Browsing by Subject "luonnonsuojelu"

This thesis is an ethnographic study examining how widely claimed and officially recognized indigenous autonomy is construed and practiced in a state-promoted nature conservation program taking place in four indigenous Chinantec communities in the state of Oaxaca, south of Mexico. This study is based on a four-month stay in two of the communities, San Antonio Analco and San Pedro Tlatepusco, during the spring of 2016. Fieldwork consisted of participant observation and semi-structured interviews. In this study, questions of autonomy and dependence are examined in a frame of political ecology focusing on the motives and actions of territorial control by varied actors including, besides the communities, state and its institutions, environmental actors and beings of nature. Understanding of these motives and forms of control is sought through anthropological theories of state control towards minorities, indigenous analysis on environmental change and theories of autonomy in relations and dependence. Mexico has a long history of homogenizing institutional politics of indigenismo, which have been argued to continue in today’s wide offering of social and development aid programs for rural populations. This view is expanded to cover programs of environmental protection. In this thesis, personified territorial control and territorial sanctification are argued to determine Chinantec motives towards environmental care and explain the good condition in which these tropical forests can be found today. These forms of control and sanctification have undergone historic syncretic transformations making environmental and social changes locally understandable and leading to the current environmental aspirations towards nature conservation. Syncretic, evangelic transformations are argued to explain differences in the attitudes of the two communities towards nature conservation. Personified territorial control has incorporated environmental actors into local cosmovisions and forms of territorial control. In this study, it is analyzed how green politics have been able to promote and decline new kinds of autonomy in relations and in dependence. These processes have allowed the communities some material benefits, “development”, and ways to defend their territories. Still, as this study suggests, these politics and the benefits they provide have not been able to obviate inequalities and the discrimination prevalent in Mexico as well as globally. Instead, these programs have sometimes even increased and reconstrued the pre-existing national and global inequalities, as could be found out living in the communities of Analco and San Pedro, “the zone of high marginalization”.

Ihmisten aiheuttama ympäristönmuutos nähdään nykyään joka puolella maailmassa. Haitallisimmat ihmisperäiset vaikutukset ovat elinympäristöjen heikkeneminen, häviäminen ja pirstoutuminen. Muutokset eliöiden ympäristössä vaikuttaa väistämättä niiden elinympäristönvalintaan. Monien eliölajien ohella myös lepakoiden on havaittu herkistyneen ympäristön muutoksen, erityisesti vanhojen metsien häviämisen, vaikutuksille. Tästä syystä ne toimivatkin oivina tutkimuskohteina ympäristönmuutoksen vaikutusten selvittämisessä. Tutkimuksessa selvitin Suomessa yleisesti tavatun lepakkolajin, pohjanlepakon (Eptesicus nilssonii), elinympäristönvalintaa ihmisen muokkaamassa ympäristössä sekä luonnontilaisessa ympäristössä. Tutkimuksessa otettiin huomioon erilaiset ympäristömuuttujat mutta myös kauden sisäinen vaihtelu aktiivisuudessa eri kuukausien välillä. Tutkimusalueeksi rajattiin koko pääkaupunkiseudun kattava 400 km2 kokoinen alue, joka kattoi osan Helsingistä, Vantaasta sekä Espoosta. Koko tutkimusalue jaettiin viiteen ympäristöluokkaan: vanha metsä, talousmetsä, maatalousalue, esikaupunkialue ja kaupunkialue, joiden jokaisen oli tarkoitus edustaa erilaista ihmisperäistä ympäristönmuutosta. Tutkimuksessa oletettiin, että ympäristöluokista esikaupunki olisi ollut eniten käytetty ympäristöluokka ja kaupunki sen sijaan vähiten käytetty. Lepakoiden aktiivisuuden seuranta toteutettiin bioakustista ääniaineistoa keräämällä AudioMoth-passiividetektoreja käyttäen. Tutkimuksen tilastoanalyysit koostuivat kahdesta pääanalyysistä: spatiotemporaalinen analyysi sekä ympäristöanalyysi. Analyyseillä pyrittiin selvittämään pohjanlepakon riippuvuutta habitaatista sekä erilaisista ympäristömuuttujista. Spatiotemporaalisessa analyysissä aktiivisuudessa havaittiin eroja ympäristöluokkien ja kuukausien välillä. Ympäristöluokista vanhoissa suojelluissa metsissä aktiivisuus oli kaikkein suurinta. Lepakkoaktiivisuus oli korkeimmillaan elokuussa. Ympäristöanalyysiin valituista ympäristömuuttujista rakennusten lukumäärä, lehtipuiden latvuspeittävyys ja etäisyys vesistöön vaikuttivat pohjanlepakon aktiivisuuteen eniten. Tulokset viittaavat siihen, että pohjanlepakko kykenee käyttämään hyvinkin moninaisia elinympäristöjä, mutta hieman vaihtelevalla intensiteetillä. Kuitenkin vähintään yhtä merkittävä, ellei jopa merkittävin aktiivisuuteen vaikuttava tekijä oli oletettavasti kauden sisäinen vaihtelu ympäristössä sekä pohjanlepakon käyttäytymisessä. Tulosten perusteella vanhoja suojeltuja metsiä voidaan pitää tärkeimpänä elinympäristönä pohjanlepakolle. Sen sijaan esikaupunkialueet voitaisiin alhaisen aktiivisuuden perusteella nähdä vähiten sopivaksi elinympäristöksi pohjanlepakon kannalta. Vaikka tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että pohjanlepakko kykenee esiintymään myös alueilla, joissa ihmisperäinen häiriö on vahvasti läsnä korostavat ne lepakoiden kannalta tärkeiden habitaattien, kuten vanhojen suojeltujen metsien, säilyttämisen merkitystä.

Kasvava kulutus tuo mukanaan ongelmia maapallon kestokyvylle. Yksi keskeisimmistä ongelmista on jäte. Jätettä syntyy paljon, koska kulutamme niin paljon. Suomessa jätettä hallitaan kunnallisella jätehuollolla, jonka kehittymiseen on vaikuttanut ympäristötietoisuuden kehittyminen. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut rakenteeltaan merkittävästi 1960-luvulta eteenpäin. Miten jätehuolto on kehittynyt muuttuvan yhteiskunnan mukana ja ympärille? Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen yhteiskuntajätteen historiaa sekä selvitetään mihin tavoitteisiin Suomi on sitoutunut parantaakseen jätehuoltoa ja edistääkseen ympäristönsuojelua. Tutkimuksen aineistona on Suomen Kuvalehdestä aikavälillä 1960–2018 valitut artikkelit. Aineistoa kertyi 1960-luvulta vähän, mutta se riitti muodostamaan hyvän pohjan myöhempien vuosikymmenien jätekeskustelun ymmärtämiselle. Artikkeliaineisto jaettiin sisällönanalyysiä varten kahteen pääkategoriaan jäte sekä jätehuolto ja jätehuollon ratkaisut. Jätettä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tutkimuskirjallisuudessa esiintyviä näkökulmia ovat esimerkiksi taloudellinen, poliittinen, kulttuurinen, oikeudellinen ja materialistinen. Tässä tutkimuksessa jätettä käsitellään kansalaisten näkökulmasta: millainen suhde heillä on jätteeseen ja jätehuoltoon tutkimuksen ajanjaksona. Tutkimuksessa selvitetään mitä teemoja ja ratkaisuja aineistosta löytyy jätteeseen ja jätehuoltoon liittyen. Lisäksi aineiston ja tutkimuskirjallisuuden avulla päätellään, miten jätteen käsittely ja jätehuolto muuttuu ihmisten arjessa muuttuvat tutkimukseen valittuna ajanjaksona. Lopuksi tutkimuksessa pohditaan, mitkä tekijät vaikuttavat yksittäisen ihmisen tai organisaatioiden toiminnan muutokseen. Aineistosta on havaittavissa eri vuosikymmenille sopivia teemoja. Luonnonsuojelu ja ympäristöherääminen saivat alkunsa 1970-luvulla. Kaupungistuvassa yhteiskunnassa kasvava jätteen määrä alkoi huolestuttaa aluksi ruohonjuuritasolla, ja huoli levisi lopulta myös politiikkaan ja lainsäädäntöön. Huoli ympäristön kestokyvystä vahvistui 1980-luvulla Suomessa taloudellisen nousukauden aikana, jolloin yksilön vastuu ympäristötoimista tuli mukaan keskusteluun. 1990-luvulla jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä tuli arkisempaa, kun siihen oli yhä enemmän mahdollisuuksia. 1990-luvulla Suomi myös liittyi Euroopan Unioniin ja osaksi sen lainsäädäntöä sekä muita kansainvälisiä sopimuksia. Uuden jätelain avulla korostettiin jo syntyneiden jätteiden ohella myös jätteiden ehkäisyä. 2000-luvulla valtiot tai kaupungit ovat alkaneet asettaa tavoitteita tuleville vuosille ja vuosikymmenille, jolloin haluavat olla esimerkiksi ”zero waste”, luopuneet kivihiilestä energian lähteenä tai muuten vain vähentäneet päästöjään tietyn verran. Positiivisten kehityssuuntien, kuten paremman jätehuollon, ympäristötietoisuuden, jätekansalaisuuden, kiertotalouden ja jätteiden vähenemisen kehitykseen vaikuttavat monet tekijät suuntaan ja toiseen. Yksittäiset kansalaiset voivat vaikuttaa esittämällä mielipiteitään ja näyttämällä esimerkkiä, mutta viime kädessä yksittäisen ihmisen ja suuren massan toimintaan vaikuttavat yleiset toimintaohjeet ja lainsäädäntö.

Tämä maisteritutkielma luo katseen Suomen metsäohjelmien lähihistoriaan, tarkas-tellen Kansallinen metsäohjelma 2010, Kansallinen metsäohjelma 2015 sekä Kansallinen metsä-strategia 2025 valmistelutyötä. Tarkoituksena on vastata siihen kysymykseen, mitkä olivat ne toimijat, diskurssit sekä uskomukset jotka dominoivat suomalaisen metsäpoliittisten ohjelmien valmistelutyötä. Tätä kysymystä tutkin koalitiopohjaisen tutkimusmetodi Advocacy Coalition Frameworkin lävitse jakamalla toimijat uskomuspohjaisiin fiktiivisiin koalitioihin. Työssä tunnistan viisi erillistä koalitiota, näiden ollessa metsiensuojelu-, markkina-, työvoima-, tutkimus- sekä muut-koalitio. Näiden kautta kuva erilaisten toimijoiden valta-suhteista, ristiriidoista sekä muutoksista yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä uskomuksissa piirtyy kulloisenkin tarkastelujakson vertautuessa toisiinsa. Analyysini keskiöön nousevatkin ennen kaikkea ristiriidat sekä niiden mahdolliset puuttumiset koalitioiden välisessä vaikuttamis-työssä ja esiin herää kysymys siitä, onko onnistunut vaikuttaminen lopulta kiinni koalitioiden resursseista, uskomusten liittolaisista vai kenties puhtaasta koosta? Entä missä määrin hallitus-vastuu tai yleisesti eduskuntapuolueiden rooli korostuu koalitioiden menestyksessä. Vaikka politiikasta puhutaan usein pelinä ja tässäkin työssä käsittelen onnistumisia usein voittoina, on kyse lopulta myös aina ruohonjuuritason tekemisestä. Tässä nousee metodologiavalintani vahvuus, sillä sen avulla kykenen rakentamaan analyysini osaksi myös sellaisia toimijoita jotka tavallisesti jäisivät huomiotta perinteisen politiikan määritelmissä. Tämän työn perimmäinen tarkoitus onkin luoda katsanto yhteiskuntaamme monin tavoin määriteleviin metsiin. Se, miten käsittelemme metsiämme ei ole yhdentekevää kotimaisessa eikä globaalissa mittakaavassa, taloutta ja ihmisten hyvinvointia unohtamatta. Raottamalla verhoa metsäohjelmien ja -strategian valmistelutyön suhteen, toivon samalla rakentavani myös ymmärrystä siitä politiikan jatkumosta jonka keskiössä metsäinen maamme seisoo.

Metsätalouden seurauksena lahopuu on vähentynyt Suomen metsissä ja siten useat lahopuusta riippuvaiset lajit ovat päätyneet uhanalaisiksi. Lahopuun määrän lisäämiseksi metsähakkuiden yhteydessä on alettu jättämään säästöpuita ja tekopökkelöitä. Tekopökkelöt hyödyttävät lahotessaan lahopuusta riippuvaisia lajeja, kuten kolopesiviä myrkkypistiäisiä. Kolopesivät myrkkypistiäiset rakentavat pesänsä yleensä kovakuoriaisten puiden runkoihin kaivamiin koloihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaista myrkkypistiäislajistoa tekopökkelöt tukevat, millaiset ja miten sijoitetut tekopökkelöt ovat hyödyllisimpiä myrkkypistiäisille, onko tekopökkelön vai ympäristön laatu merkittävämpää myrkkypistiäisille ja eroavatko eri ekologisten ryhmien (mesipistiäiset, petoina elävät myrkkypistiäiset ja pesäloiset) myrkkypistiäiset pesäpaikkavaatimuksiltaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2021 Keski-Suomessa Viitasaarella, kuusivaltaisilta eri tavoin käsitellyiltä metsäkuviolta. Kuvioista kahdeksan oli harvennuksia, tuoreita päätehakkuita kahdeksan ja vanhoja päätehakkuita kymmenen. Tekopökkelöiden myrkkypistiäislajistoa tutkittiin keinopesien avulla. Keinopesät koostuivat muoviputkilosta, jonka sisällä oli eri kokoisia järviruo’on (Phragmites australis) korsia, monenlaisten myrkkypistiäislajien houkuttelemiseksi. Keinopesiä kiinnitettiin yhteensä 120 kappaletta teko- ja luonnonpökkelöihin, sekä kantoihin. Puulajeina oli kuusi ja koivu, sekä yksi haapa. Pökkelöistä ja metsäkuvioilta mitattiin niiden laatua kuvaavia muuttujia. Keinopesät olivat maastossa keväästä syksyyn, jolloin ne haettiin säilytykseen ulkovarastoon. Keinopesät siirrettiin huoneenlämpöön alkuvuonna 2022 pistiäisten aikuiseksi kehittymisen vauhdittamiseksi. Korret avattiin ja aikuiset myrkkypistiäiset tunnistettiin pesittäin lajilleen mikroskooppia apuna käyttäen. Tilastolliset analyysit suoritettiin R-Studiolla. Yksilö- ja lajimäärän muutoksia suhteessa selittäviin muuttujiin arvioitiin yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla (GLMM). Selittävinä muuttujina toimivat lämpötila, pökkelön korkeus, kaarnan peittävyys, alustan tyyppi, puulaji, lahopuun määrä, ravintokasvien määrä, hakkuutyyppi, pökkelön sijainti ja pesäkolojen määrä. Myrkkypistiäislajiyhteisöjen erilaisuutta arvioitiin NMDS-analyysillä. Sen avulla havainnollistettiin lajiyhteisöjen erilaisuutta eri hakkuutyyppien välillä. Keinopesistä löydettiin kolopesiviä myrkkypistiäisiä ja niiden myrkkypistiäispesäloisia yhteensä yli 3000 yksilöä. Petoina eläviä myrkkypistiäisiä löytyi eniten harvennusmetsistä, joissa oli alhaisempi lämpötila kuin tuoreilla ja vanhoilla päätehakkuilla. Mesipistiäisiä, jotka ruokailevat sekä toukka että aikuisvaiheessa medellä ja siitepölyllä, löytyi eniten tuoreilta ja vanhoilta päätehakkuilta. Näillä kuvioilla oli korkeamman lämpötilan lisäksi aurinkoisempaa ja enemmän ravintokasveja kuin harvennusmetsissä. Kaikkia myrkkypistiäisiä löytyi eniten korkeilta pökkelöiltä, joiden rungoilla oli vain vähän kaarnaa. Myrkkypistiäiset suosivat enemmän teko- ja luonnonpökkelöitä kuin kantoja. Pökkelön ympäristön ominaisuudet olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin pökkelön ominaisuudet niin lajimäärälle kuin yksilörunsaudelle. Koska eri ekologisten ryhmien lajit suosivat erilaisia elinympäristöjä, tekopökkelöitä kannattaa jatkossakin tehdä sekä pääte- että harvennushakkuiden yhteydessä. Tekopökkelöitä tehdessä kannattaa myös huomioida niiden monipuolinen sijoittuminen reunoille ja keskelle hakkuuta, jotta niitä jää hakkuualueelle monenlaisiin ympäristöoloihin. Tekopökkelö tulisi katkaista mahdollisimman korkealta, sillä korkeisiin pökkelöihin mahtuu enemmän pesiä kuin mataliin ja matalat pökkelöt ovat alttiimpia kosteudelle, sekä pesien homehtumiselle kuin korkeat pökkelöt.

Biodiversity is declining across the globe. The IUCN Red List, which is often used to measure species’ risk to go extinct, is showing alarming biodiversity declines both globally and within Finland. The most commonly used tool for biodiversity conservation is the establishment of protected areas. The Conference of Parties (COP) of the international treaty for biodiversity conservation (The Convention on Biological Diversity), has set a target to expand the international protected area network to cover 17% of the terrestrial area of the world. However, the designation of protected areas carries costs in terms of both land-use and money. Relatively little is known about what protected areas can achieve at the species level, and only limited evidence exists that links the establishment of protected areas to an improved conservation status of species. The lack of knowledge is because protected area establishment and its effects are often hard to study due to inadequate data. In this thesis, I created a framework to study the link between the increase in protected areas and protected area investment in relation to the conservation status change of one taxonomic group, the breeding birds in Finland. I first investigated the general trend in conservation status of Finnish birds using the Red List Index 2015. I then studied the effect of increasing the protected area on Finnish bird species’ range and the monetary investment on protected areas on bird species’ range in comparison to change in their IUCN Red List assessments. The timeframe of the study was 1996-2010 for protected area establishment and 2010-2015 for bird species’ conservation status change. My results show that the conservation status of birds in Finland is considerably worse than before, with Red List Index being 0.779. This is approximately 9.2% decline from the Red List Index in 2010. The species that gained more protected area on their range during 1996-2010 did not fare better in terms of conservation status than the birds that gained less protected area on their range on the same period. This is possibly because the threshold where the protected areas would cover the species’ range sufficiently to enable the conservation of the whole population is still not reached even for species with the higher protection levels. Also, the species that had higher estimated monetary investment on the protected areas on their range did not acquire better conservation status development than the species on whose range there was less estimated monetary investment. The expansion of the Finnish protected area network in 1996-2010 did not help to change the negative trend of Finnish birds in 2010-2015. The species that gained more protection in terms of land or monetary investment during this period, were not showing better results than the species that gained less protection. These results hint that the protected areas in Finland are not effective in terms of bird conservation. This does not mean, however, that we can claim that they are ineffective in all aspects, as we don’t know what would have been the situation if there were no protected areas established at all. There are also several other factors that affect the conservation status development of birds in Finland. These include degradation of matrix habitats, hunting and climate change, which might all overrun the possible positive effects of the protected areas and protected area investment.

Tutkielmassa arvioidaan ilmastolain (609/2015) kaltaisen kansallisen puitelainsäädännön hyödyntämistä luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin turvaamiseksi. Aihetta ei ole aiemmin käsitelty kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa. Tarkasteltua lakia nimitetään biodiversiteettilaiksi (BD-laiksi). Ihmistoiminnan aiheuttamaa luonnon monimuotoisuuden häviämistä eli luontokatoa ei ole onnistuttu pysäyttämään kansallisella tai ylikansallisella tasolla, vaan luontokato etenee osin kiihtyvällä tahdilla. BD-lain tarpeellisuutta ja soveltuvuutta arvioidaan ympäristön tilan, biodiversiteettiä koskevan säädösympäristön sekä osin myös ilmasto-oikeudellisen tutkimuksen perusteella. Luontokadon ohella ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ympäristöongelma, joka edellyttää laaja-alaisia muutoksia yhteiskunnan eri aloilla. Ilmasto-oikeudelliset puitelait ovat yleistyneet maailmalla vastaamaan tarpeisiin ilmastopolitiikan laaja-alaisuudesta, johdonmukaisuudesta, pitkäjänteisyydestä, tietoperusteisuudesta ja hyväksyttävyydestä. BD-lailla voitaisiin tavoitella vastaavia biodiversiteetin turvaamiseen liittyviä hyötyjä, minkä arvioimiseksi työssä kartoitetaan myös ilmastonmuutoksen ja luontokadon välisiä liittymäkohtia, yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkielmassa BD-lain mahdollisten toteutustapojen arviointia tukee oikeusvertaileva katsaus, joka kattaa Norjan, Ranskan ja Japanin ”biodiversiteettilait”. Lisäksi BD-lain toteutustapojen arvioinnissa hyödynnetään ilmasto-oikeudellisia puitelakeja koskevaa kirjallisuutta. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan BD-lain suhdetta muuhun lainsäädäntöön käyttäen esimerkkinä luonnonsuojelulakia (1096/1996), joka on parhaillaan uudistettavana. Tutkielmassa tarkastellaan BD-lain ja luonnonsuojelulain välisiä soveltamisalakysymyksiä, kytkemismahdollisuuksia sekä tiettyjen säännösten vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja. Tutkielman johtopäätöksenä BD-laki vaikuttaa tarpeelliselta ja soveltuvalta keinolta biodiversiteettiä turvaavan sääntelyn kehittämiseen. Samalla se on vain yksi vaihtoehdoista sääntelyn kehittämiseksi, eikä ilmastolakia suinkaan voida yksioikoisesti toisintaa BD-laiksi, koska ilmiöt eroavat toisistaan. Tutkimusnäyttö puitelakien vaikutuksista on yhä vähäistä niin ilmasto-oikeudessa kuin biodiversiteettioikeudessa. BD-laki voitaisiin toteuttaa sisällöllisesti eri tavoin, ja valinnat toteutustapojen välillä yhdessä lain toimeenpanon kanssa määräisivät lain vaikutukset. Tärkeää on järjestää BD-lain ja muun lainsäädännön suhde tavalla, joka mahdollistaa riittävän tehokkaan biodiversiteettiä turvaavan vaikutuksen, kun oikeutta tarkastellaan kokonaisuutena. Säädössuhteiden konkreettinen arviointi edellyttää pitemmälle jalostunutta ehdotusta BD-lain sisällöstä ja tietoa luonnonsuojelulainsäädännön kokonaisuudistuksen lopputuloksesta. Jatkossa luontokadon pysäyttämiseksi on arvioitava biodiversiteettiä turvaavan sääntelyn kehitystarpeita ja vaihtoehtoja avoimesti ja perusteellisesti. Tutkielma avaa oven monitieteiselle jatkotutkimukselle, jossa arvioidaan BD-lakia suhteessa muihin sääntelyn vaihtoehtoihin ottaen huomioon myös ylikansallinen kehitys. Tämän mahdollistamiseksi on tärkeää ryhtyä yksityiskohtaisemmin määrittelemään BD-lain vaihtoehtoisia toteutustapoja ja BD-lain suhdetta muuhun oikeuteen.