Browsing by Subject "luu"

Eri nivelten korvaaminen keinonivelellä on nykyään arkipäivää. Leikkausten päämääränä on kivuton nivel, jonka toiminta on hyvä ja leikkaustulos kestävä. Myös eläimillä lonkkaproteesien käyttö on yleistymässä. Aiemmin suurin osa proteeseista kiinnitettiin luusementillä, mutta sementittömät proteesit ovat viime vuosina yleistyneet voimakkaasti. Sementittömien, yleensä titaanista valmistettujen proteesien toivotaan kiinnittyvän luuhun normaalin luutumisprosessin kautta. Titaaniproteeseja voidaan käyttää pinnoittamattomina tai pinnoittaa niitä eri materiaaleilla, yleensä keraameilla. Yksi mahdollisista pinnoitemateriaaleista on bioaktiivinen lasi. Tässä syventävien opintojen projektissa tutkittiin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen segmentaaliproteesien (korvaa puuttuvan luusegmentin) kiinnittymislujuutta koirilla (8 kpl) mekaanisesti kiertolujuustestillä. Projekti oli osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkittiin bioaktiivisen lasin käyttöä ortopedisten implanttien pinnoitusmateriaalina ja luusiirteen korvaajana. Tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että bioaktiivinen lasi proteesin pinnoitemateriaalina edistää proteesin nopeaa ja mekaanisesti tukevaa luutumista. Tutkimuksessa käytettiin kahdeksaa beagle-rotuista koiraa, joiden kumpaankin reisiluuhun asetettiin pinnoitettu ja pinnoittamaton intercalaariproteesi (kahden nivelen välinen proteesi) kiertävässä, satunnaisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 16:ta intercalaariproteesia, jotka asetettiin paikoilleen press-fit (paikalleen pakotus) menetelmällä. Mekaaninen testaus tehtiin Århusin yliopistossa 14 viikon seuranta-ajan jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin merkitsevä ero (p < 0,05) proksimaalipään bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen sekä pinnoittamattomien titaaniproteesien välillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että perinteinen karhennettu titaanipinta kiinnittyi paremmin luuhun kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettu proteesi. Merkitsevä ero oli havaittavissa maksimiväännössä, jäykkyydessä sekä energiassa. Murtumiskulmassa merkitsevää eroa ei havaittu (p = 0,119). Tulokset poikkesivat aiemmista vastaavista tutkimuksista saaduista tuloksista merkittävästi. Mahdollisena syynä voidaan pitää uuden pinnoitteen kiinnitysmenetelmän käyttöönottoa ja pinnoituksen laatua. Luusiirreryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa. Tämän perusteella ainakin puolet allogeeniluusiirteestä (vierasluusiirre) voidaan korvata bioaktiivisella lasilla mekaanisen kiinnittymislujuuden heikkenemättä.

Keinonivelten yleinen ongelma on niiden mekaaninen irtoaminen. Proteesin ja luun välinen sidos löystyy ajan myötä ja proteesi irtoaa. Ongelman ratkaisuun on kehitetty erilaisia proteesien pinnoitemateriaaleja ja kiinnitysaineita. Bioaktiivisen lasin pinnan ja luun välille syntyy sidos kemiallisten reaktioiden seurauksena. Tämänkaltaisen sidoksen muodostuminen kudoksen ja materiaalin välille on ominaista vain bioaktiiviselle lasille. Bioaktiivinen lasi kiinnittyy nopeasti kudokseen ja liukenee ajan myötä. Tutkimuksessa käytetty bioaktiivinen lasi on kehitetty Suomessa, Åbo Akademissa. Tämä kokeellinen tutkimus oli osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tutkitaan bioaktiivisen lasin käyttöä ortopedisten implanttien pinnoitusmateriaalina ja luusiirteen korvaajana. Tässä työssä tutkittiin miten koiran lonkkaproteesin pinnoittaminen bioaktiivisella lasilla vaikuttaa proteesin kiinnittymiseen isäntäluuhun. Tutkimuksessa vertailtiin myös proteesin kiinnitykseen käytettäviä materiaaleja ja niiden vaikutusta proteesin kiinnittymiseen ja pysyvyyteen. Testiryhmässä (4 koiraa) kiinnitykseen käytettiin luusiirrettä ja lisäksi bioaktiivista lasia; kontrolliryhmässä (4 koiraa) käytettiin pelkästään luusiirrettä. Kahdeksalle koiralle asennettiin kummankin takajalan reisiluuhun titaaninen, kahden nivelen välinen segmentaaliproteesi. Proteesi korvasi puuttuvan luusegmentin. Puolet proteeseista pinnoitettiin bioaktiivisella lasilla. Proteeseissa oli pinnoitettu ja pinnoittamaton pää. Proteesien pinnoitetut päät asennettiin reisiluuhun distaalisesti tai proksimaalisesti satunnaisesti, kiertävässä järjestyksessä. Luuydinkanava täytettiin pelkällä luusiirteellä tai luusiirteellä sekä bioaktiivisella lasilla. Proteesit pakotettiin luuydinkanavaan ja kiinnitettiin titaanisilla ruuveilla. Koirien kivunlievitys hoidettiin asianmukaisesti. Luun paranemista seurattiin voimalevymittausten avulla, kuukauden välein, 3 kk ajan. Voimalevyn avulla mitattiin koirien jalkoihin kohdistuvia voimia ja niiden muutoksia. Koirat juoksutettiin voimalevyn yli ja mitattiin jalkojen maksimivoima ja impulssi. Mittausten nopeudet pyrittiin pitämään alueella 1,85 - 2,15 m/s ja kiihdytys tai jarrutus alle 0,5 m/s ≤ etteivät nopeuden vaihtelut vaikuttaisi mittaustuloksiin. Koirien juoksutusnopeuksissa eri mittauspisteiden välillä ei havaittu merkittävää eroa (p = 0,07). Kontrolliryhmässä maksimivoima ja impulssi olivat merkitsevästi (p<0,05) suuremmat kuin testiryhmässä seuranta-aikana. Bioaktiivinen lasi ei siis tässä tutkimuksessa parantanut proteesin kiinnittymistä luuhun.