Browsing by Subject "lojaliteettivelvollisuus"

Viime vuosikymmeninä aktivistisijoittajiksi kutsuttu institutionaalisten sijoittajien kategoria on noussut merkittäväksi toimijaksi globaaleilla markkinoilla. Epäortodoksisista toimintatavoistaan tunnetut aktivistisijoittajat eivät tyydy vain äänestämään yhtiökokouksessa, vaan pyrkivät ajamaan yhtiön arvoa kohottavia muutoksia esimerkiksi painostamalla yhtiön johtoa epävirallisissa keskusteluissa ja käynnistämällä yhtiön nykyistä suuntaa kritisoivia kampanjoita lehdistössä. Aktivistit eivät ole yritysvaltaajia, vaan hankkivat useimmiten vain muutaman prosentin vähemmistöosuuden kohdeyhtiöstään. Aktivistisijoittaminen voidaan nähdä enimmäkseen positiivisena ilmiönä, mutta joidenkin aktivistien osalta huomiota ovat herättäneet tapaukset, joissa aktivisti on vaatinut kohdeyhtiötään esimerkiksi toteuttamaan yhtiön pitkän aikavälin kannattavuudelle, työntekijöille tai ympäristölle haitallisia lyhytnäköisiä liiketoimia, taikka ajanut yhtiön tahallaan epäedulliseen tilanteeseen, tavoitteenaan hyötyä tästä itse monimutkaisten rahoitusjärjestelyiden avulla. Toistaiseksi tämä on myös ollut sallittua, sillä yhtiöoikeuden vakiintuneen kannan mukaan osakkeenomistaja – ja varsinkin aktivistisijoittajan kaltainen vähemmistöomistaja – saa itsekkyysoikeutensa nojalla tavoitella yhtiössä ainoastaan omaa etuaan. Tällä tutkimuksella on kuitenkin tarkoitus haastaa perinteinen käsitys siitä, ettei osakkeenomistajilla voisi olla velvollisuuksia alati kasvavien oikeuksien vastapainoksi. Tutkimuksessa vastaukseksi aktivistisijoittajien kyseenalaisiin toimenpiteisiin ehdotetaan osakkeenomistajan yleisen lojaliteettivelvollisuuden omaksumista. Tutkimuksessa pohditaan mahdollisuutta luoda osakkeenomistajan lojaliteettivelvollisuus osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n yleislausekkeen laajentavalla tulkinnalla, kokonaan osakeyhtiölaista irrallisena oikeusperiaatteena tai de lege ferenda, säätämällä asiasta osakeyhtiölaissa. Lisäksi tutkitaan ehdotetun lojaliteettivelvollisuuden käyttökelpoisuutta ja tehokkuutta keinona torjua aktivistisijoittajien arveluttavia transaktioita. Erityisen ulottuvuuden tutkimukseen tuo se, että lojaliteettivelvollisuus asetetaan tässä vähemmistöosakkeenomistajalle, kun tähän asti se vähäinenkin huomio mitä osakkeenomistajan lojaliteetille on kotimaisessa tutkimuksessa osoitettu, on kiinnittynyt määräysvaltaa käyttäviin enemmistöomistajiin.

Tutkielman tarkoituksena on tutkia osakeyhtiön johdon tiedonantovelvollisuutta johdon yritysostoissa, eli tilanteessa, jossa yrityskaupan ostajana on kohdeyhtiön johto. Kohdeyhtiön johdolla on MBO-kaupoissa erityinen kaksoisrooli. Johto toimii sekä ostajan puolella, että myyjän ja kohdeyhtiön edustajana. Osakeyhtiön johto on useimmiten se taho, jolla on eniten tietoa kaupan kohteena olevasta yhtiöstä ja kauppaan olennaisesti vaikuttavista seikoista. Siten tutkimuskysymykseksi muodostuukin, millainen tiedonantovelvollisuus johdolla on MBO-kaupoissa? Johdon tiedonantovelvollisuutta voidaan lähestyä useista eri näkökulmista. Ensinnäkin osapuolten keskenään tekemä sopimus voi luoda oikeuksia ja velvollisuuksia myyjälle ja ostajalle. Tietojen luovuttamisesta voidaan sopia nimenomaisesti sopimuksessa. Lisäksi Suomessa on vakiintunut tiettyjä sopimusoikeudellisia periaatteita, joista tutkielman kannalta tärkein on lojaliteettiperiaate. Tiedonantovelvollisuuden on perinteisesti katsottu olevan osa lojaliteettivelvollisuutta. Tämän periaatteen nojalla osapuolen tulee ottaa huomioon myös vastapuolen etu sopimusta solmittaessa. Olennaista tutkimuskysymyksen kannalta on kauppalain virhesäännökset ja myyjän tiedonantovelvollisuus suhteessa ostajan selonottovelvollisuuteen. Tiedonantovelvollisuus yrityskaupoissa on perinteisesti tulkittu myyjän velvollisuutena luovuttaa tietoja ostajalle. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että johdolla on lojaliteettivelvollisuuteen perustuva tiedonantovelvollisuus myös toista osapuolta, eli myyjää kohtaan. Lisäksi johdon tiedonantovelvollisuuteen vaikuttaa osakeyhtiöoikeudellinen sääntely. Johdolle on asetettu osakeyhtiölaissa huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus. Johdon tulee huolellisesti toimien pyrkiä edistämään yhtiön etua. Yhtiön etuun voidaan osittain rinnastaa myös osakkeenomistajien etu, sillä osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on voiton tuottaminen, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty. Yrityskauppatilanteessa yhtiön toiminnan tarkoitus ja osakkeenomistajien etu kulminoituu mahdollisimman korkean kauppahinnan määrittämiseen. Toisaalta johdon ollessa itse ostajan roolissa, on johdolla houkutus saada yhtiö näyttämään mahdollisimman vähäarvoiselta, jotta kauppahinta saadaan neuvoteltua mahdollisimman edulliseksi.

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kannalta merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on turvattu kansallisessa perustuslaissamme ja lukuisissa kansainvälisesti sitovissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Tutkielmassa tarkastelen virkamiehen sananvapautta perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän näkökulmasta. Erityisesti tutkielman kohteena ovat virkamiehen sananvapauden rajoitusten soveltuvuus perus- ja ihmisoikeusjärjestelmäämme. Tämä edellyttää laajaa perehtymistä asiaa koskevaan ratkaisukäytäntöön. Virkamiesoikeus on perinteisesti sijoitettu hallinto-oikeuden alaan. Perus- ja ihmisoikeuskysymykset sen sijaan juontavat juurensa valtiosääntöoikeuden kentältä. Näin ollen tutkielma sijoittuu hallinto- ja valtiosääntöoikeuden alaan. Tutkimusmetodina käytän perusoikeuskeskeistä lainoppia, jossa tulkinta ja punninta säännösten oikeellisuudesta johdetaan aina perusoikeusjärjestelmästä. Tutkielman perusteella myös virkamiehelle kuuluu oikeus sananvapauteen. Virkamiehen sananvapauden rajoituksia on aina tarkasteltava perustuslakivaliokunnan käytännössä vakiintuneiden perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Näin ollen virkamiehen sananvapautta ei voi rajoittaa esimerkiksi yleiseen lojaliteettivelvollisuuteen vedoten. Oikeusperusta virkamiehen sananvapauden rajoitukselle johdetaan ratkaisukäytännössä pääsääntöisesti valtion virkamieslain (750/1994) 14 §:n käyttäytymisvaatimuksista, joita tutkielmassa tarkastelen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Johtopäätöksenä rajoitusedellytyksiin kuuluvan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen täyttyminen näyttäytyy kyseenalaisena. Lisäksi työnjohto- ja valvontamääräyksillä toteutettavat sananvapauden rajoitukset ovat perusoikeusjärjestelmämme valossa ongelmallisia.

Tutkielman tarkoitus on selvittää yritysvastuun toteutumista osakeyhtiön toiminnassa. Osakeyhtiölain (624/2006, OYL) 1:5 mukaan yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille jollei yhtiö järjestyksessä määrätä toisin. OYL 1:8 mukaan yhtiön johdon tehtävä on huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. OYL määrittää yhtiön toiminnan tarkoituksen ja johdon velvollisuudet, muttei ota kantaa yritystoiminnasta yhteiskunnalle koituviin vaikutuksiin. Yritysvastuu tulee osakeyhtiöoikeudessa tarkastelluksi ensisijaisesti yhtiön toiminnan tarkoituksen ja johdon fidusiaaristen velvoitteiden sekä siihen liittyvän liiketoimintapäätösperiaatteen kautta. Tällöin modernissa yhtiöiden hyvässä hallinnoinnissa yhteiskunnallisen vastuun katsotaan tulevan huomioiduksi eritysesti johdon päätöksenteossa. Tavoitteena on selvittää mitä yritysten yritysvastuulla tarkoitetaan ja mitä se tarkoittaa osakeyhtiöiden toiminnan kannalta. Jotta yritysvastuun kaltaista monitahoista ilmiötä voi kunnolla tarkastella OYL:n kontekstissa, tulee tehtävä aloittaa kartoittamalla, mitä vastuullisuudessa puhuttaessa todella tarkoitetaan. Tämän pohjalta tavoitteena on ottaa selvää, missä määrin OYL nykymuodossaan edellyttää yritysvastuun piiriin katsottujen seikkojen huomiointia yrityksen toiminnassa ja millaisia rajoitteita se asettaa näiden seikkojen huomioimiselle. Keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, miten toiminnan tarkoitus ja yhtiön etu oikeustieteessä ja käytännössä ymmärretään, miten niiden edistäminen suhteutuu yrityksen yhteiskuntavastuuseen sekä miten corporate governance määrittelee niiden väliset suhteet. Tutkielmassa arvioidaan osakeyhtiöoikeudellisia oppeja kuten valistuneen arvonmaksimoinnin doktriinia, jolla osakkeenomistajien ja yhtiön muiden sidosryhmien intressejä voidaan sovitella yhteen. Lähtökohtana on toiminnan jatkuvuuden periaate sekä osakeyhtiön toiminta going concern. Koska jatkuvuuden mahdollistamiseksi yhtiö tarvitsee eri etutahojen resursseja, eri sidosryhmien tarpeiden huomiointi yrityksen toiminnassa on viimekädessä myös yhtiön itsensä intressissä. Tarkastelen ajatuksen toimivuutta lainopin ja empiirisen oikeustutkimuksen keinoin. Yhtiön toiminnan tarkoituksena velvoite tuottaa voittoa on suhteellisen selkeä ja siten se on toimiva mittari, jolla arvioida johdon toimia. Osakkeenomistajat ovat sijoittaneet yhtiöön oman tuotantopanoksensa mutta heidän asemansa yhtiön maksunsaantijärjestyksessä on viimesijainen. Tällä osakkeenomistajien kantamalla esiduaaliriskillä voidaan perustella, miksi osakkeenomistajilla on yhtiössä ylin määräysvalta sekä sitä, miksi yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa nimenomaan osakkeenomistajille. Etenkin suurilla, ylikansallisilla pörssiyrityksillä on merkittävä vaikutus yhteiskuntaan. Puhuttaessa yritysten moraalisista velvollisuuksista paikallisesti, alueellisesti tai globaalisti, katsotaan, että yrityksillä olisi eettinen velvollisuus edistää yhteiskunnallisesti hyviä asioita riippumatta yrityksen maineelle tai riskille aiheutuvista vaikutuksista. On syytä kysyä, tulisiko osakeyhtiön ottaa liiketoiminnassaan huomion myös taloudellisesti perustelemattomissa olevia, mutta eettisesti tarkasteltuna tärkeitä seikkoja? Tutkielman johtopäätöksissä esitän, että lakiteitse olisi tarpeellista vahvistaa yritysten yhteiskunnallisen vastuun toteutumista. Punnitsen erilaisten säädösvaihtoehtojen toimivuutta Ranskan lainsäädännössä adoptoitujen ratkaisujen avulla.