Browsing by Subject "marttyyrit"

Tutkielmassa selvitetään 1500-luvun puolivälissä nykyisen Hollannin ja Belgian alueilla eläneiden mennoniittojen käsityksiä siitä, millainen oli ihanteellinen kristitty sekä tutkitaan, oliko eri sukupuolille asetettu erilaisia ihanteita. Tutkimuksen lähteinä käytän vuoden 1660 Marttyyrien peili -marttyyrikokoelmassa säilyneitä 16 kirjettä, jotka kymmenen vangittua ja marttyyrikuolemaansa odottavaa mennoniittavanhempaa lähetti lapsilleen muistoksi ja ohjeistukseksi vuosien 1557–1576 välisenä aikana. Tarkastelen, mitkä olivat ne viimeiset ohjeet, jotka vanhemmat kokivat merkittäviksi nostaa esiin, ja miten he ohjasivat lastensa kasvua kristityiksi. Vertailen kirjeitä toisiinsa tarkastellen, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia niiden välillä ilmenee. Havainnoissani otan huomioon ajan ja yhteisön kontekstin. Marttyyrikuoleman kohtaavat vanhemmat eivät pystyneet toteuttamaan velvollisuuttaan kasvattaa lapsensa kristilliseen uskoon. Kirjeillään he pyrkivätkin korvaamaan tätä. Kirjeissään he pyrkivät vaikuttamaan lapsiinsa siten, että he etsisivät pelastustaan nuoruudestaan lähtien. Painottaakseen pelastuksen etsimisen tärkeyttä, vanhemmat käyttivät pelottelun keinoja. He kuvasivat kirjeissään Jumalan edessä kohdattavaa tuomiota ja rangaistusta. He myös antoivat lupauksia jälleennäkemisestä ja taivaassa saatavasta palkinnosta, jos lapset kääntyisivät ja uskollisesti seuraisivat Kristusta koko elämänsä ajan. Vanhemmat neuvoivat lapsiaan opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan, jotta nämä pystyisivät itse tutkimaan Raamattua ja löytämään pelastuksen tien. Vanhemmat myös käskivät lastensa olla kuuliaisia kaikille, jotka ohjasivat heitä kohti oikeaa tietä. Mennoniitat odottivat kääntyneen todistavan uskostaan ja kääntymyksestään ulkoisesti. Uskon tuli näkyä teoissa. Keskeisimmät kristityn elämää kuvaavat asiat olivat kuuliaisuus ja Jumalan pelko. Kristityn tuli olla kuuliainen kaikille Jumalan määräyksille. Jumalan tuli olla ensisijainen kaikessa, mikä tarkoitti tarpeen tullen jopa omasta hengestä luopumista. Kristityn elämää tuli ohjata Hengen hedelmät: rakkaus ja rauha. Muita kristitylle asetettuja ihanteita olivat siveellisyys, ahkeruus, nöyryys, vaatimattomuus, anteliaisuus, rehellisyys, uskollisuus ja uhrautuvaisuus. Kristityn tuli myös välttää kaikkia lihan ja maailman himoja, joita vanhemmat määrittelivät olevan siveettömyys, avionrikkominen, valehtelu, herjaaminen, pahan puhuminen, asiattomat puheet, kiroilu, vannominen, juhlinta, juopumus, tanssiminen, pettäminen, varastaminen, viha ja kateus, ahneus, rikkauksien tavoittelu, ylpeys ja epäjumalanpalvelus. Sukupuoli ei ilmennyt erityisemmin kirjeiden ohjeissa. Yleisesti ottaen kaikki ohjeet ja ihanteet koskivat sekä tyttöjä että poikia. Joitain painotuksia on kuitenkin havaittavissa. Ohjeista on nähtävissä ajan sosiaalinen rakenne, jossa mies toimi perheen päänä ja elättäjänä. Ohjeet kuuliaisuuteen, alistuvuuteen ja vaatimattomuuteen puolestaan painottuivat tytöille. Muiden sukupuolittuneiden ihanteiden, kuten hiljaisuuden ja siveyden kohdalla ei ilmennyt lähdeaineiston perusteella selviä painotuksia sukupuolen mukaan.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Hizbollahin tuottamia marttyyrikertomuksia yhteisön ja kollektiivisen muistin näkökulmista käsin. Tarkoitus on tuoda esiin shiialaisuuden politisoitunutta ja modernia marttyyrikuvastoa Hizbollahin kontekstissa. Hizbollah on Libanonissa ja laajemmin geopoliittisesti toimiva hybridinen organisaatio, joka on 1980-luvun perustamisajoistaan lähtien käyttänyt aktiivisesti resurssejaan martyrologian rakentamiseen erityisesti osana sen islamilaisen vastarinnan ideologiaa. Tutkielman teoreettisena taustaoletuksena on, että itsensä uhraaminen ja marttyyrius ovat sosiaalisia ilmiöitä ja prosesseja, joissa kuolemalle annetaan ryhmän uskomuksia, arvoja ja intressejä palveleva merkitys. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii ranskalaisen sosiologin, Maurice Halbwachsin (1877–1945) kehittämä kollektiivisen muistin käsite. Halbwachsin elämäntyö keskittyi tarkastelemaan muistojen sosiaalista muodostumista. Teoria muun muassa katsoo, että kollektiivisesti jaetut muistot ja tulkinnat menneisyydestä rakentavat ryhmän identiteettiä ja minäkuvaa nykyhetkessä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä Hizbollahin nimiinsä ottamasta marttyyrista vuosilta 1982–2008. Tekstilähteet on kerätty Hizbollah-liitännäisestä Baqiatollah-verkkolehdestä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen, millaisia tulkintoja ja merkityksiä marttyyrien elämä, teot ja uhrikuolema kertomuksissa saavat. Lisäksi tutkin, mitä taustalla olevasta yhteisöstä voidaan kertomusten perusteella sanoa. Kollektiivisen muistin kautta analysoin edelleen, miten narratiivit osallistuvat shiiojen jaetun menneisyyden rekonstruointiin ja säilyttämiseen osana Libanonin lähihistoriaa. Tutkielman keskeisin huomio on, että marttyyrikertomusten kautta Hizbollah voi rakentaa ja kommunikoida shiialaista identiteettiään ja asemaansa islamilaisen vastarinnan airuena. Kertomusten kautta lukijoille välittyy arvoja, ihanteita ja uskomuksia, jotka vahvistavat shiiayhteisön sisäistä koheesiota ja määrittelevät ryhmän suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Kertomuksista nouseva kollektiivinen muisti kiinnittyy erityisesti Karbalan narratiiviin, johon kertomusten sen hetkistä historiallista tilannetta toistuvasti peilataan ja tulkitaan. Kollektiivisen muistin valossa shiiayhteisön menneisyys näyttäytyy myyttisenä voiton historiana, jossa Karbalassa koetut vääryydet sovitetaan Hizbollahin marttyyrien aktiivisen vastarinnan ja uhrausten avulla.