Browsing by Subject "luonnonhoito"

Luonnonhoito ja perinnebiotoopit ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin kannalta. Maatalouden tehostumisen vaikutuksia on muun muassa perinnebiotooppien runsas väheneminen. Tärkeää on painottaa tuleville maatalouden parissa työskenteleville tai tuleville viljelijöille, miten tärkeää luontoympäristöstä on pitää huolta ja mitkä vaikutukset tällä on tulevaisuuteen. Maatalousalan oppilaitoksilla ja opetussuunnitelmilla on tässä suuri vastuu. Sekä maatalousalojen opettajat ja oppilaat kaipaavat selkeästi lisää opetusta luonnonhoitoon ja maisemien ylläpitoon. Opettajien opettamisella on suuri merkitys tulevien maatalousalojen työntekijöiden ja päättäjien asenteisiin. Myös eri oppimistavoilla on vaikutusta luonnonhoidon opiskeluun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoilla luonnonhoidon ja monimuotoisuuden opetusta voitaisiin kehittää. Selvitettiin myös, mitkä asenteet maatalousalan opettajille sekä oppilailla on luonnonhoitoon ja miten Suomen maatalousalan oppilaitoksissa luonnonhoitoa opetetaan ja opiskellaan. Tavoitteena on lisätä maatalousalojen opintosuunnitelmiin lisää luonnonhoitoa ja monimuotoisuuden merkitystä tai edes antaa mielikuva siitä, miksi se on tärkeää ja miten luontoa hoidetaan. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena. Kyselyä lähetettiin sähköpostitse yhteensä kahdeksaan Suomen maatalousalan oppilaitokseen sekä opiskelijoille että opettajille. Vastauksia palautui vastattuina 69 kappaletta. Tutkimuksen tärkein tulos on että vastaajat näkevät tarvetta luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetukselle. Suurin osa opettajista ja oppilaista myös kokee, että heidän oppilaitoksessaan voi enemmän lisätä luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta, sillä se koettiin tärkeäksi, myös tulevaisuudessa sekä nykyhetkenä. Luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta voi parantaa opettajien mielestä tuomalla luokkaan esimerkkitehtäviä sekä käytännön harjoittelut ja tilojen esimerkkityöt. Suurin osa opettajista halusi tuoda esimerkkitiloja oppilaiden tietoisuuteen. Oppilaat valitsivat myös käytännön harjoittelut sekä tilojen esimerkkityöt, mutta myös maanviljelijöiden haastattelut kiinnostivat oppilaita ja kannustaisivat opiskelemaan luonnonhoitoa sekä monimuotoisuutta. Tulosten tarkastelusta käy ilmi luonnonhoitoa kohtaan kumpuava kiinnostus sekä opettajien että oppilaiden taholta. Käytäntöä tukee vahva teoriapohja, jota voidaan parantaa monilla eri toimilla opetusympäristössä. Saadut opit opetuslaitoksessa viedään maataloudessa käytäntöön tulevien maataloustuottajien koti- ja työtiloille, jolloin heillä on tulevaisuudessa vastuu Suomen maatalouden monimuotoisuuden tukemisesta sekä ylläpidosta. Jo tämänkin syyn vuoksi tulisi maatalousalan oppilaitosten luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta lisätä.

Talousmetsissä on huomattavasti vähemmän lahopuuta kuin luonnontilaisissa metsissä. Noin 25 % metsälajeista on riippuvaisia lahopuusta, ja lahopuun väheneminen on syynä monen lajin uhanalaisuuteen. Talousmetsiin on luotu lisää lahopuuta tekopökkelöiden avulla. Tekopökkelöitä tehdään harvennus- tai päätehakkuissa katkaisemalla puu noin 1–5 m korkeudelta. Tekopökkelöiden teko on yleistynyt 1990-luvulta lähtien, mutta niitä hyödyntävää lajistoa, etenkin lintuja, on tutkittu Suomessa vasta vähän. Tutkin, mitkä lintulajit käyttävät teko- ja luonnonpökkelöitä ja eroavatko niiden lajistot toisistaan. Lisäksi tutkin, millaisia pökkelöitä linnut käyttävät. Keräsin tutkimusaineistoni Viitasaarelta Keski-Suomesta tuoreilta päätehakkuilta, vanhoilta päätehakkuilta ja harvennushakkuilta. Laskin yhteensä 78 tekopökkelöstä ja 69 luonnonpökkelöstä (puulajeina kuusi ja koivu) lintujen syönnösjälkien ja pesäkolojen määrän sekä määritin ne tehneet lajit. Mittasin myös pökkelöistä ja tutkimuskuvioista ympäristömuuttujia selvittääkseni, millaisia pökkelöitä linnut käyttävät. Tutkimuskuvioilla ja niiden lähistöllä suoritettiin lisäksi lintujen linjalaskennat, jotta pystyin vertaamaan, eroavatko tutkimuskuvioiden lintulajiston laji- tai parimäärät lähialueen lintulajistosta. Vertasin tutkimusalueen linjalaskenta-aineistoa myös pohjoisen Keski-Suomen lintujen vakiolinjalaskenta-aineistoon saadakseni tietää, eroaako tutkimusalue yleisesti pohjoisen Keski-Suomen lintulajistosta laji- tai parimäärän suhteen. Käytin tilastollisissa analyyseissä lineaarisia sekamalleja ja yleistettyjä lineaarisia sekamalleja. Tutkimukseni perusteella linnut käyttävät tekopökkelöitä pesintään ja ruokailuun. Suurin osa syönnösjäljistä ja koloista oli tikkojen tekemiä, todennäköisesti käpytikan. Pökkelötyypillä (teko- tai luonnonpökkelö) ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä pökkelön syönnösjälkien tai pesäkolojen määrään. Pökkelöllä oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän syönnösjälkiä, kun pökkelö oli korkeampi, paksumpi, pidemmälle lahonnut, kaarnan peittävyys oli alhaisempi tai pökkelö sijaitsi lähellä metsän reunaa. Kolojen määrä oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi, kun pökkelö oli korkeampi, paksumpi tai kun metsäkuviolla oli vähemmän maalahopuuta. Kolojen tai syönnösjälkien määrään ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi se, sijaitsiko pökkelö harvennushakkuulla vai päätehakkuulla säästöpuuryhmässä, keskellä päätehakkuuta tai päätehakkuun reunassa. Linjalaskennoissa tutkimuskuvioiden lintulajisto ei eronnut laji- tai parimäärältään lähialueen linnustosta. Tutkimusalueen lintulajisto ei myöskään poikennut pohjoisen Keski-Suomen linnustosta lajimäärältään, joten tuloksiani voi pitää yleistettävissä laajemminkin. Parimäärät olivat tutkimusalueen laskentalinjoilla alhaisempia, koska linjat olivat lyhyempiä kuin vakiolinjat. Tulosteni perusteella linnut hyötyvät eniten korkeammista ja paksummista tekopökkelöistä, jotka sijaitsevat lähellä metsän reunaa. Ajan myötä pökkelön lahotessa siitä tulee paremmin lintujen käyttöön soveltuva.