immunosorbent assay) Ag-ELISA-testi voisi olla Suomen oloissa toimiva testi, jos kystikerkoosin seurantaa tarvitaan. Koska kaupallisia testejä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla ja kynnys niiden käyttöönottoon on todennäköisesti suuri, sydämen lisäviiltojen tekeminen voisi olla muutos, joka parantaisi lihantarkastuksen herkkyyttä. Teurastamojen voisi olla helpompi myös nykyisellään helpompi sopeutua niiden tekemiseen. Toisaalta suunta on päinvastainen uuden, lihantarkastusta keventävän asetuksen (EKN 2019/627) kanssa.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään isoon maksamatoon (Fasciola hepatica) ja sen esiintyvyyteen Euroopassa. Lisäksi tarkastellaan ison maksamadon merkitystä naudoille lihantarkastuksen näkökulmasta ja pohditaan erilaisia naudoille soveltuvia maksamatojen havaitsemismenetelmiä. Iso maksamato on pääasiassa nautojen ja lampaiden parasiitti, joka vaatii lisääntyäkseen kostean elinympäristön ja kotilon väli-isännäksi. Tyypillisessä kesäinfektiossa nauta saa tartunnan laitumelta elo-lokakuussa. Itämisajan vuoksi eläimen maksamatokuormitus on tällöin korkeimmillaan laidunkauden jälkeen talvella ja keväällä. Iso maksamato voi tarttua eläimestä ihmiseen epäsuorasti ruohoon tai vesikasveihin kiinnittyneiden metakerkarioiden välityksellä. Infektoituneen eläimen maksan syöminen ei aiheuta kuitenkaan vaaraa tartunnasta. Tartunta heikentää eläinten hyvinvointia ja aiheuttaa taloudellisia tappioita karjankasvattajille tuotannonmenetysten vuoksi. Naudoilla tartunta hidastaa eläinten kasvua ja vähentää maidontuotantoa. Poikimaväli on tartunnan saaneilla naudoilla keskimääräistä pidempi. Esiintyvyys vaihtelee runsaasti alueittain jopa saman maan sisällä: Tanskassa muutamassa kunnassa ei esiinny maksamatoa lainkaan kun taas Itävallan Tirolissa karjakohtainen esiintyvyys on jopa 97 %. Suomessa tartuntoja on tilastoitu kahtena edellisenä vuotena reilulla kahdellakymmenellä itäsuomalaisella naudalla vuosittain. Ruotsissa ja Tanskassa on raportoitu lihantarkastustulosten perusteella ison maksamadon yleistymisestä 2010-luvun alussa. Yhtenä mahdollisena syynä tähän pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Lähtökohtana tälle kirjallisuuskatsaukselle toimi vuoden 2020 alussa voimaan tullut Euroopan unionin uusi lihantarkastusasetus, jonka mukaan nautojen maksoja ei tarvitse enää viiltää teurastamolla tapahtuvassa lihantarkastuksessa rutiininomaisesti. Viiltojen poisjättäminen heikentää todennäköisyyttä havaita maksamadot lihantarkastuksessa. Riskiperäiseen ja visuaaliseen lihantarkastukseen siirtyminen vaatii entistä enemmän tietoja teurastamolle tulevien eläinten historiasta, jotta korkean maksamatoriskin eläimille voidaan suorittaa tarkempi lihantarkastus maksamatojen varalta. Tilan maksamatoriskiä lisääviä tekijöitä ovat esimerkiksi kosteilla niityillä tapahtuva laidunnus, loisten väli-isäntinä toimivien pikkulimakotiloiden (Galba truncatula) esiintyminen laitumilla ja lämpimät kelit. Tätä työtä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi nautojen hyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseksi tehtävässä työssä. Taudin esiintyvyyden seurantaan tarvitaan viiltojen poisjättämisen vuoksi jokin muu menetelmä. Tässä työssä esitellään vaihtoehtoisia menetelmiä ison maksamadon havaitsemiseksi. ELISA-menetelmät (enzyme-linked immunosorbent assay) seerumista, maidosta, ulosteesta tai lihasnesteestä vaikuttavat soveltuvan taudin seurantaan suuremmillakin eläinryhmillä tietyin rajoittein. Myös PCR-pohjaiset (polymerase chain reaction) sovellukset vaikuttavat lupaavilta menetelmiltä. Näistä LAMP (loopmediated isothermal amplification) voisi soveltua toimintaperiaatteensa vuoksi käytettäväksi myös laboratorion ulkopuolella, esimerkiksi teurastamolla.

Melanooma on ihon melaniinipigmenttiä tuottavista soluista muodostunut kimoille hevosille yleinen kasvain, joka hevosen lihantarkastuksessa aiheuttaa osa- ja kokoruhohylkäyksiä. Euroopan unionin lainsäädännön mukaisesti kimoilta hevosilta tulee lihantarkastuksessa melanooman varalta irrottaa yksi lapa lavan lihasten ja imusolmukkeiden tutkimiseksi sekä paljastaa munuaiset. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan kimon hevosen melanooman esiintyvyyttä, kasvainten tyypillisimpiä sijaintipaikkoja sekä melanooman merkitystä hevosen lihantarkastukseen. Melanoomaa lähes yksinomaan todetaan kimon värisillä hevosilla. Kimolla hevosella on musta iho ja syntyessään tumma karvapeite, joka kuitenkin ikääntymisen myötä vaalenee harmaaksi ja lopulta lähes valkoiseksi. Melanoomaa esiintyy sitä todennäköisemmin, mitä vanhempi hevonen on; vaihtelevasti arvioiden noin 40 %:lla alle 15-vuotiaista ja noin 80 %:lla yli 15-vuotiaista kimoista todetaan melanoomaa. Melanooma ilmenee tyypillisesti tiiviinä kohonneina ihonalaisina kasvainmassoina, jotka voivat ajan myötä suureta ja kasaantua ryppäiksi. Selvästi yleisin melanooman sijaintipaikka on hännäntyven alapuolen pinta ja toiseksi yleisin perianaalialue. Melko yleisesti kasvaimia voidaan havaita myös korvasylkirauhasen alueella, huulilla, silmäluomilla ja ulkoisissa sukuelimissä, toisinaan myös esimerkiksi kaulalla ja raajoissa. Melanooma voi ajan myötä tarpeeksi pitkälle ja pahanlaatuiseksi kehityttyään lähettää etäpesäkkeitä ympäri elimistöä muun muassa imusolmukkeisiin, maksaan, pernaan, keuhkoihin ja luustolihaksiin. Nämä tunnistetaan tummana massana tai litteänä pigmenttikertymänä. Melanoomakasvaimet itsessään eivät yleensä ole haitallisia hevoselle, mutta ne voivat vuosien myötä suuretessaan haitata hevosen normaalitoimintoja, kuten syömistä ja ulostamista, tai iholla haavautua. Hevosia teurastetaan Suomessa melko vähän muihin kotieläimiin verrattuna, alle tuhat yksilöä vuodessa. Suomeen kuitenkin tuodaan ulkomailta hevosenlihaa noin miljoona kilogrammaa vuosittain. Ulkomaisissa tutkimuksissa hevosilla lihantarkastuslöydökset ovat suhteellisen harvinaisia, pääasiassa hevosilla todetaan kasvain- ja tulehdusmuutoksia. Melanoomaa todettiin enimmäkseen yksittäistapauksina, mutta kimoja paljon teurastavassa teurastamossa myös yleisestikin. Yksittäisenä löydöksenä melanoomalle riittää virkaeläinlääkärin harkinnan mukaan muuttuneen alueen poisto, mutta levinneenä kasvainsairautena ruho ja elimet hylätään kokonaan. Tutkimuksia kimojen hevosten melanoomasta on edelleen melko niukasti saatavilla ja erityisesti hevosen lihantarkastuslöydöksiä käsitteleviä artikkeleja on vain yksittäisiä eri maista, nämä ovat tyypillisesti jo vuosikymmeniä vanhoja ja näiden tulokset ovat hyvin eriäviä löydösten suhteen. Lisää tutkimuksia erityisesti Euroopassa teurastettavien hevosten lihantarkastuslöydöksistä kaivattaisiin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan silti todeta, että vaikka lavan alueen lihakset ja imusolmukkeet taikka munuaiset eivät ole yleisimpiä melanooman esiintymispaikkoja, sitä kuitenkin todettiin näissä. Siten näiden tarkempi tutkiminen on hyvä lisävaatimus kimon hevosen muutoin jo melko perusteelliseen lihantarkastukseen auttamaan arvioimaan mahdollisen melanooman levinneisyyttä.

Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on selvittää lampaiden ja vuohien teurashylkäyksien sekä lihantarkastuksen kuukausi- ja vuosiyhteenvedoissa ilmoitettavien muutosten ja sairauksien esiintyvyyttä sekä niiden mahdollista kausivaihtelua Suomessa. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Elintarviketurvallisuusviraston (Evira, nykyisin Ruokavirasto) lihantarkastuksen kuukausi- ja vuosiyhteenvetoja vuosilta 2014 2018. Yhteenvedoissa ilmoitetaan kaikille teurastettaville kotieläimille yhteisiä tietoja teuras- ja hylkäysmääristä sekä lampaiden ja vuohien osalta vuodesta 2014 lähtien eräiden sairauksien ja muutosten esiintyvyyttä (erittäin likaiset eläimet, paiseet, nivelmuutokset, murtumat, ruhjeet/vertymät sekä kuihtuminen). Yhteenvedot eivät sisällä tarkempia tietoja hylkäyssyistä tai esimerkiksi osapoistojen kilomääristä tai edellä mainittujen hylkäyssyiden ulkopuolelle jäävistä muutoksista. Nämä tiedot tulee kuitenkin kirjata lihantarkastuspäätökseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään lyhyesti Suomen lammas- ja vuohitalouteen sekä Suomessa ja maailmalla tehtyihin tutkimuksiin ja raportteihin lampaiden ja vuohien yleisimmistä teurastuksen hylkäyssyistä sekä niiden esiintyvyydestä. Lampaiden teurastuksen hylkäyssyitä on tutkittu aiemmin yhdessä kotimaisessa tutkimuksessa eri lähtökohdista. Kansainvälisesti lampaiden lihantarkastuksesta on jonkin verran tutkimuksia eri puolilta maailmaa. Tutkimuksen perusteella suomalaiset lampaat ja vuohet ovat terveitä ja puhtaita. Teurashylkäyksiä tehdään erittäin vähän. Lampailla tehdään kokoruhohylkäyksiä 0,14 % ja osaruhohylkäyksiä 0,92 % keskimäärin vuosittain. Vuohilla vastaavasti kokoruhohylkäyksiä 0,53 % ja osaruhohylkäyksiä 0,24 %. Lampaiden teurastuksessa on selkeää kausivaihtelua, vuohilla vastaavaa ei havaita. Hylkäysten määrässä tai muutosten/sairauksien esiintyvyydessä vastaavaakausivaihtelua ei lampailla kuitenkaan havaita. Yhteenvetoihin ilmoitettavista sairauksista ja muutoksista lampailla yleisimpiä olivat paiseet ja kuihtuminen, molempien esiintyvyys vuositasolla noin 0,10 %. Vuohien osalta muutoksia ei, muutamaa yksittäistä kuukautta lukuun ottamatta, raportoitu kuukausiyhteenvedoissa lainkaan. Tutkimustulokset ovat yhteneväiset aiemman kotimaisen tutkimuksen tuloksien kanssa ja huomattavaa samankaltaisuutta on havaittavissa myös kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna. Lihantarkastuksen kuukausiyhteenvedossa ilmoitettavat muutokset ja sairaudet lampailla ja vuohilla koskevat tällä hetkellä vain ruhoa. Kuukausiyhteenvedon tarkoitus on kuitenkin kerätä tietoa myös sellaisista eläinten yleisimmistä tautitiloista, jotka ovat tuotannon kannalta tai taloudellisesti merkittäviä tai toimivat eläinten hyvinvointi-indikaattoreina. Kaikissa lampaiden ja vuohien lihantarkastusta koskevissa kotimaisessa ja ulkomaisissa tutkimuksissa keuhko- ja maksamuutokset olivat elinkohtaisesti yleisimpiä. Molempien elinten muutosten taustalla olevat sairaudet täyttävät em. kriteerit kuukausiyhteenvetoon kerättävistä muutoksista tai sairauksista. Tämän perusteella voisi harkita lampaiden ja vuohien lihantarkastuksen raportoinnissa keuhko- ja maksamuutosten lisäämistä kuukausiyhteenvetoon ilmoitettaviin tietoihin.