Browsing by Subject "medioituminen"

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten Aleppon kellot -ilmiötä kehystetään valituissa medialähteissä. Aineisto koostuu yhteensä 64 lehtijutusta, jotka on julkaistu vuosien 2016–2017 aikana seuraavien medioiden internet-sivuilla: Helsingin Sanomat, Kirkko ja kaupunki, Kotimaa sekä Yleisradion uutiset. Mukaan on valittu tekstejä, joissa on maininta saattokellojen soittamisesta Aleppon pommitusten uhrien muistolle. Aiheen ei siis tarvitse olla lehtijutun pääaihe. Tutkielman tutkimusmetodina käytetään kehysanalyysiä. Analyysin alussa tutkitaan, mistä tekstissä puhutaan. Seuraavaksi lehtijutuista etsitään mahdollisia ongelmatilanteita, syy-seuraussuhteita, ratkaisumalleja sekä moraalisia arvostelmia. Tarkastelen tutkimuksessa myös sitä, miten tanskalaisen Stig Hjarvardin luoma uskonnon mediatisaatio -teoria voisi näkyä Aleppon kellot -mediailmiössä. Suurin osa aineiston teksteistä paikantuu tuen kehykseen. Saattokelloja soittamalla seurakunnat osoittivat myötätuntoa sekä solidaarisuutta Aleppon kaupungin pommitusten uhreille. Toinen löydetty kehystyyppi on muutoksen kehys, johon kuuluvat tekstit keskittyvät tarkastelemaan pääasiassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä tapahtuvia muutosrakenteita. Kolmas kehystyyppi paikantuu vallankäytön ympärille sekä kirkollisessa että yhteiskunnallisessa kontekstissa. Erityisesti vallankäytön kehyksen lehtijutuissa on mahdollista havaita medioitumista evankelisluterilaisen kirkon piiristä lähteneestä ilmiöstä kerrottaessa. Lisäksi uskonnon mediatisaatio -teoria tarjoaa tutkimuksen pohjalta aineksia keskusteluun uskonnon ja median monimutkaisista suhteista.

Tutkielma käsittelee viihteellisen tabloidijournalismin ja oikeistopopulismin välistä yhteyttä, joka jäsentyy vertailemalla keskenään neljää oikeistopopulistista puoluetta – Italian Lega Nordia, Itävallan vapauspuoluetta, Ranskan Front Nationalia sekä Tanskan kansanpuoluetta – suhteessa tabloidijournalismille ominaisiin uutiskriteereihin. Nämä uutiskriteerit ovat personointi, viihteellisyys ja kansanomainen retoriikka. Tutkimusaineisto perustuu erityisesti puolueiden kotisivuihin sekä näiden vaalikampanjoiden ja -mainoksien materiaaleihin, joiden pohjalta vertailevan metodin avulla tehtäviä johtopäätöksiä tukevat aikakausilehtien sähköisistä arkistoista löytyvät uutisoinnit ja artikkelit sekä tutkimuskirjallisuus. Ensisijaisena tarkoituksena on selvittää mediapainotteisesta näkökulmasta sitä, onko tabloidimedian oikeistopopulismille mahdollisesti tarjoama profiloitumisväylä intentionaalinen vai puhtaasti markkinalogiikkaan perustuva. Toiseksi paikannetaan oikeistopopulististen puolueiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä suhteessa siihen, millä tavoin ne vastaavat tabloidijournalismin uutisoinnille tyypillisiä piirteitä. Tästä perspektiivistä keskiöön nousee myös kolmanneksi kysymys siitä, ovatko puolueet hyödyntäneet ilmaista mediajulkisuutta vai profiloituneet aktiivisesti omien mediaorganisaatioidensa rakentamisen kautta. Mediapainotteisen näkökulman vuoksi ajallinen ympäristö ja ideologiset tekijät toimivat enemmänkin tutkielman väljänä viitekehyksenä kuin sen fokusta tiukasti jäsentävinä määreinä. Oikeistopopulismin ja tabloidijournalismin välillä on havaittavissa vastaavuuksia henkilöitymisen, viihteellisyyden ja retoriikan osa-alueilta. Kaikista puolueista löytyy yhtenäisiä piirteitä, jotka sopivat hyvin yhteen tabloidijournalismin uutiskriteereiden kanssa. Tämän suhteen lähtökohdat eivät ole kuitenkaan poliittisia, vaan pikemminkin on kyse tabloidijournalismin uutiskriteereiden kaupallisen logiikan ja oikeistopopulismin viihteellisten elementtien välisestä korrelaatiosta, joka on luonut puolueille mahdollisuuden profiloitua valtavirran tietoisuuteen. Vaikka puolueista löytyy tabloidijournalismin näkökulmasta materiaalia sen jokaisen uutiskriteerin alle, ovat oikeistopopulististen puolueiden keskinäiset erot suhteessa viihteellisen median uutiskriteereihin kuitenkin huomattavampia kuin niiden väliset yhtäläisyydet. Itävallan vapauspuolueen toiminnasta löytyy eniten vastaavuutta viihdearvon suhteen tabloidijournalismin uutiskriteereiden näkökulmasta, vaikka tämä vastaavuus on lähinnä rakentunut puolueen entisen puheenjohtajan Jörg Haiderin vetovoimaisen persoonan ympärille. Lega Nordin kohdalla puolestaan viihdearvo on välittynyt suuremmassa määrin koko puolueen toiminnan kuin yksittäisen henkilön kautta. Lisäksi Lega Nord on omien radio- ja televisiokanaviensa kautta tarjonnut hyvin viihteellisiä ohjelmasisältöjä, joista kuvaavana esimerkkinä on Miss Padania -kauneuskilpailut. Front National ja Tanskan kansanpuolueen toiminta on puolestaan tabloidijournalismin näkökulmasta vähemmän viihteellisten elementtien sisältämää. Tästä huolimatta kyseisten puolueiden huomiota herättävät poliittiset lausunnot ja toiminta soveltuvat tabloidijournalismin uutiskriteereiden vaatimuksiin. Omien mediaorganisaatioidensa luomisessa Lega Nordin ja Front Nationalin rooli näyttäytyy aktiivisempana kuin Itävallan vapauspuolueen ja Tanskan kansanpuolueen. Syitä tähän voidaan jäsentää kansalliseen mediakenttään kohdistuvan hallinnollis-poliittisen kontrollin suuruudesta muiden tekijöiden ohella. Tutkielmani perusteella jäsentyvän yhteyden merkittävin ominaisuus kiteytyy kuitenkin siihen, että tabloidijournalismi luo oikeistopopulistisille puolueille profiloitumisväylän ja mahdollisuuden tavoittaa laajempia yleisöjä. Vaikka tämän väylän tosiasiallinen käyttäminen oikeistopopulististen puolueiden näkökulmasta vaatii syväluotaavampaa jatkotutkimusta osakseen, kertoo tabloidijournalismin oikeistopopulismille mahdollistama vastakaiku ylipäätänsä median vaikutusvallan tärkeydestä politiikalle ja sen toimijoille.

Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.

Tutkielma käsittelee Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL:n käytäntöä, jossa kotijoukkueen pukuhuoneen keskellä lattiaa sijaitseva logo on koskematon. Kirjoittamattoman säännön mukaan logon päälle astumista pidetään epäkunnioittavana tekona. Käytäntö tulee näkyväksi suurelle yleisölle median kautta ja media nimittää käytäntöä esimerkiksi pyhäksi ja taikauskoksi. Tutkimuskysymyksiä tutkielmassa on kaksi: 1. Millä tavoin media välittää (pyhää) käytäntöä NHL-joukkueiden pukuhuoneiden logon koskemattomuudesta? 2. Minkälaisia kehyksiä ilmiölle luodaan mediateksteissä? Tutkielman teoreettisina käsitteinä ovat pyhä, rituaali, symboli ja medioituminen. Tutkielman aineisto koostuu median teksteistä tuotetusta media-aineistosta. Analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään journalismiin keskittyvää kehysanalyysia. Empiirisen aineiston pohjalta käytäntö näyttäytyy pyhänkaltaisena sosiaalisena järjestyksenä, jossa logosta on tullut ikään kuin pyhä, jota varjellaan profaanilta säännöin ja määräyksin olla koskettamatta siihen. Rituaalinomainen toisteinen käytös suuntautuu joukkueen logoon, eli symboliin. Ilmiötä voidaan lähestyä medioituneena, sillä median vaikutus tuottaa ilmiön sosiaaliselle ulottuvuudelle raamit suuren yleisön tietoisuuteen. Media kehystää aihetta valitsemalla käytäntöön liittyvästä havaittavasta todellisuudesta jotkut osat keskeisiksi viesteiksi ja näkökulmiksi teksteissä. Median välittämiä hallitsevia kehyksiä aineistossa ovat pyhän kehys, taikauskon kehys, perinteen kehys, kunnioituksen kehys ja käytännön kehys.

Tutkimus tarkastelee työperäisen maahanmuuton ympärillä käytyä poliittista keskustelua ja sen muutosta Helsingin Sanomissa vuosien 2005-2011 välillä. Tutkimus perustuu näkemykseen journalismin demokratiaa edistävästä roolista ja sosiaalisesta vastuusta. Päämääränä on luoda kriittinen katsaus keskustelun etenemiseen ja esittämiseen kansalaisille. Tutkimuksen aiheen valintaan vaikutti se, että työperäinen maahanmuutto nousi vahvasti keskusteluun vuonna 2006 julkaistusta hallituksen maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Aikaisempien mediatutkimusten mukaan poliitikkojen kommentointi aiheen ympärillä on tästä huolimatta ollut hajanaista ja jossain määrin jopa näkymätöntä. Kasvanut maahanmuuttokritiikki, vuonna 2008 kehittynyt lama sekä vuoden 2011 eduskuntavaaleja edeltäneet poliittiset keskustelut ovat kuitenkin nostaneet maahanmuuton eri muodot uudella tavalla poliitikkojen keskustelun ytimeen. Työssä keskitytään tarkastelemaan työperäisen maahanmuuton keskustelua erityisesti poliitikkojen esittämien moraalisten oikeutusten kautta. Pääanalyysityökaluna hyödynnetään julkisen oikeuttamisen analyysia (JOA). Kyseinen analyysimalli on kehitetty yhteiskunnallisten kiistojen moraalisten oikeutusten hahmottamiseen ja niiden ajallisen muutoksen osoittamiseen. Argumenttien oikeutusten lisäksi tutkimuksessa pyritään tuomaan esille Helsingin Sanomien rooli kyseisen poliittisen keskustelun esittäjänä. Tutkimuksessa nostetaan kaksi pääkysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan kuinka poliittinen keskustelu työperäisen maahanmuuton ympärillä on kehittynyt argumenttien oikeutusten näkökulmasta Helsingin Sanomissa vuosien 2005 ja 2011 välillä? Toisekseen pohditaan Helsingin Sanomien roolia tämän keskustelun esittämisessä. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan julkisen oikeuttamisen analyysia hyödyntämällä. Toiseen tutkimuskysymykseen syvennytään tarkastelemalla politiikan medioitumiseen liitettyjä teorioita. Tärkeänä käsitteenä työssä toimiikin politiikan medioituminen. Politiikan medioitumisella viitataan politiikan mediavälitteisyyden kasvuun, jolloin kansalaisten ja poliitikkojen välinen vuorovaikutus on yhä enemmän median kautta välittynyttä. Tulos ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että keskustelu on kehittynyt teollisuuden maailman oikeutuksia eli toisin sanoen työperäisen maahanmuuton käytäntöjä ja parhaita toimintatapoja hyödyntävästä puheesta kohti enemmän jakaantunutta keskustelua, missä argumentteja oikeutetaan yhtäältä suomalaisten etua korostavasta kodin maailmasta käsin ja toisaalta näitä oikeutuksia kumotaan universaalia solidaarisuutta korostavin kansalaisuuden maailman oikeutuksin. Vastauksena toiseen tutkimuskysymykseen voidaan todeta, että Helsingin Sanomat näyttäisi toimivan pääosin politiikan kentän asettamissa puitteissa ja omien uutisrutiiniensa määrittelemänä. Toimittajat ottavat toisinaan vahvemmin kantaa politiikan kentän keskusteluihin pää- ja näkökulmakirjoituksissa, mutta muuten poliitikkojen keskustelua esitetään suurimmaksi osaksi kotimaan perusuutisjutuissa. Ääneen politiikan kentältä pääsevät useimmiten politiikan eliittiin kuuluvat (ministerit ja hallituspuolueiden edustajat). Mediavälitteinen poliittinen keskustelu työperäisen maahanmuuton ympärillä ei täten näyttäydy kovin monimuotoisena. Tärkeimmät lähteet politiikan medioitumisen ilmiöön ja siihen liitettyihin teorioihin ovat Esa Väliverronen, Risto Kunelius, Juha Herkman, Ville Pernaa, Ville Pitkänen ja Erkka Railo. Julkisen oikeuttamisen analyysimenetelmän tärkeimpinä lähteinä toimivat Tuomas Ylä-Anttila, Luc Boltanski ja Laurent Thévenot.