Browsing by Subject "metafora"

Tutkielmani käsittelee kirkkoisä Clemens Aleksandrialaisen feminiinisiä metaforia Jeesuksesta ja Jumalasta Clemensin Paidagogos-teoksessa. Kristinuskossa Jumalasta puhutaan Isänä, minkä seurauksena hänet on totuttu ajattelemaan mieheksi. Voidaanko kuitenkaan ajatella, että kristinuskon Jumalalla on sukupuoli? Tässä tutkielmassa perehdyn Jumalasta käytettyyn sukupuolittuneeseen kieleen. Clemensin Paidagogos-teoksessa on merkittävää se, että Clemens liittää Jumalaan ja Jeesukseen feminiinisiä attribuutteja. Vertaan Clemensin metaforia kolmen muun kirkkoisän, Ambrosiuksen, Johannes Khrysostomoksen ja Synesioksen teksteihin. Metodina tutkielmassani käytän George Lakoffin ja Mark Johnsonin luomaa metaforateoriaa. Metaforateorian avulla perehdyn Clemensin Paidagogoksen feminiinisiin metaforiin Jeesuksesta ja Jumalasta. Metafora kuvaa sitä, kuinka asia α on ikään kuin ω. Jumala on ikään kuin mies. Jumala on ikään kuin nainen. Metafora vertaa jotakin tuntematonta ja abstraktia asiaa tutumpaan ja konkreettisempaan. Esimerkiksi Jumala on erittäin abstrakti ja tuntematon, kun taas isä voi olla hyvin konkreettinen ja tuttu. Tutkielmani apumetodina toimii sukupuolentutkimus, koska tutkimani metaforat liittyvät sukupuoleen. Clemens käyttää hyväkseen naisen biologiaa kuvatessaan metaforisesti ihmisen ja Jumalan suhdetta. Clemens esittää kristityt lapsina ja Jumalan Isänä sekä äitinä. Myös muiden kirkkoisien teksteistä nousevat metaforat muistuttavat Clemensin metaforia. Tekstikohdat kuvaavat Jeesusta äitinä tai naisena, kuten lintuemona tai imettäjänä. Kirkkoisät eivät missään kohtaa hylkää maskuliinista kieltä Jumalasta, mutta heidän ei ole kuitenkaan mahdotonta viitata Jeesukseen tai Jumalaan feminiinisillä kielikuvilla. Kirkkoisien sukupuolittunut kieli voidaan nähdä rikkaana, koska se sisällyttää itseensä niin miehen kuin naisenkin. Kirkkoisien tekstien pohjalta voidaan todeta, että Jumalasta ei ole välttämätöntä puhua vain miehenä, vaan hänet voidaan nähdä myös naisena. Kristinuskossa on ollut tarve naisjumaluudelle, ja osittain sekä Jeesus että Jumala saivat näitä tehtäviä. Myöhempi kehitys nosti Neitsyt Marian täyttämään naisen mentävän aukon kristinuskossa. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, eikä mies voi yksin edustaa ihmisyyttä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin Yhdysvaltain suosituimpien naisille ja tytöille suunnattujen lehtien verkkosivuilla esiintyviä naismetaforia. Näitä naismetaforia analysoimalla voidaan tarkastella sitä kuvaa naiseudesta, jota metaforilla aktiivisesti konstruoidaan. Vaikka naistenlehtien naismetaforien konstruoima naiseus kytkeytyy yhteiskunnan näkemyksiin naiseudesta, sillä on tulosteni mukaan myös omat erityispiirteensä. Kognitiivisen metaforateorian mukaan metaforat ovat keskeisiä ajattelun välineitä. Metaforia tarkastelemalla voidaan paljastaa niiden taustalla toimivia ideologioita, sillä kieli kantaa kulttuuriin kuuluvia arvoja ja asenteita. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että kieli vaikuttaa ajatteluumme silloinkin kun emme ole siitä tietoisia. Metaforien välittämät arvot ja asenteet ovat erityisen piileviä metaforien luonteen tähden ja siksi tutkimuksen kohteina antoisia ja tärkeitä. Aineistossani naisia ymmärretään elottomien objektien, kasvien, ruokien, eläimien, lapsien, äitien, kuninkaallisten ja yliluonnollisten olentojen kautta. Naismetaforien analysoiminen paljastaa, millaisia uskomuksia yhteiskunnallamme on naisista ja naiseudesta. Naismetaforia sekä naistenlehtiä on tutkittu paljon sekä kielentutkimuksen että feministisen tutkimuksen saralla. Niin naistenlehtien kuin naismetaforienkin on osoitettu vaikuttavan siihen, millaisena naiset ja naiseus koetaan ja nähdään. Aiemmassa naismetaforien tutkimuksessa näen ongelmallisena naiseuden universalisoimisen siten, ettei erilaisten naisten kokemusta naiseudesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista oteta huomioon. Pyrin tässä pro gradu -tutkielmassa ottamaan naisten moninaisuuden huomioon intersektionaalisuuden teorian avulla. Koska naistenlehdet kertovat pääasiallisesti tietynlaisista naisista, kuvaavat myös tutkielman naismetaforat vain tietynlaisia naisia, pääosin valkoisia, cis-sukupuolisia, heteroita, nuoria, kyvykkäitä ja ylä- tai keskiluokkaisia. Analysoin 38 naismetaforaa Seventeen.com- ja Cosmopolitan.com -sivustoilta keräämistäni 420 artikkelista. Analyysissa vertailen keskenään sanakirjojen ja Metalude-metaforatietokannan määritelmiä käytetyistä sanoista, käytön kontekstia sekä aiempaa tutkimusta. Lisäksi pohdin metaforien kuvaamien naisten risteäviä identiteettejä intersektionaalisuuden käsitteen avulla ja vertaan analysoimiani naismetaforia yleisimpiin miesmetaforiin. Aineistossa käytetyt naismetaforat konstruoivat naiseutta, jolle keskeisiä ominaisuuksia ovat fyysinen viehättävyys, seksuaalinen haluttavuus, passiivisuus sekä tottelevaisuus. Miesmetaforat puolestaan korostavat aktiivisuutta, älykkyyttä ja seksuaalista halukkuutta. Naismetaforien korostamat ominaisuudet ovat ristiriidassa lehtien virallisesti edustaman naiskuvan sekä useiden omien artikkeleidensa sisällön kanssa. Naismetaforien ulkonäkökeskeisyyttä sekä edellä mainittua ristiriitaa saattavat selittää yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi lehtien mainostajien intressit, joista johtuen naistenlehdissä ulkonäkö ja menestys esitetään kuluttamisen kautta saavutettuina etuina. Naistenlehdet ja nuortenlehdet ovat keskeisiä kulttuurisia tuoteitta. Näin ollen lehdillä on valtaa vaikuttaa siihen, millaiseksi naiseus käsitetään. Jos lehtien tavoitteena tosiaan on naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen, olisi lehtien omankin edun mukaista, että niiden käyttämä kieli tukisi tätä päämäärää. Tutkimukseni osoittaa, ettei näin ole ainakaan naismetaforien osalta.

Tutkimukseni aiheena on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian hyödyllisyyden arviointi, etenkin yhteydessä konventionaalisen kielenkäyttöön. Teorian mukaan abstraktit asiat ymmärretään konkreettisten asioiden kautta, ja kielenkäyttö sekä ajattelu perustuvat pitkälti näihin konseptuaalisiin metaforiin. Tästä johtuen lukuisat kielitieteelliset tutkimukset ovat tarkastelleet mitä erilaisimpia tekstejä, ja asetelleet niistä löytyvät ilmaisut konseptuaalisten metaforien alle. Kognitiivinen metaforateoria on saanut osakseen myös huomattavaa kritiikkiä. Tämä kritiikki perustuu pääasiassa siihen, että todisteena konseptuaalisille metaforille toimivat samat ilmaisut, jotka näiden metaforien pitäisi selittää. Metaforatutkijat ovatkin ehdottaneet, että yksi keino tämän kehäpäättelyn purkamiseen on tarkastella metaforien esiintymistä sanallisen viestinnän ulkopuolella. Koska aikaisemmat tutkimukset ovat hyvin tarkasti kartoittaneet tunteiden konseptit, päätin tarkastella vihan, pelon ja ylpeyden kuvallista esittämistä sarjakuvissa saadakseni selville, miten visuaalisen materiaalin tutkiminen pystyy vastaamaan teoriaa kohtaan esitettyihin kritiikkeihin. Tutkimusmateriaalina on Don Rosan kirjoittama ja piirtämä sarjakuva-albumi Roope Ankan elämä ja teot. Kokoan kaikki albumissa esiintyvät hahmot, jotka kuvaavat yhtä valituista tunteista sekä kaikki visuaaliset merkit, jotka osallistuvat näiden tunteiden esittämiseen. Tämän jälkeen arvioin, miten kognitiivisen metaforateorian voi sanoa selittävän nämä esiintymät, ja miten osuvaa kritiikki on visuaalisten metaforien suhteen. Tutkimuksen perusteella saavun johtopäätökseen, että konseptuaalisia metaforia koskeva kritiikki on ollut perusteltua, ja näiden metaforien taustalla olevan teorian puutteista johtuen ei niillä voi sanoa olevan merkittävää selittävää hyötyä konventionaalisen kielenkäytön suhteen. Myös visuaalisten metaforien suhteen sama kehäpäättely on edelleen voimissaan. Monilla näistä konseptuaalisista metaforista on kyllä deskriptiivistä arvoa, ja metaforilla voi olla huomattavaa etymologista merkitystä, mutta usein konseptuaaliset metaforat yksinkertaisesti kuvaavat mitä sanotaan tai esitetään, eivätkä selitä miksi näin on. Toinen merkittävä johtopäätös on, että kielitieteellinen tutkimus ei ole riittävää kognitiivisen metaforateorian suhteen, vaan tarvitaan poikkitieteellistä tutkimusta, etenkin kognitiotieteiden kanssa.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Leena Krohnin romaania Tainaron: Postia toisesta kaupungista japaniksi kääntämisen näkökulmasta: tarkastelun kohteena teoksen sanojen ja kielikuvien merkitysverkosto sekä minäkertoja. Tarkastelun tavoite on tuoda esiin suomenkielisten ilmausten merkityskirjon suhdetta kaunokirjallisuuden teoskokonaisuuteen: sitä, että suomen kieli on olennainen osa teosta, kuinka kieli itse kylvää tekstiä, ja miten kirjailijan sanavalinta ohjaa lukijan teostulkintaa. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten japanin kielen luonteesta johtuen käännökseen syntyy lisäsävyä. Merkitysverkoston tarkastelua varten tutkielmassa analysoidaan perusteellisesti romaanin kahta lukua: "Ehtooportti: Kahdeskymmenesviides kirje" ja "Kotini kotelokehto: Kahdeskymmeneskahdeksas kirje". Analysoimalla niissä esiintyvien sanojen, ilmauksien ja kielikuvien merkityksiä ja sivumerkityksiä ja vertaamalla niitä japaninkieliseen käännökseen tarkastellaan lähdetekstin ja käännöksen eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Tarkastelun tarkoituksena on osoittaa, miten hyvin käännös säilyttää lähdetekstin sisällön merkitysverkostoineen tai kuinka se menettää jotakin olennaista. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Mitä merkityksiä ja sivumerkityksiä Krohnin romaanin tietyt sanat ja kielikuvat sisältävät? 2) Minkälainen mielikuva niistä syntyy? 3) Pysyykö japaninkielisessä käännöksessä sanojen ja kielikuvien antama mielikuva merkityksine ja sivumerkityksineen samana vai muuttuuko se toisenlaiseksi? Analyysin jälkeen yhteenvedossa pohditaan lähdetekstin ja käännöksen välistä eroa ja samankaltaisuutta teoksen tulkinnan näkökulmasta. Japanin kielessä henkilöön viittaaminen, persoonapronomini, tyyli ja rekisteri mukautuvat sen mukaan, kuka puhuu kenelle missäkin tilanteessa. Japaninnoksen minäkertojan persoona ja suhde muihin henkilöhahmoihin tulevat esille kielellisen valinnan kautta. Tutkielmassa pohditaan minäkertojan japaniksi kääntämisen ongelmallisuutta. Tutkielmassa todetaan, että suomenkielisen romaanin minäkertoja ei ole nainen eikä mies, eikä välttämättä edes ihminen, vaan tietoisuuden perspektiivi, jonka kautta nähdään ja koetaan elettyä maailmaa. Suomen kielellä toteutettu neutraali subjekti ei voi toteutua japanin kielellä. Kielen luonteesta johtuen japaninnoksen minäkertoja paljastaa omalla kielellisellä valinnallaan itsestään enemmän, mikä johdattaa erilaisiin tulkintoihin kuin lähdeteksti. Persoonapronominien valinta ja minäkertojan minäkäsityksen esille tuominen kielellisen valinnan kautta tuovat lisäsävyä Krohnin teoksen japaninnokseen. Kieli pakottaa käännetyssä tekstissä tuomaan esille sellaisia asioita, jotka eivät ilmene lähdetekstissä. Tutkielma osoittaa, että kieli on erottamaton osa teoskokonaisuutta. Teos muuttuu toisenlaiseksi, kun se käännetään toiselle kielelle.

Tutkielmassa tarkastellaan kokelaiden tekemiä tulkintoja kevään 2014 äidinkielen tekstitaidon kokeen viidennen tehtävän vastauksissa. Tarkastelun kohteena on eri-tyisesti se, onko sananlaskuista tehty vakiintuneita vai vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja, sekä se, onko vakiintuneesta poikkeavilla tulkinnoilla yhteneväisyyksiä. Tutkielman teoriataustana käytetään pääasiassa sananlaskuja, kielen metaforisuut-ta ja idiomaattisuutta käsittelevää kirjallisuutta Kevään 2014 tekstitaidon kokeen viides tehtävä oli ”Mitä nämä sananlaskut kertovat suomalaisesta puhekulttuurista?” ja aineistona olivat seuraavat seitsemän sanan-laskua: 1. Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. 2. Ei suuret sanat suuta halkaise. 3. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi. 4. Siitä puhe, mistä puute. 5. Puhumatta paras. 6. Sanasta miestä, sarvesta härkää. 7. Joka paljon pu-huu, se vähän tietää. Työn aineistona on 160 kyseisen tehtävän vastausta, joista tarkastellaan nimenomaan sananlaskujen tulkintoja. Tutkielmasta käy ilmi, että aineiston sananlaskut jakautuvat melko selkeästi kahteen ryhmään. Läpinäkyvämmät, vähemmän tulkintaa vaativat sananlaskut saavat enemmän vakiintuneita tai ainakin vakiintuneen suuntaisia tulkintoja, yli puolet kai-kista tehdyistä tulkinnoista. Enemmän tulkintaa vaativat ja vieraammat sananlaskut puolestaan saavat selvästi vähemmän vakiintuneita tulkintoja, ja paljon enemmän erilaisia vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja. Vakiintuneesta poikkeavia tulkintoja on mahdollista luokitella, ja kokelaiden väliltä löytyy yhtäläisyyksiä myös vakiintuneesta poikkeavissa tulkinnoissa. Tutkielmassa esiin nousseista asioista riittäisi pohdittavaa useampaan jatkotutki-mukseen, esimerkiksi annetun kontekstin vaikutuksista sananlaskujen tulkintaan ja ei suuret sanan suuta halkaise -sananlaskun tulkintojen laajempaan tutkimiseen.

Pro Gradu -tutkielmani käsittelee Rebecca Brownin The Gifts of the Body (1994) -romaanissa esiintyvää AIDS-epidemiaan liittyvää metaforisuutta. Tarkastelen tätä metaforisuutta suhteessa aiempiin AIDS-kirjoittamisen kritiikkeihin ja tutkin tapoja, joilla Brown tuottaa poikkeavia tapoja kirjoittaa sairaudesta ja käsitteellistää sitä. Tutkielmassani olen kiinnostunut tavoista, joilla Brownin kuvaamat kohtauksen AIDS-potilaiden ja heidän kodinhoitoapulaisensa – romaanin nimeämättömän päähenkilön – välillä purkavat AIDSiin ja sitä sairastaviin liittyvää stigmatisoivaa retoriikkaa. Teoreettinen lähestymistapani saa pohjaa feministisiltä (uus)materialistisilta teoreetikoilta, jotka mm. käsitteellistävät metaforaa ilmiönä, jota ei voi palauttaa pelkästään tekstuaaliseksi elementiksi, vaan jolla on aina myös materiaalisia ja ruumiillisia vaikutuksia ja ilmentymiä. Aloitan AIDSiin liittyvän metaforisuuden erittelyn tarkastelemalla Susan Sontagin AIDS and Its Metaphors (1987) -esseetä ja siinä esitettyjä argumentteja 1980-luvun keskusteluissa ja kirjallisuudessa käytettyjä sairausmetaforia vastaan. Sontagin esseessä keskeiseksi kritiikin kohteeksi muodostuu AIDSin verrannollistaminen sotaan metaforan keinoin. Sontag osoittaa, miten sodan retoriikka sairauden yhteydessä kohdistaa siihen kuuluvat pelon ja vihan tunteet konkreettisin tavoin myös sairastaviin ihmisiin. Vastametaforiksi ehdotan lahjojen vaihtamiseen ja anteliaisuuteen liittyvää kielikuvastoa, mille löydän pohjaa Brownin romaanista, Rosalyn Diprosen Corporeal Generosity (2002) -teoksesta sekä lahjan käsitettä tarkastelleiden teoreetikkojen teksteistä. Corporeal Generosity teoksen käsittelyssä tarkastelen, miten Diprose avaa ruumiillisen anteliaisuuden (corporeal generosity) käsitettä ihmisten välisen kanssakäymisen pohjimmaisena toimintamallina, joka perustuu toisten eroavuuksien ruumiilliseen ja esirefleksiiviseen tunnistamiseen ja omaksumiseen, ja joka on identiteetin muovautumisen ja yhteisöjen muotoutumisen perusta. Lahjan käsitettä avaan monitulkinnallisena ja -selitteisenä ja tuon esille eri kirjoittajien ajatuksia käsitteen sisäisestä ristiriitaisuudesta ja lahjan antamisen seurausten ennakoimattomuudesta. Tämän keskustelun kautta lahjasta muodostuu sen arkikielisestä määritelmästä poikkeava käsite, joka ei aina ole sen saajalle mieluisa tai haluttava asia ja jonka seuraukset ovat arvaamattomia. Tämän käsitteellistämisen kautta lahjasta tulee merkityksellinen metafora sairaudelle. Tarkastelen tapoja, joilla lahjan ja anteliaisuuden metaforien sijoittaminen sairauden kontekstiin purkaa ja uudistaa Sontagin esseessään kritisoimaa sodan, pelon ja vihan retoriikkaa. Tämä tarkastelu tapahtuu konkreettisimmin Brownin romaanin analyysissa, jonka aloitan tarkastelemalla tapoja, joilla romaanin päähenkilö ja tämän ensimmäisen persoonan kerronta ilmentävät Diprosen anteliaisuuden käsitteen periaatteita. Näiksi periaatteiksi luen avoimuuden toista kohtaan, esirefleksiivisyyden ja ruumiilliseen kanssakäymiseen keskittymisen. Lisäksi keskityn tarkemmin tapoihin, joilla lahjan ja anteliaisuuden metaforat esiintyvät Brown kuvaamissa kanssakäymisissä romaanin päähenkilön ja tämän asiakkaiden välillä. Keskityn näihin kanssakäymisiin nimenomaan intiimeinä, ruumiillisina ja materiaalisina kohtaamisina päähenkilön, tämän sairastavien asiakkaiden ja sairauden välillä, ja tutkin, miten kohtaamiset vaikuttavat päähenkilön identiteetin rakentumiseen, seuraten Diprosen argumenttia anteliaisuuden roolista tässä prosessissa. Tarkastelen myös, miten Diprosen ajatukset anteliaisuuden vaikutuksesta yhteisöjen muodostumisessa ilmenevät romaanissa, eli miten kohtaamiset päähenkilön ja tämän asiakkaiden välillä tuottavat yhteisöjä, jotka perustuvat niiden jäsenten välisiin eroihin ja näiden erojen hyväksymiseen ja omaksumiseen, eivätkä muihin vastaaviin prosesseihin, kuten yhteisön pohjautumiseen jaettuun taustaan tai muihin samankaltaisuuksiin. Analyysini lopuksi tarkastelen Diprosen argumentteja siitä, miten lääketieteen perinne arvottaa ja normalisoi kehoja mm. sairauksien tai seksuaalisuuden perusteella tavoilla, jotka ovat anteliaisuuden periaatteiden vastaisia. Brownin romaanissa vastaavankaltaiset ajatukset tulevat esiin päähenkilön kautta, joka työskentelee sairauden parissa, mutta ei ole lääketieteen ammattilainen sekä tämän suhteesta lääketieteellisiin teknologioihin. Näin Brownin teksti osallistuu myös keskusteluun lääketieteen moniselitteisestä roolista AIDSin kontekstissa.

Tutkielma keskittyy metaforien käyttöön Ison-Britannian parlamentissa maan EU-jäsenyydestä järjestetyn kansanäänestyksen kampanjoinnin aikana keväällä 2016. Tarkempana tutkimuskohteena on kampanjan molempien osapuolten, sekä EU-jäsenyyttä tukevan että eroa puoltavan, metaforinen kielenkäyttö. Sitä tarkastelemalla tutkimus pyrkii esittämään kampanjaryhmien mahdollisesti käyttämiä narratiiveja, jotka tukevat näiden ryhmien näkemyksiä Euroopan unionista sekä Ison-Britannian mahdollisesta erosta. Tavoitteena on myös pohtia yleisemmällä tasolla tämän tapauskohtaisen esimerkin kautta, kuinka vastakkaisia tavoitteita ajavat kampanjaryhmät hyödyntävät metaforia diskurssissaan. Tutkimus pohjaa Lakoffin ja Johnsonin vuonna 1980 esittelemään kognitiivisen metaforan määritelmään, jonka mukaan metaforat ovat paitsi lingvistinen myös kognitiivinen ilmiö, ja metaforat toimivat osana ihmisen ajattelua auttaen ympäröivän maailman käsitteellistämisessä. Kognitiivisiin metaforiin sisältyvät niin yksinkertaiset kuin kompleksisemmat metaforat, joista jälkimmäisiä käytetään usein tiedostetusti korostamaan tai sävyttämään puheenaiheita. Tämä tutkimus keskittyy etenkin kompleksisiin metaforiin, joita hyödynnetään usein tietoisesti, kun halutaan vaikuttaa viestin vastaanottajiin. Tutkimus perustuu myös aiempaan poliittisen diskurssin tutkimukseen sekä yksittäisten poliitikkojen että laajempien ryhmien kielen metaforisuudesta. Tutkimuksen aineisto koostuu Ison-Britannian parlamentin ylä- ja alahuoneiden debateista kerätyistä puheenvuoroista, jotka on jaettu neljään osaan kampanjaryhmän ja huoneen mukaan. Metaforien erottelussa hyödynnettiin Pragglejaz-ryhmän metaforien tunnistusmetodia (Metaphor Identification Procedure t. MIP), joka pohjaa metaforisten sanojen monimerkityksellisyyteen ja nojaa sanakirjojen käyttöön mahdollisten metaforien manuaalisessa tunnistuksessa. Löydetyt metaforat luokiteltiin sanojen pohjamerkitysten avulla ryhmiin, joista yleisimmiksi nousivat matkustus-, rakennus-, terveys-, voima-, sota- ja ihmismetaforaryhmät. Nämä ryhmät esiintyivät suhteellisen usein kaikissa neljässä aineiston osiossa, ja käyttöeroista ilmeisimmät näkyivät sekä harvinaisempien termien jakaumissa että metaforaryhmäkohtaisissa käyttötyyleissä tiettyjen aiheiden yhteydessä. Esimerkiksi terveysmetaforien käyttötapa riippui siitä, hyödynnettiinkö Euroopasta puhuttaessa positiivisia vai negatiivisia termejä. Pienempiä metaforaryhmiä esiintyi aineistossa lukuisia, mikä yleisesti viittaa tekstin metaforarikkauteen. Näistä ryhmistä merkittävimmäksi nousi ihmissuhdemetaforien ryhmä, jota käytettiin laajemmin vain ylähuoneen EU-jäsenyyttä tukevalla puolella, missä se oli yksi suurimmista ryhmistä. Ns. laajennetut (engl. extended) tai muut kerrostetut kompleksit metaforat olivat aineistossa harvinaisia, mutta erityisesti yksi ylähuoneen puheenvuoro herätti huomiota rakentumalla kokonaan metaforarungon varaan. Vaikka aineiston osioiden välillä esiintyi eroavaisuuksia metaforien käytössä, tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, ettei kumpikaan kampanjan osapuolista käyttänyt metaforien luomaa narratiivia osana diskurssiaan – metaforia käytettiin yleisesti paljon, mutta puhujat eivät toistaneet toistensa käyttämiä kielikuvia. Tämä johti siihen, että vaikka metaforien käytössä näkyi yleisiä suuntauksia (esim. taipumusta käyttää laajaa valikoimaa erilaisia sairauksiin ym. liittyviä termejä negatiivisen mielipiteen tukemiseen), valtaosa metaforakäytöstä koostui yksittäisistä maininnoista. Suurempia eroja aineistossa esiintyi kampanjaryhmien sijaan ylä- ja alahuoneen välillä. Jatkotutkimus olisi tarpeellista, jotta metaforapohjaisista narratiiveista poliittisessa kampanjoinnissa saataisiin kattavampi kuva.

Tutkimukseni kartoittaa kuvaannollisia merkityksiä paikallissijailmauksissa. Tarkastelun kohteeksi nousee sydän-sana, joka esiintyy vakiintuneissa kuvaannollisissa ilmauksissa paikallissijaisena adverbiaalina, statusrakenteen osana ja adpositiolausekkeen täydennyksenä. Tutkin sydän-sanan kuvaannollisia merkityksiä kognitiivisen kieliopin näkökulmasta. Keskityn paikallissijoissa näkyvään monikäyttöisyyteen, joka vuorostaan heijastuu ilmauksen omaan itsenäiseen merkitykseen. Olen hyödyntänyt työssäni Korp-verkkopohjaista työkalua, jonka avulla olen poiminut aineistoni. Aineistoa on kertynyt myös erilaisten sanomalehtien nettisivustoista. Lisäksi kuvaannollisten sydän-ilmausten esimerkkien lähteenä ovat olleet Nykysuomen sanakirja ja Kielitoimiston verkkosanakirja. Kooten yhteen käsittelemiäni sydän-ilmauksia olen saanut selville, miten niiden erilaiset merkityslaajentumat vaihtelevat. Näin ollen olen saanut aikaan tuloksia, joiden mukaan sydän edustaa semanttisesti erityyppisiä tunteita. Ilmausten erot heijastavat monia merkitysvivahteita, jotka vuorostaan riippuvat paitsi kieliopista myös kontekstiin, diskurssiin ja kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Tulokseni pohjalta tutkimusta voi jatkaa esimerkiksi kartoittamalla uusia kuvaannollisia sydän-paikallissijailmauksia, tai tarkastelemalla kuvaannollisia kieliopillissijaisia sydän-ilmauksia, kuten kirvellä/karvastella sydäntä, paaduttaa sydämensä, paljastaa/avata sydämensä, murskata sydämet tms.

Tutkielmassa tarkastellaan leksikaalisen semantiikan avulla sanan ”leipä” merkityksiä ja niiden muodostumista vuoden 2007 ranskankielisessä raamatunkäännöksessä. Leipä on ollut Raamatun ajan tärkein ruoka ja sillä on rikas symboliikka tutkimusaineistossa. Sana ”leipä” esiintyy eri konteksteissa, kuten Isä meidän -rukouksessa, pääsiäisen vietossa ja Jeesuksen vertauksissa. Tutkimusaineistossa ”leipä” esiintyy 323 kertaa: 226 Vanhassa Testamentissa (VT) ja 97 Uudessa Testamentissa (UT). Tutkielmassa käytetty Raamatun käännös, Segond 21, on uskollinen Raamatun alkukielille (heprea, aramea, kreikka), mutta pyrkii olemaan ymmärrettävä nykylukijalle. Tässä tutkielmassa ei käsitellä Raamatun alkukieliä, vaan keskitytään tutkimaan ranskankielistä käännöstä. Aineistoa vertaillaan suomenkieliseen vuoden 1992 Raamattuun. Aineiston tutkimiseen käytetään leksikaalisen semantiikan analyysin menetelmiä, kuten sanan ympäristön tutkimista, semanttisia kenttiä ja kielikuva-analyysia. Semanttisessa analyysissa on haastavaa pysyä täysin objektiivisena, ja niinpä tässä tutkielmassa käytetään ”leipä”-sanan ymmärtämiseen Raamattua kokonaisuudessaan. Aineiston tutkimista varten ”leivän” merkitys määritellään ensin ranskankielisten sanakirjojen ja Raamatun aikaisen kulttuurin kautta. Sanakirjoista käy ilmi, että ”leipä” on polyseeminen sana. Tämä on tutkimuksen lähtökohta. Tutkielmassa luodaan ensin semanttinen kenttä aineistosta löytyvistä leipälaaduista (6), ja sen jälkeen keskitytään tutkimaan aineistossa esiintyviä muihin ruoka-aineisiin ja juomiin viittaavia substantiiveja (9) sekä verbejä (12), joihin ”leipä” liittyy tekemisen kohteena. Lopuksi tutkitaan ”leivän” kielikuvia, jotka rakentuvat pääasiassa metonymian ja metaforan kautta. Tutkielmassa selviää, että ”leivällä” on ainakin 11 eri merkitystä. Myös monet muut ruokaan liittyvät sanat ovat monimerkityksisiä. Lopullista listaa ”leivän” merkityksistä ei kuitenkaan voi antaa, sillä merkitys riippuu lukijasta. Joidenkin leipälaatujen rooli määräytyy niiden valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden, erityisesti hiivan, perusteella. Verbien tutkimisen kautta huomataan muun muassa, että leivän runsautta pidetään Jumalan suosion osoituksena, kun taas leivän puute nähdään rangaistuksena. ”Leivän” pääasiallisia metonyymisia merkityksiä ovat ruoka, elatus ja työ. Näistä ”leivän” merkityksistä on tullut universaaleja erilaisten sanontojen myötä. Suomenkielisen ja ranskankielisen raamatunkäännöksen vertailu osoittaa, että ”leipä” on säilyttänyt metonyymisen roolinsa ranskankielisessä käännöksessä selvemmin kuin suomenkielisessä. VT:n metaforissa ”leipä” esiintyy substantiivien, kuten suru ja laiskuus, kanssa. Näissä kielikuvissa ”leivän” merkitys ei ole yksiselitteinen. Voidaan kuitenkin todeta, että ”leipä” yhdessä substantiivin kanssa viittaa tekemiseen tai negatiiviseen tapahtumaan. UT:n metaforissa ”leipä” viittaa Jeesukseen ja hänen ruumiiseensa, mutta myös Raamattuun, Pyhään Henkeen ja kristilliseen seurakuntaan. Kaikki UT:n merkitykset liittyvät kuitenkin Raamatun kontekstissa toisiinsa. Voidaankin todeta, että ”leipä” symboloi laajassa merkityksessä koko kristinuskon ydintä eli evankeliumia.