Browsing by Subject "läpinäkyvyys"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan maineen rakentumista ja hallintaa sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media on luonut uudenlaisen merkitysympäristön, jossa mainetarinoita jaetaan. Sosiaalinen media on tehnyt yritysten riskien hallinnasta julkista ja pakottanut ne reagoimaan sosiaalisen median kautta nouseviin potentiaalisiin mainetta uhkaaviin tekijöihin. Yritysten tulisikin käydä avointa dialogia sen sidosryhmien kanssa ja rakentaa mainetta yhdessä niiden kanssa. Myös perinteinen media on joutunut mukautumaan sosiaaliseen mediaan ja menettänyt samalla paikkaansa maineen muodostumisen areenana. Tutkimusongelmaa tarkastellaan länsimetron tapaustutkimuksen kautta. Länsimetro on mielenkiintoinen hanke, jonka taustalla on pitkä poliittinen kädenvääntö ja koko hanke jakaa yleisesti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Hankkeesta vastaa Länsimetro Oy, jonka yritysrakenne poikkeaa tavanomaisesta. Länsimetrosta on käyty runsaasti keskustelua niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Hanke muodostaa kokonaisuutena mielenkiintoisen tapauksen maineen tarkkailuun sosiaalisessa mediassa. Tutkielman teoriaosuudessa esittelen muun muassa Aulan ja Mantereen maineareenoita, Aulan ja Heinosen somedialisaatiota (somedialization) sekä Coombsin ja Holladayn parakriisin (paracrises) käsitettä. Esittelen myös luottamusta, läpinäkyvyyttä ja sitoutumista, jotka ovat McCorkingdalen ja DiStason mukaan maineen kannalta tärkeitä tekijöitä sosiaalisessa mediassa toimiessa. Tutkimusaineistoksi valittiin Länsimetro Oy:n Facebook -sivuilla käyty keskustelu kuukauden ajalta ennen länsimetron avautumista. Käytyä keskustelua tarkasteltiin sekä Länsimetro Oy:n että sen yleisön osalta. Aineiston perusteella vastaattiin kysymyksiin siitä, miten Länsimetron maine rakentuu ja miten dialogista keskustelu sen Facebook-sivuilla on sekä miten sosiaalisen median luoma haaste näkyy Länsimetron maineenhallinnassa. Aineiston erittelyssä käytettiin retorista analyysiä. Aineistosta poimittiin teksteissä käytetyt retoriset tyylit ja keinot erikseen Länsimetro Oy:n ja yleisön osalta. Myös osapuolten keskusteluaktiivisuutta arvioitiin määrällisesti. Aineistosta esiin nousseita keskeisiä piirteitä peilattiin muun muassa luottamuksen, läpinäkyvyyden, sitoutumisen ja dialogisuuden ihanteisiin. Myös Länsimetro Oy:n sijoittumista maineareenoille ja sen käyttämää mainestrategiaa arvioitiin aineiston perusteella. Tutkielman johtopäätöksenä Länsimetro Oy:n voi tulkita suoriutuvan heikosti sosiaalisen median luomista maineenhallinnan haasteista. Se käyttää sosiaalista mediaa lähinnä perinteisen tiedotuskanavan tavoin, eikä käy siellä juurikaan keskustelua. Aineiston perusteella Länsimetro Oy ei hyödynnä sosiaalisen median tarjoamaa mahdollisuutta rakentaa mainetta yhdessä sen sidosryhmien kanssa.

Tämän tutkimuksen aiheena on natiivimainonta, jolla tarkoitetaan median verkkosivustoilla esiintyvää toimitukselliselta aineistolta näyttävää mainontaa. Natiivimainonta on nähty ongelmallisena, sillä yleisö erehtyy helposti luulemaan sitä journalistiseksi sisällöksi ja suhtautuu siihen kritiikittömämmin. Natiivimainonnan onkin sanottu uhkaavan journalismin riippumattomuutta. Mainostajat taas ovat natiivimainonnasta kiinnostuneita sen tehokkuuden vuoksi. Ratkaisuksi journalismin ja mainonnan väliseen ongelmaan on ehdotettu läpinäkyvyyttä: natiivimainonnan tuotantotapojen ja sidonnaisuuksien avaamista ja sen selkeää merkitsemistä. Tutkimuksessa tarkastellaan, millä tavalla natiivimainonta pyrkii edistämään tai häivyttämään sen läpinäkyvyyttä. Lisäksi selvitetään, millaisina natiivimainonnan sisällöt esiintyvät ja millaisia vaikuttamisen keinoja niillä on käytössään. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Michael Karlssonin, Matt Carlsonin, Vilma Luoma-ahon ja Petro Poutasen sekä Bartosz W. Wojdynskin läpinäkyvyyden ja natiivimainonnan tutkimuksia. Aineistona on 89 natiivimainosta, jotka on julkaistu neljän suurimman printtiuutismedian Ilta-Sanomien, Iltalehden, Helsingin Sanomien ja Kauppalehden verkkosivustoilla tammi- ja helmikuussa 2017. Tutkimusmenetelminä on käytetty sisällönanalyysia, jonka avulla on tarkasteltu natiivimainonnan läpinäkyvyyttä ja sen ilmenemismuotoja, sekä kehysanalyysia, jota on käytetty natiivimainonnan sisältöjen vaikutuskeinojen tutkimiseen. Tutkimuksessa selvisi, että suomalainen natiivimainonta on asianmukaisesti merkittyä ja se noudattaa merkitsemistavoissa Julkisen sanan neuvoston ja Mainonnan eettisen neuvoston ohjeistuksia. Muissa läpinäkyvyyden keinojen hyödyntämisessä on kuitenkin puutteita. Mainostaja jätetään merkitsemättä riittävän selvästi, lähteisiin viitataan satunnaisesti, samoin linkit alkuperäislähteisiin puuttuvat useissa tapauksissa. Faktojen tarkistamisen mahdollisuus on puutteellista, ja yleisön mahdollisuus palautteeseen puuttuu lähes kokonaan. Useassa tapauksessa natiivimainonta ei erotu riittävän selvästi toimituksellisesta aineistosta. Natiivimainonnan sisällöt pyrkivät mukailemaan journalismin juttutyyppejä. Niistä on löydettävissä ilmiöjutun, palvelupalstojen, uutisen, henkilökuvan ja reportaasin piirteitä. Sisällön objektiivisen ja riippumattoman tarkastelun sijaan ne kuitenkin keskittyvät tietyn tuotteen tai palvelun mainostamiseen tai yrityksen brändi-identiteetin rakentamiseen. Sisällöissä erottuu kehyksiä, joiden avulla pyritään vaikuttamaan yleisöön varoittelemalla, arjen helpotusta lupailemalla, haaveita luomalla tai esittämällä muutoksen mahdollisuus. Tutkimustulosten perusteella on pääteltävissä, että uutismedioiden alustalla esiintyvä natiivimainonta ei ole riittävän läpinäkyvää täyttääkseen ne kriteerit, joita journalismi siltä vaatii. Lisäksi on tulkittavissa, että natiivimainonta käyttää journalismin muotoa vain visuaalisena elementtinä mainonnassaan. Se näyttää toimitukselliselta aineistolta, mutta sen sisällöt keskittyvät mainontaan. Tämän voi nähdä suurena ongelmana, sillä yleisö sekoittaa natiiivmainonnan helposti toimitukselliseen aineistoon. Toisin sanoen natiivimainonta lainaa yleisön luottamusta journalismiin ja käyttää sitä kaupallisiin tarkoituksiin. On myös pääteltävissä, että natiivimainonnan sisältöjen läpinäkyvyyden kriteereitä ja laatua ei valvota riittävästi.

Moniin mittaviin kollektiivisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, on viime vuosina etsitty ratkaisuja käyttäytymistieteiden havaintoihin pohjautuvista politiikkatoimenpiteistä. Näistä tunnetuimpia lienevät Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin kehittämät niin sanotut tuuppaukset. Tuuppauksia, joiden päämääränä on ihmisten ympäristömyötäisen käyttäytymisen lisääminen, kutsutaan usein vihreiksi tuuppauksiksi. Tuuppausten kohdalla on käyty laajaa filosofista ja eettistä keskustelua, ja eri kirjoittajat ovat eri mieltä muun muassa siitä, mitä tuuppaukset oikeastaan ovat ja ovatko ne oikeutettuja tai moraalisesti hyväksyttäviä toimenpiteitä. Tutkielmani tavoitteena on vastata kysymyksiin, mitä vihreät tuuppaukset ovat ja miten ne voidaan oikeuttaa, jotta niiden käyttö politiikkatoimenpiteinä olisi perusteltua. Tätä varten pyrin luomaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen ja yksiselitteisen määritelmän oikeutetuille vihreille tuuppauksille. Määritelmän pohjana toimii Pelle Guldborg Hansenin tuuppauksille luoma tekninen määritelmä, jota täydennän Cristian Schubertin vihreiden tuuppausten oikeutusta koskevilla ehdoilla. Näitä ovat vihreiden tuuppausten tehokkuus, täydentävyys ja läpinäkyvyys, jonka määritelmää edelleen tarkennan kirjallisuudessa esiintyvästä monitulkintaisuudesta johtuen. Tutkielmassani pyrin mahdollisimman monipuolisesti käsittelemään tuuppauksia kohtaan esitettyä kritiikkiä. Tuuppausten on väitetty olevan yksilöiden autonomiaa loukkaavia, manipuloivia, tehottomia, mahdollisesti päämääriltään arveluttavia ja liian yksilökeskeisiä ratkaistakseen kollektiivisia ongelmia. Puolustan vihreitä tuuppauksia tätä kritiikkiä vastaan ja väitteenäni on Schubertin tavoin, että vihreät tuuppaukset voivat olla oikeutettuja politiikkatoimenpiteitä, mikäli ne ovat tehokkaita, muita politiikkatoimenpiteitä täydentäviä ja riittävän läpinäkyviä. Läpinäkyvyyden osalta täydennän Schubertin määritelmää siten, että vihreiden tuuppausten tulee olla tyyppi-läpinäkyviä niihin liittyvän päätöksenteon suhteen ja periaatteellisesti token-läpinäkyviä niissä käytettyjen mekanismien suhteen. Lisäksi argumentoin, että vihreiden tuuppausten oikeutuksen vähimmäisvaatimuksena on niiden yleinen poliittinen hyväksyttävyys.

Suomessa vuonna 2019 voimaan tulleen tiedustelulainsäädännön myötä Suojelupoliisin tehtävät laajenivat ja muuttuivat entistä tiedustelullisempaan suuntaan. Vaikka tiedustelutoiminta on osa valtionhallintoa ympäri maailmaa, se on usein salaperäiseksi tai jopa epäilyttäväksi miellettyä, ja tiedusteluorganisaatioihin liittyy vahva salassapidon vaatimus. Samaan aikaan tiedustelun toimijoilla on kuitenkin myös velvollisuus viestiä toiminnastaan ulospäin, ja suomalaisessa yhteiskunnassa läpinäkyvyys on noussut 2000-luvulla voimakkaaksi ihanteeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten läpinäkyvyyden ihanteen ja salassapidon vaatimuksen ristiriita näkyy kansalaisten näkemyksissä Suojelupoliisia koskien. Tutkimuskysymyksinä on, millaisia näkökulmia Supoon liittyvissä keskusteluissa on löydettävissä ja miten näkökulmat ilmentävät organisaatioihin kohdistuvia odotuksia läpinäkyvyydestä tai tiedusteluun liittyvästä salassapidon vaatimuksesta. Tutkielman aineistona on otos Helsingin Sanomien verkkosivujen keskustelukommenteista Suojelupoliisia ja tiedustelua käsittelevistä artikkeleista vuosilta 2020–2022. Laadullista, teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen aineistosta on tunnistettu neljä pääteemaa, joita keskusteluissa Supoon liittyen esiintyy. Näitä teemoja ovat laillisuus, historia ja suomettuminen, uhkakuvat sekä tiedustelun politisoituminen. Kansalaiskeskustelussa suhtautuminen Supoon liittyvään julkisuuteen on ristiriitaista: toisaalta kansalaiset ymmärtävät salassapidon vaatimuksen, toisaalta uhkista ja toimintatavoista tiedottamista pidetään tärkeänä.

Data-aineistojen merkitys kasvaa jatkuvasti: datasta on tullut liiketoiminnan keskeistä raaka-ainetta ja jopa sen elinehto. Alati digitalisoituvassa maailmassa mahdollisuudet datan keräämiseen ja hyödyntämiseen ovat monipuolisia. Arkiset palvelut ja sovellukset tuottavat huomaamattamme henkilökohtaista tietoa yritysten hyödynnettäväksi. Uuden teknologian mahdollistama nopea kehitys datan keräämisessä ja hyödyntämisessä on jättänyt aukkoja siitä viestimisessä ja nostanut samalla esiin siihen liittyvän eettisen problematiikan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kaupallisten organisaatioiden asiantuntijoiden käsityksiä yksityisyydestä sekä sitä, miten yksityisyys ja läpinäkyvyys liitetään toisiinsa liiketoiminnallisessa kontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esiin asiantuntijoiden puheessa ilmeneviä tyypillisiä näkökulmia aiheeseen eli yksityisyyden ja läpinäkyvyyden kehyksiä. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta, eri aloilla työskentelevien viestinnän, markkinoinnin, lainsäädännön ja IT-alan asiantuntijoiden teemahaastatteluista. Aineisto on kerätty keväällä 2018. Tutkimuksen aineiston analyysissa sovelletaan Erving Goffmanin (1974) tunnetuksi tekemää kehysanalyysia. Tutkimustulosten mukaan kuluttajien data näyttelee merkittävää roolia yritysten liiketoiminnan kehittämisessä. Dataa hyödynnetään yrityksissä muun muassa tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä, markkinoinnin ja viestinnän kohdentamisessa sekä uusien innovaatioiden luomisessa. Yksityisyys-aihe on ollut aiempaa näkyvämmin esillä Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen (2016/679) myötä. Asetuksessa Euroopan unioni ottaa kantaa kuluttajien henkilötietojen käsittelyyn ja pakottaa yritykset viestimään aiempaa läpinäkyvämmin datan keräämisestä ja hyödyntämisestä. Sekä kaupallisessa liiketoiminnassa että lainsäädännössä siis piirretään uusia reunaehtoja yksityisyydelle. Tutkimuksessa lähestytään yksityisyyden ja läpinäkyvyyden teemoja laaja-alaisesti sekä monitieteisen yksityisyyden tutkimuksen että läpinäkyvyyden teorian kautta. Kuten aiemmassakaan tutkimuksessa, ei tässäkään tutkimuksessa päästä yhteisymmärrykseen yksityisyyden ja läpinäkyvyyden syvimmistä merkityksistä. Tutkimuksessa kuitenkin erottuu viisi yksityisyyden ulottuvuutta, jotka edustavat tyypillisiä näkökulmia aiheeseen. Nämä ovat yksityisyys oikeutena, yksityisyys tunnistettavuutena, yksityisyys velvollisuutena, yksityisyys kauppatavarana ja yksityisyys kilpailuetuna. Kuluttajien yksityisyyden ja organisatorisen läpinäkyvyyden välillä nähtiin vahva yhteys: datan hyödyntämiseen yrityksissä kuuluu elimellisesti myös läpinäkyvyyden vastuu, jonka mukaan yritysten tulee viestiä toiminnastaan kuluttajille ymmärrettävästi. Läpinäkyvyys toimii raaka-aineena luottamukselle, joka asiakassuhteessa on puolestaan edellytys yrityksen kilpailuedun saavuttamiselle. Asiantuntijoiden puheesta nousi esiin viisi pääkehystä, joiden kautta keskustelua yksityisyydestä ja läpinäkyvyydestä käydään: lainsäädännön kehys, muutoksen kehys, teknologian kehys, kaupallisuuden kehys ja monimutkaisuuden kehys. Tutkimuksessa korostuu erityisesti lainsäädännön merkitys käsitteiden määrittelyssä ja puheen sanoittamisessa: nopeasti muuttuva teknologialähtöinen toimintaympäristö sekä aiheen kompleksinen luonne ajavat yritykset suuntaamaan toimintaansa ja käsityksiään ensisijaisesti lainsäädännön yksityisyystulkinnan mukaisesti. Toisaalta yksityisyyden ja läpinäkyvyyden puheesta erottuu perinteistä lainsäädäntölähtöistä ajattelutapaa konfliktoiva näkökulma, jossa yksityisyyttä ei nähty vain suojattavana asiana, vaan sillä nähtiin olevan myös kaupallista arvoa. Kaupallisista lähtökohdista ponnistavassa puheessa kuluttajien yksityisyyden ja yritysten liiketoiminnallisten intressien nähdään voivan elää tasapainossa ilman lainsäädännön tulkinnasta tuttua jännitteisyyttä. Yksityisyyden kunnioittaminen on uusi normi, mutta mahdollinen kilpailuetu ei rakennu vain yksin sen päälle. Kilpailuedun saavuttaminen vaatii kohderyhmälähtöistä viestintää, sillä sen nähdään syntyvän ennen kaikkea yksityisyyden kunnioittamisen ja organisatorisen läpinäkyvyyden synergiassa. Aiemmissa tutkimuksissa vahvana ilmenevää näkemystä siitä, että sidosryhmien vaatimukset organisaatioita kohtaan ovat kasvaneet, ei jaettu tämän tutkimuksen teemojen kontekstissa. Tilannetta voi jopa kuvailla päinvastaiseksi: yritykset odottavat kuluttajilta aktiivisuutta ja kiinnostusta oman yksityisyytensä suojelemiseen.

Tutkielmassa analysoin algoritmisen päätöksenteon mahdollisesti sisältävän piilevän syrjivyyden tunnistamisen haasteita päätöksenteon kohteena olevan henkilön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielmassa arvioin sitä, millä tavoin algoritmisessa päätöksenteossa hyödynnettävissä koneoppimiseen perustuvissa tekoälyjärjestelmissä voi ilmetä syrjivyyttä. Tutkimuksen keskeinen kysymys on se, onko läpinäkyvyyden ja avoimuuden kautta ylipäänsä mahdollista luoda riittävä ymmärrys syrjivyydestä päätöksenteon kohteena olevalle henkilölle, jotta tämän olisi mahdollista reagoida asiaan. Tutkielmassa käytetään useita eri oikeustieteellisessä tutkimuksessa sovellettavia metodologioita, joista keskeisin on tietosuojaoikeuden ja hallinto-oikeuden osa-alueiden systematisointiin perustuva lainopillinen menetelmä. Tutkielma sisältää myös analyyttisen oikeustieteen menetelmän mukaista tutkimusta. Tutkielma sisältää elementtejä myös oikeus- ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, sillä tutkielmassa analysoidaan oikeutta sen yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkielman olennainen havainto on se, että algoritmisen päätöksenteon syrjivyys voi saada alkunsa eri tavoin päätöksenteossa: kyseeseen saattaa tulla yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien tahaton hyödyntäminen tekoälyjärjestelmissä tai tarkoituksellinen toiminta, jossa päätöksenteossa hyödynnetään sellaisia valintoja, jotka johtavat syrjintään. Tästä seuraa, että syrjivyyden tunnistamista tulee lähestyä tapauskohtaisesti. Ongelmallisemmaksi muodostuu korrelaatiosuhteisiin perustuvan päätöksenteon luoma niin sanottu piilevä syrjintä, jota ei käytännössä ole mahdollista tunnistaa järjestelmän mustan laatikon sisältä. Tällöin hallinnon algoritmisen päätöksenteon syrjivyyden tunnistamista koskevan keskustelun osalta erityishuomion tulisi kiinnittyä tällaisten päätöksentekojärjestelmien riskien asianmukaiseen hallintaan.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten perusteluvelvollisuus osana oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta suhteutuu hypoteettiseen tekoälytuomariin. Tarkastelu kohdistuu erityisesti siihen, sisältyykö perusteluvelvollisuuteen sellaisia tekijöitä, jotka ovat vain ihmistuomarin täytettävissä. Toisin sanoen tutkielmassa kysytään, sisältyykö oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin perusteluvelvollisuuden osatekijän tarkastelun perusteella tuomarin ihmisyyden vaatimus. Tutkimuskysymykseen vastataan tulkitsemalla ja systematisoimalla oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja perusteluvelvollisuuden tarkempaa sisältöä suhteessa tekoälytuomariin. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin avoimen luonteen vuoksi tarkempaa sisältöä selvitetään erityisesti perusteluvelvollisuuden funktioiden sekä ymmärrettävyyden arvon ja oikeudenmukaisuuden tunnun käsitteen kautta. Tekoälytuomarin mahdollisuuksia täyttää perusteluvelvollisuuden vaatimukset arvioidaan suhteessa tekoälyn keskeisiin toimintamenetelmiin, datapohjaisiin ja mallipohjaisiin tekoälymenetelmiin. Tarkastelussa havaitaan, että luonnollisen kielen ja ohjelmointikielen väliset erot sekä perusteluvelvollisuuden ulottuminen tekoälymenetelmän toimintaperiaatteisiin ovat keskeisiä kysymyksiä perusteluvelvollisuuden täyttämisessä tekoälytuomarin näkökulmasta. Perusteluvelvollisuuden ulottuvuuden ongelmien huomataan liittyvän laajempiin läpinäkyvyyden ja selitettävyyden ihanteisiin sekä niiden haasteisiin. Vastauksena tutkimuskysymykseen esitetään, että perusteluvelvollisuus tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus eivät näyttäisi sisältävän vaatimusta tuomarin ihmisyydestä. Tekoälytuomariin kuitenkin tunnistetaan kohdistuvan jonkinlainen ihmiskontrollin tai ihmistoimijuuden vaatimus kuten tekoälymenetelmiin ja automatisoituihin toimintoihin laajemminkin. Ihmistoimijan tarvetta perustellaan esimerkiksi Euroopan unionin ja Euroopan neuvoston tekoälyä koskevissa asiakirjoissa tekoälyn valvonnalla. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin havaittu, että ihmistoimija ei pysty käytännössä toteuttamaan sille annettua valvontatehtävää. Sen sijaan tutkielman perusteella vaikuttaisi siltä, että ihmistoimijuudella olisi merkittävä rooli tekoälytuomarin toiminnan legitimoinnissa.

This study provides an analysis on the role of communications in enhancing tax compliance from building an overall view of OECD’s Forum of Tax Administration’s member countries’ tax administrations’ perceptions about communications’ role on improving tax compliance. Prior to this study, there was no comprehensive view about the state of communications in the aforementioned countries. This study examines the perceptions of tax administration communications departments on whether tax compliance can be improved by means of communication. In the recent tax-related theories, there are two ways of encouraging the payment of taxes: coercive power and trust. According to theories, trust can be increased by the transparency that modern government communication is nowadays very much aimed towards. The tax communication units of OECD’s Forum of Tax Administrations' member countries' tax administrations were viewed in regards of organisational factors, communication practices and strategic approaches. This study has been carried out as a quantitative observational study targeting the members of the aforementioned network. An online survey was used to collect the data and was sent to the member countries in 2017 and 2018. This way it was possible to gain further insight with the year-by-year comparison. In addition, the data obtained through the survey was compared to other materials such as the OECD's Tax Administration Series. Key concepts and theories are related to tax compliance, government communication as well as transparency and trust. One of the key findings of the study is that the size of the tax administrations does not have impact on communications departments’ perceptions or activities on enhancing tax compliance with communications. Seems that tax administrations have not been able to leverage the economics of scale communications-wise. All of the tax administrations perceived their communications to be successful despite the variance in their actual performance within strategic goals, usage of different media channels or monitoring their performance. However, tax administrations’ attitudes towards transparency have moved in a positive direction within one year. According to the results, communication measurements are underutilised, as they could be reflected more with the goals and directions of communication strategies. The link between strategic objectives and practice is broken, despite the fact that tax administrations use a wide range of different service channels, marketing communicational tools as well as social networks when communicating towards tax payers and stakeholders. With this in mind, it can be said that on a general level, tax administrations are well prepared for the challenges of the new information age and its pressures for more transparency, but do not necessarily have the optimal organisational setting for it yet.

Tässä tutkielmassa selvitetään, mitä yhteisen rangaistuksen mittaamisesta on säädetty ja kirjoitettu oikeuskirjallisuudessa sekä miten kyseisiä normeja on sovellettu oikeuskäytännössä. Tutkielmassa selvitetään myös, onko yhteisen rangaistuksen mittaaminen toteutettu läpinäkyvästi tuomioissa. Tämän selvittämiseksi tutkielmassa käydään lävitse useita oikeustapauksia. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millainen konkreettinen vaikutus jäännösrangaistuksella on yhteiseen rangaistukseen ja onko tämän mittaaminen toteutettu läpinäkyvästi tuomioissa. Tutkielmassa havaittiin, että yhteisen rangaistuksen mittaamisessa on kehitettävää. Ongelmia aiheuttaa muun muassa se, että tuomion perusteluissa ei välttämättä avata tarpeeksi läpinäkyvästi sitä, mistä yhteinen rangaistus lopulta koostuu. Tutkielmassa on kuitenkin esitetty perusteltu ratkaisu läpinäkyvyyden kehittämiseksi. Lisäksi tutkielmassa havaittiin, että jäännösrangaistukseen liittyy monia tulkinnanvaraisuuksia. Tulkinnanvaraista on esimerkiksi se, missä määrin jäännösrangaistus vaikuttaa konkreettisesti yhteiseen rangaistukseen. Tutkielmassa on kuitenkin esitetty perusteltu tulkintasuositus jäännösrangaistuksen konkreettisesta vaikutuksesta yhteiseen rangaistukseen.

Hengelliset organisaatiot (engl. faith-based organizations) ottavat inspiraatiota ja ohjausta jonkin uskonnon opetuksista ja periaatteista tai kyseisen uskonnon sisäisestä tulkintatavasta tai koulukunnasta. Sekulaarien organisaatioiden tavoin myös hengelliset organisaatiot joutuvat pohtimaan tulevaisuuttaan ja laatimaan strategioita toimintansa kehittämiseksi. Hengellisten organisaatioiden strategiatyössä on paljon yhteistä esimerkiksi voittoa tavoittelemattomien ei-hengellisten organisaatioiden kanssa, mutta oman erityispiirteensä niille antavat uskonnollinen missio, toiminta ja arvopohja. Tämä tutkimus tarkastelee hengellisessä organisaatiossa tehtävää strategiatyötä avoimen strategian viitekehyksestä käsin. Tutkimustehtävänä tutkitaan, miten avoimen strategian kahden perustekijän, läpinäkyvyyden ja osallistamisen, koetaan toteutuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Milleniaalien kirkko -strategiahankkeessa. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu kuuden hankkeeseen osallistuneen kirkon työntekijän haastatteluista, joita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Haastatteluaineiston perusteella kirkon ja strategiatyön suhde mielletään ristiriitaiseksi, eikä kirkossa tehtävä strategiatyö ole haastateltavien näkemysten perusteella täysin sopeutunut organisaation erityispiirteisiin. Vaikka strategiatyötä on viime vuosina avattu kirkon työntekijöille, se ei näy laajemmin seurakuntalaisille tai sidosryhmille. Kirkko ei ole asiantuntijavaltaisena organisaationa myöskään erityisen edistynyt jäsentensä osallistamisessa strategiatyöhön, vaikka vapaaehtoisilla on muuten suuri merkitys kirkon jokapäiväisessä toiminnassa. Läpinäkyvyys edellyttää luottamusta ja vastavuoroisuutta, ja sen koetaan vaikuttavan merkittävästi strategiaprosessin suunnitteluun. Osallistaminen vaatii puolestaan yhteistä suuntaa ja jaettuja merkityksellisyyden kokemuksia. Tutkimus osoittaa avoimen strategian viitekehyksen olevan hyödyllinen työkalu hengellisen organisaation strategiatyön tarkasteluun. Analyysin perusteella annetaan suosituksia kirkon strategiatyön sopeuttamiseksi, asiantuntijavaltaisuuden vähentämiseksi sekä refleksiivisen ja henkilökohtaisen tavoitekulttuurin vahvistamiseksi.