Browsing by Subject "melankolia"

Työni tavoitteena on tarkastella Hildegard Bingeniläisen (1089–1179) käsityksiä mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista teoksissa Causae et curae sekä Physica. Tutkin sitä, mitkä asiat vaikuttivat mielenterveyteen ja miten eri tauteja pyrittiin parantamaan. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Mikä aiheutti mielenterveyden ongelmia, oliko kyseessä synnynnäinen taipumus vai ulkoinen syy? Mitkä luonteenpiirteet kuvattiin negatiivisimmassa valossa ja mitä sairauksia ne aiheuttivat? Mitä eri keinoja Hildegard tarjosi sairauksien parantamiseksi ja miten keinot istuivat ajan kontekstiin? Oliko sukupuolella merkitystä mielenterveyden ongelmissa? Miten demonin tai Saatanan aiheuttama mielenongelma tunnistettiin ja miten sitä hoidettiin? Lähteinäni toimivat Hildegard Bingeniläisen teokset Causae et curae sekä Physica jotka ovat lääketieteellisiä teoksia. Causae et curae käsittelee lääketiedettä myös teologisesta näkökulmasta, jonka otan huomioon työssäni. Teoksessa tarjotaan sekä tautien kuvailua että parannuskeinoja, Physica puolestaan keskittyy parantamiseen. Keskityn teosten osiin, joissa puhutaan mieleen liittyvistä sairauksista. Hildegard Bingeniläinen oli saksalainen abbedissa. Hän oli hyvin tuottoisa kirjoittaja ja säveltäjä, jonka elämää leimasivat näyt Jumalalta. Hildegardin lääketieteelliset teokset ovat usein tutkimuksessa jääneet vähemmälle huomiolle hänen näkyteoksiinsa nähden. Causae et curaen autenttisuudesta on käyty paljon keskustelua, kun puolestaan Physicaa on pidetty Hildegardin kirjoittamana. Hildegardin eniten käsittelemiä sairauksia mieleen liittyen olivat melankolia, hulluus ja epilepsia. Melankoliaa käsiteltiin sekä yhtenä neljästä humoraalista, yhtenä neljästä ihmistyypistä, että erillisenä sairautena. Ihmistyyppinä se näyttäytyi negatiivisena, eikä ihmistyyppiä voinut parantaa. Humoraalin vähentämiseen ja sairauden parantamiseen Hildegard tarjosi erilaisia ruokia tai rohdoksia. Hulluus oli Hildegardin mukaan usein synnynnäistä mutta saattoi johtua myös humoraalien noususta kehossa. Hildegardilla korostui myös ajatus tiettyjen luonteenpiirteiden kuten vihaisuuden tai raivon yhteys sairauksiin niiden aiheuttajina. Hildegard ei jakanut selkeitä ohjeita tautien diagnosoimiseen tai kertonut laajasti niiden oireista. Yksityiskohtaisempia ohjeita tarjottiin parantamisen yhteydessä, jolloin hän usein jakoi esimerkiksi rohdoksiin ja balsameihin sekoitettavien yrttien suhteet tarkasti. Parannuskeinoina oli useimmiten tietyt kasvit eri tavoin henkilölle annettuna, esimerkiksi ruoan tai juoman yhteydessä tai iholle asetettuna. Myös Jumalalta pyydettiin usein apua sairauksien parantamiseen erityisesti monesti toistettujen lauseiden muodossa. Hildegardilla tämä hoitomuoto oli yleisin tapauksessa, jonka tulkittiin olevan demonin aiheuttama riivaus. Sukupuoli vaikutti sairastumiseen ihmistyyppien kautta. Ihmistyyppejä oli neljä ja usein naiset olivat alttiimpia sairastumiseen.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelma Opintosuunta: Käännös- ja tulkkausviestintä Tekijä: Suvi Liimatainen Työn nimi: Melankolisten käsitteiden käännösstrategiat kaunokirjallisuudessa Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: 3.2023 Sivumäärä: 42 Avainsanat: melankolia, ennui, dégoût, Proust, Flaubert, käännösstrategia, kulttuurinen käsite, käännöstiede, ranskan kieli Ohjaaja tai ohjaajat: Anne Riippa Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Ranskankielisessä kulttuurissa ja kirjallisuudessa melankolisilla käsitteillä on tärkeä merkitys, joka juontaa juurensa antiikin Kreikasta. Keskiajalla uskottiin, että musta sappi oli yksi neljästä perusruumiinnesteestä, joka liiallisesti runsastuttuaan saattaa aiheuttaa melankoliaan sairastumisen. (Starobinski 2005: 40.) Melankoliaan liitetään nyt modernina aikana psykiatrisesta näkökulmasta Julia Kristevan (1987: 13) mukaan ajatus halujen katoamisesta ja toivottomuudesta, kroonisesta surun ja kärsimyksen tuntemuksen tilasta. Melankoliaan sairastuneesta ajatus itsemurhasta voi Kristevan mukaan olla houkutteleva (Grisoni 2005: 24). Ennui (ikävyys, ikävystyminen) ja dégout (inho) ovat muita melankoliaan läheisesti liittyviä käsitteitä. Vaikka melankolia onkin psykiatrian diagnostiikassa käytetty termi, sitä on pidetty taiteilijoita inspiroivana voimavarana ja syvällisenä teemana taiteessa (Assouline 2005: 7). Gustave Flaubertin teoksessa Madame Bovary olennaista on melankoliaan liittyvä saavuttamattoman rakkauden tavoittelu, joka ei lopulta tuokaan toivottua nautintoa (Levalet 2010: 260). Näen samaa myös Marcel Proustin teoksessa Du côté de chez Swann (1913). Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, ovatko käsitteet mélancolie, ennui ja dégoût kulttuurisia käännösongelmia eli realioita, ja miten niitä käännetään. Poimin teoksista Madame Bovary ja Du côté de chez Swann enintään 30 ensimmäistä virkettä, joissa kukin tutkimani käsite esiintyy. Tämän jälkeen luokittelin virkkeissä käytetyt käännösstrategiat. Tutkimuksessani havaitsin, että käsitteitä ei aineistossa aina käännetty samoilla tavoin suomeksi, vaan erilaisia käännösvaihtoehtoja oli käytetty runsaasti. Lisäksi käsitteitä ennui ja dégoût käännettiin suomeksi osittain samalla tavalla. Aineistosta selvisi myös, että suosituin käännösstrategia oli kirjaimellinen käännösstrategia, mikä on yllättävää, sillä kaikkia käsitteiden konnotaatioita ei luultavasti saada näin sisällytettyä käännökseen. Yllättävää oli myös, että psykologisen termistön sijaan suosittiin hyvin yksinkertaistavia käännöksiä, tosin tämä on suomalaisen erikoisalojen käännösperinteen mukaista (Pitkänen-Heikkilä 2013: 82). Realiat voivat aiheuttaa käännösongelmia, sillä niitä ovat Nedergard-Larsenin (1993: 209-210) mukaan kielessä esiintyvät, ulkoiseen maailmaan viittaaavat käsitteet, joita ei ole olemassa kohdekielessä. Mélancolie, ennui ja dégoût viittaavat ihmisen kokemusmaailmaan ja niitä sanoitetaan eri kulttuureissa ja eri kielillä eri tavoilla. Tulosten perusteella voidaan mielestäni sanoa, että tutkimani käsitteet ovat realioita, sillä niitä tulkitaan suomeksi lukuisin eri käännösratkaisuin ja osittain jopa samoja sanoja käyttäen.

Kuvataiteessa esiintyvät memento mori -aiheet sisältävät ihmisenä olemisen ytimeen liittyviä latauksia, näistä fyysinen häviäminen ei ole vähäpätöisin. Pääkallo on perinteisesti ollut kuvataiteessa ihmisen katoavaisuuden ja sielun kuolemattomuuden symboli. Tutkimuksessa on asetettu vertailuun Guercinon (1591 1666) 1600-luvulta peräisin oleva teos Et in Arcadia ego ja Paul Osipowin (1938 ) 2000-luvun alussa maalaama sarja pääkalloja. Guercinon maalaus presentoi pelkästään aikansa uskonnollisia ja filosofisia viittauksia, Osipow sitä vastoin on maalannut pääkallonsa modernismin hengessä: muodon tutkielmina ja omana ilmaisunaan. Kuolemaa ja ihmisen katoavaisuutta kuvaavasta symbolista on tullut nykytaiteessa paradoksaalisella tavalla taiteilijan oman fyysisen läsnäolon ilmentymä. Tutkimuksessa käsitellään teoksissa eri tavoin presentoituvaa läsnäoloa. Guercinon Et in Arcadia Ego ( suom. myös minä olen täällä ) teoksen kautta visuaalisesti välittyvät kirjalliset viestit ja viittaukset ovat peräisin Raamatusta ja antiikin filosofiasta. Teoksen tarkoitus oli erilaisten katsojaan välittyvien tunnetilojen kautta pysäyttää tämä läsnäolevaan hetkeen pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Teos viittaa maalaustekona myös Guercinoon, mutta taiteilija ei ilmaise ensisijaisesti itseään. Osipowin pääkallomaalaukset ovat päinvastoin kaikilla tasoilla taiteilijan sykkivä ruumis . Osipow viittaa vain itseensä, eikä teoksilla ei ole erityistä symbolista viestiä. Tällä tavoin ne omalla tavallaan kertovat ajassa tapahtuneista muutoksista. Guercinon ja Osipowin maalausten vertailu tapahtuu niissä ilmenevien esteettisten piirteiden kautta. Tutkimuksessa tärkeässä osassa on myös Deleuzen teos Logique de la sensation, jossa tarkastellaan Francis Baconin maalauksissa ilmeneviä läsnäolon piirteitä ja erityisesti näkymättömän voiman välittymistä.