Browsing by Subject "mainekriisi"

Organisaatioiden kriisiviestinnän tutkimus on perinteisesti keskittynyt organisaatioiden yksisuuntaisen viestinnän tarkasteluun. Tutkimuksien avulla on pyritty hahmottamaan, minkälaisten viestien ja strategioiden avulla organisaatiot voivat minimoida kriisien aiheuttamat vahingot. Yksisuuntaiseen viestintään keskittyminen on usein tapahtunut organisaatioiden ja sidosryhmien välillä tapahtuvan vuorovaikutuksen tarkastelun kustannuksella. Samaten kriisiviestintää ei ole juurikaan tutkittu vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta, vaikka vuorovaikutusosaamisella näyttäisi olevan merkittävä rooli kriisinhallinnassa. Tämä tutkielma pyrkii kaventamaan erityisesti organisaatioiden mainekriisien tutkimuksen sekä vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen tutkimuksen välistä kuilua. Tutkimus tarkastelee, mitä on kriisivuorovaikutus mainekriisien kontekstissa sekä minkälaista vuorovaikutusosaamista viestinnän ammattilaiset kokevat mainekriiseissä tarvittavan. Mainekriisien kontekstissa ilmenevää vuorovaikutusta havainnollistetaan Baxterin ja Montgomeryn (1996) relationaalisen dialektiikan teoreettisen viitekehyksen avulla. Mainekriiseissä ilmenevä vuorovaikutus nähdään siis kilpailevien jännitteiden värittämänä toimintana, jonka hallitsemiseen viestinnän ammattilaiset tarvitsevat vuorovaikutusosaamista. Tutkimuksessa hyödynnetään laadullisia tutkimusmenetelmiä: tutkimuksen aineisto muodostuu kolmen viestintäjohtajan ja viiden viestintäpäällikön haastatteluista. Aineiston keräämisessä hyödynnettiin teemahaastattelua, ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällön analyysin keinoin. Aineiston analyysin apuna käytettiin siis aiempaa tutkimuskirjallisuutta ja teemahaastattelun teemoja, mutta myös täysin aineistolähtöiset tulkinnat sallittiin. Tutkielman tuloksien mukaan mainekriisien kontekstissa ilmenevää vuorovaikutusta luonnehtivat 1) nopeuden ja harkinnan sekä 2) avoimuuden ja salailun pääjännitteet ja niiden alle asettuvat 3) yllätyksellisyyden ja ennakoitavuuden, 4) uuden ja perinteisen kriisiviestinnän, 5) vuorovaikutteisuuden ja yksisuuntaisuuden sekä 6) yhdenmukaisuuden ja moniäänisyyden alajännitteet. Tutkielman tulokset osoittavat myös, että viestinnän ammattilaiset ja muut organisaation työntekijät tarvitsevat monipuolista kriisivuorovaikutusosaamista mainekriisinhallintatyössä. Mainekriisien hallinta edellyttää muun muassa perusvalmiuksia, jotka muodostavat pohjan kriisivuorovaikutusosaamiselle sekä suhteiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja työtehtäviin liittyvää kriisivuorovaikutusosaamista. Näiden lisäksi tutkimuksessa esitellään kriisivuorovaikutusosaamisen funktioita ja kriisivuorovaikutuksen eettisiä periaatteita sekä kriisivuorovaikutusosaamisen koettua tärkeyttä ja sijaintia.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yrityksiä julkisuusdiplomatian toimijoina ja maabrändien rakentajina. Julkisuusdiplomatialla tarkoitetaan ulkomaisille yleisöille suunnattua viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan ulkomaisten sidosryhmien julkiseen mielipiteeseen siten, että se tukisi viestivän maan ulkopoliittisia tavoitteita. Maabrändäys on osa julkisuusdiplomatiaa ja se tarkoittaa tunnistettavan brändin luomista maalle, mikä vahvistaa sen kilpailukykyä. Yritysten roolin vahvistaminen molemmilla osa-alueilla on herättänyt kiinnostusta, sillä yrityksillä on todettu olevan suuri merkitys maan näkyvyyden ja siihen liittyvien mielikuvien kannalta. Toisaalta tiivis yhteistyö yritysten kanssa altistaa lähtömaan maineen yritysten mainekriiseille. Tutkielmassa tarkastellaan näitä yhteistyön hyötyjä ja haittoja kahden käytännön esimerkin avulla, joita ovat Nokian Bochumin tehtaan sulkeminen vuonna 2006 ja Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdaskiista vuosien 2005–2007 aikana. Kyse on kahdesta yritystä koskevasta mainekriisistä, joissa sidosryhmien esittämä kritiikki kohdistui osittain myös Suomen valtiolle. Tutkielmaa varten haastateltiin yhdeksää maakuvatyön ja maineen ammattilaista, jotka työskentelivät tiiviisti tapausten parissa. Haastatteluissa oli kolme pääteemaa: yrityksen mainekriisin vaikutukset Suomen maakuvaan, yrityksen ja viranomaisten välinen yhteistyö mainekriisien ratkaisemisessa sekä yritysten rooli julkisuusdiplomatiassa ja maabrändäyksessä. Hyödynnetty analyysimenetelmä on argumentaatioanalyysi. Suurin osa haastateltavista argumentoi, että tapaukset vaikuttivat Suomen maineeseen, mutta kyse ei ollut merkittävistä mainekriiseistä. Pienemmän ryhmän mukaan kyse oli merkittävistä mainekriiseistä, mutta ne eivät pilanneet Suomen mainetta kokonaan. Haastateltavilla oli eriäviä näkemyksiä Suomen suurlähetystön aktiivisuudesta tapausten hoitamisessa ja siinä, kenen vastuulla mainekriisien ratkaiseminen oli. Viisi haastateltavista argumentoi, että suurlähetystö oli aktiivinen ja tämä oli hyvä asia, sillä kyse oli joko Suomen tai Suomen ja yrityksen yhteisestä mainekriisistä. Toisen ryhmän mukaan yritys hoiti yrityksen mainekriisin itse ja Suomen suurlähetystö tarjosi avuksi vain tukitoimintaa. Haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että yrityksillä on suuri merkitys Suomen maakuvan kannalta, mutta maabrändäys tai julkisuusdiplomatia eivät ole niiden vastuulla. Haastateltavat suhtauivat siis varauksella ajatukseen yritysten roolin kasvattamiseen näillä osa-alueilla. Koska heidän näkemyksensä yritysten mainekriisien merkityksestä Suomen maineelle olivat eriäviä, edellyttää tämä aihepiiri lisätutkimusta.