Browsing by Subject "maakuva"

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen maakuvaa Kiinassa. Kiina on vuosina 2016-2018 yksi Suomen maakuvatyön fokusmaista, ja tutkielman tavoitteena onkin tarkastella maakuvatyön vaikutusten nykytilaa sekä tunnistaa Suomen vahvuuksia Kiinassa. Tutkimus toteutettiin laajana 1004 vastaajan verkkokyselynä kuudessa kiinalaisessa suurkaupungissa. Kysely tehtiin yhteistyössä ulkoministeriön viestintäosaston kanssa. Kyselyn perusjoukkona toimi kiinalainen korkeastikoulutettu työssäkäyvä keskiluokka. Kyselyaineiston analyysissa käytettin sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia metodeja. Kyselyvastausten analysointia varten maakuva-käsitettä lähestyttiin Kevin Lane Kellerin (1993) muodostaman brändimielikuvien ominaisuuksia käsittelevän teorian mukaisesti. Tätä hyödyntäen kyselyaineistosta mitattiin Suomi-kuvan tietoisuus-, vahvuus-, myönteisyys- sekä ainutlaatuisuus-aspektit kiinalaisten vastaajien keskuudessa. Tulokset osoittavat, että kyselyyn vastanneet olivat hyvin tietoisia Suomen olemassaolosta, sekä suhtautuivat Suomeen ensisijaisesti hyvin positiivisesti. Suomi on yleisesti ottaen erittäin tunnettu kylmästä ja lumisesta ilmastosta, revontulista, kauniista luonnosta, joulupukista, Nokiasta sekä pohjoismaalaisuudestaan. Vaikka Suomi yhdistettiinkin mielikuvissa vahvasti Pohjoismaihin, iso osa vastaajista osasi nimetä myös ainutlaatuisesti suomalaisia kuvailuelementtejä. Sillä, kuinka lähelle Suomea vastaaja oli aiemmin matkustanut, oli heikko korrelaatio kykyyn kuvailla Suomea ainutlaatuisesti suomalaisilla attribuuteilla. Sille, että preferenssillä matkustaa Suomeen yli muiden Pohjoismaiden, sekä kyvyllä kuvailla Suomea ainutlaatuisilla attribuuteilla olisi korrelaatio, ei tutkimustulosten perusteella löytynyt vahvistusta. Tutkielma tarjoaa uutta tietoa kiinalaisten mielikuvista Suomesta, sekä siitä miten Suomen maakuva Kiinassa suhteutuu muihin pohjoismaalaisiin mielikuviin. Tutkimus hyödyttää suomalaisia maakuvatyön parissa työskenteleviä organisaatioita ja yrityksiä Kiinassa niin julkisuusdiplomatian, vienninedistämisen kuin myös viestinnän alalla. Tulokset valottavat Suomen valtteja, joita voidaan tehokkaasti hyödyntää tulevaisuuden maakuvatyössä.

Suomen perustulokokeilu järjestettiin vuosina 2017–2018. Se sai osakseen merkittävää kansainvälistä huomiota. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perustulokokeilua ja sen saama kansainvälistä medianäkyvyyttä. Kokeilun pääasiallisena tavoitteena oli selvittää, miten sosiaaliturvaa voi muuttaa työhön kannustavaksi ja osallistavaksi, ja onko perustulon avulla mahdollista yksinkertaistaa monimutkaista etuusjärjestelmää vähentäen näin raskasta byrokratiaa. Tutkielmassa selvitetään, miten kansainvälinen media uutisoi Suomen perustulokokeilusta, millainen kansainvälisen median luoma kuva Suomesta ja suomalaisista on, ja mitä mahdollisia seurauksia perustulokokeilun kaltaisella sosiaalisella innovaatiolla on Suomen maakuvan muodostumiseen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka kehittäjinä pidetään Peter L. Bergeriä ja Thomas Luckmannia. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat valtion kilpailukyky, sosiaaliset innovaatiot ja maakuva. Ne kietoutuvat yhteen tarjoten näköalan laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Ne kuvaavat kehitystä, jonka seurauksena yritysmaailmasta tutut käsitteet ja tavoitteet ovat tulleet osaksi valtionhallinnon puhetapoja. Tutkimusaineisto koostuu kansainvälisistä verkkojulkaisuista kerätyistä Suomen perustulokokeilua käsittelevistä artikkeleista. Aineistoon on kerätty kansainvälisesti tunnettujen uutismedioiden verkkojulkaisuissa esiintyneet artikkelit. Verkkoartikkeliaineiston osumia on 33 kappaletta ja ne sijoittuvat aikavälille 1.9.2015–31.1.2018. Tutkimusmenetelmänä käytetään mediakehysanalyysia. Analyysia ovat kehittäneet esimerkiksi Zhongdang Pan & Gerald M. Kosicki sekä James W. Tankard, Jr. Menetelmän avulla aineistosta pyritään etsimään tapoja, joilla suomalaista perustulokokeilua on kansainvälisessä mediassa kehystetty ja näiden kehyksien avulla hahmottamaan, millä tavoin hahmottamaan Suomi ja suomalaiset aineistossa esitetään. Aineistosta löytyi viisi kehystä: talouden kehys, inhimillisesti kiinnostava kehys, konfliktikehys, tulevaisuuden kehys ja politiikan kehys. Talouden kehys, inhimillisesti kiinnostava kehys ja konfliktikehys ovat median usein käyttämiä kehyksiä. Näiden kehystysten taustalla on siis median oma toimintalogiikka ja sen pyrkimys tuottaa yleisöä kiinnostavaa ja koukuttavaa sisältöä. Sen sijaan tulevaisuuden kehys ja politiikan kehys ovat tyypillisiä juuri Suomen perustulokokeilua käsittelevissä artikkeleissa. Talouden kehys nostaa esiin Suomen talouden ongelmat, mutta Suomi kuvataan myös maana, joka on tarttunut toimeen ja pyrkinyt löytämään innovatiivisia ratkaisuja työttömyyden nujertamiseksi. Inhimillisesti kiinnostava kehys luo kuvaa suomalaisista koulutettuina, ahkerina ja yritteliäinä kansalaisina, joiden suurimmaksi esteeksi kuvataan Suomen byrokraattinen sosiaaliturvajärjestelmä. Konfliktikehyksessä tehdään näkyviksi suomalaisen yhteiskunnan jakolinjat suhteessa perustuloon ja perustulokokeiluun. Tulevaisuuden kehyksessä Suomi ja suomalaiset esitetään ennakkoluulottomina edelläkävijöinä, jotka pyrkivät löytämään ratkaisuja tulevaisuuden yhteiskuntia piinaaviin ongelmiin. Politiikan kehyksessä Suomi näyttäytyy kokeilunhaluisena, dynaamisena ja tulevaa ennakoivana maana, joka korostaa sosiaalisten innovaatioiden roolia hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisprosessissa. Aineiston tapa kehystää Suomen perustulokokeilu, Suomi ja suomalaisuus on pääosin myönteinen ja sen voi nähdä olevan linjassa kilpailukykyisen valtion sekä Suomen maakuvatyöstä vastaavien tahojen pyrkimysten ja tavoitteiden kanssa. Sosiaaliset innovaatiot, kuten tämän tutkimuksen tapausesimerkki perustulokokeilu, edustavat toimivaa yhteiskuntaa ja toisaalta tieteellisen tutkimuksen ja tiedon hyödyntämistä yhteiskunnan toimintakyvyn parantamisessa.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomi-kuvaa Yhdysvalloissa syksystä 1952, jolloin Suomi suoritti viimeisen sotakorvauserän Neuvostoliitolle, vuoden 1955 syksyyn, jolloin tieto Porkkalan vuokra-alueen ennenaikaisesta palautuksesta Suomelle tuli julki. Pääpaino on amerikkalaislehdistön välittämässä Suomi-kuvassa ja erityisesti siinä, millaisena Suomen kansainvälispoliittinen asema nähtiin Yhdysvalloissa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa on käytetty Suomen Washingtonin-lähetystön laatimia sanomalehtikatsauksia. Aiemman tutkimuskirjallisuuden osalta työssä on hyödynnetty erityisesti Jussi M. Hanhimäen ja Hannu Rautkallion tutkimuksia sekä valtaosan tutkittavasta ajasta Washingtonin-lähetystön sanomalehtiavustajana toimineen Max Jakobsonin omaelämänkerrallisia muistelmia. Tutkielma voidaan sijoittaa osaksi kylmän sodan tutkimusta ja erityisesti osaksi idän suunnan varjoon jäänyttä Suomen ja läntisen maailman tutkimusta. Suomen maksaessa syyskuussa 1952 viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle, amerikkalaislehdistö ihaili Suomen suoritusta. Kuitattu velka liitettiin useasti Suomen aiempaan maineeseen velanmaksajana Yhdysvalloissa. Ihailun ohella orastava vaara kuitenkin tunnustettiin. Suoriutuakseen massiivisista sotakorvauksista, Suomen oli täytynyt uudistaa teollisuuden rakennettaan rajusti, erityisesti metalli- ja laivateollisuuden osalta. Maan kilpailukyvyn ollessa länsimarkkinoilla heikko, itämarkkinat jatkoivat tilauksiaan sotakorvausten päätyttyä. Yhdysvaltalaislehdistössä tämä näyttäytyi kuitenkin vaarallisena riippuvuutena ja viimeistään vuoden 1953 aikana lehdistö varoitteli taloudellisen riippuvuuden poliittisista pohjavirroista, joiden pelättiin pahimmissa arvioissa koituvan Suomen kohtaloksi. Pelko riippuvuudesta ei häipynyt, vaikka se jossain määrin jatkossa lievenikin. Suomi-kuvaa amerikkalaislehdistössä värittivät epämääräiset tankkilaivojen seikkailut, vakoojajutut ja läheisyys ”rautaesirippuun”, joka oli konkreettisesti läsnä vain muutamien mailien päässä pääkaupungista Porkkalan sotilastukikohdassa. Eri yhteyksissä Suomen katsottiin kieltäytyneen Kremlin sille tarjoamasta satelliitin roolista, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoitettiin lähinnä päinvastaista. Stalinin kuolemaa seurannut suojasää ja liennytyskausi huipentui kesällä 1955 Geneven konferenssiin suurvaltajohtajien välillä. Kansainvälispoliittisen jännitteen laskiessa Suomi pääsi hyötymään konkreettisesti liennytyksestä, kun Neuvostoliitto palautti sille etuajassa Porkkalan vuokra-alueen vastineena YYA-sopimuksen jatkamisesta. Syyskuussa 1955 julki tullut tieto antoi aihetta sadoille pääkirjoituksille ja jutuille Amerikassa. Suomen kannalta asia nähtiin myönteisenä, mutta pääasiallisesti tapaus nähtiin lähinnä Neuvostoliiton propagandatemppuna, joka oli etupäässä suunnattu Yhdysvalloille. Suomi-kuvan voidaan todeta näyttäytyneen varsin moninaisena amerikkalaislehtien sivujen läpi 1950-luvun alkupuolelle sijoittuvan tarkastelujakson aikana. Koko jakson sotakorvausten päättymisestä tietoon Porkkalan palautuksesta yhdysvaltalaislehdistössä vallitsi eräänlainen ristiveto, mitä tuli näkemykseen Suomen asemasta. Useasti Suomen toistettiin olevan itsenäinen demokratia, joka ei ollut satelliitti. Toisaalta taas useasti myös, varsinkin idänkaupan huippuvuonna 1953, mutta myöhemminkin, Suomen nähtiin olevan vaarassa liukua seuraavaksi satelliitiksi. Tästä syystä lännen katsottiinkin usein olevan velvollinen auttamaan pientä, rohkeaa, velkansa maksanutta ja talvisodassa urhoollisesti taistellutta Suomea.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yrityksiä julkisuusdiplomatian toimijoina ja maabrändien rakentajina. Julkisuusdiplomatialla tarkoitetaan ulkomaisille yleisöille suunnattua viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan ulkomaisten sidosryhmien julkiseen mielipiteeseen siten, että se tukisi viestivän maan ulkopoliittisia tavoitteita. Maabrändäys on osa julkisuusdiplomatiaa ja se tarkoittaa tunnistettavan brändin luomista maalle, mikä vahvistaa sen kilpailukykyä. Yritysten roolin vahvistaminen molemmilla osa-alueilla on herättänyt kiinnostusta, sillä yrityksillä on todettu olevan suuri merkitys maan näkyvyyden ja siihen liittyvien mielikuvien kannalta. Toisaalta tiivis yhteistyö yritysten kanssa altistaa lähtömaan maineen yritysten mainekriiseille. Tutkielmassa tarkastellaan näitä yhteistyön hyötyjä ja haittoja kahden käytännön esimerkin avulla, joita ovat Nokian Bochumin tehtaan sulkeminen vuonna 2006 ja Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdaskiista vuosien 2005–2007 aikana. Kyse on kahdesta yritystä koskevasta mainekriisistä, joissa sidosryhmien esittämä kritiikki kohdistui osittain myös Suomen valtiolle. Tutkielmaa varten haastateltiin yhdeksää maakuvatyön ja maineen ammattilaista, jotka työskentelivät tiiviisti tapausten parissa. Haastatteluissa oli kolme pääteemaa: yrityksen mainekriisin vaikutukset Suomen maakuvaan, yrityksen ja viranomaisten välinen yhteistyö mainekriisien ratkaisemisessa sekä yritysten rooli julkisuusdiplomatiassa ja maabrändäyksessä. Hyödynnetty analyysimenetelmä on argumentaatioanalyysi. Suurin osa haastateltavista argumentoi, että tapaukset vaikuttivat Suomen maineeseen, mutta kyse ei ollut merkittävistä mainekriiseistä. Pienemmän ryhmän mukaan kyse oli merkittävistä mainekriiseistä, mutta ne eivät pilanneet Suomen mainetta kokonaan. Haastateltavilla oli eriäviä näkemyksiä Suomen suurlähetystön aktiivisuudesta tapausten hoitamisessa ja siinä, kenen vastuulla mainekriisien ratkaiseminen oli. Viisi haastateltavista argumentoi, että suurlähetystö oli aktiivinen ja tämä oli hyvä asia, sillä kyse oli joko Suomen tai Suomen ja yrityksen yhteisestä mainekriisistä. Toisen ryhmän mukaan yritys hoiti yrityksen mainekriisin itse ja Suomen suurlähetystö tarjosi avuksi vain tukitoimintaa. Haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että yrityksillä on suuri merkitys Suomen maakuvan kannalta, mutta maabrändäys tai julkisuusdiplomatia eivät ole niiden vastuulla. Haastateltavat suhtauivat siis varauksella ajatukseen yritysten roolin kasvattamiseen näillä osa-alueilla. Koska heidän näkemyksensä yritysten mainekriisien merkityksestä Suomen maineelle olivat eriäviä, edellyttää tämä aihepiiri lisätutkimusta.