Browsing by Subject "maksa"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2017)In vitro liver cell models are important systems to study for example hepatotoxicity, which is one of the major causes for safety-related failures of drug candidates. 2D cell culture-based tests for compound screening are standard procedures in drug discovery, but reliable data for in vivo studies is hard to obtain because cells in a monolayer are in unnatural microenvironment. In turn, cells in 3D culture systems have more natural interactions with other cells and extracellular matrix, and their responses to drugs resemble more in vivo responses. In drug discovery and development, automation of the cell culture processes and compound screening saves time and costs, and improves the consistency and sterility of the procedures. As 3D cell culture systems are becoming more compatible with automation, they are also more promising to be used in drug discovery and development. The aim of the study was to develop and optimize automated processes for preparing 3D cell cultures into 96-well plates. HepG2, a human liver cancer cell line, cultures in nanofibrillar cellulose were prepared into well plates manually or by using automated liquid handling system. To our knowledge, this was the first time that automated processes for cell seeding into NFC were used to prepare 3D cell cultures. Cell seeding steps that could be automated were identified and optimized based on visual analysis of the wells and viability of the cells after seeding. After optimization, manual and automated processes were compared by studying cell viability, morphology and functionality. Alamar blue assay, Live/Dead assay and fluorescence-activated cell sorting were used to study cell viability, and F-actin staining, differential interference contrast microscopy and light microscopy were used to investigate cell morphology. Cell functionality was analyzed by studying albumin secretion. Cells seeded by using automation secreted normal amounts of liver-specific albumin. Cells maintained viability, morphology and functionality for four days after seeding although the results of viability varied. Alamar blue assays showed decreased development of viability although viability of manually seeded cells increased, but in other experiments the results from cultures seeded manually or by using automation were more similar. For example, lower viscosity of nanofibrillar cellulose and longer waiting time of cells at room temperature before automated processes are possible explanations for differences, as well as the natural variability in cell studies. In the future, automated high-throughput screening of compounds could be performed in 3D cell cultures prepared by using automation. That would save time and costs, and increase the correlation between in vitro and in vivo studies.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Idiosyncratic drug reaction denotes a non-immunological hypersensitivity to a substance unrelated to drug toxicity. Idiosyncratic drug reactions occur rarely and unpredictably amongst drug users. Endotoxins (lipopolysaccharides) are a part of the outer membrane of the cell wall of Gram-negative bacteria. Endotoxins may cause fever, leukopenia, and shock depending on the bacterial species and the health of the infected person. Usually endotoxins first insult the liver, a key detoxication organ in the host. Endotoxins can provoke Kuppfer cells to release pro-inflammatory cytokines, such as tumour necrosis factor alpha (TNF-α) and interleukin-1 (IL-1), which can lead to systemic inflammatory response and damage liver. Inflammation and liver damage can sensitize to idiosyncratic drug reactions. Endotoxin tolerance is defined as a reduced responsiveness to a lipopolysaccharide (LPS) challenge following the first encounter with endotoxin. Endotoxin tolerance is associated with a reduction of tumor necrosis factor alpha and interleukin-1 production in response to LPS. Endotoxin tolerance protects against a lethal challenge of LPS and prevents infection-inflicted tissue damage. The aim of this study was to determine such a dose and time-point after exposure which lead to a mild liver lesion and to increased hepatic levels of TNF-α and IL-1 mRNA in rats. We also made an attempt to induce endotoxin tolerance. 38 laboratory rats were used and studied in three rat groups. TNF-α and IL-1 levels were analyzed from rats killed 1, 3, 6, 12 or 24 h after endotoxin (1.0 mg/kg) given intraperitoneally. Endotoxin treatment resulted in significantly increased levels of TNF- α:n and IL-1 mRNA in all endotoxin-treated rats. Serum ASAT and ALAT levels also increased at 24 h. These results are consistent with tissue damage and inflammation in the liver. We failed to induce a clear endotoxin tolerance. The dose used (0,5 mg/kg) dose may have been too large for that.
-
(2013)Työssä tutkittiin rasvahappojen kerrostumista itämerennorpan (Phoca hispida botnica) traanissa ja tämän merkitystä rasvahappokoostumukseen perustuvassa ravintokohteiden arvioinnissa. Vertaamalla sisätraanin rasvahappokoostumusta plasman ja maksan rasvahappokoostumuksiin pyrittiin selvittämään siirtyvätkö jotkut tietyt ravinnon rasvahapot toisia tehokkaammin traanin sisäosiin, eli heijastelevatko jotkut sisätraanin rasvahapoista ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Itämerennorpan traanin eri kerrosten rasvahappokoostumusta verrattiin myös sen tärkeimmän ravintokalan, Itämeren silakan rasvahappokoostumukseen, jotta nähtäisiin minkä kerroksen koostumus muistuttaa eniten ravinnon rasvahappokoostumusta. Vertailun vuoksi työssä tutkittiin myös makeassa vedessä elävän saimaannorpan (Phoca hispida saimensis) traanin ja maksan rasvahappokoostumuksia. Lisäksi määritettiin plasma- ja maksanäytteiden kuljettaman tai lyhytaikaisesti varastoiman varastorasvan määrät. Tutkimuksessa käytettiin Perämerellä ammutuista itämerennorpista kerättyjä traani-, maksa- ja plasmanäytteitä, sekä kuolleina löydetyistä saimaannorpista kerättyjä traani- ja maksanäytteitä. Kudosnäytteiden rasvahappokoostumusten määritys tehtiin analysoimalla niistä valmistettuja rasvahappojen metyyliesteriseoksia kaasukromatografisesti (GC). Lipidiluokkakoostumukset puolestaan määritettiin korkean erotuskyvyn ohutlevykromatografialla (HPTLC). Analyysien tuloksia käsiteltiin tilastollisesti pääkomponenttianalyysin (PCA) ja sen tuloksia ohjatusti luokittelevan menetelmän (SIMCA) avulla, regressioanalyysillä, sekä laskemalla koostumusten euklidisia etäisyyksiä eri näytteiden välillä. Jokaisen yksilön traanille luotiin vertikaalinen rasvahappoprofiili toisiaan nahasta lihakseen seuraavien osanäytteiden rasvahappokoostumuksen perusteella. Itämerennorpan traanin kerrostuneisuutta tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa ja sen havaittiin olevan rakenteeltaan kerrostunut, kuten on havaittu myös aiemmin tutkituilla kahdella norpan alalajilla. Aiemmista tutkimustuloksista poiketen keskitraani ei kuitenkaan eronnut rasvahappokoostumukseltaan merkitsevästi muista traanikerroksista. Sisä- ja ulkotraanin väliset rasvahappokoostumuksen erot olivat sen sijaan merkitseviä. Traanikerroksista sisätraani muistutti eniten itämerennorpan tärkeän saalislajin, silakan, rasvahappokoostumusta. Itämerennorpan kudosten rasvahappokoostumus erosi selvästi saimaannorpan kudosten rasvahappokoostumuksista. Näiden kahden alalajin ulkotraanit kuitenkin muistuttivat toisiaan rasvahappokoostumukseltaan sisätraaneja enemmän, mikä viittaa siihen, että niiden ulkotraanin koostumusta säätelevät samankaltaiset lämmönsäätelyyn liittyvät geneettisesti määräytyvät tekijät. Rasvahappokoostumusten alalajikohtaisista eroista huolimatta traanin rasvahappojen kerrostumistapa oli samanlainen molemmilla tutkituista alalajeista. Traanin vertikaaliset rasvahappoprofiilit olivat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Useiden rasvahappojen suhteelliset määrät plasmassa ja sisätraanissa korreloivat tilastollisesti merkitsevästi keskenään. Tämä tulos vahvistaa oletuksen, että viimeaikaisella ravinnolla on vaikutusta erityisesti sisätraanin rasvahappokoostumukseen ja, että sen perusteella voidaan saada tietoa eläimen ravinnosta. On kuitenkin huomattava, että tietyt sisätraanin rasvahapot ilmentävät ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Vaikka traanien vertikaaliset rasvahappoprofiilit antavat mitä ilmeisimmin yksilökohtaista tietoa eläinten ravinnosta ja aineenvaihdunnasta, niitä ei ole pystytty tulkitsemaan aiemmissa tutkimuksissa kovinkaan syvällisesti. Nämä tulokset voivatkin osaltaan auttaa tulkitsemaan traanin vertikaalisia rasvahappoprofiileja tulevaisuudessa. Saatuja tuloksia voidaan lisäksi hyödyntää myös hylkeiden ravintokohteiden arvioinnissa käytettävien näytteenottoprotokollien suunnitteluun ja kehittämiseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään SDH:n ominaisuuksia, viitearvoja ja säilyvyyttä sekä aktiivisuuden muutoksia erilaisissa patologisissa tiloissa. Tutkimusosassa esitetään aluksi säilytyksen ja narkoosin vaikutus SDH-aktiivisuuteen. Seerumin säilytys huoneenlämmössä laski SDH:a selvästi 24 tunnissa (0,05<p<0,10) kun taas jääkaapissa aktiivisuus säilyi muuttumattomana vähintään 24 tuntia. Narkoosi nosti SDH-aktiivisuutta vain lievästi eikä nousu ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen varsinaisena tarkoituksena oli selvittää SDH:n määrittämisen hyödyllisyyttä ähkyhevosilla. Kolmestatoista ähkyhevosesta yhdeksän hoidettiin konservatiivisesti. Niiden SDH-tasot eivät poikenneet tilastollisesti merkitsevästi terveiden hevosten SDH-aktiivisuuksista. Operaatioon joutuneiden ähkyhevosten tulonäytteiden SDH-taso poikkesi terveiden hevosten arvoista (0,05 < p < 0,10). Leikkauksen jälkeen otetuissa verinäytteissä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja normaali hevosiin verrattuna. Suuret erot ähkyhevosten SDH-aktiivisuudessa johtuvat todennäköisesti suolistovaurioiden eri vakavuusasteesta ja laajuudesta sekä verenkiertoon päässeen endotoksiinin määrästä. Yhteistä kahdelletoista ähkyhevoselle oli SDH-arvojenlasku normaalitasolle 1 - 3 vuorokaudessa ähkynparanemisen myötä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Kirjallisuuskatsaus käsittelee sian suolinkaisen (Ascaris suum) elinkiertoa, suolinkaismunan ominaisuuksia, eläimelle kehittyvää immuniteettia ja suolinkaisinfektion diagnosointia. Lisäksi käsitellään mahdollisia keinoja suolinkaisten vähentämiseksi tai hävittämiseksi sikalasta ja sioista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vähentääkö koetiloilla lihasikaerien välillä tehty Neopredisan-desinfiointi seuraavan lihasikaerän maksahylkäysten määrää verrattuna kontrollitiloihin tai tilan aikaisempiin hylkäyksiin. Lisäksi tutkittiin oliko desinfioinnilla vaikutusta sikojen päiväkasvuun. Neopredisan on kresoli-pohjainen desinfektioaine, jonka on todettu tehoavan suolinkaismuniin. Kokeen tarkoituksena oli testata Neopredisanin tehoa käytännön olosuhteissa. Tutkimuksessa oli mukana kuusi koetilaa, joilla oli ollut maksahylkäyksiä keskimäärin yli 5 %. Koetiloille valittiin kontrollitilat, joilla oli ollut suunnilleen yhtä paljon maksahylkäyksiä ja joiden kokeeseen tulevat sikaerät teurastettiin samaan aikaan kuin koetilojen koe-erät. Koetiloille tehtiin tilakäynnit lokakuun 2001 ja maaliskuun 2002 välisenä aikana. Sikala tai osasto oli tyhjä ja pesty ja tilakäynnillä suoritettiin sikalan desinfektio. Maksahylkäykset vähenivät ensiksi desinfioiduilla koetiloilla verrattuna tilojen aikaisempiin hylkäyksiin. Viimeisellä koetilalla maksahylkäyksiä oli koe-erässä enemmän kuin koetta edeltävässä erässä. Teoriatiedon mukaan suolinkaismunat eivät juurikaan kehity infektiivisiksi kylmänä vuodenaikana sikalassa. Tällöin siat saavat suolinkaistartunnan pääasiassa edellisten parttioiden jättämistä suolinkaismunista. Keväällä lämpötilan noustessa munat alkavat kehittyä ja kesäaikaan sikojen mukanaan tuomien suolinkaisten tuottamat munat ehtivät kehittyä infektiivisiksi muutamassa kuukaudessa ja näin voivat infektoida saman erän eläimiä. Tutkimustuloksia voidaan tulkita niin, että Neopredisan onnistui tuhoamaan suolinkaismunia sikalassa ja vähensi näin koetilojen maksahylkäyksiä. Viimeksi desinfioitujen tilojen korkeammat maksahylkäykset johtuivat sikojen itsensä mukanaan tuomien suolinkaismunien aiheuttamista tartunnoista. Vaikeuksia tulosten tulkinnassa aiheuttaa kuitenkin se, että maksahylkäysten määrissä on muistakin syistä johtuvia eroja sikaerien välillä. Tässä tutkimuksessa myös osalla kontrollitiloista maksahylkäykset vähenivät koe-erissä. Koe- ja kontrollitilojen koe-erien maksahylkäyksiä verrattaessa ei voi tehdä selkeitä johtopäätöksiä Neopredisanin tehosta. Lisäksi maksahylkäysten määrästä ei voi suoraan päätellä infektiivisten munien määrää sikalassa. Jos lihasiat altistuvat suolinkaisille, ne ehtivät todennäköisesti kehittää teurastukseen mennessä ainakin osittain infektiolta suojaavan immuniteetin. Tällöin suolinkaistoukkien vaellus sian elimistössä estyy ja maksavaurioita ei juurikaan synny, vaikka eläimet altistuisivatkin tartuntakykyisille munille. Desinfektiolla ei havaittu vaikutusta sikojen päiväkasvuun.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Tuumorispesifinen aldehydidehydrogenaasi, ALDH-3, ilmentyy jyrsijän maksassa karsinogeenialtistuksen jälkeen. ALDH3 kuuluu myös vierasaine-aineenvaihduntaan osallistuvien geenituotteiden ryhmään, joiden ilmentymän säätely välittyy ns. Ah (aryylihiilivety) reseptorin kautta. Esikokeissa on havaittu immunohistokemiallisten menetelmien avulla 3-metyylikolantreenin (3-MC) saavan aikaan ALDH-3-induktion fokaalisesti, yksittäisinä soluina, poiketen muiden geenien alueellisesti homogeenisesta induktiosta. On ajateltavissa, että ALDH-3 toimisi herkkänä preneoplastisena markkerina, ja että hepatokarsinogeneesi saisi alkunsa soluissa, joissa ALDH-3- aktiivisuus on noussut. Glutationitransferaasi-µ on herkin tunnetuista hepatokarsinogeenisistä markkereista. Antiestrogeeninen rintasyöpälääke Tamoksifeeni on voimakas maksakarsinogeeni, joka aiheuttaa GST-µn fokaalista nousua. Tässä tutkimuksessa käytettiin tamoxifenilla käsiteltyjen rottien maksaleikkeitä sen tutkimiseen, voisiko ALDH-3:a käyttää samanlaisena luumerispesifisenä markkerina kuin GST-µ:tä. Näytteistä tutkittiin lähinnä mahdollisia herkkyyseroja ja entsyymien fokalisaatiota samoissa soluissa. Leikkeet toimivat myös GST-µ:n positiivisina kontrolleina immunohistokemiassa. Työssä selvitettiin ALDH-3:n käyttämistä preneoplastisena markkerina. Aldehydidehydrogenaasi-3:n ja GST-µ: alueellista jakaumaa tutkittiin immunohistokemiallisesti eripituisten hepatokarsinogeenialtistusten (3, 7 ja 21 vrk 3 metyylikolantreenilla) jälkeen, sekä ALDH-3:n ja GST-µ:n mahdollista ko-lokalisaatiota. ALDH-3:n aktiivisuutta seurattiin myös spektrofotometrisellä aktiivisuusmäärityksellä. Tamoksifeeni-näytteissä havaittiin tyypilliset fokaaliset GST-µ-muutokset, joiden määrä lisääntyi ja koko kasvoi keskimäärin 12 viikon ryhmästä 36 viikon ryhmään. Havainto Tamoksifeenin indusoimasta ALDH-3 aktiivisuudesta on uusi, mutta ALDH-3:n herkkyys on paljon heikompi kuin GST-µ:n. Kaikki ALDH-3 fokukset ko-lokalisoituvat GST-µ- fokusten kanssa, mutta värjäytyminen on huomattavasti heikompaa. Pidemmän käsittelyn, 36 viikon jälkeen, noin 11% GST-µ-fokuksista löytyi ko-lokalisaatiossa oleva fokus ALDH-3:n kanssa. Näin ollen GST-µ on monin verroin voimakkaampi preneoplastinen markkeri kuin ALDH-3. Samankaltaista aineistoa on saatu myös muista tutkimuksista, l joissa on vertailtu GST-µ:n suhteellista herkkyytä muihin preneoplastisiin markkereihin. GST-µ:n on havaittu olevan herkkä jo hyvin aikaisten muutosten, yksittäistenkin initioituneiden solujen osoittamiseen maksassa (Pitot 1990). 36 viikon käsittelyn Tamoksifeenillä on osoitettu aikaansaavan jo maligneja muutoksia (Hard ym. 1993), mutta tässä tutkimuksissa ei niihin puututtu, koska näytteitä ei värjätty hematoksyliinillä. Tumien värjäytymisen syy jää epäselväksi, mutta se voi liittyä molempien entsyymien aktiivisuuteen erilaisia tumaan oksidatiivista stressiä aiheuttavia peroksideja kohtaan. 3-Metyylikolantreenin aiheuttamiin fokaalisiin muutoksiin ei löytynyt ko-lokalisaatiota GST-µ:n kanssa. Aldehydidehydrogenaasi-3 -induktionkaan luonne ei muuttunut mitenkään 21 päivän aikana. Muutamat GST-µ:-positiiviset fokaaliset entsyymimuutokset 21 päivän ryhmässä eivät vastanneet ALDH-3:n värjätymistä. Ko-lokalisaatiota ei ollut, lisäksi GST-µ-fokukset olivat isokokoisia, vähintään 4 solua, kun ALDH-3 esiintyi edellenkin 21 päivän 3-MC-käsittelyn jälkeen suurelta osin yksinäisinä soluina. Näissä muutamissa GST-µ-fokuksissa on karsinogeeninen, enemmän promoottorin ominaisuuksia omaava, 3-metyylikolantreeni, saanut aikaan initiaation vasta 21 vrk:n jälkeen. Tähänastiset tutkimustiedot huomioonottaen, ja tässä tutkimuksessa saaduista havainnoista, joissa tamoxifen oli erittäin herkkä GST-µ-indusoijana verrattuna ALDH-3-indusointiin, voidaan päätellä, ettei 3-metyylikolantreenin yksinäisten solujen aiheuttama ALDH-3-induktio ole luonteeltaan preneoplastista. Muiden Ab-geenipatterin vierasainemetaboliaentsyymien täysin erilainen, homogeeninen induktio, antaa kuitenkin viitteitä muista tekijöistä Ah-reseptorin lisäksi, jotka säätelevät ALDH-3-geenin transkripitota.
Now showing items 1-6 of 6