Browsing by Subject "mediatutkimus"

Tutkielmassa tarkastellaan Israelin ja kahden arabimaan, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien ja Bahrainin välisen Abraham-sopimuksen herättämiä reaktioita jälkimmäisten naapurimaassa, Saudi-Arabiassa. Sopimus loi diplomaattisuhteet mainittujen maiden välille ja rikkoi siten arabimaailmassa pitkään jatkuneen perinteen olla olematta virallisesti tekemisissä Israelin kanssa. Saudi-Arabia puolestaan on merkittävä poliittinen vaikuttaja Lähi-idässä ja kahden sopimuksen tehneen emiirikunnan läheinen liittolainen. Siten sen näkemyksillä asiassa on sekä merkitystä että mielenkiintoa. Käytännön tutkimuskohteena ovat maan suurissa sanomalehdissä julkaistut kirjoitukset aiheesta, sekä lehtien omat toimitetut artikkelit että lukijoiden mieli-pidekirjoitukset. Kirjoitusten pohjalta tehdään päätelmiä maan hallinnon asennoitumisesta sopimukseen. Taustaoletus on se että lehtien toimitetut artikkelit heijastavat jotenkin hallinnon linjaa, kuten monissa autoritaarisen hallinnon maissa on tapana. Toisaalta mielipidekirjoitukset kertovat yksityisten kansalaisten näkemyksistä Israelin ja arabimaiden lähentymisen suhteen ja avartavat täten kuvaa tämän kehityksen aiheuttamista reaktioista näissä maissa. Eräs tutkielman tavoitteista onkin tarkastella sananvapauden tilaa Saudi-Arabiassa, sekä median että sen kuluttajien osalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa sovelletaan konstruktionistista kansainvälisten suhteiden teoriaa. Sen lähtökohtana on valtion yhteiskunnallinen identiteetti, josta käsin sen poliittista käyttäytymistä tarkastellaan. Vertauskohtana on inhimillinen yksilöidentiteetti. Teorian juuret ovat täten sosiaali- psykologiassa mutta sitä on muokattu paremmin politiikan ja valtioiden kansainvälisten suhteiden tutkimukseen sopivaksi. Tämän tutkielman kannalta keskeiset alan teoreetikot ovat Michael Barnett ja Alexander Wendt. Arabimaiden identiteetti on kokenut muutoksia koko niiden itsenäisyyden ajan. Syynä ovat olleet erilaiset konfliktit joihin maat ovat ajautuneet, pitkälti Lähi-idän ei-arabialaisten maiden kanssa. Konfliktien seurauksena ne ovat joutuneet arvioimaan uudestaan suhdettaan toisiinsa ja mainittuihin muihin maihin, siis luomaan uudestaan oikeaoppisen arabismin normit. Julkilausumattomana päämääränä on ollut arabi-maailman poliittinen yhtenäisyys. Jokaisen konfliktin ja sitä seuranneen arvokeskustelun myötä tällainen yhtenäisyys on kuitenkin vähentynyt ja monet maat ovat alkaneet luoda kahdenkeskisiä suhteita alueen ei-arabialaisiin maihin. Abraham-sopimus kuuluu luontevasti tällaisten poliittista epäjärjestystä arabimaailmassa aiheuttaneiden tapahtumien sarjaan. Tutkielmassa vertaillaan tilannetta ennen ja jälkeen sopimuksen syntyä sekä sen aiheuttamia reaktioita arabimaiden hallinnoissa ja yksityisissä kansalaisissa. Aineiston perusteella on ilmeistä, että maiden yhtenäisyys ei ole paljon kasvanut Israelin ja parin Persianlahden emiirikunnan lähentymisen seurauksena. Pikemminkin hajaantuminen on jatkunut entiseen malliin. Monet Saudi-Arabian kansalaisetkin tuntuvat kannattavan maansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa vaikka eivät sitä suoraan kirjoituksissaan sano. Maan virallinen asema Lähi-idän maiden yhteisössä tekee tämän kuitenkin vaikeaksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös että Saudi-Arabian perinteinen lehdistö on lojaali maan hallinnolle ja heijastaa varsin uskollisesti sen poliittista linjaa. Toisaalta yksityisillä kansalaisilla on varsin suuri vapaus ilmaista mielipiteensä lehtien palstoilla, tietyin rajoituksin. Ajoittain on vaikea havaita minkäänlaista eroa mielipidekirjoituksiin muiden, demokraattisempien maiden lehdissä. Sikäli maan huono maine sanan-vapauden suhteen ei ole täysin perusteltu. Kirjoitukset osoittavat, että Saudi-Arabian kansalaiset ja toimittajat tuntevat hyvin Lähi-idän monimutkaiset poliittiset olosuhteet ja voivat kirjoittaakin niistä suhteellisen vapaasti, varsinkin yksityiset kansalaiset. Toimittajat joutuvat tietysti valitsemaan sanansa huolellisemmin. Sikäli Saudi-Arabian media ei suuresti poikkea minkä tahansa maan vastaavasta.

This study will focus on news about the higher education reform that was conducted by Sipilä’s government (2015-2019), and their relations to the changes and reforms of educational politics. In theory part, I will discuss about the trends of educational politics and their relations to employability and neoliberalism. Studies have shown that Finnish education politics has adopted policy of competitivity, heading towards individualistic, evaluative and number-based policy. In my study I will answer two research question: What kind of arguments are represented for enhancing and objecting the higher education reform in media? Are there any paradoxes standing out in the higher education reform news? My study consisted of 53 the higher education reform news from Helsingin Sanomat and YLE, published between 2015-2019. I approached the news with a discursive practice, following Foucault’s ideology of power, seeing discourses as practices rather than speech. My aim was to point out what was possible to say or do in the created media discourse and find out what kind of discursive practice the news created. This study was also discussing the different subject positions given to the youth by the media in regard to this reform. Analysis showed that competitivity was established as a natural part of educational politics in media. The universities autonomy was seen as threatened when the government controls the universities with funding. The youth talked about their increased mental health problems while the individualistic responsibility increased. Education was described as free-will -based path with countless opportunities, but on the other hand people were governed to the same path. Media seemed to create the picture of the ideal consumer citizen: efficient, responsible, self-governed, young high school boy. Education was seen as a responsibility that youth should aim towards in order to maximise their own value. Media’s discursive practice emphasized the freedom and rights, still governing the youth to the path that was seen as ‘the right choice’. The results are in line with the previous research on marketized education and individualistic responsibility.

Tutkielmassa tarkastellaan japanilaista Kantai Collection -laivastosotapeliä ja siihen liittyvä mediakokonaisuutta (media mix) sekä kyseisen mediakokonaisuuden yleisön sen pohjalta tuottamia omakustanteisia fan fiction -teoksia. Kantai Collection -pelin eri versioiden lisäksi tarkastellaan samannimistä animaatiosarjaa, mutta viitataan myös sarjakuva- ja elokuvaversioihin. Fan fiction -teoksia tarkastellaan sekä määrällisesti (N=120) että laadullisesti (N=46). Tarkastelu on kaksivaiheinen. Ensiksi analysoidaan alkuperäisteosten tarinarakenteita ja diskursseja Tyynenmeren sodasta ja Japanin lähihistoriasta soveltaen Michel Foucault’n määrittämää diskurssianalyysia sekä Umberto Econ teoriaa avoimista ja suljetuista teoksista. Toisessa vaiheessa analysoidaan samoin laadullisin menetelmin, miten yleisön tuottamat fan fiction -teokset toisintavat alkuperäisteosten diskursseja. Fan fiction -teosten laajan sisällöllisen hajonnan johdosta tutkielmassa tarkastellaan niiden yleisluonnetta lyhyesti myös määrällisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten Kantai Collection -aiheisille teoksille omistautunut yleisö reagoi näitä kansallisesti kiistanalaisia teemoja käsitteleviin diskursseihin. Tutkielman teoreettinen kehys rakentuu kahdesta pääjuonteesta. Ensimmäinen niistä perustuu pääasiassa Hashimoto Akikon sekä Franziska Seraphimin analyyseihin ja teorioihin Tyynenmeren sotaa koskevan kollektiivisen muistin muutoksesta Japanissa. Tutkielmassa kysytään, miten havaitut diskurssit ilmentävät Hashimoton ja Seraphimin esittämää kollektiivisen sotamuiston hajaannustilaa, joka on tehnyt vaikeaksi välittää yhtenäistä kansallista identiteettiä uusille sukupolville. Toinen teoreettinen juonne perustuu keskeisesti Ōtsuka Eijin teoriaan mediakokonaisuuksien luomista mielikuvitusmaailmoista. Hänen teoriassaan useista toisiaan täydentävistä versioista, kuten peleistä, sarjakuvista ja animaatiosarjoista, koostuvat mediakokonaisuudet luovat katsojien mielikuvituksissa ”vaihtoehtoisia todellisuuksia,” joihin katsojat yhdistävät myös palasia todellisesta historiasta. Tämä prosessi irrottaa historialliset tosiasiat viitekehyksestään, eikä esimerkiksi teoksissa ilmeneviä viittauksia sotaan tai muihin historiallisiin tapahtumiin käsitetä enää suhteessa todellisuuteen. Yleisö näkee ne ainoastaan fiktiivisten teosten pohjalta luodun mielikuvitustodellisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että alkuteosten diskurssien rakenne on erittäin monitulkintainen, ja että se käyttää parodiaa keinona välttää selkeä historiallisen narratiivin esittäminen. Alkuteosten sisällössä ei voida puhua ”sodan ihannoinnista,” mutta ne eivät liioin kritisoi Tyynenmeren sotaa ja sitä edeltävää historiaa. Tästä huolimatta tuottaja-yleisö muodostaa pitkälti rauhaa ja yhteisöllisyyttä korostavia diskursseja omissa teoksissaan. Toisaalta analyysi myös osoittaa, että yleisö tulkitsee sodan ja historian käsitteet hyvin abstraktilla tasolla sekä pääosin suhteessa mediakokonaisuuden sisäiseen maailmaan eikä suhteessa todellisuuteen. Tutkimustulokset antavat empiiristä tukea teoreettisessa kehyksessä esiteltyjen tutkijoiden ajatuksille.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Brasilia-uutisointia Helsingin Sanomien ja Ylen verkkojulkaisujen artikkeleissa vuonna 2017. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia representaatioita ja diskursseja Brasiliaa käsittelevistä verkkoartikkeleista löytyy, ja millainen kuva Brasiliasta muodostuu verkkojulkaisujen uutisoinnissa. Tutkielma sijoittuu osaksi ulkomaan uutisten ja verkkojournalismin tutkimusta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi ja jälkikoloniaalinen teoria. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa ovat representaatio, länsi, toiseus ja diskurssi. Tutkimusmenetelmänä toimii diskurssianalyysi. Aineisto on kerätty Helsingin Sanomien ja Ylen verkkojulkaisujen 1.1.-31.12.2017 julkaistuista artikkeleista. Määrällisellä osiolla on kartoitettu otsikoissa useimmin esiintyviä sanoja ja uutisten vallitsevia teemoja. Teemoittelun kautta analyysin fokukseen on valikoitu vallitsevia teemoja edustavat artikkelit. Tutkimuksessa nimetään Brasilian representaatioiksi Etelä-Amerikan jättiläinen, moniongelmainen ja koeteltu maa ja presidenttijohtoinen maa. Brasilian presidentit ovat aineistossa vahvasti esillä. Brasilia esitetään aineistossa vahvasti osana Etelä-Amerikkaa ja Latinalaista Amerikkaa maantieteellisenä ja kulttuurisena alueena. Brasilian identiteetiksi muodostuu aineiston perusteella Latinalaisen Amerikan veturi ja vastuunkantaja. Diskursseina nousevat esiin suuruus, maan tapa, uhka, maine ja skandaali sekä globalisaatio. Diskurssien todetaan kietoutuvan yhteen. Suuruuden diskurssi korostaa asioiden suuren mittakaavan luomaa merkityksellisyyttä. Vahva ja hegemoninen maan tapa-diskurssi painottaa ongelmien pitkää historiaa sekä kulttuurisia ja rakenteellisia juuria. Uhan diskurssissa korostuu väkivalta ja rikollisuus. Maineen ja skandaalin diskurssissa korostetaan maan maineen merkittävyyttä ja skandaalien yleistymistä. Globalisaation diskurssi osoittaa Brasiliaa koskevia asioita pidettävän kansainvälisesti merkittävinä. Johtopäätöksenä todetaan uutisoinnin aiheiden olevan melko yksipuolisia ja negatiivisesti painottuneita. Brasilia-uutisoinnissa korruptio ja yhteiskunnallinen sekä poliittinen levottomuus todetaan yleisiksi stereotypioiksi. Uutisoinnissa korostuu talouden ja globalisaation merkitys. Uutisointi todetaan paikoitellen sävyltään myös positiiviseksi ja myönteisiä muutoksia huomioivaksi. Suomen todetaan asemoivan itseään uutisoinnin kautta osaksi lännen yhteisöä ja rakentavan omaa identiteettiään. Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, miten Brasiliasta uutisoidaan vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisten jälkeen. Suomalaisen median todetaan kaipaavan monipuolisempia aiheita brasilialaisesta arjesta, tieteestä ja kulttuurista. Jatkotutkimusehdotuksina esitetään laajemman aineiston tutkimista määrällisellä menetelmällä, printtilehtien tutkimusta ja vertailevaa tutkimusta uutisoinnin muutoksista eri vuosikymmenillä. Brasiliaa käsitteleviä uutisia olisi mahdollista tutkia myös suhteessa muihin Latinalaisen Amerikan maihin ja BRICS-maihin.

Tässä tutkielmassa tutkin kymmenen kristillisen lehden pääkirjoituksia aikavälillä 2000-2019. Tutkin kuinka ilmastonmuutosta on käsitelty näissä pääkirjoituksissa. Olen ottanut pääkirjoitukset tutkimukseni kohteeksi, sillä pääkirjoituksessa lehden päätoimittaja ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Esittelen näitä pääkirjoituksisa, sekä analysoin niiden sisältöä. Pääkirjoitusten analyysin toteutan työssäni tarkastelemalla, kuinka kirjoituksissa esitetyt näkemykset linkittyvät kolmeen keskeiseen kristilliseen teemaan. Nämä teemat ovat luominen, lankeemus sekä lunastus. Tämän lisäksi käsittelen myös sitä, minkälaisia uudistuskeinoja pääkirjoituksissa esitellään. Analyysin tueksi olen ottanut ekoteologista tutkimusta sekä mediatutkimusta. Aineistoni, teemojen sekä tutkimuskirjallisuuden avulla teen esittelyn siitä, kuinka ilmastonmuutosta on käsitelty kristillisten lehtien pääkirjoituksissa 2000-2019. Analysoin syitä, miksi aihetta on käsitelty miltäkin kannalta ja myös sitä, minkälaiset syyt aiheiden käsittelyn takana saattaisi olla.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, kuinka kolme lähtökohdiltaan toisistaan poikkeavaa verkkouutissivustoa uutisoi Suomen eduskuntaa vuonna 2019 puhututtaneesta kysymyksestä: Syyrian al-Holin leirillä olleiden suomalaisten tilanteesta. Tutkielmassa analysoidaan tapaustutkimuksen kautta oikeistopopulistisen vastamedian ja eduskuntapuolue perussuomalaisten verkkouutissivuston tiedon tuottamista ja keskinäistä vuorovaikutusta sekä pureudutaan Ylen uutisoinnin avulla populismin ja journalismin monisyiseen suhteeseen. Tavoitteena on paikantaa, kuinka uutissivustot kehystävät al-Holin kysymystä ja millaisia representaatioita ne luovat leirin suomalaisnaisista ja -lapsista. Näin pyritään tavoittamaan vastamedian ja puoluemedian tiedonvälityksen yhtäläisyyksiä ja eroja, kuten myös näiden kahden oikeistopopulistisen uutislähteen eroja ja yhtymäkohtia journalistiseen mediaan. Aineistona ovat vastamedia Kansalaisen, perussuomalaisten puoluemedia Suomen Uutisten ja journalistisen media Ylen uutiset. 75 uutisartikkelin otanta on kerätty paikantamalla kunkin sivuston vilkkaimmat uutisoinnin vaiheet tammikuun 2019 ja kesäkuun 2020 väliseltä ajalta ja muodostamalla niistä vertailukelpoisia. Metodina toimii kvalitatiivinen uutiskehysanalyysi, ja kehysten tunnistamisen pohjana on hyödynnetty Karina Horstin suomalaisesta maahanmuuttouutisoinnista paikantamia kehyksiä. Sivustojen uutisoinnista nousee esiin kolme merkittävää kehystä: islamistisen terrorismin uhan kehys, lapsen edun ja oikeuksien kehys sekä valtiollisen kontrollin kehys. Al-Holin leirin suomalaisten uhkaa korostava kehys on kaikissa tutkituissa uutislähteissä kehyksistä voimakkain ja yhteneväisin; vastamedian ja perussuomalaisten uutisoinnin kehystys ”Isis-naisista” ja ”Isis-lapsista” on lähes identtinen paitsi keskenään, hyvin samankaltainen myös journalistisessa mediassa. Vastamediassa lapset nähdään pelkästään uhkana, kun journalistisessa mediassa ja puoluemediassa uhkakehystyksen vastapainoksi ilmenee lapsia humanitaariselta kannalta kehystävää uutisointia. Tässä kehystyksessä Yle esittää lapsen edun ja oikeudet itseisarvoisen tärkeinä, mutta Suomen Uutiset korostaa niiden arvoa vain silloin, kun lasten puolustamisella saadaan alleviivattua suomalaisnaisten vaarallisuutta ”Isis-äiteinä”. Valtiollisena kehystettyä kontrollia puolestaan esiintyy kaikissa uutislähteissä. Ylellä se ilmenee ainoastaan al-Holin suomalaisten tilanteen esittämisenä vaihtoehdottomasti Suomen valtion kontrollin alaisena. Puoluemediassa ja vastamediassa kontrollin kehystykseen sisältyy myös oikeistopopulistinen identiteetin rakennusprosessi, jossa osa suomalaisista suljetaan suomalaisuuden ulkopuolelle rajaamalla al-Holin leirillä olijat ”kansan” ulkopuolisiksi toisiksi. Tällä sekä kansalaisuutta että suomalaisuutta kontrolloivalla kehystämisellä ne pyrkivät estämään al-Holin leirin suomalaisten – vähintään naisten – tulon Suomeen. Oikeistopopulististen sivustojen uutiskehyksiin yhdistyy poikkeuksetta agenda keskustella al-Hol-aiheen avulla sitä laajemmasta poliittisesta teemasta: maahanmuuton ja Suomen kansalaisuuden kontrollista. Kansalaisen ja perussuomalaisten uutisoinnissa luodaankin populistista kriisiä: ne yhdistävät al-Holin suomalaisten kysymyksen laajempaan maahanmuuton uhkakuvien ja kriisin performanssiin sekä vaatimukseen kontrolloida tiukemmin maahanmuuttoa. Näin ne tuottavat al-Hol-aihetta kehystäessään journalistista mediaa haastavaa vastatietoa. Myös journalistisessa mediassa al-Holin suomalaisia koskevan uutisoinnin kehystys on ilmentymä mediatilassa synnytetystä kriisistä. Ylellä kriisi pitäytyy uutisoinnin aiheessa, mutta uhan, vastakkainasettelun ja kontrollin korostuminen al-Holista uutisoidessa viittaa populismin mediatisaatioon: populistisen tyylin normalisoitumiseen mediassa. Mediapopulismi vaikuttaakin ujuttautuneen al-Hol-uutisoinnin yhteydessä Ylen journalismiin. Lisäksi Ylen tapa esittää leirin suomalaisten tilanne kriisinä hyödyttää populistisia toimijoita, sillä al-Hol-aiheen kriisiyttäminen legitimoi populistien sen pohjalta luomaa kriisiä. Al-Holin leirin suomalaisia toiseuttava ja näkökulmiltaan polarisoiva kehystys aiheesta uutisoitaessa on voinut vaikuttaa myös poliittiseen ratkaisuun – kysymystä koskevan hallituksen periaatepäätöksen yhtäältä turvallisuusuhkia ja toisaalta lasten parasta korostavaan sisältöön.

Maisterintutkielmassani selvitän, mitä ja miten evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoitiin sanomalehdissä vuonna 2022. Tarkastelun kohteena ovat Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksen kesäseurat, Herättäjäjuhlat, valtakunnallinen Evankeliumijuhla, Suviseurat ja Kansanlähetyspäivät. Tutkimusaineistoon kuuluvat seuraavat sanomalehdet: Aamulehti, Aamuposti, Helsingin Sanomat, Ilkka-Pohjalainen, Kaleva, Karjalainen, Keski-Pohjanmaa, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Savon Sanomat, Turun Sanomat ja Tyrvään Sanomat. Aineistoon kuuluu yhteensä 80 lehtijuttua. Sanomalehtien välillä oli merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon ne uutisoivat herätysliikkeiden kesätapahtumista. Karjalainen julkaisi eniten juttuja. Länsi-Suomi ja Turun Sanomat eivät julkaisseet yhtään uutista. Sanomalehdet uutisoivat erityisesti Suviseuroista ja Herättäjäjuhlista. Evankeliumijuhlasta kerrottiin vain neljässä ja Kansanlähetyspäivistä vain yhdessä jutussa. Kirkon pienimmän herätysliikkeen rukoilevaisten kesätapahtumasta ei uutisoinut yksikään lehti. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Samat aiheet toistuvat aineistossa. Ryhmittelin ne ja muodostin seuraavat luokat: perustiedot herätysliikkeen kesätapahtumasta, tapahtumajärjestelyt, tapahtuman hyödyt, uhat ja haitat, kesätapahtuman ohjelma, osallistujien uskollisuus herätysliikkeelle, osallistujien tunnelmat sekä herätysliikkeen oppi, uskomukset ja elämäntapa. Nämä luokat kuvaavat sitä, millaisia asioita nostettiin esiin kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoidessa. Tutkimukseni osoittaa, että sanomalehtien uutisointi herätysliikkeiden kesätapahtumista vuonna 2022 oli aihepiireiltään monipuolista. Harvassa uutisessa käsiteltiin kesätapahtuman hengellistä antia, vaikka se on aiemman tutkimuksen mukaan tärkein syy osallistua tapahtumaan. Herätysliikkeissä mukana olevat pääsivät uutisissa ääneen. He kertovat useassa jutussa siitä, miten mukavasta kristillisestä tapahtumasta on kyse.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, millä tavoin Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehdistöä jutuissaan. Kyseiset mediat olen tutkimuksessani määritellyt laatumedian edustajiksi suhteessa niistä eroaviin iltapäivälehtiin, jotka voi nähdä tabloidijournalismin edustajina Suomessa. Oletukseni on, että mediarajojen yli on havaittavissa siteeraamisen lisäksi moninaisempaa mediapuhetta, kuten journalismikritiikkiä. Tutkielmani viitekehyksenä on suomalaisen iltapäivälehdistön, tabloidisaation sekä medioiden välisen vuorovaikutuksen parissa tehty tutkimus. Pääasiallinen tutkimuskysymykseni on: Millaisen kuvan Helsingin Sanomat ja Yle luovat iltapäivälehdistöstä sekä tarkemmin Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä? Toinen kysymykseni liittyy tutkielmassani olevaan ajalliseen vertailuun: Onko iltapäivälehtien käsittely muuttunut ajan saatossa? Tutkielmani on määrällinen tutkimus, jossa aineistonani on 711 Helsingin Sanomien ja Ylen hakukoneiden avulla kerättyä juttua. Otannat sijoittuvat helmikuulle, heinäkuulle ja marraskuulle vuosina 2012, 2015 ja 2019. Menetelmäni on sisällönerittely, jossa keskeistä on luoda aineiston luokittelua varten erinäisiä sisältöluokkia. Keräsin aineistoni syksyllä 2020 luokittelemalla jutut ja kävin ne sitten toistamiseen läpi täydentämällä luokitusrunkoon muutamia luokkia. Analysoin aineistoani kolmen ulottuvuuden kautta: ajallisen, Helsingin Sanomien ja Ylen sekä iltapäivälehtien välisen vertailun kautta. Varsinaisten määrällisten tulosten ohella paneudun tarkemmin juttujen sävyeroihin sekä siteeraamiseen, joista olen koonnut erillisen luvun. Luvun havainnot kumpuavat aineistosta nostetuista esimerkkijutuista. Maisterintutkielmani osoittaa, että iltapäivälehdet näkyvät Helsingin Sanomissa ja Ylessä merkittävällä tavalla. Niiden näkyvyys on vuosien aikana kasvanut ja niitä siteerataan monipuolisesti, eivätkä ne näyttäydy mediakentällä yhtä ilmeisinä tabloidijournalismin edustajina kuin tabloidimediat ulkomailla. Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehtiä hyvin samalla tavalla, mutta etenkin hakusanojen eli iltapäivälehtien välillä on eroavaisuuksia. Ilta-Sanomat mainitaan Iltalehteä huomattavasti useammin, ja sitä myös lainataan Iltalehteä jonkin verran enemmän esimerkiksi urheilu- ja politiikka-aiheissa sekä niin, että lehden tietoja siteerataan lähes sellaisenaan. Iltapäivälehtiin kohdistuva kriittinen ja ambivalentti suhtautuminen on kaikkina otantavuosinani ollut marginaalista ja yksittäisten mainintojen varassa. Iltapäivälehdistä puhutaan monikkomuodossa hieman kriittisemmin kuin Ilta-Sanomista tai Iltalehdestä. Kokonaisuudessaan kriittisyys on vähentynyt vuosi vuodelta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Positiivisten juttujen määrä on kaikkina otantavuosina ollut minimaalinen. Sen sijaan neutraali tapa käsitellä iltapäivälehtiä on lisääntynyt entisestään.

Tämä tutkimus käsittelee Kirkko ja kaupunki -median uutisointia seksuaalisesta häirinnästä. Keskustelu aiheesta kiihtyi vuonna 2017 Harvey Weinstein -skandaalin myötä. Sosiaalisen median twitter -kanavilla Hollywood -näyttelijätär Alyssa Milano aloitti kampanjan seksuaalista häirintää vastaan, käyttäen aihetunnistetta #metoo, johon Kirkko ja kaupunki otti uutisoinnissaan kantaa. Tutkimusaineistoni on peräisin Kirkko ja kaupunki -lehden verkkojulkaisuista, jotka ovat ajalta lokakuu 2017–kesäkuu 2020. Aineistoni rajautuu #metoo -liikkeen syntyajankohtaan ja viimeisimpään rajaukseeni sopivaan verkkojulkaisuun. Tutkimusmenetelmäni on diskurssianalyysi, jota tuen amerikkalaisen sosiaalisen ongelman viitekehyksen ja konstruktionistinen näkökulman avulla. Tutkimuksessani selvitän, minkälainen kuva Kirkko & kaupunki -median verkkoviestinnässä on pyritty rakentamaan seksuaalisesta häirinnästä Suomen kristillisissä yhteisöissä, minkälaisia diskursseja verkkojulkaisuissa esiintyy ja miten ne rakentuvat sekä millä tavoin seksuaalinen häirintä rakentuu sosiaalisen ongelman ilmiönä. Aineistoni kattaa 20 verkkojulkaisua, jotka olen valinnut Kirkko ja kaupunki -median internetsivustolta, käyttäen hakusanaa ”seksuaalinen”. Kirkko ja kaupunki -median verkkoviestinnässä seksuaalinen häirintä esitetään uskonnollisia yhteisöjä koskevana ongelmana, johon tulee puuttua. Tutkimuksessani löytämiäni diskursseja ovat asiantuntijuus, osallisuus, kokemus ja ratkaisu, joissa ongelmaa jäsennetään yhteiskunnallisena, yhteisöllisenä, yksilökohtaisena ja rakenteellisena. Tutkimuksessani käy ilmi, että Kirkko ja kaupunki -media pyrkii esittämään evankelisluterilaisen kirkon ratkaisumalleja seksuaalisen häirinnän poistamiseksi. Muiden uskonnollisten yhteisöjen ratkaisumalleja seksuaalisen häirinnän ongelman poistamiseksi esitetään vain vähän. Kirkko ja kaupunki -median viestintä ongelmasta näyttäytyy ristiriitaisena, sillä se antaa tilaa laajasti monille asiantuntijoille ja heidän eriäville näkemyksilleen. Viestinnästä on havaittavissa vastakkaisasetelma evankelisluterilaisen kirkon ja muiden kristillisten yhteisöjen, ”meidän” ja ”heidän”, välillä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää ihmiskunnalta määrätietoisia toimia fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseksi kasvihuonekaasupäästöjen lopettamiseksi. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä ratkaistavaksi on yhä enenevissä määrin kehittyneeseen teknologiaan nojautuvien ihmisyhteisöjen energiansaannin varmistaminen. Ydinvoimaa pidetään luotettavana, tehokkaana ja ennen kaikkea jo olemassa olevana ratkaisuna käsillä olevan energiamurroksen toteuttamiseksi. Kaikki teknologiat ovat kuitenkin poliittisia ja ydinvoima ehkä kaikista teknologioista eniten mielipiteitä jakava. Toisaalta lupaus ainakin päällisinpuolin yksinkertaisesta ja tehokkaasta teknologisesta ratkaisusta puhuttelee monia. Toisaalta ydinvoiman käyttöön ja käyttöön ottoon liittyy suuria epävarmuustekijöitä, kuten rakentamisen hinta, ilmastonmuutoksen vaikutukset voimaloiden toimintaan ja suurvaltapoliittiset siirrot maailmanpolitiikan pelilaudalla. Tämä tutkielma ottaa selvää, kuinka ydinvoiman rooliin energiamurroksen ajurina suhtaudutaan Suomessa ja Ranskassa – kahdessa vauraassa, ydinvoimaa paljon hyödyntävässä Euroopan unionin jäsenmaassa. Aineistona on käytetty suomalaisen Helsingin Sanomat ja ranskalaisen Le Monde päivittäin ilmestyvien sanomalehtien ilmastonmuutosta ja ydinvoimaa käsitteleviä pääkirjoituksia. Analysoidut kirjoitukset ovat Pariisin ilmastosopimuksen ja vuoden 2021 lokakuun väliseltä ajalta. Lähtökohtani on, että Suomen ja Ranskan tärkeimmät sanomalehdet käyttävät aktiivisesti valtaa vaikuttaakseen lukijoidensa suhtautumiseen. Näin ollen Le Monde ja Helsingin Sanomat tarjoavat yhden ikkunan, jonka kautta tarkastella myös laajemmassa asiayhteydessä suomalais ja ranskalaista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Käsiteltävät maat ovat monella tapaa samanlaisia, mutta poikkeavat myös paljon toisistaan, mikä näkyy myös maiden ydinvoimakannoissa. Ranska on entinen suurvalta, jonka ydinvoimaloilla on selvä merkitys suurvalta-aseman edes osittaiseksi palauttamiseksi. Suomi on sodan hävinnyt, todella nopeasti teollistunut maa, jolle alusta asti rauhanomainen ydinvoima on vipuvarsi oman teollisen tuotannon edistämiseksi. Analyysissä käy ilmi, että sanomalehdissä ydinvoimaan – sekä energiamurrokseen yleisesti – suhtaudutaan eri tavoilla Ranskassa ja Suomessa. Ranskassa korostuu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkitys pysyvien ilmastoratkaisujen saavuttamiseksi, kun taas Suomessa pääkirjoituksia värittää ennen kaikkea markkinaorientoitunut tehokkuusajattelu. Suhtautuminen ydinvoimaan on myös erilainen. Ranskassa korostetaan ydinvoimaan liittyviä epävarmuustekijöitä. Suomessa puolestaan painotetaan ydinvoiman todistettuja vahvuuksia, erityisesti tehokkuutta ja päästöttömyyttä.