Browsing by Subject "lähetystyö"

Tutkimus koskee lähetystyöhön liittyvää vapaaehtoistyötä lähetysharrastuksen ja lähetyskasvatuksen ilmentäjänä. Tutkimuskontekstina on kristillinen opiskelijajärjestö Opiskelijain Lähetysliitto (OL). Tutkimuskysymykset ovat: Millainen lähetysharrastuksen konteksti OL on ollut vuosina 1972–2000? Millaista on OL:n antama lähetyskasvatus? Miksi nuorena aikuisena on toteutettu lähetysharrastusta OL:ssä? Miten tavoitteisuus ja intentionaalisuus ilmenevät OL:n vapaaehtoisilla? Tutkimusaineistona ovat OL:n arkisto- materiaalista toimintakertomukset ja jäsenanomukset, sekä haastattelut, joihin osallistuivat vuosien 1972–2000 kaikki 25 OL:n entistä puheenjohtajaa. Haastatteluista 20 oli teemahaastattelua ja viisi suoritettiin sähköpostitse. Arkisto- ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella ja määrällisellä sisällönanalyysillä aineisto- ja teorialähtöisesti. Analysoinnin apuna käytettiin Atlas-ti ja Excel-tietokoneohjelmia. Tutkimuksen uskonnon- pedagogisina lähtökohtina ovat tilannesidonnainen oppimiskäsitys, erityisesti Laven ja Wengerin (1999) teoria sekä tavoitteisuuden ja intentionaalisuuden käsitteet Kansasen (1981, 2004) määritteleminä. Analysointirunkona koetellaan kasvatusmenetelmien yhteydessä Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereitä ja osallistumissyiden kohdalla Yeungin (2004) vapaaehtoismotivaation mallia. Arkistoaineiston analyysi osoitti, että OL järjestönä muistuttaa seurakuntien lähetystoimintaa toimintaan osallistuvien määrien ja toimintamuotojen osalta, mutta poikkeaa siitä jäsenistön ikärakenteen puolesta. Haastatteluaineiston pohjalta tutkimuksessa luotiin OL:n lähetyskasvatuksen malli, jossa OL esiintyy oppimis- ympäristönä arvomaailman, kasvatustavoitteiden ja kasvatusmenetelmien näkökulmista. OL:n arvomaailmaa kuvaa post-moderni sekä-että -eetos, mikä näkyy ekumeenisena kristillisyytenä sekä kokonaisvaltaisena lähetyskäsityksenä. OL:n lähetyskasvatuksen mallin ytimen muodostavat tavoitteet. Päätavoitteena on lähetys- harrastuksen synty ja syveneminen, jonka alatavoitteita ovat: lähetyskipinän syttyminen, lähetysidentiteetin kehittyminen ja lähetystyöstä vastuunkantaminen jo nyt. Päätavoite sisältää siten emotionaalisen, kognitiivisen ja pragmaattisen ulottuvuuden. Sivutavoitteista horisontaalisia ovat omaan yhteisöön ja globaaliin maailmaan sosiaalistuminen, vertikaalisia taas ovat kristillisen spiritualiteetin kehittyminen ja uskonnollisen toiseuden kohtaamisen oppiminen. Pää- ja sivutavoitteet kuuluvat yhteen, sillä sivutavoitteiden tarkoitus on tukea päätavoitteen toteutumista. Tutkimus esittää, että tavoitteet kuvaavat yleisemminkin lähetyskasvatuksen tavoitteita, ja että niiden kautta voidaan hahmottaa lähetyskasvatuksen suhdetta missiologiaan ja piirteitä uskontokasvatuksen alueena. Mielekkään oppimisen kriteereistä tärkeimmiksi nousivat kontekstuaalisuus ja transfer. Kontekstuaalisuus merkitsi esimerkiksi lähetystyön konkreettista tukemista. Sen sijaan eri kulttuurien ja uskontojen konteksteissa lähetystyön tekemiseen tutustuminen tapahtui lähinnä asiantuntijaluennoilla. Kriteerien parempaan toteutumiseen havaittiin tarvittavan tiedostavampaa ohjausta ja tavoitteiden hahmottamista OL:n vastuunkantajien, asiantuntijoiden ja osallistujien parissa. OL:ään osallistumissyyt olivat haastatteluaineistossa yhtä moninaisia kuin muissakin vapaaehtoistyön tutkimuksissa, ja toisaalta niissä korostuivat nuorille ja nuorille aikuisille tyypilliset piirteet. Vertailemalla painotuksia Yeungin ja OL:n lähetyskasvatuksen mallien kautta muodostettiin OL:ään liittyvät lähetysharrastuksen orientaatiot, joita ovat: oman spiritualiteetin kehittäminen, yhdessä tekeminen, yhteisön kehittäminen ja lähetysprofessio. Orientaatiot ilmentävät lähetysharrastuksen vertikaalisesti ja horisontaalisesti sekä ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita elementtejä. Tutkimuksen mukaan vahvasti sitoutuneilla vapaaehtoisilla näyttää olevan selkeä käsitys kasvatustoiminnan tavoitteisuudesta. Intentionaalisuudessa havaittiin eroja sekä sisällössä että määrässä. Osalle kasvatukselliset päämäärät ovat olleet vahvemmin osana vapaaehtoistyötä, kun taas osalla painopiste on ollut enemmän omassa osallistumisessa. Paljon intentionaalisuutta ilmeni yhteisön kehittämisen orientaatiossa. Lähetysprofession orientaatiossa tuotiin esille evankeliointia ja/tai lähetyskasvatusta sekä OL:ssä että OL:n ulkopuolella.

Tutkimuksessani tarkastelen miten Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli SLEY:n lähetystyöntekijä Tuulikki Korpinen kuvaa muistelmateoksessaan Seitsemän vuotta sotaisessa Japanissa Japanin uskontoja, tapoja ja normeja. Tarkastelen Korpisen teoksen perusteella, miten hän suhtautuu Japanin uskontoihin tapoihin ja normeihin, ja korostaako hän joitakin tiettyjä piirteitä Japanista tai japanilaisista. Tutkin myös mitkä seikat mahdollisesti vaikuttavat hänen suhtautumiseensa. Tutkin päälähdettäni lähilukemalla ja analysoimalla sitä, samalla ryhmitellen omiksi kokonaisuuksikseen tutkimuskysymykseeni liittyviä teemoja. Aikarajauksenani on vuodet 1939–1946. Etenen tutkimuksessani kronologisesti sekä osittain temaattisesti. Tarkastelen myös, muuttuvatko Korpisen mielipiteet ja suhtautuminen Japaniin ja japanilaisiin hänen siellä asumiensa vuosien aikana. Päälähteen lisäksi käytän myös muita painettuja lähteitä sekä sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka tukevat päälähteeni analysointia. Päälähteeni sisältää runsaasti tutkimusaiheeseeni liittyvää materiaalia, ja vastaa kattavasti päätutkimuskysymykseeni ja tarkentaviin kysymyksiin. Korpinen kuvaa aikaansa Japanissa katkeransuloiseen sävyyn ja toisen maailmansodan aikaiset vaikeat olot korostuvat teoksessa. Teoksesta käy kuitenkin ilmi, kuinka Korpinen itsenäistyy joutuessaan yksin huolehtimaan työnteosta ja pienestä lapsesta. Hänen asemansa itsenäisenä naislähettinä on hyvin ainutlaatuinen ja haastava. Japanin omat uskonnot, shintolaisuuden ja buddhalaisuuden, Korpinen kokee läpi teoksensa toisina ja vieraina. Korpinen osoittaa kuitenkin kiinnostusta näitä uskontoja kohtaan. Teoksessa korostuu vahvasti länsimainen näkökulma. Korpinen vertaa kokemuksiaan usein Suomeen ja kristinuskoon, mutta on silti hyvin kiinnostunut japanilaisista tavoista ja normeista, vaikka ne näyttäytyvätkin hänelle usein outoina. Japanilaisia Korpinen kuvaa hyvinkin vaihtelevasti, ja usein negatiiviseenkin sävyyn. Aluksi Korpisen suhtautuminen on positiivisempaa, mutta olojen huonontuessa suhtautuminen varsinkin japanilaisiin muuttuu negatiivisemmaksi. Japanin normeja ja tapoja Korpinen ei kuvaa yhtä jyrkkään sävyyn. Kotiinpaluun yhteydessä Korpisen suhtautuminen japanilaisiin muuttuu taas lempeämmäksi heidän kokemiensa kärsimysten vuoksi. Korpinen korostaa japanilaisissa erityisesti niitä piirteitä, jotka erottavat heidät hänen mielestään länsimaalaisista.

Tutkimukseni käsittelee Suomen Lähetysseuran työntekijää Laura Nybergiä ja hänen lähetystyössä kohtaamiaan arjen haasteita Kiinassa. Tutkimukseni käsittää koko hänen työhistoriansa vuodet 1905–1946. Tutkimuksessani selvitin myös Nybergin terveydentilan muutosten aiheuttamia vaikutuksia hänen työhönsä ja kuinka hän itse koki sairastelunsa. Nybergin työuran aikana Hunanin lähetysalueella oli käytännössä koko ajan sotatila. Sotiminen oli erilaista Kiinassa, kuin Euroopassa, ja välillä vuodet olivat rauhallisempia. Lähetysalueen epävakaa tilanne, Nybergin sukupuoli, sekä hänen terveydentilansa vaikuttivat tutkimuksen näkökulman muodostumiseen. Lähteinä olen käyttänyt Nybergin lähettämiä kirjeitä SLS:n lähetysjohtajille. Hänen uraansa oli aiemmin tutkittu työhistoriallisesta näkökulmasta, jolloin oma tutkimukseni käsitti sen ulkopuolelle jäävät asiat. Tutkimukseni keskittyi Nybergin henkilökohtaisiin kokemuksiin lähetyskentältä. Naisen asema oli muutoksessa 1900-luvun alussa, jolloin ensimmäiset naiset lähetettiin lähetystyöhön. Nyberg oli ensimmäinen naimaton nainen Kiinassa, ja sai myös kokea maan jäykät asenteet yksinäisiä naisia kohtaan. Naislähetteihin kohdistuvat asenteet ja heitä koskevat asumisrajoitteet haastoivat Nybergiä työn alkuvuosina. Tämän lisäksi heidän haasteenaan olivat kiinalaisten naisten muuttuva asema yhteiskunnassa. Lähetystyöntekijät olivat naisliikkeen mukana muuttamassa naisten asemaa Kiinassa. Nybergillä oli ristiriitainen suhde kiinalaisiin naisiin. Sodan keskellä lähetystyöntekijät kohtasivat arjen käytännön haasteita. Vaikeutunut kommunikointi, evankeliointi, sivuasematyö sekä terveydenhuolto olivat Nybergin huolena. Lisäksi kasvava ulkomaalaisvastustus vaikutti koulutyöhön. Sota aikana Nybergin terveydentila heikkeni. Nyberg jäi toisen lähettiperheen kanssa lähetysasemalle jumiin Hunanin sisällissodan ajaksi. Sotatilanne oli traumaattinen kokemus Nybergille. Terveydentilan muutokset ja haasteet vaihtelivat Nybergin uran aikana. Hänellä oli fyysisiä ja henkisiä vaikeuksia Kiinassa. Sairaudet levisivät nopeasti sota-aikoina, sillä terveydenhuolto ei ollut kehittynyt vielä huippuunsa vuosisadan alussa. Nyberg sairasteli paljon suuren työmäärän vuoksi. Naisiin kohdistuvat työpaineet ja omistautumisen taakka aiheutti sairastumista ja henkisen voinnin laskua Nybergin arjessa. Nyberg kirjoitti paljon kuolemasta kirjeissään. Kuolema aiheiset kirjoitukset kulkivat kirjeiden mukana alkuvuosista loppuvuosiin saakka. Sairastelu ja sotatilanne, sekä vuosisadan alun herätyksellinen ilmapiiri lisäsivät hänen kirjoituksiaan kuolemasta. Haasteet lähetyskentällä olivat monimutkaisia ja päällekkäisiä. Naislähetin paineet eivät väistyneet sairastelun tieltä, eivätkä sotatilanteet vähentäneet sairastelua. Nybergin arki oli monen haasteen summa, jolloin hän turvautui rakkauteensa Jumalaa ja Kiinaa kohtaan.

Tässä tutkielmassa tutkittiin Suomen Lähetysseuran (SLS) tekemää työtä muslimien ja kristittyjen kohtaamispaikassa Brücke-Köprülla Saksan Nürnbergissä vuosina 1993-2004. Lähetysseura teki työtä yhteistyössä Baijerin maakirkon lähetysosaston (Missionswerk) sekä paikallisen St. Johanniksen seurakunnan kanssa. Päätutkimuskysymykseksi muodostui: mitä uskontojen välinen keskustelu Brücken työssä merkitsi? Tutkimuksessa selvitin myös sitä kehityskulkua, joka johti Brücken työn aloittamisesta sen lopettamiseen. Tutkin myös, mitä tavoitteita työllä oli ja minkälaisia haasteita työssä kohdattiin. Tutkimukseni tärkeimpänä lähteenä käytin Suomen Lähetysseuran arkistosta löytyviä Brücken työtä koskevia asiakirjoja. Käytössäni oli toimintakertomuksia, johtoryhmien ja lähettien kokousten pöytäkirjoja, sekä lähettien kiertokirjeitä. Käytin aineistona myös SLS:n julkaiseman Suomen Lähetyssanomien Brückeä koskevia artikkeleja. Selkeimmäksi syyksi dialogityön aloittamiselle Euroopassa nousi huoli Euroopan muuttuvasta uskonnollisesta kentästä. Kasvava sekularisaatio ja ei-kristittyjen maahanmuutto tekivät lähetystyön mielenkiintoiseksi myös Euroopassa. Työn tärkeimpiä tavoitteita olivat yhteiskuntarauhan edistäminen saksalaisten ja Saksan suurimman muslimiryhmän, turkkilaisten välillä, evankeliumin jakaminen muslimeille, sekä kiinnostuksen herättäminen muslimityötä kohtaan Baijerin kirkossa. Tärkeimpänä työvälineenä tavoitteiden saavuttamiseksi toimi dialogi. Dialogi-menetelmänä käytettiin niin kutsuttua todistuspalvelua, jossa pyrittiin siihen, että kristityt antaisivat yhteisissä keskusteluissa mahdollisimman avoimen ja kutsuvan todistuksen uskostaan ja sama mahdollisuus annettiin myös muslimeille. Dialogi toimi tärkeänä välineenä yhteyden avaamisessa saksalaisten turkkilaisten välille. Teemalliset keskusteluillat, yhteiset juhlat ja avoimet illat olivat esimerkkejä dialogin eri muodoista Brücken työssä. Dialogi merkitsi ensisijaisesti tasa-arvoista kahden ihmisen välistä keskustelua. Brücken työ päättyi SLS:n osalta, kun se liitettiin viralliseksi osaksi Baijerin kirkon työtä. Syy sille, että uskontodialogi nähtiin tärkeämpänä maakirkon puolella, oli etenkin 2000-luvun alussa kasvanut islamin radikalisaatio ja ulkomaalaisvihamielisyys.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaisia ovat polut lähetystyöntekijäksi, ja miten kutsumus niissä ilmenee. Viime vuosien aikana suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, ja uusien lähetystyöntekijöiden rekrytoinnista on myös kannettu huolta. Tästä syystä on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia sitä, miten nykyiset lähetystyöntekijät ovat päätyneet lähtemään lähetystyöhön. Kutsumus puolestaan on viimeisen vuosikymmenen aikana noussut työelämän tutkimuksessa suosituksi tutkimusaiheeksi, mutta sen määritelmästä ei olla päästy yksimielisyyteen, ja lisäksi kutsumuksen muodostumisen prosessi on jäänyt vähälle huomiolle. Kutsumusajattelulla on kristilliset juuret, ja tänäkin päivänä lähetystyöhön liitetään vahvasti ajatus kutsumuksesta. Tästä syystä on mielenkiintoista tarkastella juuri lähetystyöntekijöiden kokemuksia kutsumuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka lähetettiin viiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön nykyisille sekä viiden vuoden sisällä kotimaahan palanneille lähetystyöntekijöille. Aineisto koostuu 36 kirjoitelmasta, ja se analysoitiin narratiivisella otteella aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Analyysin tuloksena lähetystyöntekijäksi vievistä poluista löytyi neljä vaihetta: ensimmäinen ajatus, kutsumuksen vahvistuminen ja lopullinen päätös, haasteet ja epäilyt sekä valmistautuminen ja työhön lähteminen. Lähetystyöntekijöiden kutsumus muodostui useimmiten pitkän ajan kuluessa, mutta ensimmäinen ajatus sijoittui useimmiten jo lapsuuteen tai nuoruuteen. Keskeisessä roolissa kutsumuksen muodostumisessa oli lähetysaiheiseen toimintaan osallistuminen sekä toisten ihmisten esimerkki ja rohkaisu. Lähetystyöntekijöiden kutsumuksesta analyysin tuloksena syntyi neljä kutsumuksen eri ulottuvuuksia kuvaavaa luokkaa: kutsumuksen lähde, kutsumuksen kohde, sisäinen kokemus kutsumuksesta sekä kutsumuksen universaalius. Näiden ulottuvuuksien kautta tarkasteltiin sitä, miten lähetystyöntekijät ymmärsivät kutsumuksen, sekä miten kirjoittajien omakohtaiset kutsumuksen kokemukset ilmenivät poluissa. Yleisimmin kirjoittajat ymmärsivät kutsumuksen Jumalalta tulevaksi kutsuksi johonkin tiettyyn tehtävään, ja poluissa kirjoittajien kutsumus ilmeni useimmiten juuri tähän Jumalan kutsuun ja tahtoon nojautumisena. Kutsumuksen kuvattiin myös ilmenevän muun muassa mielekkyyden kokemuksena, sisäisenä haluna, sitoutumisena sekä syvänä tietoisuutena siitä, että on itselle tarkoitetulla paikalla. Tämän tutkielman tulokset vahvistivat monia aiemmin lähetystyöhön hakeutumisesta ja kutsumuksen muodostumisesta saatuja tutkimustuloksia. Keskeisimpiä yhtymäkohtia olivat lyhytaikaisen lähetystyön merkitys, toisten ihmisten vaikutus sekä ylipäätään yhteys kutsumuksen alaan, tässä tapauksessa lähetystyöhön. Kirjoittajien kutsumuksen kokemukset sopivat hyvin tutkimuksissa paljon käytettyyn kutsumuksen kristillisestä taustasta kumpuavaan uusklassiseen määritelmään, jossa kutsumuksen katsotaan tulevan ihmisen ulkopuolelta ja kohdistuvan työhön, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa. Tuloksien perusteella seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tulisi panostaa erityisesti lasten ja nuorten lähetyskasvatukseen. Erityisen tärkeä rooli on myös nykyisillä lähetystyöntekijöillä, ja heidän tulisi jatkossakin vierailla eri ikäisille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa työstään. Lähetystyöstä puhuttaessa olisi myös tärkeää tuoda esiin, ettei lähetystyöhön lähteminen vaadi yliluonnollista kutsumuskokemusta. Lähetysjärjestöjen on myös tärkeää edelleen tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia lähteä lyhytaikaiseen lähetystyöhön.