Browsing by Subject "merkitys"

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Leena Krohnin romaania Tainaron: Postia toisesta kaupungista japaniksi kääntämisen näkökulmasta: tarkastelun kohteena teoksen sanojen ja kielikuvien merkitysverkosto sekä minäkertoja. Tarkastelun tavoite on tuoda esiin suomenkielisten ilmausten merkityskirjon suhdetta kaunokirjallisuuden teoskokonaisuuteen: sitä, että suomen kieli on olennainen osa teosta, kuinka kieli itse kylvää tekstiä, ja miten kirjailijan sanavalinta ohjaa lukijan teostulkintaa. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten japanin kielen luonteesta johtuen käännökseen syntyy lisäsävyä. Merkitysverkoston tarkastelua varten tutkielmassa analysoidaan perusteellisesti romaanin kahta lukua: "Ehtooportti: Kahdeskymmenesviides kirje" ja "Kotini kotelokehto: Kahdeskymmeneskahdeksas kirje". Analysoimalla niissä esiintyvien sanojen, ilmauksien ja kielikuvien merkityksiä ja sivumerkityksiä ja vertaamalla niitä japaninkieliseen käännökseen tarkastellaan lähdetekstin ja käännöksen eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Tarkastelun tarkoituksena on osoittaa, miten hyvin käännös säilyttää lähdetekstin sisällön merkitysverkostoineen tai kuinka se menettää jotakin olennaista. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Mitä merkityksiä ja sivumerkityksiä Krohnin romaanin tietyt sanat ja kielikuvat sisältävät? 2) Minkälainen mielikuva niistä syntyy? 3) Pysyykö japaninkielisessä käännöksessä sanojen ja kielikuvien antama mielikuva merkityksine ja sivumerkityksineen samana vai muuttuuko se toisenlaiseksi? Analyysin jälkeen yhteenvedossa pohditaan lähdetekstin ja käännöksen välistä eroa ja samankaltaisuutta teoksen tulkinnan näkökulmasta. Japanin kielessä henkilöön viittaaminen, persoonapronomini, tyyli ja rekisteri mukautuvat sen mukaan, kuka puhuu kenelle missäkin tilanteessa. Japaninnoksen minäkertojan persoona ja suhde muihin henkilöhahmoihin tulevat esille kielellisen valinnan kautta. Tutkielmassa pohditaan minäkertojan japaniksi kääntämisen ongelmallisuutta. Tutkielmassa todetaan, että suomenkielisen romaanin minäkertoja ei ole nainen eikä mies, eikä välttämättä edes ihminen, vaan tietoisuuden perspektiivi, jonka kautta nähdään ja koetaan elettyä maailmaa. Suomen kielellä toteutettu neutraali subjekti ei voi toteutua japanin kielellä. Kielen luonteesta johtuen japaninnoksen minäkertoja paljastaa omalla kielellisellä valinnallaan itsestään enemmän, mikä johdattaa erilaisiin tulkintoihin kuin lähdeteksti. Persoonapronominien valinta ja minäkertojan minäkäsityksen esille tuominen kielellisen valinnan kautta tuovat lisäsävyä Krohnin teoksen japaninnokseen. Kieli pakottaa käännetyssä tekstissä tuomaan esille sellaisia asioita, jotka eivät ilmene lähdetekstissä. Tutkielma osoittaa, että kieli on erottamaton osa teoskokonaisuutta. Teos muuttuu toisenlaiseksi, kun se käännetään toiselle kielelle.

Tavarakulutuksen monipuolistumisen rinnalla sen yhteiskunnallinen ja yksilöllinen merkitys on kasvanut. Tutkielmassa tarkastelen merkityksiä, joita ikääntyneet kuluttajat liittävät omistamiseen ja omistamiinsa tavaroihin. Tutkin myös, miten suhde tavaraan tulee esiin heidän omistamisen kokemuksissaan. Omistamisen merkityksiä ja niiden muuttumista sekä henkilökohtaisen tavarasuhteen kehittymistä analysoin sosio-kulttuurisesta näkökulmasta. Tavoitteeni on tutkia ikääntyneitä kuluttajia, jotka ovat kokeneet elämänsä aikana suomalaisen kulutusyhteiskunnan murroksen ja kehityksen. Tutkimuksessani käytän laadullista tutkimusotetta. Keräsin tutkimusaineiston kesän ja syksyn aikana vuonna 2020 kirjoituskutsuna, jonka lähetin kirjoitusseuroille eri puolille maata. Kutsussa pyysin yli 55-vuotiaita kirjoittajia kertomaan omistamiseen liittämistään merkityksistä ja niissä tapahtuneista muutoksista elämän aikana. Tutkimusaineistoni koostuu 18 kirjoitelmasta, jotka ovat 58–84-vuotiaiden kuluttajien tuottamia. Aineiston erittelyyn ja tulkintaan olen soveltanut lähiluvun menetelmää. Analysoinnin apuna käytin aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta, joka tarkastelee kulutukseen liittyviä kulttuurisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä yksilön tavarasuhteen syntymistä ja kehittymistä. Kuluttajakertomuksissa ikääntyneet kuvaavat omistamisen merkityksiä järkevyyden, nautinnollisuuden ja luopumisen kautta. Järkeväksi koettua omistamista kuvaillaan kahdella tavalla: talonpoikaisena säästäväisyytenä ja vaatimattomuutena sekä keskiluokkaisena suunnitelmallisuutena ja kohtuullisuutena. Kirjoittajien kertomuksissa omistamisen nautinnollisuus tulee ilmi kiertoilmausten kautta ja sitä pyritään myös selittelemään ja perustelemaan. Ikääntyneiden omistamissa tärkeissä tavaroissa korostuvat toiminnallisten ominaisuuksien sijaan niiden kantamat symboliset arvot, kuten muistot kirjoittajan henkilöhistoriaan liittyvistä ihmisistä ja tapahtumista. Iäkkäimmillä kirjoittajilla omistamiseen liitetyt merkitykset vaikuttavat heikkenevän ajan mittaan tuoden jopa tavaroista luopumisen ajankohtaiseksi vaihtoehdoksi.

Tutkielmassa tarkastellaan 15 emojin merkitystä, ja huomio keskittyy erityisesti siihen, miten eri-ikäiset vastaajat tulkitsevat emojeita. Tarkasteltavat ikäryhmät ovat lukioikäiset eli noin 16–19-vuotiaat sekä keski-ikäiset eli noin 40–60-vuotiaat. Motiivina tälle on se, että 40–60-vuotiaat voisivat olla lukioikäisten vanhempia, minkä seurauksena pystytään helposti tarkastelemaan sukupolvien välisiä eroavaisuuksia emojeille nähtävissä merkityksissä. Aineisto on kerätty pääosin erään lukion oppitunneilla sekä internetissä jakamalla kyselyloma-ketta, johon vastaajat pääsivät sekä kirjoittamaan näkemyksensä emojien merkityksistä että liit-tämään mukaan autenttisia viestejä, joissa ovat kyseisiä emojeita käyttäneet. Analyysissa noste-taan esille sekä vastaajien kuvailuja että autenttisia viestejä. Vastaukset on jaettu merkitysryh-miin sen perusteella, millaisia ominaisuuksia, tekoja, tunteita tai muita ilmiöitä ne vastaajien mu-kaan välittävät. Yksi vastaus voi kuulua useampaan merkitysryhmään. Tulokset ovat monipuolisia, mutta voi tiivistää, että keski-ikäiset tulkitsevat emojeita konkreetti-semmin kuin lukioikäiset. Lukioikäisten keskuudessa joillekin emojeille on muodostunut hyvin spesifejä käyttötarkoituksia tai merkityksiä, joihin otetaan usein mallia sosiaalisesta mediasta. Tällaiset spesifit käyttötavat voivat esimerkiksi kääntää emojin alkuperäisen merkityksen pääla-elleen tai tuottaa alleviivauksen kaltaisia korostavia käyttötarkoituksia.

Suomi on maailman soisin maa, jonka pinta-alasta kolmasosa on joko suota tai turvemaata. Suot ja turvealueet ovat tärkeä osa maamme luontoa ja sen monimuotoisuutta. Tämän vuoksi on tärkeätä tutkia soiden ja turvemaiden järkevää ja kestävää käyttöä sekä kansantaloudellisia vaikutuksia. Tässä pro gradu-tutkielmassa pyritään vastaan kahteen kysymykseen. Mikä rooli energiaturpeella on Suomalaisessa yhteiskunnassa ja kuinka energiaturpeen hinta muodostuu? Lukijalle pyritään antamaan kuva turvetuotannon moninaisista hyödyistä ja haitoista. Tutkielmassa aihetta lähestytään kansantaloudellisesta näkökulmasta ja pääpainotus on energiaturpeessa. Energiaturpeesta on kirjoitettu paljon, mutta taloustieteellinen näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Akateemisissa tutkimuksissa pääpaino on ympäristöasioissa ja turpeen tuotannosta ja käytöstä aiheutuvissa ympäristöhaitoissa. Taloudellisia näkökulmia esiintyy eri tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän instituutioiden julkaisuissa. Turpeen tuotannolla ja käytöllä on Suomessa pitkä historia. Energiaturpeen ympärille on kehittynyt merkittävä teollisuus, jolla on suurta yhteiskunnallista painoarvoa. Energiaturpeella on poikkeuksellinen rooli Suomalaisessa energiantuotannossa, jossa sen osuus primäärienergian kulutuksesta on noin 5 – 8 prosenttia. Energiaturpeella onkin tuotettu Suomessa noin 19 – 29 terawattituntia energiaa vuosittain 2000-luvulla. Toimialan arvioitiin vuonna 2009 tuottavan Suomen kansantalouteen noin 440 miljoonan euron kokonaisnettovaikutuksen. Turpeen tuotanto ja käyttö työllistää suoraan tai epäsuoraan yhteensä 12350 henkilötyövuotta. Nämä työpaikat syntyvät usein alueille, joissa vaihtoehtoisen työn saaminen olisi hankalaa. Energiaturpeen tuotantoa ja käyttöä on perusteltu sen kotimaisuudella, huoltovarmuudella ja aluepoliittisilla tekijöillä. Energiaturpeen hinta on viime vuosikymmeninä ollut tasainen ja kilpailukykyinen. Jyrsinturpeen hinta käyttöpaikalla on vaihdellut 8 – 14 €/MWh välillä vuosina 2000–2013. Palaturpeen hinta on vuorostaan vaihdellut noin 9 – 22 €/MWh välillä. Energiaturpeen kustannuksiin vaikuttavat monet tekijät ja jokainen tuotantoalue on yksilöllinen. Toisaalta aiheesta tehdyt tutkimukset eivät pysty antamaan energiaturpeen hinnanmuodostumiseen tarkkaa vastausta, mutta verrattaessa tuotantokustannuksia ja hintoja voidaan olettaa alan olevan kannattavaa toimintaa. Yhteiskunnan kannalta energiaturpeen tutkiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi hedelmällistä. Tämä antaisi perusteluita ja näkökulmia nykyiseen turvekeskusteluun.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Helsingin Pakilan seurakunnan Paloheinän kirkon luomat merkitykset lähiyhteisölle tilanteessa, jossa kirkko homekirkkona oli jo päätetty purkaa. Esitöiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella tutkimusongelmaksi määrittyi, että Paloheinän kirkon luomia merki-tyksiä alueen ihmisten mielipidemuodostuksen taustatekijöinä ei tunneta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa ja kuvailla näitä merkityksiä ja ymmärtää niiden taustalla olevat ilmiöt. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa ja etsiä selityksiä ja kausaalisuhteita eri merkitysten välillä sekä kehittää kirk-koisuuden teoreettisia malleja Pessin kirkkoisuuden kehien teoreettiseen malliin perustuen. Tavoitteena on myös tuottaa tietoa niille seurakunnille, joissa vastaava tilanne on käsillä. Grounded theory toimii tutkimuksen taustateoriana ja tutkimusta ohjaa tulkintateoriana Pessin kirkkoi-suuden kehien teoreettinen malli. Sosiologisesti tutkimus perustuu Èmile Durkheimin teoriaan sosiaalisesta. Tutkimus on fenomenologis-hermeneuttinen, sosiaalisen konstruktivismin tradition piiriin kuu-luva kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu kymmenestä haastattelusta sekä haastattelun yhteydessä haastateltavien täyttämien väittämälomakkeiden tiedoista. Tutkimuksen analyysimetodina käytetään aineistolähtöistä, teorian ohjaamaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena merkitysten yhdistäväksi luokaksi ja ydinkategoriaksi muodostuu Orasen kirkkoisuuden subliimi sosiaalinen. Subliimi-termi yhdistää kirkollisen pyhyyden ja maallisen arvokkuuden ylevyydeksi, joka yhteisöllisen arjen sosiaalisen kanssa muodostaa subliimin sosiaalisen käsitteen. Tutkimus osoittaa, että kirkkorakennus konstruoi sekä subjektiivisia että objektiivisia sosiaalisen elämään liittyviä merkityksiä, jotka voivat olla niin mentaalisia kuin sosiaaliseen toimintaan liittyviä. Kirkkojen merkityksiä tutkivassa tutkimuksessa painotus on uusi. Tutkimus vahvistaa pyhyyteen, arvoihin, arvokkuuteen ja perinteisiin sekä kirkkoarkkitehtuuriin ja arkeen liittyvät aikaisempien tutkimusten merkityskategoriat mutta ei vahvista Pessin kirkkoisuuden pyhyyttä ydinkategoriana eikä sen merkityskategorioiden kehämallia. Tutkimus paljastaa, että purku-uhan alla kirkko generoi kriittisiä merkityksiä seurakunnallisen toiminnan avoimuudesta ja luotettavuudesta sekä saa ihmiset arvioimaan omaa uskonnollista identiteettiään. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen merkitys kirkkoisuuden tutkimuksessa on ollut puutteellista. Kirkkorakennus on merkityksellinen myös muille seurakuntalaisille ja sen merkitys sosiaalisen toiminnan tilana liturgisen ohella on tärkeä. Kirkon purku-uhalla erityisenä olosuhteena ja sosiaalisen toiminnan korostumisella on välitön yhteys. Kirkkorakennus osoittautui sekä sakraalien että profaanien merkitysten edustumaksi, johon ei liitetä negatiivisia merkityksiä edes kirkkoinstituutioon kriittisesti suhtautuvien taholta.

Työpaikan huonot ihmissuhteet voivat Japanin terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriön mukaan johtaa työntekijöiden itsemurhiin. Tutkimusten mukaan nuoret japanilaiset toivovat ja arvostavat hyviä ihmissuhteita. Tutkimusta työpaikan ihmissuhteista japanilaisessa kontekstissa on tehty vain vähän ja siksi se on tärkeää. Tutkielmassa tarkastelen japanilaisten työntekijöiden käsityksiä pääasiallisesti työpaikan horisontaalisista ihmissuhteista. Tutkielman tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, millaisia diskursseja löytyy puhuttaessa työpaikan ihmissuhteista. Toissijaisesti tarkastelen sitä, mitä funktioita näillä diskursseilla on ja millainen kokonaiskuva ihmissuhteista syntyy japanilaisen työmaailman kontekstissa. Perehdyn tutkimuskysymyksiin keväällä 2018 Japanissa keräämäni aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 20 japanilaisen työntekijän haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu työyhteisöön liittyvän kirjallisuuden ja Japanin työelämän kontekstin pohjalta. Paneudun tutkimusongelmaan diskurssianalyyttisin keinoin. Haastateltavien puheesta nousee esiin neljä diskurssia. Ne käsittelevät työpaikan ihmissuhteiden määrittäviä tekijöitä, merkitystä, hierarkkisuutta ja keinoja, joilla ihmissuhteita yritetään kehittää. Tutkimukseen osallistujat kokevat merkitykselliseksi myös kommunikaation roolin ihmissuhteissa. Havaitsemillani diskursseilla on erilaisia funktioita: ne konstruoivat, ylläpitävät, muuntavat ja purkavat työpaikan ihmissuhteita ja hierarkiaa. Diskurssit myös kuvaavat työyhteisöä, luovat käsitystä sosiaalisista suhteista ja viestivät työpaikan ihmissuhteista. Kokonaiskuva työpaikan ihmissuhteista on hyvä, koska enemmistö haastatelluista kokee ihmissuhteiden olevan hyvät tai neutraalit. Tutkimukseen osallistuneet tiedostavat ihmissuhteiden ongelmallisuuden ja niiden tärkeyden. Tutkielman perusteella voidaan lisäksi sanoa, että japanilainen työelämä on murroksessa. Selkeimmin tämä näkyy siinä, että nuoret tutkimukseen osallistujat purkavat puheessaan hierarkiaa. Murros ilmenee myös yritysten toimintatapojen muutoksena.

Tutkielmassa tarkastellaan leksikaalisen semantiikan avulla sanan ”leipä” merkityksiä ja niiden muodostumista vuoden 2007 ranskankielisessä raamatunkäännöksessä. Leipä on ollut Raamatun ajan tärkein ruoka ja sillä on rikas symboliikka tutkimusaineistossa. Sana ”leipä” esiintyy eri konteksteissa, kuten Isä meidän -rukouksessa, pääsiäisen vietossa ja Jeesuksen vertauksissa. Tutkimusaineistossa ”leipä” esiintyy 323 kertaa: 226 Vanhassa Testamentissa (VT) ja 97 Uudessa Testamentissa (UT). Tutkielmassa käytetty Raamatun käännös, Segond 21, on uskollinen Raamatun alkukielille (heprea, aramea, kreikka), mutta pyrkii olemaan ymmärrettävä nykylukijalle. Tässä tutkielmassa ei käsitellä Raamatun alkukieliä, vaan keskitytään tutkimaan ranskankielistä käännöstä. Aineistoa vertaillaan suomenkieliseen vuoden 1992 Raamattuun. Aineiston tutkimiseen käytetään leksikaalisen semantiikan analyysin menetelmiä, kuten sanan ympäristön tutkimista, semanttisia kenttiä ja kielikuva-analyysia. Semanttisessa analyysissa on haastavaa pysyä täysin objektiivisena, ja niinpä tässä tutkielmassa käytetään ”leipä”-sanan ymmärtämiseen Raamattua kokonaisuudessaan. Aineiston tutkimista varten ”leivän” merkitys määritellään ensin ranskankielisten sanakirjojen ja Raamatun aikaisen kulttuurin kautta. Sanakirjoista käy ilmi, että ”leipä” on polyseeminen sana. Tämä on tutkimuksen lähtökohta. Tutkielmassa luodaan ensin semanttinen kenttä aineistosta löytyvistä leipälaaduista (6), ja sen jälkeen keskitytään tutkimaan aineistossa esiintyviä muihin ruoka-aineisiin ja juomiin viittaavia substantiiveja (9) sekä verbejä (12), joihin ”leipä” liittyy tekemisen kohteena. Lopuksi tutkitaan ”leivän” kielikuvia, jotka rakentuvat pääasiassa metonymian ja metaforan kautta. Tutkielmassa selviää, että ”leivällä” on ainakin 11 eri merkitystä. Myös monet muut ruokaan liittyvät sanat ovat monimerkityksisiä. Lopullista listaa ”leivän” merkityksistä ei kuitenkaan voi antaa, sillä merkitys riippuu lukijasta. Joidenkin leipälaatujen rooli määräytyy niiden valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden, erityisesti hiivan, perusteella. Verbien tutkimisen kautta huomataan muun muassa, että leivän runsautta pidetään Jumalan suosion osoituksena, kun taas leivän puute nähdään rangaistuksena. ”Leivän” pääasiallisia metonyymisia merkityksiä ovat ruoka, elatus ja työ. Näistä ”leivän” merkityksistä on tullut universaaleja erilaisten sanontojen myötä. Suomenkielisen ja ranskankielisen raamatunkäännöksen vertailu osoittaa, että ”leipä” on säilyttänyt metonyymisen roolinsa ranskankielisessä käännöksessä selvemmin kuin suomenkielisessä. VT:n metaforissa ”leipä” esiintyy substantiivien, kuten suru ja laiskuus, kanssa. Näissä kielikuvissa ”leivän” merkitys ei ole yksiselitteinen. Voidaan kuitenkin todeta, että ”leipä” yhdessä substantiivin kanssa viittaa tekemiseen tai negatiiviseen tapahtumaan. UT:n metaforissa ”leipä” viittaa Jeesukseen ja hänen ruumiiseensa, mutta myös Raamattuun, Pyhään Henkeen ja kristilliseen seurakuntaan. Kaikki UT:n merkitykset liittyvät kuitenkin Raamatun kontekstissa toisiinsa. Voidaankin todeta, että ”leipä” symboloi laajassa merkityksessä koko kristinuskon ydintä eli evankeliumia.

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä käsitöillä on käsityön tekijöille. Tutkimuskysymyksenä on: Mikä käsityön merkitys on käsityön tekijälle? Tulevana käsityönopettajana tulee varmasti vastaan oppilaiden kysymykset, miksi käsityötä pitää opiskella, ja käsityön tekemistä joutuu perustelemaan. Käsityön merkitysten tutkiminen auttaa ymmärtämään miksi ihmiset tekevät käsitöitä ja mitä se heille merkitsee. Tutkimalla käsityön merkityksiä, voimme saada syvällisempää tietoa käsityön tekijöiden motiiveista ja siitä, miten käsityö liittyy heidän identiteettiinsä ja elämän merkityksellisyyteen ja voimme lisätä yleistä ymmärrystä käsityön arvosta ja merkityksestä. Aiemmissa eri tutkimusmenetelmillä tehdyissä tutkimuksissa käy ilmi muun muassa käsitöiden positiivisia merkityksiä psyykkisen hyvinvointiin liittyen (Krapi, 2018), käsitöiden tuottavan kokemuksia kulttuurisesta kuulumisesta sekä oppimisen, jakamisen, yhteisöllisyyden rakentamisen ja itsensä löytämisen mahdollisuuksia (Kouhia, 2016). Tutkielman aineistona on vuoden 2022 Taito–käsityön ammattilehden kirjoitettuja mediatekstejä, eli artikkeleita ja kolumneja. Aineistoksi valikoitui vuoden 2022 kuudesta julkaisunumerosta yhteensä 24 artikkelia ja kolumnia. Analyysimenetelmänä käytin induktiivista sisällönanalyysiä ja aineistoa analysoidessa tein aineiston pelkistämistä sekä käytin teemoittelua ja tyypittelyä apuna. Tutkimusasetelma on fenomenologinen. Analysoidusta aineistosta nousi esille kolme pääluokkaa käsityön merkityksistä, jotka vastasivat tutkimuskysymykseen. Nämä kolme pääluokkaa olivat henkisen hyvinvoinnin tukeminen, käsityö voimavarojen antajana sekä käsitöistä hyötyminen. Käsitöiden merkitys käsityön tekijälle koettiin moniulotteisena ja monimerkityksellisenä. Riippuen käsityön tekijästä ja hänen tavoitteista ja suuntautumisesta, käsitöillä voidaan saada henkilökohtaisia mielen hyvinvoinnin merkityksiä sekä laajempia osallistumisen, ekologisuuden ja elannon saannin merkityksiä. Tuloksista voi päätellä, että käsitöillä on paikkansa osana ihmisten hyvinvointia ja sen ylläpitämisessä ja edistämisessä. Negatiivisiin merkityksiin viittaavaa ei aineistosta löytynyt. Tutkielman tuloksia voi soveltaa syvempiin jatkotutkimuksiin tarkentamalla tutkimuskysymystä sekä eri tutkimus- tai aineistonkeruumenetelmää käyttäen.

Tutkimukseni tehtävänä on tarkastella itsemurhayritykseen johtaneita tekijöitä ja elämässä eteenpäin pääsemistä itsemurhayrityksen jälkeen. Selvitän millaiset asiat ovat olleet itsemurhayrityksen taustalla ja miten itsemurhaa yrittäneet ovat päässeet elämässään eteenpäin. Näitä molempia aiheita tarkastelen myös hengellisyyden näkökulmasta. Tarkasteluni keskiössä ovat ihmisten kokemukset ja heidän erilaisille asioille antamansa merkitykset. Teoreettisena taustana käytän kahta selviytymisteoriaa: Richard Lazaruksen ja Susan Folkmanin teoriaa psyykkisen stressin hallinnasta sekä Kenneth Pargamentin teoriaa uskonnon merkityksestä selviytymisessä. Laadullisen tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta ja seitsemästä kirjeestä eli viidentoista itsemurhaa yrittäneen ihmisen kokemuksista. Tutkimukseen osallistuneista naisia on yhdeksän ja miehiä kuusi. Osallistuneet ovat taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä ja asuvat eri puolilla Suomea, iältään he ovat 20–74 -vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sen avulla itsemurhayrityksen taustalta erottui prosessi, joka koostuu akuuteista tekijöistä ja taustatekijöistä. Elämässä eteenpäin pääsemisestä hahmottui niin ikään prosessi. Se koostuu merkittävimmäksi koetusta avusta, tukevasta avusta, eteenpäin pääsemisessä koetuista vaikeuksista ja jo tapahtunutta eteenpäin pääsyä ylläpitävistä tekijöistä. Itsemurhaa yrittäneet toivat myös esille asioita, jotka olisivat voineet auttaa heitä vielä kokemaansa paremmin. Monet itsemurhayrityksen taustalla olleet asiat ja elämässä eteenpäin pääsemistä auttaneet tekijät ovat luokitukseltaan samoja. Yleisimmiksi osoittautuivat sisäiset kokemukset ja sosiaaliset suhteet. Hengellisyys esiintyi niin itsemurhayrityksen taustatekijöissä kuin elämässä eteenpäin pääsemisessä. Elämässä eteenpäin pääseminen itsemurhayrityksen jälkeen näyttää linkittyvän vahvasti siihen, että elämässä olleet muut vaikeudet poistuvat ja elämään tulee positiivisia kokemuksia. Itsemurhayritys itsessään voi jäädä melko vähälle käsittelylle. Tutkimukseni ei pyri tilastolliseen yleistettävyyteen, mutta se lisää ymmärrystä itsemurhayritysten taustalla olevista asioista, elämässä eteenpäin pääsemisestä yrityksen jälkeen sekä hengellisyyden merkityksestä näissä molemmissa.