Browsing by Subject "metalliteollisuus"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2021)Tarkastelen tutkimuksessani Suomen keisarinajan yrittäjän ja yhteiskunnallisen vaikuttajan kunnallisneuvos Fredrik Wilhelm Grönqvistin (1838–1912) elämänkaarta, yrittäjyyttä sekä toimintaa. Vastaan kysymyksiin, miksi hän oli merkittävä toimija Helsingin ja sen liike-elämän kehitystarinassa kohti eurooppalaistuvaa maan pääkaupunkia. Kohteestani ei ole julkaistu tutkimusta tai elämäkertaa. Kaupunkien teollistumiskauden uusia porvareita on tutkittu vähän, joten työni täydentää kuvaa Suomen talouselämän kehityksestä. F.W. Grönqvist oli aikanaan tunnettu julkisuuden henkilö, joka kartutti huomattavan omaisuuden. Työssäni tukeuduin monipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, lehdistöaineistoon sekä arkistolähteisiin. F.W. Grönqvistin sekä kaupunkien uuden porvariston uuden yritystoiminnan mahdollistivat yrittäjien omat kyvyt, Venäjän ja Suomen uusi liberaali talouspolitiikka sekä kasvun tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet. Kunnallisneuvos F.W. Grönqvistin yritystoiminnan motiivina oli parantaa omaa taloudellista ja yhteiskunnallista asemaansa. Yli ammatti- ja yhteiskuntarajojen syntyneiden suhdeverkostojen tukemana hän pääsi etenemään kaupungin liike-elämässä sekä nousemaan sosiaalisesti käsityöläisestä uuden porvariston edustajaksi. Liike-elämässä verkostojen merkitys korostui 1800-luvun lopulla. Haasteena oli pääomien puute ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyi finanssialan kehittymättömyyden vuoksi suuri taloudellinen riski. Tehtailija F.W. Grönqvist siirtyi 1870-luvun vaihteessa pääomavaltaisesta metalli- ja ajoneuvoteollisuudesta hyvinvointi- ja palveluelinkeinojen harjoittajaksi. Rouvasväen kylpylä, puhtaan veden jakelupalvelu ja uusi pesulalaitos edistivät naisten hyvinvointia sekä helpottivat kotityötä. Hygienia, puhtaus ja vastuu omasta hyvinvoinnista koroistuvat porvarillisen elämänpiirin omakuvassa. Valtion 1880-luvulla myöntämät suuret rakennuslainat mahdollistivat Grönqvistin siirtymisen rakennuttajaksi ja Grönqvistin kivitalon sekä hotelli Kämpin rakennuttamisen Pohjoisesplanadille. F.W. halusi eurooppalaisten esikuvien mukaan luoda Helsinkiin uutta kaupunkikulttuuria sekä luoda uutta julkista kaupunkitilaa. Hän edisti myös toiminnallaan aikakauden startup-yritysten kuten sähkö- ja puhelinliiketoiminnan kehittämistä. Suhdanteiden heiketessä ja poliittisen ilmapiirin kiristyessä hän palasi 1890-luvulla takaisin teollisuudenharjoittajaksi. Hän hankki vientivetoisen Sanduddin tapettitehtaan sekä rakennusaineteollisuuden yrityksiä sekä Jokelan tiilitehtaan maatiloineen. Vuosisadan vaihteessa hän suunnitteli liiketoimintansa sukupolvenvaihdoksia. Maatilakaupoista syntyneet luottotappiot Sanduddin tehtaan suuri tulipalo sekä muut vastoinkäymiset verottivat ilmeisesti hänen voimiaan ja omaisuuttaan. Grönqvistin perheen jäsenet jatkoivat hänen liikeyritystensä johdossa.
-
(2020)Maapallomme ekologinen kantokyky ei kestä nykyistä lineaarisen talousmallin ja kertakäyttökulttuurin ylläpitämää tapaamme tuottaa ja kuluttaa materiaa, vaan hyvinvoinnin turvaamiseksi edessä on välttämätön siirtymä kohti kiertotaloutta. Samaan aikaan sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) määrä on kasvanut häkellyttävää tahtia 44,7 miljoonaan tonniin vuodessa, eikä kasvun ennusteta hiipuvan lähitulevaisuudessa. Yksi sähkö- ja elektroniikkaromun kiertotaloutta edistävistä hyödyntämismahdollisuuksista on romusta jalostettujen metallijakeiden käyttö teollisuuden raaka-aineena. Tuotantolaitokset voivat hyödyntää näitä metallijakeita raaka-aineenaan joko juridisella jäte- tai tuoteluokituksella. Tässä tutkielmassa tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Miten sähkö- ja elektroniikkaromun teollista raaka-ainekäyttöä säännellään Suomessa ja millä edellytyksin raaka-ainekäyttö on mahdollista? 2. Miten hyvin nämä sääntelymekanismit edistävät kiertotaloutta? Mikäli kiertotalouden sääntelyesteitä tunnistetaan, miten niitä on mahdollista ratkaista ympäristönsuojelulainsäädännön muut tavoitteet turvaavalla tavalla? Jätteeksi luokitellun SER-peräisen raaka-aineen käyttö tekee tuotantolaitoksesta jätteen laitosmaisen käsittelijän, johon kohdistetaan erilaisia jätteenkäsittelyyn liittyviä vaatimuksia erityisesti sen ympäristöluvan ehdoissa. Käytännössä kaikki jäteraaka-aineen käytöstä seuraavat oikeudelliset velvoitteet määritetään ympäristöluvassa. Jäteraaka-aineen käytöstä seuraa tyypillisesti tiukempia, jätteenkäsittelyyn liittyviä ympäristöluvan ehtoja, jotka eivät aina perustu raaka-aineen koostumukseen ja sitä kautta tosiasiallisiin ympäristövaikutuksiin. Tällaisten lupaehtojen määräytymistä voidaan kritisoida sekä hallinto-oikeudellisten tarkoitussidonnaisuuden että suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta, ja ehdot ovat omiaan heikentämään jäteraaka-aineen houkuttelevuutta neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna. Jäteraaka-aineen käytön vaihtoehtona on materiaalin jäteluokituksen päättäminen End of Waste -menettelyllä ennen sen raaka-ainekäyttöä. SER-peräinen raaka-aine, jonka jäteluokitus on päätetty, katsotaan tuotteeksi, johon sovelletaan tuotelainsäädäntöä, eikä sitä hyödyntävään tuotantolaitokseen tällöin sovelleta jätteenkäsittelystä seuraavia velvoitteita. End of Waste -menettely soveltuu kuitenkin vain osaan SER-peräisiä raaka-aineita niin, että merkittävissä määrin tällaisten materiaalien jäteluokitus ei voi nykysääntelyn sallimin ehdoin tulla päätetyksi. Tämä johtuu paitsi sähkö- ja elektroniikkaromun erityisistä ominaisuuksista muihin metallijakeisiin verrattuna myös siitä, että End of Waste -menettelyn vaatimukset on ensisijaisesti laadittu varmistamaan lopputuotteenomaisesti käytettävien, eikä raaka-ainekäyttöön suunnattujen, materiaalien turvallisuus jäteluokituksen päättymisen jälkeen. SER-peräisen raaka-aineen käytöstä jätteenä seuraa siis neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna sääntelytaakkaa, ja sääntelytaakkaa keventävä End of Waste -menettely ei sovellu merkittävissä määrin tällaisen raaka-aineen jäteluokituksen päättämiseen. Kumpikin havainto ilmentää kiertotalouden sääntelyesteitä, joita olisi mahdollista purkaa ympäristön suojelun korkean tason turvaavalla tavalla a) kiinnittämällä huomiota tuotettavien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden koostumuksen tunnistamiseen ja seuraamiseen läpi niiden elinkaarien ja b) tunnistamalla kierrätetyn raaka-aineen erityisominaisuudet jätteisiin ja tuotteisiin verrattuna. Nämä sääntelyesteet ilmentävät jätelainsäädännön perusolettamaa jätteestä haitallisena aineena hyödynnettävän materiaalin sijaan, mikä hidastaa kiertotalouden toteutumista ilman, että sääntelyllä tosiasiallisesti turvattaisiin korkeampi ympäristön suojelun taso. Tunnistamalla sekä kiinnittämällä erityistä huomiota raaka-aineen koostumuksen ja siitä seuraavien ympäristövaikutusten arviointiin mahdollistetaan sekä ympäristöä suojeleva että kiertotaloutta edistävä sääntelykokonaisuus.
-
(2020)Maapallomme ekologinen kantokyky ei kestä nykyistä lineaarisen talousmallin ja kertakäyttökulttuurin ylläpitämää tapaamme tuottaa ja kuluttaa materiaa, vaan hyvinvoinnin turvaamiseksi edessä on välttämätön siirtymä kohti kiertotaloutta. Samaan aikaan sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) määrä on kasvanut häkellyttävää tahtia 44,7 miljoonaan tonniin vuodessa, eikä kasvun ennusteta hiipuvan lähitulevaisuudessa. Yksi sähkö- ja elektroniikkaromun kiertotaloutta edistävistä hyödyntämismahdollisuuksista on romusta jalostettujen metallijakeiden käyttö teollisuuden raaka-aineena. Tuotantolaitokset voivat hyödyntää näitä metallijakeita raaka-aineenaan joko juridisella jäte- tai tuoteluokituksella. Tässä tutkielmassa tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Miten sähkö- ja elektroniikkaromun teollista raaka-ainekäyttöä säännellään Suomessa ja millä edellytyksin raaka-ainekäyttö on mahdollista? 2. Miten hyvin nämä sääntelymekanismit edistävät kiertotaloutta? Mikäli kiertotalouden sääntelyesteitä tunnistetaan, miten niitä on mahdollista ratkaista ympäristönsuojelulainsäädännön muut tavoitteet turvaavalla tavalla? Jätteeksi luokitellun SER-peräisen raaka-aineen käyttö tekee tuotantolaitoksesta jätteen laitosmaisen käsittelijän, johon kohdistetaan erilaisia jätteenkäsittelyyn liittyviä vaatimuksia erityisesti sen ympäristöluvan ehdoissa. Käytännössä kaikki jäteraaka-aineen käytöstä seuraavat oikeudelliset velvoitteet määritetään ympäristöluvassa. Jäteraaka-aineen käytöstä seuraa tyypillisesti tiukempia, jätteenkäsittelyyn liittyviä ympäristöluvan ehtoja, jotka eivät aina perustu raaka-aineen koostumukseen ja sitä kautta tosiasiallisiin ympäristövaikutuksiin. Tällaisten lupaehtojen määräytymistä voidaan kritisoida sekä hallinto-oikeudellisten tarkoitussidonnaisuuden että suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta, ja ehdot ovat omiaan heikentämään jäteraaka-aineen houkuttelevuutta neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna. Jäteraaka-aineen käytön vaihtoehtona on materiaalin jäteluokituksen päättäminen End of Waste -menettelyllä ennen sen raaka-ainekäyttöä. SER-peräinen raaka-aine, jonka jäteluokitus on päätetty, katsotaan tuotteeksi, johon sovelletaan tuotelainsäädäntöä, eikä sitä hyödyntävään tuotantolaitokseen tällöin sovelleta jätteenkäsittelystä seuraavia velvoitteita. End of Waste -menettely soveltuu kuitenkin vain osaan SER-peräisiä raaka-aineita niin, että merkittävissä määrin tällaisten materiaalien jäteluokitus ei voi nykysääntelyn sallimin ehdoin tulla päätetyksi. Tämä johtuu paitsi sähkö- ja elektroniikkaromun erityisistä ominaisuuksista muihin metallijakeisiin verrattuna myös siitä, että End of Waste -menettelyn vaatimukset on ensisijaisesti laadittu varmistamaan lopputuotteenomaisesti käytettävien, eikä raaka-ainekäyttöön suunnattujen, materiaalien turvallisuus jäteluokituksen päättymisen jälkeen. SER-peräisen raaka-aineen käytöstä jätteenä seuraa siis neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna sääntelytaakkaa, ja sääntelytaakkaa keventävä End of Waste -menettely ei sovellu merkittävissä määrin tällaisen raaka-aineen jäteluokituksen päättämiseen. Kumpikin havainto ilmentää kiertotalouden sääntelyesteitä, joita olisi mahdollista purkaa ympäristön suojelun korkean tason turvaavalla tavalla a) kiinnittämällä huomiota tuotettavien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden koostumuksen tunnistamiseen ja seuraamiseen läpi niiden elinkaarien ja b) tunnistamalla kierrätetyn raaka-aineen erityisominaisuudet jätteisiin ja tuotteisiin verrattuna. Nämä sääntelyesteet ilmentävät jätelainsäädännön perusolettamaa jätteestä haitallisena aineena hyödynnettävän materiaalin sijaan, mikä hidastaa kiertotalouden toteutumista ilman, että sääntelyllä tosiasiallisesti turvattaisiin korkeampi ympäristön suojelun taso. Tunnistamalla sekä kiinnittämällä erityistä huomiota raaka-aineen koostumuksen ja siitä seuraavien ympäristövaikutusten arviointiin mahdollistetaan sekä ympäristöä suojeleva että kiertotaloutta edistävä sääntelykokonaisuus.
-
(2020)Tutkimus koskee nk. yöpakkaskriisiä vuonna 1958, jolloin Neuvostoliitto pyrki kaatamaan K.-A. Fagerholmin III hallituksen, jolla oli 2/3 eduskunnan tuki. Hallitus syntyi kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen ja hallituksessa olivat kaikki puolueet paitsi kommunistit ja SDP:n oppositio. Neuvostoliitto ei hyväksynyt kaikkia uuden hallituksen ministereitä ja osoitti tämän uhkaamalla katkaista Suomen ja Neuvostoliiton väliset taloussuhteet. Suomen valtionjohdon suhtautuminen Neuvostoliiton painostukseen oli jakaantunut. Fagerholmin III hallitus pyrki pysymään vallassa, mutta presidentti Kekkonen tuki Neuvostoliiton pyrkimyksiä kaataa hallitus omista intresseistään johtuen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen taloudellinen riski Suomelle olisi ollut Neuvostoliiton kaupan loppuminen ja mitä mahdollisuuksia sen korvaamiseen oli. Tutkimuksessa selvitetään myös, kuinka tärkeää Suomen kauppa Neuvostoliitolle oli. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten eri osapuolet olivat tunnistaneet yöpakkaskriisiin liittyvän taloudellisen riskin ja miten nämä osapuolet toimivat. Toimijoina tässä kriisissä olivat presidentti Kekkonen, maan hallitus, virkamieskunta, puunjalostus- ja metalliteollisuus sekä Neuvostoliitto. Pääalkuperäislähteenä on käytetty ulkoministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton, Suomen Metalliteollisuusyhdistyksen, Urho Kekkosen, Päiviö Hetemäen, Johannes Virolaisen ja Foreign Relations of the United States arkistoja. Suomelle viennin loppuminen Neuvostoliittoon olisi merkinnyt taloudellisia haasteita, mutta tilanne ei missään nimessä olisi ollut ylitsepääsemätön. Puunjalostusteollisuuden tuotteiden vienti olisi voitu suunnata länsimarkkinoille. Laivojen vienti olisi osittain korvattu kotimaisilla uusinvestoinneilla. Maailman taloudellinen tilanne oli suotuisa ja Suomen tilannetta vielä edesauttoi mm. vuotta aikaisemmin tehty suurdevalvaatio ja länsikaupan vapautuminen. Lisäksi Neuvostoliiton vienti Suomeen oli lähes kokonaan raaka-aineita, jotka olivat olleet muualta hankittavissa. Suomi olisi todennäköisesti selvinnyt talouden kannalta melko helposti, jos Neuvostoliiton kauppa olisi päättynyt. Neuvostoliiton päätös lopettaa kauppa olisi ollut hyvin epätodennäköinen, koska se sai Suomelta tuotteita, jotka olivat muista länsimaista vientikiellossa, mm. laivoja ja kaapelia. Lisäksi bilateraalinen kauppa, jos se oli tasapainossa, ei vaatinut valuuttaa. Kellään suomalaisella osapuolella ei ollut kokonaiskäsitystä Neuvostoliiton kanssa käydystä kaupasta ja sen korvattavuudesta. Tämän tutkimuksen puitteissa ei pystytty selvittämään syytä, miksi Fagerholmin hallitus ei tehnyt tuollaista selvitystä. Selvitys olisi vahvasti tukenut hallitusta. Sen sijaan Neuvostoliitolla oli kohtuullisen hyvä kokonaisnäkemys tilanteesta. Suomalaisista osapuolista presidentti Kekkonen ja puunjalostusteollisuus toimivat tehokkaasti pyrkien ratkaisemaan yöpakkaskriisin omien päämääriensä mukaisesti. Maan hallitus ja metalliteollisuus eivät selvittäneet tilannetta omilta kannoiltaan kokonaisvaltaisesti. Niiltä selvästi puuttui yhtenäinen ja päämäärätietoinen toimintamalli. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan erilaisista näkökulmista sekä kaupan vaihtoehdoista. Aiemmin ei ole myöskään selvitetty, mikä oli eri toimijoiden kokonaiskäsitys Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan kokonaisriskistä ja miten nämä toimijat toimivat yöpakkaskriisissä.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimus koskee nk. yöpakkaskriisiä vuonna 1958, jolloin Neuvostoliitto pyrki kaatamaan K.-A. Fagerholmin III hallituksen, jolla oli 2/3 eduskunnan tuki. Hallitus syntyi kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen ja hallituksessa olivat kaikki puolueet paitsi kommunistit ja SDP:n oppositio. Neuvostoliitto ei hyväksynyt kaikkia uuden hallituksen ministereitä ja osoitti tämän uhkaamalla katkaista Suomen ja Neuvostoliiton väliset taloussuhteet. Suomen valtionjohdon suhtautuminen Neuvostoliiton painostukseen oli jakaantunut. Fagerholmin III hallitus pyrki pysymään vallassa, mutta presidentti Kekkonen tuki Neuvostoliiton pyrkimyksiä kaataa hallitus omista intresseistään johtuen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen taloudellinen riski Suomelle olisi ollut Neuvostoliiton kaupan loppuminen ja mitä mahdollisuuksia sen korvaamiseen oli. Tutkimuksessa selvitetään myös, kuinka tärkeää Suomen kauppa Neuvostoliitolle oli. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten eri osapuolet olivat tunnistaneet yöpakkaskriisiin liittyvän taloudellisen riskin ja miten nämä osapuolet toimivat. Toimijoina tässä kriisissä olivat presidentti Kekkonen, maan hallitus, virkamieskunta, puunjalostus- ja metalliteollisuus sekä Neuvostoliitto. Pääalkuperäislähteenä on käytetty ulkoministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton, Suomen Metalliteollisuusyhdistyksen, Urho Kekkosen, Päiviö Hetemäen, Johannes Virolaisen ja Foreign Relations of the United States arkistoja. Suomelle viennin loppuminen Neuvostoliittoon olisi merkinnyt taloudellisia haasteita, mutta tilanne ei missään nimessä olisi ollut ylitsepääsemätön. Puunjalostusteollisuuden tuotteiden vienti olisi voitu suunnata länsimarkkinoille. Laivojen vienti olisi osittain korvattu kotimaisilla uusinvestoinneilla. Maailman taloudellinen tilanne oli suotuisa ja Suomen tilannetta vielä edesauttoi mm. vuotta aikaisemmin tehty suurdevalvaatio ja länsikaupan vapautuminen. Lisäksi Neuvostoliiton vienti Suomeen oli lähes kokonaan raaka-aineita, jotka olivat olleet muualta hankittavissa. Suomi olisi todennäköisesti selvinnyt talouden kannalta melko helposti, jos Neuvostoliiton kauppa olisi päättynyt. Neuvostoliiton päätös lopettaa kauppa olisi ollut hyvin epätodennäköinen, koska se sai Suomelta tuotteita, jotka olivat muista länsimaista vientikiellossa, mm. laivoja ja kaapelia. Lisäksi bilateraalinen kauppa, jos se oli tasapainossa, ei vaatinut valuuttaa. Kellään suomalaisella osapuolella ei ollut kokonaiskäsitystä Neuvostoliiton kanssa käydystä kaupasta ja sen korvattavuudesta. Tämän tutkimuksen puitteissa ei pystytty selvittämään syytä, miksi Fagerholmin hallitus ei tehnyt tuollaista selvitystä. Selvitys olisi vahvasti tukenut hallitusta. Sen sijaan Neuvostoliitolla oli kohtuullisen hyvä kokonaisnäkemys tilanteesta. Suomalaisista osapuolista presidentti Kekkonen ja puunjalostusteollisuus toimivat tehokkaasti pyrkien ratkaisemaan yöpakkaskriisin omien päämääriensä mukaisesti. Maan hallitus ja metalliteollisuus eivät selvittäneet tilannetta omilta kannoiltaan kokonaisvaltaisesti. Niiltä selvästi puuttui yhtenäinen ja päämäärätietoinen toimintamalli. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan erilaisista näkökulmista sekä kaupan vaihtoehdoista. Aiemmin ei ole myöskään selvitetty, mikä oli eri toimijoiden kokonaiskäsitys Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan kokonaisriskistä ja miten nämä toimijat toimivat yöpakkaskriisissä.
Now showing items 1-5 of 5