Browsing by Subject "menetys"
Now showing items 1-13 of 13
-
(2018)Tiivistelmä −Referat Tutkielmassa tarkastellaan läheisensä menettäneiden lasten suhdetta menetettyyn sururyhmän kontekstissa. Tutkielman tehtävänä on ymmärtää, miten lasten suhde ja side menetettyyn rakkaaseen tulee esiin heidän piirustuksissaan ja kertomuksissaan, ja toisaalta, mikä rooli sururyhmällä on lasten surussa. Lapsen ja kuolleen läheisen suhdetta tutkielmassa tarkastellaan jatkuvan tunnesiteen paradigmaa soveltaen. Tunnesiteen katsotaan jatkuvan kuoleman jälkeen läheisen menettäneen ja kuolleen välillä. Suhde läheisen menettäneen ja kuolleen läheisen välillä kuitenkin muuttuu elämän mittaan, sillä surun ajatellaan olevan elämänmittainen kokemus. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri materiaalista: visuaalisesta (piirustukset), kirjoitetusta (lasten taustatiedot), puhutusta (haastattelut) ja osallistuvasta havainnoinnista sururyhmässä. Tutkimusaihetta lähestytään sekä visuaalis-narrativiisella otteella viiden latenssi-ikäisen (9−11 vuotiaan) lapsen piirustuksien ja kertomusten kautta sekä temaattisnarratiivisella näkökulmalla sururyhmän ohjaajien haastattelun perusteella. Visuaalis-narratiivisen analyysin pohjalta nousee esiin kolme erilaista suhdetta ja sidettä menetettyyn: erottamaton side, muuttuva side ja tunnusteleva side. Nämä erilaiset tunnesiteet vaikuttavat olevan jatkuvan neuvottelun alla. Ne voivat muuttua ajan mittaan lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja ovat sidoksissa elämän sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin latenssi-ikäisen lapsen tunnustellessa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Temaattis-narratiivisesta analyysistä nousevien teemojen perusteella sururyhmässä menetetyt läheiset tulevat muistelun kautta näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side menetettyyn, vaikkakaan tuonpuoleisuuden ajatukset eivät ryhmässä nouse esiin. Sururyhmä antaa apukeinoja ja voimavaroja erityisesti ryhmän tarjoaman vertaistuen kautta surun kohtaamiseen, joka saattaa olla monelle ammattilaiselle haasteellista. Lopulta, surun sanoittaminen ja surun kokonaisvaltaisuuden käsittäminen sekä tulevaisuuden näkeminen merkityksellisenä tarjoavat surun kanssa eläville lapsille voimavaroja tulevaan. Näin ollen tutkielman tulokset osoittavat sururyhmän olevan tarpeellinen surun käsittelyssä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkotutkimuksena olisi hyödyllistä yhdistää kriisikeskusten ja seurakunnan lasten sururyhmätoiminta sekä tehdä pitkittäistutkimusta, sillä se mahdollistaisi suhteen ja tunnesiteen tarkastelun pidemmällä aikavälillä.
-
(2018)Tutkielmassa tarkastellaan läheisensä menettäneiden lasten suhdetta menetettyyn sururyhmän kontekstissa. Tutkielman tehtävänä on ymmärtää, miten lasten suhde ja side menetettyyn rakkaaseen tulee esiin heidän piirustuksissaan ja kertomuksissaan, ja toisaalta, mikä rooli sururyhmällä on lasten surussa. Lapsen ja kuolleen läheisen suhdetta tutkielmassa tarkastellaan jatkuvan tunnesiteen paradigmaa soveltaen. Tunnesiteen katsotaan jatkuvan kuoleman jälkeen läheisen menettäneen ja kuolleen välillä. Suhde läheisen menettäneen ja kuolleen läheisen välillä kuitenkin muuttuu elämän mittaan, sillä surun ajatellaan olevan elämänmittainen kokemus. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri materiaalista: visuaalisesta (piirustukset), kirjoitetusta (lasten taustatiedot), puhutusta (haastattelut) ja osallistuvasta havainnoinnista sururyhmässä. Tutkimusaihetta lähestytään sekä visuaalis-narrativiisella otteella viiden latenssi-ikäisen (9−11 vuotiaan) lapsen piirustuksien ja kertomusten kautta sekä temaattisnarratiivisella näkökulmalla sururyhmän ohjaajien haastattelun perusteella. Visuaalis-narratiivisen analyysin pohjalta nousee esiin kolme erilaista suhdetta ja sidettä menetettyyn: erottamaton side, muuttuva side ja tunnusteleva side. Nämä erilaiset tunnesiteet vaikuttavat olevan jatkuvan neuvottelun alla. Ne voivat muuttua ajan mittaan lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja ovat sidoksissa elämän sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin latenssi-ikäisen lapsen tunnustellessa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Temaattis-narratiivisesta analyysistä nousevien teemojen perusteella sururyhmässä menetetyt läheiset tulevat muistelun kautta näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side menetettyyn, vaikkakaan tuonpuoleisuuden ajatukset eivät ryhmässä nouse esiin. Sururyhmä antaa apukeinoja ja voimavaroja erityisesti ryhmän tarjoaman vertaistuen kautta surun kohtaamiseen, joka saattaa olla monelle ammattilaiselle haasteellista. Lopulta, surun sanoittaminen ja surun kokonaisvaltaisuuden käsittäminen sekä tulevaisuuden näkeminen merkityksellisenä tarjoavat surun kanssa eläville lapsille voimavaroja tulevaan. Näin ollen tutkielman tulokset osoittavat sururyhmän olevan tarpeellinen surun käsittelyssä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkotutkimuksena olisi hyödyllistä yhdistää kriisikeskusten ja seurakunnan lasten sururyhmätoiminta sekä tehdä pitkittäistutkimusta, sillä se mahdollistaisi suhteen ja tunnesiteen tarkastelun pidemmällä aikavälillä.
-
(2014)Objectives. Death of a close relative is personal and challenging experience that everyone has to encounter at some point in life. Coaching to face grief and loss is generally seen as one of the basic tasks of children's literature. The objective of this study was to unravel the ways of describing and dealing with death in four Finnish children's books of my research material. According to previous studies the ways of describing and dealing with death in children's literature have been variated from 1600s to the 21st century. Today's models and grievances associated with grieving child and adult's role in research material are made visible in this study. Research methods. My Master's Thesis was a qualitative study and content analysis was used as research method. I examined the children's books of my research material by specifying and finding narrative solutions, similarities and differences between books related to ways of dealing with death. Due to the abstract nature of death as a phenomenon of human life, I took a data-driven, inductive approach to the ways of dealing with death in books I have chosen as my research material. In the end I presented my perceptions connected with previous studies. Results and conclusions. Subjectively experienced meanings were seen as key point of my study. Complexity of the grieving process got highlighted and on the basis of research material, the ways of dealing with death seemed to be clearly connected with development in childhood. The results of my study show that adults should learn how to become sensitive to child's non-verbal signals, recognize grief and individual ways of grieving as well as respect and strive to support child in grief caused by death of a close relative.
-
(2024)Lastenkirjallisuus tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Lastenkirjallisuus avartaa lapsen näkemystä elämästä, ja siihen kuuluvista tapahtumista. Lastenkirjallisuuden aihepiiri on laaja, ja lastenkirjoja erilaisista aiheista ja teemoista julkaistaan jatkuvasti. Yksi teema, jota lastenkirjallisuus myös käsittelee, on kuolema. Kuolema kuuluu osaksi jokaisen elämää, ja läheisen menetykseltä kukaan ei voi välttyä. Moni lapsi kokee ensimmäisen menetyksen jo lapsuudessaan – oli menetys sitten perheen lemmikki tai lapsen oma vanhempi tai sisarus. Menetystä ja sen tuomaa surua käsitellessään, tarvitsee lapsi siinä turvallisen aikuisen tukea ja läheisyyttä. Yksi keino lapsen kanssa lähestyä kuolemasta puhumista ja sen käsittelyä on lastenkirjallisuuden hyödyntäminen. Kuoleman käsittely on tärkeää lapsen kanssa kotona, mutta myös varhaiskasvatuksessa opettajien tukemana. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lastenkirjallisuuden hyödyntäminen tukee kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Sekä millä tavoin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajat ja muu henkilöstö voi hyödyntää lastenkirjallisuutta lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä kuvaileva kirjallisuuskatsaus raportoi kerätystä ja rajatusta tutkimusaineistosta tehdyt havainnot tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin aiempaan julkaistuun tutkimustietoon lastenkirjallisuuden hyödyntämisestä lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu seitsemästä vuosien 2006–2023 välillä julkaistuista tutkimusartikkeleista. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lastenkirjallisuus tukee monin tavoin kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Lastenkirjallisuus tuo lohtua surun keskelle, ja luo lapselle ymmärrystä kuolemasta. Lastenkirjallisuuden kautta lapsen on mahdollista löytää samaistumispintaa kirjojen tapahtumista, tunteista sekä erilaisista hahmoista, minkä avulla lapsi ymmärtää, ettei hän ole yksin kokemuksensa tai tunteidensa kanssa, vaan muutkin kokevat vaikeita asioita elämässään. Tuloksista nousi esille aikuisten ja varhaiskasvatusten opettajien tärkeä rooli lapsen tukijoina menetyksen käsittelyssä sekä sopivan lastenkirjallisuuden valinnassa, jonka pitää huomioida lapsen ikä, ajattelun- ja kehityksen taso sekä yksilölliset tarpeet, jotta kirjan on mahdollista tukea lapsen kuoleman käsittelyä, ja sen ymmärtämistä.
-
(2018)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää koivistolaisten kokemuksia vuosina 1939- 1944 poikkeavissa olosuhteissa ja niiden merkitystä selviytymiselle. Tutkimus rajautuu Koivistolta evakkoon lähteneiden menetyksiin, ja miten he ovat niistä selvinneet. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista ja niiden avulla saaduista tiedoista. Haetaan esille tekijöitä, joilla voidaan määritellä menetyksen ja menetyksestä selviämisen kokemista pohjautuen Hammarlundin teorioihin. Tutkimus jakautuu kolmeen alakysymykseen. Ensiksi tarkastellaan, miten selviytyminen on heikentynyt vaikeiden kokemusten myötä. Toiseksi selvitetään, miten menetyksen kokeminen on samanikäisillä samankaltainen. Kolmanneksi pohditaan, miten kokemukset välittyvät seuraaville sukupolville. Tutkimuksen teoreettisena pohjana käytetään Claes-Otto Hammarlundin menetysteoriaa, jota hän kuvaa teoksessaan: Kriisituki, jälkipuinti, stressin ja konfliktin käsittely. Tutkimuksessa käytetään apuna menetystekijöiden ja menetyksistä selviämisen tekijöiden taulukointia. Tällöin sovelletaan fenomenograafista viitekehitystä. Haastattelujen tiedot ja kokemukset jaetaan kategorioihin. Aluksi ylä - ja alakategorioihin ja myöhemmin niiden alle tehdään tarkempia luokituksia. Luokiteltujen asioiden välisiä suhteita ja keskinäisiä yhteyksiä selvitetään. Tutkimuksessa käytetään laadullista menetelmää, jotta saadaan mahdollisimman syvällistä tietoa yksilön mahdollisesta menetyksen kokemisesta. Haastatteluihin tuo lisävaikutusta taustalla oleva ilmiöt; sota, sosiaaliset kontaktit ja ikä koetun menetyksen hetkellä. Pyritään löytämään ymmärrystä, mistä jokin asia johtuu ja mikä tekee sen ymmärrettäväksi. Tätä varten tutkija rakentaa menetysmallin ja menetyksistä selviämisen mallin analyysin pohjaksi. Menetykset ja niistä selviytyminen, Haastattelututkimus Koivistolta vuosina 1939 - 1942 evakkoon lähteneiden kokemuksista tuo esille, että vaikeat aineelliset menetykset selvästi heikensivät kaikkien haastateltujen selviytymistä. Henkisten menetysten kohdalla suojaavina tekijöinä korostuvat hengellisyys ja vanhemman antama turva poikkeusoloissa. Kaikenlainen selviytyminen oli tutkimuksen mukaan kiistatta heikentynyt sodan ja evakkovaiheen oloissa vuosina 1939- 1944.
-
(2021)Tavoitteet. Kuolema koskettaa jokaista ihmistä, mutta siitä huolimatta saatavilla on puutteellisesti tutkimustietoa siitä, miten kuoleman teemoja tulisi käsitellä kouluissa. Tässä tutkielmassa käsitän kuoleman teemoiksi esimerkiksi oman kuolevaisuuden reflektoinnin, läheisen menettämisen ja kuolemaan liittyvien tunteiden tunnistamisen. Lasten ymmärrys kuolemasta kehittyy huomattavasti alakouluiässä ja aiempien saatavilla olevien tutkimusten mukaan kuoleman teemojen käsittelyn oppiminen näytti vaikuttavan lasten ja nuorten taitoihin käsitellä kuoleman teemoja positiivisesti. Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia kuoleman teemojen käsittelyä opettajien näkökulmasta. Tarkoituksena oli saada tietoa siitä, minkälaisia kokemuksia opettajilla on kuoleman kohtaamisesta heidän työssään ja millaisia näkemyksiä heillä on kuoleman teemojen käsittelystä oppilaiden kanssa. Opettajien näkökulman tutkiminen on olennaista, sillä ilman sitä ei lasten ja nuorten kuoleman teemojen käsittelyä tukevaa kasvatusta voida suunnitella. Menetelmät. Toteutin tämän tutkielman systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka luonteen mukaisesti aineiston koonnin apuna olivat selkeät kriteerit, joiden perusteella seuloin aineistoa. Lopullinen aineisto koostui kahdeksasta vertaisarvioidusta kansainvälisestä tutkimuksesta, jotka valikoin tutkimukseen Helka-tietokannasta. Tulosten analyysimenetelmänä käytin kategorisointia, jossa jaoin saamani tulokset neljään pääluokkaan. Tulokset ja johtopäätökset. Opettajat kokivat huomattavasti epävarmuutta ja avuttomuutta tilanteissa, joissa heidän tuli käsitellä kuolemaa oppilaiden kanssa. Opettajien valmiudet käsitellä kuoleman teemoja olivat heikkoja, eivätkä he tienneet millainen rooli heidän tulisi aihetta käsitellessä ottaa. Kuolema koettiin tabuna, josta puhuminen oli epämukavaa ja vaikeaa. Opettajat kertoivat välttelevänsä kuoleman teemojen nostamista esille oppilaiden kanssa. Saamieni tulosten valossa opettajat tarvitsevat enemmän tukea ja ohjausta siihen, miten kohdata kuolemaan liittyvät aiheet työssään. Myös keinoja, joiden avulla kuoleman teemoja voitaisiin käsitellä oppilaiden kanssa, tulee kartoittaa lisää.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen päihdekuolemaa läheisten näkökulmasta. Päihdekuolema koskettaa välillisesti monia, mutta siitä huolimatta suomalainen tutkimus päihteisiin kuolleiden läheisistä on hyvin vähäistä. Tutkimuksen kohteena on läheisten reflektiiviset kokemukset menetyksestä ja surusta. Tutkielmassani kysyn, mitä läheiset kertovat menetyksestään ja millaisia merkityksiä menetys saa, sekä mitkä tekijät helpottavat surussa elämistä. Tutkielma on laadullinen narratiivinen tutkimus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän läheisen kertomuksesta, joista yksi on sisaren ja loput äidin näkökulmasta kerrottuja. Kertomuksista yksi on kirjoitus ja muut narratiivisesti tai episodisesti toteutettuja yksilöhaastatteluja. Myös aineiston analyysissa on sovellettu narratiivista tutkimusotetta. Analyysissa kiinnostus kohdistuu kertomusten sisältöön ja teemoihin osana kertomuksen ajallista etenemistä. Kertomusten temaattinen analyysi on siis tapahtunut suhteessa kerronnassa ilmeneviin aikakehyksiin. Aikakehykset olen jakanut aikaan ennen perheenjäsenen kuolemaa, kuoleman jälkeisiin ensihetkiin ja ensihetkien jälkeiseen aikaan ulottuen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen saakka. Kertomuksissa monet läheiset kokivat menettäneensä perheenjäsenensä osittain jo ennen kuolemaa päihteidenkäytön vuoksi. Kertomuksissa kuoleman pelko ja kuolemaan valmistautuminen saivat vastaparikseen toivon paremmasta. Elämä päihteidenkäyttäjän läheisenä kuvautui uuvuttavana, mutta hyvät välit perheenjäseneen koettiin surua helpottavana tekijänä kuoleman jälkeen. Suruviestin saaminen ilmeni kertomuksissa herkkänä tilanteena, joka vaatii sen tuojalta sensitiivisyyttä ja stigman vastustamista. Reaktiot suruviestiin vaihtelivat, mutta yhteistä kertomuksissa oli epäuskon tunne, kuolema ei heti tuntunut todelta. Vainajan näkeminen ja koskettaminen sekä suruviestin sosiaalinen jakaminen tekivät kuolemaa vähitellen todemmaksi. Mielekäs tekeminen koettiin helpottavana. Toisaalta tekeminen sai myös pakottavia merkityksiä ja esimerkiksi liiallinen työnteko saattoi myöhemmin ilmetä surukokemuksen tukahduttamisena. Ensihetkien jälkeen puhuminen, erityisesti vertaisten ja ystävien kanssa, mainittiin tärkeimpänä helpottavana tekijänä surussa elämiseen. Ristiriitaisena tunteena mainittiin helpotuksen tunne, että perheenjäsen on nyt turvassa, eikä hänen enää tarvitse kärsiä. Läheisten kertomuksissa kuolemalle etsittiin merkityksiä ja tarkoituksia esimerkiksi siitä, että omalla kokemuksellaan voisi auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai voisi säästää jonkun toisen päihteidenkäyttäjän kuolemalta. Toisaalta pitkään kestäneelle perheenjäsenen kärsimykselle voi olla mahdotonta löytää tarkoitusta. Kertomuksista ilmenee, että alkuvaiheiden tuska on vähentynyt, mutta suru ei tule häviämään koskaan. Suru ja menetys ulottuvat tulevaan aikaan myös siten, että yhteinen tulevaisuus yhteisine kokemuksineen on menetetty. Tutkielman tulosten perusteella voi päätellä, että päihteisiin kuolleiden läheisillä oli halu kertoa perheenjäsenestään kokonainen kertomus, minkä narratiivinen tutkimusote myös mahdollisti. Tulokset kyseenalaistavat elämän ja kuoleman kysymysten dikotomisen erottelun. Kuolema ja menetys ovat osa päihteidenkäyttäjän läheisten elämää jo paljon ennen varsinaista kuolemaa. Suhde kuolleeseen ei myöskään automaattisesti pääty kuolemaan, vaan siteen voidaan ajatella jatkuvan. Tulokset myös vahvistavat käsitystä siitä, että surulle ei voida asettaa vaiheita tai aikarajoja, vaan menetyskokemus on yksilöllinen ja ajaton.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen päihdekuolemaa läheisten näkökulmasta. Päihdekuolema koskettaa välillisesti monia, mutta siitä huolimatta suomalainen tutkimus päihteisiin kuolleiden läheisistä on hyvin vähäistä. Tutkimuksen kohteena on läheisten reflektiiviset kokemukset menetyksestä ja surusta. Tutkielmassani kysyn, mitä läheiset kertovat menetyksestään ja millaisia merkityksiä menetys saa, sekä mitkä tekijät helpottavat surussa elämistä. Tutkielma on laadullinen narratiivinen tutkimus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän läheisen kertomuksesta, joista yksi on sisaren ja loput äidin näkökulmasta kerrottuja. Kertomuksista yksi on kirjoitus ja muut narratiivisesti tai episodisesti toteutettuja yksilöhaastatteluja. Myös aineiston analyysissa on sovellettu narratiivista tutkimusotetta. Analyysissa kiinnostus kohdistuu kertomusten sisältöön ja teemoihin osana kertomuksen ajallista etenemistä. Kertomusten temaattinen analyysi on siis tapahtunut suhteessa kerronnassa ilmeneviin aikakehyksiin. Aikakehykset olen jakanut aikaan ennen perheenjäsenen kuolemaa, kuoleman jälkeisiin ensihetkiin ja ensihetkien jälkeiseen aikaan ulottuen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen saakka. Kertomuksissa monet läheiset kokivat menettäneensä perheenjäsenensä osittain jo ennen kuolemaa päihteidenkäytön vuoksi. Kertomuksissa kuoleman pelko ja kuolemaan valmistautuminen saivat vastaparikseen toivon paremmasta. Elämä päihteidenkäyttäjän läheisenä kuvautui uuvuttavana, mutta hyvät välit perheenjäseneen koettiin surua helpottavana tekijänä kuoleman jälkeen. Suruviestin saaminen ilmeni kertomuksissa herkkänä tilanteena, joka vaatii sen tuojalta sensitiivisyyttä ja stigman vastustamista. Reaktiot suruviestiin vaihtelivat, mutta yhteistä kertomuksissa oli epäuskon tunne, kuolema ei heti tuntunut todelta. Vainajan näkeminen ja koskettaminen sekä suruviestin sosiaalinen jakaminen tekivät kuolemaa vähitellen todemmaksi. Mielekäs tekeminen koettiin helpottavana. Toisaalta tekeminen sai myös pakottavia merkityksiä ja esimerkiksi liiallinen työnteko saattoi myöhemmin ilmetä surukokemuksen tukahduttamisena. Ensihetkien jälkeen puhuminen, erityisesti vertaisten ja ystävien kanssa, mainittiin tärkeimpänä helpottavana tekijänä surussa elämiseen. Ristiriitaisena tunteena mainittiin helpotuksen tunne, että perheenjäsen on nyt turvassa, eikä hänen enää tarvitse kärsiä. Läheisten kertomuksissa kuolemalle etsittiin merkityksiä ja tarkoituksia esimerkiksi siitä, että omalla kokemuksellaan voisi auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai voisi säästää jonkun toisen päihteidenkäyttäjän kuolemalta. Toisaalta pitkään kestäneelle perheenjäsenen kärsimykselle voi olla mahdotonta löytää tarkoitusta. Kertomuksista ilmenee, että alkuvaiheiden tuska on vähentynyt, mutta suru ei tule häviämään koskaan. Suru ja menetys ulottuvat tulevaan aikaan myös siten, että yhteinen tulevaisuus yhteisine kokemuksineen on menetetty. Tutkielman tulosten perusteella voi päätellä, että päihteisiin kuolleiden läheisillä oli halu kertoa perheenjäsenestään kokonainen kertomus, minkä narratiivinen tutkimusote myös mahdollisti. Tulokset kyseenalaistavat elämän ja kuoleman kysymysten dikotomisen erottelun. Kuolema ja menetys ovat osa päihteidenkäyttäjän läheisten elämää jo paljon ennen varsinaista kuolemaa. Suhde kuolleeseen ei myöskään automaattisesti pääty kuolemaan, vaan siteen voidaan ajatella jatkuvan. Tulokset myös vahvistavat käsitystä siitä, että surulle ei voida asettaa vaiheita tai aikarajoja, vaan menetyskokemus on yksilöllinen ja ajaton.
-
(2018)Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.
-
(2018)Haastattelin Pääkaupunkiseudulla kuutta asunnottomuutta kokenutta. Selvitin millaisia merkityksiä he antoivat kokemillensa menetyksille. Olin erityisen kiinnostunut muutoksista. Valitsin asunto ensin – asumisyksikön haastattelupaikaksi, koska asunnottomien katsotaan olevan yhteiskunnan reuna-alueella, marginaalissa. Asunnottomuuden puolestaan voi katsoa olevan itseään sivistyneeksi yhteiskunnaksi nimittävän häpeänpaikka. Laadullisen tutkimuksen metodina käytin syvähaastattelua. Otin vaikutteita myös teemahaastattelusta ja tarinallisesta haastattelusta. Käytin analyysin apuna tarinallisen metodin holistis-muodollista ja holistis-sisällöllistä analyysimetodia. Hyödynsin myös fenomenologis-hermeneuttisesta metodia, sillä halusin kuunnella ja kuulla, mitä aineisto sinänsä kertoo. Analyysimetodeissa keskeistä on huomioida yksilön tuottamat merkitykset ja tulkinnat. Valitsin teoriaksi yhdysvaltalaisen psykologi Crystal L. Parkin teorian merkitysjärjestelmästä, joka koostuu globaaleista ja situationaalisista merkityksistä. Situationaalinen merkitys syntyy, kun yksilö arvioi kokemansa menetyksen uhkaavuuden globaaleiden merkitystensä näkökulmasta, joita ovat uskot, päämäärät ja merkityksen tunne. Yksilö pyrkii minimoimaan kohonneen stressitason merkityksenantoprosessin avulla, joka pitää sisällään coping-keinoja. Annettu merkitys syntyy, kun ihminen saa menetyksen johdonmukaiseksi oman merkitysjärjestelmänsä kanssa. Kasvu ja muutos tapahtuvat positiivisten uudelleen arviointien avulla ja annettujen merkitysten johdosta. Se voi tarkoittaa muutoksia merkitysjärjestelmässä. Tulosluvuissa esittelen kaksi tarinatyyppiä: 1) Kotiinpaluu. Asunnon järjestyminen päättää traumatisoitumisen, jolloin merkitysjärjestelmän jatkuvuus palautuu koettujen uhkien ja korkean stressitason jälkeen. Ongelmakeskeinen coping, emotionaalis-sosiaalinen ja uskonnollinen coping, mutta myös uskonnollinen kääntymiskokemus, sekä merkityskeskeinen coping auttavat antamaan merkityksiä. Välttelevä coping estää uudelleenarvioinnin, mutta uskonnollinen coping tukee identiteettiä. Muutokset koskevat identiteettiä ja eletyn uskonnon pystysuoraa ja vaakasuoraa ulottuvuutta. Uudelleen arviointien kautta positiivisuus palautuu. 2) Muutos. Ryhmää yhdistää muutokset merkitysjärjestelmässä. Muutokset ovat osin negatiivisia, ja koskevat pääosin globaaleja uskoja, mutta myös päämääriä ja identiteettiä. Välttelevä coping estää uudelleen arvioinnin ja pitkittää traumatisoitumista. Negatiiviseen merkitysjärjestelmään liittyy kyvyttömyys muuttaa uskoja ja päämääriä tai antaa uusia merkityksiä. Muutos on negatiivinen. Ongelmakeskinen coping ja merkityskeskeinen coping johtavat merkityksenantoon. Positiivinen uudelleenarviointi johtaa stressinjälkeiseen kasvuun. Se koskee perustavaa laatua olevaa identiteettimuutosta ja uusien päämäärien syntymistä, mutta myös asteittaista identiteettimuutosta. Molemmissa ryhmissä esiintyy traumatisoitumista ja posttraumaattista stressihäiriötä. Tarinallisuuden ja eletyn uskonnon taustateorioiden avulla on mahdollista selvittää haastateltavien menetyksiä ja merkityksiä. Tarinallisuus valottaa niitä koko elämänkaaren ajalta. Eletty uskonto taas valottaa sitä, mikä on ihmiselle arjessa erityisen merkityksellistä. Traumatisoitumisella on yhteys uskonnollisen merkityksen mutta myös merkityksettömyyden tunteeseen. Käytännön sielunhoito- ja diakoniatyössä tulee kohdistaa huomio uskonnollisiin merkityksiin ja tulkintoihin. Ne vaikuttavat kokonaisvaltaiseen sopeutumiseen ja kasvuun.
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.
Now showing items 1-13 of 13