Browsing by Subject "luottosopimus"

Kovenantteja eli luottosopimukseen sisällytettäviä erityisehtoja käytetään turvaamaan luotonantajan asemaa sekä varmistamaan, että luotonsaaja kykenee tulevaisuudessa täyttämään takaisinmaksuvelvoitteensa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan finanssikovenantteja sekä toimintakovenantteihin luettavia informaatiokovenantteja. Finanssikovenantin rikkoutuminen johtaa siihen, että luotonantaja voi ennalta sovitun mukaisesti ryhtyä erilaisiin toimenpiteisiin, vahvimmillaan luottosopimuksen irtisanomiseen. Irtisanominen taas voi johtaa luoton takaisinmaksuun välittömästi. Finanssikovenantteja käytetään tyypillisesti eräännyttämisperusteina sellaisissa tilanteissa, joissa yrityksen taloudellinen asema uhkaa heikentyä. Tällöin finanssikovenantin rikkoutuminen voi olla suoraan tai välillisesti yhteydessä luotonsaajan maksukyvyttömyyteen, jolloin takaisinsaantiriski voi kohota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti TakSL 5 § ja 10 §:n mukaisia takaisinsaantisäännöksiä. TakSL 5 § sisältää yleisen takaisinsaantiperusteen, jonka nojalla oikeustoimi peräytyy, jos sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella. Peräytymisen edellytyksinä pidetään lisäksi velallisen maksukyvyttömyyttä tai oikeustoimen johtamista velallisen maksukyvyttömyyteen, oikeustoimen sopimattomuutta sekä osapuolen vilpillistä mieltä. TakSL 10 §:n nojalla voidaan peräyttää epätavallisin maksuvälinein, ennenaikaisesti tai pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä maksetut maksut, joita ei voida pitää olosuhteisiin nähden tavanomaisina. Finanssikovenantit voivat lisätä takaisinsaantiriskiä sen vuoksi, että ne sidotaan tyypillisesti luotonsaajan maksukykyyn liittyviin tunnuslukuihin. Luottosopimukseen sisällytettävät informaatiokovenantit voivat puolestaan synnyttää luotonantajalle erityistietämyksen luotonsaajan oloista, jolloin eräät takaisinsaantiin liittyvät edellytykset voivat täyttyä varsin helposti. Tilanteessa, jossa luottosopimus irtisanotaan kovenantin rikkoutumisen perusteella voidaan myös tutkia TakSL:n ennenaikaisen maksun kriteeristön täyttymistä. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, voidaanko finanssikovenantteja joissakin tapauksissa pitää niin yleisinä, että ne täyttäisivät tavanomaisuuden kriteerin, eikä peräytymistä näin ollen tapahtuisi. Kovenantteja sisältäviin luottosopimuksiin liittyy lisäksi keskeisesti TakSL:n läheisyyskriteerin täyttymisen riski, jota sivutaan tässä tutkielmassa. TakSL:n 5 §:n ja 10 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, onko luotonantajalla käytettävissään keinoja, joilla takaisinsaantiriskiä voitaisiin pyrkiä minimoimaan.

Tutkielmassa tarkastellaan luotonantajien velvollisuuksia luotonmyöntöprosesseissa osana vastuullista luotonantoa. Tutkielmassa valittu rajaus huomioiden siinä käsitellään kuluttajalle myönnettäviä vakuudettomia kulutusluottoja kattavasti luotonantajan vastuiden kannalta ja paikoin luottotyyppikohtaisesti. Velvollisuuksia luotonantajille seuraa suoraan vahvasti velvoittavista oikeuslähteistä, kuin myös erilaisista oikeudelliselta sitovuudeltaan heikommin velvoittavista normeista, jotka määrittelevät luotonantajien toimintaa erilaisten menettelytapaohjeiden kautta. Velvollisuudet voivat olla välillisiä taikka suoria, ja niistä osa liittyy varsinaiseen luotonmyöntöprosessiin itseensä, kun taas osa velvollisuuksista koskettaa luotonantajia lähinnä toimijoina. Tutkielmassa käsitellään ensin luotonantotoimintaa yleisesti sekä sen ennakko- ja jälkivalvontaa. Luotonantajat ovat kaikessa toiminnassaan velvollisia noudattamaan hyvää luotonantotapaa, minkä oikeudellista asemaa ja käytännön merkitystä luotonantajien toiminnan kannalta tutkielmassa tarkastellaan ja arvioidaan. Lähestyttäessä varsinaista luotonmyöntöprosessia luotonantajat ovat velvollisia antamaan tietyt määrämuotoiset tiedot luotonhakijalle ennen luottosopimuksen tekemistä. Näitä prekontraktuaalisia informaatiovelvoitteita sekä luottosopimuksen tekemistä koskevia velvollisuuksia käsitellään tässä tutkielmassa. Varsinaista luotonmyöntöprosessia koskien korostuvat puolestaan luotonantajan velvollisuus todentaa luotonhakijan henkilöllisyys sekä arvioida tämän luottokelpoisuus. Luotonantajan velvollisuuksia määrittelevässä sääntelyssä tapahtuu vuonna 2023 verraten paljon uudistuksia, joita tutkielmassa tarkastellaan erityisesti luotonantajan toimintaedellytysten näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi, mutta siinä arvioidaan luotonantajan velvollisuuksia määrittelevää ainesta erityisesti oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Tutkielmassa arvioidaan sääntely-ympäristössä tapahtuneiden muutosten vaikuttavuutta ja tehokkuutta luottomarkkinoilla, sekä toisaalta sääntelyn aiheuttamia haitallisia vaikutuksia markkinoihin ja ylipäänsä luotonantoon elinkeinona. Tutkielmassa tarkastellaan vielä lopuksi tulevaa lainsäädäntökehitystä sekä siihen liittyviä haasteita tutkielmassa tehdyt havainnot huomioiden.

Syndikoitu luotto on luotto, jonka useampi kuin yksi luotonantaja myöntää luotonottajalle siten, että kukin luotonantaja on luotonottajaan erillisessä oikeussuhteessa, mutta yhteisin ehdoin ja dokumentaatioin. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa syndikoituja luottoja on käsitelty vähän. Tämän lainopillisen tutkielman tavoite on ensinnäkin selvittää, millaiset syndikoidun luotonannon erityispiirteet vaikuttavat vastuuriskeihin syndikoituun luotonantoon osallistuvien pankkien välillä, ja toiseksi esittää kannanottoja siitä, miten tällaisia tilanteita tulisi juridisesti arvioida. Vastuuriskeillä tarkoitetaan tutkielmassa korvausvelvoitteiden lisäksi pätemättömyyteen liittyviä palautusvelvoitteita. Asiaa selvitetään Suomen oikeuden näkökulmasta, mutta pitkälti ulkomaista lähdemateriaalia hyödyntäen. Tästä johtuvia tutkimuksellisia haasteita lievittää se, että Suomen pankkikäytännössä seurataan ulkomaisia käytäntöjä ja hyödynnetään ulkomaisia sopimuspohjia. Tutkielman lähtökohdaksi otetaan syndikoitujen pankkiluottojen yhteydessä käytettävät sopimusjärjestelyt ja niistä johtuvat oikeussuhteet. Erityistä merkitystä on (1) luotonottajan lukuun luoton järjestävän pankin, (2) syndikaattia edustavan agenttipankin, ja (3) jälkimarkkinatransaktiolla osuuden luottoon luovuttavan pankin (siirtäjän) oikeusasemilla. Ulkomaisissa oikeustapauksissa esitetty vaatimuksia etenkin järjestävää pankkia ja siirtäjää kohtaan. Sopimuskäytännön tutkimisen jälkeen selvitetään normistoa, joka Suomen oikeuden mukaan soveltuu syndikoituihin luottoihin liittyviin oikeussuhteisiin. Silloin kun järjestävä pankki ei poikkeuksellisesti ryhdy luotonantajaksi, siitä ei yleensä tule syndikaatin jäsenten sopimuskumppani. Tällöin myös deliktivastuu voi tulla kysymykseen. Useimmiten järjestävä pankki myös osallistuu syndikaattiin. Agenttipankkia taas voidaan pitää välihenkilönä. Jälkimarkkinatransaktion luonteesta riippuen siihen voi soveltua saatavan kauppaa koskeva normisto, keskeisenä säädöksenä velkakirjalaki. Tällöin siirtäjä on myyjän tai siihen vertautuvassa asemassa. Rahoitusvälineitä koskeva sääntely ei voine soveltua jälkimarkkinatransaktioihin kuin poikkeuksellisesti. Tämän jälkeen arvioidaan sitä, millä edellytyksin järjestelyyn osallistuvan pankin vastuuriski voi aktualisoitua. Korvausvaatimukset ovat ulkomaisissa tapauksissa usein liittyneet tiedonantovelvollisuuden väitettyyn laiminlyöntiin. Korvausvaatimuksen tai pätemättömyysväitteen perusteena voi olla ainakin sopimusrikkomus, lojaliteettiperiaate, menettelyn hyvän tavan vastaisuus tai jokin oikeustoimilain pätemättömyysperuste. Erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa jopa rikoslain petossääntely voi soveltua. Vastuuta voivat kaventaa vahingonkärsijän myötävaikutus, ml. tämän selonotto- ja tietämisvelvollisuus. Ennen kaikkea vastuun esteenä ovat vastuunrajoitusehdot ja varaumat. Myös pankkisalaisuussääntely on otettava huomioon tiedonantovelvollisuuksia arvioitaessa. Sikäli kuin tutkielman aiheena olevia riitoja tulee ratkaistavaksi Suomen oikeuden mukaan, ei ole poissuljettua, että kynnys vastuun syntymiselle olisi Suomen oikeuden mukaan hieman matalampi kuin angloamerikkalaisessa oikeudessa. Erityisesti vastuuta rajoittavia lausekkeita on angloamerikkalaisessa oikeuskäytännössä tulkittu vahingonkärsijän kannalta varsin tiukasti. Lopputulos lienee silti useimmiten kansainvälisen käytännön mukainen. Tämä on toivottavaa myös mm. oikeussuhteen ennakoitavuutta ja osapuolten perusteltuja odotuksia ajatellen.